KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONVAIHE 7.-8.4.12

6743. IS viikonvaihe 7.-8.4.12

Lauri Kultti7.4.2012 klo 12:32
Puolet ratkesi aika nopeasti, mutta sitten tuli pikku stoppi. Oikea laita oli vaikeampi, vaikka pääkuvan lauseet aukesivat jo hyvinkin alussa. Voineeko vaikuttaa, että juuri eilen illalla katselin videolta, kuinka alas lähtevän lauseen homma toimi?! MAZDA JA SAAHI hidastivat, koska laitoin niihin ensin ehdottomasti oikean ratkaisusanan, joka sitten osoittautuikin vääräksi. Onneksi ratkesi näinkin nopeasti - jää aikaa lampaan paistoon.
2. Lauri Kultti7.4.2012 klo 12:32
Niin, tuossa aiempana kommentoin siis nimenomaan Kovista.
3. ripop7.4.2012 klo 16:09
Hauskalla tavalla itsekeskeinen ristikko.Mnulle aukeni viimeiksi alaslähtevän lauseen ensimmäinen sana.Sitten oivalsin.Kannatti aikoinaan opiskella vieraita kieliäkin.Tuota ällyä en vaan ymmärrä.Oliskohan siinä virhe.Eli vokaalit väärinpäin ,siis ratkaisusanassa.
4. Marco Poloinen7.4.2012 klo 16:14
Useammassakin mielessä tekijöidensä näköinen ja pallotuksensa mukainen teos. Normaaliin tapaan täyteen kirjaillun ristikon reunoja koristaa muutama (3) yhteysongelmasta kertovaa kyssäriä. Mietintämyssyllä on siis vielä hieman lämmitettävä kovakalvonalaista suoritinta.

Viimeiseksi jäi Lauriakin hidastanut kohta siitäkin huolimatta, että ensiksi kirjoittamani sana osoittautui oikeaksi. Lähiympäristö osoittautui 'ei niin ennalta-arvattavaksi'. Ahaa-elämyksiä syntyi mukavasti siellä sun täällä, joten saldo jäi digilehden hämärähköstä tulosteesta huolimatta selvästi plussalle. Kiitos!

[Ja ripop, hieman yleisluontoisempaa vihjepohdintaa - pliis!]
5. anna h7.4.2012 klo 16:16
niin, skyttä laittoi itseään taas, mutta oli ihan hyvä ristikko. samaa tosin mietin ripopin kanssa. yksi muukin kysymysmerkki on, mutta ristikko täytetty ja Laurin tavoin lammaspaistin pariin. vielä on pyhiä aikaa miettiä askarruttavaia kohtia. Hyvää Pääsiäistä koviksen ystäville, laatijoille sekä ratkojile
6. Kaapo7.4.2012 klo 19:16
Ei missään tapauksessa kolmen pallon arvoinen. Sanoisinpa jopa kakspuolonen tämän keskustelupalstan osallistujille.

Ripop, voivathan ne samatkin kirjaimet olla keskenään paikkaa vaihtaneita.

Itsekeskeisyyttä ehkä, mutta kyllä ansaittua. Hyvä Antti!
7. Tuomas L.7.4.2012 klo 19:23
Ajattelin itsekin ensin, että tuo ÄLLY olisi virhe, mutta eihän se olekaan! ripop, olet ymmärtänyt vihjeen idean ihan oikein, mutta vihje on sattuneesta syystä myös tässä tapauksessa oikein. Enempää en nyt tässä vaiheessa sano.
8. Tuomas L.7.4.2012 klo 19:24
... niin, Kaapo tais paljastaa jo hiukan enemmän.
9. Marco Poloinen7.4.2012 klo 20:00
No joo,
puhu vain Kaapo (helppoudesta) omasta puolestasi. Veikkaan, että keskimäärin "tämän keskustelupalstan osallistujille" kolmoskriteerit täyttyy. Alarajoille, mutta kuitenkin. Kaikilla ei Antin kommervenkit ole (vieläkään) täysin hallussa ja yhtäkin sanaa miettiessä joskus aika rientää. Täyskolmipalloisten skaalahan on muita laveampi: "yläraja" on ∞.

Ja edelleenkään minusta ei ole järin sopimuksenmukaista ruotia muutaman tunnin tapetilla ollutta ristikkoa kirjainten tarkkuudella...
10. Kaapo7.4.2012 klo 20:24
Sorge, en kuitenkaan antanut vihjettä, joka veisi ratkontaa eteenpäin, vaan joka selittäisi kummallisen risteävien sanojen avulla ratkenneen kohdan. Huono sana siihen tuli kaikenkaikkiaan.
11. pius7.4.2012 klo 20:26
Oikea alakulma täynnä, jippii!
(siis se yksi ruutu siellä kulmassa :-( )
12. skeptikko7.4.2012 klo 22:33
Täytyy kyllä edelleenkin ihmetellä tuota ÄLLYä. Tällä logiikalla esim. vihjeen RAPA ratkaisuiksi olisivat aivan yhtä hyväksyttäviä sekä KURA että KARU. Tuntuu lievästi höperöltä, mutta ilmeisesti ainakin Tuomas L:n mielestä tämä olisi ihan ok. No, on toki mahdollista, että olen ymmärtänyt tilanteen päin honkia ja ÄLLY:ssä on jokin nerokkaampi juju.
Mutta siis muuten oikein viihdyttävä ristikko.
13. Viljami8.4.2012 klo 08:52
Erinomainen ristikko Skytältä. Useita oivallusta vaativia vihjeitä. Varsinkin nuo hänen nimikkoknoppinsa ovat minusta kerrassaan mainioita. Minulle ne ovat yleensä aivan liian nerokkaita suoraan tajuttaviksi, eli varsinainen pähkäily alkaa vasta sen jälkeen kun ratkaisusana on jo selvinnyt risteävien sanojen avulla. Sen ja vihjeen välisen logiikan oivaltaminen tuottaa usein mainion ahaa-elämyksen.

Yllättävän tasaisesti tämä ristikko täyttyi, eli täyskolmoselle tyypillistä jumittumista ei tällä kertaa tapahtunut. Kolmemiikaksi tämä jäi omalla asteikollani.
14. matts8.4.2012 klo 09:19
Kun ajatteluni ei kohtaa Antin (vai Helin?) ajattelutapaa niin vaikeata on!
Kohtuuhelposti ratkesi 90 prossaa mutta pääkuvan alus ja PUREE, PALLIN PÄÄLLÄ -aukio eivät kerta kaikkiaan ratkea vaikka molemmilla alueilla on useita hyvin vihjeisiin vastaavia ehdokassanoja. Pääkuvan alainen neiti, ja alempi naukumisvihje ilmeisesti ovat ratkaisuasemassa jotta pääsisin loppuun saakka - ja ERÄS KEHÄ jossa on nyt ihan hyvä sana mutta vaakasanoja on vaikea löytää sen kirjaimille.
Mutta pohdinta jatkuu, täytyy vaan lueskella välillä (uusinta Varesta), jos se veisi ajatukset avarammille vesille. Silmälaseista vaan katkesi sanka eikä ne pysy oikein päässä mutta haitanneeko tuo mitään!
15. matts8.4.2012 klo 11:31
Ratkesipas! Ja kaikki ymmärretty!
16. pirjo8.4.2012 klo 13:06
Mukavan kinkkinen! Luonteenomainen piirre on sellainen, että ratkaisujakin kyllä löytyy, mutta niiden yhteys vihjeeseen on hakusessa. Ja kun sen vihdoin löytää, se on niin "monen mutkan takaa", että kohta saa taas miettiä samaa kuviota... Nämä eestaas-jutut ovat mulle aina tuottaneet hankaluuksia, esim.PuPen "käärme".

Todella hyvää aivojumppaa. Vihjeet usein suorastaan naurettavia ;-)
Kuvitus taidokasta, mutta laadukkuus näkyy vasta suurennuslasin kanssa. Harmi, että toimivuus jotenkin kärsii, kun yksityiskohdat lisääntyvät.

Vähän huolestuttaa säikeen turhan vihjaileva sävy.
17. Jaska8.4.2012 klo 13:42
Tässä varsin myöhäisessä viikonvaiheessa minäkin sain ristikon valmiiksi, en sentään 18000 vuoden viiveellä. Syynä eilisiltaisen kakspuolosta enteilevän (68 prosenttia sanoista tunnissa) ratkonnan äkkistoppi. Pääkuvallisten tyhjäkäynti oli niin paljon pitempi kuin Lauri Kultilla, että se aiheutti keskeytyksen.

Tänään vauhti oli eilistä aloitusta verkkaisempaa, mutta vailla pitempiä seisokkeja. Niinpä nyt oma skaala osoitti naftisti miikkaa Skytän täyskolmosen perään, mikä ei toki vaimeatakaan naukua tällä kertaa ratkojasta kirvoita. Aivan tarpeeksi sai Hernesniemen hommia harjoittaa ennen kuin Skytän tällä kertaa matalammin malignin eli tavallista paremmin operaabelin tuumorin poisto pääkuvasta onnistui.

Cum plaude laudatur!
18. Jussi vain14.4.2012 klo 20:58
Mikähän siinä on, että kun Skyttä ilmestyy laatijaksi - aina tulee tenkkapoo. Psykologinen tautologia?

Heittäkääpä ratkaisut pääkuvasta lähteviin, jolloin minäkin pääsen alkuun!

Kiitos!
19. Jaska14.4.2012 klo 23:38
Skytän kovikset ovat täyskolmosia. Pitääkin siis tulla tenkkapoo, mistä laatija ekassa lauseessaan Jussiakin muistutti:)

SKYTISMI KOETTELEE HARMAITA SOLUJA
POIROTILLA RATKOVAT MURHAJUTTUJA
20. Jussi vain17.4.2012 klo 20:13
Aika pitkälle olen päässyt, ei niin kinkkinen kuin SKYTTÄ sana, joka aiheuttaa tenkkapoon.

Pari sanaa haluaisin tarkistaa.

Saa kuumaksi SLEV? Oikealla ylhäällä.
Tulisia ATTENTAATIT keskivaiheilla
Se parhaiten nauku, joka viimeksi nauku VAAKUNA alavasemmalla.
Ikuistajan työtä KUVAKEIKKA
Litkun veroisia LAIMEET?

Kiitos!
21. Jussi vain17.4.2012 klo 20:45
No, selvisi, että SLEV on oikein ja LIHA on heikko, AKAT otetaan ja SIMA menee pitkänä vapaan. Kirjastosanaksi valikoitui SELAUSTAPA ja kentällinen onkin LEIKKI, eikä lenkki.

Edelliset kysymykset ovat voimassa SLEViä lukuunottamatta.

Onko yläkuvasta lähtevä 11 kirjaiminen ASETTAMISET?
22. Jussi vain17.4.2012 klo 21:39
Ovatkohan oikein?
23. Eki17.4.2012 klo 21:43
VAAKUNA ei ole oikein. LAIMEET ei myöskään. Tämä näin muistinvaraisesti.
24. Jaska17.4.2012 klo 21:47
Muistaakseni muut paitsi VAAKUNA, po. RAAKUNA. Essiiviskytismi, sanan nauraa toinen tavu korvattu tavulla ku.
25. Jaska17.4.2012 klo 21:48
Joo po. LAIMEAT.
26. Jussi vain17.4.2012 klo 21:52
Lähteekö alaa sitten AASIA-linjalle, mutta SAAKUNA vaakaan ei oikein toimi, ilmeisesti jotain siinäkin on väärin!

Hitto tätä Skytismiä. Onko noista edellisistä oikein mikään? Harmaat aivosolut ovat jo muuttumassa keltaisiksi....:)
27. Jaska17.4.2012 klo 22:43
RAAKUNA on oikein! Miksi siis jotain saakuran saakunaa pohdit.
28. Jussi vain17.4.2012 klo 22:45
Näytää että, edelliset kysymykset ovat kumoutuneet ja ratkaistu.

Paitsi onko ATTENTAATIT oikein. Onko pallin päällä ALLI?
29. Tuomas L.18.4.2012 klo 10:20
ATTENTAATIT oikein. Pallin päällä -vihjettä en nyt muista, mutta tuskinpa siihen ALLI tuli.
30. Jaska18.4.2012 klo 11:38
Taisi tulla aatto englanniksi.
31. jp18.4.2012 klo 14:05
Vihje on mainio, mutta mikä/mitä on RAAKUNA ? Eikö ratkaisusanallakin tulisi olla jokin merkitys ?
32. tonimikael18.4.2012 klo 14:11
Tarkoittaakohan sen RAAKUMISTA eli RAAKKUMISTA?

Samaan tapaan siis muodostettu kuin KIEKUNA ja NAUKUNA.
33. Eki18.4.2012 klo 14:12
Tekeminen verbistä raakua. Vaihtoehto raaunta. Raakkua-verbistä tulisi raakkuna ja raakunta.
34. Jussi vain18.4.2012 klo 18:34
Taas otin skytismin käsittelyyn.

Epäilyttää seuraavien sanojen oikeellisuus.

Sienistä --> HIIVATAUTI
ilmeetöntä --> POKANPITO
kunnissaan --> RITARIT
Valentin varo --> ALASTARO

MAA SISÄLLÄ PUNAINEN ei sytytä TO---I

Pallin päällä edelleen tökkii, Jaskan ehotus aatto englanniksikaan ei EVE sovi 4 buukstaavia.

Voisiko saada kommentteja/apuja
35. tonimikael18.4.2012 klo 19:04
toMAAtti on punainen eli ratkaisu on TOTTI.
36. Jussi vain18.4.2012 klo 19:16
Hieno juttu, eipäs tullut mieleen, että MAA olisikin sanan osa. Valtioita pähkäilin ja TONGAAKIN sovitin, mutta MATSI taittoi tongan pois, eikä se ole edes kommunistivaltio. PKOREA voisi olla?
37. Jussi vain18.4.2012 klo 19:18
Ekiltä hyvä RAAUNTA sanan selvitys. Ei laatijoiden aivoitukset aina käy ratkojien kanssa yksiin!
38. Jussi vain18.4.2012 klo 21:30
Ei ilmeisesti apua löydy?
39. Jaska18.4.2012 klo 21:57
Pallilla (sillä keskimmäisellä) EKAT.
40. Jussi vain18.4.2012 klo 22:06
No, niinpä tietenkin, ristikon ratkoja on sokea! EKAT se on, yritin sovitella takamuksesta lähteviä sanoja, mutta ei toiminut.

Miten on noiden muiden sanojen laita? Onko eräs kehä INNOKAS, vai joku muu?

vajaa kymmenen ruutua uupuu!
41. RA18.4.2012 klo 22:08
ERÄS KEHÄ = ILMAKAS
42. Jussi vain18.4.2012 klo 22:24
Nyt meni taas pari sanaa uusiksi, onneksi sanoja riittää - ei ole katoava luonnonvara...:(
43. Jussi vain19.4.2012 klo 21:00
Nyt taisi tulla ratkaistua, tosin pienellä epävarmuudella. Tämän ratkaisu on tietämäni mukaan viikonlopun plussassa.
44. Eki19.4.2012 klo 21:00
Vasta seuraavana viikonloppuna.
45. Eki27.4.2012 klo 20:59
SAARI, LAMOR tämän viikon Hesarissa taitaa olla skytisminpoikanen.
46. Eki28.4.2012 klo 12:42
Nyt kun seuraan keskustelua, niin eipä taida ollakaan.
47. RA28.4.2012 klo 13:00
[Juu, ei ole. 5-kirjaiminen.]
48. Viljami28.4.2012 klo 13:00
Minusta kyseisellä vihjeellä, vaikka onkin aika hyvä, ei ole mitään tekemistä skytismin kanssa.
49. Jussi vain28.4.2012 klo 20:13
Nyt tuli ratkaisu tähänkin ristikkoon.

Olen erittäin hämmästynyt muutamasta ratkaisusanasta, jotka eivät ole mielestäni lähellekään suomenkielen taivutuksia.

TUNNELITSE ---> ALITELLU (oma ratkaisu ALITETTU)
Pystykuvasta tekevät henkilöt
---> ASELTAMISET ---> oma ratkaisu ASETTAMISET.

On siellä muutakin outoutta, mutta em ovat pahimmat. Voisiko joku kertoa miksi ALITELLU ja ASELTAMISET ovat oikein?
50. Eki28.4.2012 klo 20:16
ALITETTU on oikein.
51. Jussi vain29.4.2012 klo 00:06
Eki, onko ASELTAMISET oikein? Vai onko se Skytismiä?

Onko tässä käynyt niin, että oikea ratkaisu ei olekaan oikea?
52. Eki29.4.2012 klo 00:08
Ilmaisinko itseni huonosti? Jos alitettu on oikein, myös asettamiset on oikein.
53. Jussi vain29.4.2012 klo 00:15
Mistähän voisi vahingonkorvauksia vaatia menetetyistä tuloista ja pitääkö ilmoittaa veroilmoitukseen saamatta jääneistä palkinnoista.

No, eipä silleen kuhan "heittelin", kuhan paistinpannulle meijerivoin ja sipulin kera. Pikkuisen suolaa ja sinappijauhetta ja avot. Ruodot irtoavat haarukan kärjellä.

Muutama keitetty peruna ja se on siinä. Perunan kera tietenkin meijerivoita. Jos mätiä on se on piste i:n päällä.
54. Jussi vain29.4.2012 klo 00:52
Kalan paistamiseen käytetty voi toimii kastikkeena kalarasvan kera. Hieman kuohukermaa päälle.
55. Viljami29.4.2012 klo 02:34
Jussi vain,
ei tommosia saa puhua keskellä yötä, nyt tuli nälkä! Eikä ole edes joulu, että sais yölläkin syödä!
56. Hidas käsi1.5.2012 klo 11:44
No nyt tajusin Jussin ihmettelyn, 28.4. julkaistu ratkaisu on våärin, siinä tosiaankin lukee: ALITELLU ja ASELTAMISET.
57. Jaska1.5.2012 klo 13:07
Virheet eivät ole ristikoissa absoluuttisesti vältettävissä, eivät myöskään ratkaisuissa. Tässä tapauksessa näkee heti, että kyse on näpyttelyvirheestä.

Bongasin ratkaisusta myös duaalin. Minulla on julkaistusta ratkaisusta poikkeava oikeaksi katsomani sana vihjeelle LOPUKSIKIN.
58. RA1.5.2012 klo 13:30
Ratkaisussa LOPUKSIKIN = TIKIT. Minulla - ehkä samoin kuin Jaskalla - on TILIT (lopputilit). Ja kaipa tuohon kävisi TIPITkin (juomarahat).
59. Jaska1.5.2012 klo 16:59
Olisi siis "triaali", jos tipit hyväksyttäisiin. Kiikun kaakun, koska ainahan ne maksetaan palvelun lopuksi.
60. Johanna2.5.2012 klo 13:41
En vieläkään ymmärrä tuota TAEL/LEAT vastausta Ällyyn!
61. Marco Poloinen2.5.2012 klo 14:18
Johanna,
vihje luetaan takaperin ja keskimmäiset kirjaimet ovat vaihtaneet paikkaa. Siis TAEL < TEAL < ÄLLY
62. Tuomas L.2.5.2012 klo 15:23
Kirjaimethan voidaan periaatteessa tämäntyyppisissä vihjeissä sekoittaa miten tahansa. Kerran esimerkiksiksi Koviksessa oli ÖNJÄT = INKAT, eli JÄNÖT = KANIT, kirjaimet molemmissa järjestyksessä 43125. Tuota ÄLLY-vihjettäkään ei siis välttämättä tarvitse ajatella takaperin lukemisen kautta, vaan kirjaimet ovat yksinkertaisesti järjestyksessä 4231, tai voidaan myös ajatella, että ensimmäinen ja viimeinen kirjain vaihtavat paikkaa keskenään. Tuo vihje on siis mielestäni ihan OK.
63. Marco Poloinen2.5.2012 klo 16:04
Noinhan se menee - minulla vain oli yksioikoisempi näkökulma asiaan. Tuntui jotenkin helpommalta johtaa repostelemattomasta vihjeestä tuo YLLÄ -> LAET ja jatkaa sitten siitä etiäpäin...
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *