KESKUSTELUT > RISTIKOT > PAKSU PELIKAANI 1/2004

664. Paksu Pelikaani 1/2004

Jouni19.1.2004 klo 12:23
Melkein hermoni ratkesivat ennenkuin sain Jani Enilän visaisen ratkaistuksi. Janin ristikot ovat parantuneet koko ajan, vaikka nytkin vielä oli mukana sanoja, jotka eivät mitenkään kuulu ns. yleisivistyksen piiriin. Ne eivät kuitenkaan olleet ristikoiden fakkisanoja ja sehän on hyvä. Olisi myös toivottavaa, että vihjeet olisivat täsmällisempiä. Nyt oli mukana paljon maailmojasyleileviä vihjeitä kuten USA:SSA, TIEDEMIES, KASVISSYÖJÄ, TEKI TEKSTIÄ jne.

Enilän ristikko oli kuitenkin erittäin visainen. Tuntuu myös, että Antti Viitamäki on hiljalleen lisännyt Pelikaaniristikoittensa vaikeuskerrointa. Tai sitten minä vanhetessani tyhmenen.
2. Floora19.1.2004 klo 12:40
Ja minä ressukka en vielä koskaan ole saanut Enilän saati Viitamäen visaista valmiiksi, joitakin muita kyllä. Asia ei sinänsä ärsytä, tässä hommassa nimittäin kehittyy ratkomalla...

Nyt ärsytti lähinnä se että Paksun Pelikaanin paperi on veltompaa kuin aikaisemmin, eikä selällään sängyssä ratkominen ole enää yhtä nautinnollista kuin ennen!
3. Jouni19.1.2004 klo 12:51
Voin lohduttaa sinua Floora, sillä minä en ole saanut valmiiksi Antti Ylösen ristikkoa. Vihje MONISÄIKEISTÄ tuntuu aivan ylivoimaiselta.
4. Marianna23.1.2004 klo 18:29
Saatiinpa mekin mummelit Enilä ratkaistuksi, mutta ihan hyvä ei mieli ole. Taisi tulla laatijalle pakkotilanne eteen ylärivillä, jossa piilokirjaimisen vihjeen tulkitseminen otti aikansa ja sitten piti vielä etsiä Ritisanakirjasta ratkaisu. "Ilmiöitä ja ihmisiä, jotka olen oppinut tuntemaan vain ristikoista." (En kai syyllistynyt spoilaamiseen?)
5. Jouni23.1.2004 klo 19:52
Vai löytyi sekin Ristisanakirjasta. Minä löysin sen helposti Googlella.
Onkos Ylösen monisäikeinen ratkaistu?
6. Vanha ratkoja23.1.2004 klo 20:10
Floora, tämä on melkein niksipirkkamainen vastaus.
Tyhjennä joku nykylipastosi/kaappisi laatikko ja ota irtonainen vaneripohja käyttöön.
Alusta on on tukeva ja kevyt
7. Vanha ratkoja23.1.2004 klo 20:20
Ai niin vielä.
Niksipirkassa oli tällainen vinkki.
Jos perheenjäsenissä on paljon ratkojia, tulee kalliiksi ostaa useita samoja suosikkiristikkolehtiä.
Pölli työstäsi vaikka piirtoheitinkalvoja ja aseta kalvo ristikon päälle. Kun olet täyttänyt ristikon, jää toiselle puhdas lehti täytettäväksi.
8. Vanha ratkoja23.1.2004 klo 21:02
Katsokaa uusi säie. Vanhoista voi jatkaa..
9. Timppa23.1.2004 klo 22:51
Floora, mulla on semmoinen Tiimarista ostettu kansio, joka on aika hyvä täyttöalusta selälläänkin ratkoessa. Siinä on nipistinkin, jonka avulla lehti pysyy kiinni alustassa. Muutaman euron se taitaa maksaa...
10. ile23.1.2004 klo 23:23
Hesarin ristikon ratkon perinteiseen tyyliin - leikkaan ristikon irti, asetan sen työryhmän Leena Lumme - Erkki Mäkiö - Maija Larmola - Yrjö Larmola kirjoittaman ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran kustantaman teoksen 'Kukkulan kortteli - kaupungin kaksi vuosisataa' päälle ja ryhdyn ratkontapuuhaan.

Lopputulos - tai lähinnä tämän hetkinen tilanne - on pinta-alaltaan laajan teoksen kannalta harmillinen, ellei suorastaan murheellinen. Painomustepaholainen ja terävä kynän kärki on tehnyt kansilehdellä tuhojaan.

Mutta pääasiahan on, että olen luettuani opuksen keksinyt sille käyttötarkoituksen, jota sukkahousut eivät voi korvata. Nylonien varassa ei ristikkoa voi ratkoa. Ainakaan makuuasennossa.

Joka muuta väittää on kaheli tai nero.
11. Vanha ratkoja24.1.2004 klo 01:19
Käytän ratkoessani 4B vahvuistata kynää.
Mitest te muut?
12. Marianna24.1.2004 klo 12:26
Akateemisessa oli taas niin surullisenkuuluisia ristikkokyniä - ostin kaksi, sinisen vaativien ristikoiden ratkontaan ja punaisen ammattikäyttöön. Helppoihin ristikoihin kelpaa ensin käsiin osunut kynä, koska ratkon vain ratkomisen ilosta tai saadakseni unta.

Apuneuvona käytän mieluiten Ritisanakirjaa. Renki on maino -
liiankin mainio - mutta meillä tietokone on suurimman osan aikaa kiinni ja verkossa käydään modeemin kautta joskus vain yhden kerran päivässä. Google on utamille aika kömpelö tapa hakea tietoa.

Ylöseen asti en ole päässyt, mutta täytynee aloittaa ensi tilassa. Taitaa mummelilinjalla taas kulkea kirpeitä kommentteja;-)

Nyt Iltistä hakemaan. Palataan astialle illemmalla.
13. Marianna24.1.2004 klo 20:37
Eipä tarvittu Ylöseen mummelilinjaa. Vähän Ritisanakirjaa vain. Mitä vaikeaa oli monisäikeisessä?

Iltiksen kovis vei parikymmentä minuuttia ja ratkaisulause oli hauska.
14. Jouni24.1.2004 klo 21:06
Niin, kyllä sitä Ritiratikirjalla... Mutta entäs jos sitä ei ole ole?
15. Pena24.1.2004 klo 21:09
Ritisanakirja olis kiva! :-)

Ethän Marianna suutu? d=)
16. Marianna24.1.2004 klo 21:12
Ylösen MAES piti etsiä. Iltiksen kovikseen ei Ritisanakirja yleensä auta, Renki kylläkin. Antti Skytän kovikset jää usein ratkomatta. Epäilenpä, että urani Sadan Valitun (SM-kisailijan) kohdalla alkaa olla ohi:-((
17. Marianna24.1.2004 klo 21:13
En suutu. Ehdit väliin. Ethän Sinä suutu?
18. Pena24.1.2004 klo 21:25
Miksi minä suuttuisin, MARI ANNA?

Oon käyttänyt sun nimeä jossain toisessakin otsikossa, kysymättä lupaa. En kysynyt muiltakaan. Itsekkäästi vain kirjoitin omiani. Toivottavasti se ei aiheuta pahaa mieltä kenellekään.

:)
19. Marianna25.1.2004 klo 10:57
Oikeastaan minun ei ole ollenkaan kilttiä vinoilla Ristisanakirjasta, vaikka kannessa yksi S onkin jäänyt tekijän nimen alle. Huomattiin täällä, kun Sanaseppo-lehden toimituksesta pyydettiin manselaisilta arviointia viimeisimmästä painoksesta silloin joskus. Omassa kappaleessani on nimittäin Ekin omakätinen omistuskirjoitus, joka tuli aivan yllätyksenä ja täysin pyytämättä, mutta ihastuksella vastaanotin ja olen aarteena säilyttänyt.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *