KESKUSTELUT > RISTIKOT > NELJÄ KERTAA NELJÄ TEHTÄVÄ.

6625. Neljä kertaa neljä tehtävä.

Viljami2.2.2012 klo 17:52
Laadi neljä kertaa neljä ristikko, eli vaakaan neljä ja pystyyn neljä kirjainta.

Säännöt ovat seuraavat:

Ristikossa saa esiintyä sama kirjain vain kerran.
Ristikossa pitää olla kaikki suomenkielen kahdeksan vokaalia eli A,E,I,O,U,Y,Ä,Ö.

Lyhennyksiä ei sallita.

Itse olen saannut rustattua kovan väännön jälkeen yhden version.
2. Eki2.2.2012 klo 17:53
Anteeksi pieni ilonpilaaminen, mutta Sanasepot on järjestänyt kisan samasta aiheesta. Muistaakseni eri vaihtoehtoja löytyi toista kymmentä ja kaikki julkaistiin Iisakin ristikoissa kerhosivuilla.

Tämän kisan myötä Teemu Pallonen ujuttautui alalle...
3. Viljami2.2.2012 klo 18:15
Eki,
sain tuon idean jostain 80-luvun Iisakin Ristikosta, jonka löysin divarista. Sinä oli sama periaate, joskin vokaalien ja konsonanttien suhdetta ei siinä tehtävässä määritelty. Minusta erittäin mielenkiintoinen ja haastava tehtävä.
4. Eki2.2.2012 klo 18:18
Juu, ei ollut määritelty, mutta lähes kaikissa oli nuo 8. Kyllähän tätä edelleen kannattaa miettiä, mutta jotkut saattavat muistaa vanhat tulokset. Sen muistan, että useimmissa oli mukana erään adverbin vanhahtava muoto.
5. Jaska2.2.2012 klo 22:26
Aika helppo arvata, että ko. adverbi oli YLÖN. Jos vielä erisnimet ja murteelliset sanat hyväksytään, niin ei ole liian vaikea. Hyväksyttiinkö Sanaseppojen kisassa?
6. Jaska2.2.2012 klo 22:37
Sainkin eliminoitua erisnimen, joten panen Ekin vihjeen alkuun avittaman luomukseni näytille. Kismittää, kun 8 eri konsonanttia ei onnistunut. Eiköhän sekin ole mahdollista.

RYTI
ALUS
MÖKÄ
UNET
7. Jaska2.2.2012 klo 22:39
Seis!! Tuli sekasikiö. Hetkinen, korjaan.
8. Jaska2.2.2012 klo 22:47
Pannaan se ensimmäinen versio, ja mietitään sitten parannusta. Sikäli parempi, että tässä on ne eri konsonantit. Mutta Jyri kismittää...

JYRI
OLAS
KÖHÄ
UNET
9. Jaska2.2.2012 klo 23:02
No niin, 16 eri kirjaintahan oli Viljamin alkuperäinen vaatimus, joten en yritäkään Jyriä ja rahetta poistaa. Sattuuko jollakulla olemaan muistissa tai muuten hallussaan ko. kisan tulokset? Ties vaikka mlnulla ei olisikaan ensipainos:-(
10. vioittunut kielikorvako2.2.2012 klo 23:06
J Y R I
O L A S
K Ö H Ä
U N E T

Ilmeisesti pystyynkin pitäisi syntyä järkeviä suomen sanoja.
ylön ötyä Jaska, tai huomenia heh.
11. tiipii2.2.2012 klo 23:29
Tossa olis yks aika mukavilla... Onkohan tuommoinen jo silloin ammoin tehty? Löytyisköhän yhtään uutta viritelmää? Eiköhän...

O M A R
P Ö L Y
E K U T
N Ä S I
12. Eki2.2.2012 klo 23:33
Kyllä tuon on täytynyt olla, tutulta vaikuttaa.
13. Jaska3.2.2012 klo 00:11
Tosiaan, eihän Viljamillakaan ollut vieraskieliet sanat bannissa.

Minkä minä sille mahdan, että kielikorvasi on vioittunut, ödyn toivottaja. Niin kuin on sadoilla tuhansilla muillakin nykynuorison edustajilla.
14. Viljami3.2.2012 klo 06:53
Juuri tuo tiipiin ratkaisu on sama, jonka itse sain kasaan. Kovasta yrityksestä huolimatta en ole muita vaihtoehtoja löytänyt.
15. sanoittaja3.2.2012 klo 08:10
Käykäähän keskustelussa 1388. Siellä näitä on vino pino. Tiipiinkin vastaava laadinta sieltä löytyi, kuten arvasikin.
16. Henry Haapalainen3.2.2012 klo 08:52
Tuo Tiipiin ratkaisu on ainoa oikea. Mutta kisa käytiin 90-luvun alkupuolella Kirpussa, ei Sanasepossa. Sen Eki muistaa väärin.
17. tonimikael3.2.2012 klo 09:51
Hauskan sanan opetti minulle juuri nykänen: YLÖNKUPPURAISIAAN eli nurin niskoin.

YLÖN on siis silkkaa, vaikkakin vanhahtavaa, suomea, mutta että OPEN. Miksi suomenkielisessä ristikossa OPEN-sanan sisältävä ratkaisu on "ainoa oikea". Vai tarkoittaako "open" tässä jotain muuta kuin englannin avointa?
18. sanoittaja3.2.2012 klo 10:01
Ekin mainitsemassa kisassa ei tarvinnut käyttää kaikkia vokaaleja. Kirpun kisassa piti.
Yritin tehdä uusilla sanoilla, mutten onnistunut. Edes uudehko ristikkosana ELOP ei auttanut.
19. tiipii3.2.2012 klo 10:07
Ahaa, sanoittajalla oli siis ihan samat aivoitukset kuin minulla. Elopia minäkin viime yönä ajattelin mahdollisena uutuutena... En keksinyt minäkään mitään fiksua siitä. Muutaman läheltä piti tilanteen kumminkin.
20. tiipii3.2.2012 klo 10:11
Openhan pitää vihjeyttää ristikoissa suomalaisittain "Tonimikaelin", jos en ihan väärin ole ymmärtänyt Pitkälän edellistä uraa... Se on ainut oikea vihje tällä sanalle.
21. Eki3.2.2012 klo 10:14
Joo muistin väärin, että Teemu otti tähän osaa, se olikin toinen laadintakisa.

Mutta kuten pojat tuossa sanoivat, Kirppu piti kisan hieman eri ehdoilla. Siinä muistaakseni hylättiin tuo Nykäsestä löytyvä YLÖN, siksi kai löytyi vain tuo "ainoa oikea".
22. Eki3.2.2012 klo 11:50
Kuten moni lienee jo huomannut, säie 1388 kertoo samat asiat. Kiitos esiinkaivajalle!
23. jpq4.2.2012 klo 08:47
Eki: Kirppu voi hakea helppoja esim. minulle tuo ns vieras.

ps. vastakkaisenkin kisan keksin mahdollisimman vähillä eri kirjaimilla ja tavallisilla sanoilla (=aina harvalle tarvitsee selittää mitä merkitsee) tehty pieni.
24. Jaska4.2.2012 klo 12:20
ELOP
RÄMÖ
ISAT
CINY

Pari tuntia meni hukkaan, kun en heti turvautunut googleen:(
Kokeeksi panin lopulta hakuun CINYn ja PÖRYn, joista Ciny osoittautui ihan hyväksyttäväksi - mm. sveitsiläinen kellomerkki. Pöry on mm. unkarilainen erisnimi.
25. Jaska4.2.2012 klo 12:23
No niin, kaksi iitä. unohtui siinä riemussa tsekata. Koetetaan vielä uusiksi.
26. Jaska4.2.2012 klo 12:34
Seuraava ihan hätis, yritän myöhemmin parempaa.

ELOP
RÄMÖ
ASUT
CINY
27. Ari4.2.2012 klo 16:18
HULK
AMOY
NEIT
SÄRÖ

OKEJ
PÖLY
UMAT
SINÄ
28. Eki4.2.2012 klo 17:18
Eikös Arin ekassa ole umeä?

Toinen on varsin hyvä. Kömi vai Köri? Kumpikin ovat sukunimiä, valitettavasti ei taida olla tunnettuja nimen kantajia.
29. Ari4.2.2012 klo 17:58
Eikö umeä olekaan sana?
30. Kielikorvako vioittunut4.2.2012 klo 18:33
Älä Jaska enää. Rupee vaikka PP:n kaa katsoon telkkaria, tai vanhoja 8-raitasia safarilta.
31. Jaska4.2.2012 klo 19:38
Hyvä neuvo. ELOPilla ei tosiaan taida kunnon tulosta tulla. Ylön on vaikea verrattuna YLÖN-ratkaisuuni, joka olikin tyydyttävä.
Panen nyt kuitenkin vielä framille mielestäni paremman ELOP-version kuin edellinen, joka tietysti jää vain välttäväksi.

ELOP
HÄRÖ
USAT = Universal SIM Application Toolkit
DIXY
32. Ari5.2.2012 klo 10:39
Umeä FC Jalkapallo:http://www.vitibet.com/index.php?clanek =profil&sekce=fotbal&tym=Ume%C3%A4%20FC&liga=sveds kotretin&lang=fi

Kömi on myös paikannimi Suomessa:http://www.foreca.fi/Finland/Keuruu/Komi
Ja lähes puoli miljoonaa Google-osumaa.
33. ?5.2.2012 klo 11:07
Kirjoitusvirhe tuo Umeä FC? Pitäisi olla Umeå FC?
34. Jaska5.2.2012 klo 11:16
Heh, tuo Umeä FC on kyllä "luotettavan Wikipedian" :D kolttosia. Seura on siis Umeå FC. Miksei muuten ristikoissa ole näkynyt umeaa vihjettä, jossa pikku mökki on vähän vajaa vsemmasta laidasta? Seuraavaan laatimukseesi, kiitos.

Muuten olisi kyllä mukavaa, jos kaikki oikeat ruotsin sanat kelpaisivat ristikkoon. Minun iiloppinikin paranisi merkille laitettavaksi :D

ELOP
HÄRÖ
USAT
DANY
35. Jaska5.2.2012 klo 11:19
Eiku LÄKA ja UKIT piti olla.
36. -5.2.2012 klo 11:20
< kaksi A:ta
37. -5.2.2012 klo 11:20
Eiku. Eiku. Eiku.
38. Jaska5.2.2012 klo 11:24
Ottaako viivaa päähän, kun ehdin korjata ennen valppautesi esille laittoa:D
39. -5.2.2012 klo 11:27
Päinvastoin. Korjasin vain virheellisen korjaukseni.
40. Jaska5.2.2012 klo 12:13
Hyvitän nyt YLÖN-syntini, josko sille sitten suotaisiin armo myös antikielikonservatiivien toimesta tai toimettomuudesta. Ulkomaan erisnimillähän ei ole niin väliä:)

PÄTÖ
IDOM
REBA
ULYN
41. Eki5.2.2012 klo 12:18
Mielenkiintoinen tämä Jaskan uusin, mutta kun YLÖN löytyy Nykäsestä, on vaikea ymmärtää, miten esim. tämä olisi parempi kuin YLÖNin sisältävät, koska tässä on monta outoa/oudohkoa sanaa. Ei sitä YLÖNiä tietenkään tavalliseen ristikkoon voi suositella, mutta nämähän ovat erikoisuuksia.

Keuruulla oleva Kömi tekee tuosta yhdestä Arin tekemästä varsin hyvän.
42. tiipii5.2.2012 klo 12:34
Jep, Arilla aika hyvä 4x4... Ilmeisesti siis löytyi toinenkin oikea ratkaisu... m ja p vois vielä vaihtaa päikseen, josko siitä tulis kolmas vaihtoehto? siis jos etsii OMUS sanalle jonkun merkityksen... näyttäis se ainakin joku wanna be artitisti ainakin olevan.

JPQ:n heitto mahdollisimman pienestä kirjainmäärästä jäi vaivaamaan mieltä.

Kahdella kirjaimella saa 4x4:n, jos unohtaa duaalisuuden... vaikka otot toto parivaljakolla.

Neljällä kirjaimella tulis vaikka tämmöinen (ja varmaan monta muutakin):

TASO
ASAT
OSTO
SAOT

Mutta mieltä jäi kaihertamaan olisiko mahdollista saada aikaan 4x4 ristikko vain kolmea eri kirjaita käyttäen, ristikkosääntöjen puitteissa? Tässä siis (ainakin Jaskalle) lisäpähkinää...
43. Ari5.2.2012 klo 16:01
Tässä alkua:

AASA
ASAS
SIIS
IASI

AASA
ISAI
ASIA
SASI

AASA
ISIS
SAIS
AASI

AASA
SAAR
ARRA
ASAS

AASA
SAIS
ISIS
AISA

AASI
ASIA
SAIS
ASSI

AASI
ISIS
ASIA
IASI

AASI
ISIS
ASIA
IISI

AASI
ISIS
ASIA
SASI

AASI
ISIS
SAIS
AASA

AASI
ISIS
SAIS
ASSA

AASI
SAIS
ASIA
SASI

Näitä muunnoksia kolmella kirjaimella löytyy vaikka miten paljon, mutta kahdella kirjaimella en saanut järjestymään ainoatakaan.
44. tiipii5.2.2012 klo 17:20
Helppoahan tuo näytti olevan kolmellakin kirjaimella kun asian osaa. Kahdella kirjaimella ei kai tule ristikoita kuin duaalisäännön raa'asti sivuuttamalla?

TOTO
OTOT
TOTO
OTOT
45. Jaska6.2.2012 klo 00:01
Anteeksi tiipii, mutta tehtäväsi ei ole tarpeeksi kiinnostava Viljamin pahiksen jälkeen. Olen omaani päivän mittaan yrittänyt parannella tuntikaupalla, mutta kyllä se ylön-versio jäi parhaakseni.

Arin kömi-ristikko on ilman muuta parempi, mutta sitäkin voi mielestäni hieman entrata parilla ristikoista tutummalla sanalla. Arille kuitenkin kaikki kunnia pohjustuksesta, Kömihän tämänkin mahdollisti.

O K E J
P Ö T Y
A M O R
S I N Ä
46. Jaska6.2.2012 klo 00:03
Kumma, että tarkastan nämä vasta lähettämisen jälkeen. Pieleenhän se tämäkin yritys meni. Ei hyvässä parantamista.
47. Jaska6.2.2012 klo 00:08
Siis esim. UMORilla menisi oikein, mutta on se huonompi sana kuin sentään silloin tällöin näkyvä ELAN.
48. Jaska6.2.2012 klo 00:12
Siis AMURilla:D Tuloksena aina vaan huonompi risteävä. Nyt lopultakin lopetan. Saa kommentoida:)
49. jpq6.2.2012 klo 08:24
tiipii: en kelpuuteta on sääntöjä josta minäkään en jousta tämä tärkein niistä muita en muista josta en siis jousta ai niin ainakin että monikko ja yksikkö samasta sanasta samassa tehtävässä. kolmikirjaimisiin oma näkemys on mielummin niitäkin kuin siis ihmetelvää helpon ratkojille.
50. sanoittaja6.2.2012 klo 15:12
Tässä tulee Jaskan pyytämiä kommentteja. Hyvä, että lopetit.:)

Olen meinaan sitä mieltä, että Arin Kömi-ristikko on kaikkia ylön-ristikoita parempi. Vaikea pistää paremmaksi.
51. ?6.2.2012 klo 15:21
Siis Arin tämä versio:
OKEJ
PÖLY
UMAT
SINÄ

(Ei se, missä oli UMEÄ)
52. sanoittaja6.2.2012 klo 15:43
Niin just. Umeä-ristikossa ei ollut Kömiä.
53. Jaska7.2.2012 klo 12:44
"Hyvä, että lopetit", hihkui sanoittaja, mitta lupaukseni tarkoitti vain toissa yötä, kun olin jo silmät sirrillään täysin sekaisin. Olin kuitenkin varma, että ilman ylöniäkin tyydyttävä ratkaisu onnistuu. Seuraavat kaksi yhden kirjaimen erolla täyttävät omat ehtoni, vaikka kummassakin on yksi vain välttävä, monen mielestä varmaankin huonokin sana. Hujo on harvinainen suomalainen (74 kpl) sukunimi, Coober Pedy on opaalituotannostaan tunnettu kaivospaikkakunta Australiass an. 200 km Eyre-järvestä länteen. Uusia ristikkosanoja?!

HUJO PUJO
ERÄT ERÄT
DANI DANI
YLÖS YLÖS
54. sanoittaja7.2.2012 klo 14:27
Sinnikästä yrittelyä, Jaska. Toivottavasti et pahastunut lopettamis-kommentistani.

Kömi kuitenkin pitää kärkipaikkansa.
55. Jaska7.2.2012 klo 15:18
En pahastunut, annoinhan luvan! Samaa mieltä, että Kömi on parempi. Kenties ei kuitenkaan lyömätön. Ehkäpä sinä...
56. sanoittaja7.2.2012 klo 15:45
Viritelmiä on kehitteillä...
57. iso S7.2.2012 klo 16:44
Onhan siinä Eyren ja Coober Pedyn puolivälissäkin järvi, Cadibarrawirracanna. Siinäpä vaihtelua ristikkosanoihin, ei kuitenkaan 4*4-kelpoinen.

Purnaan hiukan Pedyn kelpoisuuden perustelua. Ulan Bator -tyyppisten nimien osat eivät (ainakaan joillakin kustantajilla) ole ristikkokelpoisia elleivät tarkoita yksistään jotain. Silloin nimen toista osaa voi käyttää vihjeenä. Jaskan onneksi Pedy on myös etunimi. Pari esimerkkiä löytää kun eliminoi hausta Cooberin (hakusanoiksi Pedy -Coober).

Samaan syssyyn muistutan että yksittäinen nettilöytö ei ole välttämättä tosi. Coober Pedy löytyy ainakin kahdella muulla tavalla kirjoitettuna, alkuosana Cooper ja Cobber. Coober lienee kuitenkin se oikea. Näin se on mm. Googlen kartassa.
58. Jaska7.2.2012 klo 17:07
iso S puhuu asiaa. Välttävyyden/huonouden kriteeri on aina omakohtainen kokemus, lähinnä se, tunteeko sanan ennestään. Minä en tuntenut Hujoa enlä Pedyä:(

Mutta uskonpa kaikkien muidenkin täällä tietävän ainakin maailmankuulun elokuvaohjaajan, ja ainakin urheilupalstoja seuraavat tietävät maailman parhaan nykynaiskilpa-
autokuskinkin (saat käyttää tämän 22-kirjaimisen ristikossasi!).

Seuraava edellisiäni parempi jää sitten viimeisekseni. Onnea vielä paremmaksi paneville:)

DUNO
ERÄT
MAKI
YLÖS
59. –»–7.2.2012 klo 19:50
Jaskan viimeinen ollut jo säikeessä 1388 nimimerkillä Plääh.
60. Jaska7.2.2012 klo 19:59
Enpä tullut käyneeksi niitä läpi, itsenäinen oli ratkaisuni siis. Kylläpä oli Pläähin ratkaisu erinomainen! :D

Katsotaan nyt vielä, voinko Pläähin ratkaisua vähän muuttamalla (heikentämällä) saada joten kuten kelvollisen aikaan.
61. Ari7.2.2012 klo 20:43
Tässä vielä muutama yritelmä:

BÖHM
ALOE
KJUS
RYTI

CLUB
HYPE
OMAN
WITZ

CLUB
HÄME
OSAN
WITZ

CLUB
RÄME
OSAN
WITZ

IDUN
SEPÄ
AMOK
RYTÖ

Mutta ei ole näistäkään mikään Kömin veroinen.
62. Ari8.2.2012 klo 08:57
Tässä vielä muutama.

HÖLY
ORAS
PUNK
IMEÄ

KRÄN
AUVO
PLYM
HETI

UKET
PÖLY
AMOR
SINÄ

Näistä tuo ensimmäinen mielestäni parhaimpia omistani.

Viimeisessä taas tuo Kömi.
63. RA8.2.2012 klo 10:27
Tästä viimeisimmästä Arin versiosta:

UKET
PÖLY
AMOR
SINÄ

saisiko (?) vielä paremman, jos vaihtaisi toiseksi alimman vaakarivin vokaalit toisinpäin:

UKET
PÖLY
OMAR
SINÄ

(upos = upoksissa oleva, pinnan alla)
(Elan = suksimerkki)
64. Jaska8.2.2012 klo 11:54
Mielestäni saisi vielä paremman näin:

A K E T
M ÖL Y
O MA R
S I N Ä
65. -8.2.2012 klo 11:57
2 x A, 2 x M
66. Jaska8.2.2012 klo 12:04
Eiku ei mennyt oikein!
67. Jaska8.2.2012 klo 12:08
Kynällä ja paperilla varmistettuna:

EKUT
PÖLY
OMAR
SINÄ
68. Jaska8.2.2012 klo 12:38
Ei mutta KÖPIhän on sekin kelvollinen ristikkosana, ja taitaa ainakin Taatan mielestä oll jopa Kömiä parempi! Toki kokonaisuus on Arin alkuperäistä heikompi.

AKUT
MÖLY
OPER
SINÄ
69. RA8.2.2012 klo 13:08
Minusta UPOS on parempi ristikkosana kuin EPOS.
Ja ELAN on parempi kuin ULAN.
70. tiipii8.2.2012 klo 13:46
Joo, Ihan kelpo sana Köpi on, esim. pesäpalloilija Köpi Kuoppala. Tarjosin tuota jo vaihdokkaana aiempaan Arin viritelmään. Tosin silloin tulee selitettävää OMUS sanasta...

RA:lle: jos upos on parempi kuin epos ja elon kuin ulan. Niin mikä ihme sitten on UKET? (Uusien Kotien EtsintäToimisto?)

Aika okei tuo Jaskan viimeinen, yrityksen ja erehdyksen kautta lopulta maaliin! Oper pikkaisen tökkii, mutta näyttää sillekin nimelle (ok?) kantaja löytyvän...
71. RA8.2.2012 klo 13:53
"URHO" "USKO" => UKET

Samoin kuin "ERKIT" => EKIT
72. RA8.2.2012 klo 14:01
[Ei nyt kyllä tule äkkiä mieleen ketään maankuulua UKEa. Kuopion seudulla vaikutti aikoinaan muusikko Urho UKE Pesonen. Sillä alueella hyvinkin tunnettu. Oli oikein naimisissa näyttelijä Tuija Piepposen kanssa. No joo...]
73. Taata8.2.2012 klo 14:04
Jaskalta hieno loppurutistus! Taitaa kohta lama ja EU viedä täältäkin pois KÖPIT?
74. Jaska8.2.2012 klo 14:09
RA, niin minustakin! En vain huomannut mainita kuin Arin alkuperäisen. Seuraava on kuitenkin mielestäni Elanin ja upoksen veroinen. Ja operia parempi on kaikkien Tarzanin ystävien mielestä OPAR. Nyt tämä on kyllä vihoviimeiseni, muuten tulee kiire Sanasepon kanssa. Yksi tehtävä on vielä
ratkomatta.

OPAR
DEMY
I SOT
NÄKÖ
75. Jaska8.2.2012 klo 14:19
Visailuguruna ja Elis Askin managerina maineeseen nousseen Tauno Rautiaisen lempinimi oli Uke.
76. Jaska8.2.2012 klo 14:20
Tulipa taas turhan kiire tuon Oparinkin kanssa. Korjataan, jos osataan.
77. Jaska8.2.2012 klo 15:44
OPAR jäi valitettavasti paitsioon, yksi huono sana pilasi kaikki yritelmät. Sivutuotteena syntyi kuitenkin ihan tyydyttävä ratkaisu, jos IDUNia ei katsota raskauttavaksi. Idun-Veckojournalen oli aikoinaan täälläkin tunnettu ruotsalainen lehti, en tiedä ilmestyykö enää. Ja onhan netissä "muutama" muukin merkitys. Loput ovatkin enemmän ja vähemmän tunnettuja ristikkosanoja.

I SAR
DEMY
UPOT
NÄKÖ
78. Jaska8.2.2012 klo 15:52
P.S. Onhan se hyväksyttävä, sehän on myös peräti jumalatar! Tuotokseni on siis tyydyttävä, mistä tietysti herää epäily ensipainoksen suhteen.
79. Jaska8.2.2012 klo 15:56
Ei ainakaan ollut 1388:ssa eikä tietenkään Kirpun kilpailussa.
80. sanoittaja8.2.2012 klo 16:10
Jaskan viimeisen tuotoksen kaikki sanat löytyvät ainakin ristikkorengistä. Kova työ siis sittenkin palkittiin? No ainakin yllekirjoittaneen kehuilla. Kovin kauan kestävään leijumiseen ei kuitenkaan ole syytä, sillä pidän edelleen Arin alkuperäistä kömi-neliötä ykkösenä.
81. Jaska8.2.2012 klo 16:17
Kuinka pitkään on soveliasta leijua? :D
82. Eki8.2.2012 klo 16:19
Minusta tänä Jaskan on hiuuukan parempi. Hienosti rutistettu!
83. sanoittaja8.2.2012 klo 16:36
Jaska, leijuminen loppui nyt. Uusi leijuminen voi alkaa kun saat Sanasepon viimeisenkin tehtävän ratkaistua.
84. Ari8.2.2012 klo 16:43
Jäikö 8.2.2012 klo 08:57 lähettämistäni ensimmäinen vaille huomiota?

Mikä sen sanoissa on huonoa?
85. Eki8.2.2012 klo 16:51
Juu Ari, se on kyllä myös hyvä. HÖLYkin näyttää olevan itsenäinen sana Nykäsessä. Näitä on tosi vaikea panna järjestykseen. Tasapeli taitaa tulla kirjoissani sittenkin. Arille yllättävämmästä asetelmasta ehkä jopa voitto!
86. Ari8.2.2012 klo 16:59
Kiitos, Eki.

Tosin "kisa" jatkunee niin kauan kun sivut on pystyssä!
87. Eki8.2.2012 klo 17:02
Juu, "kisa" on aina "kisa".
88. sanoittaja8.2.2012 klo 17:25
Näitä neljänelosia alkaa tällä sivustolla olla jo niin paljon, ettei kovin tarkkaan arviointiin riitä aika.

Kyllähän Arin aamulla lähettämä ristikko oli vähintäänkin kiitettävä suoritus. Kolme itselleni tuntematonta sanaa osoittautui hyviksi sanoiksi. Mukava sekoitus karjalaa, englantia, ruotsia ja suomea.

Kömi on silti edelleen suosikkini. Siinä ei juuri ole selittelyille sijaa. Kömikiin on mielestäni vähintäänkin yhtä hyvä ristikkosana kuin Apia, Attu tai Atala.
89. Eki8.2.2012 klo 17:31
Mulla Kömi on uusista tasaisessa kärkikolmikossa. On siinä aika tasaisen keskinkertaisia muiden kanssa ne huonoimmat.
90. Jaska8.2.2012 klo 22:58
Nyt pyydän Arilta hirmuisesti anteeksi huolimattomuuttani. En tosiaan ekalla tsekkauksella huomannut, että viimeiseni oli Arin erään eilisen ratkaisun toisinto. Eri vaaka-pystytasot taisi hämätä pikaisella syynäyksellä.

Se siis tarkoittaa, että Arin ratkaisut ovat murskaavan ylivoimaisia, onnittelut. Ehkä vielä joskus yritän tyydyttävää omaakin ratkaisua. Kivaahan näitä on näperrellä.
91. Ari9.2.2012 klo 06:54
No. Ei se mitään. Kiitos rehellisyydetä ja anteeksi puolestani tuon ratkaisusi aliarvioimista jo ennakkoon!
92. Ari9.2.2012 klo 09:00
Minäkin haluan tunnustaa että omista ratkaisuistani vain neljä, tosin parhaimpia muutenkin omistani, täyttävät tuon vokaalisäännön. Huomasin sen vasta eilen lukiessani säiettä alusta asti.

Omani ovat siis nämä, jotka täyttävät myös vokaalivaatimuksen:

OKEJ
PÖLY
UMAT
SINÄ

IDUN
SEPÄ
AMOK
RYTÖ

HÖLY
ORAS
PUNK
IMEÄ

UKET
PÖLY
AMOR
SINÄ

Loput omistani joutaa roskakoriin.
93. Jaska21.2.2012 klo 17:40
Seuraava ylivoimaisesti parhaani - ainakin kotimaan maantiedollisesti:)

O M S K
L Ö Y Ä
A H R E
U N I T
94. Huomenna tulee tillilihaa21.2.2012 klo 22:35
Jaskakin on nyt saavuttanut lakipisteensä aatoksissa. Surullista, kun mieli rappeutuu
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *