KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 266

6523. Kirjailijat ketjuun - 266

Maikki9.12.2011 klo 16:28
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!


Lähettäjä: Eki 9.12.2011 klo 15:10

Adrian Scott (Forensic Psychology)
2. Maikki9.12.2011 klo 16:28
Tenhunen, Sirpa (Muuttuva Intia; toinen tekijä)
3. Eki9.12.2011 klo 16:30
Pierre Guillet de Monthoux (Aesthetic Leadership - Managing Fields of Flow in Art and Business; yksi toim.)

(Kiitosta!)
4. Maikki9.12.2011 klo 16:33
Ulla Saresma (MBD ja ADHD, diagnosointi, kuntoutus ja sopeutuminen; 1/4)
5. Eki9.12.2011 klo 16:35
Maureen F. McHugh (China Mountain Zhang)
6. Maikki9.12.2011 klo 16:37
Haeri, Fadhlalla (Islam)
7. Eki9.12.2011 klo 16:51
Antoinette Stockenberg (Sand Castles)
8. Maikki9.12.2011 klo 17:03
Runar Salminen (Lykta mig större ljus)
9. Eki9.12.2011 klo 17:37
Martin Corbett (Work and Organizational Behaviour - Understanding the Workplace; yksi tek.)
10. Maikki9.12.2011 klo 17:44
Erkki Rosenberg (Lukion fysiikka 1; 1/5)
11. Eki9.12.2011 klo 18:19
Glenn Sujo (Legacies of Silence - The Visual Arts and Holocaust Memory)
12. Maikki9.12.2011 klo 18:26
Janardan Prasad Singh (Wall of Silence: The Untold Story of the Medical Mistakes That Kill and Injure Millions of Americans; toinen tekijä)
13. Eki9.12.2011 klo 18:28
Hal Hill (Development Challenges for the World's Newest Nation; toinen toim.)
14. Maikki9.12.2011 klo 18:45
Lawrence S. Leff (Barron's SAT Math Workbook)
15. Eki9.12.2011 klo 20:40
Francisco J. Romero Salvadó (The Spanish Civil War)
16. Maikki9.12.2011 klo 20:57
Dodge, Howard P. (Barron's SAT Subject Test Math Level 2; toinen tekijä)
17. Eki9.12.2011 klo 21:07
Declan McHugh (Labour in the City - The Development of the Labour Party in Manchester 1918-31)
18. Maikki9.12.2011 klo 21:42
Günter Gerngross (Teaching Grammar Creatively with CD-ROM/Audio CD; 1/3)
19. Eki9.12.2011 klo 22:06
Salskov-Iversen, Dorte (Critical Perspectives on Private Authority in Global Politics; toinen toim.)
20. Maikki9.12.2011 klo 22:08
Turner, Kirby (Learning iPad Programming: A Hands-on Guide to Building iPad Apps with iOS 5; toinen tekijä)
21. Eki9.12.2011 klo 22:12
Barbara Shircliffe (Schools as Imagined Communities - The Creation of Identity, Meaning, and Conflict in U.S. History; yksi toim.)
22. Maikki9.12.2011 klo 22:17
Francesca Lia Block (How Beautiful the Ordinary: Twelve Stories of Identity; 1/13)
23. Eki9.12.2011 klo 22:18
Carolyn Forshaw (Work and Organizational Behaviour - Understanding the Workplace; yksi tek.)
24. Maikki9.12.2011 klo 22:20
Whaley, Ben (UNIX and Linux System Administration Handbook; 1/9)
25. Eki9.12.2011 klo 22:23
Brian Francis Slattery (Liberation - Being the Adventures of the Slick Six After the Collapse of the United States of America)


(Nimi aiemmin väärin)
26. Maikki9.12.2011 klo 22:31
Randall Whitehead (Residential Lighting: A Practical Guide to Beautiful and Sustainable Design)
27. Eki9.12.2011 klo 23:04
Deirdre Cobb-Roberts (Schools as Imagined Communities - The Creation of Identity, Meaning, and Conflict in U.S. History; yksi toim.)
28. Wexi9.12.2011 klo 23:16
Stuart Murray (Wild West)
29. Maikki9.12.2011 klo 23:18
Arthur Hughes (Testing for Language Teachers)
30. Wexi9.12.2011 klo 23:55
Schlissel, Lillian (Black frontiers : a history of African American heroes in the Old West)
31. Maikki9.12.2011 klo 23:58
Adrian S. Palmer (Language Testing in Practice; toinen tekijä)
32. Eki10.12.2011 klo 00:22
Richard Marcus (American Roulette - How I Turned the Odds Upside Down: My Wild Twenty-Five-Year Ride Ripping Off the World's Casinos)
33. Wexi10.12.2011 klo 01:08
Stanley, Jerry (Cowboys & longhorns)
34. Eki10.12.2011 klo 02:07
Ronald Speirs (Germany's Two Unifications - Anticipations, Experiences, Responses; toinen toim.)
35. RA10.12.2011 klo 11:04
Snicker, Elina (Maamme)
36. Eki10.12.2011 klo 11:07
Allard, Harry (Starlight Goes to Town; toinen tek.)
37. Maikki10.12.2011 klo 13:02
Rod Strougo (Learning Cocos2D: A Hands-On Guide to Building iOS Games with Cocos2D, Box2D, and Chipmunk; toinen tekijä)
38. Eki10.12.2011 klo 13:03
George Booth (Starlight Goes to Town; toinen tek.)
39. Maikki10.12.2011 klo 13:06
Herbert Puchta (Teaching Grammar Creatively with CD-ROM/Audio CD; 1/3)
40. Eki10.12.2011 klo 13:47
Tony Allan (Virtual Water - Tackling the Threat to Our Planet's Most Precious Resource)
41. Maikki10.12.2011 klo 15:03
Alessi, Patrick (Professional iPhone and iPad Database Application Programming)
42. Eki10.12.2011 klo 15:34

Kieran Allen (Marx and the Alternative to Capitalism)
43. RA10.12.2011 klo 15:38
Erkki Ulamo (Kirotty Syväri)
44. )korjaus)10.12.2011 klo 15:39
Erkki Ulamo (Kirottu Syväri)
45. Maikki10.12.2011 klo 15:52
Michael Cart (How Beautiful the Ordinary: Twelve Stories of Identity; 1/13)
46. Eki10.12.2011 klo 16:11
Ted Allrich (Comfort Zone Investing - Build Wealth and Sleep Well at Night)
47. Maikki10.12.2011 klo 17:13
Chapelle, Carol A. (ESOL Tests And Testing; toinen tekijä)

(Voit kääntääkin)
48. Eki10.12.2011 klo 17:31
Allrath, Gaby (Narrative Strategies in Television Series; toinen tek.)

(Ai mää vai?)
49. Maikki10.12.2011 klo 17:45
Bett Williams (Girl Walking Backwards)


(Sitä tarkootin)
50. Eki10.12.2011 klo 18:02
Merritt, J. F. (The Social World of Early Modern Westminster Abbey, Court and Community, 1525-1640 - Politics, Culture and Society in Early Modern Britain)


(No olipa hyvä säkä että juuri minä sitten osuin paikalle...)
51. Maikki10.12.2011 klo 18:07
Friedl, Jeffrey E. F. (Mastering Regular Expressions)

(Eihän täällä juuri muita näy...)
52. Eki10.12.2011 klo 19:00
Farnsworth, Kent A. (Grassroots School Reform - A Community Guide to Developing Globally Competitive Students)
53. Maikki10.12.2011 klo 19:09
Tovani, Cris (So What Do They Really Know?)
54. Eki10.12.2011 klo 19:26
Sherman Dorn (Schools as Imagined Communities - The Creation of Identity, Meaning, and Conflict in U.S. History; yksi toim.)
55. Maikki10.12.2011 klo 19:53
Ruth Wajnryb (Classroom Observation Tasks: A Resource Book for Language Teachers and Trainers)
56. Eki10.12.2011 klo 21:08
Breuilly, John (Germany's Two Unifications - Anticipations, Experiences, Responses; toinen toim.)
57. Maikki10.12.2011 klo 21:19
Hain, Catherine (Skills for Success with Microsoft Office 2010; 1/4)
58. Eki10.12.2011 klo 21:19
Evan McHugh (Pint-Sized Ireland - In Search of the Perfect Guinness)
59. Maikki10.12.2011 klo 21:30
Gotelli, Nicholas J. (A Primer Of Ecological Statistics; toinen tekijä)
60. Eki10.12.2011 klo 21:32
Jared Fogle (Jared, the Subway Guy - Winning Through Losing: 13 Lessons for Turning Your Life Around; toinen tek.)
61. Maikki10.12.2011 klo 21:35
Lawson Fusao Inada (Only What We Could Carry: The Japanese American Internment Experience)
62. Eki10.12.2011 klo 22:08
Anthony Bruno (Jared, the Subway Guy - Winning Through Losing: 13 Lessons for Turning Your Life Around; toinen tek.)
63. Maikki10.12.2011 klo 22:43
Nozzi, Joshua (Mastering Xcode 4: Develop and Design)
64. Eki10.12.2011 klo 23:21
Abraham H. Foxman (The Deadliest Lies - The Israel Lobby and the Myth of Jewish Control)
65. Maikki10.12.2011 klo 23:31
Aaron Hillegass (Objective-C Programming: The Big Nerd Ranch Guide)
66. Eki10.12.2011 klo 23:33
Stephen Frears (Typically British: Short History of the Cinema in Britain; toinen tek.)
67. Maikki10.12.2011 klo 23:42
Scott Penberthy (Beginning iPhone Games Development; 1/6)
68. Eki10.12.2011 klo 23:44
Hans Krause Hansen (Critical Perspectives on Private Authority in Global Politics; toinen toim.)
69. Maikki10.12.2011 klo 23:45
Sadun, Erica (The iOS 5 Developer's Cookbook: Core Concepts and Essential Recipes for iOS Programmers)
70. Eki10.12.2011 klo 23:48
Craig Frazier (Bee & Bird)
71. Maikki10.12.2011 klo 23:59
Russo, Alexander (Stray Dogs, Saints, and Saviors: Fighting for the Soul of America's Toughest High School)
72. Eki11.12.2011 klo 13:08
Ramsden, Jeremy (Spiritual Motivation - New Thinking for Business and Management; yksi toim.)
73. Maikki11.12.2011 klo 13:20
McConochie, Jean A. (20th Century American Short Stories)
74. Eki11.12.2011 klo 13:59
Aida, Shuhei (Spiritual Motivation - New Thinking for Business and Management; yksi toim.)
75. Maikki11.12.2011 klo 15:02
Ian Marsh (Beginning iPhone Games Development; 1/6)
76. Eki11.12.2011 klo 15:28
Herbert Ramsden (Lorca's Romancero Gitano - Eighteen Commentaries)
77. Maikki11.12.2011 klo 15:54
Shawn Welch (iOS 5 Core Frameworks: Develop and Design: Working with graphics, location, iCloud, and more)
78. Eki11.12.2011 klo 16:08
Calleri, James (Acting Professionally - Raw Facts About Careers in Acting; toinen tek.)
79. Maikki11.12.2011 klo 16:44
Stephen Stoynoff (ESOL Tests And Testing; toinen tekijä)


(Kuin vain)
80. Eki11.12.2011 klo 17:28
Fadhil J. Chalabi (Oil Policies, Oil Myths - Analysis and Memoir of an OPEC 'Insider')
81. Maikki11.12.2011 klo 18:19
Benson, Beverly (Applied English Grammar; toinen tekijä)
82. RA11.12.2011 klo 18:24
Liisa Kojamo (Muistan aamulla: runoja)
83. Maikki11.12.2011 klo 18:50
Mike Loukides (Unix Power Tools; 1/4)
84. Wexi11.12.2011 klo 19:02
Sinimarja Johansson (Muistan vielä ulpukoiden tuoksun, runoja)
85. Maikki11.12.2011 klo 19:46
Nahavandipoor, Vandad (iOS 4 Programming Cookbook: Solutions & Examples for iPhone, iPad, and iPod touch Apps)
86. Eki11.12.2011 klo 19:51
Alan Chong (Foreign Policy in Global Information Space - Actualizing Soft Power)
87. Maikki11.12.2011 klo 20:07
Gordon, Gary (Interior Lighting)
88. Eki11.12.2011 klo 21:55
Richard M. Cohen (The Boston Red Sox Fan Book - Revised to Include the 2004 Championship Season!; yksi tek.)
89. Maikki11.12.2011 klo 22:12
Harmon, Sharon Koomen (The Codes Guidebook for Interiors; toinen tekijä)
90. Eki11.12.2011 klo 22:16
Melrose Cooper (I Got a Family; toinen tek.)
91. Maikki11.12.2011 klo 22:21
Ray Wenderlich (Learning Cocos2D: A Hands-On Guide to Building iOS Games with Cocos2D, Box2D, and Chipmunk; toinen tekijä)
92. Eki11.12.2011 klo 23:47
Calleri, James (Acting Professionally - Raw Facts About Careers in Acting; toinen tek.)
93. Maikki12.12.2011 klo 00:05
Schafermeyer, Kenneth W. Schafermeyer (Introduction To Health Care Delivery With Companion Website; 1/3)
94. Eki12.12.2011 klo 00:24
William Cane (How to French-Kiss with Confidence)
95. Wexi12.12.2011 klo 00:34
Nancy (Luedtke) Zieman (Serge with confidence)
96. Eki12.12.2011 klo 00:43
Anthony J. Cardieri (Luck of the Draw)
97. Wexi12.12.2011 klo 00:47
Richards, Ben (confidence)
98. Eki12.12.2011 klo 00:50
Bob Carroll (The Boston Red Sox Fan Book - Revised to Include the 2004 Championship Season!; yksi tek.)
99. Maikki12.12.2011 klo 00:51
Betsy O. Barefoot (Your College Experience; 1/3)


(Wexi, jos kirjan kannessa on nimi niin sen voi laittaa sulkeittakin. Tässä ei näytä olevan, joten poistan sen koosteeseen.)
100. Maikki12.12.2011 klo 00:54
Larson, Bruce R. (UNIX for the Impatient; toinen tekijä)
101. Eki12.12.2011 klo 01:00
Raymond Challinor (A Radical Lawyer in Victorian England - W. P. Roberts and the Struggle for Worker's Rights)
102. Wexi12.12.2011 klo 01:01
Richard Boyd Hauck (A cheerful nihilism; confidence and "the absurd" in American humorous fiction)
103. Eki12.12.2011 klo 01:03
Chalcraft, John (Counterhegemony in the Colony and Postcolony; toinen toim.)
104. Maikki12.12.2011 klo 01:04
Cabrera, P. J. (Beginning iPhone Games Development; 1/6)
105. Maikki12.12.2011 klo 01:05
Hiroshi Motomura (Immigration and Citizenship Process and Policy; 1/4)
106. Eki12.12.2011 klo 01:06
Alys Clare (Fortune Like the Moon - Hawkenlye Mystery Trilogy #1)
107. Maikki12.12.2011 klo 01:12
Eila Markuksela (Totuuksia ja rookauksia. 200 v. Kittilän sairaanhoidon ja sairaalan historiaa)

(Tack och Natt!)
108. Wexi12.12.2011 klo 01:32
Leahy, Syrell Rogovin (Family truths)

(Kuin myös)
109. Eki12.12.2011 klo 01:39
Neft, Michael L. (The Boston Red Sox Fan Book - Revised to Include the 2004 Championship Season!; yksi tek.)

(Jap jap!)
110. Wexi12.12.2011 klo 01:55
Lainesalo, Timo (Hyvän pelin kerho: Hämeenlinnan pallokerho 60 vuotta)
111. Eki12.12.2011 klo 01:57
Matthew J. Costello (Vacation)
112. Wexi12.12.2011 klo 06:18
Lainesalo, Joonas (Juhlakirja 1999-2000: HPK 1929-1999; toinen tekijä)
113. Hemuli12.12.2011 klo 06:28
Sakari Karvonen (Yhteiskuntapolitiikka; yksi kirjoittajista)
114. Wexi12.12.2011 klo 09:11
Vesanto, Raimo (Vaasan palloseura 1924-1999)
115. Eki12.12.2011 klo 10:37
Magoon, Scott (Otto - The boy who loved cars; toinen tek.)
116. Maikki12.12.2011 klo 12:25
Thomas, Douglas (A New Culture of Learning: Cultivating the Imagination for a World of Constant Change; toinen tekijä)
117. Eki12.12.2011 klo 12:52
Samir Makdisi (The Lessons of Lebanon - The Economics of War and Development)
118. Maikki12.12.2011 klo 13:07
Shirley Hune (Asian/Pacific Islander American Women: A Historical Anthology; toinen tekijä)
119. Eki12.12.2011 klo 13:14
Neft, David S. (The Boston Red Sox Fan Book - Revised to Include the 2004 Championship Season!; yksi tek.)
120. Maikki12.12.2011 klo 13:19
Steven Benz (Impressions 1: America Through Academic Readings; toinen tekijä)
121. Eki12.12.2011 klo 13:24
Zanker, Johannes (Sensation, Perception and Action - An Evolutionary Perspective)
122. Maikki12.12.2011 klo 13:33
Stevenson, Jack (Dogme Uncut: Lars von Trier, Thomas Vinterberg, and the Gang That Took on Hollywood)
123. Eki12.12.2011 klo 13:50
Kara LaReau (Otto - The boy who loved cars; toinen tek.)
124. Maikki12.12.2011 klo 14:07
Anderson, John D., Jr. (Introduction to Flight)
125. Eki12.12.2011 klo 14:49
Jan Germen Janmaat (Education, Equality and Social Cohesion - A Comparative Analysis; yksi tek.)
126. Maikki12.12.2011 klo 15:35
Tywoniak, Frances Esquibel (Migrant Daughter: Coming of Age as a Mexican American Woman)
127. Eki12.12.2011 klo 16:00
LouAnne Johnson (The Girls In the Back of the Class - They're High School Girls With Secrets, Trouble, And Two Choices-Dropping Out... Or Trusting Her)
128. Maikki12.12.2011 klo 16:26
Nita Phillips (How to Start a Home-Based Interior Design Business)
129. Eki12.12.2011 klo 16:33
Preston, John (Education, Equality and Social Cohesion - A Comparative Analysis; yksi tek.)
130. Maikki12.12.2011 klo 16:44
Helena Maria Viramontes (Under the Feet of Jesus)
131. Eki12.12.2011 klo 20:05
Sylvester Johnson (The Myth of Ham in Nineteenth-Century American Christianity - Race, Heathens, and the People of God)
132. Maikki12.12.2011 klo 23:44
Nguyen, Tram (We Are All Suspects Now: Untold Stories from Immigrant Communities after 9/11; toinen tekijä)
133. Eki12.12.2011 klo 23:45
Andy Green (Education, Equality and Social Cohesion - A Comparative Analysis; yksi tek.)
134. Maikki12.12.2011 klo 23:58
Garcia, Mario T. (The Gospel of Cesar Chavez: My Faith in Action)
135. Eki13.12.2011 klo 00:03
Thomas Joiner (Lonely at the Top - The High Cost of Men's Success)
136. Wexi13.12.2011 klo 00:06
Troy, Sandy (Captain Trips: a biography of Jerry Garcia)
137. Wexi13.12.2011 klo 00:11
Romains, Jules (The lonely)
138. Eki13.12.2011 klo 00:12
David Houston Jones (Samuel Beckett and Testimony)
139. Maikki13.12.2011 klo 00:13
Scott Thornbury (Teaching Grammar Creatively with CD-ROM/Audio CD; 1/3)
140. Wexi13.12.2011 klo 00:22
Yves Berger (Le Fou d'Amérique)
141. Eki13.12.2011 klo 00:24
Reighley, Kurt B. (Marilyn Manson)
142. Maikki13.12.2011 klo 00:27
Bambenek, John (grep Pocket Reference ; toinen teijä)
143. Eki13.12.2011 klo 00:30
Harold J. Reilly (Natural Healing; toinen tek.)
144. Maikki13.12.2011 klo 00:34
Lee, Wei-Meng (Beginning iOS 5 Application Development)
145. Eki13.12.2011 klo 00:51
Galluccio, Michael (An American Family; yksi tek.)
146. Maikki13.12.2011 klo 00:56
Lurie, Nancy Oestreich (Wisconsin Indians)
147. Wexi13.12.2011 klo 01:14
Himler, Ronald (The Iroquois)
148. Maikki13.12.2011 klo 01:23
Daniel Kanstroom (Deportation Nation: Outsiders in American History)


(Ja Yötä!)
149. Wexi13.12.2011 klo 12:03
Mandell, Daniel R. (Behind the frontier: Indians in eighteenth-century eastern Massachusetts)

(Ja Hyvää päivää!)
150. Maikki13.12.2011 klo 12:39
Robert Warner (Pro Core Data for iOS: Data Access and Persistence Engine for iPhone, iPad, and iPod touch; toinen tekijä)
151. Eki13.12.2011 klo 12:42
Raff, Carmen (A Future for the Excluded - Job creation and Income generation by the Poor. Clodom; toinen toim.)
152. Maikki13.12.2011 klo 12:49
Michael Privat (Pro Core Data for iOS: Data Access and Persistence Engine for iPhone, iPad, and iPod touch; toinen tekijä)
153. Wexi13.12.2011 klo 12:54
Troy, Sandy (Captain Trips: a biography of Jerry Garcia)
154. Eki13.12.2011 klo 12:56
David Groff (An American Family; yksi tek.)
155. Maikki13.12.2011 klo 13:00
Fullerton, Maryellen (Immigration and Citizenship Process and Policy; 1/4)
156. Eki13.12.2011 klo 13:18
Laguerre, Michel S. (The Digital City - The American Metropolis and Information Technology)
157. Maikki13.12.2011 klo 13:25
Jacquelyn L. Bridgeman (Critical Race Theory Matters: Education and Ideology; 1/4)
158. Maikki13.12.2011 klo 13:26
Lonnie B. Johnson (Central Europe: Enemies, Neighbors, Friends)


(Lipsahti väärältä riviltä)
159. Eki13.12.2011 klo 13:59
Noorani, Yaseen (Counterhegemony in the Colony and Postcolony; toinen toim.)
160. Wexi13.12.2011 klo 14:05
Scott, Joanna (Arrogance)
161. Maikki13.12.2011 klo 14:18
Alan Axelrod (The Complete Idiot's Guide to American History)
162. Eki13.12.2011 klo 14:49
D. K. Lahiri-Choudhury (Telegraphic Imperialism - Crisis and Panic in the Indian Empire, c. 1830-1920)
163. Wexi13.12.2011 klo 15:00
Yahiya Emerick (The complete idiot's guide to understanding Islam)
164. Eki13.12.2011 klo 15:14
Caplan, Patrick (Risk Revisited - Anthropology, Culture and Society)
165. Wexi13.12.2011 klo 15:25
Katherine Gleason (The complete idiot's guide to Wicca and witchcraft; yksi tekijöistä)
166. Maikki13.12.2011 klo 16:21
Ophira Edut (Body Outlaws: Rewriting the Rules of Beauty and Body Image)
167. Eki13.12.2011 klo 16:23
Thomas Caplan (Grace and Favor)
168. Maikki13.12.2011 klo 16:33
Albert M. Craig (The Heritage of World Civilizations; 1/5)
169. Wexi13.12.2011 klo 16:47
Ilkka Patoluoto (Oikeudet ja elämän arvot)
170. Eki13.12.2011 klo 17:17
Tim Parr (Enterprise Programme Management; toinen tek.)
171. Wexi13.12.2011 klo 17:26
Rautiala, Martti (Perintö ja testamentti uuden perintökaaren mukaan)
172. Maikki13.12.2011 klo 19:37
Tom Christiansen (Perl Cookbook; toinen tekijä)
173. Wexi13.12.2011 klo 19:42
Esa Ruuskanen (Bovalliusten perintö)
174. Maikki13.12.2011 klo 19:53
Karin Morrison (Making Thinking Visible; 1/3)
175. Eki13.12.2011 klo 20:14
Olaf Ploetner (Counter Strategies in Global Markets)
176. Maikki13.12.2011 klo 20:29
Rosado, Luis A. (Texas TExES Generalist EC-6)
177. Eki13.12.2011 klo 20:46
Sobrado, Miguel (A Future for the Excluded - Job Creation and Income Generation by the Poor. Clodom; toinen toim.)
178. Maikki13.12.2011 klo 21:00
Lindsay Prior (Using Documents in Social Research)
179. Eki13.12.2011 klo 21:36
Richard M. Price (The United Nations and Global Security; toinen toim.)
180. Maikki13.12.2011 klo 22:12
Christine M. Piotrowski (Professional Practice for Interior Designers)
181. Eki13.12.2011 klo 22:28
Kosmas Psychopedis (Open Marxism, Volume 3 - Emancipating Marx; yksi toim.)
182. Maikki13.12.2011 klo 22:35
Sampson, Carol A. (Estimating for Interior Designers)
183. Eki13.12.2011 klo 22:38
Lahiri, Shompa (Indian Mobilities in the West, 1900-1947 - Gender, Performance, Embodiment)
184. Maikki13.12.2011 klo 22:50


(Taitaa olla kuitenkin Jhumpa Lahiri, joka kulkee suomennetuissa kirjoissa ja englanninkielisissä jutuissa tällä nimellä. )
185. Eki13.12.2011 klo 22:52
(Tämän kirjan kannessa on Shompa. Siltikö ei käy?)
186. Maikki13.12.2011 klo 22:57
(Löysin saman kirjan. Antaa sitten mennä. Kerrankos saman nimisiä kirjoja on tehty!)

Princeton, Lloyd (Marketing Interior Design)
187. Eki13.12.2011 klo 23:03
Darling, Juanita (Latin America, Media, and Revolution - Communication in Modern Mesoamerica)
188. Maikki13.12.2011 klo 23:11
Tomris Tangaz (Interior Design Course: Principles, Practices, and Techniques for the Aspiring Designer)

(Kuis vais)
189. Eki13.12.2011 klo 23:12
Alycia de Mesa (Brand Avatar - Translating Virtual World Branding into Real World Success)
190. Maikki13.12.2011 klo 23:17
Stephen H. Thewlis (Grammar Dimensions 3)
191. Eki13.12.2011 klo 23:23
Silvana De Paula (Reimagining Growth - Towards a Renewal of Development Theory; toinen toim.)
192. Maikki13.12.2011 klo 23:26
Loustaunau, Marta (The Cultural Context of Health, Illness, and Medicine; toinen tekijä)
193. Eki13.12.2011 klo 23:28
Alan V. Deardorff (The Past, Present and Future of the European Union)
194. Maikki13.12.2011 klo 23:39
Ford, Jerry Lee, Jr. (Scratch Programming for Teens)
195. Eki13.12.2011 klo 23:42
Jon Galluccio (An American Family; yksi tek.)
196. Maikki13.12.2011 klo 23:52
Itterheim, Steffen (Learn iPhone and iPad cocos2d Game Development)
197. Eki13.12.2011 klo 23:57
Farley, Helen (A Cultural History of Tarot - From Entertainment to Esotericism)
198. Maikki14.12.2011 klo 00:01
Lyle F. Bachman (Language Testing in Practice; toinen tekijä)
199. Eki14.12.2011 klo 00:06
Andrew J. Fenady (There Came A Stranger)
200. Maikki14.12.2011 klo 00:08
Dana R. Ferris (Teaching ESL Composition; toinen tekijä)
201. Eki14.12.2011 klo 00:12
Suman Fernando (Mental Health, Race and Culture)
202. Maikki14.12.2011 klo 00:26
Dale, Paulette (Speech Communication Made Simple; toinen tekijä)
203. Wexi14.12.2011 klo 00:44
Thomas, Arthur Louis (Chemistry made simple)
204. Eki14.12.2011 klo 00:47
Sally French (Working with Disabled People in Policy and Practice - A Social Model; toinen tek.)
205. Wexi14.12.2011 klo 00:49
Hess, Fred C. (Chemistry made simple; toinen tekijä)
206. Maikki14.12.2011 klo 00:53
Cabrera, P. J. (Beginning iPhone Games Development; 1/6)

(Ja huomiseen, Kiitos!)
207. Eki14.12.2011 klo 01:18
John Swain (Working with Disabled People in Policy and Practice - A Social Model; toinen tek.)

(Jap jap!)
208. Wexi14.12.2011 klo 01:21
Ira Maximilian Freeman (Physics made simple; toinen tekijä)

(Myöskin)
209. Eki14.12.2011 klo 01:29
Albert Fried (FDR and His Enemies)
210. Hemuli14.12.2011 klo 01:32
Dörnyei, Zoltán (Motivation, Language Attitudes and Globalisation: A Hungarian Perspective: yksi kolmesta tekijästä)
211. Wexi14.12.2011 klo 01:39
David G. McCullough (Mornings on horseback: the story of an extraordinary family, a vanished way of life, and the unique child who became Theodore Roosevelt)
212. Eki14.12.2011 klo 01:41
Gary A. Dymski (Reimagining Growth - Towards a Renewal of Development Theory; toinen toim.)
213. Wexi14.12.2011 klo 01:43
Angela Morgan (Roosevelt)
214. Wexi14.12.2011 klo 01:44
[Mä olin myöhässä, kun en hoksannut Hemulin laittoa.]
215. Wexi14.12.2011 klo 01:57
Seuraavat pitäis raakata:
David G. McCullough (Wexi, 14.12.2011 klo 01:39)
Gary A. Dymski (Eki, 14.12.2011 klo 01:41)

Jatkuis:

Angela Morgan (Roosevelt)
216. Hemuli14.12.2011 klo 01:58
Anne Pitkänen-Huhta (Kansallinen kyselytutkimus englannin kielestä Suomessa: Käyytö, merkitys ja asenteesi: yksi aika monesta tekijästän
217. [Hemuli]14.12.2011 klo 02:00
[Joopa joo: väsy painaa. Siis käyttö ja tekijästä) ]
218. Wexi14.12.2011 klo 02:06
Tapani Palovuori (Suomi-englanti: tekniikan ja kaupan sanakirja; yksi tekijöistä)

(Itelläki tän illan jälkeen pää pyörällä)
219. Eki14.12.2011 klo 02:10
Richard Gunn (Open Marxism, Volume 3 - Emancipating Marx; yksi toim.)
220. Wexi14.12.2011 klo 02:27
Neville Aldridge Holdaway (Marxism; yksi tekijöistä)
221. Eki14.12.2011 klo 08:48
Adkins, Jan (What If You Met A Pirate?)
222. Wexi14.12.2011 klo 09:28
Alfred George Meyer (Marxism)
223. Eki14.12.2011 klo 09:42
Rao, P. K. (The Economics of Transaction Costs - Theory, Methods and Applications)
224. Wexi14.12.2011 klo 10:02
Paloff, Benjamin (The politics)
225. Maikki14.12.2011 klo 12:38
Ira K. Wolf (Barron's SAT Subject Test Math Level 1)
226. Wexi14.12.2011 klo 12:50
Faith Baldwin (American family)
227. Maikki14.12.2011 klo 12:58
Irving Seidman (Interviewing as Qualitative Research: A Guide for Researchers in Education and the Social Sciences)
228. Wexi14.12.2011 klo 13:07
Aronson, Ronald (After Marxism)
229. Maikki14.12.2011 klo 13:20
David Kent Ballast (Interior Design Reference Manual: Everything You Need to Know to Pass the NCIDQ Exam)
230. Wexi14.12.2011 klo 13:31
Tony Bennett (Formalism and Marxism)
231. Maikki14.12.2011 klo 13:34
Tad Crawford (Business and Legal Forms for Interior Designers; toinen tekijä)
232. Wexi14.12.2011 klo 13:45
David G. McCullough (Mornings on horseback)
233. Maikki14.12.2011 klo 13:48
Geri-Ann Galanti (Caring for Patients from Different Cultures)


(Voip anastaakin...)
234. Wexi14.12.2011 klo 14:25
Tana Reiff (Caring)

[Entäs Anastan äijä?]
235. Maikki14.12.2011 klo 14:35
Jatkuu seuraavassa osassa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *