KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 264

6500. Kirjailijat ketjuun - 264

Maikki27.11.2011 klo 12:50
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!


Lähettäjä: Eki 27.11.2011 klo 12:44

Charles M. Becker (Social Security Reform in Transition Economies - Lessons from Kazakhstan; yksi tek.)
2. Maikki27.11.2011 klo 12:51
Ruhanen, Jussi (Järvikylän tapahtumia)
3. Wexi27.11.2011 klo 13:18
Schmid, Andreas (Kronikka 1900-1999 : Suomen ja maailman tapahtumat)
4. Eki27.11.2011 klo 13:37
Annie Paul (Infinite Island - Contemporary Caribbean Art; yksi tek.)
5. Maikki27.11.2011 klo 13:55
Leena Holopainen (Logopedian perustiedot)
6. Eki27.11.2011 klo 13:57
Andrew Mangham (Violent Women and Sensation Fiction - Crime, Medicine and Victorian Popular Culture)
7. Maikki27.11.2011 klo 14:00
MarjaSinikka Väänänen (Innovaatiokupla. Menetettyjen keksintöjen maa)
8. Eki27.11.2011 klo 14:45
Ella Maillart (Turkestan Solo - A Journey Through Central Asia)
9. Maikki27.11.2011 klo 15:06
(Käytetty jo. Säie 6488 (263)
10. Eki27.11.2011 klo 16:20
Nan Marino (Neil Armstrong Is My Uncle and Other Lies Muscle Man McGinty Told Me)

(Kappas, en ollut päivittänyt käytettyjä.)
11. Wexi27.11.2011 klo 16:36
Nicholas Theodore Werthessen (The Smooth muscle of the artery; toinen tekijä)
12. Eki27.11.2011 klo 16:56
Svetla Marinova (Internationalization of Emerging Economies and Firms; toinen toim.)
13. Maikki27.11.2011 klo 17:03
Vilén, Marika (Nuoren aika; 1/4)
14. Eki27.11.2011 klo 17:25
Anne McClanan (Representations of Early Byzantine Empresses - Image and Empire)
15. Maikki27.11.2011 klo 18:52
Anton Treuer (Living Our Language: Ojibwe Tales & Oral Histories)
16. Wexi27.11.2011 klo 18:59
Reifler, Nelly (I thought my father was God; toinen tekijä)
17. Maikki27.11.2011 klo 19:03
Luther E. Smith, Jr. (Intimacy and Mission: Intentional Community as Crucible for Radical Discipleship)
18. Eki27.11.2011 klo 19:07
J. Marshall Mangan (Cyber Spaces/Social Spaces; yksi tek.)
19. Maikki27.11.2011 klo 19:25
Avery Brooke (Healing in the Landscape of Prayer)
20. Wexi27.11.2011 klo 19:37
King, Gordon John (The audio handbook)
21. Maikki27.11.2011 klo 19:38
Haun, Julie (Sourcework: Academic Writing from Sources; toinen tekijä)
22. Wexi27.11.2011 klo 19:42
Ilona Leki (Academic writing/ student's book)
23. Maikki27.11.2011 klo 19:53
Irons, Peter (The Courage of Their Convictions: Sixteen Americans Who Fought Their Way to the Supreme Court)
24. Wexi27.11.2011 klo 20:19
R. Steven Cramer (Convictions)
25. Maikki27.11.2011 klo 20:42
Ronald Rolheiser (The Holy Longing: The Search for A Christian Spirituality)

(Kuin vain)
26. Eki27.11.2011 klo 20:43
Rhodes, John David (Antonioni: Centenary Essays; toinen toim.)
27. Maikki27.11.2011 klo 20:45
Debra Daise (Q: Skills for Success 4 Reading & Writing Student Book with Student Access Code Card; 1/3)
28. Wexi27.11.2011 klo 22:20
Eva Nienholdt (A - Q; toinen tekijä)
29. Maikki27.11.2011 klo 22:43
David Schweikert (UNIX and Linux System Administration Handbook; 1/9)
30. Wexi27.11.2011 klo 22:52
Ray, Deborah S. (UNIX)
31. Maikki27.11.2011 klo 22:53
Sara Ruffin Costello (Domino: The Book of Decorating: A Room-by-Room Guide to Creating a Home That Makes You Happy; 1/3)
32. Wexi27.11.2011 klo 23:00
Llanas, Angela (Domino. Student's book 3; toinen tekijöistä)
33. Eki27.11.2011 klo 23:00
Lanver Mak (The British in Egypt - Community, Crime and Crises 1882-1922)
34. Maikki27.11.2011 klo 23:12
Karlen, Mark (Lighting Design Basics; toinen tekijä)
35. Eki27.11.2011 klo 23:21
Karen Rosoff Encarnación (The Material Culture of Sex, Procreation, and Marriage in Premodern Europe; toinen toim.)
36. Maikki27.11.2011 klo 23:57
Nomura, Gail M. (Asian/Pacific Islander American Women: A Historical Anthology; toinen tekijä)
37. Wexi28.11.2011 klo 00:04
Minogue, Kenneth R. (Politics)
38. Maikki28.11.2011 klo 00:19
Rosenblatt, Bill (Learning the bash Shell: Unix Shell Programming; toinen tekijä)
39. Eki28.11.2011 klo 00:26
Lankshear, Colin (Cyber Spaces/Social Spaces; yksi tek.)
40. Maikki28.11.2011 klo 00:35
Isaac E. Nwokogba (Easy Dollars: at the Pick 3 - Pick 4 Daily Lotto)
41. Wexi28.11.2011 klo 00:43
Bernstein, Julian Lawrence (Audio systems)
42. Eki28.11.2011 klo 00:53
Christopher C. Hood (The Tools of Government in the Digital Age; toinen tek.)
43. Wexi28.11.2011 klo 01:02
D. Kedem (Commodore 64. Unit 4, Creative graphics; toinen tekijä)
44. Eki28.11.2011 klo 01:15
Marin Marinov (Internationalization of Emerging Economies and Firms; toinen toim.)
45. Maikki28.11.2011 klo 01:26
Virgilio Gómez-Rubio (Applied Spatial Data Analysis with R; 1/3)

(Ja Kauniita Unia!)
46. Wexi28.11.2011 klo 01:27
Vesperoni, Esteban (Globalization and Firms' Financing Choices: Evidence from Emerging Economies; toinen tekijä)
47. Wexi28.11.2011 klo 01:31
Idowu, Samuel O. (Emerging Fraud Fraud Cases from Emerging Economies; toinen tekijöistä)
48. Eki28.11.2011 klo 08:34
Lacy, Mark (Global Politics in the Information Age; toinen toim.)
49. Wexi28.11.2011 klo 09:05
K. Blair Benson (Audio engineering handbook)
50. Eki28.11.2011 klo 09:09
Nigel Leask (Land, Nation and Culture, 1740-1840 - Thinking the Republic of Taste; yksi toim.)
51. Wexi28.11.2011 klo 10:46
Sally L. Satel (One nation under therapy: How the helping culture is eroding self-reliance; toinen tekijä)
52. Eki28.11.2011 klo 11:30
Linda Lear (Beatrix Potter - A Life in Nature)
53. Maikki28.11.2011 klo 11:36
Anderson, Neil J. (ACTIVE Skills for Reading)
54. Eki28.11.2011 klo 11:38
Jackie Ford (Leadership as Identity - Constructions and Deconstructions; yksi tek.)
55. Maikki28.11.2011 klo 11:51
Dougherty, Dale (sed & awk; toinen tekijä)
56. Eki28.11.2011 klo 11:58
Learmouth, John (Soccer Fundamentals)
57. Wexi28.11.2011 klo 11:59
Emma Liisa Hakala (Kaksoset)
58. Eki28.11.2011 klo 12:02
Learner, Tobsha (Soul)
59. Wexi28.11.2011 klo 12:02
Hansen, Ib (Kaksoset sirkuksessa)
60. Wexi28.11.2011 klo 12:03
[Edelliseni myöhässä]
61. Maikki28.11.2011 klo 12:53
Benya, James (Lighting Design Basics; toinen tekijä)
62. Eki28.11.2011 klo 13:01
Sanders, Karen (Communicating Politics in the Twenty-First Century)
63. Wexi28.11.2011 klo 13:08
[Ehdotukseni välipaikkaukseen:

Learmouth, John (28.11.2011 klo 11:58)
Hakala, Emma Liisa (28.11.2011 klo 11:59)

Välipaikkaus = Allison, Will (What you have left)

Learner, Tobsha (28.11.2011 klo 12:02)]
64. Maikki28.11.2011 klo 13:52
Randal L. Schwartz (Learning Perl; 1/3)


(Meneehän se noinkin)
65. Wexi28.11.2011 klo 14:01
Tomi Karttunen (Oppi ja maailmankuva; toinen tekijä)
66. Eki28.11.2011 klo 14:01
Tanja Schümer (The New Humanitarianism - Britain and Sierra Leone, 1997-2003)
67. Wexi28.11.2011 klo 14:18
Eeva Martikainen (Oppi ja maailmankuva; toinen tekijä)
68. Ejki28.11.2011 klo 14:37
Aaron Schutz (Social Class, Social Action, and Education - The Failure of Progressive Democracy)
69. Wexi28.11.2011 klo 14:46
T. H. Marshall (Citizenship and social class, and other essays)
70. Eki28.11.2011 klo 16:46
Learmonth, mark (Leadership as Identity - Constructions and Deconstructions; yksi tek.)
71. (Eki)28.11.2011 klo 16:48
(Mark isolla)
72. Maikki28.11.2011 klo 17:59
Rosellen Brown (Painajainen keskellä päivää)
73. Wexi28.11.2011 klo 18:06
Wolf, Joan (The deception)
74. Maikki28.11.2011 klo 18:11
Ann Hogue (Introduction to Academic Writing; toinen tekijä)
75. Wexi28.11.2011 klo 18:22
Eli Hinkel (Teaching academic ESL writing)
76. Eki28.11.2011 klo 19:04
Libby Schmais (The Essential Charlotte)
77. Wexi28.11.2011 klo 19:17
Shevelow, Kathryn (Charlotte)
78. Eki28.11.2011 klo 19:30
Nancy Harding (Leadership as Identity - Constructions and Deconstructions; yksi tek.)
79. Wexi28.11.2011 klo 19:57
George Beardsley (Politics; yksi tekijöistä)
80. Eki28.11.2011 klo 20:21
Edmund R. Schubert (Orson Scott Card's InterGalactic Medicine Show: toinen tek.)
81. Maikki28.11.2011 klo 20:22
Y. Daniel Liang (Introduction to Programming with C++)
82. Maikki28.11.2011 klo 20:23
Tiu Similä (Pelastetaan pienvedet : lähteiden, purojen, lampien, pikkujärvien, fladojen ja glo-järvien kartoituksesta. Markuksen tytär)
83. Eki28.11.2011 klo 20:28
Leda Schubert (Ballet of the Elephants)
84. Wexi28.11.2011 klo 20:29
Randy C. Alcorn (Deception (kannessa ilman keskimmäistä))
85. Wexi28.11.2011 klo 20:31
[Höh, nyt jälkijunassa tarkistin, myös koosteessa ilman keskimmäistä. Sori]
86. Wexi28.11.2011 klo 20:40
Rütz, Michael (Charlotte)
87. Maikki28.11.2011 klo 20:49
Levithan, Steven (Regular Expressions Cookbook; toinen tekijä)
88. Eki28.11.2011 klo 21:27
Vandermerwe, Sandra (Breaking Through - Implementing Customer Focus in Enterprises)
89. Maikki28.11.2011 klo 21:37
Anthony M. Bedford (Engineering Mechanics; toinen tekijä)
90. Wexi28.11.2011 klo 22:26
Daniel Lipkowitz (The LEGO book)
91. Maikki28.11.2011 klo 22:30
Zuur, Alain F. (A Beginner's Guide to R; 1/3)
92. Eki28.11.2011 klo 22:38
Farrell, Mame (Bradley and the Billboard)
93. Maikki28.11.2011 klo 22:42
Manu Goswami (Producing India: From Colonial Economy to National Space)
94. Wexi28.11.2011 klo 22:43
Martini, Steve (Lista)
95. Maikki28.11.2011 klo 22:59
Vickery, Amanda (Behind Closed Doors: At Home in Georgian England)
96. Wexi28.11.2011 klo 23:26
Danko, William D. (The millionaire next door; toinen tekijä)
97. Maikki28.11.2011 klo 23:34
M. Linda Workman (Medical-Surgical Nursing: Patient-Centered Collaborative Care; toinen tekijä)
98. Eki28.11.2011 klo 23:41
Alex Faulkner (Medical Technology in Healthcare and Society - A Sociology of Devices, Innovation and Governance)
99. Maikki28.11.2011 klo 23:46
Rogawski, Jon (Calculus: Early Transcendentals)
100. Wexi29.11.2011 klo 00:37
Nikhil Sarkar (Woodcut prints of nineteenth century Calcutta)
101. Eki29.11.2011 klo 01:08
Andrew Webster (Medical Technology in Healthcare and Society - A Sociology of Devices, Innovation and Governance; toinen toim.)
102. Wexi29.11.2011 klo 01:31
Elizabeth Dowsett (LEGO Harry Potter: building the magical world)
103. Eki29.11.2011 klo 08:01
Tom Barbash (The Last Good Chance)
104. Wexi29.11.2011 klo 09:19
Shaw, Mary (Brady Brady and the ballpark bark; toinen tekijä)
105. Eki29.11.2011 klo 09:37
Raymond W. Baker (Cultural Cleansing in Iraq - Why Museums Were Looted, Libraries Burned and Academics Murdered; yksi toim.)
106. Wexi29.11.2011 klo 11:36
Rogers, Bruce (Journeys to Bagdad; yksi tekijöistä)
107. Eki29.11.2011 klo 11:40
Cristopher Ballinas Valdés (Political Struggles and the Forging of Autonomous Government Agencies)
108. Wexi29.11.2011 klo 12:17
Elsie, Robert (The country where no one ever dies; yksi tekijöistä)
109. Maikki29.11.2011 klo 12:28
Rudra Pratap (Getting Started with MATLAB: A Quick Introduction for Scientists and Engineers)
110. Eki29.11.2011 klo 12:28
Trevor Barnes (The Kingfisher Children's Illustrated Bible)
111. Eki29.11.2011 klo 12:29
Peter Wilkin (Global Politics in the Information Age; toinen toim.)
112. Maikki29.11.2011 klo 12:39
Nadia Abu El-Haj (Facts on the Ground: Archaeological Practice and Territorial Self-Fashioning in Israeli Society)
113. Eki29.11.2011 klo 13:57
Jambe Jalal H. Badakhchani (The Paradise of Submission - A Medieval Treatise on Ismaili Thought; toinen tek.)
114. Maikki29.11.2011 klo 21:32
Nayan Shah (Contagious Divides: Epidemics and Race in San Francisco's Chinatown)
115. Eki29.11.2011 klo 21:53
Helen Z. Margetts (The Tools of Government in the Digital Age; toinen tek.)
116. Maikki29.11.2011 klo 21:54
Simon Cozens (Advanced Perl Programming)
117. Eki29.11.2011 klo 21:56
Simpson, David (Land, Nation and Culture, 1740-1840 - Thinking the Republic of Taste; yksi toim.)
118. Maikki29.11.2011 klo 22:09
Daniel Widener (Black Arts West: Culture and Struggle in Postwar Los Angeles)
119. Wexi30.11.2011 klo 00:01
Richard Cavendish (The black arts)
120. Maikki30.11.2011 klo 00:07
Hamish Bowles (The World in Vogue: People, Parties, Places; toinen tekijä)
121. Eki30.11.2011 klo 00:23
Suparna Bhaskaran (Made in India - Decolonizations, Queer Sexualities, Trans/national Projects)
122. Wexi30.11.2011 klo 00:38
Aronson, Marc (Race: a history beyond black and white)
123. Eki30.11.2011 klo 02:01
Caroline Bock (Lie)
124. Wexi30.11.2011 klo 02:33
Aku Kontiomaa (Totuuden kirja)
125. Eki30.11.2011 klo 02:38
Maziar Behrooz (Rebels With A Cause - The Failure of the Left in Iran)
126. Wexi30.11.2011 klo 02:55
Zingher, Gary (Theme play : exciting young imaginations)
127. Eki30.11.2011 klo 11:00
Rappelfeld, Joel (The Complete In-Line Skater - Basic and Advanced Techniques, Exercises and Equipment for Fitness; toinen tek.)
128. Maikki30.11.2011 klo 11:59
Lai, Him Mark (Island: Poetry and History of Chinese Immigrants on Angel Island 1910-1940; 1/3)
129. Eki30.11.2011 klo 12:08
Kathleen M. Skelly (The Complete In-Line Skater - Basic and Advanced Techniques, Exercises and Equipment for Fitness; toinen tek.)
130. Maikki30.11.2011 klo 12:38
Lim, Phyllis L. (Noteworthy 2; toinen tekijä)
131. Eki30.11.2011 klo 12:49
Stella Sandford (Further Adventures of The Dialectic of Sex - Critical Essays on Shulamith Firestone; toinen toim.)
132. Maikki30.11.2011 klo 12:54
David Dorado Romo (Ringside Seat to a Revolution: An Underground Cultural History of El Paso and Juarez, 1893-1923)
133. Maikki30.11.2011 klo 13:05
(Jatkovirhe yöltä Caroline Bock (Lie)

Lähettäjä: Wexi 30.11.2011 klo 02:33
Aku Kontiomaa (Totuuden kirja)

Paikkaan sen nimellä Campion, Alan (Principles of Modern Chemistry; 1/3)
134. Wexi30.11.2011 klo 13:34
[Eikös toi Kontiomaa ole tehnyt jonkun hihhulukirjan? Tarkistelin tuota pitkään enne "laittoa", epäselvä kuvakin löytyi.]
135. Eki30.11.2011 klo 13:43
Mandy Merck (Further Adventures of The Dialectic of Sex - Critical Essays on Shulamith Firestone; toinen toim.)
136. Maikki30.11.2011 klo 13:49
Collins, Patricia Hill (Black Feminist Thought: Knowledge, Consciousness, and the Politics of Empowerment)
137. Eki30.11.2011 klo 13:50
Lev Raphael (Winter Eyes)
138. Maikki30.11.2011 klo 13:55
Levinson, Paul (New New Media)
139. Eki30.11.2011 klo 13:57
Lawrence Shames (Mangrove Squeeze)
140. Maikki30.11.2011 klo 14:00
Sukanya Banerjee (Becoming Imperial Citizens: Indians in the Late-Victorian Empire)
141. Eki30.11.2011 klo 14:09
John R. Sharp (The Emotional Calendar - Understanding Seasonal Influences and Milestones to Become Happier, More Fulfilled, and in Control of Your Life)
142. Maikki30.11.2011 klo 14:27
Paula Manuel Bostwick (Pharmacology for Nurses: A Pathophysiological Approach; 1/3)
143. Eki30.11.2011 klo 14:48
Carey, Hilary M. (Empires of Religion)
144. Wexi30.11.2011 klo 15:13
Madeleine Deschamps (Empire)
145. Eki30.11.2011 klo 15:33
Paul J. Carnegie (The Road from Authoritarianism to Democratization in Indonesia)
146. Maikki30.11.2011 klo 15:57
Ieno, Elena N. (A Beginner's Guide to R; 1/3)
147. Eki30.11.2011 klo 16:29
Alessandro Carretta (Cooperative Banking in Europe: Case Studies; yksi toim.)
148. Maikki30.11.2011 klo 19:41
Taylor, John R. (An Introduction to Error Analysis: The Study of Uncertainties in Physical Measurements)
149. Wexi30.11.2011 klo 20:14
N. Lewis Buck (Mechanical measurements)
150. Maikki30.11.2011 klo 20:30
Colander, David C. (Social Science: An Introduction to the Study of Society; toinen tekijä)
151. Eki30.11.2011 klo 22:01
Carrico, Mara (Yoga Journal's Yoga Basics - The Essential Beginner's Guide to Yoga For a Lifetime of Health and Fitness; yksi tek.)
152. Maikki30.11.2011 klo 22:18
Ruggiero, Vincent Dyan (Thinking Critically About Ethical Issues)
153. Eki30.11.2011 klo 22:29
Anna Clark (Representing Masculinity - Male Citizenship in Modern Western Culture; yksi toim.)
154. Maikki30.11.2011 klo 22:36
Kloester, Jennifer (Georgette Heyer's Regency World)
155. Eki30.11.2011 klo 22:40
Roger L. Conover (The Lost Lunar Baedeker - Poems of Mina Loy; toim.)
156. Maikki30.11.2011 klo 22:51
Reid, Stephen (Prentice Hall Guide for College Writers)
157. Eki30.11.2011 klo 22:57
Paola Schwizer (Cooperative Banking in Europe: Case Studies; yksi toim.)
158. Maikki30.11.2011 klo 23:02
Ruiz, Vicki L. (From Out of the Shadows: Mexican Women in Twentieth-Century America)
159. Eki1.12.2011 klo 00:36
Lincoln Caplan (Skadden - Power, Money, and the Rise of a Legal Empire)
160. Wexi1.12.2011 klo 01:14
Nancy Whitelaw (William Randolph Hearst and the American century)
161. Eki1.12.2011 klo 01:24
Wilfred Carr (Education and the Good Society; toinen tek.)
162. Wexi1.12.2011 klo 02:27
Rowan, Carl T. (Dream makers, dream breakers)
163. Eki1.12.2011 klo 02:31
Trevor Barnes (The Kingfisher Children's Illustrated Bible)
164. Wexi1.12.2011 klo 03:01
Eila Helander (Raamattu ja länsimainen kulttuuri: STKS:n symposiumissa marraskuussa 2002 pidetyt esitelmät; toinen tekijä)
165. Eki1.12.2011 klo 11:11
Rae, Catherine M. (Marike's World)
166. Maikki1.12.2011 klo 11:27
Martha Menchaca (Recovering History, Constructing Race: The Indian, Black, and White Roots of Mexican Americans)
167. Eki1.12.2011 klo 11:31
Carey, Henry F. (Privatizing the Democratic Peace - Policy Dilemmas of NGO Peacebuilding)
168. Maikki1.12.2011 klo 11:36
foy, brian d (Learning Perl; 1/3. Jostain syystä tämä nimi on kannessa juuri näin)
169. Eki1.12.2011 klo 11:54
Dudink, Stefan (Representing Masculinity - Male Citizenship in Modern Western Culture; yksi toim.)
170. Maikki1.12.2011 klo 12:01
Arthur, W. Brian (The Nature of Technology: What It Is and How It Evolves)
171. Wexi1.12.2011 klo 12:06
Angela Thomas Guffey (Prayers for mothers of newborns)
172. Maikki1.12.2011 klo 12:08
Y. Daniel Liang (Introduction to Programming with C++)
173. Eki1.12.2011 klo 12:09
Elizabeth Robertson (Representing Rape in Medieval and Early Modern Literature; toinen tek.)
174. Eki1.12.2011 klo 12:11
Gavin, Jamila (See No Evil)
175. Maikki1.12.2011 klo 12:21
Lienhard, John H. (Inventing Modern: Growing up with X-Rays, Skyscrapers, and Tailfins)
176. Wexi1.12.2011 klo 14:08
Herbert Joseph Muller (The children of Frankenstein; a primer on modern technology and human values)
177. Eki1.12.2011 klo 14:10
Rose, Christine (Representing Rape in Medieval and Early Modern Literature; toinen tek.)
178. Maikki1.12.2011 klo 14:44
Esther de Waal (Living With Contradiction)
179. Eki1.12.2011 klo 14:46
Loy, Mina (The Lost Lunar Baedeker - Poems of Mina Loy)
180. Maikki1.12.2011 klo 14:51
Norloff, Chari (Q: Skills for Success 4 Reading & Writing Student Book with Student Access Code Card; 1/3)
181. Eki1.12.2011 klo 14:59
Rick Gavin (Ranchero)
182. Maikki1.12.2011 klo 15:02
Nye, David E. (Technology Matters: Questions to Live With)
183. Eki1.12.2011 klo 15:12
David Gershator (Bread Is for Eating; yksi tek.)
184. Wexi1.12.2011 klo 15:16
Ronald Brown (Lasers; tools of modern technology)
185. Eki1.12.2011 klo 15:27
Wynne Godley (Monetary Economics - An Integrated Approach to Credit, Money, Income, Production and Wealth; toinen tek.)
186. Maikki1.12.2011 klo 15:27
Whaley, Ben (UNIX and Linux System Administration Handbook; 1/9)
187. Maikki1.12.2011 klo 15:29
Elayn Martin-Gay (Intermediate Algebra Plus MyMathLab Student Access Kit)
188. Eki1.12.2011 klo 15:37
Anthony Goerzen (Networks and Location - Organizing the Diversified Multinational Corporation for Value Creation)
189. Maikki1.12.2011 klo 15:41
Zerwekh, JoAnn (Nursing Today: Transition and Trends; toinen tekijä)
190. Eki1.12.2011 klo 15:44
Alastair Gordon (Naked Airport - A Cultural History of the World's Most Revolutionary Structure)
191. Maikki1.12.2011 klo 15:48
Oxtoby, David W. (Principles of Modern Chemistry; 1/3)
192. Eki1.12.2011 klo 15:49
William Gray (Fantasy, Myth and the Measure of Truth - Tales of Pullman, Lewis, Tolkien, MacDonald and Hoffmann)
193. Maikki1.12.2011 klo 16:13
Alicia Vargas (Skills for Success with Microsoft Office 2010; 1/4)
194. Eki1.12.2011 klo 16:17
Spalding Gray (Morning, Noon and Night)
195. Maikki1.12.2011 klo 16:25
Aaron Podolefsky (Applying Anthropology; 1/3)


(Pitkälä ja Asikainen saavat mut hermoromahdukseen!)
196. Eki1.12.2011 klo 16:26
Kris Greene (The Dark Storm - A Dark Storm Novel #1)

(Ilkeitä ihmisiä...)
197. Maikki1.12.2011 klo 16:40
Ellen Siever (Linux in a Nutshell; 1/4)

(Tosi kieroja...)
198. Eki1.12.2011 klo 16:46
Raffi Gregorian (The British Army, the Gurkhas and Cold War Strategy in the Far East, 1947-1954)
199. Maikki1.12.2011 klo 19:19
Aaron Weber (Linux in a Nutshell; 1/4)
200. Eki1.12.2011 klo 19:32
Richard Garfinkle (All of an Instant)
201. Maikki1.12.2011 klo 19:39
Lois Breur Krause (How We Learn and Why We Don't)
202. Wexi1.12.2011 klo 20:07
Stefan Collini (Interpretation and overinterpretation)
203. Maikki1.12.2011 klo 20:25
Nina Rosenstand (The Moral of the Story: An Introduction to Ethics)
204. Eki1.12.2011 klo 20:33
Dianne Garland (Revisiting Waterbirth - An Attitude to Care)
205. Wexi1.12.2011 klo 20:37
Nowell-Smith, P. H. (Ethics)
206. Eki1.12.2011 klo 20:40
Philippe Girard (Paradise Lost - Haiti's Tumultuous Journey from Pearl of the Caribbean to Third World Hotspot)
207. Maikki1.12.2011 klo 20:41
Peter J. Brown (Applying Anthropology; 1/3)
208. Maikki1.12.2011 klo 20:41
Debra Geoghan (Visualizing Technology)
209. Wexi1.12.2011 klo 22:37
Art Weinstein (Handbook of market segmentation)
210. Maikki1.12.2011 klo 22:45
Nathan, Linda T. (The Hardest Questions Aren't on the Test: Lessons from an Innovative Urban School)
211. Eki1.12.2011 klo 22:46
Thabit A. J. Abdullah (Dictatorship, Imperialism and Chaos - Iraq Since 1989)
212. Wexi1.12.2011 klo 23:10
Hill, Paul T. (It takes a city: Getting serious about urban school reform; yksi tekijöistä)
213. Maikki1.12.2011 klo 23:15
Labaree, David F. (The Trouble with Ed Schools)
214. Eki1.12.2011 klo 23:23
Fran Gordon (Paisley Girl)
215. Maikki1.12.2011 klo 23:41
Ophelia Benson (The Dictionary of Fashionable Nonsense; toinen tekijä)
216. Eki1.12.2011 klo 23:58
Nadine George Graves (The Royalty of Negro Vaudeville - The Whitman Sisters and the Negotiation of Race, Gender and Class in African American Theater 1900-1940)
217. Maikki2.12.2011 klo 00:00
Stephen Figgins (Linux in a Nutshell; 1/4)
218. Eki2.12.2011 klo 00:04
Stephen Grey (Ghost Plane - The True Story of the CIA Rendition and Torture Program)
219. Maikki2.12.2011 klo 00:07
Edzard Ernst (Trick or Treatment: The Undeniable Facts about Alternative Medicine; toinen tekijä)

(Kuin vain!)
220. Eki2.12.2011 klo 00:11
Stephany Griffith-Jones (International Finance and Development; yksi toim.)
221. Maikki2.12.2011 klo 00:13
Simon Singh (Trick or Treatment: The Undeniable Facts about Alternative Medicine; toinen tekijä)
222. Eki2.12.2011 klo 00:20
Gwiazda, Piotr K. (James Merrill and W.H. Auden
Homosexuality and Poetic Influence)
223. Maikki2.12.2011 klo 00:27
Kimberly S. Plake (Introduction To Health Care Delivery With Companion Website; 1/3)
224. Eki2.12.2011 klo 00:29
Kregel, Jan (International Finance and Development; yksi toim.)
225. Maikki2.12.2011 klo 00:30
Alan Sokal (Fashionable Nonsense: Postmodern Intellectuals' Abuse of Science; toinen tekijä)
226. Maikki2.12.2011 klo 00:32
(Kymmenkunta nimeä mahtuu vielä)
227. Wexi2.12.2011 klo 00:47
Lansky, Bruce (100,000+ Baby Names)
228. Eki2.12.2011 klo 00:49
Claes Gustafsson (Aesthetic Leadership - Managing Fields of Flow in Art and Business; yksi toim.)
229. Maikki2.12.2011 klo 00:52
Oswald J. Schmitz (Resolving Ecosystem Complexity)
230. Eki2.12.2011 klo 01:18
Tareq Y. Ismael (Cultural Cleansing in Iraq - Why Museums Were Looted, Libraries Burned and Academics Murdered; yksi toim.)
231. Maikki2.12.2011 klo 01:24
Lemke, Thomas L. (Review of Organic Functional Groups)
232. Maikki2.12.2011 klo 01:41
(Antakaa palaa aamusella. Poistun.)
233. Eki2.12.2011 klo 02:08
Sven-Erik Sjöstrand (Aesthetic Leadership - Managing Fields of Flow in Art and Business; yksi toim.)
234. Wexi2.12.2011 klo 02:14
Donald Deschner (The films of W. C. Fields)
235. Eki2.12.2011 klo 02:17
Raquel Galindo Dorado (Knowledge Creation Processes - Theory and Empirical Evidence from Knowledge Intensive Firms; yksi tek.)
236. Wexi2.12.2011 klo 02:34
Orley C. Ashenfelter (Handbook of labor economics; yksi tekijöistä)
237. Eki2.12.2011 klo 02:47
Robin Ganev (Songs of Protest, Songs of Love - Popular Ballads in Eighteenth-Century Britain)
238. Wexi2.12.2011 klo 05:01
Edith Fowke (Songs of work and protest; yksi tekijöistä)
239. Eki2.12.2011 klo 09:52
Knobel, Michele (Cyber Spaces/Social Spaces; yksi tek.)
240. Wexi2.12.2011 klo 10:00
Lynn Worsham (Plugged in; toinen tekijä)
241. Eki2.12.2011 klo 10:01
Marie Macey (Multiculturalism, Religion and Women - Doing Harm by Doing Good?)
242. Wexi2.12.2011 klo 10:10
Yvonne Yazbeck Haddad (Women, religion, and social change; toinen tekijä)
243. Maikki2.12.2011 klo 11:25
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *