KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 15.10. 2011

6431. IS-viikonloppu 15.10. 2011

Viljami15.10.2011 klo 16:06
Minusta tämän vuoden vaikein kakspuolikas.Olisi ansainnut kyllä kolmemiikkasen. Meinasi tulla äitiä ikävä tuon keskiaukeaman kanssa.

Erinomainen vihje VETEEN PIIRRETTY VIIVA, hyviä myös TUSKIN ENNEN ja -A.
2. Pekka Harne15.10.2011 klo 17:30
Loistavaa, Teemu! RUISKUKIN priimaa, samoin 13.10.2011. Saatiin taas oiva esimerkki siitä, ettei ristikko tarvitse välttämättä mitään pääkuvaa.
3. Juha N15.10.2011 klo 18:14
Olisihan se vaihtelua, jos näiden kovisten tekijät joskus antaisivat tilaisuuden risujen nakkeluun. Tylsää, kun viikko toisensa jälkeen joutuu latelemaan superlatiiveja :)

Mutta ihan tosissaan - tämä oli täydellinen nautinto. Laatulaadinta laatuvihjein, yllätysharhautteita, hienoja sanalöytöjä. Parhaalta maistui HUOMENNAKIN, eikä pitkissä sanoissa ollut vikaa niissäkään.

Kaksipuoloseksi tämä oli vaikea, kuten oli myös Ekin kahden viikon takainen kaksipuolonen: ne molemmat gradeeraisin asteikollani kolmemiikaksi. Ja kun Teemun tämänkertaisen ratkesi vain 11min lyhemmässä ajassa kuin Tonin viimeviikkoinen, olen entistä vakuuttuneempi, että Tonin täydet kolme palloa olivat ansainneet peräänsä miinuksen.

Ratkaistua ristikkoa kun silmäilee, on Teemun spesiaalimieltymykset tietäen helppo arvata, mikä sana oli otettu laadinnan lähtökohdaksi. Se taisi aiheuttaa oikosulun aika monen ratkojan neuroniverkossa, niin että sanahahmotusmoodi jäi junnaamaan tyhjää.

Ainut risu: vihjeestä X2! puuttuu mielkestäni jotain.

Muuten: heittäisin teille mietittäväksi arvoituksen, joka ei liity Teemun ristikon sanoihin ja vihjeisiin millään tavalla:

Mikä on sellainen 10-kirjaiminen sana, joka koostuu seitsemästä tavusta? Kyseessä on ihan luonteva kaksiosainen yhdyssana.
4. ässä15.10.2011 klo 18:41
Yksi ehdokas Juhan 10-kirjaimiseksi sanaksi tuli mieleen, mutta enpä laita sitä vielä näkösälle, miettikääpä!
5. Viljami15.10.2011 klo 19:53
Juha N
"Oikosulku neutroniverkossa"! Mainiosti sanottu tuosta loistavasta vihjeestä.
6. ?15.10.2011 klo 20:21
...neutroni...
7. Viljami15.10.2011 klo 21:12
( Cern etsii jatkuvasti yhä pienempiä hiukkasia, jotka selittäisivät maailmankaikkeuden rakennetta. Eihän tuolle mitään loppua voi olla. Aivan sama kuin etsisit pallon pinnalta alku ja loppupistettä.)
8. matts15.10.2011 klo 23:28
(on sille loppu, Siinä 10 potenssiin -35 m)
9. Jaska16.10.2011 klo 00:23
Suvereeni esitys Palloselta, vuoden ylivoimainen kärki ja todennäköinen voittajakin 3-miikkasarjassa. Oma täyskolmosrajani 30 sekuntia alittui pahemmitta (p)ähkälyittä. Pisin yksittäinen taisi olla 2½ Juha N:n päättelemän lähtökohdan avautuminen. Olisi pitänyt jne. Arvatkaa vit... kastuttiko se ratkontaa...

Toinen syyllinen 2½-rajan ylitykseen oli aukion ulkopuolinen virhe. Ensimmäiseksi tälläämäni sana oli väärin. Pallosen minut(kin?) retkuttanut knoppi oli, että se ei ollutkaan knoppi! Melkein suututti sekin.

Harvoin, jos koskaan, olen nähnyt IS-koviksessa näin mahtavaa (4x10) aukiota keskellä ristikkoa. Kolme 10-kirjaimista allekkain, niiden yllä kruununa symmetrisesti 14-kirjaiminen. Kaunista. Pystyristeävät 12- ja 13 kirjaimiset vielä kirsikkana kermavaahdon päällä. Useimmat aukion ratkaisusanat ansaitsevat superlatiivin muutenkin. Ei tosin komparatiivikaan hassumpi palkinto olisi!

Nelikirjaimisia on mahtikeskustan ympärillä hieman kismittäen sen verran, että pituuska. jää lukemaan 5,90. Yksikään niistä ei kuitenkaan kuulu triviaalien ykköskategoriaan, ja tämä on todella harvinainen suoritus laatijain mestaritasollakin.

Vihjeistäkään ei löydy miinustettavaa, kyllä se huutari riittää x2:n selvennykseksi. Hyvä vihje hyvien joukossa. Parasta en voi tässä vaiheessa paljastaa. Tämä vain vienona vinkkinä muille superlatiivisteille!
10. Jaska16.10.2011 klo 00:30
Ekan kappaleen 2½ jokin haamu.
11. pirjo16.10.2011 klo 06:57
[Jaska, onko muuten komparatiivi enemmän kuin superlatiivi, jos komparatiivin eteen laittaa "vielä"-sanan? Tästä aina mukulana taisteltiin, eikä selkoa saatu - jospa sinä nyt ratkaisisit tämän pulman... ;-) ]
12. matts16.10.2011 klo 07:28
Kai se IS on nyt mentävä ostamaan kun kehuja satelee!
13. Viljami16.10.2011 klo 09:16
matts
Suosittelen lämpimästi!
14. alikensartti21.10.2011 klo 14:58
Vaikeampi tämä oli kuin Pitkälän Å-ristikko.
15. kari kämäräinen21.10.2011 klo 16:53
Viljami: Cernistä tuli mieleen, että ens viikon tiistaina tulevat Sveitsistä käymään meillä Cernille tulevan ambulanssin välitarkastukseen. Siellä on töissä ihan suomalainen Mikko, joka hommas heille ambulanssin. Eikä ole kuulemma rahasta kiinni!
16. kari kämäräinen21.10.2011 klo 16:55
Ai niin, ja Teemu ei taaskaan pettänyt!
17. Väiski22.10.2011 klo 22:08
Mikä moinen on nuotiolaulu? 9 kirjainta ja toivoisi valojen sammuvan P__ASAINU_?

Kiitti
18. RA22.10.2011 klo 22:16
Väiski, taidat kysyä viikkoa aikaisemmin ilmestyneestä Pitkälän Tonin Koviksesta. Et tästä Teemun.

Siis Kovis 8.10.:

NUOTIOLAULU? = LEIRITAPA
TOIVOISI VALOJEN SAMMUVAN? = PUNASTUNUT
19. Väiski22.10.2011 klo 22:52
Kiitos joka tapauksessa. Vaikka väärällä palstalla olenkin. Ilmeisesti RA tunnet kuitenkin ristikon. Pitkään pajassakin on hukassa 12 kirjainta?
20. RA22.10.2011 klo 22:58
[Väiski, siirry tuonne oikean otsikon alle:
IS-viikonloppu 8.-9.10.11 / säie 6424]
21. Kati23.10.2011 klo 16:24
Vielä tökkii aika lailla... Saisinko keskeltä "13.10.2011", "VÄRILLINEN" ja ylävasen "TILANNE", please?
22. Jaska23.10.2011 klo 17:50
Tämän vuoden Veikkausliigan voittajan eli suomenmestarin ja ennen vikaa kierrosta neljäntenä olevan joukkueen välinen ottelu ilman normaalia väliviivaa.

1-5 karva sekaisin, 6-9 boksin omistaja, 10-15 naama voi kalveta sen valkoiseksi.

Ekatta isoimman maanosan reuna.
23. kummastellen24.10.2011 klo 10:20
mitä ihmettä yritetään sanoa vihjeellä "nämä ovat - i = ö" vai mikä eka merkki on?
24. Jaska24.10.2011 klo 11:06
Siinä ei ole viivaa. Ratkaisusana tarkoittaa sekä I:llä että Ö:llä samaa. Kyseessä neljäs kirjain.
25. kummastellen24.10.2011 klo 11:21
Joo, aivan, mutta ilman risteävien sanojen apua tätä ei voisi miettimällä ratkaista. Vihje ei oikeastaan kerro itse ratkaisusanasta mitään, en hirveästi pidä tällaisista vihjeistä ja ratkaisusanoista.
26. Aksu29.10.2011 klo 15:22
Juha N ja kaikki kamraatit!!

Joko seuraavaan Juha N:n kysymään arvoitukseen on kerrottu oikea vastaus?

"Mikä on sellainen 10-kirjaiminen sana, joka koostuu seitsemästä tavusta? Kyseessä on ihan luonteva kaksiosainen yhdyssana."

Olenko lukenut säikeen huolimattomasti, kun en löydä vastausta?
27. Jose29.10.2011 klo 16:10
Sana AVIOEROAIE täyttäisi nuo Juhan muut ehdot, mutta se on valitettavasti kolmiosainen yhdyssana ja kaksiosaista haetaan.
28. Juha N29.10.2011 klo 18:03
Jose, sinun sanasi on parempi kuin se mihin itse viittasin. Omani on nimittäin erisnimi: karttasana.

Tuumasin tuossa kerran, että sana ITÄ-ETIOPIA olisi tavuristikossa aika metka. Seitsentavuisena se näyttäisi ruudukossa mammuttipitkältä, mutta niihin seitsemään ruutuun tulisi kuitenkin vain yhteensä kymmenen kirjainmerkkiä.

En keksinyt toista sanaa, joka täyttäisi vastaavat kriteerit, mutta sinultahan se syntyi.

Ai mistäkö tämä ITÄ-ETIOPIA-juttu nyt juuri IS-151011-kovista ruotivassa säikeessä tuli mieleeni? No kas: Teemu sattui panemaan vielä paremmaksi. Vaivaiset kymmenen kirjainmerkkiä vievään sanaan HJK-JJK-PELI (kun sen ääneen lukee) sisältyy peräti kahdeksan tavua :)

Tuota Teemun sanaa varoisin kuitenkin laittamasta tavuristikkoon...
29. Aksu29.10.2011 klo 18:25
Kas, löytyihän niitä monitavuisia sanoja!

Kiitos, Jose ja Juha N!
30. Vara_Eko29.10.2011 klo 19:34
Mitäpä,Väiski,jos siirtyisit 'Vemmelsääri' -osion alle?
31. ++juh29.10.2011 klo 19:35
ATERIAIDEA
UNIONIALUE
UNIONIASIA
32. tonimikael31.10.2011 klo 09:33
Tietynlaisen musiikin säestykseen kelvannee vain:
ARIOSO-OBOE

Uuden puun alku:
AKASIAITIÖ (ei edes liene itiökasvi, mutta ei kerrota sitä sille)

No joo. Jatkan töitä. :)

(Vaikka ois tehny mieli vielä mainita onaniaeriö...)
33. RA31.10.2011 klo 09:55
Toni tarkoittanee ORATIOALUEtta...
34. matts31.10.2011 klo 09:56
Omenaorkesteri
35. tonimikael31.10.2011 klo 09:58
Onhan muuten IONIssa kolme tavua?
36. Jaska31.10.2011 klo 10:59
Voi olla, mihin lehteen olet laatimassa tavuristikkoa?
37. tonimikael31.10.2011 klo 11:11
En (teidän) onneksi(?) ole laatimassa mihinkään. ;)

Tyhmää. Kun haluaa tehdä puhtaita ja sivistyneitä ristikoita ja laittaa sanalle NAINTI vihjeeksi PUOLISON OTTAMINEN, niin kumminkin sen joku käsittää väärin. Noh. Jätän sen silti tähän käsillä olevaan ristikkooni. Näitä vastaussanojahan ei kyllä saisi paljastaa kuin palautusajan ulkopuolella, mutta tämähän on ulkopuolella!
38. RA31.10.2011 klo 11:22
"Chisholmin kolmas laki:
Muut ymmärtävät ehdotuksesi toisin kuin olet tarkoittanut.

Tästä seuraa:
1. Jos selität niin hyvin, ettei kukaan voi käsittää väärin, joku käsittää kuitenkin väärin.
2. Jos teet jotain varmana siitä, että jokainen hyväksyy sen, joku ei kuitenkaan hyväksy sitä.
3. Tavoitteesi saavuttamiseen tähtäävät toimet eivät tule onnistumaan."

[Arthur Block: Murphyn laki ja muita syitä miksi asiat menevät pieleen.]
39. tonimikael31.10.2011 klo 11:37
Kiitos, RA! Ei helpottanut yhtään. :)
40. RA31.10.2011 klo 11:45
Arvasin. (ks. yllä Chisholmin kolmas laki/3)
41. tonimikael31.10.2011 klo 12:38
:-D
42. EKQTOYPVx5.7.2012 klo 05:59
! I am so disgusted that this f**ker is free to start a new life when he has deoersytd so many. It's not just the three Swedes he killed, but forever changed their families lives aswell. I don't get it... shouldn't the Swedish authorities also have some say about his release? The crime happened in Sweden. I don't understand. If Sweden really wanted to do something about it, I would guess they could have.I'm a Canadian living in Sweden for the past 5 years and I disagree with this Scandic way of "forgiving". When will they get it that not everyone can be rehabilitated or deserves to be. It may be Finland that released him, but I think that Sweden is also responsible for his release. I just can't imagine what might happen next.I guess we'll hear about when it does.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *