KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 253

6420. Kirjailijat ketjuun - 253

Maikki4.10.2011 klo 23:03
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Lähettäjä: Eki 4.10.2011 klo 22:56

Young, Shane (Princess Zelda and the Frog; toinen tek.)
2. Maikki4.10.2011 klo 23:03
Emma Carlow (Kanerva ja Rolle; toinen tekijä)
3. Hemuli4.10.2011 klo 23:05
Whiter, Barb (Kodin suuri pelikirja)
4. Wexi4.10.2011 klo 23:05
Barry Rudner (Nonsense; toinen tekijöistä)
5. Hemuli4.10.2011 klo 23:10
Roy Peter Clark (Writing Tools)
6. Maikki4.10.2011 klo 23:17
Kalha, Kimmo (Oleta pyöreä tuoli : Eero Aarnion 60-luku; toinen tekijä)
7. Eki4.10.2011 klo 23:19
McFadden, Thomas (Marching Powder - A True Story of Friendship, Cocaine, and South America's Strangest Jail; yksi tek.)
8. Maikki4.10.2011 klo 23:25
Sirkka-Liisa Kivelä (Vanhana tänään; toinen tekijä)
9. Eki4.10.2011 klo 23:28
Longstaffe, Stephen (Shakespeare’s Histories and Counter-histories; yksi toim.)
10. Wexi4.10.2011 klo 23:29
Edward Darling (The prevalence of nonsense, toinen tekijä)
11. Eki4.10.2011 klo 23:35
Gardner, Carol (Princess Zelda and the Frog; toinen tek.)
12. Wexi4.10.2011 klo 23:47
Lampton, Christopher (Nintendo action games)
13. Eki4.10.2011 klo 23:50
Ramsden, Ashley (Seven Fathers)
14. Maikki4.10.2011 klo 23:50
Ramón Saldívar (The Borderlands of Culture: Américo Paredes and the Transnational Imaginary)
15. Maikki4.10.2011 klo 23:52
Erdrich, Heid E. (National Monuments)
16. Eki4.10.2011 klo 23:55
Esther M. Sternberg (The Balance Within - The Science Connecting Health and Emotions)
17. Maikki4.10.2011 klo 23:56
Ramón Saldívar (The Borderlands of Culture: Américo Paredes and the Transnational Imaginary)
18. Eki5.10.2011 klo 00:06
Arch Woodside (Brand Choice - Revealing Customers' Unconscious-Automatic and Strategic Thinking Process; toinen tek.)
19. Wexi5.10.2011 klo 00:09
Dattel, Michel (Nonsense; toinen tekijöistä)
20. Eki5.10.2011 klo 00:18
Lutz, William (Firestorm at Peshtigo - A Town, Its People, and the Deadliest Fire in American History; toinen tek.)
21. Wexi5.10.2011 klo 00:25
Marion Yass (Hiroshima)
22. Eki5.10.2011 klo 00:27
Stuart Hampton-Reeves (Shakespeare’s Histories and Counter-histories; yksi toim.)
23. Wexi5.10.2011 klo 00:32
Stanisław Wyspiański (Hamlet; toinen tekijöistä)
24. Eki5.10.2011 klo 00:37
Kaufman, Michael (1968)
25. Wexi5.10.2011 klo 00:45
Enrick, Norbert Lloyd (1969)
26. Eki5.10.2011 klo 00:48
Denise Gess (Firestorm at Peshtigo - A Town, Its People, and the Deadliest Fire in American History; toinen tek.)
27. Wexi5.10.2011 klo 00:55
Shoten, Iwanami (Nagasaki)
28. Eki5.10.2011 klo 00:59
Marja-Leena Lehto (Perinteinen peittokirjonta; toinen tek.)
29. Wexi5.10.2011 klo 01:02
Theodor Schvindt (Ompelu- ja nauhakoristeita)
30. Eki5.10.2011 klo 01:04
Tom Shachtman (Airlift to America - How Barack Obama, Sr., John F. Kennedy, Tom Mboya, and 800 East African Students Changed Their World and Ours)
31. Wexi5.10.2011 klo 01:12
Andrew A. Rooney (Common nonsense)
32. Eki5.10.2011 klo 01:19
Esther Dermott (Displaying Families - A New Concept for the Sociology of Family Life; toinen toim.)
33. Wexi5.10.2011 klo 01:23
Ormerod, Jan (Lizzie nonsense)
34. Eki5.10.2011 klo 01:48
Ann Haywood Leal (A Finders-Keepers Place)
35. Wexi5.10.2011 klo 02:00
Amistad Press (Nonsense; yksi tekijöistä)
36. Eki5.10.2011 klo 02:10
Seymour, Julie (Displaying Families - A New Concept for the Sociology of Family Life; toinen toim.)

(Edellinen vaikuttaa kyllä kustantamolta!)
37. Wexi5.10.2011 klo 02:16
(Totta puhut. Otetaanpas uusiksi, yritän katsoa 5.10.2011 klo 02:00 tilalle jotain sopivaa, niin ketju ei katkea.)
38. Wexi5.10.2011 klo 02:21
Lecercle, Jean-Jacques (Philosophy of nonsense : the intuitions of Victorian nonsense literature)

[Tämä sopisi hyvin tuon kömpelyyden (Amistad Press) tilalle. Maikki varmaan ottanee huomioon paikkauksen.]
39. (Eki)5.10.2011 klo 02:21
(Voin vetää omani pois.)
40. Eki5.10.2011 klo 02:22
Siddhartha Deb (The Beautiful and the Damned - A Portrait of the New India)

(Ok!)
41. Wexi5.10.2011 klo 02:23
Elsa Buiese (Lapsus)
42. Wexi5.10.2011 klo 02:25
[Ei tarvitse vetää pois. "Lecercle, Jean-Jacques" sopii siihen väliin hyvin, alku L ja Loppu S.]
43. Eki5.10.2011 klo 02:35
Simon Mainwaring (We First - How Brands and Consumers Use Social Media to Build a Better World)
44. Wexi5.10.2011 klo 02:42
Ehdotukseni korjaustoimenpiteeksi:

Ann Haywood Leal (5.10.2011 klo 01:48)
Lecercle, Jean-Jacques (paikkaus)
Seymour, Julie (5.10.2011 klo 02:10)
Elsa Buiese (5.10.2011 klo 02:23)
Emile Cammaerts (The poetry of nonsense) (paikkaus)
Siddhartha Deb (5.10.2011 klo 02:22, jatkuu tästä.
45. (Eki)5.10.2011 klo 02:50
(Kato sori, sekoilin tosiaan...)
46. Wexi5.10.2011 klo 02:54
(Ootas mulla on korjaus ihan valmis...)
47. Wexi5.10.2011 klo 02:55
Ehdotukseni korjaustoimenpiteeksi:

Ann Haywood Leal (5.10.2011 klo 01:48)
Lecercle, Jean-Jacques (paikkaus)
Seymour, Julie (5.10.2011 klo 02:10)
Elsa Buiese (5.10.2011 klo 02:23)
Emile Cammaerts (The poetry of nonsense) (paikkaus)
Siddhartha Deb (5.10.2011 klo 02:22, jatkuu tästä.
Bergen Evans (The natural history of nonsense,) (paikkaus)
Simon Mainwaring (5.10.2011 klo 02:35; laitan tähän jatkoa)
48. Wexi5.10.2011 klo 02:55
Norton Juster (Otter nonsense; toinen tekijöistä)
49. Eki5.10.2011 klo 03:01
Rasmussen, Lissi (Christian and Muslim Relations in Africa - The Cases of Northern Nigeria and Tanzania Compared)
50. Wexi5.10.2011 klo 03:10
Suchecki, Jacek (Lapsus Dei) [Pitäisi olls kunnossa)
51. Eki5.10.2011 klo 03:12
Kristy Reid (Gender, Crime and Empire - Convicts, Settlers and the State in Early Colonial Australia)
52. Wexi5.10.2011 klo 04:21
Duncan Emrich (The nonsense book of riddles, rhymes, tongue twisters, puzzles and jokes from American folklore; toinen tekijä)
53. Eki5.10.2011 klo 08:56
Caher, James P. (Debt Free! - Your Guide To Personal Bankruptcy Without Shame; toinen tek.)
54. Wexi5.10.2011 klo 09:08
Paul R. Krugman (Peddling prosperity : economic sense and nonsense in the age of diminished expectations)
55. Eki5.10.2011 klo 14:30
Alex Caine (Befriend and Betray - Infiltrating the Hells Angels, Bandidos and Other Criminal Brotherhoods)
56. Wexi5.10.2011 klo 15:34
Eric Brockway (Vespa)
57. Eki5.10.2011 klo 15:45
Alec Cairncross (Sterling in Decline - The Devaluations of 1931, 1949 and 1967)
58. Hemuli5.10.2011 klo 16:37
Sue Walker (Typography and language in everyday life)
59. Eki5.10.2011 klo 17:20
Robert Calderisi (The Trouble with Africa - Why Foreign Aid Isn't Working)
60. RA5.10.2011 klo 17:23
Suvi Tirkkonen (Himoitse, leiki ja rakasta)
61. Eki5.10.2011 klo 17:45
Kofi Omoniyi Sylvanus Campbell (Literature and Culture in the Black Atlantic - From Pre- to Postcolonial)
62. RA5.10.2011 klo 18:08
Laura Jaakola (Mansimarjasta punapuolaan: 1/2)
63. Eki5.10.2011 klo 18:39
Athanasia Chalari (Approaches to the Individual - The Relationship between Internal and External Conversation)
64. Maikki5.10.2011 klo 19:35
Rosa Linda Fregoso (meXicana Encounters: The Making of Social Identities on the Borderlands)
65. Wexi5.10.2011 klo 20:06
Sven-Axel Månsson (Bordell Europa)
66. Eki5.10.2011 klo 20:20
Nicholas Clark (Melozzo da Forli)
67. Maikki5.10.2011 klo 20:29
K. Patricia Cross (Classroom Assessment Techniques: A Handbook for College Teachers; toinen tekijä)
68. Eki5.10.2011 klo 20:57
Sam Cole (Cape Greed)
69. Maikki5.10.2011 klo 21:19
Lovett, Marsha C. (How Learning Works: Seven Research-Based Principles for Smart Teaching; 1/5)
70. Eki5.10.2011 klo 22:07
Catharine Coleborne (Madness in the Family - Insanity and Institutions in the Australasian Colonial World, 1860-1914)
71. Wexi5.10.2011 klo 22:10
Neale, Margo (The Oxford companion to aboriginal art and culture)
72. Eki5.10.2011 klo 22:14
Gavin Capps (World Development - An Introduction; toinen tek.)
73. Wexi5.10.2011 klo 22:18
Polly Cameron ("I can't" said the ant : a second book of nonsense)
74. Eki5.10.2011 klo 22:21
Nickie Charles (Human and Other Animals - Critical Perspectives; toinen toim.)
75. Wexi5.10.2011 klo 22:55
Segall, Walter (The malleus (ossiculum auditus) of the anthropoid apes)
76. Eki5.10.2011 klo 23:00
Robert Chenciner (Daghestan - Tradition and Survival)
77. Maikki5.10.2011 klo 23:05
Rosario Sanmiguel (Under the Bridge/ Bajo el puente: Stories from the Border/ Relatos desde la frontera)
78. Wexi5.10.2011 klo 23:08
Robbins, Gerald (Azerbaijan)
79. Wexi5.10.2011 klo 23:09
Lorna Hussey (Nonsense verse; toinen tekijä)
80. Maikki5.10.2011 klo 23:10
Ernesto Galarza (Barrio Boy)
81. Eki5.10.2011 klo 23:26
Abdelkader Cheref (Gender and Identity in North Africa - Postcolonialism and Feminism in Maghrebi Women's Literature)
82. Wexi5.10.2011 klo 23:28
Frost, A. B. (Stuff & nonsense)
83. Eki5.10.2011 klo 23:48
Bob Carter (Human and Other Animals - Critical Perspectives; toinen toim.)
84. Wexi5.10.2011 klo 23:57
Robert Hartmann (Anthropoid apes)
85. Maikki5.10.2011 klo 23:58
Amrita Basu (Women's Movements in the Global Era: The Power of Local Feminisms; toim.)
86. Wexi6.10.2011 klo 00:09
Spencer, Dale (How the vote was won : and other sufragette plays)
87. Maikki6.10.2011 klo 00:18
Lucinda Joy Peach (Women in Culture)
88. Wexi6.10.2011 klo 00:29
Haavikko, Anna-Liisa (Naisten marssi : rintamanaiset kertovat)
89. Eki6.10.2011 klo 00:46
Sapin, Burton (Foreign Policy Decision Making (Revisited); yksi tek.)
90. Maikki6.10.2011 klo 00:46
Susan A. Ambrose (How Learning Works: Seven Research-Based Principles for Smart Teaching; 1/5)
91. Maikki6.10.2011 klo 00:48
Norman, Marie K. (How Learning Works: Seven Research-Based Principles for Smart Teaching; 1/5)
92. Eki6.10.2011 klo 00:50
Kriemild Saunders (Feminist Post-Development Thought - Rethinking Modernity, Post-Colonialism and Representation; toim.)
93. Maikki6.10.2011 klo 01:03
Stella Pope Duarte (If I Die in Juárez)


(Öitä!)
94. Eki6.10.2011 klo 01:06
Toby Shelley (Oil - Politics, Poverty and the Planet)

(Jop!)
95. Wexi6.10.2011 klo 01:11
Tordis Ørjasaeter (Satumaa : hyvää yötä)
96. Wexi6.10.2011 klo 01:12
Yvor Winters (The anatomy of nonsense)
97. Eki6.10.2011 klo 01:15
Snyder, Richard C. (Foreign Policy Decision Making (Revisited); yksi tek.)
98. Wexi6.10.2011 klo 07:52
Chatterton, Martin (Nonsense!; yksi tekijöistä)
99. Eki6.10.2011 klo 09:17
Irma Grönlund (Perinteinen peittokirjonta; toinen tek.)
100. Hemuli6.10.2011 klo 10:17
Durk Gorter (Linguistic landscape; toinen toimittajista)
101. Eki6.10.2011 klo 10:21
Riggirozzi, Pia (Advancing Governance in the South - What are the Roles for International Financial Institutions in Developing States?)
102. Hemuli6.10.2011 klo 10:59
Antti Laato (Inledning till Gamla Testamentet)
103. Eki6.10.2011 klo 11:16
Tait, Clodagh (Death, Burial and Commemoration in Ireland, 1550-1650)
104. RA6.10.2011 klo 11:39
Hjorth, Daniel (Kaféliv)
105. Eki6.10.2011 klo 11:42
Lao Tzu (The Tao Te Ching of Lao Tzu)
106. PP6.10.2011 klo 12:58
Unto Kettunen (Rikolliset menevät ansaan)
107. Eki6.10.2011 klo 13:10
Tyson, Will (Becoming an Engineer in Public Universities - Pathways for Women and Minorities; yksi toim.)
108. Hemuli6.10.2011 klo 14:11
Laury, Ritva (Kieltä kohti; yksi tekijöistä)
109. Wexi6.10.2011 klo 14:37
Albert Pekkari (Meän kieltä: kirjoituksia Tornionlaakson kielelä)
110. Maikki6.10.2011 klo 22:08
Raúl Homero Villa (Barrio-Logos: Space and Place in Urban Chicano Literature and Culture)
111. Wexi6.10.2011 klo 23:00
Alison Rieke (The senses of nonsense)
112. Maikki6.10.2011 klo 23:07
Kalisch, Beatrice J. (American Nursing: A History; toinen tekijä)
113. Hemuli6.10.2011 klo 23:13
Jukka Relander (Työn sanat; toinen tekijöistä)
114. Hemuli6.10.2011 klo 23:21
Äh, takaisin!

Johanna Vehkoo (Painokoneet seis!)
115. Eki6.10.2011 klo 23:28
Kathryn M. Borman (Becoming an Engineer in Public Universities - Pathways for Women and Minorities; yksi toim.)
116. Maikki6.10.2011 klo 23:37
Angela Y. Davis (Blues Legacies and Black Feminism: Gertrude "Ma" Rainey, Bessie Smith, and Billie Holiday)
117. Eki6.10.2011 klo 23:40
Shaun Tyson (Managing an Age Diverse Workforce; toinen toim.)
118. Maikki7.10.2011 klo 00:02
O'Connell, Maurice (The Church Through History; toinen tekijä)
119. Wexi7.10.2011 klo 00:03
Carolyn Wells (A nonsense anthology)
120. Eki7.10.2011 klo 00:07
Susan Faludi (The Terror Dream - Myth and Misogyny in an Insecure America)
121. Maikki7.10.2011 klo 00:08
Doris Groshen Daniels (Always a Sister: The Feminism of Lillian D. Wald)


(Miten haluatte!)
122. Wexi7.10.2011 klo 00:26
Sisko Latvus (Lähtö kello yksi)
123. Maikki7.10.2011 klo 00:36
(Sisko Latvus löytyy jo Säie 4756 (90):)

Ja yötä!
124. Wexi7.10.2011 klo 00:50
Liliane Atlan (Lapsus)

[Vaihdoin juuri selainta, Internet Explorer tökki pahasti. Mozillan haku/etsi teki tepposet.]
125. Eki7.10.2011 klo 08:44
Addison, Joseph (The Commerce of Everyday Life - Selections from "The Tatler" and "The Spectator"; yksi tek.)
126. Wexi7.10.2011 klo 11:22
Pie Corbett (Stuff and nonsense)
127. Eki7.10.2011 klo 11:40
Tait, Peta (Wild and Dangerous Performances - Animals, Emotions, Circus)
128. Wexi7.10.2011 klo 11:56
Thomas Bruckner (Tri Lars Martin: Härkätaistelijan kohtalo)
129. Eki7.10.2011 klo 15:03
Rhoda H. Halperin (Becoming an Engineer in Public Universities - Pathways for Women and Minorities; yksi toim.)
130. Wexi7.10.2011 klo 16:50
Ingram, Richard T. (Governing public colleges and universities : a handbook for trustees, chief executives, and other campus leaders)
131. Hemuli7.10.2011 klo 16:55
Tuomas Kahri (Kieli ja tietokone; toinen toimittajista)
132. Wexi7.10.2011 klo 17:10
Ruth E. Adomeit (Nonsense; yksi tekijöistä)
133. Eki7.10.2011 klo 17:30
Tilman Brück (Making Peace Work - The Challenges of Social and Economic Reconstruction; toinen toim.)
134. Wexi7.10.2011 klo 17:53
Cudd, Ann E. (Analyzing oppression)
135. Eki7.10.2011 klo 18:01
Emma Parry (Managing an Age Diverse Workforce; toinen toim.)
136. Wexi7.10.2011 klo 18:09
Robert V. Thompson (Unemployed)
137. Eki7.10.2011 klo 18:11
Ovaska, Terho (Insinöörin etiikka teknistyvässä maailmassa; yksi tek.)
138. Hemuli7.10.2011 klo 18:17
Owen Roberts (Våra fåglar och deras läten; toinen tekijöistä)
139. Wexi7.10.2011 klo 18:32
Tom Sandqvist (NI SJUNGER SÅ VACKERT en bok om kärlek, främlingskap och invandring)
140. Eki7.10.2011 klo 19:37
Tony Addison (Development Finance in the Global Economy; toinen toim.)
141. Wexi7.10.2011 klo 19:41
Norman Frumkin (Guide to economic indicators)
142. Eki7.10.2011 klo 20:35
Nicole N. Aljoe (Creole Testimonies - Slave Narratives from the British West Indies, 1709-1838)
143. Wexi7.10.2011 klo 20:50
Ernesto Giménez Caballero (Genio hispánico y mestizaje)
144. Eki7.10.2011 klo 21:22
Ruchi Anand (Self-Defense in International Relations)
145. Wexi7.10.2011 klo 21:38
Närhi, Matti (Euroopan puolustus; toinen tekijä)
146. Eki7.10.2011 klo 21:55
Timo Mikama (Insinöörin etiikka teknistyvässä maailmassa; yksi tek.)
147. Wexi7.10.2011 klo 21:56
Michael C. Witte (Otter nonsense; toinen tekijöistä)
148. Maikki7.10.2011 klo 22:26
Tshinhnahjinnie, Hulleah J. (Our People, Our Land, Our Images: International Indigenous Photographers; toinen tekijä)
149. Wexi7.10.2011 klo 22:49
J. Bricmont (Fashionable nonsense : postmodern intellectuals' abuse of science; toinen tekijä)
150. Hemuli7.10.2011 klo 22:51
Thelander, Mats (Ord och stil; yksi kirjoittajista)
151. Wexi7.10.2011 klo 22:58
Shermer, Michael (The borderlands of science : where sense meets nonsense)
152. Maikki7.10.2011 klo 23:14
LeRoi Jones (Blues People: Negro Music in White America)
153. Wexi7.10.2011 klo 23:22
Segrest, James (Moanin' at midnight : the life and times of Howlin' Wolf)
154. Maikki7.10.2011 klo 23:31
Susan Gelfand Malka (Daring to Care: American Nursing and Second-Wave Feminism)
155. Wexi7.10.2011 klo 23:33
Kevin N. Laland (Sense and nonsense : evolutionary perspectives on human behaviour)
156. Eki7.10.2011 klo 23:35
Keirn, Tim (British Encounters with India, 1750-1830 - A Sourcebook; toinen toim.)
157. Wexi7.10.2011 klo 23:36
Mervyn Laurence Peake (A book of nonsense)
158. Eki7.10.2011 klo 23:36
Don Keith (Gallant Lady - A Biography of the USS Archerfish; toinen tek.)
159. Maikki7.10.2011 klo 23:40
Trethewey, Natasha (Native Guard: Poems)
160. Eki7.10.2011 klo 23:55
H. W. Bruck (Foreign Policy Decision Making (Revisited); yksi tek.)
161. Maikki7.10.2011 klo 23:57
Chiles, James R. (Inviting Disaster: Lessons From the Edge of Technology)
162. Wexi7.10.2011 klo 23:58
Mites toi nyt oikein menee...
163. Maikki8.10.2011 klo 00:11
(Se mennee näin.)

LeRoi Jones (Blues People: Negro Music in White America)

Lähettäjä: Wexi 7.10.2011 klo 23:22
Segrest, James (Moanin' at midnight : the life and times of Howlin' Wolf)

Lähettäjä: Maikki 7.10.2011 klo 23:31
Susan Gelfand Malka (Daring to Care: American Nursing and Second-Wave Feminism)

Lähettäjä: Wexi 7.10.2011 klo 23:33
Kevin N. Laland (Sense and nonsense : evolutionary perspectives on human behaviour)

Lähettäjä: Eki 7.10.2011 klo 23:35
Keirn, Tim (British Encounters with India, 1750-1830 - A Sourcebook; toinen toim.) Myöhässä.

Lähettäjä: Wexi 7.10.2011 klo 23:36
Mervyn Laurence Peake (A book of nonsense) Väärä jatko.

Lähettäjä: Eki 7.10.2011 klo 23:36
Don Keith (Gallant Lady - A Biography of the USS Archerfish; toinen tek.) Oikein.

Lähettäjä: Maikki 7.10.2011 klo 23:40
Trethewey, Natasha

Lähettäjä: Eki 7.10.2011 klo 23:55
H. W. Bruck (Foreign Policy Decision Making (Revisited); yksi tek.) Oikein.

Lähettäjä: Maikki 7.10.2011 klo 23:57
Chiles, James R. (Inviting Disaster: Lessons From the Edge of Technology) Oikein.
164. Eki8.10.2011 klo 00:12
Roland Kelts (Japanamerica - How Japanese Pop Culture Has Invaded the U. S.)
165. Maikki8.10.2011 klo 01:04
Thomas A. Williams (Essentials of Statistics for Business and Economics; 1/3)
166. Wexi8.10.2011 klo 01:08
Mark M. Pomeroy (Nonsense)
167. Maikki8.10.2011 klo 01:15
Orleck, Annelise (Storming Caesar's Palace: How Black Mothers Fought Their Own War on Poverty)
168. Eki8.10.2011 klo 01:16
Yachnin, Paul (Shakespeare and Character - Theory, History, Performance and Theatrical Persons; toinen toim.)
169. Eki8.10.2011 klo 01:17
Slights, Jessica (Shakespeare and Character - Theory, History, Performance and Theatrical Persons; toinen toim.)
170. Maikki8.10.2011 klo 01:36
Clare Coss (Lillian D. Wald: Progressive Activist)
171. Eki8.10.2011 klo 01:39
Serhy Yekelchyk (Europe's Last Frontier? - Belarus, Moldova, and Ukraine between Russia and the European Union; toinen toim.)
172. Maikki8.10.2011 klo 01:42
Karen Buhler-Wilkerson (No Place Like Home: A History of Nursing and Home Care in the United States)


(Ja yötä!)
173. Eki8.10.2011 klo 01:51
Oliver Schmidtke (Europe's Last Frontier? - Belarus, Moldova, and Ukraine between Russia and the European Union; toinen toim.)

(Yap!)
174. Wexi8.10.2011 klo 02:08
Efim Lukič Šuvalov (Ural)
175. PP8.10.2011 klo 08:06
Välikangas, Leena (Profiloimaton)
176. Eki8.10.2011 klo 08:12
Agnes Swee Kim Yeow (Conrad's Eastern Vision - A Vain and Floating Appearance)
177. Hemuli8.10.2011 klo 10:27
Williams, Lydia (Young EFL readers and their books: learning to read English immersion programmes)
178. PP8.10.2011 klo 11:29
Andrea Renda (Achilles and the Turtle)
179. Wexi8.10.2011 klo 11:38
Willi Dolder (Galapagos)
180. Hemuli8.10.2011 klo 12:12
Ritva Paananen (Kielen kannoilla; yksi tekijöistä)
181. Wexi8.10.2011 klo 12:27
Eila Hämäläinen (Aletaan!: suomen kielen oppikirja vasta-alkajille)
182. Maikki8.10.2011 klo 13:13
(Jatkovirhe tuossa vähän ylempänä:

Lähettäjä: Hemuli 8.10.2011 klo 10:27
Williams, Lydia (Young EFL readers and their books: learning to read English immersion programmes). Oikein.

Lähettäjä: PP 8.10.2011 klo 11:29
Andrea Renda (Achilles and the Turtle) Oikein.

Lähettäjä: Wexi 8.10.2011 klo 11:38
border=0
Willi Dolder (Galapagos) Jos käännän tämän toisin päin, Dolder, Willi, niin jatkuisi

L tai I. Paananen ja Hämäläinen joutavat myöhempään käyttöön.)

Jatkan.

Lynaugh, Joan E. (Enduring Issues in American Nursing; 1/4 toim.)
183. Wexi8.10.2011 klo 13:31
Narciso Merino Alonso (Lapsus tedio ignominia)

[sori]
184. Maikki8.10.2011 klo 13:53
Sutton, Matthew Avery (Aimee Semple McPherson and the Resurrection of Christian America)
185. Wexi8.10.2011 klo 20:54
Ruillier, Jérôme (Papa, maman, Anouk et moi)
186. Maikki8.10.2011 klo 21:44
McKeachie, Wilbert J. (McKeachie's Teaching Tips: Strategies, Research, and Theory for College and University Teachers; toinen tekijä)
187. Wexi9.10.2011 klo 00:13
Johnson, Adrian (Nonsense! He yelled; toinen tekijä)
188. Maikki9.10.2011 klo 00:26
Alicia Schmidt Camacho (Migrant Imaginaries: Latino Cultural Politics in the U.S.-Mexico Borderlands)
189. Wexi9.10.2011 klo 10:53
H. J. Eysenck (Sense and nonsense in psychology)
190. RA9.10.2011 klo 11:01
[H. J. Eysenck on jo koosteessa nimellä Hans Eysenck]
191. Wexi9.10.2011 klo 11:10
[Voi voi]
192. Maikki9.10.2011 klo 11:17
(Vaikka kyseessä on sama herra, niin annan mennä läpi, koska Wexin mainitsemassa kirjassa on todella kannessa mainitut kirjaimet. Ja näin on toimittu aiemminkin.)

Cohen, Margaret W. (The Course Syllabus: A Learning-Centered Approach; 1/3)
193. Maikki9.10.2011 klo 11:26
(Ja lisäperusteluna vielä. Kirjastojärjestelmä PallasPro ei tuntenut yhtäkään Hans Eysenckin nimellä olevaa kirjaa. Kaikki suomennetut nimellä H. J. Eyseck.)
194. Wexi9.10.2011 klo 12:15
Thomas Zacharias (Opi leikkien / 1.)
195. Maikki9.10.2011 klo 13:05
Sylvia Rinker (Enduring Issues in American Nursing; 1/4 toim.)
196. Wexi9.10.2011 klo 13:12
Ellen D. Baer (Enduring issues in American nursing, yksi tekijöistä)

[Kannessa tuossa asussa]
197. Maikki9.10.2011 klo 13:28
Rae Armantrout (Versed; Pulizer-palkinto runoudesta 2010)
198. Wexi9.10.2011 klo 13:44
Tumber, Howard (Journalism)
199. Maikki9.10.2011 klo 13:50
DiPietro, Michele (How Learning Works: Seven Research-Based Principles for Smart Teaching; 1/5)
200. Wexi9.10.2011 klo 14:20
Laura Cornell (It's hard to be five : learning how to work my control panel, toinen tekijöistä)

[tulee ajoittain eteen kannessa esiintyvä kirjoitusasu, esim. Leo F. Buscaglia (Living, loving & learning), löytyy koosteesta ilman keskimmäistä, lienee sama miekkonen.]
201. Maikki9.10.2011 klo 14:38
(Kyllä, kyseessä sama mies. Kirja suomennettuna Elä täydesti tätä päivää. En tiedä, mitä suomalaisen laitoksen kannessa on. Felice Leonardo 'Leo' Buscaglia 1924 - 1998 oli italialais-amerikkalainen kirjailija, professori ja motivoivien puheiden pitäjä. "Muutos on kaiken todellisen oppimisen lopputulos.")

Lillian D. Wald (The House On Henry Street)
202. Wexi9.10.2011 klo 14:49
Davenport, Basil (The house of the seven gables, toinen tekijöistä)
203. Maikki9.10.2011 klo 15:04
Loida Maritza Peréz (Geographies of Home)
204. Wexi9.10.2011 klo 17:41
Zimmerman, Michael (Science, nonscience, and nonsense)
205. Hemuli9.10.2011 klo 17:43
Lehtonen, Heini (Kielet kohtaavat, yksi tekijöistä)
206. Maikki9.10.2011 klo 18:52
Nilson, Linda B. (Teaching at Its Best: A Research-Based Resource for College Instructors)
207. Hemuli9.10.2011 klo 20:53
Blomberg, Kristian (Itsekseen muuttuva)
208. Maikki9.10.2011 klo 21:15
Angela Provitera McGlynn (Successful Beginnings for College Teaching)
209. Wexi9.10.2011 klo 22:22
Yeatman, Robert Julian (Horse nonsense ...; toinen tekijä)
210. RA9.10.2011 klo 22:28
A. Kiwi (Nowelli-kirjasto 1870. Seitsemän Weljestä.)
211. Wexi9.10.2011 klo 22:31
William Jay Smith (Laughing time : nonsense poems; toinen tekijä)

[Sekö Eysenck?]
212. Maikki9.10.2011 klo 22:57
Hampton Sides (Blood and Thunder: The Epic Story of Kit Carson and the Conquest of the American West)
213. Wexi10.10.2011 klo 12:06
Sergio Pignatone (Il West secondo Civitelli : le tavole per Tex Willer : una mostra ed un catalogo storico in occasione dei vent'anni di attività di Fabio Civitelli sulle pagine di Tex)
214. Maikki10.10.2011 klo 19:04
Emilio Zamora (The World of the Mexican Worker in Texas)
215. Wexi10.10.2011 klo 19:07
Roloff, Michael (Nonsense and happiness; toinen tekijä)
216. Maikki10.10.2011 klo 19:17
Lorey, David E. (The U.S.-Mexican Border in the Twentieth Century)
217. Wexi10.10.2011 klo 19:26
Donald Rackin (Alice's adventures in Wonderland and Through the looking glass : nonsense, sense, and meaning)
218. Maikki10.10.2011 klo 19:32
Nick Demske (Nick Demske; runoja)
219. Wexi10.10.2011 klo 19:34
Krupinski, Loretta (Mouse of my heart : a treasury of sense and nonsense; toinen tekijä)
220. Maikki10.10.2011 klo 20:17
Anne E. Brodsky (With All Our Strength: The Revolutionary Association of the Women of Afghanistan)
221. Wexi10.10.2011 klo 20:47
Katchadourian, Herant A. (Human sexuality; sense and nonsense)
222. Maikki10.10.2011 klo 20:57
Trujillo, Carla (What Night Brings)
223. Wexi10.10.2011 klo 21:05
Louis Lowenstein (Sense and nonsense in corporate finance)
224. Maikki10.10.2011 klo 21:13
Susan M. Reverby (Ordered to Care: The Dilemma of American Nursing, 1850-1945)


(Oman käden oikeudella.)
225. Wexi10.10.2011 klo 21:20
Brook, Peter (The empty space)
226. Maikki10.10.2011 klo 21:21
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *