KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 245

6350. Kirjailijat ketjuun - 245

Maikki20.8.2011 klo 21:21
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Lähettäjä: Wexi 20.8.2011 klo 21:10

Turunen, Juha Pekka (Lääkäriksi kehitysyhteistyötehtäviin)
2. Maikki20.8.2011 klo 21:22
Kukka Laakso (Maanantaisoturit)
3. Eki20.8.2011 klo 21:28
Susan Sussman (Cruising for Murder; toinen tek.)
4. Maikki20.8.2011 klo 21:30
Albert Sánchez Piñol (Kylmä iho)
5. Eki20.8.2011 klo 21:32
Lars Arffssen (The Girl with the Sturgeon Tattoo)

(Ai niin, kiitos jäi raikauttamatta!)
6. Wexi20.8.2011 klo 22:07
Salomon Majander (Kiitosvirsi saarnan jälkeen, toinen tek.)
7. Eki20.8.2011 klo 22:09
Rudyard J. Alcocer (Time Travel in the Latin American and Caribbean Imagination)
8. Wexi20.8.2011 klo 22:46
Ranta, Matti (Aikamatka ruukinelämään)
9. Eki20.8.2011 klo 23:26
Thierry Balzacq (The External Dimension of EU Justice and Home Affairs; toim.)
10. Hemuli20.8.2011 klo 23:31
Cyril Pedrosa (Ekoloogiset)
11. Eki20.8.2011 klo 23:44
Susan Crain Bakos (Sexational Secrets - The Ultimate Guide for Erotic Know-How)
12. Hemuli20.8.2011 klo 23:53
Simo Kyllönen (Kiista yhteismaasta; yksi tekijöistä)
13. Eki21.8.2011 klo 00:00
Linda Bryder (Women's Bodies and Medical Science - An Inquiry into Cervical Cancer)
14. Hemuli21.8.2011 klo 00:05
Risto Korhonen (Hakaniemen voimavuodet)
15. Eki21.8.2011 klo 00:11
Horace Busby (The Thirty-first of March; toinen tek.)
16. Hemuli21.8.2011 klo 00:22
Berman, Sabina (Nainen joka sukelsi maailman sydämeen)
17. Eki21.8.2011 klo 00:31
Anna K. Dickson (EU Development Cooperation - From Model to Symbol; toinen toim.)
18. Wexi21.8.2011 klo 00:37
Olli Kerokoski (Sillan ja maan yhteistoiminta : liikuntasaumattomien siltojen laskennallinen tarkastelu)
19. Eki21.8.2011 klo 00:43
Kevin Burke (Saturday Morning Fever - Growing up with Cartoon Culture; toinen tek.)
20. Wexi21.8.2011 klo 00:48
Kannel, Sirkka-Liisa (Toukokuun toinen sunnuntai, toinen tek.)
21. m21.8.2011 klo 01:04
Sheb, John M., II (An Introduction to the American Legal System; toinen tekijä)
22. Wexi21.8.2011 klo 01:08
Mäkinen, Tuija (Laiton viinan myynti, toinen tekijä)
23. Maikki21.8.2011 klo 01:19
Jackson, Kenneth T. (Crabgrass Frontier: The Suburbanization of the United States)
24. Wexi21.8.2011 klo 01:35
Tanimura, Shinji (Subaru)
25. Eki21.8.2011 klo 01:38
Jáquez, Cándida F. (Musical Migrations, Volume I - Transnationalism and Cultural Hybridity in Latin/o America; toinen toim.)
26. Wexi21.8.2011 klo 01:42
Anjali Prabhu (Hybridity)
27. Eki21.8.2011 klo 01:50
Hans-Peter Blossfeld (Globalized Labour Markets and Social Inequality in Europe; yksi toim.)
28. Wexi21.8.2011 klo 01:59
Lovio, Raimo (Globalisaatio Suomen vanhojen teollisuuspaikkakuntien kehityksen muovaajana : tapaustutkimus Varkauden kaupungista)
29. Eki21.8.2011 klo 02:07
Melissa Steinfeld Galett (How We Met - Real-Life Tales of How Happily Married Couples Found Each Other; toinen tek.)
30. Wexi21.8.2011 klo 02:14
Elina Bhutia (Rikas nainen mitä naisen kannattaa tietää sijoittamisesta olen kyllästynyt siihen, että muut päättävät puolestani! Yksi tekijä)
31. Eki21.8.2011 klo 02:15
Avidon, Sarajane (Cruising for Murder; toinen tek.)
32. Wexi21.8.2011 klo 02:29
Heinonen, Niilo J. (Murha Rystysperällä)
33. Eki21.8.2011 klo 02:39
James Booth (New Larkins For Old)
34. Eki21.8.2011 klo 02:40
Elizabeth Rauh Bethel (The Roots of African-American Identity)

(Eikun Wexillä olikin väärin päin pantu)
35. Wexi21.8.2011 klo 02:45
Lindell, Josef (Miksi juuri kristinusko)

[Niilo J. Heinonen piti tietenkin oleman.]
36. Maikki21.8.2011 klo 13:36
Fujino, Diane C. (Heartbeat of Struggle: The Revolutionary Life of Yuri Kochiyama)
37. Wexi21.8.2011 klo 13:50
Epps, Archie (Malcolm X and the American Negro revolution : the speeches of Malcolm X, toinen tekijä)
38. Eki21.8.2011 klo 13:53
Erll, Astrid (Memory in Culture)
39. Wexi21.8.2011 klo 14:18
Israel Gottlieb Canz (Diss. acad. de artificio oratoris circa excitandos affectus : philologicis exemplis illustrata et philosophicis fundamentis subnixa, yksi tekijöistä)
40. Eki21.8.2011 klo 14:29
Nakajimo, Sachiko (Rising Suns, Rising Daughters - Gender, Class and Power in Japan; toinen tek.)
41. Wexi21.8.2011 klo 14:34
Ojanen, Kalle (Nouseva nuoriso : Äänekosken sos.-dem. nuoriso-osaston vaiheita 1907-1957)
42. Eki21.8.2011 klo 14:38
Liddle, Joanne (Rising Suns, Rising Daughters - Gender, Class and Power in Japan; toinen tek.)
43. Wexi21.8.2011 klo 14:47
Evelyn Hart (Star of the Rising Sun)
44. Eki21.8.2011 klo 14:53
Ricardo Ramirez (Communication for Another Development - Listening Before Telling; toinen tek.)
45. Maikki21.8.2011 klo 15:08
Zagarri, Rosemarie (Revolutionary Backlash: Women and Politics in the Early American Republic)
46. Wexi21.8.2011 klo 15:29
Elisabeth Sussman (Rosemarie Trockel, yksi tekijöistä)
47. Eki21.8.2011 klo 15:30
Abdel-Kader, Magdy (Enterprise Resource Planning - Implementation and Management Accounting Change in a Transitional Country; yksi tek.)
48. Maikki21.8.2011 klo 15:40
Doris Witt (Black Hunger: Soul Food And America)
49. Eki21.8.2011 klo 15:45
Tom Reilly (The Big Picture - Filmmaking Lessons from a Life on the Set)
50. Maikki21.8.2011 klo 15:51
Leithart, Peter J. (Solomon among the Postmoderns)
51. Eki21.8.2011 klo 16:23
James Booth (New Larkins For Old)
52. Maikki21.8.2011 klo 16:32
Hasan Kwame (Jeffries) (Bloody Lowndes: Civil Rights and Black Power in Alabama's Black Belt)
53. Eki21.8.2011 klo 17:05
Michelle Bowers (How We Met - Real-Life Tales of How Happily Married Couples Found Each Other; toinen tek.)
54. Wexi21.8.2011 klo 17:15
Sulo Pasanen (Ranskalainen silkkihuivi; kertomuksia.)
55. Eki21.8.2011 klo 17:19
Scott Busby (The Thirty-first of March; toinen tek.)
56. Wexi21.8.2011 klo 17:31
Yves Darondeau (March of the penguins, yksi tekijöistä)
57. Eki21.8.2011 klo 18:26
A. L. Rees (A History of Experimental Film and Video)
58. Wexi21.8.2011 klo 18:36
Emmanuel Priou (March of the penguins, yksi tekijöistä)
59. Eki21.8.2011 klo 18:44
Ulrich, Kurt (Monarchs of the Sea - The Great Ocean Liners)
60. Wexi21.8.2011 klo 18:45
[Sori, Pingviinijutut päin...DVD:tä]
61. Wexi21.8.2011 klo 19:07
[Tarvitaanko huoltotoimenpiteitä munaukseni osalta?]
62. Maikki21.8.2011 klo 19:33
Thomas G. Walker (Constitutional Law for a Changing America: Rights, Liberties, and Justice ; toinen tekijä)


(Wexi, miksi huoltoa? En näe jatko-ongelmaa.)
63. Maikki21.8.2011 klo 20:11
Bernstein, Andrew (Modern Passings: Death Rites, Politics, And Social Change in Imperial Japan)


(Näyttävät olevan Wexillä elokuvantekijöitä. Pakitetaan. Jatkan Ekin Busbystä.)
64. Eki21.8.2011 klo 20:18
Wendy Quarry (Communication for Another Development - Listening Before Telling; toinen tek.)
65. Maikki21.8.2011 klo 21:12
Robert D. Griffin (The Biology Coloring Book)
66. Eki21.8.2011 klo 21:23
Nicholas Unwin (Aiming at Truth)
67. Maikki21.8.2011 klo 21:35
Ivancevich, John (Human Resource Management)
68. Hemuli21.8.2011 klo 22:25
Noponen, Niko (Kiista yhteismaasta; yksi neljästä tekijästä)
69. Eki21.8.2011 klo 22:25
Kathrin Kolb (Globalized Labour Markets and Social Inequality in Europe; yksi toim.)
70. Wexi21.8.2011 klo 22:27
Herbert L. Lyon (Business in a dynamic environment, yksi tek.)
71. Hemuli21.8.2011 klo 22:28
Bengt Berg (Mit den Zugvögeln nach Afrika)
72. Wexi21.8.2011 klo 22:28
Lyon, Herbert L. (Business in a dynamic environment, yksi tek.)
73. Maikki21.8.2011 klo 22:35
George Anastaplo (The Amendments to the Constitution)
74. Eki21.8.2011 klo 22:42
Landis, Geoffrey A. (Mars Crossing)
75. Maikki21.8.2011 klo 22:48
Ana Smiljanic (Our Thoughts Determine Our Lives)
76. Hemuli21.8.2011 klo 22:56
Cherish, Barbara U. (Isäni, Auschwitzin kommendantti)
77. Eki21.8.2011 klo 22:58
Catherine Landis (Harvest)
78. Maikki21.8.2011 klo 23:03
Susan Power (The Grass Dancer)
79. Eki21.8.2011 klo 23:04
Unwin, Brian (Terrible Exile - The Last Days of Napoleon on St Helena)
80. Maikki21.8.2011 klo 23:06
Antonin Scalia (A Matter of Interpretation: Federal Courts and the Law)
81. Hemuli21.8.2011 klo 23:09
Annabel Lyon (Aleksanterin opettaja)
82. Eki21.8.2011 klo 23:10
Nina Landi (125 Things You Must Know About Being Pregnant)
83. Maikki21.8.2011 klo 23:28
Douglas F. Kelly (The Westminster Shorter Catechism in Modern English; 1/3)
84. Wexi22.8.2011 klo 00:23
Luoma, Saila (Tristan ja Isolde - unohtunut legenda, joka syntyi uudelleen)
85. Eki22.8.2011 klo 00:30
A. L. Rees (A History of Experimental Film and Video)
86. Wexi22.8.2011 klo 00:41
Satu Laaksonen (Mustan Afrikan elokuva)
87. Eki22.8.2011 klo 00:43
Sandra Buchholz (Globalized Labour Markets and Social Inequality in Europe; yksi toim.)
88. Wexi22.8.2011 klo 01:53
Lund, Outi (Nappiin ja naimisiin : tehdastyötä ja nappiflikan elämää Teijon seudulla 1940-luvulta 1980-luvulle)
89. Eki22.8.2011 klo 01:59
Ichikawa, Mariko (Shakespearean Entrances)
90. Wexi22.8.2011 klo 02:12
Kaye, Robin (Romeo, Romeo)
91. Hemuli22.8.2011 klo 06:46
Naomi Doumbia (Länsi-Afrikan shamanismi ja henkinen perinne; toinen tekijöistä)
92. Wexi22.8.2011 klo 07:34
Aaro Salovaara (Rautamäen Uutmanni : noita vai shamaani? ; kotiseutukuvaus)
93. Eki22.8.2011 klo 08:11
Aissaoui, Rabah (Immigration and National Identity - North African Political Movements in Colonial and Postcolonial France)
94. PP22.8.2011 klo 08:14
Hakkarainen, Anna-Kaari (Verkko)
95. Wexi22.8.2011 klo 13:32
Risto Hämeen-Anttila (Tutkimus puhelinverkon merkinannosta erityisesti huomioon ottaen pakko-ohjauksen ja yksiselitteisyyden verkkoryhmä - ja kaukojohdoilla seka ehdotus kotimaisen verkon merkinantojärjestelmäksi.)
96. Eki22.8.2011 klo 13:38
Landis, Catherine (Harvest)
97. Hemuli22.8.2011 klo 13:42
Efraim Medina Reyes (Olipa kerran rakkaus mut mä tapoin sen)
98. Eki22.8.2011 klo 13:55
Satter, Baryl (Family Properties - How the Struggle Over Race and Real Estate Transformed Chicago and Urban America)
99. Wexi22.8.2011 klo 14:32
Lekkerkerker, Annet (Decadence, yksi tekijöistä)
100. Eki22.8.2011 klo 15:19
Thea Cooper (Breakthrough - Elizabeth Hughes, the Discovery of Insulin, and the Making of a Medical Miracle; toinen tek.)

(Tuo edellinen oli siis kyllä Beryl)
101. Maikki22.8.2011 klo 19:41
Rollinson, Philip B. (The Westminster Shorter Catechism in Modern English; 1/3)
102. Eki22.8.2011 klo 19:43
Balaghi, Shiva (Picturing Iran - Art, Society and Revolution; toinen tek.)
103. Hemuli22.8.2011 klo 20:07
Alberto Angela (Päivä antiikin Roomassa)
104. Maikki22.8.2011 klo 20:51
Leboffe, Michael J. (A Photographic Atlas for the Microbiology Laboratory; toinen tekijä)
105. Eki22.8.2011 klo 21:09
Julian Baldick (Black God - The Afroasiatic Roots of the Jewish, Christian and Muslim Religions)
106. Wexi22.8.2011 klo 21:19
Kaim, Andrzej (Ekumenia w dobie renesansu. jednoœæ Koscio³a w ujêciu Stanis³awa Orzechowskiego)
107. Hemuli22.8.2011 klo 21:20
Jussi Wahlgren (Taivaanrannan perillinen)
108. Eki22.8.2011 klo 21:28
Gabriel Baramki (Peaceful Resistance - Building a Palestinian University under Occupation)
109. Maikki22.8.2011 klo 22:19
Klingle, Matthew (Emerald City: An Environmental History of Seattle)
110. Wexi22.8.2011 klo 22:33
Erkki Leikoski (Uneton painajainen)
111. Maikki22.8.2011 klo 22:42
Kinzer, Stephen (All the Shah's Men: An American Coup and the Roots of Middle East Terror)
112. Eki22.8.2011 klo 23:14
Pytlik, Mark (Björk)
113. Wexi22.8.2011 klo 23:17
Rämö, Satu (Islanti)
114. Maikki22.8.2011 klo 23:23
Thomas G. Walker (Constitutional Law for a Changing America: Rights, Liberties, and Justice ; toinen tekijä)
115. Hemuli22.8.2011 klo 23:33
Riitta Lindegren (Riitta Lindegren - minä, toimittaja)
116. Wexi22.8.2011 klo 23:45
Eeva Uotila (Luottamus)
117. Eki22.8.2011 klo 23:47
Lynn Gumpert (Picturing Iran - Art, Society and Revolution; toinen tek.)
118. Maikki22.8.2011 klo 23:48
Lawana Trout (Native American Literature: An Anthology)
119. Maikki22.8.2011 klo 23:49
(Vaihdan kuitenkin.)

Robert W. Bauman (Microbiology with Diseases by Taxonomy)
120. Hemuli22.8.2011 klo 23:54
Nalle Virolainen (Roskaelokuvat: toinen tekijöistä)
121. Eki23.8.2011 klo 00:03
Arthur Ainsberg (Breakthrough - Elizabeth Hughes, the Discovery of Insulin, and the Making of a Medical Miracle; toinen tek.)
122. Maikki23.8.2011 klo 00:15
Gardner, John W. (On Leadership)
123. Hemuli23.8.2011 klo 00:36
Watts, Jonathan (Kun miljardi kiinalaista hyppää)
124. Eki23.8.2011 klo 00:38
Amílcar Antonio Barreto (Nationalism and Its Logical Foundations)
125. Hemuli23.8.2011 klo 00:53
Olivier Schrauwen (Mies joka antoi partansa kasvaa)
126. Wexi23.8.2011 klo 01:02
Weiler, Alexander (Naše parta)
127. Eki23.8.2011 klo 01:15
Ronald L. Bonewitz (Wisdom of the Maya - An Oracle of Ancient Knowledge for Today)
128. Wexi23.8.2011 klo 01:38
Tuovinen, Petri (Tauno Marttinen : Hämeenlinnan shamaani)
129. Eki23.8.2011 klo 02:13
Rajeswary Ampalavanar Brown (Chinese Big Business and the Wealth of Asian Nations)
130. Wexi23.8.2011 klo 02:54
Nils Fulton (Kuli, yksi tekijöistä)
131. Hemuli23.8.2011 klo 06:49
Neitzel, Sönke (Sotilaat; toinen tekijöistä)
132. Wexi23.8.2011 klo 10:28
Koitila, Markku (Sotilas Anton Dun)
133. Eki23.8.2011 klo 10:47
Kurt Ulrich (Monarchs of the Sea - The Great Ocean Liners)
134. Wexi23.8.2011 klo 11:09
Hardie Gramatky (Little Toot)
135. Eki23.8.2011 klo 11:10
Kalunta-Crumpton, Anita (Race, Crime and Criminal Justice - International Perspectives; toim.)
136. Wexi23.8.2011 klo 11:25
Teuvo Ekström (Tuomio : 40 kalterivuotta)
137. Eki23.8.2011 klo 11:40
Margaret Mackey (Narrative Pleasures in Young Adult Novels, Films and Video Games)
138. Wexi23.8.2011 klo 11:52
Eugene F. Provenzo (Video kids : making sense of Nintendo)
139. Eki23.8.2011 klo 11:58
Zalewski, Marysia (Rethinking the Man Question - Sex, Gender and Violence in International Relations; toinen toim.)
140. Wexi23.8.2011 klo 12:05
Anne-Maria Marttila (Ruumiin politiikkaa : nationalismi, etnisyys ja seksuaalisuus naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan näkökulmasta Bosnian ja Kosovon konflikteissa)
141. Eki23.8.2011 klo 12:10
Argyris Mamarelis (The Last Ottomans - The Muslim Minority of Greece 1940-1949; yksi tek.)
142. Wexi23.8.2011 klo 12:19
Santayana, George (Viimeinen puritaani : muistelma romaanin muidossa)
143. Eki23.8.2011 klo 12:20
George Mann (The Osiris Ritual)
144. Wexi23.8.2011 klo 12:32
Condeminas, Arias J. (Tutankhamon)
145. Eki23.8.2011 klo 12:35
Jane Parpart (Rethinking the Man Question - Sex, Gender and Violence in International Relations; toinen toim.)
146. Wexi23.8.2011 klo 12:43
Takman, John (Seksi)
147. Eki23.8.2011 klo 12:45
Hofäcker, Dick (Globalized Labour Markets and Social Inequality in Europe; yksi toim.)
148. Wexi23.8.2011 klo 12:50
Kauhanen, Tuula (Kiina markkina-alueena)
149. Eki23.8.2011 klo 12:52
Allan McConnell (Understanding Policy Success)
150. Wexi23.8.2011 klo 13:00
Lehtonen, Amalia (Villen viisaus : ilveily vuoropuhelun muodossa:-)
151. Eki23.8.2011 klo 13:12
Alexander Lyon Macfie (The Philosophy of History - A Collection of Talks from the IHR 2000-2005; toim.)
152. Wexi23.8.2011 klo 13:26
Erkka Maula (Filosofian aapinen)
153. Hemuli23.8.2011 klo 13:33
Luc Jacamon, Mats (Tappaja)
154. Eki23.8.2011 klo 15:01
Stephen L. Macknik (Sleights of Mind - What the Neuroscience of Magic Reveals about Our Everyday Deceptions; yksi tek.)
155. Wexi23.8.2011 klo 16:15
Keys, Larry (Käpälät ylös, huijari!)
156. Eki23.8.2011 klo 16:47
Robert J. Mayhew (Enlightenment Geography - The Political Languages of British Geography, 1650-1850)
157. Wexi23.8.2011 klo 17:25
Elisabeth Bernander (Swahili)
158. Eki23.8.2011 klo 17:28
Robert C. McMath, Jr. (American Populism - A Social History 1877-1898)
159. Wexi23.8.2011 klo 18:35
Johann Ludwig Döderlein (Interpretatio orationis Cleonis demagogi)
160. Maikki23.8.2011 klo 19:18
Nasr, Vali (The Shia Revival: How Conflicts within Islam Will Shape the Future)
161. Eki23.8.2011 klo 19:33
Ian Manners (The Foreign Policies of European Union Member States; toinen toim.)
162. Maikki23.8.2011 klo 19:35
Susan Power (The Grass Dancer)
163. Wexi23.8.2011 klo 20:07
Reed, Ishmael (Pow Wow : charting the fault lines in the American experience : short fiction from then to now)
164. Eki23.8.2011 klo 20:08
Lucy Mazdon (Encore Hollywood: Remaking French Cinema)
165. Wexi23.8.2011 klo 21:12
Narinder Dhami (Bollywood babes)
166. Eki23.8.2011 klo 21:20
Martinez-Conde, Susana (Sleights of Mind - What the Neuroscience of Magic Reveals about Our Everyday Deceptions; yksi tek.)
167. Maikki23.8.2011 klo 21:27
As`ad AbuKhalil (The Battle for Saudi Arabia: Royalty, Fundamentalism, and Global Power)
168. Wexi23.8.2011 klo 22:00
Ivanov, A. A. (Islamin taideaarteita : Eremitaasin kokoelmista)
169. Maikki23.8.2011 klo 22:14
Allison Varzally (Making a Non-White America: Californians Coloring outside Ethnic Lines, 1925-1955)


(Kuin vain!)
170. Eki23.8.2011 klo 22:19
Luke Martell (The Third Way and Beyond - Criticisms, Futures and Alternatives; yksi toim.)
171. Maikki23.8.2011 klo 22:25
[Jatkovirhe

Lähettäjä: Maikki 21.8.2011 klo 23:03
border=0
Susan Power (The Grass Dancer)

Lähettäjä: Eki 21.8.2011 klo 23:04
border=0
Unwin, Brian (Terrible Exile - The Last Days of Napoleon on St Helena)

Lähettäjä: Maikki 21.8.2011 klo 23:06
border=0
Antonin Scalia (A Matter of Interpretation: Federal Courts and the Law)

Unwin oli jo aiemmin klo 21. 23

Tarvitaan siis E tai R alkuinen ja A:sta jatkettava. Löytyykö keneltäkään?]
172. Wexi23.8.2011 klo 22:28
Risto Hakola (Letkunvetäjästä suojelukouluttajaksi : Kaipolan tehdaspalokunta 1953-2003)

[Paikkoehdotus]
173. Maikki23.8.2011 klo 22:30
Wexi, Kiitos!
174. Eki23.8.2011 klo 22:30
Adrian McKinty (Fifty Grand)
175. (Eki)23.8.2011 klo 22:31
(Zorppa!)
176. Maikki23.8.2011 klo 22:45
(Sorry, olisinpa itse tehtävän tasalla. Tarvitaan siis joko A tai U alkuinen ja A-loppuinen. Tuo lainattu kohta oli väärä, sen piti olla näin

Lähettäjä: Hemuli 21.8.2011 klo 22:56
border=0
Cherish, Barbara U. (Isäni, Auschwitzin kommendantti)

Lähettäjä: Eki 21.8.2011 klo 22:58
border=0
Catherine Landis (Harvest)

Lähettäjä: Maikki 21.8.2011 klo 23:03
border=0
Susan Power (The Grass Dancer)

Lähettäjä: Eki 21.8.2011 klo 23:04
border=0
Unwin, Brian (Terrible Exile - The Last Days of Napoleon on St Helena)

Lähettäjä: Maikki 21.8.2011 klo 23:06
border=0
Antonin Scalia (A Matter of Interpretation: Federal Courts and the Law)

Tai vaihtoehtoisesti I tai N alkuinen ja I-loppuinen)
177. ?23.8.2011 klo 22:56
[Nämä välistä pois, niin kaikki ok:

Lähettäjä: Eki 21.8.2011 klo 22:58
border=0
Catherine Landis (Harvest)

Lähettäjä: Maikki 21.8.2011 klo 23:03
border=0
Susan Power (The Grass Dancer)]
178. (Eki)23.8.2011 klo 22:56
(Samaa mieltä.)
179. Maikki23.8.2011 klo 23:01
(Kuin myös!)
180. Maikki23.8.2011 klo 23:32
Lukas, J. Anthony (Common Ground: A Turbulent Decade in the Lives of Three American Families)
181. Eki23.8.2011 klo 23:33
Niarchos, Georgios (The Last Ottomans - The Muslim Minority of Greece 1940-1949; yksi tek.)
182. Maikki23.8.2011 klo 23:37
Sander L. Gilman (Making the Body Beautiful)
183. Wexi23.8.2011 klo 23:43
Asha Kundan (Missi roti)
184. Eki23.8.2011 klo 23:47
Adrian McKinty (Fifty Grand)
185. Maikki23.8.2011 klo 23:51
Tapahonso, Luci (aanii Dahataat: The Women Are Singing : Poems and Stories)
186. Eki23.8.2011 klo 23:57
Catherine Landis (Harvest)
187. Wexi24.8.2011 klo 00:01
Sam Inglis (Harvest)
188. Maikki24.8.2011 klo 00:01
Scheb, John M. (An Introduction to the American Legal System; toinen tekijä)
189. Hemuli24.8.2011 klo 00:24
Mathias Malzieu (Sydämen mekaniikka)
190. Eki24.8.2011 klo 00:24
McLaughlin, Frank (How to Draw Those Bodacious Babes of Comics; toinen tek.)
191. Eki24.8.2011 klo 00:26
Una McMahon-Beattie (Revenue Management - A Practical Pricing Perspective; toinen toim.)
192. Maikki24.8.2011 klo 00:37
Esther G. Belin (From the Belly of My Beauty)

(Yötä!)
193. Eki24.8.2011 klo 00:41
Ian Yeoman (Revenue Management - A Practical Pricing Perspective; toinen toim.)
194. Wexi24.8.2011 klo 00:45
Aimo Autio (Aatteellisen yhteisön kirjanpito ja talouden valvonta)
195. Eki24.8.2011 klo 01:09
Inga Moore (A Spider Bought a Bicycle and Other Poems For Young Children; toinen tek.)
196. Wexi24.8.2011 klo 01:27
Rosa Bange (Valikoima runoja lapsille)
197. Eki24.8.2011 klo 01:42
Gold, Mike (How to Draw Those Bodacious Babes of Comics; toinen tek.)
198. Wexi24.8.2011 klo 01:55
Keijo Ahlqvist (Piirrä sarjakuvaa!)
199. Eki24.8.2011 klo 02:06
Suzanne Mulcahy (Europe's Migrant Policies - Illusions of Integration)
200. Hemuli24.8.2011 klo 06:44
Ylva Gustafsson (Emotions and Understanding - Wittgensteinian Perspectives; yksi kolmesta toimittajasta)
201. Wexi24.8.2011 klo 09:50
Oswald Hanfling (Ayer : merkityksen analyysistä)
202. Hemuli24.8.2011 klo 09:52
Guggenhein, Peggy (Taiteenrakastajan tunnustuksia)
203. Wexi24.8.2011 klo 10:10
Yi-fu Tuan (Escapism)
204. Eki24.8.2011 klo 10:55
Allmer, Patricia (René Magritte - Beyond Painting)

(Hemulilla Guggenhein > Guggenheim)
205. Wexi24.8.2011 klo 11:27
Ari Ylönen (Tiede, taide ja todellisuus : seminaariraportti)
206. Eki24.8.2011 klo 11:31
Evelyn Avery (Modern Jewish Women Writers in America; toim. ja kirj.)
207. Wexi24.8.2011 klo 11:38
Ruth Thomson (Jewish)
208. Hemuli24.8.2011 klo 11:44
Niemensivu, Reetta (Aavepianisti ja muita tarinoita)

(Eki, kuinka minulla nyt olisi ollut joku kirijotusvireh?)
209. Eki24.8.2011 klo 11:47
Arlene Voski Avakian (Through the Kitchen Window - Women Explore the Intimate Meanings of Food and Cooking; toim.)

(Olihan se melkoinen keräilyharvinaisuus...)
210. Wexi24.8.2011 klo 11:53
Annikki Lehtonen (Aapinen, yksi tek.)
211. Eki24.8.2011 klo 12:04
Terdal, Leif G. (The Hyperactive Child Book - Treating, Educating & Living With An Adhd Child - Strategies That Really Work, From An Award-Winning Team Of Experts; toinen tek.)
212. Wexi24.8.2011 klo 14:25
Gauss, John (So you wanna teach, huh?)
213. Eki24.8.2011 klo 16:45
Harry Wegelius (På livets landsväg)
214. Wexi24.8.2011 klo 17:11
Solitander, Berta (Ruotsia aloitteleville)
215. Eki24.8.2011 klo 17:21
Tyyne Salokannel (Iloiset leipurit)
216. Wexi24.8.2011 klo 17:47
Esa Hiiva (Maatilojen tulokehitys siirtymäkaudella 1995-2000)
217. Eki24.8.2011 klo 17:51
Antell, Karin (Hos Kristina och Ann-Charlotte)
218. Wexi24.8.2011 klo 17:57
Isamu J. Yamamoto (Hare krishna, hare krishna)
219. Eki24.8.2011 klo 17:58
Tercier, John (The Contemporary Deathbed - The Ultimate Rush)
220. Wexi24.8.2011 klo 18:06
Harmou, L. L. (Jeesus kuoli edestäsi!)
221. Eki24.8.2011 klo 19:11
Lionel Tiger (The Decline of Males - The First Look at an Unexpected New World for Men and Women)
222. Maikki24.8.2011 klo 21:21
Robinson, Eden (Monkey Beach)
223. Eki24.8.2011 klo 21:41
Dimitris Papadimitriou (The Last Ottomans - The Muslim Minority of Greece 1940-1949; yksi tek.)
224. Maikki24.8.2011 klo 22:03
Owens, Louis (Wolfsong)
225. Wexi24.8.2011 klo 22:39
Ingrid Ostheeren (Kolmas koira)
226. Maikki24.8.2011 klo 22:44
Eric Gansworth (Mending Skins)
227. Wexi25.8.2011 klo 00:01
Hawkes, John (Toinen nahka)
228. Eki25.8.2011 klo 00:39
Heikki Mäki-Kulmala (Näin puhui Sarasvuo)
229. Wexi25.8.2011 klo 01:00
Lax, H. J. (Viisaat ja tyhmät : kymmenestä neitseestä)
230. Hemuli25.8.2011 klo 01:02
J. A. Mäki (Hermolomamatka)
231. Hemuli25.8.2011 klo 01:02
J. A. Mäki (Hermolomamatka)
232. Eki25.8.2011 klo 01:08
K. O. Santavirta (Pakinoita Tuohiniemen Tahvosta ja Leenasta)
233. Wexi25.8.2011 klo 02:11
Alvina Sirén, (Öinen kauhu)
234. Eki25.8.2011 klo 02:18
Rosen, Michael (A Spider Bought a Bicycle and Other Poems For Young Children; toinen tek.)
235. Hwmuli25.8.2011 klo 06:42
Ling, Bei (Liu Xiaobo - Ihmisoikeusaktivistin j Nobel-voittajan henkilökuva)
236. PP25.8.2011 klo 08:34
Irmela Erckenbrecht (Rosmarin und Pimpinelle)
237. Eki25.8.2011 klo 09:02
(von) Haartman, Monica (Sagor för dig)
238. PP25.8.2011 klo 09:29
Ask, Sofia (Hållbara texter)
239. Eki25.8.2011 klo 09:40
Ingeborg von Alfthan (Vindar)
240. Maikki25.8.2011 klo 19:33
Ann Petry (The Street)
241. Wexi25.8.2011 klo 21:07
Ruohonen, Voitto (Kadun varjoisalla puolella : rikoskirjallisuuden ja yhteiskuntatutkimuksen dialogeja)
242. Maikki25.8.2011 klo 21:53
Trout, Lawana (Native American Literature: An Anthology)
243. Hemuli25.8.2011 klo 22:04
Amir (Zahran paratiisi; toinen tekijä)

(Kirjailija kuulemma esiintyy poliittisista syistä vain etunimellään)
244. Wexi25.8.2011 klo 22:09
Ron Steele (Ryöstäkää helvetti : Reinhard Bonnke)
245. Hemuli25.8.2011 klo 22:13
Eronen, Roope (Korjaamo)
246. Maikki25.8.2011 klo 22:14
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *