KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 243

6334. Kirjailijat ketjuun - 243

Maikki7.8.2011 klo 18:05
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Lähettäjä: Eki 7.8.2011 klo 17:50

Uchimura, Hiroko (Making Health Services More Accessible in Developing Countries - Finance and Health Resources for Functioning Health Systems; toim.)
2. Maikki7.8.2011 klo 18:06
Koskinen, Teemu (Norsu tulee!; toinen tekijä)
3. Eki7.8.2011 klo 18:08
Mäkelä, Pasi (Ei-ymmärtämisen eteisessä; yksi tek.)

(Kiitämme!)
4. Maikki7.8.2011 klo 18:18
Sumiko Shimakata (Ukkini on vampyyri; toinen tekijä)
5. Eki7.8.2011 klo 18:19
Tommi Silvennoinen (Ei-ymmärtämisen eteisessä; yksi tek.)
6. Maikki7.8.2011 klo 18:25
Olsson, Pia (Sukupuolen kohtaaminen etnologiassa; toinen toim.)
7. Eki7.8.2011 klo 18:46
Adrian Beck (New Loss Prevention - Redefining Shrinkage Management; toinen tek.)
8. Maikki7.8.2011 klo 18:57
Caroline Davis (Oman kissan hoito)
9. Eki7.8.2011 klo 19:10
Saarakkala, Janne (Ei-ymmärtämisen eteisessä; yksi tek.)
10. Wexi7.8.2011 klo 19:45
Eric Flint (1634 : the Baltic War)
11. Maikki7.8.2011 klo 19:51
Tapani Haapala (Puut ja pensaat Pohjois-Suomen viherrakentamisessa; 1/3)
12. Eki7.8.2011 klo 19:54
Laitinen, Tuomas (Ei-ymmärtämisen eteisessä; yksi tek.)
13. Maikki7.8.2011 klo 20:04
Stiina Kiiveri (Mökki ja pelakuu; kurkistuksia siirtolapuutarhaan)
14. Wexi7.8.2011 klo 20:09
Rowan, Darilyn (Roman Vishniac)
15. Eki7.8.2011 klo 20:23
Young, Brian (Palgrave Advances in Intellectual History; toinen toim.)
16. Maikki7.8.2011 klo 20:36
Ann G. Serow (The Lanahan Readings in the American Polity; toinen tekijä)
17. Eki7.8.2011 klo 20:42
Wollmann, Hellmut (Local Governance in Central and Eastern Europe - Comparing Performance in the Czech Republic, Hungary, Poland and Russia; yksi tek.)
18. Maikki7.8.2011 klo 20:50
Urmas Hurmalainen (Äijän todellinen aapinen nro 1. Autososiologian dosentti. "Äijän alla on auto ja päällä nainen, siitä se lähtee. Oikea äijä hoitaa asiansa, on periaatteen mies, eikä itketä pikkutyttöjä laulukilpailuissa.")
19. Eki7.8.2011 klo 20:54
Eero-Tapio Vuori (Ei-ymmärtämisen eteisessä; yksi tek.)

(Urmas Hurmalainen on muuten nimimerkki, kuten fiksumpi ehkä arvaakin. Olen ollut tekemisissä.)
20. Maikki7.8.2011 klo 20:57
Richard M. Weaver (Ideas Have Consequences)

(Arvasin nimimerkiksi, mutta kirjassa ei mitään vihjettä oikeasta nimestä. Tuo teksti takakannesta.)
21. Eki7.8.2011 klo 21:06
Robert R. Bliss (Financial Institutions and Markets - The Financial Crisis: An Early Retrospective; toinen toim.)
22. Maikki7.8.2011 klo 21:14
Southern, David W. (The Progressive Era And Race: Reaction And Reform 1900-1917)
23. Eki7.8.2011 klo 21:26
Dunn, Bill (100 Years of Permanent Revolution - Results and Prospects; toinen tek.)
24. Maikki7.8.2011 klo 21:49
Longley, Kyle (Grunts: The American Combat Soldier in Vietnam)
25. Eki7.8.2011 klo 22:20
Laverack, Glenn (Health Promotion in Action - From Local to Global Empowerment; toinen tek.)
26. Wexi7.8.2011 klo 22:22
Layton, Tony (Castles in the Sand)
27. Wexi7.8.2011 klo 22:25
Efraim Karsh (Islamic imperialism : a history)
28. Maikki7.8.2011 klo 22:39
Sam Wineburg (Historical Thinking and Other Unnatural Acts: Charting the Future of Teaching the Past)
29. Wexi7.8.2011 klo 22:56
Groundwater, Beth (To hell in a handbasket : a Claire Hanover, gift basket designer, mystery)
30. Eki7.8.2011 klo 23:05
Hailu, Degol (The Khat Controversy - Stimulating the Debate on Drugs; yksi tek.)
31. Wexi7.8.2011 klo 23:12
Oldham Joseph H (By Kenya possessed : the correspondence of Norman Leys and Joseph H. Oldham, 1918 - 1926)
32. Eki7.8.2011 klo 23:24
Pilvi Porkola (Ei-ymmärtämisen eteisessä; yksi tek.)

(Wexiltä puuttuu välimerkkejä?)
33. Maikki7.8.2011 klo 23:35
Lisa Lenard (The Complete Idiot's Guide to Numerology; toinen tekijä)


(Kuin vain!)
34. Eki7.8.2011 klo 23:41
Ronald Labonte (Health Promotion in Action - From Local to Global Empowerment; toinen tek.)
35. Maikki7.8.2011 klo 23:48
Terho Keränen (Ammattimies asialla ja muita erätarinoita)
36. Eki8.8.2011 klo 00:05
Nicholson, Helen (Theatre, Education and Performance)
37. Maikki8.8.2011 klo 00:10
Lloyd Strayhorn (Numbers and You: A Numerology Guide for Everyday Living)
38. Eki8.8.2011 klo 00:29
Rao, Anupama (Gender and Caste - Issues in Contemporary Indian Feminism; toim.)
39. Wexi8.8.2011 klo 01:08
Miller, J Hillis (William Carlos Williams; a collection of critical essays)
40. Eki8.8.2011 klo 01:57
Susan Beckerleg (The Khat Controversy - Stimulating the Debate on Drugs; yksi tek.)
41. Wexi8.8.2011 klo 02:10
Gregory Maguire (A lion among men)
42. Eki8.8.2011 klo 13:30
Ramnarine, Tina K. (Beautiful Cosmos - Performance and Belonging in the Caribbean Diaspor)
43. Wexi8.8.2011 klo 13:52
Klaus Taschwer (Konrad Lorenz, toinen tekijä)
44. Eki8.8.2011 klo 13:54
Ronnie Ramlogan (Karl Polanyi - New Perspectives on the Place of Economy in Society; yksi toim.)
45. Wexi8.8.2011 klo 14:08
Nella Larsen (The complete fiction of Nella Larsen, yks. tek)
46. Eki8.8.2011 klo 14:16
Sally Randles (Karl Polanyi - New Perspectives on the Place of Economy in Society; yksi toim.)
47. Wexi8.8.2011 klo 19:43
Edwards, Bob (Edward R. Murrow and the birth of broadcast journalism)
48. Eki8.8.2011 klo 19:56
Brian Bridges (Europe-Asia Relations - Building Multilateralisms; toinen toim.)
49. Wexi8.8.2011 klo 20:05
Sabrina Eubanks (Karma)
50. Eki8.8.2011 klo 20:12
Klein, Alex (The Khat Controversy - Stimulating the Debate on Drugs; yksi tek.)
51. Wexi8.8.2011 klo 20:37
Efraim Halevy (Man in the shadows : inside the Middle East crisis with the man who led the Mossad)
52. Eki8.8.2011 klo 20:43
Valerie Worth (Animal Poems)
53. Wexi8.8.2011 klo 20:51
Heikki Vuokila (Proteolyysi osana emmentalin kypsymistä)

[Viikon kyttäsin sopivaa pukstaavia. Onko mahdollisesti sukua, tai muuten vaan kiva mies?]
54. Eki8.8.2011 klo 20:56
Lamas, Marta (Feminism)

(Jos ei ota huomioon, että "kaikki Vuokilat ovat sukua keskenään", ei ole. Isoisäni otti kotitalon nimen sukunimekseen joskus 30-luvulla.)
55. Wexi8.8.2011 klo 21:44
Aravind Adiga (Valkoinen tiikeri)

[Löysin kirjailijan:-)]
56. Eki8.8.2011 klo 21:52
Geppert, Alexander C. T. (Fleeting Cities - Imperial Expositions in Fin-de-Siècle Europe)

(?)
57. Maikki8.8.2011 klo 22:08
Chana Kai Lee (For Freedom's Sake: The Life of Fannie Lou Hamer)
58. Eki8.8.2011 klo 23:09
Lambert, Page (Shifting Stars)
59. Maikki8.8.2011 klo 23:20
Glynis McCants (Love by the Numbers: How to Find Great Love or Reignite the Love You Have Through the Power of Numerology)
60. Eki9.8.2011 klo 00:04
Sassatelli, Monica (Becoming Europeans - Cultural Identity and Cultural Policies)
61. PP9.8.2011 klo 12:06
Aalto, Juho (Uudenkirkon muinaisia - Taruja ja tosia Kalannista ja lähiseuduilta)
62. Eki9.8.2011 klo 12:50
Harvey, Mark (Karl Polanyi - New Perspectives on the Place of Economy in Society; yksi toim.)

(Kas, Teitäkin näkee... Meillä on täällä Wexi "uutena" ketjuilijana.)
63. Wexi9.8.2011 klo 15:25
Kevin Leman (Have a new kid by Friday : how to change your child's attitude, behavior & character in 5 days)
64. Eki9.8.2011 klo 15:32
Allen, Gina (Effective Interviewing in Social Work and Social Care - A Practical Guide; toinen tek.)
65. RA9.8.2011 klo 16:00
Anna Perho (Anna palaa - elä elämääsi, älä muiden!)
66. Eki9.8.2011 klo 16:05
Harryvan, Anjo G. (Documents On European Union; toinen tek.)
67. Wexi9.8.2011 klo 16:41
Otto Rank (Das Inzest-Motiv in Sage und Dichtung)
68. Eki9.8.2011 klo 16:46
Karen Healy (Social Work Theories in Context - A Critical Introduction)
69. Wexi9.8.2011 klo 17:02
Yrjö Engeström (Neuvottelevan työtavan kehittäminen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä Helsingissä : väliraportti, yksi toim.)
70. -9.8.2011 klo 17:07
(Yrjö Engeström on jo)
71. Wexi9.8.2011 klo 20:03
[Sori, tarkistuksessa joku "omituisuus" öön paikalla.]
72. Wexi9.8.2011 klo 20:43
Leland M. Roth (A concise history of American architecture)
73. Eki9.8.2011 klo 20:46
Hekma, Gert (Sexual Cultures in Europe, Volume I - National Histories: yksi toim.)
74. Wexi9.8.2011 klo 21:19
Terry Barber (Terry Fox)
75. Eki9.8.2011 klo 21:28
Rober Highfield (The Private Lives of Albert Einstein; toinen tek.)
76. Eki9.8.2011 klo 21:29
Roger Highfield (The Private Lives of Albert Einstein; toinen tek.)
77. Wexi9.8.2011 klo 21:37
Dwight Golann (Mediating legal disputes : effective strategies for neutrals and advocates, yksi tek.)
78. Maikki9.8.2011 klo 22:21
Anne B. Frej (Professional Real Estate Development; toinen tekijä)
79. Wexi9.8.2011 klo 22:24
J. J. Kalma (Jacobus Koelman (1692-1695) : strijder voor een Nadere Reformatie : bibliografie van hetgeen over hem is geschreven)
80. Maikki9.8.2011 klo 22:28
Marc Zvi Brettler (The Jewish Study Bible; yksi tek.)
81. Eki9.8.2011 klo 22:35
Roma Harris (Mediating Health Information - The Go-Betweens in a Changing Socio-Technical Landscape; yksi toim.)
82. Maikki9.8.2011 klo 22:38
Schraeder, Peter J. (African Politics and Societ)
83. Eki9.8.2011 klo 23:00
Johnsson, Jussi (Ei-ymmärtämisen eteisessä; yksi tek.)
84. Wexi9.8.2011 klo 23:13
Ingrid Michaelson (Ingrid Michaelson Everybody)
85. Maikki9.8.2011 klo 23:14
Sabine Frühstück (Colonizing Sex: Sexology and Social Control in Modern Japan)
86. Maikki9.8.2011 klo 23:15
Ott, J. Steven (Classics of Organization Theory; toinen tekijä)
87. Eki9.8.2011 klo 23:25
Nick Hardcastle (Vampire Stories; toinen tek.)
88. Wexi9.8.2011 klo 23:28
Erica Benner (Machiavelli's ethics)
89. Maikki9.8.2011 klo 23:32
Richard Di Giacomo (Short Role-playing Simulations for World History)
90. Wexi9.8.2011 klo 23:42
Myrlie Evers-Williams (The autobiography of Medgar Evers : a hero's life and legacy revealed through his writings, letters, and speeches, yksi tek.)
91. Maikki9.8.2011 klo 23:48
Matthews, Victor M. (Social World of the Hebrew Prophets)
92. Eki9.8.2011 klo 23:49
Magowan, Fiona (The Anthropology of Sex; toinen tek.)
93. Maikki9.8.2011 klo 23:50
Adolf von Harnack (What is Christianity?)
94. Eki10.8.2011 klo 00:01
Christie L. March (Rewriting Scotland - Welsh, McLean, Warner, Banks, Galloway, and Kennedy)
95. Wexi10.8.2011 klo 00:04
[Mikä on suhtautuminen väärin ajoitettuun kirjailijaan? Esim. Sabine Frühstück, ja sen uusiokäyttöön. Röyhkeäähän se joka tapauksessa olisi.]
96. Maikki10.8.2011 klo 00:13
Clancey, Gregory (Earthquake Nation: The Cultural Politics of Japanese Seismicity, 1868-1930)


(Uusiokäyttö on sallittua. Ne poistuvat koosteesta ajoituksen myötä. En näe itse ongelmaa, sitä on kyllä harrastettu aiemminkin omien tarjottujen kirjojen suhteen.

Kiitokset ja Yötä molemmille herroille!)
97. Maikki10.8.2011 klo 00:22
(Ja jos tuohon aiempaan lisäisin vielä, että kannattaa mainita esim. "myöh. aik.")
98. Wexi10.8.2011 klo 00:27
Rohr, Karl (Beim Osterhasen [Eingedr. farb.] Bilder u. Reime)
99. Eki10.8.2011 klo 00:52
Lesley Hall (Sexual Cultures in Europe, Volume I - National Histories: yksi toim.)

(Yötäpä!)
100. Wexi10.8.2011 klo 01:17
Lloyd Alexander (The golden dream of Carlo Chuchio)
101. Eki10.8.2011 klo 01:19
Robert Masello (Writer Tells All - Insider Secrets to Getting Your Book Published)
102. Wexi10.8.2011 klo 01:35
Orson Scott Card (The lost gate : a novel of the Mither mages)

[Yötäpä]
103. Eki10.8.2011 klo 01:43
Duncan Langford (Effective Interviewing in Social Work and Social Care - A Practical Guide; toinen tek.)

(Sinnekin...)
104. Wexi10.8.2011 klo 01:52
Marc Dugain (Chinmokusuru roshia : Genshiryoku sensuikan chinbotsu jiko no shinsō, toinen tek.)

[Olipas aikaiset herätykset kumpaisellakin:-)]
105. Eki10.8.2011 klo 01:58
Nadine Wathen (Mediating Health Information - The Go-Betweens in a Changing Socio-Technical Landscape; yksi toim.)

(Minä vain toivottelen, en MINÄ ole mihinkään menossa vaan ne muut...)
106. Wexi10.8.2011 klo 04:05
Elliot Ross (animal)
107. Eki10.8.2011 klo 04:15
Sally Wyatt (Mediating Health Information - The Go-Betweens in a Changing Socio-Technical Landscape; yksi toim.)
108. Wexi10.8.2011 klo 11:51
Thatcher, Ian D. (Trotsky)
109. Maikki10.8.2011 klo 19:09
David Hertzel (The World History Workbook)
110. Wexi10.8.2011 klo 19:39
Locke, Attica (Black water rising)
111. Maikki10.8.2011 klo 20:16
Chidester, David (Savage Systems: Colonialism and Comparative Religion in Southern Africa)
112. Wexi10.8.2011 klo 20:48
Isamu Noguchi (The Isamu Noguchi Garden Museum)
113. Maikki10.8.2011 klo 20:55
Hudson, William E. (American Democracy in Peril: Eight Challenges to America's Future)
114. Wexi10.8.2011 klo 21:12
Melanie Chrismer (Math tools)
115. Maikki10.8.2011 klo 23:06
Richard Dowden (Africa: Altered States, Ordinary Miracles)
116. Wexi10.8.2011 klo 23:14
Nathaniel Branden (Judgment day : my years with Ayn Rand)
117. Maikki10.8.2011 klo 23:30
Doniger, Wendy (The Implied Spider: Politics and Theology in Myth)

(Jaa-a, Pojat. Ehkä olisi kannattunut mennä hieman aikaisemmin nukkumaan...

Täällä on yöltä jatkovirhe Duncan Langford - Marc Dugain - Nadine Wathen, katsokaa, jos löytäisitte sopivan uuden nimen. Tarvittaessa kaivan sen itse. Siis Dugain on väärä.)
118. Wexi10.8.2011 klo 23:35
Dylan Rodriguez (Forced passages : imprisoned radical intellectuals and the U.S. prison regime)

[Doniger, Wendy lienee määrää marssijärjestyksen?]
119. Wexi10.8.2011 klo 23:37
Yvon Chouinard (Let my people go surfing : the education of a reluctant businessman)
120. Maikki11.8.2011 klo 00:33
Donald S. Lopez, Jr. (Prisoners of Shangri-La: Tibetan Buddhism and the West)

(Ja paikkaan viimeöisen aukon nimellä Robin Varnum (The Language of Comics: Word and Image; toinen toim.) )
121. Wexi11.8.2011 klo 00:44
Rosemary Beneìt (Johnny Appleseed, yksi tek.)
122. Wexi11.8.2011 klo 00:45
Rosemary Beneìt (Johnny Appleseed, yksi tek.)

[Edellisessä virhe]
123. Wexi11.8.2011 klo 02:08
Rosemary Benét (Johnny Appleseed. yksi tek.)

[Copy/Paste ei oikein toiminut lähteestäni, pahoillani]
124. PP11.8.2011 klo 07:34
Tor Andræ (Mohammed: The Man and His Faith)
125. Hemuli11.8.2011 klo 08:17
Ragna Sigurðardóttir (Kauniimpi kuin ilotulitus)

(Tiedoksenne, madame: Näin vaivaa onkiakseni esille æ:llä alkavan kirjailijan. Tuloksetta. Ø löytyisi...)
126. PP11.8.2011 klo 11:13
Roughead, William (The Riddle of the Ruthvens and Other Studies)

[Sentään ärrä löytyi! :-D]
127. Wexi11.8.2011 klo 12:38
McMahon, David (MATLAB demystified)
128. PP11.8.2011 klo 13:20
Donald, Robyn (The Millionaire's Virgin Mistress)
129. Wexi11.8.2011 klo 17:07
Norman E. Borlaug (Norman Borlaug on world hunger, toinen tek.)
130. PP11.8.2011 klo 18:16
Gennadi Zelikman (Rakennusalan sanakirja: suomi-venäjä-suomi; 1/2)
131. Wexi11.8.2011 klo 19:40
Asikainen, Riikka (Wienerleivonta)
132. PP11.8.2011 klo 20:57
Annika Dunklee (My Name is Elizabeth!; toinen tekijöistä)
133. Maikki11.8.2011 klo 21:07
Everett C. Ladd (The Lanahan Readings in the American Polity; toinen tekijä)


(Kuis vais!)
134. Wexi11.8.2011 klo 21:44
Aune Asikainen (Kesät kesiä, talvet talvia : polku Pohjois-Karjalasta Vantaalle, toinen tekijöistä)
135. Maikki11.8.2011 klo 22:16
A. Adu Boahen (African Perspectives on Colonialism)
136. Wexi11.8.2011 klo 22:39
Erkki Asikainen (Työvoiman käyttöarvon valtiollinen suojelu)
137. Maikki11.8.2011 klo 22:58
Adele Berlin (The Jewish Study Bible; yksi tek.)
138. Wexi11.8.2011 klo 23:19
Ikonen, Risto (Kytkentöjä yrittäjyyskasvatukseen näkökulmia taloudellisen yritteliäisyyden edistämiseen)
139. Maikki11.8.2011 klo 23:41
Orr, David W. (The Sustainability Revolution: Portrait of a Paradigm Shift; toinen tekijä)
140. Wexi11.8.2011 klo 23:46
Wray Herbert (Networker News - A new survey reports an unsettling downward shift in earnings for therapists in private practice)
141. Maikki11.8.2011 klo 23:54
Robert W. July (A History of the African People)


(Wexi, olethan tietoinen jatko-ohjeesta.

Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.

Jostain syystä on jäänyt vaikutelma, että tämä olisi sinulle outoa asiaa.)
142. Wexi12.8.2011 klo 00:05
Liisa Asikainen (Peruskoulun matematiikka. 5. A-sarja / Liisa Asikainen, Viljo Asikainen, Olavi Karjalainen. Yksi tekijöistä)

[Tarkastelin kyllä säännöt, mm. Juniorin, seniorin, kuin aatelistenkin suhteen. -en, -én, -een tai -nen sääntöä en ole oikeastaan tarvinnut, joten se on jäänyt vähemmälle huomiolle. Antaahan se mahdollisuuksia.]
143. Maikki12.8.2011 klo 00:14
Anu Mykrä (Pieni pärekorityttö; toinen tekijä)
144. Wexi12.8.2011 klo 00:17
Ritva Asikainen (Kuluttajan osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksista)
145. Maikki12.8.2011 klo 00:25
Nana K. Poku (The Political Economy of AIDS in Africa; toinen toim.)


(Ja yötä!)
146. Wexi12.8.2011 klo 00:37
Kaisu Asikainen (Säveljonon hallinta ja musiikin teoria-aineiden oppimisvaikeudet)

[öitäpä]
147. PP12.8.2011 klo 11:55
Nabarz, Payam (The Mysteries of Mithras)
148. Wexi12.8.2011 klo 12:02
Mirjami Asikainen (Jäljet)
149. PP12.8.2011 klo 12:07
Naudon, Paul (The Secret History of Freemasonry)
150. Wexi12.8.2011 klo 12:38
Unto Häkkinen (Terveyspalvelujen tarve ja kustannukset alueittain sekä sairaaloiden tuottavuus 1990-luvulla, toinen tekijä)
151. Maikki12.8.2011 klo 18:57
Kath Weston (Families We Choose)
152. Wexi12.8.2011 klo 19:06
Ossi Asikainen (Suuret ikäluokat ja valokuvaus : näyttely Helsingissä 20.1.2001, yksi tekijöistä)
153. Maikki12.8.2011 klo 19:27
Alter, Robert (The Art of Biblical Narrative)
154. Wexi12.8.2011 klo 19:29
Terho Asikainen (Ihamaniemen Asikaiset : enonkoskelaisen jakokunnan Ihamaniemi n:o 10 ja sitä edeltäneen maakirjatalon Asikkala n:o 12 omistajina ja asuttajina olleiden Asikaisten ja Koikkalaisten historia)
155. PP12.8.2011 klo 19:34
Naydler, Jeremy (The Future of the Ancient World)
156. Maikki12.8.2011 klo 19:34
Noonan, Theresa (Document-Based Assessment for Global History)
157. Maikki12.8.2011 klo 19:35
Mikko Makkonen (Mies ja haluton nainen. Henkisiä asentoja puutteessa olevalle miehelle)
158. Wexi12.8.2011 klo 19:37
Noonan, Theresa (Document-Based Assessment for Global History):-)
159. Maikki12.8.2011 klo 19:42
Stephen Vlastos (Mirror of Modernity: Invented Traditions of Modern Japan)


(Yleensä kirjailijaa tarjonnut on saanut käyttää oman myöhästyneensä uudestaan. Olen itse vain kerran ottanut toisen tarjoaman... ;-D)
160. Wexi12.8.2011 klo 19:46
Seppo Asikainen (Ampumarataopas)

[En tiennyt herrasmiessäännöstä, nyt tiedän. Huomasithan hymiön.]
161. Maikki12.8.2011 klo 19:51
Erika Lindemann (A Rhetoric for Writing Teachers)

(Huomasin toki!)
162. Wexi12.8.2011 klo 20:17
Antti Asikainen (Hakkuutähdehakkeen kustannustekijät ja suurimittakaavainen hankinta.)

[Todennäköisesti muitakin tekijöitä, perässä et al, meinannee ynnä muut.]
163. Maikki12.8.2011 klo 21:27
Eileen C. Horan (How to Disappear: Erase Your Digital Footprint, Leave False Trails, and Vanish without a Trace; toinen tekijä)
164. Wexi12.8.2011 klo 21:31
Ari Asikainen (Primääriset ja sekundääriset keinot voimalaitoksissa syntyvien typpioksidipäästöjen vähentämiseksi : osat A ja B, toinen Asikaisista)
165. Maikki12.8.2011 klo 21:32
Rod Hague (Political Science; toinen tekijä)


(Anastelukin on sallittua!)
166. Wexi12.8.2011 klo 21:43
Elli Asikainen (Rannoilta ja ulapoilta : puumalaisten runoja 2000.)
167. Maikki12.8.2011 klo 22:05
Eeva Heromaa-Hirvonen (Utopiauni eli meri-ihmisten muuttoretki)
168. Wexi12.8.2011 klo 22:12
Viljo Asikainen (Peruskoulun matematiikka. 6. Opettajan kirja)

[nen-sääntö tarpeellinen:-)]
169. Wexi12.8.2011 klo 22:13
[Hups! Viljo vain yksi tekijöistä.]
170. Maikki12.8.2011 klo 22:18
Eenfeldt, Andreas (Ruokavallankumous)


(Ja Please! Jotain muuta kuin tuota ikuista Asikaista! Kääntääkin voit, kohta sopivat kirjaimet loppu.)
171. Wexi12.8.2011 klo 22:30
Ahola, Teija (Rakennusinventointi : Asikkala)

[Höh, 20 asikaista jemma-nimisessä piilopaikassa:-))
172. Maikki12.8.2011 klo 22:40
Johnson, Marilynn S. (Violence in the West: The Johnson County Range War and Ludlow Massacre: A Brief History with Documents)


(Ei sillä, että mulla olisi mitään Asikaisia vastaan, vaan on hakala löytää sopivaa kirjainta pitemmän päälle.)
173. Wexi12.8.2011 klo 22:48
Sihvonen, Eila (Kuuntelin puiden huminaa postuumisti runoja ja valokuvia, toinen tekijä)
174. Maikki12.8.2011 klo 23:04
Linz, Juan J. (Problems of Democratic Transition and Consolidation: Southern Europe, South America, and Post-Communist Europe; toinen tekijä)
175. Hemuli12.8.2011 klo 23:08
Jyrki Kangas (Jazz - koko tarina)
176. Maikki12.8.2011 klo 23:16
Silverberg, Miriam (Erotic Grotesque Nonsense: The Mass Culture of Japanese Modern Times)
177. Wexi12.8.2011 klo 23:17
Asikainen, Jukka-Pekka (Mainosvalokuvauksen ABC, toinen tekijä)
178. Wexi12.8.2011 klo 23:18
Asikainen, Annamari (Maaseudun naisten toimintaohjelma 2005-2008 : maaseutu kehittyy naisten työllä)
179. Jaska12.8.2011 klo 23:31
[Omasta ei jatketa, ellei se ole väärin, paitsi jos ei kukaan muu jatka vuorokauteen. Maikki korjannee, jos olen väärässä.]
180. Maikki12.8.2011 klo 23:37
Kay Lagerquist (The Complete Idiot's Guide to Numerology; toinen tekijä)


(Jaska aivan oikassa kommentissaan.)
181. Jaska12.8.2011 klo 23:37
Kretchmar, Hermann (Geschichte der Oper)
182. Wexi12.8.2011 klo 23:41
[sori, tuli lapsus. Jatkoin Hemulista, mutta Maikki ehti juuri edelleni. Kierosilmäisenä en hoksinut myös Maikin Miriamin käyvän itselleni. Grossihuolimattomuutta.]
183. Wexi12.8.2011 klo 23:42
Asikainen, Kari (Punaisen liinan kirja, toinen tekijä)
184. Maikki12.8.2011 klo 23:46
(Wexi, tarkasta kirjaimesi. Jatkuu

S tai T)
185. Jaska12.8.2011 klo 23:53
Toppelius, Oskar August (Ludvig Holbergs komedier)
186. Maikki12.8.2011 klo 23:57
Sabine Frühstück (Colonizing Sex: Sexology and Social Control in Modern Japan)
187. Wexi13.8.2011 klo 00:00
Sari Asikainen (Me toivomme ihannemaata : Hilja Pärssisen varhainen aatemaailma ennen kansanedustajuutta)

[Jaskalla taisi olla pikkuisen myöhässä. Edestakainen pomppiminen altistaa töpeksinnälle.]
188. Wexi13.8.2011 klo 00:02
Kari Asikainen (Punaisen liinan kirja, toinen tekijä)
189. Maikki13.8.2011 klo 00:07
Alfred Stepan (Problems of Democratic Transition and Consolidation: Southern Europe, South America, and Post-Communist Europe; toinen tekijä)
190. Wexi13.8.2011 klo 00:11
Asikainen, Asta (Liikenteen päästö- ja melukartoitus Varkauden kaskustassa. Yksi tekijöistä)
191. Maikki13.8.2011 klo 00:22
Tomkins, Stephen (A Short History of Christianity)


(Ja huomiseen!)
192. Jaska13.8.2011 klo 00:24
Allardt-Ekelund, Karin (Fredrika Runeberg)

[Kivaa, Wexi, kun empatisoit muiden myöhästymistä ja selittelet omia munauksiasi]
193. Wexi13.8.2011 klo 00:27
Hurmalainen Rosa (Muistelmia matkaltani kesällä v. 1912)

[Nyt nauttimaan Lissun ja Rikun raivokkaasta "Kuka pelkää Virginia Woolfia".]
194. Wexi13.8.2011 klo 00:33
[Oma mokanihan se oli. Paikallistin sen nimimerkilläsi, eikä tarkoitukseni ollut väheksyä esillelaittoasi. Sehän tuli suurin piirtein samalla sekunnilla Maikin kanssa.
Ja nyt: "Kuka pelkää Virginia Woolfia".]
195. Jaska13.8.2011 klo 00:40
Simpson, George Gaylord (Kehitys, luonto ja ihminen)
196. Wexi13.8.2011 klo 03:58
ramdayal munda (Convention on Communalism and the Threat to Diversity, yksi tekijöistä)
197. PP13.8.2011 klo 09:01
[Ram Dayal Munda lienee Wexin tarkoittama kirjailija]

Adams, Patch (Gesundheit; toinen tek.)
198. Maikki13.8.2011 klo 11:09
Heidi Roupp (Teaching World History in the Twenty-First Century)
199. Wexi13.8.2011 klo 11:24
Peter (von) Harpe (NLP mielikirja. 2. Monessa mielessä, toinen tekijöistä)

[PP, Ram Dayal Munda ei suinkaan ollut tarkoittamani kirjailija, ja miten voisi ollakaan, kun kuunaan kuullutkaan koko vesselistä, vielä vähemmän opuksestaan.
"Kirjallinen lähteeni" tarjosi tuota asua.
Valehtelisin jos väittäisin tuntevani, tai kuulleeni näistä "kirjailijoista", esim. Jeremy Naydler, yhtään mitään.
Lapsekas pontimeni, yksi niistä, on pitää MYKKi seljän takana, koska pidän mielekkäämpänä lämiä kirjallisia lyöntejä, kuin "sanahirviöitä" (johon itsekin sorruin hetkellisesti).
200. [RA]13.8.2011 klo 11:31
[Kummallista, ettei Harpen Peteriä täällä vielä ole. Voisin vaikka vannoa, että olen hänet tänne laittanut... Arvatkaas, kuka on tuon kirjan toinen tekijä ;-D. Tai tarkkaan ottaen vain toimittaja. Kirjassa on useita kirjoittajia.]
201. Wexi13.8.2011 klo 11:45
["Kirjallinen lähteeni" tarjosi kahta tekijää. Ihmettelinkin, miksi Peter ei ole listalla. Ei siis tarkoituksella unohtunut :-).]
202. Maikki13.8.2011 klo 11:50
(Wexi, mikä lienee "kirjallinen lähteesi", kun googlekaan ai tunne ainakaan etusivulla muuta vastaavaa tekstiä kuin sinun antamasi. Kai nimessä kuitenkin on isoja kirjaimia PP:n esittämällä tavalla?)

Peter Brewer (Managerial Accounting for Managers; 1/3)
203. PP13.8.2011 klo 12:10
Rosenthal, Eileen (I'll Save You Bobo!)

[Wexi, en minäkään voi sanoa tuntevani noita sinun Asikaisiasi. - Pienet kirjaimet panivat etsimään ja intialainen Ram Dayal Munda on myös kirjailija, vaikka onkin enemmän tutkija ja musiikkimies.]
204. Wexi13.8.2011 klo 12:18
Rytkönen, Jorma (Satamien jäänhallinta : talviliikenteen hoito ja kehittäminen, yksi tekijöistä.)

[-http://www.worldcat.org/.
Sivustolla ennakoiva hakukenttä, joka tottelee pieniä kirjaimia. Siitä nimeä kopsattaessa pitäisi muistaa muuttaa pukstaavit (pitäisi muistaa).
Hakutuloksissa kirjailijat, toimittajat ym. ovat toki isoilla. Olen näköjään yön pimeinä tunteina kopsannut nimen hakukentästä, saakuta soikoon.]
205. Wexi13.8.2011 klo 12:21
Eila Asikainen (Tietokoneen käyttö työvälineenä tekstiilityön ja teknisen työn mallinsuunnittelussa : kokeiluja ja kokemuksia, yksi tekijöistä. (Sori Maikki, paikkaan edellistä)
206. Jaska13.8.2011 klo 12:39
[Wexi 03:58. Googlen mukaan kyseessä on lehtiartikkeli. Sitä ei siis voi pitää kirjana, minkä julkaiseminen on käsittääkseni kirjailijaksi hyväksyttävyyden kriteeri tässä ketjussa. Asia on toinen, jos tekijältä on julkaistu myös kirja/kirjoja. Niinpä Wexi ystävällisesti selvittäneekin asian ja kertoo meille myös lähteen.]
207. Wexi13.8.2011 klo 12:55
[Jaska oikeassa. kyseessä karkea tuplahuolimattomuus. Pelkäsin vieläkin Virginia Woolfia.
-http://www.worldcat.org/search?q=ramdayal+munda&q t=results_page]
208. PP13.8.2011 klo 13:13
Nancy Freedman Regalado (Cultural Performances In Medieval France)
209. Maikki13.8.2011 klo 13:24
David Henry Hwang (M. Butterfly)
210. Wexi13.8.2011 klo 13:43
Giselle Liza Anatol (Reading Harry Potter : critical essays)
211. Hemuli13.8.2011 klo 14:43
Laitinen, Veera (Surunsyöjät; syksyn uutuus)
212. Maikki13.8.2011 klo 16:09
Rollins, Peter C. (Hollywood's Indian: The Portrayal of the Native American in Film; toinen toim.)


(Wexi, kai paikkaat sen viimeöisen virhees?)
213. Wexi13.8.2011 klo 16:40
Cleveland, Harlan (The knowledge executive : leadership in an information society)

[Käykö paikkaukseksi jatkaa Jaskan "Simpson, George Gaylord", johon jatkoksi olisi kelvannut "Raunio, Timo (Chevaliers de la Table Rouge 1967-1997, yksi tekijöistä)?]
214. Maikki13.8.2011 klo 16:57
(Wexi, kävishän se muuten, mutta kun Simpson, George Gaylord on jo koosteessa. Tarvitaan siis nimi joka alkaa R tai D ja loppuu A. Kooste näyttää siltä kohdalta tällaiselta.

Tomkins, Stephen - Hurmalainen, Rosa - Simpson, George Gaylord - Ram Dayal Munda - Adams, Patch -)

Angela Aleiss (Making the White Man's Indian: Native Americans and Hollywood Movies)
215. Wexi13.8.2011 klo 17:09
[Maikki. Tarjosin Jaskan esittämän Simpson, George Gaylordin jatkeeksi "Raunio, Timo , jne.

Muotoilin paikkaukseni kömpelösti, Raunio, Timo oli paikkaukseni.]
216. PP13.8.2011 klo 17:33
Schroeder, Christa (Olin Hitlerin sihteeri)
217. Wexi13.8.2011 klo 17:36
Asikainen, Heli-Maija (Toimiston ympäristötalkoot)
218. Maikki13.8.2011 klo 18:18
James Q. Wilson (Bureaucracy: What Government Agencies Do And Why They Do It)


(Eihän siihen kohtaan paikkaa tarvitakaan, jos PP on löytänyt Ram Dayal Mundan kirjoittaman kirjan. Jos ei, niin sitten etsin itse siihen sopivan nimen.)
219. Wexi13.8.2011 klo 18:39
[Uusi yritys, Risto Kulmala (Älykkyyteen liikenteessä : selvitysmiehen raportti)]
220. Maikki13.8.2011 klo 18:42
(Hyvä Wexi! Tuolla mennään, jos PP ei vahvista aiempaa esitystäni.)
221. Wexi13.8.2011 klo 18:47
Ollier Claude (Cahier des fleurs et des fracas)

[Oppia ikä kaikki. Hiki tulloo.]
222. Wexi13.8.2011 klo 18:48
Ollier, Claude (Cahier des fleurs et des fracas)

[Oppia ikä kaikki. Hiki tulloo solkenaan.]
223. PP13.8.2011 klo 19:37
[Ram Dayal Munda (Language of Poetry), jos vielä ehtii.]

Ensio Asikainen (Liperin Asikaiset)
224. Maikki13.8.2011 klo 19:41
(PP, hyvin ehtii mukaan. Wexi saa ottaa Kulmalan talteen.)
225. Hemuli13.8.2011 klo 19:44
Nanao Sakaki (Syödään tähtiä!)

(Ai, teillä on Wexin kanssa oikein salaliitto.)
226. Maikki13.8.2011 klo 20:09
Klatt, Edward C. (Robbins and Cotran Review of Pathology; toinen tekijä)


(Tässä mitään liittoa ole... Ja jatkan vielä, että koosteeseen menee monia nimiä. Tässä ollut niin paljon muuta löpinää.)
227. PP13.8.2011 klo 20:34
Chufo Lloréns (Annan sinulle maan)
228. Hemuli13.8.2011 klo 20:34
Deufel, Maila (Onnistunut imetys)

(Tätä kirjaa jopa pidin viime viikolla kädessäni. En kylläkään lukenut, koska se ei ollut ihan ajankohtainen.
Salaliittoteoriani koski Wexiä ja PP:tä Asikaisineen.)
229. Maikki13.8.2011 klo 20:54
Sperandeo, Andy (The Model Railroader's Guide to Freight Yards)

(Täsmähakuna Hemulille!)
230. Hemuli13.8.2011 klo 20:57
Deufel, Maila (Onnistunut imetys)

(Kiitos)
231. Maikki13.8.2011 klo 21:02
Lisa Baldez (Why Women Protest: Women's Movements in Chile)
232. Wexi13.8.2011 klo 21:13
Zavala, Lauro (Instrucciones para eliminar a un profesor : vinÞetas de la vida acadeìmica)
233. Hemuli13.8.2011 klo 21:29
Oskamp, Katja (Hellersdorfin helmi)

(Tunnustautuen henkilöksi, joka tälle säikeelle on tehnyt eniten lyöntivirheitä, kysyn, mitä ihmettä on "vinÞetas de la vida acadeìmica". Ensimmäinen ja viimeinen sana siinä eivät ole hispanjaa. Sehän ei merkitse mitään ketjulle, mutta minua kiinnostaa, miten tuon löysit. Tai mitä se voisi olla. Kaikessa ystävyydessä H. Huterakäsi)
234. Wexi13.8.2011 klo 21:54
[-http://www.worldcat.org/search?q=zavala%2C+lauro &fq=&dblist=638&start=11&qt=page_number_link.
Toissapäivänä huomasin, ja mainitsinkin copy/paste hankaluuksista.
Nimien kohdalla (esim. Benét) se oli kiusallista. Kirjan vierasperäistä asua en osannut tarkastella kriittisesti. Jälkiviisaana ainakin aksenttimerkit sassaroivat. Kopioidessa tupsahtaa ylimääräinen i.
Suomentaa en osaa.]
235. [Hemuli]13.8.2011 klo 23:42
[OK, Wexi,
takerruin tuohon thorniin (Þ), joka näytti kovasti islantilaiselta merkiltä. En ymmärtänyt, että kyseessä olikin sana "viñeta", koska en kyseistä vinjenttiä ole liiemmin viljellyt. Kiitos, asia tuli selväksi.
Kirja voisi olla hauska: Ohjeita opettajan eliminoinniksi - reunahuomautuksia akateemisesta elämästä.]
236. Maikki13.8.2011 klo 23:53
Johnson, Paul E. (The Kingdom of Matthias:A Story of Sex and Salvation in 19th-Century America; toinen tekijä)
237. Hemuli14.8.2011 klo 00:02
Esa-Pekka Kanniainen (Pimea korpi)
238. Maikki14.8.2011 klo 00:16
Auslin, Michael R. (Negotiating with Imperialism: The Unequal Treaties and the Culture of Japanese Diplomacy)
239. Wexi14.8.2011 klo 00:51
Romppainen, Hannu (Muistojen Mieslahti kylä ja sen asukkaat Oulujärven rannalla)
240. Maikki14.8.2011 klo 00:57
Uday Desai (Environmental Politics and Policy in Industrialized Countries)
241. Wexi14.8.2011 klo 01:10
Issakainen, Raimo (Iskeä)
242. Maikki14.8.2011 klo 01:16
Melton A. Mclaurin (Celia, A Slave)

(Kuin vain, ja yötä)
243. Wexi14.8.2011 klo 01:24
Nobel, Philip (Sixteen acres : architecture and the outrageous struggle for the future of Ground Zero)

[kuin myös]
244. Hemuli14.8.2011 klo 06:46
Päivinen, Maaria (Minä rakastan sinua nuori mies)
245. PP14.8.2011 klo 07:50
Arndt, Bettina (Mitä miehet haluavat sängyssä?)
246. Wexi14.8.2011 klo 08:46
Ann-Sofi Berg (21 miestä keittiössä, yksi tekijöistä)
247. PP14.8.2011 klo 08:53
Gage, Diane (Aloe Vera - Nature's Soothing Healer)
248. Hemuli14.8.2011 klo 09:09
Engleman, David (Tarinoita tuonpuoleisista)

(PP, suosittelen tiettyä tarkistustoimenpidettä.)
249. Hemuli14.8.2011 klo 09:11
[Ja jotta ei totuus unohtuisi eikä vanha tahti milliäkään muuttuisi, nöyrryn korjaamaan edellisen muotoon]

Eagleman, David (Tarinoita tuonpuoleisista)
250. PP14.8.2011 klo 11:51
Daniélou, Alain (A Brief History of India)
251. Wexi14.8.2011 klo 12:26
Issakainen, Touko (Vivat Lyska! : Lyseonpuiston lukion satavuotisjuhlakirja, yksi tekijöista)
252. PP14.8.2011 klo 12:39
Odier, Daniel (Desire)
253. Maikki14.8.2011 klo 13:04
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *