KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 6.-7.8.2011

6331. IS-viikonloppu 6.-7.8.2011

Ahti7.8.2011 klo 08:05
Tämänkertainen kaksipuolikas lähti ensin hyvää vauhtia etenemään, mutta jurskahti sitten oikeaan alakulmaan. Sen lopulta auettua jäi kuitenkin muista risteävistä saamani ratkaisu ILTA- vihjeen kohdalle askarruttamaan. Joko siinä on virhe tai en ole vielä tajunnut jotain ylevämpää vihjeessä.
2. + siirto +7.8.2011 klo 08:18
Lähettäjä: Viljami 7.8.2011 klo 08:07

Riiviömäisen täyskolmosen jälkeen kun tulee tällainen kaks ja puolikas, niin meikäläinen asennoituu helposti niin, että no tämähän on tällainen välipala. Kaikkea muuta!

Kyllä tässä vääntöä riitti koko rahan edestä. Varsinkin oikean puolen kulmat sekä pääkuvan vasen alue olivat hankalia.

Sanasto ja ulkoasu jälleen loistavaa tasoa.

Vihjeiden kärkikolmikkoni tällä kertaa: ILTA-, KEPEÄ ja AINAKIN 2000 SANAA.

Nautittavaa ajankulua kaikin puolin.
3. Viljami7.8.2011 klo 08:35
Ahti
Nyt tuskin kukaan voi väittää, ettemmekö olisi ajantasalla kommenteissamme!

Minusta vihjeessä ILTA- ei ole virhettä.
4. Ahti7.8.2011 klo 09:01
Viljami, en tarkoittanut vihjeessä olevan virhettä vaan epäilin lähinnä omaa ratkaisua. Eiköhän tuo vielä kirkastu lisäpohtimisen jälkeen. Ristikko oli tosiaan vaativampi loppujen lopuksi miltä se ensin näytti.
5. Viljami7.8.2011 klo 09:46
Sorry, Ahti, käsitin hiukan väärin. Epäilet omaa virhettä etkä laatijan.
6. Jaska7.8.2011 klo 13:24
Urani ensimmäinen pahis, joka täyttyi nippa nappa tunnissa. Ratkonnan sysäsivät lähes pyörryttävään alkuvauhtiin kovishistorian helpoimmat pääkuvasanat sekä kaksi ensi töiksi googlattavaa nimeä, jotka ovat 96,47 prosentille ratkojista täysin tuntemattomia. Totuuden nimessä on mainittava, että niistä olisi tarjolla kivoja knoppivihjeitäkin.

Takkusihan se toki muutaman muunkin mukavan knopin ansiosta sen verran, että ristikon voi mielihyvin kaksplussana hyväksyä, ei ihan mielipahoin kakspuolosenakin. Siis ratkonta-ajan perusteella. Kun vaatimuksena on vihjeen yhteyden ratkaisusanaan ymmärtäminen, ranking on jo kääntynyt pahiksen puolelle. Näköjään emme ole ainoita.

Ilma näyttää onneksi happipitoiselta, joten jospa se iltapäivälenkillä valkenisi kuin ei todellakaan kaukainen Lammaslammen ranta.
7. satunnainen ratkaisija7.8.2011 klo 18:12
Valmista tuli, vaikka aikaakin kului. Saksofoni-Dunkelista oli helppo lähteä, vaikka hemmo on tuiki tuntematon meikäläiselle, muttei Googlelle. Samaa sarja nämä Scoccot ja Garganot.

Vieläkään en silti ymmärrä "ILTA-" -vihjeen ratkaisua. KEPEÄ -vihjeen ratkaisua mietin tovin, ennen kuin äkkäsin.

NÄKYY TAIPEISSA vei koko ajan hiukan pienempään entiteettiin, kunnes tajusin laajentaa maailmankuvaani. Silloin ratkesi pääkuvan oikea sivusta yhtä soittoa.

LOKAKUU oli mielestäni tympeä vihje, miksei yhtä hyvin vaikka latokuivatus?

Missä päin Suomea muuten nahkarukkasia kutsutaan noin, vai onko vihjeessä siltä osin joku salattu juoni?
8. Tuomas L.7.8.2011 klo 18:41
Nykysuomen sanakirja ainakin tuntee tuon nahkarukkasia tarkoittavan sanan.
9. satunnainen ratkaisija8.8.2011 klo 08:37
Tämä on varmaan x-kertaa käyty keskustelu, mutta silti märmätän: kannattaako kaikkia Nykysuomen sanakirjan tai jonkun muun (kirjallisen) lähteen tarjoamia sananväännöksiä ottaa mukaan, vaikka niistä saisikin herkullisia vihjeitä?

Tällaisena vähemmän oppineena sunnuntairatkojana mielipiteeni on semijyrkkä ei.
10. Jaska8.8.2011 klo 10:04
Kannattaako ottaa kaikkia mukaan? Ei kannata edes yrittää, koska ne eivät mahdu yhteen ristikkoon. Voiko muutamia herkullisesti vihjattuja ottaa? Tällaisena ristikoista paljon oppineena jokapäiväisratkojana mielipiteeni on pleniloiva kyllä.
11. satunnainen ratkaisija8.8.2011 klo 16:36
Pleniloiva kyllä ja semijyrkkä ei! Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?

Mutta ikimärmättäjänä jatkan vielä "herkullisesti vihjatuista". Minusta herkullisuus on entistä maistuvampaa, jos vihjeisiin sisältyvä sanasto on enempi tuttua. Silloin mielihyvää tuottaa parin tutun sanan/käsitteen yhdistäminen uudella tavalla tms., jonka sitten hoksaa.

Nyt tuon ratkaisun ymmärsi vasta kun oli jostakin saanut varmistuksen, että tuollaisiakin murreilmaisuja (?) on olemassa.

Tässä huono esimerkki: pitäisin huonona esim. vihjettä "kotoisin", jos siihen ratkaisuna olisi "pois". Nämä ovat kuulemma jossain päin Lappia kuitenkin samaa tarkoittavia lauseessa: "Mistä sie oot pois/kotoisin?".
12. xyz8.8.2011 klo 17:39
satunnainen ratkaisija; sitten kun et ole enää nimimerkkisi mukainen ristikkoharrastaja ymmärtänet, että koviksissa haetaan aina uusia jippoja ratkojien harhauttamisekseksi. Se tekee niistä mielestäni haasteellisia ja mielenkiintoisia enkä pidä huonona sitäkään, että välillä oppii uusia sanoja - vaikka murreilmaisuja ja slangia tälläkin tavoin. En myöskään marmata ILTA- vihjeeseen tulleesta sanasta jonka yhteyttä en itse ymmärrä (vastaukseni voi myös olla väärin), koska näin tapahtuu tällaiselle vähä-älyiselle usein.
13. satunnainen ratkaisija8.8.2011 klo 18:18
En minä tätä asiaa ole Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen viemässäkään, joten kovin suuristä intohimoista ei täällä(kään) päässä ole kyse.

Otin vain kantaa siihen, että mielestäni löytämisen ja hoksaamisen ilo on sitä suurempi, mitä tutummat asiat yhdistetään toisiinsa uudella ja/tai oudolla tavalla. Vieraammista sanoista koostuviin ratkaisuihin ei oikein samanlaista ahaa-elämystä saa. Toki ymmärrän, että "lapaseti"- tai "vanttuuti"-tyyppiset ratkaisut eivät tule kysymykseen.

ILTA-vihjeeseen tullutta sanaa en minäkään vastusta, yhteyttä en vain ymmärrä ja tämän oman älyllisen rajoitukseni suon itselleni ja laatijalle (tai siis hänen kyvylleen löytää minun älylliset rajoitteeni) mielihyvin, enkä lainkaan valita, vaan odotan mieli levollisena sitä päivää, kun vihjeen ja ratkaisun välisen yhteyden hokaan.

Sitä odotellessa.
14. Ahti8.8.2011 klo 19:18
Itselleni aukesi lopulta tuo ILTA- vihjeen ja ratkaisun välinen yhteys. Itseasiassa ratkaisu oli lähempänä kuin uskoinkaan, jos päätelmäni on oikein.
15. Viljami10.8.2011 klo 12:45
Tuo LOKAKUU- vihje on kyllä aika outo, jollei ratkaisusanaan liity joku lisäajatus. Ei ole ainakaan minulle valjennut.
16. Kaapo Jupina10.8.2011 klo 20:20
LOKAKUU liittynee ko. kuukauden järjestysnumeroon.

ILTA- on minullakin vielä hakusessa.
17. Jaska10.8.2011 klo 21:34
Johan Ahti sen täysin tulkinnanvarattomasti paljasti:)
18. Viljami13.8.2011 klo 10:03
Jaska
Kirjoitit 7.8 klo 13:24 parista vihjeestä, että "niistä olisi tarjolla kivoja knoppivihjeitäkin". Kiinnostaisi tietää tarkemmin noista knopeista.

Itse kehittelin tuon ajatuksen inspiroimana vasemman ylälaidan vihjeeseen SAKSOFONI-DUNKEL vaihtoehdoksi "särkynyt unelma".
19. Jaska13.8.2011 klo 12:13
Dunkel: esmes AMORTA joka tosin ratkojakyvyn rajoja koettelevassa hämäryydessään ei ehkä kaikista tuntuisi kivalta. Ehkä astetta helpompi MAKOTA. Ainakin HARKKI MAUSTETTUNA täyttää kakspuolosen kriteerit.

Scocco/Gargano: melkeinpä pahis REUSO, kivampi, mutta kaiketi täyskolmoskamaa SÄKÄTTÄVÄSTÄ?, pehmennettynä EKA PIENENÄ MÄKÄTTÄVÄSTÄ, kakspuoioseen passelimpia KISSASTA SUSKORA, SAROOLA, ehkä jo liian pehmeitä ERNA TÄMMÄNÄ, MAATRO.
20. Viljami13.8.2011 klo 15:18
Jaska
Huhhuh! Ainoa jonka tajusin oli ERNA TÄMMÄNÄ. Tuossa riittää pähkäiltävää niin paljon, että taitaa loppuvuoden ristikot jäädä väliin.
21. RA13.8.2011 klo 15:52
SAKSOFONI-DUNKEL > MANUEL
SCOCCO TAI GARGANO > MAURO

Eki siis päätyi vihjeittämään molemmat vihjeet suoraan ilman sen kummempia kikkailuja. Minusta (ratkojana) se on aina hyvä vaihtoehto verrattuna kikkakikkaan, varsinkin jos muu ristikko ei ole jo täynnä vastaavanlaisia suoria (nimi)vihjeitä.

Anteeksi nyt vain, mutta noista Jaskan tarjoamista "kivoista knoppivihjeistä" en tule miksikään... en niitä tajua. ERNA TÄMMÄNÄn (TAURO > MAURO) minäkin tajusin ja tuon hieman onnahtavan SAROOLAn (MAURI > MAURO) ja toki tuon KISSASTA SUSKORA (MAU+RO). Mitään kivaa älyttävää en noissakaan älyämissäni osaa älytä. Toivon hartaasti, että kovislaatijat eivät ota opikseen.

Kuka selittäisi sen oikean alanurkan:
ILTA- > ENSIN

Muutaman minua etevämmänkin ratkojan kanssa yritimme analysoida tuota. Mitään nasevaa ja uskottavaa selitystä emme keksineet.
22. RA13.8.2011 klo 16:17
Niin. Piti vielä pyytää, että Jaska itse selittäisi nuo 12:13 laittamansa vihjeet. Selväsanaisesti, kiitos!
23. Viljami13.8.2011 klo 16:24
RA
Minä en ole keksinyt tuolle ILTA- vihjeelle muuta selitystä kun sen, että sillä viitataan ILTA-SANOMIIN, josta ILTA- on ratkaisusanan mukaisesti ENSIN. Eli olisi sikäli harhauttava, että siinä ei haetakaan yhdyssanan jälkiosaa niinkuin voisi kuvitella.
24. RA13.8.2011 klo 16:27
Aaaaah! Paras selitys tähän asti. (Itse asiassa kävi omassakin mielessäni, mutta vain kävi ja meni pois.)
25. Jaska13.8.2011 klo 16:30
Olen vähän myrtynyt, kun hoksasun rakaisun vasta Ahdin vihjeestä "lähempänä kuin luuletkaan." Loistava vihje IS-koviksessa, kaikilla muilla areenoilla kelvoton. Ja tietysti aika huono Ilta-Sanomissakin uusintana tämän ratkojapolven aikana.
26. Jaska13.8.2011 klo 16:56
Sori ed.virheet, hyvä ettei sentään räkäisyn.

AMORTA: OMAR = NAMU, eka ja kolmas paikkaa vaihtaen = AMOR = MANU. Supiste TA(I) = EL(I).

MAKOTA: MOKA(TA) = MUNA(TA), joten ehkä vastalauseita nostattaen MOKA = MUNA, toka ja neljäs vaihtaen MAKO = MANU. Sitten uudelleen sama supiste.

HARKKI MAUSTETTUNA: ANU (maustetyttö) MELISSÄ.

SÄKÄTTÄVÄSTÄ: MÄKÄTTÄVÄSTÄ eli vuohesta SAURO, kikkana siis tuttu ekan vaihdos.

MAATRO: AATRA = AURA, MAATRA = MAURA. Vikan vaihdos vuorostaan.

Paheksunta vapaa!
27. Ahti13.8.2011 klo 19:39
Jaska. Päädyit juuri samaan päätelmään kuin minäkin. En itsekään uskonut ensin, että näin halpaa vihjettä kyseisen aviisin varjolla olisi käytetty, mutta hampaat irvessä sen lopulta hyväksyin ainoana järjellisenä. Onhan noita ollut aikaisemminkin tyyliin "tupla-aviisi" = ISIS tai muuta vastaava, mutta näihin nämä kovikset perustuu, vaikka "kakspuoleisena". Jos joku muun järkeenkäyvän ratkaisun esittää, otan sen mielenkiinnolla vastaan.
28. Eki23.8.2011 klo 20:58
Vihje KINTAAT HYLÄTTY = TURVAKOTI. Minulle turvakko oli tuttu sana ja Nykäsestäkin löytyi. Mielestäni hyvä kovisvihje.
29. Marco Poloinen23.8.2011 klo 21:14
Ristikko jäi väliin, mutta tuo KINTAAT HYLÄTTY -vihje olisi todennäköisesti tuottanut runsaasti vaikeuksia. En kuuna kullan valkiana ole kuullut 'turvakko'-sanaa. En tosin ole perehtynytkään karjalan kieleen, vaikka takavuosina evakkojen vaikutuspiirissä lajinsa olinkin.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *