KESKUSTELUT > RISTIKOT > URHEILUNIMISTÄ

628. Urheilunimistä

Urpo5.1.2004 klo 08:58
Vaikka urheilu on palstalla saanut nihkeän vastaanoton, etsitään silti urheilunimistä jotakin hauskaa?

Malliin:
Jos Samilla olisi Liverpoolissa sukunimi kaima, olisko kentällä HYYPIÖITÄ?

Valioliigasta löytyy myös SAHA ja MUTU (Louis ja Adrian).

IFK:ssa pelasi viime vuonna samassa ketjussa
RUUTUVIHKO (Tuomo ja Joonas).

Miltähän maistuu SEIKOLA? (TPS puolustaja Markus)
2. iso S5.1.2004 klo 09:16
Yks Ville nuorten lätkäjoukkueessa on tehnyt hyvän sopimuksen, hän on VARAKAS.

Kenia mietti aikoinaan, miten saisi menestystä keskimatkoilla ja KEINO keksittiin.

Voimanostokisassa Suomen edustaja aloitti tahmeasti, mutta sitten RIKU KIRI voittoon.

Lätkäjoukkue oli maalin tappiolla. Valmentaja kysyi, kuka ja miten pystyisi hoitamaan homman. Yksi pelaajista vastasi: SUTINEN.

Pitkien matkojen SM-hiihdoissa joskus vuosia sitten oli tilanne kärjen osalta melkein ratkennut. Naiset olivat valmiina, mutta SIITOSTA vielä odoteltiin.
3. Kaitsu5.1.2004 klo 10:35
Suomen urheilun pitkäaikaisena taustavaikuttajana on toiminut Into Turvanen ja eikös se urheilija kaipaakin sekä intoa, että turvaa?
4. J Takala5.1.2004 klo 10:40
Erään naisseiväshyppääjän nimi on Miina Kenttä.
5. jupejus5.1.2004 klo 10:59
Mistä tuntee suomalaisen mäkihyppääjän. No, se ponnistaa lentämään ja lentää, lentää yhä korkeammalle, pitemmälle ja yhä korkeammalle kuin KIURU ja laskeutuu maahan.

Ameriikassa ne mietit, että nyt olis formula-auto, mutta mistä kuski. Joku, Henry Fordiakin viisaampi tiesi ehdottaa; Suomen SALOsta, siellä niitä suitsimiehiä riittää.
6. jupejus5.1.2004 klo 12:13
Vielä tästä mäkiviikosta, vaikka tuomarit olivatkin (sanonko mistä) - niin joka tapauksessa SONTA lensi.
7. Ekku5.1.2004 klo 13:25
Hollannin entinen jalkapallomaajoukkuepelaaja Ruud GULLIt aloittaa Feyenoordin valmentajana heinäkuun alussa, kertovat tuoreet uutislähteet.
8. Sakari5.1.2004 klo 13:54
Tapparan mestaruusjatkoilla, jotka olivat Helsingin PUISTOLAssa (Pasi, Tappara), kysyttiin kuka KUKIn (Arto, Tappara) on?

Selvyyden saamiseksi paikalle pyydettiin tieSULKU (Sebastian, Blues). Teimmekin kaikille oville melkoisen VALLIN (Ari, Kärpät, perusmuodossa Atte, Ässät). Ovivahtien 6 ja 8 välissä kävi paha yhteentörmäys, jonka seurauksena
VII:TA KOSKI (Vesa, Ilves)


Tästä huolimatta Saipan Matti pisti HANAa, vaikka OKSAinen (Mika, Blues) pakkipari Petri KOKKO olikin jo sammunut. Vai LOUHIko (Jyrki, HPK) LAINE (Teemu, Jokerit) sen? Mistä nyt Petrille VIRTAa (Tony, HPK)?

Mainittakoon, että paikalla oli murrehirmujakin, joten emme olleet MÄÄTTÄ (Tero, Blues).

PS. Vaikka tunnenkin PISTOn (Jermu, Pelicans) sydämessäni, on paljastettava, että MÄKI (Tomi, Jokerit) olin siellä, enkä maalannut sitä ikkunaRUUTUa (Tuomo, Chicago) VÄREihin (Eero, HPK). Ja se oli TOM, joka joi ne kaikki BISSETT (Tappara)!

PPS. RUUTUVIHKO-idea esiintyy HIFKin fanijulkaisun ristikossa, joka ilmestyi viime vuoden alkupuolella.
9. Arska5.1.2004 klo 14:44
Formulasisäpiirin tietoa: Olivier Panis, Jos Verstappen antais.
10. iso S5.1.2004 klo 15:11
Tätä vanhaa pituushyppyotsikkoa olen tainnut siteerata aikaisemminkin: Jacques Pani myötätuulessa 816.

Estejuoksija Jouko Kuha oli vesihaudassa kuin kotonaan. No ei, oikeasti Kuha juoksi ME:n ja Mikko-Alaleppilampi oli se, joka ui kaikissa pohjoismaisissa vesihaudoissa kolmea lukuunottamatta. Legendan mukaan hän on kumonnut tuon ilkeän huhun ja oikaissut, että niitä on vain kaksi.

Jorma Kinnunen oli sitä mieltä, että Meksikon kisoissa hänellä olis hyvät saumat kultaan, jos Janis Lusis.

Saako Suomi Ateenaan edustajan naisten pituushyppyfinaaliin? En laittaisi Ropoa likoon sen puolesta.
11. Eki5.1.2004 klo 16:16
Tänään Hesarissa oli otsikko "Johtaja Sievistä ohitti Wahlroosin". Se pysäytti. Miten Sievinen liittyy talouselämään ja miksi otsikko oli muutenkin niin kökkö?

Selvisihän se sitten, että johtaja Jorma J. Takasen kotikunta on Sievi.
12. Eki5.1.2004 klo 16:58
Nuorten leijonien maalihana pääsi juuri yli 50 minuutin TUKOSTA. Maalin teki TUKONEN.

Suomi voittoon ja pronssille!
13. Eki5.1.2004 klo 17:05
Tšekit yrittivät sahata suomalaisten oksaa, mutta Tommi OKSA oli vahvempi ja iski johtomaalin 2-1!
14. Tane5.1.2004 klo 20:18
Pujottelumäessä oli tänäänkin hennaraita.
Kuulostaa aika hauskalta kun selostaja selostaa ampumahiihtoa: Poiret…Catarinussi…Hietalahti..
15. Eki5.1.2004 klo 22:22
Tänään tuntuu olevan tuhmanpuoleiset asiat tapetilla.

Jossain eiemminkin jo mainittiin Kyllikki & Johannes -sketsi, jossa Petelius & Kalliala olivat yleisurheilukatsomossa ja kannustivat italialaisia juoksijoita:

"Panetta! Panettaa!"

"Ja Cova! Covaa!"
16. Henry Haapalainen6.1.2004 klo 00:01
Jos seksistä puhutaan, niin urheilupomo Intoa voidaan nimittää sellaiseksi. (10)

Tämä oli Kirpun sanapiiloissa joskus 90-luvulla.
17. iso S6.1.2004 klo 18:14
Tässä puujalkas-vitsintynkää muutamasta nimestä:

Kanadalaisen pikajuoksijan nimi ja reaktio tappioon: Bruno, Surin.
10-ottelija Jarkon kova kohtalo: viimeisessä lajissa Finni puhkesi.
7-ottelussa kilpailijoita kiusasi Helle Aro.
Naisten ampumahiihto on Sikiö-asteella (Tuija).
Kun muut vielä voitelivat suksiaan, Alatalo Toimi.
Juha ei syö sinappia, ellei se ole Mietoa.
Hiihtosuunnistaja Raino on kuin kotonaan ollessaan Pesulla.
Paras jalkapalloilija on (George) Best.
Rahkamolla oli sytyttävä vaikutus (Petri) Kokkoon.
Maratoonareista Kirsi on Rautaa.
Pituushypyn Kärki-miehiä on Otto.
Joonan piti valita pyöräily, kun raviohjastajana olisi yllyttänyt Laukkaan.
Rallikuskeista Sandro oli sellainen Munari, ja Onni oli Vilkas.
Alisa Dreiltä pitäisi kolmoishyppyjen sujua.
18. Kravattimies19.6.2004 klo 05:21
Aiheen vierestä, mutta sopinee otsikon alle.

Viikonlopun sanomalehdessä oli artikkeli kirjasta The Perfect Mile (kirj. Neal Bascomb, kust. HarperCollins, 375 sivua).

Artikkelissa kerrotaan, kuinka alle neljän minuutin juostu "täydellinen maili" pysyi unelmana pitkään siitä huolimatta, että maailman parhaat juoksijat onnistuivat toistuvasti parantamaan mailin maailmanennätystulosta.

By the 1930s, the marvellous Paavo Nurmi - a farm engineer from Turkey who took gold at the 1924 Olympics in the 1500m and the 5000m, even though the races were run within an hour of each other, lowered it further.

Ihmemies Paavo Nurmi - maatilainsinööri Turkista!
19. IiKoo19.6.2004 klo 15:50
Heh, taitaa olla kirjoittajille ollut vähän epäselvää, mikä ero on paikoilla Turku ja Turkki... Näin ainakin minä veikkaan tuon Turkin ilmaantumista tuohon...
20. iso S19.6.2004 klo 16:43
Turkulainen vaimoni haluaisi kai olla turkkilainen, koska on joskus halunnut turkkia. Luonnon ja lompakon suojelemiseksi en ole suostunut. Ei sen kuulemma tarvitsisi minkkiä olla, keinoturkkikin kelpaisi. Höh! Puistattaa ajatellakin miten monta keinoa pitäisi sitä varten tappaa ja nylkeä. Juoskoon lämpimikseen!
21. Kravattimies19.7.2011 klo 05:48
- Emmoista ole kuullukkaa ennemmi, sanotte...

Naisten triathlonin MM-kierroksella Hampurissa Australian Emmoille tuli kolmoisvoitto: 1. Emma Moffatt, 2. Emma Jackson ja 3. Emma Snowsill.

Luultavasti tämä on ensimmäinen kerta triathlonin ja ehkä jopa maailman urheilun historiassa MM-tasolla, että kolme tyttöä, joilla on sama etunimi ja jotka edustavat samaa maata, ovat sijoilla 1, 2 ja 3.

Emma Moffat voitti selvästi, mutta hopeasta oli kova taistelu. Emma Snowsillin nilkassa oleva elektronin ajoitussiru oli Emma Jacksonin nilkan edessä, mutta tuomarit katsoivat, että Jacksonin rinta oli edellä ja antoivat tälle toisen sijan.

_http://www.triathlon.org.au/Media/Latest_News/Emm as_grin_and_beer_it_as_Aussie_Girls_skittle_field_ in_Hamburg.htm
22. h20.5.2012 klo 14:19
Hahaa, tällainenkin löytyi. Hienoa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *