KESKUSTELUT > RISTIKOT > PIILOKIRJAIMETON RISTIKKO

6254. Piilokirjaimeton ristikko

sande14.6.2011 klo 02:58
Minua kiinnostaisi kovasti tietää mitä piilokirjaimeton ristikko tarkoittaa? Aika paljon olen ristikoita ratkonut mutta tuo on vielä jäänyt epäselväksi.
2. Kravattimies14.6.2011 klo 05:31
Tavallisesti ristikossa on piilokirjaimia. Piilokirjain tarkoittaa ristikossa ratkaisusanan jonkun kirjaimen esiintymistä niin, ettei se risteä lainkaan toisen ratkaisusanan kanssa. Joskus saattaa käydä niin, että lukija on saanut ristikon muuten ratkaistuksi, mutta yksi piilokirjain ei selviä omin avuin. Sekös vasta harmittaa! Risteävä sana auttaisi, mutta kun sellaista ei ole niin ei auta muu kuin googlata.

Tällaista ongelmaa ei synny, jos ristikko on piilokirjaimeton.

Sellaisen voi ratkaista kokonaan a) vaakasuorilla tai b) pystysuorilla sanoilla, koska kaikkiin ruutuihin tulee molemmilla tavoilla kirjain.

Esimerkiksi amerikkalaiset (päinvastoin kuin britit) suosivat piilokirjaimettomia ristikoita, siis wanhanajan höyryristikoitahan ne ovat eivätkä suomalaisille tutumpia kuvaristikoita.
3. Liimatainen8.9.2023 klo 11:14
Tuntuu siltä, kuin kokeneet tatkojat jatkuvasti ilmaisevat ylpeänä ratkaisseensa ristikon ilman kuukkelia tai ratkojia.
Pitääkö se narsistisesti mainita niin usein?

Onko se apuvälineen käyttö häpeällistä.
Lukiessani toisten osaamisesta ilman apua, tunnen tyhmyyeni.
Ainakin minä -Liimatainen- tarvitsen ja käytän apuvälineitä.

Saan harmaaseen aivomassaan apuvälineeltä jotain täytettä, joka ehkä jää sinne säilöön.
4. matts8.9.2023 klo 12:23
Jos sanoo ratkoneensa ristikon ns. ilman apuvälineitä niin asiallisesti se ei kai pidä paikkaansa, koska ratkontaan tarvittu tieto ei ole voinut tulla syntymässä päähän vaan se on kuitenkin hankittu ns. apuvälineillä ennen ristikon ratkontaa. Mikä ero siis on sillä, että on saanut tarvittavan tiedon vihjeen ratkaisuun edellispäivänä lehdestä tai katsoo sen ratkoessaan edellispäivän lehdestä?
5. Jaska8.9.2023 klo 18:45
4. Mistä tietää, että ratkaisu on edellispäivän lehdessä, jos sitä ei ole lukenut ennen ratkontaa?
6. +/-08.9.2023 klo 19:03
Pidän ristikkoa erittäin hyvänä, jos se pakottaa minut sivistään itseäni. Hyvät tietoon perustuvat vihjeet ovat ristikon suola. Koska en ole kaikkien alojen erikoisasiantuntija, joudun osassa tietovihjeitä käyttämään erilaisia lähdeaineistoja. Hätävaravihjeistä (jotkut sanovat rakennevihje) en pidä. Useimmiten ne ovat turhan ilmeisiä.
7. matts8.9.2023 klo 19:41
5. esim. googlaamalla vihjeen ja vastauksena tulee linkki edellispäivän lehteen.
8. Ritu8.9.2023 klo 21:07
Lainaus: 3. Liimatainen 8.9.2023 klo 11:14
"Tuntuu siltä, kuin kokeneet tatkojat jatkuvasti ilmaisevat ylpeänä ratkaisseensa ristikon ilman kuukkelia tai ratkojia.
Pitääkö se narsistisesti mainita niin usein?"

Pitäisin useimmiten mainintaa googlaamattomuudesta enemmänkin kehuna laatijalle kuin omakehuna itselle. Jos on sanastoltaan laadukas ristikko ja oivalluksiin perustuva vihjeitys osuu nappiin niin mikä sen mukavampaa kuin ratkoa ilman häiritseviä älylaitteita. Minusta se on kehun arvoinen saavutus laatijalta.
9. iso S9.9.2023 klo 13:15
Ennen nettiä ja Googlea käytettiin nimitystä junaratkonta kuvaamaan ristikkoa, jonka ratkaiseminen päässä olevan tiedon, hokassamisen ja risteävien sanojen avulla. Sellaisen laatiminen on taitolaji. Vaikka nykyään kännykällä pääsee hakemaan tietoa lähes missä tahansa, jotkut arvostevat edelleen sitä että ei tarvitse selvitellä kerran elämässä vastaan tulevia nimiä.

Jokaisella on omat mielenkiinnon kohteensa ja siksi on ymmärrettävää, että harva ihminen on kaikkien alojen erikoisasiantuntija. Ristikoissa on onneksi se hyvä puoli, että poikittaisten sanojen avulla voi selvitä sellainen sana josta ei ole ennestään mitään käryä. Näin etenkin silloin, jos kyseisessä sanassa ei ole piilokirjaimia. Yksittäisen piilokirjaimenkin usein usein arvaa oikein. Hyvä laatija osaa vältellä sellaisia piilokirjaimia joihin tuntuu istuvan useita eri kirjaimia. Oletetun ratkaisun voi sitten tarkistaa välittömästi, jos olosuheet ovat siihen otolliset, tai sitten myöhemmin. Näin ratkaisu voi syntyä vajaalla tietämyksellä ja tietämys voi karttua ratkaisun seurauksena.

Googlailu voi tosiaan paljastaa yllättäviä tietoja. Törmäsin jokin aika sitten ristikossa nimeen John Logie Baird. Kuinka moni on kuullut mekaanisesta televisiosta? Minä en ainakaan ollut. "Baird oli skotlantilainen sähköinsinööri. Hän rakensi vuonna 1923 ensimmäisen käytännöllisen televisiolaitteen. Vuonna 1929 hänen mekaaninen järjestelmänsä otettiin käyttöön virallisissa koelähetyksissä Lontoossa ja Berliinissä. Vaikka täysin elektroniset järjestelmät syrjäyttivät Bairdin keksimät tekniikat nopeasti, Bairdin ideat olivat television alkuaikoina hyvin merkittäviä. Bairdin mekaaninen televisio oli myös merkittävä ensimmäisten väritelevisiolähetysten tekniikkaa keksittäessä, ja Baird olikin ensimmäinen värillisen kuvaputken kehittänyt insinööri."

Mielenkiintoista, joskaan ei välttämättä hyödyllistä. On mahdollista että olisin selvinnyt loppuelämästänikin ilman tuota tieto, kun olin selvinnyt tuon tiedon löytämiseenkin asti.
10. Ritu9.9.2023 klo 14:13
Toivottavasti tuolla edellä olleesta kommentissani ei jäänyt käsitystä, että olisin jotenkin googlaamista vastaan. Teen sitä toki paljon itsekin. Yleensä minulle googlaus tai minkä tahansa apuvälineen käyttö merkitsee kuitenkin häiriötekijää, koska silloin yleensä keskittynyt ratkontani katkeaa. Niinpä yleensä ratkon ristikkolehdetkin niin, että merkitsen sivun laitaan itselleni merkin, jos en ole jotain kohtaa osannut itse ratkaista. Sitten kun koko lehti on niin pitkälle valmis kuin olen itse osannut, alan googlata kaikkien ristikoiden hämäräksi jääneet alueet yhteen pötköön.
Ennen älylaitteita homnma meni samalla tavoin. Ongelmakohdat kirjoitin ruutuvihkoonja ja vihkon kanssa sitten kirjastoon.
Sitten tietty on ristikoita, jotka tietää,että ne ratkeavat vain googlaten. Joskus IS:n histikset ovat minulle sellaisia, kun aihepiiri on vieras. Hesarin ristikot eivät ikinä ratkeaisi minulta ilman googlausta. Siksi niitä harvemmin ratkonkaan.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *