KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS RISTIKKO 2642

6223. HS RISTIKKO 2642

anne27.5.2011 klo 09:57
Olipa helpoin ristikko aikoihin. Senköhän takia kukaan ei ole vielä kommentoinut. Stressitöntä ratkontaa!
2. Potter27.5.2011 klo 10:10
Tuo helpoksi sanominen kuulemma stressaa muutamia. Kuitenkin näihin Auliksiin jo vuosia tottuneille muutamat näistä eivät kovin vaikeita ole vaikka ei mikään mestariratkoja olisikaan, niinkuin minäkään en ole. Tästä kuitenkin selvisin ilman suurempia päänsärkyjä.
3. Ukuli27.5.2011 klo 10:17
Vuosisatamme kronikan ja Googlen avulla selvisi. Paljon kuitenkin vieraita sanoja. Kukapa nyt tietäisi esimerkiksi jonkun norjalaisen kylän? Mutta voisi sanoa, että normaalia Aulista.
4. anne27.5.2011 klo 10:28
En myöskään ole mikään mestariratkoja, kunhan nyt vaan aamulla totesin. En minäkään olisi tiennyt Norjan kylää, mutta risteävien ratkaisujen jälkeen muodostui ihan itsestään. Eli oikeastaan nuo tapahtui-harmaat oli helpommin ratkaistavissa, kuin ne kuvista keksittävät pitkät yhdyssanat.
5. Jylhähalinen27.5.2011 klo 12:41
Aika triviaalia tavaraa tämä todellakin oli. Helpompi kuin hallitusneuvottelut.

Aika monta hyvin tavallista aulislehtoa, mutta ehkäpä näitä "tarttumiskohtia" tarvitaan.

Muutamat keinotekoisuudet tympivät: ks. vasen yläreuna!

Potterin havaintoon yhdyn. Arvostelijat tuskin ovat "postmoderneja".

Jylhähalinen
6. sulo27.5.2011 klo 13:02
Ihanaa kuulla ensimmäiseksi aamulla, miten ristikko on joillekikin helppoa.Löytyisikö mulle kavereita, joille menee pähkäilyyn sentään, vai jätänkö koko saitin?
7. surku27.5.2011 klo 13:33
Täyttyi ruokatunnilla.
Pari kohtaa pitää googlesta kotona tsekata.
8. jammi27.5.2011 klo 13:47
sulo
ei tämä nyt niin kovin helppo ole ilman Vuosisatamme kronikkaa. Ei kannata provosoitua.
9. O27.5.2011 klo 13:53
Perjantaita!

Minulla oli apuna sama painava kirja, kun Ukulilla.
Siis sieltä saa paljon apuja.

Jylhähalisen kanssa täysin samaa mieltä vas. yläreunasta. :(
Ei ollut pahemmin hauskuuksiakaan.
Hieman pettynyt.
10. Jude27.5.2011 klo 14:14
Paha on ristikko, tosi paha!! Voiks toi NORJAA olla tosiaan joku kylä! Kuka semmosta voi ikinä tietää?!
11. Maria27.5.2011 klo 14:35
Jude,taitaa Norjan paikka olla vähän isompi kuin kylä.Eihän noita tiedä,mutta kun nimi ratkeaa niin sen voi tarkastaa googlesta! Oli muuten aika monta vaakunaa.Samaa mieltä O:n kanssa:ei ollut hauskuuksia-väritön!
12. Anneli27.5.2011 klo 15:42
Vuokila oli minulla ainut "apukirja" ja sillä selvisin taas kerran.ISOT AKAT ratkaisu(7) oli hauska!
13. Masa I27.5.2011 klo 16:46
Morjens !
Uskaltaako tänne mitään kirjoittaa ? Sanotaanko vaikka näin : kiva ristikko !
14. Matti27.5.2011 klo 17:10
Silloin kun itse vielä täyttelin Auliksen tapahtui-ristikoita, hyvin vaihtelevalla menestyksellä, minusta oli itsestään selvää, että Vuosisatamme Kronikan käyttö oli lunttausta. Mitä ratkottavaa siinä enää on, jos katsoo vastaukset suoraan kirjasta!
15. tuffa Porist27.5.2011 klo 17:17
Matti
Kieltämättä kronikasta on melkoinen apu, mutta eikö se ole apuväline siinä kuin muutkin, silti rittää pähkäilemistä!
16. pelaaja27.5.2011 klo 17:28
Masa I:lle: pelko pois, pelko pois rousmarii

Ei tämä mun mielestäni nyt niin kamalan väritön ole. Tuo Annelin mainitsema oli kyllä paras. En sano, mitä sanoja siihen ensin nykäsestä hain. Eivätkä ihan kaikki varmat olekaan varmoja.
No jaa, nuo harmaat kyllä mielestäni syntyvät mukavamman mietinnän kautta ilman kronikkaa. (Vähän sama kuin anagrammit ilman mitään "kirjainluetteloita paperilla")

Oikeahkolla ylhäällä vaakuna on kylläkin pois käytöstä jo.
Jos minulta olisi kysytty, niin ekan harmaan olisin muotoillut hieman toisin. Samoin neljännen: huom. päivämäärät, joten..
17. O27.5.2011 klo 17:57
Matti.
Ei siitä kronikasta suoria vastauksia tule ja samana päivänä
on useita muitakin taphtumia. Täytyy siellä olla valmiita
kirjaimia. Apua siitä kyllä saa, kuten jo mainitsinkin. :)
18. O27.5.2011 klo 18:05
Morjens Masa I.
Peesaan pelaajaa!
19. POH27.5.2011 klo 18:32
Aneemista
20. io227.5.2011 klo 19:41
Puhelaulun piilokirjaimet puuttuu.
Ehkä risteävissä jotain vikaa, kun ei löydy googlettamllakaan.
Muuten täynnä. Viimeviikkoinen sen sijaan ei.
21. Arvo27.5.2011 klo 20:13
Minulle jäi ainoaksi arvoitukseksi ISOT AKAT. Yhden piilokirjaimen kanssa sain ihan vähän vihjeeseen viittaavan sanan, mutta mitään hauskuutta siinä en näe eli varmaankaan ratkaisuni ei ole sama kuin Annelilla.
22. Viljami27.5.2011 klo 20:35
Tällä laatijalla on usein erittäin hyviä vihjeitä, mutta toisaalta kyllä hän silloin tällöin pystyy myös aikamoiseen limboiluun.

Viittaan tuohon AHTI JOSKUS vihjeen ratkaisusanaan. Minusta se melkoinen rimanalitus.

Enkä usko, että tuo NORJAA vihjekään ratkaisusanoineen jää aikakirjoihin minään helmenä.
23. pelaaja27.5.2011 klo 20:55
Arvo,
jos noin on, niin pienenä vinkkinä sanoisin: ensin unohda se, mitä ISOT AKAT ovat ja sitten uudelleen mietintään, että mitä isot akat (vihjeessä allekkain) ovat noin muuten.
24. hs-fan27.5.2011 klo 21:02
io2 - puhelaulu on musiikkitermikin, oopperassa erittäin tuttu terminä ennen aariaa...
25. muinaisslaavia27.5.2011 klo 23:18
hospoti polimoi
26. rp27.5.2011 klo 23:53
olen ratkonut näitä Hesarin ristikoita noin 30 vuoden ajan, apuvälineenä Tietojätti, nyt ei enää pärjää pelkällä nokkeluudella, kun täytyy hakea kooklesta ym Nykäsistä ratkaisut..
27. vee28.5.2011 klo 00:15
noista itsekehuista...esim anne ei oo varmaan ratkaissu tätä ilman googlea, netin ristisanakirjaa ja kronikkaa, muista lähteistä puhumattakaan, ei varmaankaan yksin ratkaissut jos ylipäätään ristikko on edes täynnä. Aina voi kirjotella et pääsis ensiks avaamaan ketjun. Vee kiinnostui auliksen arvoituksellisista ristikoista ja löysi tämän nettisivun apuvälineeksi viimeisiä sanoja ratkoessaan koska niitä ei olisi keksinyt itse. Vee poistuu kuvavihjeellä suupielet alhaalla...
28. anne28.5.2011 klo 07:21
Nyt huomaan, että poistun myös näiltä sivuilta. Veekin esimerkiksi voi nyt alkaa aloittaa ketjun ihan rauhassa. Ja muuten, ratkaisin yksin, ja ristikko on täynnä. Eikä ole mikään kehuttava saavutus todellakaan. HYVÄT JATKOT KAIKILLE!
29. Jondalar28.5.2011 klo 09:29
Mukavasti oli vääntämistä. Kömpelyyksiä tosiaan mukana. Pelaajan lisävinkki ISOT AKAT avasi silmiä, vihjeeksi sopisi moni muukin sanapari, puurot vellit esimerkkinä. Aivan alhaalla oleva osittain piilossa oleva kuva on epäselvä, onko siellä auto vai ilmatyyny-alus vai mikä kumman hökötys. Risteävä ukon kuva saa vempaimesta yhden kirjaimen.

Kohteliaasta käytöksestä sen verran, että henkilöönkäyvät loukkaavat ilkeydet voisi jättää sanomatta. Minä uskon täysin Annen ratkaisseen ristikon kertomallaan tavalla. Pyrkikää eroon kateuden ruokkimasta katkeruudesta.
30. kjk28.5.2011 klo 09:30
Keskivasemmalla: PARILLA RANSKALAINEN. Ei aukea taaskaan logiikka millään; piilokirjain puuttuu, eikä sopivaa aakkostosta löydy? Kuitenkin kuvittelisin 1941, 1951 ja KULKUNEUVOjen olevan oikein; korkeintaan 1941 voisi olla jotain muutakin kuin harraste/työalaan liittyvää, ei-sukupuolineutraalia..
31. kjk28.5.2011 klo 09:34
Jolandar,
Olitko kyselemässä apua sinne alakulmaan, vai vain yleisesti keskustelemassa? Mies on kyllä niin tärkeä poliitikko, että nimensä pitäisi olla yleistuttu vieläkin!
32. SMH28.5.2011 klo 09:35
kjk
1941 on sinulla varmaankin oikein. Parilla ranskalainen on aulismi.
33. -28.5.2011 klo 09:42
PARILLA RANSKALAINEN, jos siinä on neljä kirjainta, niin se on helppo. Kirjainmäärän ilmoittaminen on meille ei-ratkojille tärkeä.
34. HT28.5.2011 klo 09:47
kjk, vilkaisepa erään toisen purkin postia. Terveisin hetu.
35. kjk28.5.2011 klo 09:48
-,
Juu, 4 kirjainta on, muttei ole helppo ;-) Onkos täällä joku/jotkut auttamassa ilman, että on HeSa auki nenän alla? Luulisi ainakin näiden kuvavihjeiden kanssa olevan jo melkoisen vaikeata ;-)
36. --28.5.2011 klo 09:50
Kyllä - voi olla oikeassa, että ihan sananmukaisesti vastaus on helppo.
37. kjk28.5.2011 klo 09:59
--,
Juu, helppohan se on, vastaus. Vaan kun ei meinannut taas selvitä se logiikka, millä vastaus liittyy vihjeeseen; sellaiset sanat jäävät kaivelemaan, vaikka kuinka tietäisi niiden olevan muodollisesti oikein.
38. --28.5.2011 klo 10:03
Kovisristikoissa varsin yleinen vihjetyyppi: Vihjeessä kerrotaan minkä kanssa syntyy mitä. PARILLA RANSKALAINEN.
39. Tuohipää28.5.2011 klo 10:05
vee ja anne,
turha ottaa hernettä nenään kummankaan. Jonkunhan täytyy aloittaa tämäkin saitti. vee oli siis ensimmäistä kertaa sivuilla ja heti päätteli omalla tavallaan. Jatka vaan, anne!
40. kjk28.5.2011 klo 10:13
Tuohipää,
Samaa mieltä!

Olen tuolla toisessa, käytöstapasäikeessä yrittänyt puolustaa niitä, jotka eivät tykkää itsekehuista. Ja ehkä vähän muitakin satunnaisia kulkijoita, jotka eivät kuulu sisäpiiriin. Mutta jolleivät tämän säikeen hernenenät ole trolleja (=tahallisia harhauttajia provosointitarkoituksessa), niin kylläpä tähän säikeeseen nyt on siunaantunut todella herkkähipiäistä sakkia! Henkilökohtaiset, tahalliset loukkaukset eivät tietenkään ole paikallaan, mutta ei hiekkalaatikko siitä parane, että joku ottaa lelunsa ja lähtee suu mutrussa kotiinsa!
41. outi28.5.2011 klo 10:18
Vaikka tämä onkin tällainen itsensäkehumisen kerho,
tyhmempänä kysyn kuitenkin vihjettä "tällä löytyy" kiitos.
42. kjk28.5.2011 klo 10:23
outi,
Kyseessä on oikein perussuoraviivainen vihje ilman pienintäkään kieroutta: haetaan tosiaan vimpainta, jolla jotain löytyy. Eppäilisin, että olet itsekin sellaista käyttänyt :-)
43. -28.5.2011 klo 10:25
TÄLLÄ LÖYTYY - montako kirjainta?
44. sirtermar28.5.2011 klo 10:27
Puhelaulu ja isot akat myös minulla mietinnässä; monia nimiä sain taas hakea, kun ne olivat hävinneet muististani, vaikka esiintyvät silloin tällöin, So far so good!
45. kjk28.5.2011 klo 10:40
-,
5
46. outi28.5.2011 klo 10:55
kiitos avusta. vasemman alanurkan piilokirjain vielä hakusessa.
ei sytytä.
47. apua28.5.2011 klo 11:23
Aivan vasemman alakulman sanan vihjekuvassa on omituisia poikittaisia pikkuviivoja. Mitähän kummaa ne oikein meriteeraaavat?

En tiedä onko kyseessä tuohilappunen vai mikä, mutta minut ainakin lapun muoto vei Kalliovuorille. Kävikö muille samoin?
48. maikki28.5.2011 klo 11:49
Tuo Norjaa-juttu kyllä löytyy netistä,( postinumero muistaakseni 7760) mutta sen vieressä oleva aakkonen-vihje jäi vaivaamaan. Siihen tulee sana joka ei ainakaan minulle ole tuttu, enkä löydä kirjoistanikaan sellaista.
Selittäisikö joku?
49. iso S28.5.2011 klo 12:11
Lehto tykkää käyttää heprealaisia aakkosia ja kirjoittaa ne "vanhan kaavan mukaan". Tämä on Hesarissa esiintyvistä aakkosista se toiseksi yleisin. Laitapa Googleen ratkaisusanasi keskeltä lyhennettynä ja toiseksi hakusanaksi kirjain, siis
xxx kirjain
missä xxx on se lyhennetty ratkaisusana niin saat vahvistuksen.
50. Anneli28.5.2011 klo 12:12
maikki,
Vuokilan Sanaristikot kirjasta löytyy selitys aakkoselle.
51. Pena28.5.2011 klo 12:34
En tiedä, mitä kukin "vaikealla" tarkoittaa. Sama koskee "helppoa". Kun ratkaisu on muotoutunut, vaikeaakin voi kutsua helpoksi ja miksei päinvastoinkin riippuen pätemisen tarpeesta.

Sanoisin, että tämänkertainen ristikko oli luistava, mutta kuuklattavaa oli myös.
52. O28.5.2011 klo 13:10

anne.
Älä ihmeesä jätä meitä. Täällä tarvitaan sinunlaistasi reipasta
naista.
Jondalarin kanssa samaa mieltä! Usko meitä. :)
53. anne28.5.2011 klo 13:50
Noo, olen kai nopea joka käänteessä.....eikä ollut pätemisen tarvetta, ei itsekehua, en ole yhtään kummempi ratkoja kuin muutkaan, nyt vaan sattui onnistamaan ja olin liian iloinen, jotta olisin tajunnut, miten sen ilmaista / ei ilmaista. Oikeastaan hyvä, että päätin vielä kerran lukaista sivun, sillä jotenkin olen tottunut teihin, ja tämä on aina tällainen perjantaista alkava mukava harrastus.
54. Hall of fame28.5.2011 klo 13:59
Hienoa Anne! Olet päässyt parhainpien galleriaan
55. hs-fan28.5.2011 klo 14:19
O
Kävin eilen tällä "palstalla" ensi kertaa, koska (kuten eräässä viestissä ylempänäkin) mainittiin, ettei näiden hesarilaisten ristikoiden ratkaiseminen lukuisten paikannimien ym. takia ole aina millään mahdollista ilman apuja. Joskus ristikot ovat niin vaikeita, että jos ne haluaa täytyyn, apu/avut/vihjeet ovat ainakin meikänaiselle välttämättömiä. Toinen itseni useimmiten käyttämä vaihtoehto on jättää ristikko kesken. Kunnianhimo vuosien varrella on kuitenkin kasvanut ja haluaisi joskus ristikon lähettää arvontaan.

Muutama havainto:
-täälläkin pörrännee nettikeskustelujen vakiovieraita. Tämän paljastaa käytetyt termit saitti, säie - ne eivät kerro satunnaiselle vierailijalle yhtään mitään.
-on mainittu "satunnainen, ulkopuolinen" jne., jotka eivät kuulu sisäpiiriin. Outoa, onko tämä joidenkin perustajien omistama palsta?

Keskustelu täällä ei ole aikuismaista.

Käväisin, enkä taida tällaisesta apuja vastaisuudessakaan hakea.
56. L-a28.5.2011 klo 14:29
hs-fan,
"Keskustelu täällä ei ole aikuismaista. Käväisin, enkä taida tällaisesta apuja vastaisuudessakaan hakea."
Kylläpä nyt harmittaa ja hävettää :-) !
57. Jondalar28.5.2011 klo 15:01
kjk, kiitos, komean miehen kuva löytyi ja arvoitus ratkesi!

Kannustusta, Anne, sinä et ole tehnyt mitään väärää. Joku joka ei pysty ratkaisemaan ristikkoa omin avuin saattaa luulla ettei kukaan muukaan osaa. Ei minullakaan ole vuosisatamme kronikkaa ja silti kaikki tapahtumaristikot ovat avautuneet.
58. kjk28.5.2011 klo 15:27
hs-fan,
Ensivisiittisi saattoi tapahtua vähän huonoon aikaan; osa porukasta saattaa olla vähän vereslihalla muutaman muun säikeen takia ja siksi yliherkkiä tai sitten muuten vaan provokatoorisia.

Jollet tiedä, mikä esim. säie on, niin mitä tekisit, jos sana tulisi vastaan ristikossa? Ja kyllä lääkärikin puhuu sinulle kolesterolista eikä rupea selvittelemään sen kemiallista koostumsta; joka alalla on ammattisanansa!
59. Laatukirjoittaja28.5.2011 klo 15:30
On moraalisesti ja eettisesti väärin, että tähän sivustoon kirjoittavat ovat vapaalla jalalla ja saavat pitää rahansa. Ensimmäisenä joukkoon kuuluu kjk. Toisena Rovaniemen maikki laatukirjastoineen. Kolmanneksi tietysti itse Vuokila laajoin tallentein.
60. kjk28.5.2011 klo 15:40
Laatukirjoittaja,
Mistäs tiedät, että ollaan vapaalla jalalla? Onhan nykyään näitä jalkapantakotivankeja, ja joissain selleissäkin saa pitää läppäriä. Rahoista nyt puhumattakaan; ne pitää rouva! ;-)
61. Laatukirjoittaja28.5.2011 klo 15:50
kjk. Onhan sinulla omaisia. Onhan? Olen lukenut kirjoituksiasi ja todennut olevasi hoitoa vailla.
62. Kyssäri28.5.2011 klo 16:25


Olen "todennut olevasi hoitoa vailla". Vai?
63. Arvo28.5.2011 klo 17:01
Palasin kätköilykierrokselta ja kesken imuroinnin tuli mieleeni tarkistaa, onko tullut vihjeitä ristikkoon. Juu, oli. Kiitos pelaaja ja Jondalar. Ilmeisesti ratkaisuni oli ja on oikea. En vain ymmärtänyt miksi. Nyt ovat niin isot kuin pienetkin akat järjestyksessä.
64. hp28.5.2011 klo 17:31
Kyssäri

panin merkille samaisen tekstin "Laatukirjoittajan" viestistä....No, meitä moneksi, useilla palstoilla on näitä tyyppejä, joilla ei ole mielessä muuta kuin kettuilu. Enpä ole huomannut lukiessani kjk:n tekstejä, että hän olisi hoidon tarpeessa.

Asiasta toiseen, minulle ei ole vielä auennut isot akat, vaikka pohdinkin sitä toisella merkityksellään. On vielä muutama muukin aukko, mutta em. on ärsyttävin.
65. L-a28.5.2011 klo 17:37
hp,
Vihje sanojen lopuissa.
66. kjk28.5.2011 klo 17:56
hp,
Ellet vielä ole keksinyt ratkaisua, niin lue
Jondalar 28.5.2011 klo 09:29
tarkasti!
67. L-a28.5.2011 klo 17:57
hp,
Edellistä vihjettäni parempi:
PIENET UKOT kävisi yhtä hyvin.
68. aloittelijatar28.5.2011 klo 17:58
outi 28.5.2011 klo 10:55
apua 28.5.2011 klo 11:23

Minulla on sama ongelma, en tajua, mitä kuva esittää.
69. kjk28.5.2011 klo 18:03
aloittelijatar,
Höh, kertoihan apua samantien ratkaisunkin!
70. tuffa Porist28.5.2011 klo 18:03
aloittelijatar ynnä muut
Älkää vätittäkö viivoista yhtään!
71. aloittelijatar28.5.2011 klo 18:51
Minusta kuva näyttää tuohelta, mutta täytynee lukea "apua"-nimimerkin kommentti uudestaan.
72. [O]28.5.2011 klo 19:01
[aloittelijatar.
Hei pitkästä aikaa. Kiva, että olet vielä näissä merkeissä
mukana kuvioissa.
Tuo alue on vakiokamaa. :-D]
73. aawee28.5.2011 klo 19:24
Hei kaikki:)
Minäkin ajattelin sitä alinta vasemmalla olevaa kuvaa tuohena, enkä ymmärtänyt siitä mitään. Mutta kun vaihdoin KUTTI-vihjeen ratkaisusanan vikan kirjaimen, niin tajusin, mitä "tuohi" esittää. Viimeisimpänä minulle jäin muutama kirjain ylhäällä oikeahkolla oleva alue; tapahtui 14.6.1931 ratkaisun kolmannen sanan loppu oli väärin, en ymmärtänyt VOLVOA enkä saanut VOITTAJILLE järkisanaa. Mutta kun pyyhin ensin "varman" pois, niin muutkin kirjaimet asettuivat paikoilleen.

Hyvää viikonloppua!!
74. aloittelijatar28.5.2011 klo 19:33
O,
Hei vaan itsellesikin! Taidat olla voittanut palkintojakin ;) Ajattelin, että alkaisin minäkin vihdoin lähettää ratkaisuja, koska nyt saan ristikon itsenäisesti tehtyä. Ratkaisen siis joka viikko ristikon, enkä enää useinkaan tarvitse ulkopuolista apua, sain täältä niin hyvät eväät, että pärjäilen jo melko hyvin googlen avulla.

Vasen alakulma on nyt kunnossa. Minäkin vaihdoin KUTTI-vihjeen vikan kirjaimen. Vastaushan on tosiaan peruskauraa, mutta vihje ylllätti.
75. Rapu28.5.2011 klo 19:59
Kylläpäs ne ISOT AKAT (7) tuottivatkin tuskaa.
Lopulta tajusin mokanneeni sen yläharmaan toisessa sanassa.
Luulin , että sillä v.1921 henkilöllä olisi ollut ihan "putki" päällä tekemisissään siellä naapurissa. Vaikka yhteen taisi jäädä sillä kertaa, kuten olisi pitänyt jo siitä ensimmäisestä sanasta osata päätellä.=)
76. työmies29.5.2011 klo 08:47
24.6.1971 on yli kaksi vuotta pielessä.
1971 oli jo noin kolmen kilometrin
pätkä käytössä.
77. kjk29.5.2011 klo 09:37
työmies,
Niinpä näyttää! Ainakin, jos on Wikiin uskomista, niin jo toukokuussa 1969 oli homma paketissa. Aulis, hoi!
78. HT29.5.2011 klo 09:46
työmies,

pikkuisen puolustan laatijaa, sillä tahdonilmauksia mainitun asian suhteen on tehty vuosien mittaan useitakin, mm. tässä mainittuna päivänä 24.6.1971, eikä ratkaisun sanamuodosta voi päätellä, että väitettäisiin tämän toimenpiteen olevan ainut lajissaan. Merkittävä se kyllä oli, koska nykyinen verkko perustuu paljolti siihen.

"1971 oli jo noin kolmen kilometrin pätkä käytössä"; ei ollut, koepätkä otettiin käyttöön 4.5.1972.
79. kjk29.5.2011 klo 10:16
----------
pikkuisen puolustan laatijaa, sillä tahdonilmauksia mainitun asian suhteen on tehty vuosien mittaan useitakin, mm. tässä mainittuna päivänä 24.6.1971, eikä ratkaisun sanamuodosta voi päätellä, että väitettäisiin tämän toimenpiteen olevan ainut lajissaan.
----------
Pikkuisen vaikuttaa pilkunviilaukselta tuo! Jos samaa linjaa vedetään vähän pidemmälle, niin mikä tahansa kalenterin päivä jostain vuodesta 1968 lähtien kelpaisi; aina on asiassa _jotain_ tapahtunut :-)
80. HT29.5.2011 klo 10:43
Jos kesäkuun tapahtui-ristikossa on vihjeenä 28.6.1940 ja ratkaisulauseessa kerrotaan, että tuolloin solmittiin kauppasopimus Suomen ja NL:n välillä, en aio kitistä, vaikka niitä sopimuksia tehtiin vuosien mittaan muulloinkin.

24.6.1971 tapahtui, mitä ratkaisulause kertoo. Ei väitetä, että kyseessä olisi ollut ensimmäinen tahdonilmaisu asiassa. Merkittävä se oli ja siten mainitaan erilaisissa tietolähteissä.
81. työmies29.5.2011 klo 11:33
Valtuuston päätös rakentamisesta on kirjattu 7.5. 1969.
Mutta vihjeenä olisi siis voinut olla vaikka
18.6. 2008, tuolloinkin tehtiin uusia linjauksia
ja muutoksia asiassa.
82. Kaarina29.5.2011 klo 11:48
Piilokirjan mietityttää vihjeessä PARILLA RANSKALAINEN. Ei leikkaa, vaikka keskustelija -- antoikin vihjeen: "Vihjeessä kerrotaan minkä kanssa syntyy mitä".
83. Hedvig29.5.2011 klo 11:53
Jos teistä on tämä tapahtui-ristikko liian helppo ja joidenkin mielestä aneeminen ym. niin jättäkää väliin. Minusta tämä ristikko on hyvä koska siinä on historian havinaa. Minä odotan aina tätä kuukauden viimeisinä päivinä ilmestyvää ristikkoa.
84. Kaarina29.5.2011 klo 12:08
Kiva ja odotettu ristikko minunkin mielestäni. Vihjatkaa vielä tuohon Parilla ranskalainen..... Kävin välillä pihalla kukkia nyppimässä - ei vaan aukene.
85. HT29.5.2011 klo 12:24
"Valtuuston päätös rakentamisesta on kirjattu 7.5. 1969." Siis päätös ensimmäisestä vaiheesta. Sinänsä päätös nuijittiin pöytään 8.5. noin klo 3.30., vaikka virallinen päivämäärä onkin tuo seitsemäs.

"Mutta vihjeenä olisi siis voinut olla vaikka
18.6. 2008..."; eipä oikein hyvin kun kerran on kyse toukokuun tapahtui-ristikosta.

"...tuolloinkin tehtiin uusia linjauksia ja muutoksia asiassa"; ei niin merkittäviä, että olisivat hakuteoksiin asti päässeet.
86. Jodalar29.5.2011 klo 12:32
Kaarina, mosilla venäläinen on yhtä kova juttu.
87. työmies29.5.2011 klo 13:12
HT,
onks kaikki vihjeet väärässä ristikossa, kun
ne ovat kesäkuun päivämääriä ?
88. HT29.5.2011 klo 13:51
työmies,

aiheellinen ja osuva kysymys. Ajatukseni taisivat olla muualla, kun tuo teksti meni viestiin.
89. aamuvirkku29.5.2011 klo 17:17
Olen Hedvigin kanssa samaa mieltä. Sopivan vaikea ja historian jutut mukavia. Tietysti voi sanoa, että olipa helppo ja heti ratkesi, mutta kuka kontrolloi, onko se totta. Tässähän voi valehdella enemmän kuin ammattilaiset.
90. aamuvirkku29.5.2011 klo 17:48
Lisä vihje rolla italialainen omistaja
91. aamuvirkku29.5.2011 klo 19:23
Se on täytetty, paitsi isot akat, pari kirjainta voisi laittaa omasta päästä. Vasemman ylänurkan ratkaisi banaanin muoto. Kun kaikki neropatit ovat jo tämänkin tienneet, niin resitatiivini päättyköön tähän.
92. EJlo29.5.2011 klo 20:53
Kaarina
Etkö todella muista sitä vinkkiä HELILLÄ suomalainen ja että siihen tuli SINKI ?
93. Pähkinänsärkijä29.5.2011 klo 20:56
[Taisit, "aamuvirkku", päästää illantorkkuisten oivalluksiesi innoittamana hiukan liiankin paljastavat riemunkiljahdukset ilmoille. Joku olisi ehkä vielä halunnut itsekin pähkäillä noita paria kohtaa. Aivovoimistelun hauskuus on täällä näyttänyt jatkuvan melkein aina seuraavan ristikon ilmestymiseen saakka, joten vinkkejä tulisi oikeastaan antaa vain pyydettäessä - ja silloinkin kryptisinä.]
94. Wexi29.5.2011 klo 23:37
HAA!
Pienen tauon jälkeen evakuoin, vieraillessani sairaskäynnillä, kanttiinista Auliksen. En muuten, mutta "tapahtui" on aika-ajoin viihteellinen.

En juurikaan kaipaa vinkkejä (kaivan ne itse jostain) tältä osastolta. Liian isotöistä, pitää tavailla sepustuksia aivan himoonsa.

Ihmettelenkin taivastelua vinkityksistä, perusteena jännityksen säilyminen.

On huomattavasti helpompaa välttyä "ajattelemattomilta" vihjeiltä, kun kaivaa niitä esille.

Palautusaika perusteena on toki ymmärrettävää, onhan kyseessä kuitenkin palkinnot (joitten oikeudenmukaisesta jakautumisestakin tunteet kuumenevat, näemmä).
95. aamuvirkku30.5.2011 klo 04:48
Pähkinänsärkijlle...
muuten olen sitä mieltä, että jos haluaa ratkaista itse ja yksin, niin pysyy poissa täältä ja tulee autuaaksi omin voimin.
Tästä ei kaikki tykkää, palkintojen metsästäjät vähiten. Noiden almujen varassa ei pitkälle pötkäistä. Toinen muuten: eikö tuija ole pensas?
96. tuffa Porist30.5.2011 klo 05:28
aamuvirkku
Tuijiin kuuluva kanadantuija kasvaa 20 m pitkäksi, melkoinen pensas!
97. aamuvirkku30.5.2011 klo 07:47
Meitä on moneksi kuten tuijaakin. Google juorusi, että tuija voi olla jopa 2 metriä korkea pensas. Porin vaari, yksi niistä oli appeni.
98. kjk30.5.2011 klo 09:31
aamuvirkku,
Suorien vastausten antaminen ratkaisuaikana on tahditonta! Monet näissä HS-säikeissä nauttivat voidessaan auttaa / saada apua _lisä_vihjeiden kautta. Sinä pilaat sen nautinnon, eikä tilannetta yhtään paranna itsekäs ilmoituksesi, että kiinnostuneet pysykööt poissa. Ehkä pärjäisimme täällä jotenkuten ilman tajunnanvirtaasikin...
99. Kaarina30.5.2011 klo 10:11
Superkiitokset Jodalaksen vinkistä, jota en heti sittenkään hiffannut mutta EJlon vinkki kirkasti salamana asian. Olin niin sokaistunut ja lukkiutunut parilla sanaan, jonka käänsin kahdeksi tai parilaksi, joka ei kyllä ole parilla. KIITOS JA KUMARRUS - en muuten koskaan viitsi lähettää ristikoita - haastavaa on oivallus, vaikka se joskus takkuaakin. Juuri tämä oli palkitsevaa, ettei annettu heti valmista ratkaisua vaan vihjeiden vihje.
100. kjk30.5.2011 klo 10:37
aamuvirkku,
Katsopas vaikka Kaarina!
101. apua30.5.2011 klo 11:04
kjk 09:31;

Sorry, nyt en malta olla oloissani. Olen sitä mieltä, että Wexi on pitkälle oikeassa: Ei kenenkään ole pakko viimeisen päälle tarkkaan näitä juttuja tutkia. Jos joku haluaa varmistua, ettei hänelle kerrota (liian helppoa) ratkaisuvihjettä, paras tietysti olla kokonaan lukematta.

Onhan tasapainoilu liian helpon vihjeen ja liian apokryfisen vihjeen välillä kyllä vaikeata, melkein kuin veteen piirretty viiva. Tuosta noin vain on vastaus voinut jollekin ikäänkuin ryöpsähtää silmille, tästä taas ei irronnut mitään ja pieni aavistelun värinäkin kuoli pois - mikä yhdelle on helppoa, ei välttämättä ole sitä toiselle.

Tässäkin taas useampi ristikon kohta oli minulle hankala. Vasemmassa alakulmassa jopa tuo "Peter":in ja "innostuva":n risteyskohta tuntui oudolta: Ei kai Peter nyt sentään mikään "pilsneri" ole! Äskenpä sitten honasin, että 23.6.1981 menehtyneen laulajattaren etunimi ei alakaan suomalaisella S:llä.

Sitten vielä kysyn, oliko kjk:n 28.5. klo 09:48 tarkoitettu harhautukseksi: "juu, 4 kirjainta on, muttei ole helppo".
Itse olisin tätä v.m. vihjettä voinut sanoa nimenomaan oikein tosi helpoksi ( ~parilla ranskalainen).

Lopuksi, sanokaahan, olisiko alarivillä keskellä oleva kuva jotain muuta kuin yksinkertainen ja pelkkä auton peräpää, muuta en siihen keksi?
102. kjk30.5.2011 klo 11:28
apua,
Kuten sanot, tasapainoilu on vaikeata! Mutta jos pitää valita, kummalle puolelle nuoraa putoaa, niin mieluummin sitten sinne vaikeammalle! :-)

Eikä ollut yhtään harhautusta se 28.5. klo 09:48; niinkuns sanot: se, mikä toiselle on helppo, ei toiselle ole sitä. Minä kun vasta opiskelen näitä Aulismeja olin ihan hukasssa. Vaan en ole enää seuraavalla kerralla!

Kuva lienee auton jokupää, mutta rouvani mielestä ei ainakaan etupää :-)
103. --30.5.2011 klo 11:37
kjk, se lausahdus, että "PARILLA RANSKALAINEN on helppo" oli LISÄVIHJE ratkaisusanaan. Ei kommentti vihjeen helppouteen tai vaikeuteen. Siinä siis vain pudoteltiin sinne vaikeammalle puolelle lisävihjailua.
104. kjk30.5.2011 klo 11:43
--,
Juu, tajusin tuon, mutta liian myöhään. Ajatus kun kulkee klönteissä; silloin harvoin, kun kulkee :-) Kiitos joka tapauksessa!
105. aamuvirkku30.5.2011 klo 14:07
hyvä kjk, vai että minun pitäisi pysyä poissa täältä. Sinulla olisi mainio työpaikka KGB:n kaltaisessa organisaatiossa, mutta myös paikassa, jossa ihmiset jaetaan vuohiin ja lampaisiin. Paikka isän oikealla puolella on varattu, mutta pyri kiireapulaiseksi. Nyt riittää töitä, kun maailmalla tapahtuu tappeluita.
106. Wexi30.5.2011 klo 14:24
--

"PARILLA RANSKALAINEN" hauska, jos kohta suorakin vihje.
En moiti.
107. kjk30.5.2011 klo 18:33
aamuvirkku,
Missähän kohtaa sanoin, että sinun pitäisi pysyä poissa täältä? Yritäpä lukea uudelleen, ehkä se tällä kerralla onnistuu!
108. juke30.5.2011 klo 19:19
Se autokuvan kanssa risteävä ukon kuvasta tuleva sana voi olla muutakin kuin bismarci etunimi, jolloin autokuvaan tuleekin ihan muuta.
109. kjk30.5.2011 klo 19:27
juke,
Voisikohan tuo olla totta? Siis että kun sanassa vaihtaa kirjaimia, niin siitä tuleekin ihan muuta? Hämmästyttävää!
110. mdm30.5.2011 klo 19:34
kjk,
älä nyt ota lämpöä joka juttuun, toi juken kommenntihan on ihan ok ristikosta keskustelua! Samaa ei voi sanoa sun kommentista aamuvirkulle.

Tässä kysyn vinkkiä samalla oikean laidan amerikkalaisia ja lotrata. Keksin kyllä sopivat sanat mutta 6.6.1941 harmaan viimeinen ei tule järkeväksi. Hei kjk, sinäkin saat vihjaista.
111. purtsi30.5.2011 klo 19:36
Juke tarkoittanee, että aivan muuta, mitä luulette ja lienee siksi useimmilla väärin.
112. kjk30.5.2011 klo 19:57
mdm,
Minusta ei edelleenkään ole ok ristikosta keskustelua, jos antaa vastausaikana niin selviä vastauksia kuin "bismarci". Vaikka kuinka väärin olisikin!

Amerikkalaiset ovat melkoisen alkuperäistä laatua, ja lotrata on vain perusväännös. Jonas ja Jacob hoitavat laidan kuntoon.
113. juke30.5.2011 klo 19:59
moi mdm, amerikkalaiset ovat niitä aboriginaaleja.
114. jose30.5.2011 klo 20:58
Millä ihmeellä olemme tulleet toimeen näissä asioissa ennen kuin uusi messiaamme kjk laskeutui alas pilven päältä? Nimimerkki aamuvirkku jo tarjosi Sinulle sopivaa työpaikkaa viestissään tänään klo 14:07 ja jos sinne hakiessasi tarvitset suosituksia niin täältä saat niitä tarvittaessa lisää. Jotenkin meikäläistä vaan nyppii tuo sinun tyylisi ja näyttääpä muutama muukin kirjoittaja olevan samaa mieltä kanssani.
115. kjk30.5.2011 klo 21:19
jose,
Joku tämän palstan vanhoista guruista -en nyt jaksa tarkistaa, kuka- väitti, että palstan lukijat osaavat lukea asiasisällön, esitystavasta huolimatta. Minä tuota lausumaansa silloin vähän eppäilin, ja mm. aamuvirkku ja sinä valitettavasti vahvistatte epäilyni.

Mitäpä, jos keskusteltaisiin asiasta? Siis ristikosta, sen ratkaisusta ja vihjeistä!
116. Jondalar30.5.2011 klo 21:29
Uusi aika on koittanut, säiettä isännöi kjk modernilla tyylillään. Me kalkkikset seurataan katseella. Mielestäni ilmapiiri ja keskustelun taso ei ole ainakaan parantunut.
117. aamuvirkku30.5.2011 klo 21:49
kjk, "ehkä pärjäisimme ilman sinun tajunnanvirtaasi" on selkeä vihje. Se löytyy sinun juttusi lopusta.
118. aamuvirkku30.5.2011 klo 22:03
kjk, koska haluan olla täsmällinen, laitan lainauksen uudestaan.
"Ehkä pärjäisimme täällä jotenkuten ilman tajunnanvirtaasikin..."
30.5. klo 9.31.
En usko, että pärjäätte muuten kuin "jotenkuten", joten saattaa olla, että kettuilen täällä vielä huomennakin. Kello on jo niin paljon, että aamuvirkun on syytä mennä nukkumaan, jotta jaksaa nousta aamulla klo 4 kukkumaan.
119. kjk30.5.2011 klo 22:13
aamuvirkku,
Otetaans nyt rautalanka käyttöön: "ehkä pärjäisimme ilman sinun tajunnanvirtaasi" ei ole yhtäänmikään vihje, vaan yrittää sanoa juuri sen, mitä siihen on kirjoitettu. Se ei _millään_ tavalla ota kantaa siihen, oletko täällä vai et; minun puolestani voit siinä asiassa tehdä ihan niinkuin parhaaksi näet. Se, mikä tuohon lauseeseen sisältyy on, että _jos_ jatkat kirjoittelua, niin toivoisin sen tajunnanvirran vähenemistä. En minäkään kuvittele sillä olevan yleistä kiinnostavuutta, missä järjestyksessä _minä_ kirjaimet ristikkoon laitan. Ja suorien vastausten levittäminen on edelleenkin moraalitonta; varsinkin, kun ei kukaan niitä levittämiäsi edes ollut kysynyt!
120. O30.5.2011 klo 22:18
Jondalar.
Iltoja sinulle. :)
Onhan täällä ollut kaikenlaista, mutta olen täysin samaa mieltä
kanssasi keskustelun tasosta. Uusi ei ole välttämättä
parempaa.
121. Wexi30.5.2011 klo 23:10
kjk

Katsopas kelloa. Mikki-hiiren vasen käsi on jo yhdentoita kohdalla. On pikkuisten nukkumaanmenoaika.
122. Wexi30.5.2011 klo 23:10
Po. yhdentoista.
123. aamuvirkku31.5.2011 klo 04:54
Yhdyn edellisiin kirjoittajiin - näin virtuaalisesti. Pysytään asiassa, ristikoissa, joissa riittää sarkaa, ne virkistää sieluparkaa, aivan arkaa ja vaikka aatos entää asiattomuuksiin joskus lentää.
124. Viljami31.5.2011 klo 11:31
AHTI JOSKUS vihjeen innoittamana, tässä vielä lisää uusia hienoja ristikkosanoja:

ATSO JOSKUS: ATSA, ATSE, ATSI, ATSU.

Ei tarvitse kiittää hyvät laatijat. Lisää löytyy tarvittaessa vaikka kuinka paljon.
125. kaplas31.5.2011 klo 15:15
Hoh hoijaa..
zzzz
126. mdm31.5.2011 klo 19:28
kovat on ollu väännöt tällä kertaa, tätä keskustelua voi tulla kattomaan ihan HUVIN vuoksi.
127. kaplas1.6.2011 klo 18:46
Nyt vielä puuttuu pari kohtaa..
Mikähän olisi vihje keskellä vasemmalla istuvalle päättömälle tyypille?
Samoin kansa siinä vieressä..
128. O1.6.2011 klo 19:45
kaplas.
Ei ole väliä näkyykö pää vai ei. Hän ei seiso suorassa.
Kaukasuksella asuva kansa.
129. kaplas1.6.2011 klo 20:30
hmm....
Entäs se lampun näköinen esine..
130. Juho1.6.2011 klo 20:34
kaplas, kyllä se vaan lamppu on ja ehyeltä vielä näyttääkin.
131. kaplas1.6.2011 klo 21:03
hmmm..
132. kaplas1.6.2011 klo 22:16
No nyt on valmis.. Lamppu syttyi
Kiitos juho ja 0!
133. qwertsu2.6.2011 klo 17:10
annelle kiitos. oli kai helppo, kun ilman googlea sain täyteen. Hieno ristikko ja täältä en apuja kysellyt.
134. heleena3.6.2011 klo 18:41
Kiitos yhdestä vihjeestä. Tuohenpalasta vailla oli valmis ja nyt sekin selittyi.
135. Ananias6.6.2011 klo 15:36
Mutta mikä kumma on tämä Volvo-merkki?
136. tuffa Porist6.6.2011 klo 16:21
Ananias
Mistähän ne on keksinyt tuollaisen auton nimen?
137. Ananias6.6.2011 klo 22:29
Minä pyörin!
Ad hoc signo vincis. Menssana in!
138. tuffa Porist7.6.2011 klo 07:36
Ananias
No ni! Onko tuo kieli siansaksaa vai jotain muuta ?!
139. Wexi7.6.2011 klo 09:15
In hoc signo vinces (Tällä merkillä voitat)
140. annaliisa7.6.2011 klo 12:12
mens sana in corpore sano
141. Ananias8.6.2011 klo 15:02
Joskus tällä palstalla tekee mieli teidän veijarien kanssa pikkuisen hupsutella...
142. Matti8.6.2011 klo 20:14
Cinzano in corpore, sano.
143. Juho8.6.2011 klo 20:56
Päivällä jo olin lähettää ASICS- sporttikenkien sanoman: Anima Sana
In Corpore Sano, sano.
144. tuffa Porist9.6.2011 klo 07:42
Ananias 6.6. 15:36
Täs on ny kaikkii höpisty, mut ilmot ny selviskö Sul vastaus
toho em. kysymyksees?
145. Ananias13.6.2011 klo 12:28
tuffa Porist: Selkisi kyllä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *