KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONVAIHDE 7.-8.5.

6193. IS Viikonvaihde 7.-8.5.

TNV6.5.2011 klo 14:58
Koska en ole viikonvaihteessa ottamassa risuja ja ruusuja vastaan, totean vain etukäteen, että kovis (3-) on pyritty tekemään tasaiseksi, mutta ideasta johtuen osa vihjeistä on helpompia kuin muut, mukana jopa pehmisvihjeitä. Juju selviää huomenna.
2. Marco Poloinen7.5.2011 klo 20:06
Kun itse Tapani ei ole paikalla, ojennan ruususylykseni onnistuneen ristikon - ja äitienpäivänkin - kunniaksi Heli Kärkkäiselle. Kerrassaan upea toteutus sellaisen mahdollistavaan laadintaan!

Kun otetaan huomioon rakenteen pääkuvasanoille asettamat vaikeudet, sanat olivat yhtä rajatapausta lukuunottamatta oikein laadukkaita ja kuvaavia. Oikeanpuolimmaisen kuvan alla yksi ihan hymyllä hyräyttävä. Vaikka ylempänä oli paljon lyhyitä sanoja, vihjeiden ja "katkeavan" rakenteen yhteisvaikutus antoi tehtävälle sopivasti vaikeutta. Pari oudompaa nimeä käytätti lähteellä, muuten meni mukavasti.

Oikein jäi hyvä mieli!
3. matts7.5.2011 klo 20:36
Kaiken kalankäsittelyn jälkeen vasta nyt pääsen koviksen kimppuun! 11 siikaa lättylahnoja puoltusinaa, pari haukea ja abboraa, kuha ja kilo silakoita. Simppuja ja kiiskiäkin vielä tulee, onneksi ne kohta kaikkoaa tullakseen taas uudelleen syssyllä. Saas nähdä mitä aamulla on?
4. Jaska7.5.2011 klo 21:35
Vainion ennakko pani pelkäämään pahempaakin, mutta suuremmitta ongelmitta säädetyssä kolmemiikka-ajassa selvittiin. V:n helpotusten lisäksi häpeämätön googlailu edisti asiaa. Yksi sana jäi vaivaamaan. Se ei ole Marco Poloisen tarkoittama, josta pitää miinustaakin. Kyse on rapautuvasta muististani.

Kivoja kuvia tosiaan HK:llä. Parhaat tähänastisissa vainiksissa. Niitähän olisi voinut pitempäänkin tsiikailla, mutta ne pehmispoikittaiset romuttivat sen pyrkimyksen. Siihen syyttömälle HK:lle täydet pojot. Vainio jääpi siis miikkaa vaille.
5. Pekka Harne10.5.2011 klo 12:40
Ristikko osoittautui mulle kumman kaksiosaiseksi. Vasen puoli ratkesi suhtkoht kivuttomasti, mutta oikean puolen jouduin jättämään muhimaan alitajuntaan muutamaan otteeseen. Selvisihän sekin lopulta.
6. Ahti10.5.2011 klo 20:14
Ihan mukavasti antoi mietittävää. Viimeiseksi jäväti oikean puolen nelikirjaimiset. Niistä yhden ratkettua muut tulivat kuin itsestään.
7. matts10.5.2011 klo 23:20
Ymmärrystä vaille jäi se palindromioravavihjeestä tullut sana!
8. Eki10.5.2011 klo 23:23
Kuukkeloi vaikka palindromi!
9. matts11.5.2011 klo 22:32
No sieltähän se selitys löytyi, oli mulle kyllä ihan tuntematon juttu, kun ei ole tullut käytettyä kumia pitkään aikaan! Teen kuulakärjellä;-)
10. Eki11.5.2011 klo 22:47
Näyttää olevan myös apinaversiota.
11. Jaska11.5.2011 klo 23:21
Ei kilkatuttanut oravapalindromi. Huoleni saattoikin olla turha, eihän voi muistaa sellaista, mitä ei ole koskaan oppinutkaan. Sen sijaan seuraava oli ennestään tuttu. Eikö Allia olisi mitenkään saanut vaihdettua oravan tilalle eikä pelotella ratkojia tolleen.
12. matts12.5.2011 klo 15:44
... ja "myy nurin aluttakin" vastaussana ilmeisesti tarkoittaa jotakin?
13. Viljami14.5.2011 klo 08:31
Nyt kun tuo palautusaika on päättynyt, kyselisin tuosta TYYNYMÄINEN vihjeen ratkaisusanan piilokirjaimesta. En saa siihen sovitettua mitään, mikä viittaisi vhjeeseen. Muut kirjaimet ovat VIP-A. Saattaa olla, että minulla on risteävissä sanoissa jotain pielessä.
14. Eki14.5.2011 klo 08:54
Uusimman teoksen eli Kielosen mukaan vippa on pieni tyynymäinen puuterinlevitysväline.

Tästä syntyi taannoin hauska operaatio. Teemulla oli SK:n ristikossa hurja alakulma, johon päätyi sana puuterivipat. Teemu oli valinnut sen myös pääkuvaksi. Heidi oli piirtänyt siihen puuterihuiskut, joita saatetaankin joissakin piireissä kutsua vipoiksi. Tarkastaja-Liisa oli kuitenkin tarkkana ja oli tutkinut asiaa. Vaimolta löytyi onneksi vippoja ja saatiin foto piirroksen tilalle.

Huiskukuva ei mennyt hukkaan vaan käytettiin torstaituplassa myöhemmin.
15. Viljami14.5.2011 klo 09:18
Eki
Naapurilla oli aikoinaan samanniminen koira, mutta epäilinkin ettei laatija sitä tarkoittanut. Kiitokset vastauksesta.
16. matts14.5.2011 klo 09:38
Entäs se "myy aluttakin...", mulla taitaa olla se väärin!
17. Viljami14.5.2011 klo 10:25
matts
Tuohon vihjeeseen MYY NURIN ALUTTAKIN minä sain sanan ELAS (Kreikan vapautusarmeija) nurin siis sale, joka Googlen mukaan on S-ryhmään kuuluva vähittäiskauppaketju. Aluttakin siis s-ale.
18. Marco Poloinen14.5.2011 klo 17:47
Vippa-/huiskuongelmaa puitiin tuonnottain jollakin säikeellä aika tyhjentävästi. Pisti silmään, eli pienet virheet -säie se ei näytä olleen, eikä myöskään Vihjeessä viilaamista -säie. Muistaneeko joku?
19. ake14.5.2011 klo 18:28
Oli näköjään säie 4876. Punainen Pelikaani 4/09.
20. RA14.5.2011 klo 18:33
Ainakin säikeessä 4876 Punainen Pelikaani 4/09:

"Lähettäjä: RA 26.8.2009 klo 11:26
VIPATTU = PUUTERI;
Puuterin levitysvälineitä ovat puuterihuisku tai puuterivippa. Vippa on sellainen ohut tyynymäinen ja taitaa olla jopa yleisempi kuin huisku Jos huiskulla huiskitaan, niin sitten vipalla vipataan. Eikös? :-D"

Tästä sitaatista eteenpäin keskustelua jatkuu vielä jonkin matkaa.
21. matts14.5.2011 klo 19:39
No oli se ELAS sitten oikein, siinä kun ei ollut mitään vihjettä itse ratkaisulle niin jäi tuo epävarmuus! En jaksanut tutkia mitä se tarkoittaisi kun Sale ale natsasi.
22. Jaska14.5.2011 klo 20:43
Muistelen minäkin silloin keskustelleeni tai paremminkin rähjänneeni RA:n vipata -verbistä puuterointia tarkoittavana. Nyt vanhana ja seestyneenä pidän sitä ihan hyväksyttävänä johdoksena. Vrt. luppi -> lupittaa. Minua ärsyttää, kun joutuu lupittamaan vihjeitä. Esim. Hakosen ristikosta viime PuPessa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *