KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 231

6104. Kirjailijat ketjuun - 231

Maikki27.3.2011 klo 18:35
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Lähettäjä: Hemuli 27.3.2011 klo 18:29

Donoso, José (El macho)
2. Maikki27.3.2011 klo 18:35
Elina Helander (Ei alkua ei loppua: Saamelaisten puheenvuoro; toinen tekijä)
3. Eki27.3.2011 klo 18:37
Reidar Jonsson (My Life as a Dog)

(Kiitos, te olette edelleen loistava!)
4. Maikki27.3.2011 klo 18:47
Oehninger, Friedrich (Johannes Kalvin)
5. Eki27.3.2011 klo 18:49
Claus-Christian W. Szejnmann (Ordinary People as Mass Murderers - Perpetrators in Comparative Perspective; yksi toim.)
6. Maikki27.3.2011 klo 18:53
Anna-Maija Usma (Iloinen viuluniekka 1 (+ säestyskirja)
7. Eki27.3.2011 klo 18:54
Martin L. Davies (Ordinary People as Mass Murderers - Perpetrators in Comparative Perspective; yksi toim.)
8. Hemuli27.3.2011 klo 18:56
Sarney, José (Semana sim, outra tabém)

(On hän. Ja teillä tuntuu olevan oikein kunnioittava suhde?)
9. Maikki27.3.2011 klo 18:56
Savo Heleta (Not My Turn to Die: Memoirs of a Broken Childhood in Bosnia)
10. Eki27.3.2011 klo 18:57
Tickell, John (Golf & Life; toinen tek.)
11. Maikki27.3.2011 klo 18:57
(Mitä mainioin etäsuhde!)
12. Maikki27.3.2011 klo 18:58
Husain, Ed (The Islamist)
13. Eki27.3.2011 klo 20:06
Daniel Joslyn-Siemiatkoski (Christian Memories of the Maccabean Martyrs)
14. Maikki27.3.2011 klo 20:23
Kaplin, William A. (A Legal Guide for Student Affairs Professionals; toinen tekijä)
15. Eki27.3.2011 klo 20:38
Michael Joens (Blood Reins - Detective Sandra Cameron Mysteries #2)
16. Maikki27.3.2011 klo 20:47
Shaun R. Harper (Student Engagement in Higher Education: Theoretical Perspectives and Practical Approaches for Diverse Populations; toinen tekijä)
17. Hemuli27.3.2011 klo 22:17
Romeo Murga (El canto en la sombra)
18. Maikki27.3.2011 klo 22:33
Gerber, Jane S. (Jews of Spain: A History of the Sephardic Experience)
19. Hemuli27.3.2011 klo 22:55
Scliar, Moacyr (Na noite do ventre, o diamante)
20. Maikki27.3.2011 klo 23:12
Rona F. Flippo (Handbook of College Reading and Study Strategy Research; toinen tekijä)
21. Hemuli27.3.2011 klo 23:14
Paul Polanski (Mustalaistaksi)

(Kääntely sallittu)
22. Maikki27.3.2011 klo 23:21
Kathryn H. Jacobsen (Introduction to Global Health)
23. Eki27.3.2011 klo 23:32
Bronwyn Jones (The Relationship Runes - A Compass for the Heart; toinen tek.)
24. Hemuli27.3.2011 klo 23:33
Enriqueta Flores Arrerondo (Los casi, casi esposos)
25. Eki27.3.2011 klo 23:42
Darynda Jones (First Grave on the Right)
26. Hemuli27.3.2011 klo 23:46
Smith, Lawrence (The New North)
27. Eki27.3.2011 klo 23:55
Chris Jones-Pauly (Women Under Islam - Gender, Justice and the Politics of Islamic Law; toinen tek.)
28. Maikki28.3.2011 klo 00:16
Lewis, Franklin (Rumi--Past and Present, East and West: The Life, Teachings, and Poetry of Jalal al-Din Rumi)
29. Eki28.3.2011 klo 00:18
Nicola Casarini (European Foreign Policy in an Evolving International System - The Road Towards Convergence; toinen toim.)
30. Maikki28.3.2011 klo 00:36
Nelson, Timothy J. (Every Time I Feel the Spirit: Religious Experience and Ritual in an African American Church)

(Ja tän myötä, Yötä!)
31. Eki28.3.2011 klo 00:37
John E. Joseph (Language and Identity - National, Ethnic, Religious)


(Öitsimisiin!)
32. Hemuli28.3.2011 klo 00:49
Pinheiro Goldberg, Jacob (Freud e o Ocultismo)
33. Eki28.3.2011 klo 00:55
Beverly Jenkins (Gettin' Merry; yksi tek.)
34. Hemuli28.3.2011 klo 01:09
Scella, Augustín ( El jinete y la lluvia)

(Ja siinä meni toiseksi viimeinen ässä!)
35. Eki28.3.2011 klo 01:11
Iris Jacob (My Sisters' Voices - Teenage Girls of Color Speak Out)
36. Hemuli28.3.2011 klo 01:28
Björn Bergenholtz (Vilka bilar)
37. Eki28.3.2011 klo 01:32
Zaki, Mohammed M. (American Global Challenges - The Obama Era)
38. Hemuli28.3.2011 klo 01:36
Maria Monvel (Últimos poemas)
39. Eki28.3.2011 klo 01:37
Louisa Hadley (Thatcher and After - Margaret Thatcher and Her Afterlife in Contemporary Culture; toinen toim.)
40. Hemuli28.3.2011 klo 01:43
Eduardo Barrios (Un perdido)
41. Eki28.3.2011 klo 01:46
Salvatore Satta (The Day of Judgment; toinen tek.)
42. Hemuli28.3.2011 klo 01:49
Amado, Gilberto (Depois la política)
43. Eki28.3.2011 klo 01:53
Ted Sherman (The Jersey Sting - A True Story of Crooked Pols, Money-Laundering Rabbis, Black Market Kidneys, and the Informant Who Brought It All Down; toinen tek.)
44. Hemuli28.3.2011 klo 01:55
Astica, Manuel (Libro de las horas)
45. Eki28.3.2011 klo 01:57
L. Neil Smith (The American Zone)
46. Hemuli28.3.2011 klo 02:04
Hernandez González, Cristian (El nochero)

(Taidan mennä sänkyyn kokeilemaan, saisinko PuPen Hakoseen lisätyksi yhtään ruutua. Viisi alariviä on vielä melkein tyhjänä. Voisitteko edes pitää peukkuja yritykselleni?)
47. Eki28.3.2011 klo 02:08
Abir Dajani Tuqan (Women Under Islam - Gender, Justice and the Politics of Islamic Law; toinen tek.)

(Yep!)
48. Hemuli28.3.2011 klo 09:14
Apablaza, Claudia (Diario de las especies)

(Kannustus auttoi: ristikossa on enää kaksi tyhjää ruutua.
49. PP28.3.2011 klo 09:41
Aleksius, Kalju (Autoaabits)
50. Eki28.3.2011 klo 09:52
Josh Margolin (The Jersey Sting - A True Story of Crooked Pols, Money-Laundering Rabbis, Black Market Kidneys, and the Informant Who Brought It All Down; toinen tek.)
51. PP28.3.2011 klo 10:04
Nikolai Abramov (Koumekümne koume)
52. Eki28.3.2011 klo 10:22
Vaughn, Carrie (Kitty Goes to War)
53. PP28.3.2011 klo 10:48
Erkki Laitila (Päättelytekniikka ohjelmisto-ongelmien ratkaisemiseen)
54. Hemuli28.3.2011 klo 11:50
Alejandra Costamanga (Dile que no estoy)
55. Eki28.3.2011 klo 12:07
Geri Guillaume (Gettin' Merry; yksi tek.)
56. Hemuli28.3.2011 klo 12:19
Morfi, Juan Carlos (La hija del alcalde)
57. Eki28.3.2011 klo 12:32
Sophia A. van Wingerden (The Women's Suffrage Movement in Britain, 1866-1928)
58. Maikki28.3.2011 klo 12:45
Dodds, Jerrilynn D. (The Arts of Intimacy: Christians, Jews, and Muslims in the Making of Castilian Culture; 1/3)
59. Eki28.3.2011 klo 12:53
David Chanoff (Vietnam - A Portrait of its People at War)
60. Maikki28.3.2011 klo 12:56
Fischer, Michael M. J. (A Reader in Medical Anthropology: Theoretical Trajectories, Emergent Realities; 1/4)
61. Eki28.3.2011 klo 13:03
Joshi, Vandana (Gender and Power in the Third Reich - Female Denouncers and the Gestapo (1933-45))
62. Maikki28.3.2011 klo 13:16
Andrew Mango (The Turks Today: Turkey after Ataturk)
63. Hemuli28.3.2011 klo 16:08
Garib, Walter (El viajero de la mágica)
64. Eki28.3.2011 klo 16:24
Robert van Rooij (Game Theory and Pragmatics; yksi tek.)
65. Maikki28.3.2011 klo 17:06
John A. Crow (Spain: The Root and the Flower: An Interpretation of Spain and the Spanish People)
66. Eki28.3.2011 klo 17:09
Willem van Schendel (Identity Politics in Central Asia and the Muslim World; toinen toim.)
67. Maikki28.3.2011 klo 17:18
Lowi, Theodore J. (The Personal President)
68. Eki28.3.2011 klo 17:19
Jäger, Gerhard (Game Theory and Pragmatics; yksi tek.)
69. Hemuli28.3.2011 klo 17:26
Dorfman, Ariel (Máscara)
70. Maikki28.3.2011 klo 17:44
Lemuel Watson (How Minority Students Experience College: Implications for Planning and Policy; yksi tekijöistä)
71. Eki28.3.2011 klo 17:45
Nick Van Heck (From Local Champions To Global Masters - A Strategic Perspective on Managing Internationalization; toinen tek.)
72. Hemuli28.3.2011 klo 17:54
Castro, Juan Modesto (Aguas estancadas)
73. Eki28.3.2011 klo 17:55
Teun Van Dijk (Discourse and Power)
74. Maikki28.3.2011 klo 20:13
Jones, Bryan D. (Agendas and Instability in American Politics; toinen tekijä)
75. Eki28.3.2011 klo 20:35
Dean Vaughn (How to Remember Anything - The Proven Total Memory Retention System)
76. Maikki28.3.2011 klo 20:36
Hunter Boylan (Teaching Developmental Reading: Historical, Theoretical, and Practical Background Readings; toinen tekijä)
77. Eki28.3.2011 klo 20:39
Anton Benz (Game Theory and Pragmatics; yksi tek.)
78. Hemuli28.3.2011 klo 21:49
Zapata, Juan Carlos (Los ricos bobos)
79. Eki28.3.2011 klo 21:55
Sylvia Van Ommen (Jellybeans)
80. Hemuli28.3.2011 klo 21:56
Massiani, Francisco (Las primeras hojas de la noche)
81. Eki28.3.2011 klo 21:56
Creagh, Patrick (The Day of Judgment; toinen tek.)
82. Maikki28.3.2011 klo 22:12
Charles Beyl (Learning To Slow Down & Pay Attention: A Book for Kids About Adhd; 1/3)
83. Eki28.3.2011 klo 22:15
Lori Van Pelt (Amelia Earhart - The Sky's No Limit)
84. Maikki28.3.2011 klo 22:18
Lang, James M. (On Course: A Week-by-Week Guide to Your First Semester of College Teaching)
85. Eki28.3.2011 klo 22:20
Maria van Lieshout (Peep! - A Little Book About Taking a Leap)
86. Maikki28.3.2011 klo 22:23
Tate, Gary (A Guide to Composition Pedagogies; 1/3)
87. Eki28.3.2011 klo 22:34
Rens van Munster (Securitising Immigration - The Politics of Risk in the EU)
88. Maikki28.3.2011 klo 22:39
Robert Boice (Advice for New Faculty Members)
89. Eki28.3.2011 klo 23:05
Cornelis A. van Minnen (Van Loon - Popular Historian, Journalist, and FDR Confidant)
90. Maikki28.3.2011 klo 23:11
Edward L. Bernays (Public Relations)
91. Eki28.3.2011 klo 23:15
Sonja van Wichelen (Commitment and Complicity in Cultural Theory and Practice; yksi toim.)
92. Maikki28.3.2011 klo 23:41
Lester Faigley (Fragments of Rationality: Postmodernity and the Subject of Composition)
93. Eki28.3.2011 klo 23:46
Elizabeth Van Steenwyk (Let's Go to the Beach - A History of Sun and Fun by the Sea)
94. Maikki28.3.2011 klo 23:53
Kurt Schick (A Guide to Composition Pedagogies; 1/3)
95. Eki28.3.2011 klo 23:55
Kristin Aune (Reclaiming the F Word - The New Feminist Movement; toinen tek.)
96. Maikki29.3.2011 klo 00:06
Eileen Gambrill (Social Work Practice)
97. Eki29.3.2011 klo 00:10
Luciano Vasapollo (Empire with Imperialism - The Globalizing Dynamics of Neoliberal Capitalism; yksi tek.)
98. Maikki29.3.2011 klo 00:14
O'Callaghan, Joseph F. (Reconquest and Crusade in Medieval Spain)
99. Eki29.3.2011 klo 00:20
Fred Van Lente (Halo: Evolutions - Essential Tales of the Halo Universe; yksi tek.)
100. Maikki29.3.2011 klo 00:23
Turam, Berna (Between Islam and the State: The Politics of Engagement)
101. Eki29.3.2011 klo 00:28
Andrew Van der Vlies (South African Textual Cultures - White, Black, Read all Over)
102. Maikki29.3.2011 klo 00:30
Silverman, Stephan M. (School Success for Kids With ADHD; 1/3)
103. Eki29.3.2011 klo 00:34
Mauro Casadio (Empire with Imperialism - The Globalizing Dynamics of Neoliberal Capitalism; yksi tek.)
104. Maikki29.3.2011 klo 00:38
Ibn Tufayl (Ibn Tufayl's Hayy Ibn Yaqzan: A Philosophical Tale)
105. Eki29.3.2011 klo 00:41
Laybourn, Keith (Policing in England and Wales, 1918-39 - The Fed, Flying Squads and Forensics; toinen tek.)
106. Maikki29.3.2011 klo 00:52
Hooper, John (The New Spaniards)


(Minkähän näköinen yhdistelmä on vasan ja kanan risteymä, Vasapollo?
Meitä ei tekniikka tänä iltana näytä suosivan. Yötä!)
107. Eki29.3.2011 klo 00:55
Henry Veltmeyer (Empire with Imperialism - The Globalizing Dynamics of Neoliberal Capitalism; yksi tek.)
108. Hemuli29.3.2011 klo 00:59
Rachel de Queiroz (Memorial de Maria Moura)
109. Eki29.3.2011 klo 01:01
O'Connor, Frank (Halo: Evolutions - Essential Tales of the Halo Universe; yksi tek.)
110. Hemuli29.3.2011 klo 01:04
[En voi leikkiä! Ei ole ännää eikä koota!]
111. Eki29.3.2011 klo 01:12
Zerner, Amy (The Instant Tarot Reader; toinen tek.)

(Vaihdan!)
112. Hemuli29.3.2011 klo 01:18
Méndez Guedez, Juan Carlos (Arbol de luna)

(Siinäpä oikea gentlemanni!)
113. Eki29.3.2011 klo 01:20
Sarah de Mul (Commitment and Complicity in Cultural Theory and Practice; yksi toim.)

(Leikkikavelia pitää ylittää auttaa.)
114. Hemuli29.3.2011 klo 01:24
Leandro Müller (Aleijadinho's code)
115. Eki29.3.2011 klo 01:30
Richard Van Heertum (Hollywood's Exploited - Public Pedagogy, Corporate Movies, and Cultural Crisis; yksi toim.)
116. Hemuli29.3.2011 klo 01:31
Mario Peláez Bazán (Natacha)
117. Eki29.3.2011 klo 01:37
Anthony J. Nocella, II (Hollywood's Exploited - Public Pedagogy, Corporate Movies, and Cultural Crisis; yksi toim.)
118. Hemuli29.3.2011 klo 01:39
Adolfo Couve Rioseco (Marina)
119. Eki29.3.2011 klo 01:41
Charles van der Leeuw (Oil and Gas in the Caucasus & Caspian)
120. Hemuli29.3.2011 klo 01:44
Walker Martínez, Carlos (Poesías)
121. Eki29.3.2011 klo 01:50
Steven Saylor (Last Seen in Massilia - A Novel of Ancient Rome)
122. Hemuli29.3.2011 klo 01:52
Rambo, Balduíno (Em busca de Grande Sintese)

(Nyt mulla painuvat silmät kiinni! Yöt!)
123. Eki29.3.2011 klo 02:09
O'Connor, Frank (Halo: Evolutions - Essential Tales of the Halo Universe; yksi tek.)

(Yö yö!)
124. PP29.3.2011 klo 09:27
Kari Tiirola (Kristuksen kirkastumisen kirkko)
125. Eki29.3.2011 klo 09:40
Allain, Paul (The Art of Stillness - The Theater Practice of Tadashi Suzuki)
126. Hemuli29.3.2011 klo 09:49
Lygia Fagundes Telles (Mistérios)
127. Eki29.3.2011 klo 09:51
Stephen Velychenko (Shaping Identity in Eastern Europe and Russia)
128. Hemuli29.3.2011 klo 10:18
Oswald de Andrade (A marcha de utópias)
129. Eki29.3.2011 klo 10:22
Dudley Andrew (Sansho Dayu; toinen tek.)
130. Hemuli29.3.2011 klo 10:33
Wolf, Carmen Cristina (Canto al amor divino)
131. Eki29.3.2011 klo 10:54
Andreff, Wladimir (Privatisation and Structural Change in Transition Economies; toinen toim.)
132. Maikki29.3.2011 klo 11:50
Reilly, Bernard F. (The Medieval Spains)
133. Eki29.3.2011 klo 12:59
Frymer, Benjamin (Hollywood's Exploited - Public Pedagogy, Corporate Movies, and Cultural Crisis; yksi toim.)
134. Maikki29.3.2011 klo 13:40
Nirenberg, David (Communities of Violence)
135. Eki29.3.2011 klo 13:48
David Angsten (Dark Gold)
136. Maikki29.3.2011 klo 15:39
Sue Jeweler (School Success for Kids With ADHD; 1/3)
137. Eki29.3.2011 klo 15:43
Robt McLees (Halo: Evolutions - Essential Tales of the Halo Universe; yksi tek.)
138. Maikki29.3.2011 klo 16:19
Sells, Michael A. (Desert Tracings : Six Classic Arabian Odes by 'Alqama, Shanfara, Labid, 'Antara, Al-A'sha, and Dhu al-Rumma)
139. Hemuli29.3.2011 klo 17:53
Ángel Cruchaga Santa María (Jade)
140. Maikki29.3.2011 klo 18:36
Abigail Krasner Balbale (The Arts of Intimacy: Christians, Jews, and Muslims in the Making of Castilian Culture; 1/3)
141. Eki30.3.2011 klo 00:37
Evenson, B. K. (Halo: Evolutions - Essential Tales of the Halo Universe; yksi tek.)
142. Maikki30.3.2011 klo 00:50
Baumgartner, Frank R. (Agendas and Instability in American Politics; toinen tekijä)
143. Eki30.3.2011 klo 00:52
Kevin Grace (Halo: Evolutions - Essential Tales of the Halo Universe; yksi tek.)
144. Maikki30.3.2011 klo 01:02
Chittick, William C. (Vision of Islam; toinen tekijä)
145. Eki30.3.2011 klo 01:03
Carole Cavanaugh (Sansho Dayu; toinen tek.)
146. Maikki30.3.2011 klo 01:14
Gupta, Anil K. (Getting China and India Right; toinen tekijä)

(Kiitos seurasta, ja Yötä!)
147. Eki30.3.2011 klo 01:18
Karen Traviss (Halo: Evolutions - Essential Tales of the Halo Universe; yksi tek.)

(Juu juu)
148. PP30.3.2011 klo 04:29
Seppo Parkkonen: (Viipurin perhonen)
149. Eki30.3.2011 klo 09:32
Kenneth Abel (Down in the Flood)
150. Hemuli30.3.2011 klo 10:54
Luis da Cámara Cascudo (Nomes de Terra)
151. Maikki30.3.2011 klo 12:39
Duneier, Mitchell (Slim's Table: Race, Respectability, and Masculinity)
152. Hemuli30.3.2011 klo 13:41
Lins, Paulo (City of God)
153. Maikki30.3.2011 klo 13:52
Lave, Jean (Situated Learning: Legitimate Peripheral Participation; toinen tekijä)
154. Eki30.3.2011 klo 13:55
Abegglen, James C. (21st Century Japanese Management - New Systems, Lasting Values)
155. Hemuli30.3.2011 klo 14:05
Cea Egaña, José Luis (Teoria del cobierno)
156. Maikki30.3.2011 klo 14:08
Susan Naomi Bernstein (Teaching Developmental Writing)
157. Eki30.3.2011 klo 14:28
Nylund, Eric (Halo: Evolutions - Essential Tales of the Halo Universe; yksi tek.)
158. Maikki30.3.2011 klo 14:41
Carol Stack (All Our Kin: Strategies for Survival in a Black Community)
159. Hemuli30.3.2011 klo 14:44
Carlos Celis Atria (Familia y sociedad en Chile)
160. Eki30.3.2011 klo 14:58
Acikyildiz, Birgül (The Yezidis - The History of a Community, Culture and Religion)
161. Maikki30.3.2011 klo 15:12
Lu, Min-Zhan (Representing the "Other: Basic Writers and the Teaching of Basic Writing; toinen tek.)
162. Hemuli30.3.2011 klo 15:12
Luz Machado (Ronda)
163. Hemuli30.3.2011 klo 15:13
Alfonso Calderón (Toca madera)
164. Maikki30.3.2011 klo 15:20
Olivia Remie Constable (Medieval Iberia: Readings from Christian, Muslim, and Jewish Sources)
165. Hemuli30.3.2011 klo 19:36
Luz Machado (Ronda)
166. Maikki30.3.2011 klo 19:49
Decker, Dawn M. (Ethics and Law for School Psychologists; 1/3)
167. Hemuli30.3.2011 klo 20:30
Méndez, Conny (El maravilloso número 7)
168. Maikki30.3.2011 klo 20:33
Norman E. Gronlund (Assessment of Student Achievement; toinen tekijä)
169. Eki30.3.2011 klo 20:39
Daniel Da Cruz (Boot)
170. Hemuli30.3.2011 klo 20:56
Urbaneja, Luis Manuel (Ovejón)
171. Eki30.3.2011 klo 20:57
Lincoln Dahlberg (Radical Democracy and the Internet - Interrogating Theory and Practice; toinen toim.)
172. Maikki30.3.2011 klo 21:04
George D. Kuh (Student Success in College; 1/4)
173. Hemuli30.3.2011 klo 21:16
Hübner, Manuel Eduardo (Los enemigos)
174. Eki30.3.2011 klo 21:18
Dallas, George (The Final Act - The Roads to Waterloo)
175. Hemuli30.3.2011 klo 21:19
Galo Ghigliotto (Aeropuerto)
176. Eki30.3.2011 klo 21:23
Tobias S. Buckell (Halo: Evolutions - Essential Tales of the Halo Universe; yksi tek.)
177. Hemuli30.3.2011 klo 21:24
Laureano Márquez (Vicente y Mario)
178. Eki30.3.2011 klo 21:25
Eugenia Siapera (Radical Democracy and the Internet - Interrogating Theory and Practice; toinen toim.)
179. Hemuli30.3.2011 klo 21:40
Antonio Campaña (Canta el gallo)
180. Eki30.3.2011 klo 21:41
Alex Danchev (Fin De Siecle - The Meaning of the Twentieth Century; toim.)
181. Maikki30.3.2011 klo 22:16
Victor Villanueva (Cross-Talk in Comp Theory)
182. Eki30.3.2011 klo 22:22
Vandermeer, Jeff (Halo: Evolutions - Essential Tales of the Halo Universe; yksi tek.)
183. Maikki30.3.2011 klo 22:37
Fox, Charles M. (Working With Contracts: What Law School Doesn't Teach You)
184. Eki30.3.2011 klo 22:38
Margaret Danbrot (The New Cabbage Soup Diet)
185. Maikki30.3.2011 klo 22:46
Tinto, Vincent (Leaving College: Rethinking the Causes and Cures of Student Attrition)
186. Eki30.3.2011 klo 22:56
Tessa Kum (Halo: Evolutions - Essential Tales of the Halo Universe; yksi tek.)
187. Maikki30.3.2011 klo 23:03
Milkis, Sidney M. (The American Presidency: Origins and Development, 1776-2007; toinen tekijä)
188. Hemuli30.3.2011 klo 23:05
Miró Quesada Canturias, Francisco (La otra mitad del mundo)
189. Eki30.3.2011 klo 23:09
Carole H. Dagher (Bring Down the Walls - Lebanon's Post-War Challenge)
190. Maikki30.3.2011 klo 23:12
Rose, Mike (Lives on the Boundary: The Struggles and Achievements of America's Underprepared)
191. Eki30.3.2011 klo 23:14
Kathy Dahlen (The Elusive Yet Holy Cure)
192. Hemuli30.3.2011 klo 23:23
Erico Verisimo (Solo de clarineta)
193. Maikki30.3.2011 klo 23:25
Marcia B. Baxter Magolda (Knowing and Reasoning in College: Gender-Related Patterns in Students' Intellectual Development)
194. Hemuli30.3.2011 klo 23:26
Antonio de Castro Alves (O Navio Negreiro)
195. Eki30.3.2011 klo 23:26
Sandra Dallas (Whiter Than Snow)
196. Hemuli30.3.2011 klo 23:29
Adolfo Caminha (O Emigrado)

(Ja korjaus edelliseen: Antônio de Castro Alves
Anteeksi, Maikki!)
197. Eki30.3.2011 klo 23:41
Helmut Daller (Vocabulary Studies in First and Second Language Acquisition - The Interface Between Theory and Application; yksi toim.)
198. Maikki30.3.2011 klo 23:47
Rosemary S. Caffarella (Learning in Adulthood; 1/3)
199. Hemuli30.3.2011 klo 23:56
Augusto de Campos (Idehologia)
200. Maikki31.3.2011 klo 00:03
Sue C. Wortham (Assessment in Early Childhood Education)
201. Eki31.3.2011 klo 00:09
Milton, James (Vocabulary Studies in First and Second Language Acquisition - The Interface Between Theory and Application; yksi toim.)
202. Maikki31.3.2011 klo 00:11
Silvia, Paul (How to Write a Lot: A Practical Guide to Productive Academic Writing)
203. Eki31.3.2011 klo 00:12
Layla S. Diba (Royal Persian Paintings - The Qajar Epoch 1779-1924; toinen toim.)
204. Maikki31.3.2011 klo 00:15
Bass, Rick (Winter : Notes from Montana)
205. Eki31.3.2011 klo 00:22
Carolina Díaz-Bonilla (Public Policies for Human Development - Achieving the Millennium Development Goals in Latin America; yksi tek.)
206. Maikki31.3.2011 klo 00:27
L. S. Vygotsky (Mind in Society: The Development of Higher Psychological Processes)
207. Eki31.3.2011 klo 00:30
Kashani, Tony (Hollywood's Exploited - Public Pedagogy, Corporate Movies, and Cultural Crisis; yksi toim.)
208. Maikki31.3.2011 klo 00:34
Yavuz, M. Hakan (Secularism and Muslim Democracy in Turkey)
209. Eki31.3.2011 klo 00:39
Amanda W. Dotseth (Fernando Gallego and His Workshop - The Altarpiece from Ciudad Rodrigo; yksi toim.)
210. Maikki31.3.2011 klo 00:45
Horner, Bruce (Representing the "Other: Basic Writers and the Teaching of Basic Writing; toinen tek.)
211. Eki31.3.2011 klo 00:52
Charles Drazin (French Cinema)
212. Maikki31.3.2011 klo 00:57
Neale, John M. (Case Studies in Abnormal Psychology; 1/4)
213. Eki31.3.2011 klo 01:41
Marco V. Sánchez (Public Policies for Human Development - Achieving the Millennium Development Goals in Latin America; yksi tek.)
214. Hemuli31.3.2011 klo 08:13
Zambra, Alejandro (Mudanza)
215. Eki31.3.2011 klo 09:42
Robin Abrahams (Miss Conduct's Mind over Manners - Master the Slippery Rules of Modern Ethics and Etiquette)
216. Hemuli31.3.2011 klo 09:48
Manuel Moreno Jimeno (La noche ciega)
217. Eki31.3.2011 klo 10:17
O'Leary, Patrick (The Gift)
218. Hemuli31.3.2011 klo 10:27
Collyer, Jaime (Pecar como Dios manda)
219. Eki31.3.2011 klo 10:31
Meara, Paul (Vocabulary Studies in First and Second Language Acquisition - The Interface Between Theory and Application; yksi toim.)
220. Hemuli31.3.2011 klo 10:43
Uslar Pietri, Arturo (El Camino de El Dorado)
221. Eki31.3.2011 klo 10:48
Richards, Brian (Vocabulary Studies in First and Second Language Acquisition - The Interface Between Theory and Application; yksi toim.)
222. Hemuli31.3.2011 klo 10:50
António Cândido (Nocturnos)
223. Eki31.3.2011 klo 10:51
David D. Malvern (Vocabulary Studies in First and Second Language Acquisition - The Interface Between Theory and Application; yksi toim.)
224. Maikki31.3.2011 klo 12:07
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *