KESKUSTELUT > RISTIKOT > ILTAPÄIVÄLEHTIEN RISTIKOT

61. Iltapäivälehtien ristikot

Matti Keravalta1.5.2003 klo 18:59
Hei!

Viikonlopun iltapäivälehtien tarjontaan kuuluu aukeamallinen ristikoita. Minua on jo pitkään harmittanut se että Ilta-Sanomien helppo on mielestäni liian helppo ja vaikea liian vaikea (paitsi harvoin esiintyvät kaksi ja puolitähtiset). Ymmärrän toki että mikä minulle on liian vaikea on monelle muulle ratkonnan juhlaa. Siitä huolimatta pettymys on usein melkoinen kun koko aukeama jää turhaksi.

Laatijat tietysti pyrkivät virittämään vaikestason niin että mahdollisimman montaa ratkojaa pystytään ainakin jollakin tavalla palvelemaan. Olisikohan niin että jos helppoa vähän vaikeutettaisiin ja vaikeaa helpotettaisiin, niin saataisiin ratkojaspektrille vähän laajempi peitto. Mielestäni Iltalehti on onnistunut tässä hyvin.

Kertokaapa mietteenne niin annamme Sanarisille ohjaavaa palautetta.
2. Eki1.5.2003 klo 19:44
Kiitos Matti mielipiteestä! Kerron hieman asioiden taustoja, sitten saavat kaikki purkaa mieltään.
Minusta helpot pyörivät asteikolla yhdestä kaksimiinukseen ja visaiset kaksimiinuksesta kolmeen. On selvää, että kaksitähtisten ystäville ei ole paljon nannaa tarjolla lauantaisin, mutta suuren yleisön helposta ristikosta ei voi kovin paljon sinne antaa, muuten menee liian vaikeaksi ja vaikeista tulee sitten helposti kommenttia "ei ollut kovis".
IS:n arkipäivät tarjoavat tällä hetkellä ristikoita tuolta väliltä joka päivä, ne kaikki lasketaan välille ykspuol-kaks. Sen avulla mielestäni IS tarjoaa jokaiselle jotakin.
3. Matti Keravalta4.5.2003 klo 16:32
Varsin tyhjentävä oli Ekin vastaus, mutta vähän vielä urputan. IS:n arkiristikot ovat yksi/puolitoistatähtisiä, ja viikonlopun siis yksi- ja kolmetähtisiä. Näin ollen kaksi- ja kaksi ja puolitähtisten ystäville löytyy vain harvoin tarjontaa. Missään ei ole tietysti sanottu että IS:n palstan velvollisuus on tarjoilla kaikkea mahdollista, löytyyhän ristikoita muualtakin.

Taisi tämänviikkoinen kovis olla vähän pehmeämpi, vaikka on vielä kesken. Siis kiitokset siitä! Pisteytys oli unohtunut tai jätetty tahallaan pois.
4. Eki4.5.2003 klo 16:53
En laske tätä urputukseksi vaan ajatustenvaihdoksi.

Arkiristikoiden on tarkoitus olla puolitoista-kaksitähtisiä. Viikonloppuna on usein kaksi-kaksipuolitähtinen. Tämänkertaisesta koviksesta ei jäänyt pisteytys tahallaan, mutta ei se kovin kova kovis ole.
5. aloittelijaharrastaja6.5.2003 klo 09:04
ja nyt tää näkee tähtiä... =) Mut ihan oikeesti, helppo on jopa minulle (aloittelijalle) usein "liian" helppo, kun taas vaikeasta saan hyvällä tuurilla sanan tai kaksi paikalleen...
6. Urpo6.5.2003 klo 15:16
Ilta-Sanomien koviksessa oli jokin aika sitten pari vihjettä, jotka ei meikäläiselle auennut.
Valaiskaa te tietävät pimeydessä kulkevaa!

Ekistä samaa sukupuolta ->ASMOT.
olut ->MUMMA.
7. Toinen aloittelija6.5.2003 klo 15:22
Olen itse jo päässyt kapaloista: esim. Mustan Pelikaanin helpot tuntuvat liian helpoilta. Punaisen Pelikaanin kahden tähden tehtävät tuntuvat kuitenkin liian vaikeilta. Olo on vähän kuin kiirastulessa.
8. Marianna6.5.2003 klo 16:34
MUMMA oli vähän kaukaa haettu, n. 1988 - 1995 välillä ilmestyneestä Semicin Ristikkosanastosta IV. Olisi vielä hyvä tietää, missä ja millaista tummaa olutta sitä tilaamalla saisi maistella.

Muuten - viipeellä sain käsiini viime tiistain Iltiksen ja viipeellä kehun mahtavaa suoritusta. Missäpäin näitä sivuja taas olikaan Ekin tarina ajankohtaisristikon synnystä?
9. Éki6.5.2003 klo 16:41
Ek = TOMAS, siitä anagrammi = ASMOT.

Kiitos kaikille kommentoijille, tämä on arvokasta tietoa tulevia ristikoita suunnitellessä.

Kuulin juuri, että pääsiäisen IS-ristikkoon tuli yli 6000 vastausta!
10. Make6.5.2003 klo 22:17
Olen Keravan Matin kanssa samaa mieltä.
Lauantain Iltiksessä on helpon ja vaikean tasoero liian
suuri.
Näitä tämän ** (*) tason ristikoita esiintyy liian vähän
lauantain ristikkosivuilla.
Vaimo kirjoittaa ekan ristikon puolessa tunnissa,
mutta minä en saa aikaan vaikeaan viikossa muuta kuin pakolliset T-kirjaimet. Olenkohan taantunut, vai onko ratkojat kehittyneet.
11. OSui7.5.2003 klo 09:44
ASMOT-vihje on minusta liian monimutkainen. Kaksivaiheisuus ja anagrammi kyllä tavallaan vihjataan, mutta perin hienovaraisesti. Lisäksi pitää tuntea Tomas Ek. Sanoisin, että 99.9-prosenttisesti vihjeen ymmärtäminen onnistuu vasta sanan ratkeamisen jälkeen, jos sittenkään. Monikohan ajatteli niin, että Asmo-nimisiä naisia ei ole, joten kaikki Asmot ovat samaa sukupuolta? Noita kaksineuvoisia etunimiäkin on olemassa.

Juuri näitä siirtymävaiheessa olevia ratkojia ajatellen olen ennenkin kannattanut vaikeusasteeltaan vaihtelevia vihjeitä samassa ristikossa. Siis niin, että aukeamassa on muuten helppoja vihjeitä, mutta 1-2 vaikeampaa. Nämä sanat ratkeavat poikittaisten avulla, ymmärrys tulee (toivottavasti) jälkijunassa ja samalla saa kokemusta vaikeampien ristikoiden ajatusmaailmasta.
12. Urpo7.5.2003 klo 10:00
Kiitos tietämättömyyteni verhon aukaisusta.
Tämä keskustelukanava on tosi hyvä juttu. Uskallan ennustaa tälle ruusuista tulevaisuutta.
13. Sepposka8.5.2003 klo 16:36
Selvitin juuri tämänpäiväiset IS-ristikot. Arkiristikot ovat
helppoja. Lauantaisin jännitän usein etukäteen mitä hauskaa ja raivostuttavaa löytyy "koviksesta". Antti
Skyttä ja Teemu Pallonen ja pari muutakin laatijaa saa veren-
paineen nousemaan, lyijärin ja kumin kulumaan ja joskus jopa ristikon ratkeamaan. Nyt on työn alla viimeisin Skyttä ja
uusi viikonlopun kovis tulossa - tässä hommassa on jää-
kiekkokin jäänyt toiselle pistesijalle !

Ainoa harmi IS-ristikoissa on juhlapyhien aukeamat - liian
läpikirjoitettavia - juuri silloin olisi aikaa vaikeammankin
ristikkoratkaisun aikaansaamisekksi.
14. Teemu Pallonen8.5.2003 klo 20:57
Juhlapyhien aukeamat on pyritty saamaan sellaisiksi, että mahdollisimman monet pääsisivät ratkonnassa vauhtiin. Uskoisin, että juuri juhlapyhien ristikkoja ratkoo myös monet sellaiset, jotka eivät muulloin ratko säännöllisesti. Mutta juuri juhlapyhinä on aikaa sellaiseen. Ainakin vastausmäärien perusteella nämä aukeamat kiinnostavat.

Ja eiköhän ainakin juhannuksena löydy pähkäiltävää myös vaikeiden ystäville, kun IS:ssä on alkuvuoden vaikein ristikko.
15. hannu-tapani8.5.2003 klo 21:17
älkää vaan helpottako viikonlopun "kovista"
16. Eki8.5.2003 klo 21:23
Kaivataan lisää puolustupuheenvuoroja hannu-tapanin tapaan, muuten kyllä hieman helpotamme. Laadin juuri eilen ja tänään 24.5. koviksen, joka on korkeintaan 2+. On kyllä erittääin vaikea osuttaa tuohon, sillä sitä moni kovempi ratkoja pitää vielä aivan pehmiksenä.
17. Jyrki Takala8.5.2003 klo 22:17
Helppoja ristikkoja ovat kaikki lehdet pullollaan, joten luulisi kerran viikossa yksi vaikeakin sekaan sopivan. Ja ei kai kukaan Ilta-Sanomia pelkästään ristikoiden takia osta? Paitsi SM-kisaa varten.
18. Urpo9.5.2003 klo 08:36
Ei ehkä pelkästään ristikoiden takia, mutta jos kovis helpottuu jää lehti minulta ainakin useammin ostamatta.
19. OSui9.5.2003 klo 09:05
Joo, ei ehkä pelkästään, mutta kaikki muu on kylkiäistä. Jos ristikoita ei olisi, en ostaisi.

Myös valinta kahden kilpailevan iltapäivälehden välillä perustuu nimenomaan ristikoihin. Sen toisen ristikot olivat muinoin niin surkeita, että huono muisto on ja pysyy.

Satunnaisesti lehti on osunut käteen (noin 20 vuoteen en ole sitä ostanut, sanoo nimimerkki "toiveissaan pettynyt") ja taso on parantunut, mutta edelleen vanhassa vara parempi. Tosin sitäkään en nykyisen säästökampanjani vuoksi juuri osta muuten kuin SM-kisan vuoksi.
20. tonimikael10.5.2003 klo 14:49
IS:n koviksista:
Puolustan! Ovat olleet oikein tyydyttäviä!
Erityisesti miellyttäneitä ovat olleet "skytät" ja
Vuokilan "vierasperäinengeminaatta"-teemaristikot.
(Meniköhän tuo sana oikein... hmmm.. :) )
21. Matti Keravalta10.5.2003 klo 17:14
Joo, Ekin tuplageminaatta... ovat olleet kovasti minunkin mieleeni. Ovat kaikki ollet "kaksi ja puolikkaita".
22. Sepposka12.5.2003 klo 16:31
Hyvät laatijat ! Älkää suinkaan helpottako viikonlopun
Koviksia ainakaan kovin paljon. Mitä siitä, jos ei osaa ratkais-
ta, kyllä ne ahaat ym. riemastukset. ähkimiset ja (v)ihastuk-
set voi kokea jälkeenkinpäin kun tarkastaa omat aukkonsa.

Olen jo kauan ihmetellyt, minkälaisia "tuntoja" laatijoilla mah-
taa olla kun he laativat tosi helppoja kun heidät yleensä
tunnetaan ja tiedetään "koviksi". Tuntuuko mahdollisesti
turhautuneisuutta tai muuten vain "antaa nyt mennä "
tuntemksia.
23. Timppa12.5.2003 klo 21:55
Olen Hannu-Tapanin ja Sepposkan linjoilla, ei helpotusta Koviksiin. Se on kuitenkin suurin syy ostaa viikonlopun Iltis, uutisethan voi lukea netistäkin. Sarjakuvat on se toinen syy...
24. Teemu Pallonen12.5.2003 klo 22:16
Sepposkalle: Hyvän helpon ristikon (jollaisia esim. Pehmikset toivottavasti ovat) laatiminen on usein vaikeampaa kuin sen Koviksen laatiminen. Pehmikseen ei saisi päästää läpi yhtään vaikeaa sanaa tai jos on pakko käyttää hankalampaa sanaa, sen pitää mennä ristiin helpon sanan kanssa eikä siinä saa olla piilokirjainta. Kun laatijana pidän tavoitteena käyttää hyvää ja helppoa sanastoa sekä yritän saada ristikkoon myös avaruutta, en tunne turhautumista.

Toki Koviksen laatiminen on erilaista (ja siksi aina virkistävää), koska siinä saa "revitellä" sanoituksessa ja miettiä kieroja vihjeitä ratkojien hikoiluttamiseksi.

Johtuuko täällä keskustelupalstalla esiintynyt Kovisten vaikeuden puolustaminen siitä, että täällä kirjoittavat usein himoratkojat, jotka juuri nauttivat vaikeista ristikoista?
25. Eki13.5.2003 klo 00:05
Teemu puhuu asiaa. Jos alkaa laatia helppoa, se sujuu yleensä hitaammin. Tosin hyvin lyhytsanainen helppo on helppo tehdä. Mutta jos haluaa tehdä parempisanaisen, jotta se motivaatio työhön säilyisi, pitää koko ajan olla tarkkana. Jos sitten lopuksi huomaa, että ei ristikosta tulekaan tarpeeksi helpposanaista helpoksi, on tehnyt paljon turhaa työtä pitääkseen vähänkin pahemmat sanat poissa. Hyvän helpon laadinnan voi kuitenkin koska tahansa kääntää visaiseksi, koska sanat ovat selkeää moni-ilmeistä kieltä, vaikkei joukossa juuri vaikeita sanoja olisikaan.
26. OSui13.5.2003 klo 10:07
Teemu ja Eki ne yhteen soppii, heistä voi toisetkin ottaa oppii...

Lähden 96-prosenttisesti laatimaan sillä mielellä, että yritän välttää pahoja sanoja. Yleensä joudun jossakin kohtaa tinkimään. Kantapääni on kertonut, että jostakin joutuu joustamaan, ellei ole todella etevä, pätevä ja kätevä. Mieluummin tingin sanapituudesta kuin sanaston laadusta, jos nämä kaksi ovat vaihtoehtoina (usein ovat).

Siihen kun pääsisi, että vaivattomasti yhdistäisi Ekin ja Teemun sanaston ja tyylitajun Ilen sanapituuteen, niin olisi kertakaikkiaan kuninkaallinen olo?
27. Eki13.5.2003 klo 10:21
Kyllähän mekin lähdemme laatimaan ilman pahoja sanoja, mutta vaikeassa voi leikitellä vaikka vorschmack-tyyppisillä sanoilla, se on tavallaan paha mutta tavallaan yleistietoa ja yleistiedossa pyritään pysymään niin pitkälle kuin mahdollista.

Ilen "vähintään 6-kirjaimisia"-ristikot ovat omassa lajissaan ja runsaudessaan komea sarja, olisipa vain mukava kerrankin nähdä lehden arvostavan sitä. Menee harakoille, kun ei kerrota!

Se on yksi tapa tehdä pitkäsanaisia. Tällöin keskipituus on tietysti yli 6, mutta olipa esim. eilisessä Iltiksen ristikossa 6,1 ja silloin tällöin meillä tulee urheiltua tuolla 6,0-6,4 välimaastossa Mutta jos tavoittelee sinne sanastoa pahemmin huonontamatta, siitä on vaikeaa (ja turhaa!) mennä yli.

Yhtenä harvoista yhteislaadintasessioista yritimme Teemun kanssa kerran laatia ristikkoa, jossa ei olisi 7-kirjaimista lyhempää, mutta se jäi jumiin 7x7 alakulmaan parin tunnin jyystön jälkeen. Laadittiin sitten Iltikseen semmoinen, jossa oli kolme 4x11 aluetta, joihin kaikkiin tuli vierekkäiset sanat valokuvista (joista toinen otettiin sanojen perusteella!) ja keskipituutta kaikkiaan tuli 6,5.

Ketähän tämmöinen kiinnostaa?
28. J Takala13.5.2003 klo 10:52
Itse asiassa tavallinen ratkoja ei varmaankaan paljon perusta eikä edes huomaa, onko sanojen keskipituus 5 vai 6. Pitkäsanaisten ristikoiden laatijat saavat kuitenkin arvostusta muilta laatijoilta ja kokeneemmilta ratkojilta, pääasiassa Sanaseppoväeltä.

Oma "ennätys" on noin 6,3. Sekin laadinta vuodelta 1997. Näin kertoo kirjanpito. Täytyy varmaan kokeilla joskus, jos pystyisi parempaan.
29. Eki13.5.2003 klo 11:15
Tätähän aina sanotaan ja näin varmaan onkin, mutta sanaston keskipituuden pitäminen korkeana parhaimmillaan monipuolistaa sanastoa sun muuta mukavaa. Ja etenkin pitää laatijan vireessä ja valppaana. En sanoisi sitä silti pääasiassa arvostuksen tavoitteluksi.
"Jos pystyisi parempaan" tarkoittanee sitä, että keskipituusennätys kasvaa mutta sanaston laatu ei ainakaan laske. Mitään järkeähän ei ole kasvattaa sitä itsetarkoituksellisesti, kuten on todettu monenkin suulla.
Kyllä ne, joissa keskipituus menee yli 6,5:n yleensä ovat erikoisuuksia, joissa sitten on jotain huonompaa.
Sama koskee isoja aukioita. Kun tein Sanaseppoon 8x9-alakulman, niin kyllähän niistä sanoista jotkut suorastaan hävettivät. Sitten Leinonen teki saman perässä hyvin sanoin. Pystyi siis parempaan, vaikka saavutus oli teoriassa sama.
30. J Takala13.5.2003 klo 12:57
No en minäkään missään nimessä pitkäsanaisuutta pelkästään arvostuksen tavoitteluna pidä.

Ja ei sanaston keskipituutta tosiaankaan kannata nostaa, jos sanaston laatu laskee samaa tahtia. Varmaankin ristikko, jossa sanojen keskipituus on 5, voi olla yhtä hyvä. Pääasia, ettei mennä sille tasolle, että laadintaan käytetään 5 minuuttia ja toteutukseen toiset 5 minuuttia ja lopputuloksen joku onneton voi saada kovakantisena joululahjaksi.

Nyt taisi mennä jo vähän asian sivusta, mutta menköön.
31. Matti Keravalta13.5.2003 klo 13:39
"Ketähän tämmöinen kiinnostaa?", Eki kyselee.

Kyllä se kiinnostaa meitä ratkojia. Olipa helppo tai vaikea, jos laatija on pannut itsensä likoon (pitkät sanat, laajat alueet, paljon vieraskirjaimia, ...) niin ratkoja ilahtuu siitä heti. Jo vaistomaisesti tajuaa onko täyttämässä täydellistä tusinaristikkoa, joita niitäkin luoja paratkoon piisaa, vai onko käsillä vähän laadukkaampaa. Laatu kai se avainsana on, vaikka sen määrittely tässä yhteydessä mahdotonta lieneekin.

Kerran IS:n höyryristikossa oli neljä x- ja kolme f-kirjainta, eikä mikään ollut piilokirjain. Eki taisi olla syyllinen. Tuli lähes euforinen olo vaikka ristikko oli varsin helppo.

Ymmärrän että laatija välillä miettii että kannattaako yrittää, mahtavatko kuitenkaan huomata. Yrittäkää vaan, kyllä huomaamme!
32. tonimikael14.5.2003 klo 12:50
Kerava-Matti puhuu asiaa!
Ei kai tätä muuten tarvi kommentoidakaan..? :)
33. OSui14.5.2003 klo 13:19
Huomaavien (huomaavaisten?) joukko on pieni, mutta arvokas. Epäilen, että heidän sisällään asuu pieni laatija. Jotkut jipot on ilmeisesti tehty vain pientä piiriä palvelemaan, jolloin enemmistö älähtää. Parhaat osaamisen ja viitseliäisyyden merkit jäävät tämän pienen joukon iloksi, mutta eivät häiritse muita. Hienoa, että jotkut jaksavat kulkea muutakin kuin Pienimmän Ponnistuksen Polkua Puuskuttamatta. Olkoon sitten syynä oma ylpeys tai epäitsekäs elämyksen antamisen ilo.
34. Sepposka15.5.2003 klo 16:30
Laatijoille kiitokset vastauksista ! Kahtena viime päivänä
olen katsellut "uusin silmin" IS-ristikoita.

Olen pahoillani, että käytin sanaa turhautuneisuus, en vain
keksinyt muutakaan ilmaisua kun huomasin mahdollisuuden
kysyä mieltäni vaivannutta asiaa.

Huomenna on taas Hesarin ristikko työn alla ja kolmen viikon
takaisen ratkaisun tarkistus - ties mitä onkaan tullut väärin
tai ihan oikein ajateltua. Jos oikein koville ottaa, niin lauan-
tain IS-Kovis ja Hesari ovat vierekkäin ja päällekkäin ja apu-
teokset pinossa !
35. Eki15.5.2003 klo 16:35
Puolisalaista informaatiota: Hesarin Aulis Lehdolta tuli tänään tieto ensivisiitistä tällä sivulla. Espanjasta käsin hän täällä vierailee, ei välttämättä tosin ehtinyt penkoa keskusteluja niin syvälle, että olisi löytänyt itseään koskevat jutut. En kehota aloittamaan juttuja alusta, mutta hyvähenkisellä kritiikillä voi nyt yrittää vaikuttaa Aulikseen. Toivottavasti hän myös ottaa osaa keskusteluun.
36. OSui16.5.2003 klo 08:59
Lehdolle tiedoksi: ainakin keskusteluissa STOA, Hesarin ristikot ja Ristikkosana "taav" on vaihtelevahenkistä kritiikkiä.

Toiveiden tynnyriin: olisiko mahdollisuutta saada joskus hamassa tulevaisuudessa toiminto "sanan haku keskusteluista"? Se helpottaisi etsimistä, jos haluaisi tietää, missä keskustelussa on käsitelty tiettyä hämärästi muistettua asiaa, tai onko käsitelty jotain asiaa.

Onko muuten tarkoitus joskus poistaa vanhat keskustelut? Muutenhan massa paisuu kuin pullataikina. Pystyykö sivuston ylläpitäjä näkemään, milloin tiettyä keskustelua on viimeksi luettu? Tämä voisi olla mielekkäämpi poistokriteeri kuin viimeinen lisäys.
37. J Takala16.5.2003 klo 09:13
Tärkeitä keskusteluja ei kuitenkaan kannattaisi poistaa. Vanhoissakin ketjuissa voi olla täyttä asiaa!
38. OSui16.5.2003 klo 09:39
Siksipä ehdotin viimeistä lukupäivää kriteeriksi. Tietysti tässä on kaksi ongelmaa. Joku lukuhullu voi lukea ihan harjoituksen vuoksi kaikki keskustelut päivittäin, jolloin kaikki keskustelut ovat "tärkeitä". Toisaalta jotkut aiheet voivat olla ajankohtaisia vain esimerkiksi olympiavuosina. Näitä varten voisi olla tarpeen mahdollisuus leimata jotkut aiheet "ikuisiksi".
39. Antti Viitamäki16.5.2003 klo 13:21
Periaatteessahan noista voisi koota yhden pitkän tekstitiedoston, joka olisi saatavilla omalle koneelle jonkin linkin kautta. Omalla tekstinkäsittelyohjelmalla sitä voisi sitten tutkia ja pätkiä miten lystää.

Olisiko tuollaisen automaattisesti päivittyvän "keskustelujen summa" -makron tekeminen ja linkin taakse laittaminen vaikeaa? Se kuulostaa harrastelijaohjelmoijan korvaan helpolta, mutta totuus voi tietenkin olla jotain ihan muuta.

Tämä makroajatus siis etupäässä siinä mielessä, jos tuollaisen sananhakusysteemin tekeminen vaikuttaa liian isolta/kalliilta hommalta. (Taaskaan en tiedä, suokaa anteeksi!) :-) :-) :-)
40. Matti25.5.2003 klo 15:53
No nyt oli IS:n kovis kaksitähtinen, niinkuin Eki aiemmin lupailikin. Oli kiva ratkottava, kiitos siitä!
41. Eki25.5.2003 klo 16:04
Tämän juuri tein oheisen keskustelun inspiroimana. Mutta ei muutos tule radikaali olemaan.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *