KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 227

6078. Kirjailijat ketjuun - 227

Maikki9.3.2011 klo 00:10
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Lähettäjä: Eki 8.3.2011 klo 23:58

Pittock, Murray G. H. (Loyalty and Identity - Jacobites at Home and Abroad; yksi toim.)
2. Maikki9.3.2011 klo 00:12
(Ensin jostain kumman syystä edellisestä ylijääneet nimet. Koneeni on osannut aiemmin laskea tavujen lukumäärän oikein, mutta ei nyt.)

Stephen Bending - González, Carlos Alberto - Tissot, Bruno - Osvaldo Ulloa Sanchez - Eidelberg, Martin - Isolda Pradel - Lincoln Taiz - Zonia Cueto Galvez - Zeiger, Eduardo - Ohnemus, Günter - Richard Clodfelter - Ranciere, Jacques - Stimson, James A. - Steve Fenton - O'Keefe, Garrett J. - John Bulloch - Christian G. Appy -
3. Maikki9.3.2011 klo 00:13
(Ja tästä jatkuu.)


Helen Fisher (Sinä + Minä = Me?)
4. Eki9.3.2011 klo 00:16
Rudolfsson, Marie Louise (Tuisku oppii hyppäämään)

(Kitoooos!)
5. Maikki9.3.2011 klo 00:25
Edward Horton (Historian arvoitukset; 1/3)
6. Eki9.3.2011 klo 00:35
Nicholas Carnot (Economic Forecasting; yksi tek.)
7. Maikki9.3.2011 klo 00:42
Totti Noisniemi (Arijoutsin kuvittaja mm. Kolmesta poikki)
8. Eki9.3.2011 klo 01:08
Morten Ramsland (Doghead)


(Totti kuvitti 50-luvulla ristikoitakin!)
9. Hemuli9.3.2011 klo 09:00
Diego Maquieira (La tirana)
10. PP9.3.2011 klo 09:58
Anne Mäkinen (Kioski, kipari, kiska, snagari)
11. Eki9.3.2011 klo 10:05
Koen, Vincent (Economic Forecasting; yksi tek.)
12. PP9.3.2011 klo 10:13
Tamminen-Sutac, Maarit (Kasvamisen kipeä kauneus)
13. Eki9.3.2011 klo 10:42
Toby Forward (Jouluhiiri; toinen tek.)
14. Wexi9.3.2011 klo 10:51
Vladimir Dudintsev (Ei ainoastaan leivästä)

(Melkein samanniminen koosteessa, Vlamimir Dudintsev)
15. Eki9.3.2011 klo 10:55
Vellacott, Jo (Pacifists, Patriots and the Vote - The Erosion of Democratic Suffragism in Britain During the First World War)
16. Wexi9.3.2011 klo 11:10
Juri Tynjanov (Nuori Puškin)

(Edellisessä olin laittanut nimet väärinpäin, mutta onhan se jo oikeastaan koosteessa).
17. Eki9.3.2011 klo 11:24
Ruth Brown (Jouluhiiri; toinen tek.)

(Palataa siis Vladimiriin, en huomannut virhettäsi)
18. Maikki9.3.2011 klo 13:47
Watson, James L. (Golden Arches East: McDonald's in East Asia)
19. Eki9.3.2011 klo 13:55
Littlewood, Jane (Applied Research for Better Practice; yksi tek.)
20. Maikki9.3.2011 klo 14:03
English, John A. (Surrender Invites Death: Fighting the Waffen Ss in Normandy)
21. Hemuli9.3.2011 klo 14:27
Andrés Mendizábal Suárez (Juaninco pecesito)
22. Maikki9.3.2011 klo 15:01
Eubank, Keith (Survey of Historic Costume; toinen tekijä)
23. Hemuli9.3.2011 klo 15:08
Hiriart, Pablo (Frente al país)
24. Maikki9.3.2011 klo 15:28
Louise Mitchell (The Cutting Edge: Fashion from Japan)
25. Wexi9.3.2011 klo 15:32
Linevski, Aleksandr (Kivikirjan sivuja)
26. Maikki9.3.2011 klo 16:09
Drew R. McCoy (The Elusive Republic: Political Economy in Jeffersonian America)
27. Hemuli9.3.2011 klo 16:39
Osvaldo Wegmann (El camino de hambre)
28. Eki9.3.2011 klo 16:41
A. Philippa Pearce (Tom ja keskiyön puutarha)
29. Maikki9.3.2011 klo 16:52
Chapin, F. Stuart, III (Plant Physiological Ecology; 1/3)
30. Eki9.3.2011 klo 16:54
Tarbell, Jim (Imperial Overstretch - George W. Bush and the Hubris of Empire)
31. Hemuli9.3.2011 klo 17:04
Mario Chávez Benavides (Y después, ...que?)
32. Eki9.3.2011 klo 17:12
Siddiqui, Ataullah (Christian-Muslim Dialogue in the Twentieth Century)
33. Maikki9.3.2011 klo 17:19
Husain, Masud (Ad boy; toinen tekijä)
34. Eki9.3.2011 klo 17:29
Dalvinder Singh (Deposit Insurance; yksi toim.)
35. Hemuli9.3.2011 klo 17:35
González del Río, Miguel (Tira pa' largo)
36. Eki9.3.2011 klo 17:41
La Brosse, John Raymond (Deposit Insurance; yksi toim.)
37. Hemuli9.3.2011 klo 18:17
Domingo Silva, Víctor (La criollita)
38. Eki9.3.2011 klo 18:58
Roger Burbach (Imperial Overstretch - George W. Bush and the Hubris of Empire)
39. Hemuli9.3.2011 klo 19:31
Carrillo Calderón, Carlos (La cruz de Santiago)

(Tai toisin päin, kun ne ännät ovat niin mukavia...)
40. Eki9.3.2011 klo 20:24
Sinetar, Marsha (The Mentor's Spirit - Life Lessons on Leadership and the Art of Encouragement)
41. Hemuli9.3.2011 klo 20:27
Antonio Bentué (Los Tentationes de Job)
42. Eki9.3.2011 klo 20:35
Emma Smith (Equity in Education - An International Comparison of Pupil Perspectives; toinen tek.)

(Ongohan buumabentue?)
43. Hemuli9.3.2011 klo 20:56
Huneeus, Pablo (La vida en amarillo)

(Voibi ollagin.)
44. Eki9.3.2011 klo 21:00
Lisa Szefel (The Gospel of Beauty in the Progressive Era - Reforming American Verse and Values)
45. Hemuli9.3.2011 klo 21:06
Lavin Cerda, Hernán (La música del pensamiento)
46. Maikki9.3.2011 klo 21:21
Alephonsian Deng (They Poured Fire on Us From the Sky: The Story of Three Lost Boys from Sudan; 1/4)
47. Eki9.3.2011 klo 21:22
Andrew Spicer (European Film Noir; toim.)
48. Eki9.3.2011 klo 21:23
Gorard, Stephen (Equity in Education - An International Comparison of Pupil Perspectives; toinen tek.)
49. Maikki9.3.2011 klo 21:27
Pope, Jeremy C. (Culture War? The Myth of a Polarized America; 1/3)
50. Eki9.3.2011 klo 21:41
Campbell, Andrew (Deposit Insurance; yksi toim.)
51. Maikki9.3.2011 klo 22:10
Wilson N. Stewart (Paleobotany and the Evolution of Plants; toinen tekijä)


(Kärsin yhteysvaikeuksista, jos olen myöhässä, ei kannata odottaa.)
52. Eki9.3.2011 klo 22:18
Tatjana Silec (Palimpsests and the Literary Imagination of Medieval England - Collected Essays; yksi toim.)
53. Hemuli9.3.2011 klo 23:09
Chávez, Mario J. (Alma Arequipa)
54. Eki9.3.2011 klo 23:31
Jestrovic, Silvija (Performance, Exile and 'America'; toinen tek.)
55. Hemuli9.3.2011 klo 23:37
Alliende, Felipe (Mi amigo el negro)
56. Eki9.3.2011 klo 23:39
Pauline Hardiker (Applied Research for Better Practice; yksi tek.)
57. Hemuli9.3.2011 klo 23:46
Rolando Cárdenas (Que tras esos muros)
58. Eki9.3.2011 klo 23:53
Spicer, Andrew (European Film Noir; toim.)
59. Hemuli10.3.2011 klo 09:30
Wilhelm Lehmann (Sichtbare Zeit)
60. Eki10.3.2011 klo 09:40
Abdul Alkalimat (The African American Experience In Cyberspace)
61. Hemuli10.3.2011 klo 09:53
Andrés Pizarro (El verano del castaño)
62. Eki10.3.2011 klo 10:29
Reijo Vahtokari (Peliin kadonnut poika)


(Tuttu mies Suomen Kuvalehden kanssa harjoitetusta yhteistyöstä.)
63. Hemuli10.3.2011 klo 10:53
Rose Marie Muraro (Maíz lucro)
64. Eki10.3.2011 klo 11:16
Raeleen Chai-Elsholz (Palimpsests and the Literary Imagination of Medieval England - Collected Essays; yksi toim.)


(Ärräpäitäkin sitä riittää...)
65. Hemuli10.3.2011 klo 11:20
Zeller, Ludwig (Zeller sueño)

(Tsetoista nyt puhumattakaan...)
66. Eki10.3.2011 klo 11:53
Gilles Andréani (Justifying War? - From Humanitarian Intervention to Counterterrorism; toinen toim.)


(Tai siis niitä jaksetaan kysyä niin paljon etteivät ne meinaa riittää...)
67. Maikki10.3.2011 klo 14:00
Irene Bloom (Sources of Chinese Tradition; toinen tekijä


(Sama suhde unisuuksiin.... )
68. Eki10.3.2011 klo 14:02
Meerzon, Yana (Performance, Exile and 'America'; toinen tek.)
69. Maikki10.3.2011 klo 14:04
Ames, Carol (The Public Relations Writer's Handbook; 1/3)
70. Eki10.3.2011 klo 14:07
Leo Carruthers (Palimpsests and the Literary Imagination of Medieval England - Collected Essays; yksi toim.)
71. Maikki10.3.2011 klo 14:09
Seitel, Fraser P. (Practice of Public Relations)
72. Eki10.3.2011 klo 14:12
Partnoy, Frank (Infectious Greed - How Deceit and Risk Corrupted the Financial Markets)
73. Maikki10.3.2011 klo 14:14
Kirkham, M. B. (Principles of Soil and Plant Water Relations)
74. Eki10.3.2011 klo 14:48
Bob Pease (Undoing Privilege - Unearned Advantage in a Divided World)
75. Maikki10.3.2011 klo 14:54
Schrag, Philip G. (Ethical Problems in the Practice of Law; toinen tekijä)
76. Eki10.3.2011 klo 14:57
Pringle, Keith (A Man's World? - Changing Men's Practices in a Globalized World; toinen toim.)
77. Maikki10.3.2011 klo 15:08
Helmut Kohnke (Soil Science Simplified; toinen tekijä)
78. Hemuli10.3.2011 klo 15:28
Eugenio Pereira Salas (Pepe Vila)
79. Eki10.3.2011 klo 15:48
Sarah Perrigo (The Geneva Conventions Under Assault; toinen toim.)
80. Hemuli10.3.2011 klo 16:07
Omar Pérez Santiago (Negrita, no me hagas mal)
81. Maikki10.3.2011 klo 16:09
Gudykunst, William B. (Theorizing About Intercultural Communication)
82. Hemuli10.3.2011 klo 16:13
Borrero Vargas, Victor (Tres mujeres contra el mundo)
83. Eki10.3.2011 klo 16:17
Ralph Peters (The War after Armageddon)
84. Maikki10.3.2011 klo 16:19
Shankman, Peter (Can We Do That?! Outrageous PR Stunts That Work--And Why Your Company Needs Them)
85. Eki10.3.2011 klo 16:25
Robert Peters (Getting What You Came For - The Smart Student's Guide to Earning an M. A. or a Ph. D.)
86. Maikki10.3.2011 klo 16:26
Richard L. Hasen (Remedies Examples and Explanations)
87. Eki10.3.2011 klo 16:30
Sorpong Peou (Foreign Intervention and Regime Change in Cambodia - Towards Democracy?)
88. Maikki10.3.2011 klo 16:49
Osborne, Grant R. (The Hermeneutical Spiral: A Comprehensive Introduction to Biblical Interpretation)
89. Eki10.3.2011 klo 16:51
Roger Penrose (White Mars; toinen tek.)
90. Hemuli10.3.2011 klo 17:01
Ernesto Montenegro (Puritania)
91. Maikki10.3.2011 klo 17:10
Rampton, Sheldon (Toxic Sludge is Good For You: Lies, Damn Lies and the Public Relations Industry; toinen tekijä)
92. Hemuli10.3.2011 klo 17:35
Oreste Plath (Olografías)
93. Eki10.3.2011 klo 18:35
Heinrichs, Wolfhart (The Law Applied - Contextualizing the Islamic Shari'a; yksi tek.)
94. Hemuli10.3.2011 klo 18:52
Rafael Maluenda (Escenas de la vida campesana)
95. Eki10.3.2011 klo 18:56
Delphine Hirsh (The Girls' Guide to Surviving a Break-Up)
96. Hemuli10.3.2011 klo 19:01
Hugo Montes Brunet (Las miradas de Jesús)
97. Eki10.3.2011 klo 19:45
Tudor Humphries (Are You a Spider?)
98. Hemuli10.3.2011 klo 20:02
Silva Lazo, Julio (Mi abuelo Ciriaco)
99. Eki10.3.2011 klo 20:06
In-Taek Hyun (South Korean Strategic Thought toward Asia . Strategic Thought in Northeast Asia; yksi toim.)
100. Hemuli10.3.2011 klo 20:09
Undurraga, Antonio (de) (Jesús, el poeta del Mar Muerto)
101. Eki10.3.2011 klo 20:23
Oleh Havrylyshyn (Divergent Paths in Post-Communist Transformation - Capitalism for All or Capitalism for the Few?)
102. Hemuli10.3.2011 klo 20:43
Nabuco, Joaquim (My education)
103. Eki10.3.2011 klo 20:54
Mark Haw (Middle World - The Restless Heart of Matter and Life)
104. Hemuli10.3.2011 klo 21:07
Wehling, Arno (Formacao do Brasil colonial(
105. Eki10.3.2011 klo 21:14
Nicholas Henshall (The Zenith of European Monarchy and its Elites - The Politics of Culture, 1650-1750)
106. Hemuli10.3.2011 klo 21:16
Luis Merino Reyes (Ultima llama)
107. Eki10.3.2011 klo 21:21
Shin-wha Lee (South Korean Strategic Thought toward Asia - Strategic Thought in Northeast Asia; yksi toim.)
108. Hemuli10.3.2011 klo 21:25
Eduardo Casanova Sucre (Hacia la noche)
109. [Hemuli]10.3.2011 klo 21:26
[Peruutan!]
110. Hemuli10.3.2011 klo 21:27
Eloy Guillermo González (Instrucción cívica)
111. Eki10.3.2011 klo 21:30
Eugenia W. Herbert (Twilight on the Zambezi - Late Colonialism in Central Africa)
112. Hemuli10.3.2011 klo 21:32
Teodoro Petkoff (Por qué hago lo que hago)
113. Eki10.3.2011 klo 21:36
Fargues, Philippe (Christians and Jews Under Islam; toinen tek.)
114. Hemuli10.3.2011 klo 21:42
Ednodio Quintero (El rey de las ratas)
115. Eki10.3.2011 klo 21:45
Rozman, Gilbert (South Korean Strategic Thought toward Asia - Strategic Thought in Northeast Asia; yksi toim.)
116. Hemuli10.3.2011 klo 21:50
Tobias Barreto (Discursos)
117. Eki10.3.2011 klo 21:56
Thomas J. Fararo (Purpose, Meaning, and Action - Control Systems Theories in Sociology; toinen toim.)
118. Hemuli10.3.2011 klo 22:03
Orlando Paes Filho (Sangue de Gelo)
119. Eki10.3.2011 klo 22:11
Harry Ferguson (Best Practice in Social Work; yksi toim.)
120. Hemuli10.3.2011 klo 22:12
Nassar, Raduan (Menina a Caminho)
121. Eki10.3.2011 klo 22:13
Allen, Judy (Flip the Flaps: Dinosaurs)
122. Hemuli10.3.2011 klo 22:19
Domingo Melfi (Portales)
123. Eki10.3.2011 klo 22:28
Ferrer, Caridad (When the Stars Go Blue)
124. Hemuli10.3.2011 klo 22:29
Alfredo Jocelyn-Holt (Los césares perdidos)
125. Eki10.3.2011 klo 22:41
Luke Ferretter (Towards a Christian Literary Theory)
126. Maikki10.3.2011 klo 22:42
Tedin, Kent L. (American Public Opinion: Its Origins, Content, and Impact; toinen tekijä)
127. Maikki10.3.2011 klo 22:43
Ronald D. Smith (Strategic Planning for Public Relations)
128. Eki10.3.2011 klo 22:44
Hillary Fields (Heart of a Lion)
129. Hemuli10.3.2011 klo 23:09
Sonia Montecino Aguirre (Mitos de Chile)
130. Eki10.3.2011 klo 23:28
Rex Weyler (Chop Wood, Carry Water; yksi tek.)
131. Maikki10.3.2011 klo 23:31
Reimer, Joseph (Succeeding at Jewish Education)
132. Eki10.3.2011 klo 23:32
Peri Bearman (The Law Applied - Contextualizing the Islamic Shari'a; yksi tek.)
133. Maikki10.3.2011 klo 23:33
Aronson, Merry (The Public Relations Writer's Handbook; 1/3)
134. Hemuli10.3.2011 klo 23:36
Raquel Muños de Franco (Vieja tierra)
135. Eki10.3.2011 klo 23:36
Rick Fields (Chop Wood, Carry Water; yksi tek.)
136. Maikki10.3.2011 klo 23:58
Craig Detweiler (A Matrix of Meanings: finding God in pop culture; toinen tekijä)

(Laitan tämän Hemulin Ekin ja väliin, Jatkuu siis Ekin)

D tai S
137. Maikki10.3.2011 klo 23:59
Daniel Pekarsky (Vision At Work: The Theory and Practice of Beit Rabban)
138. Eki11.3.2011 klo 00:01
Kent A. McClelland (Purpose, Meaning, and Action - Control Systems Theories in Sociology; toinen toim.)


(Kappas, katsoin väärin)
139. Hemuli11.3.2011 klo 00:04
Dines, Alberto (Morte no paraiso)
140. Maikki11.3.2011 klo 00:10
Taylor, Barry (A Matrix of Meanings: finding God in pop culture; toinen tekijä)
141. Eki11.3.2011 klo 00:13
Youssef Courbage (Christians and Jews Under Islam; toinen tek.)
142. Maikki11.3.2011 klo 00:19
Gil Graff (Separation of Church and State)


(Rosvoilukin sallitua)
143. Eki11.3.2011 klo 00:21
Febos, Melissa (Whip Smart)
144. Maikki11.3.2011 klo 00:31
Soloveitchik, Joseph B. (The Lonely Man of Faith)
145. Eki11.3.2011 klo 00:43
Bernard G. Weiss (The Law Applied - Contextualizing the Islamic Shari'a; yksi tek.)
146. Maikki11.3.2011 klo 00:52
Svonkin, Stuart (Jews Against Prejudice)
147. Hemuli11.3.2011 klo 00:56
Torquato Neto (Os útimos días de paupería)
148. Maikki11.3.2011 klo 01:01
Tony Michels (A Fire in Their Hearts: Yiddish Socialists in New York)
149. Eki11.3.2011 klo 01:13
Sally Rhine Feather (The Gift - The Extraordinary Experiences of Ordinary People; toinen tek.)
150. Hemuli11.3.2011 klo 01:15
Rodríguez Motamayor, Filiberto (Alas blancas)
151. Eki11.3.2011 klo 01:33
Taylor, Peggy (Chop Wood, Carry Water; yksi tek.)
152. Hemuli11.3.2011 klo 10:17
Guevara Paredes, Mario (Cazador de gringas y otros cuentos)
153. Eki11.3.2011 klo 10:36
Ingrasci, Rick (Chop Wood, Carry Water; yksi tek.)
154. Hemuli11.3.2011 klo 10:41
Carlos Manuel Cox (Utopía y realidad en el Inca Garcilaso)

(Tai toisin päin)
155. Eki11.3.2011 klo 10:49
O'Brien, Cynthia (Quiz Quest 2; yksi tek.)
156. Hemuli11.3.2011 klo 11:04
Allende, Juan Rafael (Cuentos colorados)
157. Eki11.3.2011 klo 11:22
Lourdes Casanova (Global Latinas - Latin America's Emerging Multinationals)
158. Hemuli11.3.2011 klo 12:18
Aránguiz, Carlos (Defensa de Lot)
159. Maikki11.3.2011 klo 12:28
Stauber, John (Toxic Sludge is Good For You: Lies, Damn Lies and the Public Relations Industry; toinen tekijä)
160. Eki11.3.2011 klo 14:10
Hilary Chetwynd (The Weaver's Workbook - A Concise Weaving Course Based On A Creative Understanding Of The Principles And Practices Of The Craft)
161. Hemuli11.3.2011 klo 14:17
David González Lobo (No hay casa fuerte)
162. Maikki11.3.2011 klo 14:48
Bruce E. Gronbeck (Communication Criticism: Rhetoric, Social Codes, Cultural Studies; toinen tekijä)
163. Eki11.3.2011 klo 15:10
Karen Jones (Best Practice in Social Work; yksi toim.)
164. Maikki11.3.2011 klo 15:11
Sonja K. Foss (Rhetorical Criticism: Exploration and Practice)
165. Eki11.3.2011 klo 15:34
Schmicker, Michael (The Gift - The Extraordinary Experiences of Ordinary People; toinen tek.)
166. Hemuli11.3.2011 klo 16:24
Lairner, Giselda (La fille de Kafka)
167. Maikki11.3.2011 klo 16:48
Dan DiMicco (Steeling America's Future)
168. Eki11.3.2011 klo 16:53
Clyde Chitty (Education Policy in Britain)
169. Maikki11.3.2011 klo 17:09
Tepper, Bette K. (Mathematics for Retail Buying with CDROM)
170. Eki11.3.2011 klo 17:21
Krailing, Tessa (Painajaismies)
171. Hemuli11.3.2011 klo 17:23
Ali Aguilera (Four Seasons Dream)
172. Maikki11.3.2011 klo 17:31
Rosenzweig, Franz (On Jewish Learning)


(Jospa Hemulilta loytyy unikirjain... ?)
173. Hemuli11.3.2011 klo 17:47
Zapata, Pedro León (Zapata contra Pinochet)

(On vielö toinenkin tallessa!)
174. Maikki11.3.2011 klo 17:50
N. N. Glatzer (On Jewish Learning; toim.)

(Ehkä myöhemmin... )
175. Hemuli11.3.2011 klo 17:51
Rojas Espaillat, José Maria (Simón Bolivar)
176. Eki11.3.2011 klo 17:57
Amanda Capern (The Historical Study of Women, England 1500-1700)
177. Hemuli11.3.2011 klo 18:01
Ros de Olano, Antonio (Poesías)

(Pakko tarjoilla noita kurjia vokaaleja, kun noista ärristäkään ei oikein pääse valitsemaan.)
178. Eki11.3.2011 klo 18:08
Iain Smyth (Faaraon silmä)
179. Hemuli11.3.2011 klo 18:10
Humberto Rivas Mijares (Trompeta)
180. Eki11.3.2011 klo 18:12
S. E. Hinton (Olimme kuin veljet)
181. Maikki11.3.2011 klo 18:19
Nomi Prins (It Takes a Pillage: An Epic Tale of Power, Deceit, and Untold Trillions)
182. Hemuli11.3.2011 klo 18:29
Santiago Elordi (Ni adentro ni afuera)
183. Eki11.3.2011 klo 18:31
Donna Decker Schuster (Women's Literary Creativity and the Female Body; toinen toim.)
184. Hemuli11.3.2011 klo 18:32
Enrique Barrios (Miravilla)
185. Eki11.3.2011 klo 18:38
Stephen Cheeke (Byron and Place - History, Translation, Nostalgia)
186. Hemuli11.3.2011 klo 18:40
Emmerich, Fernando (Las flores de hojalata)
187. Eki11.3.2011 klo 18:40
Diane Long Hoeveler (Women's Literary Creativity and the Female Body; toinen toim.)
188. Hemuli11.3.2011 klo 18:42
Raquel Señoret (Sin título)
189. Eki11.3.2011 klo 18:46
Tom Cheesman (The Shocking Ballad Picture Show)
190. Hemuli11.3.2011 klo 19:07
Alarcón, Francisco X. ) Laughing Tomatoes and other Spring Poems)
191. Maikki11.3.2011 klo 19:09
Xinru Liu (The Silk Road in World History)
192. Hemuli11.3.2011 klo 19:24
Uribe, Armando (No hay lugar)
193. Maikki11.3.2011 klo 19:40
Don Spetner (The Public Relations Writer's Handbook; 1/3)
194. Eki11.3.2011 klo 20:03
Roger Clough (Housing Decisions in Later Life; yksi tek.)
195. Hemuli11.3.2011 klo 20:20
Guillermo Mercado (El hombre en mi canción)
196. Eki11.3.2011 klo 20:42
Danile Gilpin (Quiz Quest 2; yksi tek.)
197. Maikki11.3.2011 klo 21:02
Ian G. Barbour (Religion and Science)

(Antakaa palaa, tää menee jo muutenkin kahteen osaan. Saatte koosteen myöhemmin!)
198. Hemuli11.3.2011 klo 21:09
Ramón Díaz Sánchez (Casandra)
199. Eki11.3.2011 klo 21:19
Edward Castronova (Exodus to the Virtual World - How Online Fun Is Changing Reality)
200. Maikki11.3.2011 klo 22:20
Viorst, Judith (Alexander and the Terrible, Horrible, No Good, Very Bad Day; toinen tekijä)
201. Eki11.3.2011 klo 22:36
Harriet Castor (Ballet Stories; toinen tek.)
202. Hemuli11.3.2011 klo 22:38
Ribeiro, Darcy (Migo)
203. Maikki11.3.2011 klo 22:51
Cihan Tuğal (Passive Revolution: Absorbing the Islamic Challenge to Capitalism)
204. Eki11.3.2011 klo 23:17
Les Bright (Housing Decisions in Later Life; yksi tek.)
205. Maikki11.3.2011 klo 23:28
Tortora, Phylliss G. (Survey of Historic Costume; toinen tekijä)
206. Eki11.3.2011 klo 23:33
Sally Holmes (Ballet Stories; toinen tek.)
207. Maikki11.3.2011 klo 23:36
Sillars, Malcolm O. (Communication Criticism: Rhetoric, Social Codes, Cultural Studies; toinen tekijä)
208. Eki11.3.2011 klo 23:37
Mary Leamy (Housing Decisions in Later Life; yksi tek.)
209. Maikki11.3.2011 klo 23:45
Maxwell McCombs (Setting the Agenda: The Mass Media and Public Opinion)
210. Hemuli11.3.2011 klo 23:51
Buse, Monica (Todos los derechos menos la libertad)
211. Maikki11.3.2011 klo 23:58
Chandler, Paul-Gordon (Pilgrims of Christ on the Muslim Road: Exploring a New Path Between Two Faiths)
212. Hemuli12.3.2011 klo 00:00
Olegario Lazo Baeza (Honor de soldado)
213. Maikki12.3.2011 klo 00:07
Zinsser, William (On Writing Well)

(Mullakin yksi unetus... Mutta ei enää.)
214. Hemuli12.3.2011 klo 00:24
Martinez, Maruja (Entre el amor y la furia)

(Pannnan sitten noin päin... Mutta saa sen silti vaihtaa.)
215. Maikki12.3.2011 klo 00:30
Jerry A. Hendrix (Public Relations Cases; toinen tekijä)

(J ehdottomasti mieluisampi, aina.)
216. Hemuli12.3.2011 klo 00:31
Xavier, Chico (Nosso lar - ja tiettävästi 411 muutakin teosta!)
217. Maikki12.3.2011 klo 00:34
Carothers, Andrew J. (The Publicity Handbook; toinen tekijä)
218. Hemuli12.3.2011 klo 00:49
Jorge Flórez-Aybar (La tierra de los vencidos)
219. Maikki12.3.2011 klo 00:51
Reutter, Mark (Making Steel: Sparrows Point and the Rise and Ruin of American Industrial Might)
220. Eki12.3.2011 klo 00:53
Kelly, Fergus (Spice Girls – meidän tarinamme)
221. Maikki12.3.2011 klo 00:57
Scult, Mel (Dynamic Judaism: The Essential Writings of Mordecai M. Kaplan; toinen toim.)
222. Hemuli12.3.2011 klo 00:59
Elías Pérez Borjas (Dime cómo vives)
223. Eki12.3.2011 klo 01:02
Abby Cocovini (What's Inside Your Tummy, Mommy?)
224. Maikki12.3.2011 klo 01:03
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *