KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 226

6070. Kirjailijat ketjuun - 226

Maikki6.3.2011 klo 00:26
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Lähettäjä: Eki 6.3.2011 klo 00:20

Martha Brockenbrough (Things That Make Us (Sic) - The Society for the Promotion of Good Grammar Takes on Madison Avenue, Hollywood, the White House, and the World)
2. Maikki6.3.2011 klo 00:27
Huttunen, Sirpa (Tahdon sanoa: Kirjoituksia kielen ja perinteen voimasta. Kalevalaisten naisten liiton 70-vuotisjuhlakirja; toinen toim.)
3. Hemuli6.3.2011 klo 00:29
Alegría, Fernando (Como un arbol rojo)
4. Wexi6.3.2011 klo 00:37
[Lukaisin tuossa Alegrian Como un arbol rojon, 1968 julkaistun teoksen. Nautin aivan suunnattomasti aina puoleen väliin, kunnes huomasin, etten osaa sanaakaan espanjaa:)]
5. Eki6.3.2011 klo 00:37
Diane Patrick (Terry McMillan - The Unauthorized Biography)

(Kiitos raikukoon!)
6. Maikki6.3.2011 klo 00:42
Karin Mäkelä (Valkea voima; huumeäidin tarina)
7. Eki6.3.2011 klo 01:24
Lynn Payer (Medicine and Culture)
8. Maikki6.3.2011 klo 13:06
Ronald Story (The Rise of Conservatism in America, 1945-2000; toinen tekijä)
9. Eki6.3.2011 klo 13:17
Rosie Corrigan (Se diggas pilveä enemmän kuin mua)
10. Maikki6.3.2011 klo 13:20
Allen, David L. (Text-Driven Preaching: God's Word at the Heart of Every Sermon; 1/3)
11. Eki6.3.2011 klo 13:22
Dando, Sue (Iskin parhaan ystäväni poikakaverin)
12. Maikki6.3.2011 klo 13:25
Esphyr Slobodkina (Caps for Sale: A Tale of a Peddler, Some Monkeys and Their Monkey Business)
13. Eki6.3.2011 klo 14:16
Alastair Phillips (Rififi)
14. Maikki6.3.2011 klo 14:22
Schmitter, Philippe C. (Transitions from Authoritarian Rule: Tentative Conclusions about Uncertain Democracies; 1/3 toim.)

(Miten vain)
15. Hemuli6.3.2011 klo 14:40
Calle, Belisario (Sonetos insignes)
16. Maikki6.3.2011 klo 14:50
Isserman, Maurice (America Divided: The Civil War of the 1960s; toinen tekijä)
17. Hemuli6.3.2011 klo 14:57
Emar, Juan (Umbral)
18. Eki6.3.2011 klo 15:03
Ann Bryant (Ystävyydestä se alkoi)
19. Maikki6.3.2011 klo 15:17
Tarun Khanna (Billions of Entrepreneurs: How China and India Are Reshaping Their Futures--and Yours)
20. Eki6.3.2011 klo 15:40
Angela Bull (Toivomushauta)
21. Maikki6.3.2011 klo 15:48
Lewis, Pelly (The Miracle Play of Hasan and Husain)
22. Eki6.3.2011 klo 16:18
Lorna Read (Mun vanhemmat on tosi vaikeita)
23. Hemuli6.3.2011 klo 16:21
Diego Barros Arana (Compendio de Historia Moderna)
24. Eki6.3.2011 klo 16:44
Arja Putti (Mustapippurin metkat matkat)
25. Hemuli6.3.2011 klo 16:47
Illanes, Pablo (Los amantes canibales)
26. Maikki6.3.2011 klo 16:52
Liz Garton Scanlon (All the World; toinen tekijä)
27. Eki6.3.2011 klo 16:52
Lanskoy, Miriam (The Chechen Struggle - Independence Won and Lost; toinen tek.)
28. Eki6.3.2011 klo 16:54
Naomi Conn Liebler (The Female Tragic Hero in English Renaissance Drama; toim.)
29. Maikki6.3.2011 klo 16:55
Reid, Grant W. (Landscape Graphics)
30. Hemuli6.3.2011 klo 16:57
Walter Pérez Meza (Morir en Pucalipa)
31. Eki6.3.2011 klo 17:02
Alvin Liebling (Adlai Stevenson's Lasting Legacy; toim.)
32. Maikki6.3.2011 klo 17:17
Gordon Williamson (German Special Forces of World War II; toinen tekijä)
33. Eki6.3.2011 klo 17:19
O. Z. Livaneli (Bliss)
34. Maikki6.3.2011 klo 17:23
Lambers, Hans (Plant Physiological Ecology; 1/3)
35. Eki6.3.2011 klo 17:31
Scott, Hugh (Hirmuhiirten luola)
36. Maikki6.3.2011 klo 17:43
Guhan Subramanian (Commentaries and Cases on the Law of Business Organization; 1/3)
37. Hemuli6.3.2011 klo 18:19
Nicomedes Guzmán (El pan bajo la bota)
38. Eki6.3.2011 klo 18:42
Adam Loory (Championship Tactics - How Anyone Can Sail Faster, Smarter, and Win Races; yksi tek.)
39. Maikki6.3.2011 klo 19:04
Robert Forczyk (Rescuing Mussolini - Gran Sasso 1943; toinen tekijä)
40. Hemuli6.3.2011 klo 19:39
Karoliina Pertamo (Metsän eläimiä)
41. Maikki6.3.2011 klo 19:50
Marla Frazee (All the World; toinen tekijä)
42. Eki6.3.2011 klo 19:51
Michael Coleman (Pääsy kielletty!)
43. Eki6.3.2011 klo 19:53
Edward Vallance (Contexts of Conscience in the Early Modern World 1500-1700; toinen toim.)
44. Maikki6.3.2011 klo 20:00
Christine A. Mallouhi (Miniskirts, Mothers, and Muslims: A Christian Woman in a Muslim Land)
45. Eki6.3.2011 klo 20:09
Halo, Thea (Not Even My Name)
46. Maikki6.3.2011 klo 20:25
Arlene Erlbach (The Kids' Invention Book)
47. Eki6.3.2011 klo 20:27
Chiaki Hanabusa (Famous Victories of Henry the Fifth 1598; toim.)
48. Maikki6.3.2011 klo 20:34
Sophie Blackall (Wombat Walkabout; toinen tekijä)
49. Eki6.3.2011 klo 20:34
Lanskoy, Miriam (The Chechen Struggle - Independence Won and Lost; toinen tek.)
50. Maikki6.3.2011 klo 20:36
Martin Carnoy (Whitewashing Race: The Myth of a Color-Blind Society; 1/7)
51. Eki6.3.2011 klo 20:36
Obajtek-Kirkwood, Anne-Marie (Signs of War - From Patriotism to Dissent; toinen toim.)
52. Maikki6.3.2011 klo 20:54
Elizabeth Verdick (Girls and Young Women Entrepreneurs: True Stories About Starting and Running a Business Plus How You Can Do It Yourself; 1/3)
53. Eki6.3.2011 klo 20:55
Kylie Minogue (La La La)
54. Maikki6.3.2011 klo 20:59
Evans, Kristy (Defending Our Dreams: Global Feminist Voices for a New Generation; 1/3 toim.)

(Se laulajatarko?)
55. Eki6.3.2011 klo 21:10
Tracey Hill (Pageantry and Power - A Cultural History of the Early Modern Lord Mayor's Show 1585-1639)


(Juu, omaelämäkerta)
56. Maikki6.3.2011 klo 21:20
Leland Ryken (How to Read the Bible as Literature)
57. Eki6.3.2011 klo 21:40
Kerstin Holmlund (Governing Children, Families and Education; yksi toim.)
58. Maikki6.3.2011 klo 21:53
Dotz, Warren (Ad boy; toinen tekijä)
59. Eki6.3.2011 klo 22:05
Ernest A. Hakanen (Signs of War - From Patriotism to Dissent; toinen toim.)
60. Maikki6.3.2011 klo 22:08
Kent M. Van De Graaff (A Photographic Atlas for the Botany Laboratory; 1/4)
61. Hemuli6.3.2011 klo 22:29
Federico Bolaños (Atalaya)
62. Maikki6.3.2011 klo 22:38
Safina, Carl (Voyage of the Turtle: In Pursuit of the Earth's Last Dinosaur)
63. Hemuli6.3.2011 klo 22:46
Lastra, Pedro (Palabras de amor)
64. Eki6.3.2011 klo 23:19
Robert D. Hormats (The Price of Liberty - Paying for America's Wars from the Revolution to the War on Terror)
65. Maikki6.3.2011 klo 23:44
Simpson, Michael G. (Plant Systematics)
66. Eki6.3.2011 klo 23:51
Gary Jobson (Championship Tactics - How Anyone Can Sail Faster, Smarter, and Win Races; yksi tek.)
67. Maikki6.3.2011 klo 23:54
Nobel, Park S. (Physicochemical and Environmental Plant Physiology)
68. Hemuli6.3.2011 klo 23:56
Simón Rodríguez (Sociedades Americanas)
69. Eki7.3.2011 klo 00:17
Zaiotti, Ruben (Metaphors of Globalization; yksi toim.)
70. Maikki7.3.2011 klo 00:19
Berman, Bob (Biocentrism: How Life and Consciousness are the Keys to Understanding the True Nature of the Universe; toinen tekijä)
71. Eki7.3.2011 klo 00:30
Binner, Jane M. (Divisia Monetary Aggregates - Theory and Practice; toinen tek.)
72. Maikki7.3.2011 klo 00:40
Mikhail Khvostov (The Russian Civil War (2): White Armies; toinen tekijä)
73. Eki7.3.2011 klo 00:44
Vincent Pouliot (Metaphors of Globalization; yksi toim.)
74. Maikki7.3.2011 klo 00:48
Tony Bertauski (Plan Graphics for the Landscape Designer)
75. Eki7.3.2011 klo 00:56
Kornprobst, Markus (Metaphors of Globalization; yksi toim.)
76. Maikki7.3.2011 klo 01:00
Sara J. Kadolph (Textiles)
77. Eki7.3.2011 klo 01:06
Parnell, Phillip C. (Crime's Power - Anthropologists and the Ethnography of Crime; toinen toim.)
78. Maikki7.3.2011 klo 01:18
Chin, Pa (Family)
79. Eki7.3.2011 klo 01:23
Patterson, J. H. (The Man-Eaters of Tsavo)
80. Maikki7.3.2011 klo 01:27
Joseph, William A. (Politics in China)
81. Eki7.3.2011 klo 01:28
Michael Coleman (Pääsy kielletty!)
82. Maikki7.3.2011 klo 01:30
Niklas, Karl J. (The Evolutionary Biology of Plants)
83. Maikki7.3.2011 klo 01:38
(Ja nyt maata... Juu, muistan;-D)
84. Eki7.3.2011 klo 01:52
Jenny Pickerill (Cyberprotest - Environmental Activism Online)
85. Hemuli7.3.2011 klo 09:38
Latorre, Mariano (Hombres y zorros)
86. Eki7.3.2011 klo 11:06
Nisha Shah (Metaphors of Globalization; yksi toim.)
87. Hemuli7.3.2011 klo 11:44
Hurwitz Zender, Jacobo (Je la fuente del silencio)
88. Maikki7.3.2011 klo 12:17
Burkhart, Ann M. (Real Property in a Nutshell; toinen tekijä)
89. Eki7.3.2011 klo 12:20
Mazetti, Katarina (Sielunsiskot)
90. Hemuli7.3.2011 klo 12:24
Adolfo Aristegueta (El gran juego)

(tai toisin päin)
91. Maikki7.3.2011 klo 12:24
Allen, William T. (Commentaries and Cases on the Law of Business Organization; 1/3)
92. Maikki7.3.2011 klo 12:26
(Vaihdan)

Fredrickson, George M. (Racism: A Short History)
93. Eki7.3.2011 klo 12:27
Macnamara, J. R. (Media and Male Identity - The Making and Remaking of Men)
94. Hemuli7.3.2011 klo 12:31
Rojas, Waldo (Cielorraso)
95. Eki7.3.2011 klo 12:44
Denise Mary MacNeil (The Emergence of the American Frontier Hero 1682-1826)
96. Hemuli7.3.2011 klo 12:51
Lázzaro, María Luisa (Junta de hijas)
97. Eki7.3.2011 klo 12:54
Steiner, Barbara (Ruusu sinulle)
98. Hemuli7.3.2011 klo 12:58
Arturo Aldunate Phillips (Era una sirena)

(saa vaihtaa; sukunimi on Aldunate Phillips)
99. Eki7.3.2011 klo 13:03
Peter Corey (Ystävyyden aakkoset)
100. Maikki7.3.2011 klo 13:22
Eugene F. Brigham (Intermediate Financial Management)
101. Eki7.3.2011 klo 13:33
Mansel, Philip (Constantinople - City of the World's Desire, 1453-1924)
102. Hemuli7.3.2011 klo 13:38
Porfirio Mamani Macedo ((La palabra)
103. Maikki7.3.2011 klo 13:38
Peter L. Berger (The Desecularization of the World: Resurgent Religion and World Politics)


(Poistun, leikkikää!)
104. Maikki7.3.2011 klo 13:39
D. P. Franzmeier (Soil Science Simplified; toinen tekijä)

(Uus yritys!)
105. Hemuli7.3.2011 klo 13:49
Rodríguez, Zorobabel (Estúdios economicos)
106. Eki7.3.2011 klo 14:03
Lorna Marshall (The Body Speaks - Performance and Expression)
107. Hemuli7.3.2011 klo 14:35
Luis Vulliamy (Un filósofo llamado Lenin)
108. Hemuli7.3.2011 klo 14:37
[Anteeksi Luis, ja vielä enemmän muuan Sergio, joka itse asiassa on kirjoittanut Leninistä. Luis Vulliamy on kirjoittanut liudan kirjoja, mm. Isla firme.]
109. Eki7.3.2011 klo 14:53
Mark McCrum (Going Dutch in Beijing - How to Behave Properly When Far Away from Home)
110. Hemuli7.3.2011 klo 14:59
Matto de Turner Clorinda (Aves sin nido)
111. Eki7.3.2011 klo 15:03
Daniel Möckli (European Foreign Policy during the Cold War -
Heath, Brandt, Pompidou and the Dream of Political Unity)
112. Hemuli7.3.2011 klo 15:11
Isa Gramcko (El Poeta)
113. Eki7.3.2011 klo 15:13
Kane, Stephanie C. (Crime's Power - Anthropologists and the Ethnography of Crime; toinen toim.)
114. Hemuli7.3.2011 klo 15:19
Carlos Camino Calderón (La ilusión de Oriente)

(Vaihda, jos tahdot!)
115. Eki7.3.2011 klo 15:52
Nancy A. McClelland (Behind the Scenes of Tiffany Glassmaking; yksi tek.)
116. Hemuli7.3.2011 klo 16:12
Daniel Riquelme (Bajo latienda)
117. Eki7.3.2011 klo 16:25
Michael McClister (Double Deal)
118. Hemuli7.3.2011 klo 16:27
Ruiz Rodríguez, Carlos (Familia y sociedad en Chile)
119. Eki7.3.2011 klo 16:29
Stephanie Gordon Tessler (Mieletön ihastus)
120. Hemuli7.3.2011 klo 16:30
Rivadeneyra, Adolfo (Vaije de Ceilan a Damasco)
121. Eki7.3.2011 klo 16:40
Fiona Kelly (Mystery Club: Salaiset johtolangat)
122. Maikki7.3.2011 klo 16:58
Leonard, David P. (Evidence Law: A Students Guide to the Law of Evidence as Applied in American Trials; 1(3))
123. Eki7.3.2011 klo 17:01
Paul Monod (Loyalty and Identity - Jacobites at Home and Abroad; yksi toim.)
124. Maikki7.3.2011 klo 17:07
Douglas Laycock (Modern American Remedies)
125. Eki7.3.2011 klo 17:10
Carl Morse (Gay and Lesbian Poetry in Our Time; toinen toim.)
126. Hemuli7.3.2011 klo 17:11
Edith Ruiz (Cuentos de la Patagonia)
127. Eki7.3.2011 klo 17:13
Ilyas Akhmadov (The Chechen Struggle - Independence Won and Lost; toinen tek.)
128. Hemuli7.3.2011 klo 17:16
Varallanos, José (Primer cancionero cholo)
129. Eki7.3.2011 klo 17:19
Szechi, Daniel (Loyalty and Identity - Jacobites at Home and Abroad; yksi toim.)
130. Hemuli7.3.2011 klo 17:21
Lovera, José Rafael (Castronauticas)
131. Eki7.3.2011 klo 17:24
Larkin, Joan (Gay and Lesbian Poetry in Our Time; toinen toim.)
132. Maikki7.3.2011 klo 18:51
Allen, William T. (Commentaries and Cases on the Law of Business Organization; 1/3)
133. Hemuli7.3.2011 klo 19:08
Tulio Mora Alarcón (Canción del roble joven)
134. Eki7.3.2011 klo 19:10
Nicholas Wilde (Kuoleman kello lyö)
135. Hemuli7.3.2011 klo 19:37
Exequiel González Vera (Nuestros relationes con Chile)
136. Maikki7.3.2011 klo 19:47
Roger Bernhardt (Real Property in a Nutshell; toinen tekijä)
137. Eki7.3.2011 klo 19:50
Dalton, Annie (Enkeliakatemia 1: Siivet selkään)
138. Hemuli7.3.2011 klo 19:52
Edgardo Garrido (La rata blanca)

(Tiedoksi leikkikavereille: Ei minulla noita eitäkään loputtomiin piisaa...)
139. Eki7.3.2011 klo 19:58
Deborah Murrell (The Best Book of Ancient Rome)


(Tehdäänkö tämä vielä vaikeammaksi: minäkin rupean käyttämään pelkkää viimeistä?)
140. Maikki7.3.2011 klo 20:18
Lindeman, Mark (Public Opinion; 1/5)


(Ja jos se siihen menee, että jään ainoaksi muitakin vaihtoehtoja käyttäväksi, niin saa loppua... )
141. Hemuli7.3.2011 klo 20:24
Kat Falls (Veden alla)

(En minä oikein tajua. Tuleeko se muille vaikeammaksi, jos jotkut jatkavat / yrittävät jatkaa vain viimeisestä? Joskus tulee tietysti pitempi tauko. - On tämä tämmöisenä hassutteluna ihan hupaisaa ollut.)
142. Eki7.3.2011 klo 20:24
Klaus-Jürgen Müller (Military in Politics and Society in France & Germany in the 20th Century; toim.)

(En minä hemulihepulia todellakaan halua aiheuttaa, mutta kohta meillä on yhtä vaikeaa: toisella puolella antaa kivoja viimeisiä ja toisella käyttää vain viimeisiä.)
143. Eki7.3.2011 klo 20:27
Sara Motta (Social Movements in the Global South - Dispossession, Development and Resistance; yksi toim.)


(Kyllä on hyviä yritetty antaa, mutta viimeiseksi osuu tosi harvoin tiettyjä kirjaimia)
144. Maikki7.3.2011 klo 20:29
Taibbi, Matt (Griftopia: Bubble Machines, Vampire Squids, and the Long Con That Is Breaking America)



(Ja juuri noin kuin Eki tuossa sanoi, kulkee oma ajatuksenikin)
145. Hemuli7.3.2011 klo 20:33
Alicia Morel (El arbol de los cielos)

(Ei tämä minulle mikään elämää isompi kysymys ole. Eikä tule hepulia. Jos muita haittaa, voin tehdä krukom.)
146. Maikki7.3.2011 klo 20:40
Lisa G. Lerman (Ethical Problems in the Practice of Law; toinen tekijä)

(Miten vaan)
147. Hemuli7.3.2011 klo 20:44
Arturo Moya Grau (El rosario de plata)
148. Maikki7.3.2011 klo 20:47
Asher, Herbert (Polling and the Public: What Every Citizen Should Know)
149. Hemuli7.3.2011 klo 20:54
Rojas, Manuel (Hijo de ladrón)
150. Eki7.3.2011 klo 21:19
Lauro Martines (Loredana)
151. Hemuli7.3.2011 klo 21:39
Sergio Vuscovic (Un filósofo llamado Lenin)
152. Eki7.3.2011 klo 21:40
Christine Mak (Normative Health Economics - A New Approach to Cost Benefit Analysis, Mathematical Models and Applications; toinen tek.)
153. Hemuli7.3.2011 klo 21:43
Alejandro Venegas (La despedida sinceridad)
154. Eki7.3.2011 klo 21:46
Stephen May (Ethnonational Identities; toinen tek.)



(Hyvin menee, Hemuli! Läpy läpy!)
155. Hemuli7.3.2011 klo 21:48
America Vera Zavala (Global rättvisa är möjlig)

(Juu, minä olen semmoinen lälly.)
156. Eki7.3.2011 klo 21:50
Lee McCann (Nostradamus)


(Eikun fiksuhan sä tunnut olevan!)
157. Hemuli7.3.2011 klo 22:03
Arturo Vergara (Nada es ajeno)
158. Maikki7.3.2011 klo 22:04
Amelia V. Katanski (Learning to Write "Indian": The Boarding-School Experience and American Indian Literature)
159. Eki7.3.2011 klo 22:05
Klaus-Jürgen Müller (Military in Politics and Society in France & Germany in the 20th Century; toim.)
160. Hemuli7.3.2011 klo 22:09
Rokha, Carlos (de) (El orden visible)
161. Eki7.3.2011 klo 22:10
Sharyn McCrumb (The Devil Amongst the Lawyers)
162. Maikki7.3.2011 klo 22:15
Bryan Burkhart (Spa; toinen tekijä)
163. Eki7.3.2011 klo 22:20
Tim Morse (Classic Rock Stories - The Stories Behind the Greatest Songs of All Time)
164. Hemuli7.3.2011 klo 22:29
Selenco Vega (Parejas en el parque)
165. Maikki7.3.2011 klo 22:35
Goode, Steven (Courtroom Evidence Handbook, 2010-2011 Student Edition; toinen tekijä)
166. Hemuli7.3.2011 klo 22:37
Villanueva Chang, Julio (Mariposas y murciélagos)
167. Maikki7.3.2011 klo 22:42
Olin Guy Wellborn, III (Courtroom Evidence Handbook, 2010-2011 Student Edition; toinen tekijä)
168. Hemuli7.3.2011 klo 22:45
Rokha, Winétt (de) (Cantoral)
169. Maikki7.3.2011 klo 22:49
Thijs L. Pons (Plant Physiological Ecology; 1/3)
170. Hemuli7.3.2011 klo 22:55
Sergio Padilla Castillo (Saga nórdica)
171. Maikki7.3.2011 klo 22:56
Laurie, Bruce (The Rise of Conservatism in America, 1945-2000; toinen tekijä)
172. Eki7.3.2011 klo 23:02
Ciaran McCullagh (Media Power - A Sociological Introduction)
173. Maikki7.3.2011 klo 23:09
Glynn, Carroll J. (Public Opinion; 1/5)
174. Hemuli7.3.2011 klo 23:12
José Chioino (La canción azul)
175. Eki7.3.2011 klo 23:18
Nora McKeon (The United Nations and Civil Society - Legitimating Global Governance - Whose Voice?)
176. Hemuli7.3.2011 klo 23:19
Orrego Luco, Augusto (Los Asilos de Alienados)
177. Maikki7.3.2011 klo 23:52
Theodore L. Glasser (Public Opinion and the Communication of Consent; toinen toim.)
178. Eki7.3.2011 klo 23:55
Eileen Spinelli (Feathers - Poems About Birds)
179. Hemuli8.3.2011 klo 00:00
Inostroza, Jorge (El Ministro Portales)
180. Eki8.3.2011 klo 00:03
Geoff Mayer (Roy Ward Baker)
181. Maikki8.3.2011 klo 00:07
Reinier Kraakman (Commentaries and Cases on the Law of Business Organization; 1/3)
182. Eki8.3.2011 klo 00:08
Alice Mead (Girl of Kosovo)
183. Hemuli8.3.2011 klo 00:09
Allamand, Maité (Huellas en la ciudad)
184. Eki8.3.2011 klo 00:10
Tom Whidden (Championship Tactics - How Anyone Can Sail Faster, Smarter, and Win Races; yksi tek.)
185. Hemuli8.3.2011 klo 00:19
David Rosenmann-Taub (Irrealer Klang - irrealer Satz)
186. Maikki8.3.2011 klo 00:19
Dull, Jonathan R. (A Diplomatic History of the American Revolution)
187. Maikki8.3.2011 klo 00:21
Berger, Peter L. (The Desecularization of the World: Resurgent Religion and World Politics)
188. Hemuli8.3.2011 klo 00:22
Lisandro Alvarado (Historia de la Guerra General)
189. Eki8.3.2011 klo 00:25
Durwood Merrill (You're Out and You're Ugly, Too! - Confessions Of An Umpire With An Attitude; toinen tek.)
190. Hemuli8.3.2011 klo 00:26
Laura Antillano (Perfume de gardenia)
191. Eki8.3.2011 klo 00:29
Nathan Milstein (From Russia to the West - The Musical Memoirs and Reminiscences of Nathan Milstein; toinen tek.)
192. Hemuli8.3.2011 klo 00:35
Infante, Sergio (Abismos grises)
193. Eki8.3.2011 klo 00:39
Islam, Sardar M. N. (Normative Health Economics - A New Approach to Cost Benefit Analysis, Mathematical Models and Applications; toinen tek.)
194. Hemuli8.3.2011 klo 00:45
Manuel Bruga (Balance de tradiciones)
195. Eki8.3.2011 klo 00:48
Gwenda Morgan (Eighteenth-Century Criminal Transportation; toinen toim.)
196. Hemuli8.3.2011 klo 00:51
Alberto Adriani (Labor venezolanista)

(Et kyllä koskaan käännä, mutta luvallista se kumminkin on!)
197. Maikki8.3.2011 klo 00:55
Norman K. Booth (Residential Landscape Architecture; toinen tekijä)


(Säästää ketjuttajaa hommasta, vaikka en panekaan käätämistä pahakseni, teen sitä itsekin.)
198. Hemuli8.3.2011 klo 00:57
Hermilio Vadizán (Historia de los locos)
199. Eki8.3.2011 klo 00:58
Harvey Morris (Saddam's War - The Origins of the Kuwait Conflict and the International Response; toinen tek.)
200. Eki8.3.2011 klo 01:00
Audrey Mullender (Applied Research for Better Practice; yksi tek.)
201. Maikki8.3.2011 klo 01:01
Robert Scheer (The Great American Stickup: How Reagan Republicans and Clinton Democrats Enriched Wall Street While Mugging Main Street)
202. Hemuli8.3.2011 klo 01:06
Rodriguez, Antonieta (Las invisibles)

[Joo, sinä kyllä, Maikki. Luulin, että täällä sinnitteli enää Eki ja puhuin tuossa ylempänä hänelle! Leikkikää vielä, minä menen lukemaan, jos ei joku jatka yhden-kirjaimen-muuttamis-ketjua. ]
203. Eki8.3.2011 klo 01:09
Andrew McRae (The Writing of Rural England, 1500-1800; toinen toim.)
204. Hemuli8.3.2011 klo 01:11
Alberto Rojas Jiménez (Carta - Océano)
205. Eki8.3.2011 klo 01:16
Everitt, Angela (Applied Research for Better Practice; yksi tek.)
206. Maikki8.3.2011 klo 01:23
Alan R. Palmiter (Corporations: Examples & Explanations)


(Ja tään myötä yötä kaikille keskusteluun osallistuneille.)
207. Eki8.3.2011 klo 01:25
Rushton, Peter (Eighteenth-Century Criminal Transportation; toinen toim.)


(Samooooin!)
208. Hemuli8.3.2011 klo 08:57
Raúl Zurita (Cuadernos de guerra)
209. Maikki8.3.2011 klo 13:46
Tina L. Stark (Drafting Contracts: How and Why Lawyers Do What They Do)
210. Hemuli8.3.2011 klo 17:06
Rosamel del Valle (Mirador)
211. Maikki8.3.2011 klo 17:46
Lingenfelter, Sherwood G. (Ministering Cross-Culturally: An Incarnational Model for Personal Relationships; toinen tekijä)
212. Hemuli8.3.2011 klo 17:47
Gonzales, Boris (Poesia infantil)
213. Maikki8.3.2011 klo 17:52
Steven H. Goldberg (Evidence Law: A Students Guide to the Law of Evidence as Applied in American Trials; 1/3)
214. Hemuli8.3.2011 klo 18:25
Granadino, Cecilia (Con harta vergüenza)
215. Maikki8.3.2011 klo 19:18
Ajak, Benjamin (They Poured Fire on Us From the Sky: The Story of Three Lost Boys from Sudan; 1/4)
216. Hemuli8.3.2011 klo 20:06
Nascentes. Antenor (Idioma nacional)
217. Maikki8.3.2011 klo 20:09
Robert Y. Shapiro (Public Opinion; 1/5)
218. Eki8.3.2011 klo 20:14
Rhian Tracey (Neljän tytön kirjakimppa)
219. Hemuli8.3.2011 klo 20:19
Euclides de Cunha (Heróis de onlem)
220. Eki8.3.2011 klo 20:21
Harvey Morris (Saddam's War - The Origins of the Kuwait Conflict and the International Response; toinen tek.)
221. Maikki8.3.2011 klo 20:31
Susan Herbst (Public Opinion; 1/5)
222. Hemuli8.3.2011 klo 20:39
Santiago Elordi ( Ni adentro ni afuera)
223. Maikki8.3.2011 klo 20:41
Dull, Jonathan R. (A Diplomatic History of the American Revolution)
224. Hemuli8.3.2011 klo 20:48
Rabelo, Laurindo (Trovas)
225. Maikki8.3.2011 klo 21:32
De Bary, Wm. Theodore (Sources of Chinese Tradition; toinen tekijä)
226. Hemuli8.3.2011 klo 21:35
Eloy T. Caviedes (La batalla de Taene)
227. Maikki8.3.2011 klo 21:37
Salmon, Charles T. (Public Opinion and the Communication of Consent; toinen toim.)
228. Eki8.3.2011 klo 21:39
Stephen Bending (The Writing of Rural England, 1500-1800; toinen toim.)
229. Hemuli8.3.2011 klo 21:43
González, Carlos Alberto (El pastor y la cédula)
230. Eki8.3.2011 klo 21:57
Tissot, Bruno (Economic Forecasting; yksi tek.)
231. Hemuli8.3.2011 klo 22:02
Osvaldo Ulloa Sanchez (Manual de poesia)
232. Eki8.3.2011 klo 22:09
Eidelberg, Martin (Behind the Scenes of Tiffany Glassmaking; yksi tek.)
233. Hemuli8.3.2011 klo 22:11
Isolda Pradel (Raices de la poesia y prosa)
234. Maikki8.3.2011 klo 22:24
Lincoln Taiz (Plant Physiology; toinen tekijä)
235. Hemuli8.3.2011 klo 22:55
Zonia Cueto Galvez (Briznas andinas)
236. Maikki8.3.2011 klo 23:03
Zeiger, Eduardo (Plant Physiology; toinen tekijä)

(Miten vaan)
237. Eki8.3.2011 klo 23:18
Ohnemus, Günter (Tiikeri olkapäällä)
238. Maikki8.3.2011 klo 23:23
Richard Clodfelter (Retail Buying: From Basics to Fashion)
239. Eki8.3.2011 klo 23:35
Ranciere, Jacques (Film Fables)
240. Maikki8.3.2011 klo 23:40
Stimson, James A. (Tides of Consent: How Public Opinion Shapes American Politics)
241. Eki8.3.2011 klo 23:42
Steve Fenton (Ethnonational Identities; toinen tek.)
242. Maikki8.3.2011 klo 23:45
O'Keefe, Garrett J. (Public Opinion; 1/5)
243. Eki8.3.2011 klo 23:52
John Bulloch (Saddam's War - The Origins of the Kuwait Conflict and the International Response; toinen tek.)
244. Maikki8.3.2011 klo 23:55
Christian G. Appy (Patriots: The Vietnam War Remembered from All Sides)

(Seuraavasta poikki.)
245. Eki8.3.2011 klo 23:58
Pittock, Murray G. H. (Loyalty and Identity - Jacobites at Home and Abroad; yksi toim.)
246. Maikki9.3.2011 klo 00:01
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *