KESKUSTELUT > RISTIKOT > SUOMEN KUVALEHTI 8/2011

6053. Suomen Kuvalehti 8/2011

Juha N26.2.2011 klo 14:13
Tiedoksi: Suomen Kuvalehti hemmottelee meitä pitkästä aikaa kunnon koviksella.

Tämä SK:n normi-3-tähtisiä visaisempi ristikko on aivan Iltiksen täys-3-palloisten luokkaa. Kiitos Teemu Pallonen ja Heidi Heinola! Joskin toteutuksesta on erheellisesti kreditoituna Reima Mäkinen.

Käykäähän kirjastossa kopsimassa, mikäli ei ole omaa lehteä.

Vasen laita tuntui todella haastavalta, etenkin ylänurkasta, joka ratkesi viimeisimpänä. Vihjeistä kivoimpia olivat LUU TAI PUU, TÄÄLLÄ PYÖRÄLLÄ PÄÄSTÄÄN, VEDETTÄVÄ TAI ESITETTÄVÄ. Tuo Heidin rakettipiirros on muuten ratkaisusanaansa nähden aika hervoton.

Ristikossa on mielenkiintoinen duaaliruutu kahden sanan risteyksessä. Pystysana on suomen kieltä, ja mielestäni sen vihje sallii tiettyyn ruutuun kaksi kirjainvaihtoehtoa. Risteävä vaakasana, vihjeeseensä yhdistettynä, on puolestaan erään yksikäsitteisen henkilön nimi, josta löytyy kuitenkin kahta sorttia internet-osumia, ja ne eroavat yhden kirjaimen osalta. Toinen nimivaihtoehto antaa ylivoimaisesti enemmän osumia, ja sen nimisenä tuo henkilö tunnetaan Wikipedia-artikkelissaan. Mutta esim youtubessa hänestä löytyy osumia toisellakin nimiversiolla, ja screenrush.co.uk -sivusto listaa hänet näin (nimet muutettu):

Kusti Ripatti
Actor
Ylermi Kusti Ripatti (also known as Kusti Rapatti)

Pystysanan tietyn ruudun kaksi kirjainvaihtoehtoa sattuvat natsaamaan risteävän vaakasanan juuri sen ruudun kahden kirjainvaihtoehdon kanssa. Sattumaa kerrakseen!
2. Eki26.2.2011 klo 14:29
Mestaruuden puolustajalla on näemmä korkean paikan leiri käynnissä.
3. Juha N26.2.2011 klo 14:40
Noh noh, enemmänhän tämä oli naatiskelua, kun sattui kaksi täyskolmosta samalle aamulle :)
4. lp26.2.2011 klo 18:12
Oikein nautittava tehtävä. Olipa yksi suomalainen sana, jota en ole koskaan kuullut. Aina sitä oppii uuttakin. Kiitokset.
5. Jaska26.2.2011 klo 23:47
Minäkin jouduin googlaamaan tuntemani auvaimon kaiman. Totesin saman kuin Juha N, mutta eipä ollut valintapulmaa lähettämättömänä, eikä ruutu ollut numeroitukaan.

Muuten jäi ristikosta lievää törkeämpi huijauksen maku. Yleensä nämä SK:n täyskolmoset ovat näet ratkenneet kivuttomasti kuulakärkikynällä, joka onkin pakollinen lehdestä suoraan ratkottaessa. Niinpä hyvässä uskossa sitä taas käytin, ja aika pahaa sotkuahan siitä syntyi runsaan kahden tunnin (IS 3-) tuhrinnan jälkeen. Täytynee ottaa ensi kerralla kaksi kopiota. Mutta älkää vaan livetkö tästä kovitetusta kolmoslinjastanne!
6. Eki27.2.2011 klo 00:13
Vaikeusaste tulee vaihtelemaan jatkossakin, ihan kuten Iltiksessä, vaikeuksia ei vain ole tarkemmin spesifioitu.
7. Maikki27.2.2011 klo 00:29
Onneksi on kaksi viikkoa ratkonta-aikaa. Aika hankala näyttää olevan omalla skaalallani.

(Ja toiset laskee tunteja, minä päiviä...)
8.  Kemijärven mies27.2.2011 klo 01:00
Hanki Maikki elämä
9. Maikki27.2.2011 klo 01:02
Tunnettuja viimeisiä sanoja

MINÄ ELÄN!
10. sama27.2.2011 klo 01:08

Maikki.
Olen tallettanut häirikkkösoittosii kännykkäni suosikkeihin
11. Maikki27.2.2011 klo 01:20
Ihanaa olla rakastettu!


(Opettele oikeinkirjoituskin oheen!)
12. Wexi27.2.2011 klo 03:09
[Kas kas. Kolmen pallon tehtävät aiheuttavat kahden pallon ihmissuhdedraaman ja yhden pallon kehityskeskustelun.]
13. »27.2.2011 klo 07:20
...ja pallottoman pallottelun!
14. Olavi Kivalo27.2.2011 klo 16:14
Täytän aina kuulakynällä. Se on mukavuus- ja ehkä kunniakinasia. Mikä antaa aihetta kommenttiin, on tuo mikä nurkka kellekin on hankalin. Ratkoin eilen vuoteessa unta odotellessa muut paitsi oikeaa yläkulmaa. Sen tein tänään.

Ei tarvinnut googlettaa Danaa, vaikka onkin googletettava. Mutta ainut. Ilman sitä ristikko olisi ihan hyvä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *