KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 219

6020. Kirjailijat ketjuun - 219

Maikki8.2.2011 klo 22:51
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Lähettäjä: Hemuli 8.2.2011 klo 22:41

Lööf, Jan (Pelle och Frasse)
2. Maikki8.2.2011 klo 22:51
(Ja aluksi edellisestä jääneet

Katherine A. Dettwyler - Rick Burroughs - Suzie Fleming - Gilda Socorras - Strand, Paul - ) Ja jatkan

Aappo I. Piippo (Mustat laulut)
3. Eki8.2.2011 klo 22:54
Hottola, Petri (Assessing the conservation value of wetland bird-life; yksi tek.)

(Kitooooos!)
4. Eki8.2.2011 klo 22:54
Petri Hottola (Assessing the conservation value of wetland bird-life; yksi tek.)

(ÖH!)
5. Hemuli8.2.2011 klo 22:56
Alberto Mostajo (Cosmos)
6. Eki8.2.2011 klo 22:57
Jokela, Jorma (Sanelu - Aleksis®2 – Luku- ja kirjoitustaitojen opetusohjelmat; yksi tek.)
7. Hemuli8.2.2011 klo 22:58
Alex Pimentel (Cuando la hora llega)
8. Maikki8.2.2011 klo 23:00
Laine, Jarkko (Tuhkametsän salaisuus)

(Koosteessa on jo yksi Jarkko Laine, myös Kirjailijaliiton entinen johtaja (17. maaliskuuta 1947 Turku – 19. elokuuta 2006). Tämä on eri henkilö, nykyisin 27-vuotias esikoiskirjailija; samasta nimestä huolimatta kelpaa varmaan, kun on helppo todentaa eri henkilöksi! Laitaan koosteen iän, niin ei satu uudestaan, tosin syntymäpäisäänsä en tiedä, mutta uskon kykeneväni selvittämään sen. )
9. Eki8.2.2011 klo 23:03
Kupiainen, Harriet (Ravitsemushoito käytännössä; yksi tek.)
10. Hemuli8.2.2011 klo 23:05
Thomas Th. Buttre (La rojez de anoche desde la cabina)
11. Maikki8.2.2011 klo 23:09
Roy Hay (Puutarhan ja kodin koristekasvit; toinen tekijä)
12. Eki8.2.2011 klo 23:19
Arruda, Gilda (Amor Proibido - Forbidden Love)
13. Hemuli8.2.2011 klo 23:22
Antonio E. Muñoz Monge (Abrigo esta esperanza)
14. Maikki8.2.2011 klo 23:24
Gail Greet Hannah (Elements of Design: Rowena Reed Kostellow and the Structure of Visual Relationships)
15. Hemuli8.2.2011 klo 23:26
Håkan Larsson (Håkan Larssons vin och fest)
16. Eki8.2.2011 klo 23:27
Negri, Pola (Memoirs of a Star)
17. Maikki8.2.2011 klo 23:31
Louis Begley (Wartime Lies)
18. Eki8.2.2011 klo 23:33
E. Nuotio (Posetiivi – Uudet kirjanmerkit; yksi tek.)
19. Maikki8.2.2011 klo 23:42
Ioffe, Grigory (Global Studies: Russia and the Near Abroad)
20. Eki8.2.2011 klo 23:50
Randy Harris (Modern Physics)
21. Maikki8.2.2011 klo 23:54
Scott V. Heald (Flowering Plants of the Neotropics; 1/5 toim.)
22. Hemuli8.2.2011 klo 23:58
Domingo Huaman Sánchez (Teatro)
23. Eki9.2.2011 klo 00:05
Ek, Tomas (Nordic Trophy - 30 år med snygga lastbilar; toinen tek.)
24. Hemuli9.2.2011 klo 00:11
Steve Epting (Kapteeni Amerikan kuolema; 1/2)
25. Maikki9.2.2011 klo 00:18
Gormley, William T. , Jr. (Bureaucracy and Democracy: Accountability and Performance; toinen tekijä)
26. Hemuli9.2.2011 klo 00:27
Rosa Cerna Guardia (Una flor de cuentos)
27. Maikki9.2.2011 klo 00:28
Apsley Cherry-Garrard (The Worst Journey in the World)
28. Hemuli9.2.2011 klo 00:32
Dalmacia Ruiz Rosas (Secuestro en el jardin de las rosas)
29. Maikki9.2.2011 klo 00:35
Stevenson, Dennis Wm. (Flowering Plants of the Neotropics; 1/5 toim.)
30. Hemuli9.2.2011 klo 00:37
Michael Foreman (Törnrosa och andra klassiska sagor)
31. Maikki9.2.2011 klo 00:42
Nicholas Riasanovsky (A History of Russia; toinen tekijä)
32. Eki9.2.2011 klo 00:43
Kunnari, Sari (Mistä on pienten sanat tehty - Lasten äänteellinen kehitys; toinen toim.)
33. Maikki9.2.2011 klo 00:47
Richer, Paul (Artistic Anatomy; toinen tekijä)
34. Eki9.2.2011 klo 00:56
Leila Keski-Luopa (Työnohjaus vai superviisaus - Työnohjausprosessin filosofisten ja kehityspsykologisten perusteiden tarkastelua)
35. Maikki9.2.2011 klo 01:04
Pika, Joseph A. (The Politics of the Presidency; toinen tekijä)
36. Hemuli9.2.2011 klo 01:07
Abirached, Zeina (Pääskysen leikki)
37. Eki9.2.2011 klo 01:09
Hopsu, Leila (Siivoustyön käsikirja; yksi tek.)
38. Eki9.2.2011 klo 01:09
Anne Soininen-Saari (In Piazza - Italian tekstikirja; yksi tek.)
39. Maikki9.2.2011 klo 01:12
Richard D. Polenberg (The Era of Franklin D. Roosevelt, 1933-1945: A Brief History with Documents)
40. Eki9.2.2011 klo 01:18
Gilda Berger (Butterflies and Caterpillars; toinen tek.)
41. Maikki9.2.2011 klo 01:23
Rockman, Deborah (Drawing Essentials: A Guide to Drawing from Observation)
42. Eki9.2.2011 klo 01:25
Hopsu, Leila (Siivoustyön käsikirja; yksi tek.)
43. Hemuli9.2.2011 klo 10:23
Arnaldo Panaifo (El ocaso de Uldarico el multiforme)
44. Eki9.2.2011 klo 10:26
Foster, Kathleen (Thomas Eakins Rediscovered - Charles Bregler's & Thomas Eakins Collection at the Pennsylvania Academy of the Fine Arts)
45. Hemuli9.2.2011 klo 10:28
Nicholas Gurewich (The Perry Bible Fellowship Almanack)
46. Eki9.2.2011 klo 10:39
Heikki Värtsi (Heikki Värtsi - Laidasta laitaan; toinen tek.)
47. Hemuli9.2.2011 klo 10:57
Ian Hamilton (In Search of J. D. Salinger)
48. Eki9.2.2011 klo 10:59
Nichols, Johanna (Ingush-English and English-Ingush Dictionary; toinen tek.)
49. Hemuli9.2.2011 klo 11:24
Aquiles Pacheco Fasce (Cuentos al resplandor del Candil)

(Ja opettelin jopa, mitä ingush on.)
50. Eki9.2.2011 klo 11:30
Cooper, Geoffrey M. (The Cell; toinen tek.)
51. Hemuli9.2.2011 klo 11:38
Marthin, Calle (Allt du behöver veta)
52. Eki9.2.2011 klo 11:43
Leena Tamminen-Peter (Fyysisten riskien hallintamalli hoitoalalla; yksi tek.)
53. Maikki9.2.2011 klo 12:31
Robert Beverly Hale (Artistic Anatomy; toinen tekijä, toim.)
54. Eki9.2.2011 klo 13:30
Leena Wallin-Jaakkola (Variaabeli 3: Matemaattisia malleja I; yksi tek.)
55. Hemuli9.2.2011 klo 13:53
Angélica Palma (Pancho Fierro)
56. Eki9.2.2011 klo 14:10
Melvin Berger (Butterflies and Caterpillars; toinen tek.)
57. Maikki9.2.2011 klo 14:11
Richard Broad (Nella Last's War: The Second World War DiariesDiaries of Housewife, 49; 1/3 toim.)
58. Eki9.2.2011 klo 14:12
Randy Couture (Becoming the Natural - My life In and Out of the Cage)
59. Eki9.2.2011 klo 14:12
Aila Moilanen (Fyysisten riskien hallintamalli hoitoalalla; yksi tek.)

(Öh!)
60. Maikki9.2.2011 klo 14:53
Andre Slob (Freeing the Natural Voice: Imagery and Art in the Practice of Voice and Language; toinen tekijä)
61. Hemuli9.2.2011 klo 15:34
Borgenicht, Joe (Taapero - omistajan opas)
62. Maikki9.2.2011 klo 16:33
Erik Gilbert (Africa in World History; toinen tekijä)
63. Eki9.2.2011 klo 16:46
Taina Heikkilä (Siivoustyön käsikirja; yksi tek.)
64. Maikki9.2.2011 klo 18:53
Leonid Hrabovsky (Ukrainian English/English Ukrainian Practical Dictionary With Menu Terms)
65. Eki9.2.2011 klo 19:31
Klaus, Michael (Ab die Kirche!)
66. Hemuli9.2.2011 klo 20:04
Lei Lei Qu (The Simple Art of Chinese Brush Painting)
67. Eki9.2.2011 klo 20:37
Quinn, P. J. (Veterinary Microbiology and Microbial Disease; yksi tek.)
68. Hemuli9.2.2011 klo 20:46
John Bauer (John Bauers förtrollade sagovärld)
69. Eki9.2.2011 klo 20:47
Randy Couture (Becoming the Natural - My life In and Out of the Cage)
70. Hemuli9.2.2011 klo 20:53
Ehrensvärd, Carl August (Vapaiden taiteiden filosofia)
71. Eki9.2.2011 klo 20:58
Sorvali, Miitta (Miitta-tädin terapiakirja; toinen tek.)
72. Hemuli9.2.2011 klo 21:00
Alfredo Price del Penique (Mejor no vuelvas en abril)
73. Eki9.2.2011 klo 21:05
Erkki Hiltunen (Galenos - Johdatus lääketieteen opintoihin 2010; yksi tek.)
74. Maikki9.2.2011 klo 22:06
Edward Lewis Wallant (The Pawnbroker)
75. Eki9.2.2011 klo 22:12
Tarmo Hautajärvi (Variaabeli 3: Matemaattisia malleja I; yksi tek.)
76. Maikki9.2.2011 klo 22:20
Ilya Altman (The Unknown Black Book: The Holocaust in the German-Occupied Soviet Territories; toinen toim.)
77. Eki9.2.2011 klo 22:33
Attila, Martti (Farmakologia ja toksikologia; yksi tek.)
78. Maikki9.2.2011 klo 22:45
Todd Gustavson (Camera: A History of Photography from Daguerreotype to Digital; toinen tekijä)
79. Eki9.2.2011 klo 22:51
Nicholas Reeves (Muinaisen Egyptin aarteet)
80. Maikki9.2.2011 klo 22:56
Stephen R. Bown (Merchant Kings: When Companies Ruled the World, 1600--1900)
81. RA9.2.2011 klo 23:11
[Jarkko Laine ja Jarkko Laine...

Kirjailijat ketjuun 210:
Eki 7.1. klo 13:49: "Täsmälleen samanniminen ei saa minusta olla, vaikka olisikin eri."]
82. Eki9.2.2011 klo 23:11
W. J. Donnelly (Veterinary Microbiology and Microbial Disease; yksi tek.)
83. Maikki9.2.2011 klo 23:24
Linda Babcock (Ask For It: How Women Can Use thePower of Negotiation to Get What They Really Want; toinen tekijä)


(Juuri siksi perustelinkin nimen, kun muistin tuon Ekin lausunnon. Pitääkö se nyt sitten muuttaa?)
84. Hemuli9.2.2011 klo 23:28
Kimmo Karvinen (45 uskomatonta elämystä Aasiassa)
85. Eki9.2.2011 klo 23:31
Virpi Fagerström (Fyysisten riskien hallintamalli hoitoalalla; yksi tek.)

(Enpä muistanut enää sanoneeni, mutta ideana on minusta ihan hyvä, joten tästä eteenpäin pidetään se?)
86. Hemuli9.2.2011 klo 23:32
Martin Page (Maailmanloppuihin tottuu)
87. Maikki9.2.2011 klo 23:37
George Eastman House (Camera: A History of Photography from Daguerreotype to Digital; toinen tekijä)


(Siis en vaihda. Enkä käytä kikkaa enää uudelleen.)
88. Hemuli9.2.2011 klo 23:39
Emma Hill (101 elämäsi matkakohdetta)
89. Eki9.2.2011 klo 23:40
Gilda Chang (Diversity Diaries - Kids Genealogy)
90. Eki9.2.2011 klo 23:40
Leonard, F. C. (Veterinary Microbiology and Microbial Disease; yksi tek.)
91. Hemuli9.2.2011 klo 23:43
Chuck Palakniuk (Tukehtuminen)
92. Eki9.2.2011 klo 23:47
Koulu, Markku (Farmakologia ja toksikologia; yksi tek.)
93. Hemuli9.2.2011 klo 23:47
Ulla-Riitta Penttilä (Naisen oma sydän: 1/2)
94. turutar10.2.2011 klo 00:13
Leigh Michaels (Ihmeidentekijä)
95. Hemuli10.2.2011 klo 00:14
Susanna Korri (Tavoitteena huippukoira; 1/2)
96. Maikki10.2.2011 klo 00:18
Rubins, David K. (The Human Figure: An Anatomy for Artists)
97. Hemuli10.2.2011 klo 00:19
Korri, Juha (Tavoitteena huippukoira; 1/2)
98. turutar10.2.2011 klo 00:35
Helen Bianchin (Luottamus koetuksella)
99. Maikki10.2.2011 klo 00:41
Nancy Foner (In a New Land: A Comparative View of Immigration)
100. Eki10.2.2011 klo 08:08
Robert E. Hausman (The Cell; toinen tek.)
101. PP10.2.2011 klo 10:00
Noontil, Annette (One Thousand Petalled Lotus)

(Hei, ystävät! Kyllä tämä tästä kohtapuoliin!)
102. Hemuli10.2.2011 klo 10:05
Elliott, Brent (Floora)

(Onkin ollut ikävä!
103. Maikki10.2.2011 klo 12:11
Ted Gerard Jelen (Religion and Politics in Comparative Perspective: The One, The Few, and The Many; toinen toim.)


(PP, kaikki hyvin?!)
104. Eki10.2.2011 klo 21:29
Laura Airas (Farmakologia ja toksikologia; yksi tek.)
105. Hemuli10.2.2011 klo 22:00
Simola, Heikki (Avauksia Ala-Satakunnan esihistoriaan; yksi aika monesta)
106. Eki10.2.2011 klo 22:10
Karjalainen, Kaisa (Satoa maasta - Avomaatuotannon perusteet)
107. Hemuli10.2.2011 klo 22:14
Alejandro Peralta (El Kollao)
108. Eki10.2.2011 klo 22:17
Tuomisto, Jouko (Farmakologia ja toksikologia; yksi tek.)
109. Hemuli10.2.2011 klo 22:20
Olga Manyari de Córdova (La barca)
110. Eki10.2.2011 klo 22:43
Vuokila-Oikkonen, Päivi (Akuutin psykiatrisen osastohoidon yhteistyöneuvottelun keskustelussa rakentuvat kertomukset)
111. Hemuli10.2.2011 klo 22:54
Isto, Sanna (Tinka ja Taika)
112. Eki10.2.2011 klo 22:57
Allan Shepherd (Pieni kompostikirja)
113. Maikki10.2.2011 klo 23:06
Dorothy Marcic (Understanding Management; toinen tekijä)
114. Eki10.2.2011 klo 23:09
Carter, M. E. (Veterinary Microbiology and Microbial Disease; yksi tek.)
115. Maikki10.2.2011 klo 23:11
Mollie Panter-Downes (Good Evening Mrs Craven: The Wartime Stories of Mollie Panter-Downes)
116. Hemuli10.2.2011 klo 23:17
Sarajärvi, Johanna (Osmo-Nalle ja isän erehdys; 1/3)
117. Maikki10.2.2011 klo 23:21
Newhall, Beaumont (The History of Photography: From 1839 to the Present)
118. Hemuli10.2.2011 klo 23:23
Teija Tiitinen (Avauksia Ala-Satakunnan esihistoriaan; yksi aika monesta)
119. Maikki10.2.2011 klo 23:30
John Mack Faragher (The American West: A New Interpretive History; toinen tekijä)

(Ja nyt käänsin!)
120. Hemuli10.2.2011 klo 23:38
Ruta Sepetys (Harmaata valoa)

(Pikku vilppi on aina paikallaan.)
121. Maikki10.2.2011 klo 23:44
Sean McMeekin (The Berlin-Baghdad Express: The Ottoman Empire and Germany's Bid for World Power)

(Juu, en kyllä tapanani pidä!)
122. Eki10.2.2011 klo 23:50
Nietosvuori, Leena (Hyvinvointialan viestintä; toinen tek.)
123. Hemuli10.2.2011 klo 23:55
Aittokoski, Metsämarja (Lennä Pikkuli, lennä; 1/2)
124. Maikki10.2.2011 klo 23:56
Joyce P. Jacobsen (The Economics of Gender)

(Kaikki sallittua!)
125. Eki11.2.2011 klo 00:03
B. K. Markey (Veterinary Microbiology and Microbial Disease; yksi tek.)
126. Maikki11.2.2011 klo 00:15
Yathay, Pin (Stay Alive, My Son)
127. Hemuli11.2.2011 klo 00:19
Noora Katto (Vilma Virtanen ja uimataito; 1/2)
128. Maikki11.2.2011 klo 00:29
Tom Beveridge (Study Guide for Principles of Macroeconomics)
129. Hemuli11.2.2011 klo 00:35
Elisabeth Grönlund (Avauksia Ala-Satakunnan esihistoriaan; yksi aika monesta)
130. Maikki11.2.2011 klo 00:39
Donaldson, Robert H. (The Foreign Policy of Russia: Changing Systems, Enduring Interests; toinen tekijä)
131. Hemuli11.2.2011 klo 00:41
Harrison, Paul (Dinosaurier)
132. Maikki11.2.2011 klo 00:47
Lial, Margaret L. (Finite Mathematics; 1/3)
133. Hemuli11.2.2011 klo 00:50
Leguía Iterrugui, Jorge Guillermo (Historia de Ámerica)
134. Maikki11.2.2011 klo 00:56
Michel Hersen (Adult Psychopathology and Diagnosis; 1/3 toim.)
135. [Hemuli]11.2.2011 klo 01:01
[Änniä ei ole! Hyvää yötä! Olen jonkin aikaa yrittänyt leikkiä PP:tä eli jatkanut vain viimeisestä. Tai sitten en ole jatkanut... Ehkä Eki jatkaa leikkiä?]
136. Eki11.2.2011 klo 01:03
Niemi, Terttu (Hyvinvointialan viestintä; toinen tek.)
137. Maikki11.2.2011 klo 01:14
Tony Buzan (Use Both Sides of Your Brain: New Mind-Mapping Techniques)
138. Eki11.2.2011 klo 01:42
Anton Shone (Successful Event Management - A Practical Handbook; toinen tek.)
139. Hemuli11.2.2011 klo 09:30
Elspeth Thomson (Uusi koristepuutarha; toinen tekijöistä)
140. Eki11.2.2011 klo 09:32
Ottelin, Jukka (Variaabeli 3: Matemaattisia malleja I; yksi tek.)
141. Hemuli11.2.2011 klo 10:55
Amanda Eriksson (Mitt vilda liv)
142. Maikki11.2.2011 klo 15:33
Naomi Rosenblum (A World History of Photography)
143. Hemuli11.2.2011 klo 15:57
Matti Wiberg (Politiikan sanakirja)
144. Eki11.2.2011 klo 16:48
Gilda Chang (Diversity Diaries - Kids Genealogy)
145. Maikki11.2.2011 klo 17:09
George J. Borjas (Labor Economics)

[Tätä älköön kukaan ottako moitteena, kerronpahan vain miltä tuntuu. Kun aikoja sitten sain puhutuksi läpi muutoksen jatkosääntöön (-en, -een, -nen) niin olin kovin mielissäni, että ketju ei aivan kohta katkea, kun on muitakin kirjaimia käytössä. Ilman tuota muutosta emme varmaan olisi tässä pisteessä tällä hetkellä. Jos nyt käy niin, että viimeisestä kirjaimesta jatkajia on useampiakin, niin ennustan pikaista loppua. A, R ja S olivat edellisen ketjun yleisimmät alkukirjaimet, ja niiden määrä on rajallinen. Näillä kolmella alkavia nimiä oli yhtensä 78. Kokonaismäärä oli 221 nimeä. Kokonaan käyttämättömiä kirjaimia oli seitsemän, Q,X, Z, Å, Ä ja Ö. Niitäkin oli tarjolla, mutta ei ole käytetty. Harvoin esiintyneinä olivat B (1) C (4) F (3) I (4) P (3) U (1) W (1) ja Y (2). ]
146. Eki11.2.2011 klo 17:15
Simo Kivelä (Algebra ja geometria)

(Minä ainakin säästän harvinaisia niin paljon kuin voin. Joskus tuhlaan sellaisen, jos autan jatkon helpottumista. Itse en näe sillä mitään erityisarvoa, että jatkaa viimeisestä.)
147. Maikki11.2.2011 klo 17:40
Lisa Jean Moore (Sperm Counts: Overcome by Man's Most Precious Fluid)
148. Eki11.2.2011 klo 17:44
Russell Friedman (Surun työstäminen; toinen tek.)
149. Maikki11.2.2011 klo 17:50
Arthur Strahler (Physical Geography: Science and Systems of the Human Environment; toinen tekijä)
150. Eki11.2.2011 klo 17:54
Ronald L. Krutz (Cloud Security; toinen tek.)
151. Maikki11.2.2011 klo 18:02
Zelkovitsh, Josef (In Those Terrible Days: Writings from the Lodz Ghetto; toinen tekijä)
152. Eki11.2.2011 klo 18:07
Frank C. Russell (Carving Patterns - From the Stonegate Woodcarving School)
153. Maikki11.2.2011 klo 18:18
Lane Crothers (Culture and Politics: A Reader; toinen toim.)
154. Eki11.2.2011 klo 18:19
Russell Dean Vines (Cloud Security; toinen tek.)
155. Maikki11.2.2011 klo 18:20
Sandra Boynton (Amazing Cows: Udder Absurdity for Children)
156. Eki11.2.2011 klo 18:35
Niilo-Pekka Huttunen (Lasten ja nuorten sairaudet; toim.)
157. Maikki11.2.2011 klo 18:37
Nkiru Nzegwu (The New African Diaspora; toinen toim.)

(Röttöstelykin sallittua)
158. Eki11.2.2011 klo 18:40
Will Stegner (Europan ja maailman historia)
159. Maikki11.2.2011 klo 18:43
Rhona Silverbush (Speak the Speech!: Shakespeare's Monologues Illuminated; toinen tekijä)
160. Eki11.2.2011 klo 18:51
Hanna Pajunen-Muhonen (Hankintojen johtaminen - Ostamisesta toimittajamarkkinoiden hallintaan; toinen tek.)
161. Maikki11.2.2011 klo 19:09
Hoy, Anne H. (The Book of Photography: The History, the Technique, the Art, the Future)
162. RA11.2.2011 klo 19:45
[Öh... tuota... eikö tuo huoli nimenomaan tämän ketjun pikaisesta loppumisesta ole hieman liioiteltu?

Niin kauan kuin:
- jatkokirjaimia on aina kaksi (2 viimeistä)
- jatkokirjaimia on ajoittain neljä (N ja E ja kaksi edeltävää; esim. Raija Oranen > N, E, A ja R)
- jatkokirjaimia on ajoittain jopa kuusi (kun kääntääkin saa; esim. Taija Tuominen > N, E, I, M, A ja J)
- kirjailijaksi kelpaa mikä tahansa nimi painotuotteen kannessa
- nimiä tippuu koko ajan kymmeniä päivässä, parhaimmillaan muutaman minuutin välein tuntikaupalla.

Jos joku (tässä kai nyt lähinnä PP tai Hemuli) haluaa itselleen hieman enemmän haastetta, se ei liene keneltäkään pois. TOISAALTA - kun tietyt jatkosäännöt on joskus hyväksytty - on turhaa narista ja jupista. Mutta sitähän (ainakaan PP ja Hemuli) eivät ole tehneetkään.]
163. Maikki11.2.2011 klo 20:43
[Ihan niin kuin sanoin, en tarkoittanut purkauksellani loukata ketään. Halusin vain tuoda ajatukseni esille, ja samalla toivoa itselleni harvemmin esiintyviä kirjaimia.]
164. Eki11.2.2011 klo 21:59
Hanna Meretoja (Muistijälkiä - Saksalaisia nykykirjailijoita; toinen toim.)
165. Maikki11.2.2011 klo 22:19
Judith Bula Wise (Trauma Transformed: An Empowerment Response; toinen toim.)


[Ja tuohon aiempaan lisäisin vielä, että arvelin muidenkin kaipaavan vierasperäisempiä alkukirjaimia. Ilmeisesti olin väärässä. Sorry!]
166. Eki11.2.2011 klo 22:39
Savioja, Laura (Mummo ja vaari; yksi tek.)
167. Maikki11.2.2011 klo 22:42
Roland Keller (Identification of tropical woody plants in the absence of flowers)
168. Eki11.2.2011 klo 22:51
Rosemarie Särkkä (Mummo ja vaari; yksi tek.)
169. Maikki11.2.2011 klo 22:56
Kersey, Cynthia (Unstoppable: 45 Powerful Stories of Perseverance and Triumph from People Just Like You)
170. Eki11.2.2011 klo 23:22
Ingalill Snitt (Världarv i Norden; toinen tek.)
171. Hemuli11.2.2011 klo 23:24
Taavi Vartia (Viikinkipoika kaspar)
172. Eki11.2.2011 klo 23:41
Ian Ferguson (How to Be a Canadian; toinen tek.)
173. Maikki11.2.2011 klo 23:57
Olaniyan, Tejumola (The African Diaspora and the Disciplines; toinen toim.)
174. Hemuli11.2.2011 klo 23:58
Annika Mannström (Antto urheilee)
175. Eki12.2.2011 klo 00:01
Marja-Leena Piitulainen (Saksan kielioppi)
176. Maikki12.2.2011 klo 00:13
Ansel Adams (Ansel Adams: 400 Photographs; toinen tekijä)
177. Eki12.2.2011 klo 00:15
Mehtonen-Rinne, Hanna (Mummo ja vaari; yksi tek.)
178. Maikki12.2.2011 klo 00:21
Andrea G. Stillman (Ansel Adams: 400 Photographs; toim.)
179. Eki12.2.2011 klo 00:22
Annika Hirvi (Visualistin työkalupakki; toinen tek.)
180. Hemuli12.2.2011 klo 00:24
Irmeli Matlainen (Minne matka, yökettu; 1/4)
181. Eki12.2.2011 klo 00:25
Annika Kangas (Metsän mittaus ja kartoitus: toinen tek.)
182. Hemuli12.2.2011 klo 00:27
Sylvén, Torsten (Mästarnas signaturer)
183. Hemuli12.2.2011 klo 00:28
[Ja anteeksi taas kerran köpelökätisyyteni:
00:24 on tietysti Irmeli Matilainen]
184. Eki12.2.2011 klo 00:30
Sipilä, Annika (Kaivoveden laatu Uudellamaalla - Haja-asutuksen vedenhankintaprojektin tutkimukset 1997-1999)
185. Maikki12.2.2011 klo 00:36
Karl E. Case (Principles of Macroeconomics; 1/3)
186. Eki12.2.2011 klo 00:44
Samuel Cavallin (Clari Fabella: Islandice Et Latine)
187. Maikki12.2.2011 klo 00:58
Nancy C. Garwood (Seedlings of Barro Colorado Island and the Neotropics; toinen tekijä)
188. Eki12.2.2011 klo 01:05
Diane Ruth Shewmaker (All Love - A Guidebook For Healing With Sekhem-Seichim-Reiki And SKHM)
189. Maikki12.2.2011 klo 01:18
Reynolds, Jonathan T. (Africa in World History; toinen tekijä)
190. Eki12.2.2011 klo 01:22
Tommo (Waeco Camp Oven Cooking with Tommo)
191. Maikki12.2.2011 klo 01:32
Margaret Tebbs (Seedlings of Barro Colorado Island and the Neotropics; toinen tekijä)
192. Eki12.2.2011 klo 01:36
Beizer, Boris (Black-Box Testing)
193. Maikki12.2.2011 klo 01:43
Sweet, James H. (The African Diaspora and the Disciplines; toinen toim.)
194. Eki12.2.2011 klo 01:46
Hannu Laaksola (Arvokkaat aamut - Päivänavaustekstejä ja -ideoita; toinen tek.)
195. Hemuli12.2.2011 klo 10:36
Arvola, Pirjo (Osmo-Nalle ja isän erehdys; yksi kolmesta tekijästä)
196. Eki12.2.2011 klo 10:38
James, John W. (Surun työstäminen; toinen tek.)
197. Hemuli12.2.2011 klo 11:37
Werner Holtzwarth (Pikkumyyrä joka halusi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä; toinen tekijöistä)
198. Eki12.2.2011 klo 11:41
Holt, Winifred (A Beacon For the Blind - Being a Life of Henry Fawcett, the Blind Postmaster-General)
199. [Matias-Myyrä]12.2.2011 klo 12:13
[Jaa, mää vai? (11:37)]
200. Hemuli12.2.2011 klo 12:24
Dinescu, Mircea (Dead is reading the ewspaper)

(Juu, Matias-Myyrä, sää just! Osta kirja, niin ehkä ongelma selviää. Kirja esiteltiin toissapäivän Hesarissa.)
201. Eki12.2.2011 klo 12:28
Aarnio, Boris (Palopäällikön tomaattikäsikirja)
202. Hemuli12.2.2011 klo 12:37
Stephen Bourke (The Middle East)
203. Eki12.2.2011 klo 12:41
Kähkönen, Lotta (Muistijälkiä - Saksalaisia nykykirjailijoita; toinen toim.)
204. Maikki12.2.2011 klo 12:53
Andries, Darcy (The Secret of Success is Not a Secret: Stories of Famous People Who Persevered)
205. Eki12.2.2011 klo 13:54
Cheroux, Clement (Henri Cartier-Bresson)
206. Hemuli12.2.2011 klo 14:50
Tiihonen, Jussi (Miksi äänestää - vaalikirja)
207. Eki12.2.2011 klo 15:14
Salmi, Tapio (Statiikka)
208. Maikki12.2.2011 klo 15:54
Issenberg, Sasha (The Sushi Economy: Globalization and the Making of a Modern Delicacy)
209. Eki12.2.2011 klo 16:13
Hatakka, Jukka (Physica 7; yksi tek.)
210. Maikki12.2.2011 klo 16:32
Kamala Markandaya (Nectar in a Sieve)
211. Eki12.2.2011 klo 16:38
Ylimauru, Juha (Assessing the conservation value of wetland bird-life; yksi tek.)
212. Maikki12.2.2011 klo 16:46
Hull, John C. (Fundamentals of Futures and Options Markets)
213. Eki12.2.2011 klo 17:34
Charlotte Moss (Charlotte Moss Decorates: The Art of Creating Elegant and Inspired Rooms)
214. Hemuli12.2.2011 klo 17:35
Calloner, John (1001 Invents that Changed the World)
215. Hemuli12.2.2011 klo 17:38
Samuel Cardich (Malos tiempos)
216. Eki12.2.2011 klo 17:41
Helen Cunningham (Clarice Cliff and Her Contemporaries: Susie Cooper, Keith Murray, Charlotte Rhead, and the Carlton Ware Designers)
217. Hemuli12.2.2011 klo 17:42
McAllister, M. I. (Orrin ja korppien sota)
218. Maikki12.2.2011 klo 18:10
Manz, Charles C. (The Power of Failure: 27 Ways to Turn Life's Setbacks into Success)
219. Eki12.2.2011 klo 18:45
Sirviö, Jarmo (Physica 7; yksi tek.)
220. Maikki12.2.2011 klo 19:00
Mayo, Anthony J. (In Their Time: The Greatest Business Leaders Of The Twentieth Century; toinen tekijä)
221. Eki12.2.2011 klo 19:22
John McKean (Charlie Rennie Mackintosh)
222. Maikki12.2.2011 klo 19:41
Ackerly, Brooke (Doing Feminist Research in Political and Social Science; toinen tekijä)
223. Eki12.2.2011 klo 20:04
Korpi, Teemu (Älä keskeytä mua! Markkinointi sosiaalisessa mediassa)
224. Hemuli12.2.2011 klo 20:08
Urteaga Cabrera, Luis (Una llama en el viento)
225. Maikki12.2.2011 klo 20:10
Vaihdan säikeen.
226. ...13.2.2011 klo 00:04
Jos et ole "Maikki" saanut vielä selvitettyä, milloin Jarkko Laine (tämä nuorempi) on syntynyt, niin tässä sulle vastaus: 4.5.1982... ;)
227. Maikki13.2.2011 klo 02:50
(Kiitos vastauksestasi... Mutta ehdin vaihtaa jo säikeen, joten avunantosi on hieman myöhässä.)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *