KESKUSTELUT > RISTIKOT > KÄNNYKÄLLÄSELAAMISTA HELPOMMAKSI

6011. Kännykälläselaamista helpommaksi

sanoittaja4.2.2011 klo 14:39
Tunnustan, olen jäänyt koukkuun. Luen näitä sivuja lähes joka päivä ja vieläpä monia kertoja päivässä. Kotonani käytössäni on vain kännykän nettiselain. Sen käyttö on kuitenkin melko hankalaa, varsinkin jos keskustelut ovat pitkiä. Olisiko teknisesti mahdollista laittaa keskustelusivun yläosaan linkkiä, josta pääsisi suoraan sivun alaosaan? Entä mitä mieltä käyttäjät ja/tai ylläpito olisi ideasta, että viimeiseksi kirjoitettu kommentti tulisi aina ketjun ylimmäiseksi?
2. Eki4.2.2011 klo 14:53
Tämä järjestysasia mielestäni aikoinaan puitiin ja todettiin tämä paremmaksi. Ainahan voi käynnistää senkin keskustelun uusiksi.

Linkkiä voitaisiin miettiä, jos ja kun uudistusta joskus saadaan aikaiseksi.
3. sanoittaja4.2.2011 klo 15:44
Kyllähän nykysysteemilläkin toimeen tulee. Luulisin kuitenkin, että kun olette asiaa joskus puineet, ei ole vielä kännyköissä ollut webbiä.
Voipi olla, että myös kännykän selaimen käytössänikin on vielä opettelemista.
4. Jukkis4.2.2011 klo 16:01
Minä välillä selailen kanssa kännykällä. Olis kyllä Nokian puhelimen selaimeen voineet älytä laittaa sellaisen siirtymisvalinnan, jolla pääsisi sivun loppuun. Tietokoneen selaimellahan sinne pääsee vaikka End-näppäimellä.

Mutta tässä niksi puhelinselaukseen: Loppuun pääsee "Etsi"-toiminnolla, kun laittaa etsittäväksi sanaksi "kommentoi". Ainakin pitkissä keskustelussa kätevämpi kuin selaus.

En kannata viestien laittamista toiseen järjestykseen. Sen sijaan nappula, josta voi vaihtaa järjestyksen olisi OK.
5. jpq4.2.2011 klo 16:11
Olisi hyvä uudistus tosiaan minun kännykässä ei ole nettiä eikä edes kuvausmahdollisuutta (en laske noita kameroiksi kuin eräissä harvoissa puhelimissa kuten iphone no kuvanlaatu vaatimus sanoo tuon...)
ja mäkissä firefoxia jos käytätte Cmd (kait entinen omppunäppäin) ja nuoli alas tekee tuon sivun loppuun siirron. ja nuoli ylös taas alkuun palauksen samalla tavoin. ja sivu nuolet taas näkyis ottavan edellistä ja seuraavaa sivua esille...
6. matts4.2.2011 klo 16:46
Iphonella ei ole ongelmia kun pitkänkin säikeen voi nopeasti pyyhkäistä loppuun. Aikanaan itsekin yritin nokialaisella selata nettiä, ei sitä erkkikään jaksa on se niin hankalaa. Ehkä niillä uusilla Nokian älypuhelimilla onnistuu??
7. sanoittaja4.2.2011 klo 17:12
Ja taas yksi ongelma ratkaistu, siitä kiitos Jukkikselle. "Etsi"-toimintoon kun laittoi "kommentoi", niin ei päässyt mun kännykällä mihinkään, mutta kun laittoi "teksti", niin johan onnistui.
Mun Nokiasta on äly aika kaukana, mutta hyvin tämä on vielä pelittänyt.
8. Marianna4.2.2011 klo 21:57
Nokian 6303:lla pääsee sivun alareunaan painamalla #3.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *