KESKUSTELUT > RISTIKOT > KRYPTO PELIKAANI

6. Krypto Pelikaani

terok10.3.2003 klo 20:08
KP:ssa saisi olla oma palkintokategoria kaikki 30 tehtävää oikein ratkaisseille.

Lisäksi sokkokryptoja voisi olla enemmän, vaikka omana liitteenään.
2. Eki10.3.2003 klo 20:25
Miksei voisi arpoa jonkun erikoispalkinnon, kyllä vain. Taidanpa toteuttaa jo seuraavassa numerossa.
Sokkokryptot jakavat mielipiteet jyrkästi kahteen leiriin jo sen perusteella, että iso osa ei pysty niitä ratkomaan, siksi jo toista sellaista haluttaisiin pois.
3. terok11.3.2003 klo 17:54
Sokkokryptot ovat omasta mielestäni juuri kiperyytensä takia kaikkein nautinnollisimpia ratkottavia. On valitettavaa, jos jotkut kokevat toisten ihmisten nautinnon olevan heiltä itseltään pois. Arvelisin kuitenkin vastarinnan jäävän melko vähäiseksi, jos sokot olisivat joskus vaikkapa omana liitteenään, ei-palkintotehtävinä, kuten esim. lasten kryptot toisinaan.
4. Eki11.3.2003 klo 18:14
Jos sokkokryptoja laittaa liitteessä lastentehtävien tilalle, lapset pettyvät. On vaikea olla kaikille mieliksi. Mutta jokainen mielipide ja toive pannaan muistiin.
5. terok11.3.2003 klo 18:35
En ajatellutkaan, että lasten liitettä korvattaisiin millään. Onhan noita kokonaan liitteettömiä numeroita vielä vuodessa muutamia.

Nojoo, varmasti resurssikysymys, esitinpähän vain ajatuksen. Kiitos muuten mainiosta lehdestä!
6. Eki11.3.2003 klo 19:07
Oikeassa olet, resurssikysymys, kaksi liitettä vie sekä työtä ja rahaa yllin kyllin vuodessa.
7. Kryptoilija13.3.2003 klo 11:33
Itse pidin myös joskus sokkokryptoa äärimmäisen vaikeana tehtävätyyppinä,mikä johtuu ennenmuuta ennakkoluuloista tehtävän "vaikeutta" kohtaan.Tunne oli erittäin hieno,kun sain ensimmäisen sokkokryptoni ratkaistua.Nykyisin vietän Krypto Pelikaanini kanssa parhaimpia hetkiä sokkokrypton parissa,uskokaa tai älkää.

Olen huomannut,että sokkokrypto ei välttämättä ole loppujen lopuksi paljoa vaikeampi,mitä kuvakryptokaan,kunhan on päässyt alkuun.Itse aloitan sokkokrypton etsimällä sanaa,jossa käytetään mahdollisimman vähän eri kirjaimia.Mikäli laatija on ollut ratkojaystävällisellä tuulellaa tehtävää laatiessa,saatta tehtävästä löytyä yksi nelikirjaiminen sana,jossa käytetään kahta eri kirjainta.Kun sen ratkaisee,tiedossa on jo yksi konsonantti ja yksi vokaali.Teoriassa ajateltuna seuraavaksi voisi lähteä etsimään sanaa,missä on mahdollisimman vähän "uusia" kirjaimia jo tiedossa olevien lisäksi,mutta käytännössä ratkonta ei välttämättä etene näin.Yksi,mihin myös kannattaa mielestäni kiinnittää huomota,on sanojen loput.Kun katsoo sanan kolmea,joissain tapauksissa neljää viimeistä kirjainta, saattaa oivaltaa sanan muodon,ja sitä kautta kirjainvaihtoehtoja karsiutuu pois.



8. Erkko28.8.2003 klo 22:01
Ostin kesällä ensimmäisen kryptolehteni, Krypto Pelikaanin. Innostuin Avussa olleista kryptoista. Ne olivat helpohkoja ja hyvää harjoitusta Kryptoa Pelikaania varten. Nyt minulla on jo kolme kryptolehteä, joista olen täyttänyt kaksi. Siitä tomaattikantisesta olen täyttänyt sokotkin. Aluksi ajattelin minäkin, että on täysin mahdotonta ratkaista sellaista. Mahdotonta se olisi ollutkin, jos en olisi niin paljon pyöritellyt ensin helpompia kryptoja. Helpommista oppii katselemaan sanojen rakenteita. Nykyään en aliarvio minkäänlaisia kryptoja. :)
9. Eki28.8.2003 klo 22:12
Hyvää tarinaa sellaisille, jotka aliarvioivat kryptoja ja kryptoharrastajia!
10. Tuomas L.29.8.2003 klo 13:21
Sokkokryptosta löytää lähes aina jostakin kohtaa sanan, joka alkaa kahdella samalla kirjaimella; tuo kirjain on hyvin todennäköisesti vokaali (tosin joskus joku piruilija on livauttanut sokkokryptoon sanan LLOYD). Yleensä tuo sana on paras lähtökohta.

Myös kaksi samaa kirjainta sanan lopussa merkitsee todennäköisemmin vokaalia kuin konsonanttia; mahdollisuus, että kyseessä on verbi, on melko suuri.

Nämä ovat ainakin minulla sokkokrypton tärkeimmät ratkaisuavaimet.
11. J Takala29.8.2003 klo 17:25
Onko sattunut vielä niin, että olisi 3 samaa kirjainta sanan alussa? Sokkokryptoja laatiessa tulee väkisinkin mieleen, että tuleekohan tässä nyt käytettyä jonkun toisen jo aiemmin käyttämä idea. Itse kun en esim. pelikaanien sokkokryptoja ole ratkonut moneen vuoteen. Todennäköistä siis on, että samoja ideoita on tullut käytettyä, koska maailmassa ei ole rajattomasti sopivia sokkokryptosanoja.
12. Pena29.8.2003 klo 17:34
Minkälaiset ihmiset aliarvioivat kryptoja ja kryptoharrastajia? Itse en niitä harrasta. (Paitsi kun se Pirkan palkinto houkuttelee.)

Onko olemassa "oikeampia" ristikoita? Hahhaa, sanon minä. Johan se pitäisi olla selkäytimessä: toisten ihmisten ja heidän harrastustensa kunnioittaminen.

Niin, olen kyllä törmännyt monenlaiseen suhtautumiseen ristikkoharrastukseni takia. Kyllä meitä on moneen junaan. Höyryjuniinkin!
13. Ratkoja29.8.2003 klo 20:04
Lähiomaiset ihmettelevät tätä harrastustani. Vaimoni on onneksi mennyt imuun mukaan.
Hän jo tasavertainen. En uskalla puhua tästä paheestani kenellekään ulkopuoliselle. Vähiten duunikavereilleni. Tuntuu, että tämä on likaista, melkein kuin katsoisi pornosivuja netistä.
Minulla on sellainen kuva tästä harrastuksesta, että se on tarkoitettu luusereille ja eläkeläisille.
Eihän tässä rikastu muut, kuin lehtitalot ja Eki.
Moni luuseri on jo mukana tässä keskusteluryhmässä.
Kertokaa taustoistanne. Jouni ainakin aloitti.

Sitten vielä. Onhan tämä henkireikä korvauksena tavalliselle
kapakkareissulle. Tässä valitettavasti kaikki jutut kirjautuu, eikä niitä saa peruttua. Kapakassa eivät.

Toisin sanoen aamulla sivun avatessasi saat silmiisi sellaista, jota et ikinä olisi halunnut julkisuuteen.
Olihan pitkä stoori.
14. Eki29.8.2003 klo 21:31
Sori, Ratkoja, en ehdi vastata tämän pitempään, kun pitää vielä laskea rahojani, aamusta asti olen sitä tehnyt...
15. Ratkoja29.8.2003 klo 22:03
Mieli on tasoittunut.
Jatka Eki....
16. jupejus29.8.2003 klo 23:33
Ei voi päivää turhemminkaan viettää kuin laskemalla rahoja. "Raha ei lopu, eikä ruma kartu", lauloi Luomasuun Anssi.
17. Eki30.8.2003 klo 00:38
Ei mulla ole (enää) rahoja mitä laskea, ettekö huomanneet näkymätöntä hymiötä lauseen lopussa?
18. jupejus30.8.2003 klo 09:42
Jeps. Loppuuhan ne laskettavat rahatkin joskus (käsistä pois laskettavat ainakin), mutta ei se auta kun alkaa tienata uusia. Tämä päivä on siihen tarkoitukseen juuri sopeva.
Ei kun hyvää työpäivää vaan kaikille!
19. Hui hai30.8.2003 klo 12:46
Tuohon J Takalan kommenttiin tarttuakseni: En muista törmänneeni kolmeen samaan kirjaimeen sanan alussa, mutta muistan sokkokrypton, jossa oli neljä samaa kirjainta sanan sisällä.
20. Eki30.8.2003 klo 12:52
Syyllinen neljään peräkkäiseen. Tässähän voisikin hakea HYVIÄ sellaisia sanoja. Voin sitten kertoa sen omani, oli muistaakseni alarivillä ja piiiiitkä.
21. Hui hai30.8.2003 klo 12:56
Kyllä. Näinhän se oli minunkin muistini mukaan. En vain pistänyt laatijan nimeä ehdolle, kun en sitä muistanut varmasti. Vaikkapa, ei tuo aiheeton kiittäminen ole liene turhan haukkumisen veroinen synti? :-)
Sanan toinen, kolmas, neljäs ja viides kirjain olivat samat.
22. J Takala30.8.2003 klo 12:57
Sanan sisälle kolmekin menee helposti. Neljä samaa olisi ainakin pahaa-aavistamaton -sanassa. Mutta tarkoititko Eki nyt sanan alussa vai sanan keskellä olevaa 4 samaa kirjainta?
23. J Takala30.8.2003 klo 12:57
No sitten pää-äänenkannattaja.
24. Hui hai30.8.2003 klo 13:21

Muistan jättäneeni laadinnan pöytälaatikkoon pysyvästi, kun ainoa sana, jolla eräs nurkkaus olisi saatu pelastettua ilman radikaaleja muutoksia olisi ollut IIIOLUT...

Ehkä karvan verran liian paha kaverin syntymäpäivälahjaristikkoon, vaikka kyseinen aine olikin varmasti tuttu päivänsankarille.
25. Tuomas L.30.8.2003 klo 14:25
Pää-äänenkannattaja on ainakin ollut sokkokryptossa. Pahaa aavistamaton olisi mielestäni suotavampaa kirjoittaa erikseen, mutta tämäntyyppisissä sanoissa käytäntö kyllä horjahtelee, joten yhteen kirjoitetunkin voisi hyväksyä.

Mutta todella ikimuistoisia ratkontahetkiä voisi olla luvassa, jos sokkokryptoon alettaisiin sijoittaa sellaisia sanoja kuin siinä Sanasepon taannoisessa "älä ota sitä vakavasti"-tehtävässä... (-:
26. J Takala30.8.2003 klo 14:40
Itse käytän yhdyssanoissa ohjeena vain Perussanakirjaa. Jos siellä sana on kirjoitettu yhteen ilman mitään "paremmin"-merkintöjä, niin sitä on lupa käyttää. Sitten on tietenkin sellaisia yhdyssanoja, joita Perussanakirja ei tunne. Niiden kohdalla on syytä käyttää harkintaa.

Muistaakseni SM-ratkonnan välierässä oli ratkaisusana "tavantakaa" (muistanko väärin?). Se voidaan kirjoittaa Perussanakirjan mukaan pelkästään erikseen.
27. Timppa30.8.2003 klo 14:43
Mitenkään kryptoihin liittymättä kehun sitä 'älä ota sitä vakavasti' -laadintaa. Siinä ne ahaa-elämykset oli parhaimmillaan. Lisää semmoista, kuvaristikkona...
28. jupejus30.8.2003 klo 14:51
Sopivasti sanoja yhdistelemällä sain aikaiseksi sanan, jossa on 6 samaa peräkkäistä kirjainta.
Tuote sopisi pienoismallina mainiosti vaikka sanaseppojen tuote-esineeksi.
Tosin sana pitää sisällään "murteellisen" vaikutuksen, mutta haitanneeko tuo?
29. Hui hai30.8.2003 klo 15:21
Yksi 'nelonen' lisää

Puu-uuni
30. Timppa30.8.2003 klo 15:30
Vielä yksi nelonen lisää, niin tulee jo AA(A)-aavistus...
31. terok3.12.2003 klo 19:14
Täytyypäs muistaessaan kiittää tekijöitä uuden Krypto Pelikaanin liitteestä. Jospa saisi säästymään vaikka joulupyhiksi.
32. Tapsa3.12.2003 klo 22:21
Kryptoissakin on haaste! Kuinka vähällä ruutujen täytöllä
saat tehtävän ratkaistua? Pohjani lienee n. 11-12% koko
ruudukosta.
33. Titta3.12.2003 klo 23:11
Tapsa, jaksatko sinä niin paljon? ;)

Ei vaan, nyt tulee kehumista ja mainostusta, joten äkkiä pois tätä viestiä lukemasta jos ei mokomaa kestä.

Krypto Pelikaani on siitä hyvä, että jää se joka ikisen tyhjän ruudun täyttäminen pois. Kovasti Eki ja Aulikki yrittävät ympätä numeroille 1-10 niitä vaikeita kirjaimia, mutten silti täytä sivusta puoliakaan!
34. Antti Viitamäki4.12.2003 klo 04:39
Aikoinaan kun vielä tunsin ehtiväni ristikoita ratkoa, niin kryptot tarjosivat mukavan haasteen kun ei kirjoittanut mitään mihinkään. Sitten vasta kun sai kaikki kirjaimet ratkaistua, niin laittoi ne siihen tehtävän vieressä olevaan ratkaisuruudukkoon. Oli ainakin hyvä muistiharjoitus. :-)
35. Ibis4.12.2003 klo 08:04
Täytyypä minunkin kantaa korteni kehumiskekoon. En ole koskaan erityisemmin perustanut kryptoista, mutta viime viikolla ostin Krypto Pelikaanin jostain ihmeellisestä oikusta. Sehän olikin tosi hyvä lehti! Tehtävät olivat tosi mielikuvituksellisia ja haasteellisia, liitteestä nyt puhumattakaan. Kiitoksia!
36. Tane4.12.2003 klo 09:38
Uutena harrastuksena olen kokeillut, miten nopeasti saa kryptorenki päällä nettikrypton ratkaistua. Sekunnin tarkkaa aikaa en ole vielä ottanut, mutta ei kestä kauan. Muuten tavanomaiset kryptot ovat mielestäni kieltämättä vähän tylsiä. Minkä tahansa kryptonhan voi ratkoa sokkokryptona, kun ei katso kuvaa.
37. Tuomas L.4.12.2003 klo 11:04
Uusimman Krypto Pelikaanin valintakryptossa on muuten kohta, jonka voi (ainakin minun tulkintani mukaan) täyttää kahdella tavalla. Siellä alareunassa, aika keskivaiheilla.
38. Eki4.12.2003 klo 12:08
Tuomas, tällaisia tulee joskus, katsotaan tuo paikka piakkoin. Kiinnostaa aina, millainen on päässyt läpi.
39. Urpo4.12.2003 klo 12:51
Antti Viitamäki: Itse ratkoin kryptot samalla tavalla kuin sinä. Enää en jaksa tehdä edes niin.
Joskus teen tavallisia(ei vaikeimpia) siten, ettei pyyhekumia saa käyttää.
40. Jukkis4.12.2003 klo 18:25
Minulla on tapana ratkoa kryptot hengitystä pidätellen side silmillä kädet ja jalat sidottuna yhteen selän taakse.

Ja vähän vaikeammat tapaan ratkoa laskuvarjohypyn aikana niin, että varjon saa avata vasta kun krypto on ratkennut.

...mitä? Ai, eikö täällä olekaan valehtelijoiden klubin kokous? Ai tuolla naapurissa? Sori.
41. Antti Viitamäki4.12.2003 klo 18:45
Jukkiksen kehittelemillä ansioilla voisi jo liittyä elitistien klubiin. :-)
42. Sanastaja4.12.2003 klo 21:22
Hei Ratkoja, meitä on ristikoihin hurahtanut akkaporukka, joku on onnistunut tartuttamaan taudin ukkoonsakin. Ennakkoluuloisten kanssa olen monta keskustelua käynyt: että muka vain eläkeläisten ja "luusereiden" juttuja. Ehkä se johtuu siitä, että ihmiset eivät harrastustaan mainosta - voi olla että em. syistä. Onko ristikkoihmisten leimaaminen epä-älylliseksi tai jotenkin omituiseksi porukaksi suomalainen ilmiö? Te jotka tiedätte: miten muualla maailmassa?

Kerran istuin oluella, naapuripöydän kaveri ratkoi iltapäivälehdestä, sanoin että sinäkin näköjään...Sen jälkeen on juttua riittänyt, kun on kolpakon ääressä sattumoisin kohdattu. Sama kaveri kertoi tästäkin nettijutusta. Kiitos vain Eki. Vaikkei me kaikki osallistuta niin seurataan kuitenkin, mitä te muut kirjoitatte. Eikä yhtään hävetä.
43. Floora4.12.2003 klo 22:09
Tyhmyydeksi pruukataan sanoa sitä viisautta jota ei itse ymmärretä...

...yritän muistaa aina kun avaan suuni sanoakseni jonkun harrastusta tyhmäksi.
44. iso S5.12.2003 klo 09:02
Aikoinaan Hillarylta (ei Clinton) kysyttiin, miksi Mount Everestille piti kiivetä. Hillary vastasi viisaasti "koska se on siellä". Jos tätä ei käsitä, niin ei se selittämällä parane. Jotkut eivät ymmärrä vuorikiipeilyn mielekkyyttä vaikka kuinka taivuttelisi rautalankaa.

Yksi yhteinen piirre voidaan olla löytävinään kiipeilystä ja ratkomisesta: haasteiden voittaminen. Monilla ihmisillä on synnynnäinen halu yrittää jotakin, mikä ei ole helppoa eikä näytä välttämättä hyödylliseltä. Kuka suuntaa tämän viettinsä mihinkin suuntaan. Ei ole mielekästä ryhtyä toisen harrastusta arvostelemaan, ainakaan jos harrastuksesta ei ole muille haittaa.

Heitän pari sanontaa kehiin. Englannissa todetaan, että "every man must have a hobby". Tasa-arvon nimissä korostettakoon, että tässä "man" tarkoittaa ihmistä, ei miestä. Harrastuksen laatuun ei sanonta ota kantaa; oleellista on, että jokaisella on jotakin itse valittua, mikä antaa elämään sisältöä ja mielekkyyden tunnetta. Suomessa sanotaan, että "lapsi on terve kun se leikkii". Tähän tulkintaohjeeksi: on terveellistä, että jokainen säilyttää jonkinlaisen viipaleen lapsenmielisyyttä kehdosta hautaan, ei välttämättä tuhannen kapakan kautta.

Tuosta muille haittaamattomuudesta: Norjassa ilmoitettiin muutama vuosi sitten, että base-hyppääminen Trollväggeniltä tapahtuu täysin omalla vastuulla. Jos jää seinämälle killumaan, niin pelastushenkilöstö ei lähde liikkeelle. Useampi pelastaja on vuosien varrella kuollut eikä sellaista riskiä enää oteta. Ratkojakin saattaa jäädä jumiin, mutta tiettävästi siitä ei aiheudu auttajalle hengenvaaraa.
45. Tuomas L.5.12.2003 klo 11:07
Eki, tässä tarkempi selvitys valintakrypton "vaihdokista".

Alareunassa, hiukan puolivälistä vasemmalle, on sana 6-10-10-8, jossa jälkimmäinen 10 voi olla kaksi eri vokaalia; tosin toisessa tapauksessa sana on hieman keinotekoinen, käytännön kielessä harvinainen, mutta sinänsä oikea monikkomuoto.

Tämän kanssa risteää 8-10-10-8, jälkimmäinen 10 on sanojen yhteinen kirjain; ensimmäinen 10 on piilokirjain ja voi olla kaksi eri vokaalia sen mukaan, kumpi vokaali risteävään kohtaan on valittu.

Näin ainakin minusta.
46. Kravattimies12.12.2003 klo 03:50
Tuomas L. mainitsi sokkokryptossa olleen sanan LLOYD. Toinen kaksois-L:llä alkava kuuluisa sana on LLEYTON.

Lleyton Hewitt oli juuri Greg Normanin mailapoikana.

Greg Normanilla on suomalaiset sukujuuret ja olen tavannut hänen suomalaisen isoäitinsä. Istuimme kerran pikkuauton takapenkillä yhdessä ja juttelimme Gregistä.
47. Titta12.12.2003 klo 10:47
Sitten on vielä ainakin yksi LL-alkuinen esiintynyt ristikossa, mutta kun siinä on vielä lähetysaikaa, en kerro!
48. iso S12.12.2003 klo 11:57
LLEWELLYN ainakin alkaa tupla-ällällä, mutta tämä ei liene se mitä Titta ei kerro. Vaan mistäpä noita hurjia tietää.
49. Titta12.12.2003 klo 12:17
:)
50. Kravattimies9.10.2004 klo 07:35
Kerro, Titta...

Tykkään väreistä uudessa Krypto Pelikaanissa. Kiitos! Valokuvat näkyvät paremmin ja muutenkin.
51. Titta9.10.2004 klo 11:36
Voi itku! En muista enää. :(

Oiskohan se ollu toi mitä iso S ehdotti...
52. AS9.10.2004 klo 12:02
... ja sivulla 21 käynyt snadi kämmi: 7-kirjaiminen sana toistuu heti perään pystyyn... tekevälle sattuu... Monipuolinen tehtäväpaketti; saa välillä miettiä ankarastikin.
53. Eki9.10.2004 klo 12:16
No niinpä on! Meillä on tuolle helppo tsekkaus, mutta ilmeisesti sen tarkastuksen jälkeen on muutettu kulmaa ja on jäänyt sen jälkeen tsekkaamatta.
54. Kravattimies9.10.2004 klo 14:43
Mario Vargas LLOSA
55. Kravattimies9.10.2004 klo 14:46
Luultavasti siis näin:
Etunimi: Mario
Sukunimet: Vargas Llosa

On myös ohjaaja Luis Llosa
56. Juhani Heino9.10.2004 klo 16:09
Llangoch (Walesissa)
57. Matti9.10.2004 klo 16:22
Muistaakseni Walesissa oleva maailman pisin rautatieaseman nimi alkoi kahdella ällällä.
58. Juhani Heino9.10.2004 klo 17:22
Jep, sillä kylällä on nyt oma URL mutta sisältöä ei vielä löydy:
http://llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllan tysiliogogogoch.co.uk/
59. Kravattimies10.10.2004 klo 11:01
Kyseisen kylän Volvo-liikkeen kyltissä on paikkakunnan nimi. Siinä on peräti neljä ällää peräkkäin.

http://members.aol.com/gulfhigh2/words12.html
60. Eki10.10.2004 klo 11:19
Veikkauksia siitä, kuka astelee uusimman Krypto Pelikaanin kannessa Lapissa pitkin pitkospuita...?
61. Maiju10.10.2004 klo 11:33
Sakke? Hän muistaakseni kävi Lapissa.
62. Pena10.10.2004 klo 11:36
Rosso?
63. Eki10.10.2004 klo 11:39
Maiju ei tunne Saken ruumiinrakennetta (tai ei ole nähnyt kantta) ja Pena ei taatusti ole nähnyt koko lehteä!

Osa Lappi-teeman kuvista on kyllä Saken reissulta, osa on minun ottamiani ja Aulikkikin kantoi kortensa Lappi-fotojen kekoon.
64. Pena10.10.2004 klo 11:41
En ole nähnyt ja tuskinpa näenkään! :-p

Kravattimiehen sivuilla taitaa olla myös kuvia Lapista...?
65. Kravattimies11.10.2004 klo 00:36
Kyllä! (Voi sopia johonkin vihjeeseen, mihin tarvitaan ky.)

http://kravattimies2.tripod.com/

Kannessa lukee "SEIKKAILE SINÄKIN SUOMEN LAPISSA!"

Olisiko tuossa kryptinen vihje? Veikkaan siis joku EIKKA.
66. Pena17.10.2004 klo 17:25
Näinpäs sen lehden kaupassa! :-p

"Kuka astelee uusimman Krypto Pelikaanin kannessa Lapissa pitkin pitkospuita", Pek? Kajo utsi.
67. Eki17.10.2004 klo 17:26
No mutta näinhän se on! Mikä paljasti?

Penalta voisi kysyä: "Tunnetko ketään Niskasta?"
68. Pena17.10.2004 klo 17:28
Näköjään tunnen! Sekä isolla että pienellä kirjoitettuna. ;-)
69. Kravattimies29.11.2004 klo 00:54
"Kryptot ovat minulle mieluisia tehtäviä, kun jotakin keksii, sanat tulevat kuin itsestään, kun kirjaimia tunnistaa sinne tänne. Tutkin aina minulle tuntemattomia sanoja Tietokirjasta ja halusin katsoa tuon krypto-sanan, kirjassa sanotaan krypto (kreik. kryptos kätketty) 1 salakieli, 2 sanaristikkotehtävä." - Mummo.
70. Kravattimies2.4.2005 klo 04:56
Löysin nämä LL-alkuiset tämän saitin keskusteluista:

LLANGOCH
LLEWELLYN
LLEYTON
LLOSA
LLOYD

LLODRA - tämän aamun lehdestä; suomennos:

Joillakin pelaajilla usko taikavoimiin menee liian pitkälle. Kroatian Ivan Ljubicicin vaatteet olivat lattialla ja kaapin ovi raollaan, kun hän tuli suihkusta tämän viikon Nasdaq-100 Openissa Miamissa. Kun hän avasi oven, hän näki Michael Llodran. Tämä pitkä ranskalainen selitti käyttäytymistään sillä, että halusi imeä itseensä Ivanin positiivista energiaa. Llodran omituisuudet tunnetaan entuudestaan. Voitettuaan Australian Openin kaksinpelin tänä vuonna hän riisuutui alusvaatteisilleen.
71. mia2.10.2006 klo 11:14
hei!

saisko täältä apua? tässä uudessa pirkan numerossa oleva krypto on aika vaikea ratkaista. sitä alkusanaa en ole saanut millään keksittyä . onko joku jo ratkaissut sen ja jelppais mua alkuun sen kanssa.

yst syysterveisin: mia
72. Eki2.10.2006 klo 11:17
Tarkoittanet sitä kasvia.

Tuo kirjainrakenne on niin spesiaali, että kannattaa miettiä.

1 2 3 3 2 1 2 2 4 2

Mieti siis tuohon sitä seinällä olevaa kasvia!
73. Taata2.10.2006 klo 17:42
Tiedän, mutta ei taida saada antaa suoraan? Mia on var-
maan jo itsekin hoksannut, kun viesti on noinkin vanha.
Taata taata!
74. iso S2.10.2006 klo 20:53
Ryppyvoiteista ikänsä kieltäytynyt seinäkukkanen, rutturuusu? :-)
75. Demondes9.10.2006 klo 00:18
Toiseksi viimeisessä Krypto Pelikaanissa harmaita hiuksia aiheuttaa (ei yllättäen sokkokryptot), vaan se hevoskuvalla varustettu, olikos se nro. 9.
Ei juma meinaa aivot taittua mukamaste mitenkään päin, että mitä tarkoittaa hevosen pää, kaulan kohdalla =-merkki. Voiko joku ees vihjaista, että liittyykö se hevosen päässä olevaan varusteeseen vai mahdollisesti ko. eläimestä tarkoitettaviin synonyymeihin?
76. Eki9.10.2006 klo 00:29
Mielenkiintoista. Vihje on pohjimmiltaan erittäin yksinkertainen. Siinä on se hevonen ja =-merkki, ja vastaus onkin käsillä.
77. Demondes9.10.2006 klo 00:35
Mie taas tietenkin ajattelen liian monimutkaisesti ;)
78. Eki9.10.2006 klo 00:37
Kannustan miettimään, kyllä se ahaaelämys tulee.
79. Taata9.10.2006 klo 00:41
Funtsaaminen ottaa joskus koville! Täällä on nyt ilo ylimmil-
lään, kun Aulikset sain selätettyä. Demondes kannustan si-
nuakin omassa Jaakobin painissasi.
80. *9.10.2006 klo 01:23
Montas kirjainta siihen heppavihjeen vastaukseen tulee?
81. Demondes9.10.2006 klo 01:27
Ja juuri kun siitä pääsi valittamaan, niin se aukesi :D Jesh! Kiitos Teille!
82. Demondes9.10.2006 klo 01:28
5 kirjainta.
83. iso S7.1.2008 klo 11:26
Edellä mainittu Michael LLodra voitti Jarkko Niemisen Adelaiden tennisturnauksen finaalissa ja meni sen kunniaksi lotraamaan kentän vieressä virtaavaan jokeen. Hesarin kuvasta päätellen pitkän (190 cm) miehen napakin oli kastunut, vaikka kuvanottohetkellä vettä oli enää puolireiteen.

Lisäyksenä edellä mainittuihin LL-alkuisiin: Chilessä on viikon verran purkautunut tulivuori Llaima, joka kuuluu Etelä-Amerikan aktiivisimpiin.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *