KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONVAIHDE 14.-15.1. 2011

5973. IS-viikonvaihde 14.-15.1. 2011

Jaska15.1.2011 klo 17:39
Nousipa askel kepeästi tällä keskimatkalla kahdesta kestävyyttä kysyneestä puolipahiksesta (Hyvönen, Hakonen) hädin tuskin toivuttua. Paljolti siksi, että muutamat kirjavihjeet olivat helppoja. Korkeintaan kaksplussaksi voi vainiksen tällä kertaa rankata ratkonta-ajan perusteella (ykköskategoria).

Mutta tilanne muuttuu, jos edellytetään tajuttavan myös kaikkien ratkaisusanojen yhteys vihjeeseen (kakkoskategoria.). Kahdesta minulla on ehkä hentoista hajua, mutta yksi on vielä täydellinen mysteriumi. Täytynee hoputtaa PP:täkin jo käymään ristikon kimppuun, mutta luulenpa, ettei hänkään sitä heti hoksaa.

Pari erittäin nokkelaa uutuusknoppia (toinen pääkuvassa) ja muutama ehkä vanha melko kompensoivat liian helppouden, joten kyllähän tämä kiitettäväksi puolikovikseksi (I kat.) mainita sopii. Onko se sitä myös II kat. selviää vasta yhteyksien selvittyä, mikä voi saattaa tapahtua vasta lähetysajan päätyttyä.
2. Marco Poloinen15.1.2011 klo 18:36
Vaikeusastelokeronsa alahyllylle asettuva, tasapainoisesti laadittu ja huolellisesti toteutettu ristikko. Passelisti pitkiä sanoja, laatijan aiempiin vastaaviin verrattuna runsaammanoloisesti juonivihjeitä, asiavihjeet "asiallisia" ja julkkisvihjeissä sopivan pidättyvä linja.

Biologiaan liittyvä väärä muistikuva ja toinen tavallaan sellaiseen liittyvä hahmotusmoka (heti alussa huomaamani unohdettuani) viivyttivät muuten selvää ratkontaa. TV-ohjelmista perillä oleva on varmaan voinut aloittaa sanasta, jonka itse jouduin tarkistamaan ratkottuani. Siis yleissivistyksen puutetta.

Jaskan kakkoskategoriaan kuuluvia taisi jäädä yksi ja lisäksi VELIKULTAKO ILMAN TALOA jätti vähän onehkan olon; saattaa olla itsellä jotain parantelemisen varaa. Mukavista esimerkinomaisesti vaikkapa SUOSITUN VASTUSTAMISTA! ja HEHKUVA. - Hyvältä maistui!
3. Marco Poloinen15.1.2011 klo 19:30
Yhden pystysanan hienosäädöllä kaikki kunnossa ja tajuttu.
4. HM16.1.2011 klo 11:30
Pari sanaa puuttuu, mutta aika helposti ratkesi verrattuna viimeaikojen 2 1/2-ristikoihinkin verrattuna. Kivoja oivalluksia oli, mukavaa ratkottavaa!
5. Jaska16.1.2011 klo 11:38
Mysteeri on nyt raottanut sen verran salojaan, että pieni aromin häivähdys siitä on aistittavissa. Jos sen lähde osoittautuu aikanaan olettamakseni, vihje on epäonnistunut ja aiheuttaa miinuksen kiitettävän perään.
6. Tuomas L.16.1.2011 klo 14:38
En tiedä, mikä vihje Jaskalle on ollut niin täysi mysteeri, mutta itseltäni jäi tajuamatta JANEN KERA. Voi tietysti olla, että kyseessä on tietoa vaativa vihje, joka osuu omalla kohdallani tietoaukkoon.

Muuten yhdyn kehuihin: hyvä puolikovis, jossa erinomaisen hauska pääkuva ja siitä lähtevä sana. Missähän tilanteessa lienee tuo kuva napattu?
7. TNV16.1.2011 klo 14:49
Nyt varmaan moni ajattelee, että eiks se Tuomas Tartsania tiedä, mutta siinä on vähemmän kuin 7 kirjainta.

Jaa missä kuva on napattu? Uudellamaalla ja Savossa.
8. iso S16.1.2011 klo 16:48
Joo, "Janen kanssa" (5) on ilman muuta luokiteltavissa tietovihjeeksi. Jos ei tiedä niin ei voi hoksata. Ehkä tiesin, ehkä en, ainakaan en muistanut varmuudella vielä siinäkään vaiheessa kun ratkaisu syntyi poikittaisten tuloksena. Oli kyllä helppo tarkistaa.

Minulle vaikein oli pääkuvan oikealla puolella oleva aukio. "Valko-Venäjällä" (4) on ilkeästi sanottuna lähestulkoon HS-tasoinen ratkaisusana. "Lehtistä" (6) on vielä ymmärrystä vailla, "mies vuoden 1986 kohupaikasta" (4) kirkastui juuri tätä kirjoittaessa. "2000-luvun menestyskirjailija" (7) olisi auttanut paljon, mutta henkilökohtaisen antipatian vuoksi ei käynyt mielen vieressäkään. Ratkaisun synnyttyäkin piti jonkin aikaa kelata. Hyi minä, omien mieltymysten ja niiden puuttumisen ei pitäisi antaa haitata ratkaisemista.

Paljon oli sellaista kikkailutyyliä jota Skyttän ristikot ovat pullollaan. Ei minun makuuni, liian runsaana tuntuu näsäviisastelulta, mutta monet muut tykkäävät ja se on hyvä. Tässä määrä ja laatu pysyivät rajan sillä puolella että useat jaksoivat huvittaa, tyyliin "kunnan pieni jänishousu" (11). Plussana se että ratkaisusana on pitkä, moitteeton ja harvoin ristikoissa.

Siitä minä mieleni pahoitan jos vahvasti johonkin suuntaan ajatusta johdattavasta vihjekuvasta tulee ratkaisuun vain pieni yksityiskohta tai vihjekuvassa on esimerkiksi kolme erillistä objektia ja näistä yksi riittäisi selittämään ratkaisusanan. Keljua harhauttamista on se. Pääkuvan alla on esimerkki molemmista.

Summa summarum, pienten makuasioiden aiheuttamin hiertymin erinomainen laadinta (Valko-Venäjä kauneuspilkkuna) ja vihjeitys. Toteutus siisti ja selkeä, paitsi yläpalkin vasemmassa reunassa, jossa tuntui olevan yksi vihje liikaa.
9. Tuomas L.16.1.2011 klo 17:00
JANEN KANSSA löytyikin googlettamalla. Arvelin, että kyseessä olisi ollut jonkin sortin kikkailuvihje.
10. kari kämäräinen16.1.2011 klo 17:24
Parin tunnin ähellys ja ristikko täyttyi. Pääkuvan oikean puoleinen aukio tuotti eniten tuskaa. Erittäin hyvä ristikko. Ei liian vaikea. Ilman kuukkelia ei tosin olisi ratkennut.
11. Marco Poloinen16.1.2011 klo 17:31
Omaani huomattavasti tiheämmällä kammalla suoritettuun isoS:n dignoosiin voin pääkuvan oikean puolen osalta mielihyvin yhtyä. Ja puoliksi myös kuvan alapuolen osalta. Sen sijaan toisesta "esimerkistä" en minä niin-kään mieltäni pahoittanut. Se on kuitenkin vähän monipiippuisempi juttu ja viertää huomattavasti enemmän makuasian puolelle.

Mitä muutenkin "ylimääräisyyteen" tulee, aika hyvin homma on (ratkojankin) hallinnassa ensimmäiseen TNV:n ristikkoon verrattuna.
12. pirjo16.1.2011 klo 18:54
Aika mukava kaiken kaikkiaan! Parhaita vihjeitä mm. VELIKULTAKO ILMAN TALOA, HEHKUVA, USEIN VÄHIN ERIN SELVINNYT, SIIVEKKAITA jne.

(ITSENÄ PYSYY oli jotenkin hankala, sain sen kyllä ratkaistua, mutta pitkin hampain). VALKOVENÄJÄLLÄ varmaan on tuollainenkin paikka (?), ainakin pystysanat ovat sen verran varmoja.

Marco Poloinen luonnehtikin jo (eka kappaleessaan 18.36) tätä kovista sen verran osuvasti, ettei siihen ole mitään lisättävää!
13. PP16.1.2011 klo 19:11
Vihje oli ITSENÄ PYSTYY (7) ja vastaus ihan OK mielestäni.
14. pirjo16.1.2011 klo 20:41
PP, kiitos oikaisusta, noi minun se piti kirjoittaakin, mutta tuli pieni virhe. Vastaussanakin on OK, mutta teknisesti vihje on minusta vähemmän "tyylikäs", varsinkin tuo ITSENÄ. Mutta tämä nyt on ihan pikkujuttu, ja varmaan monesta tuntuu saivartelulta.
15. pirjo16.1.2011 klo 20:45
... siis NOIN minun se piti kirjoittaa... : D
16. Mie16.1.2011 klo 21:47
Janen kanssa muistin ulkoa, itsenä pysyy oli myös helppo...

Mutta vielä on vaiheessa tämä. Mulle nämä on aika vaikeita.Vajaa puolet tyhjänä. Jotkin eivät vain meinaa aueta millään... saa nähdä.
17. putko17.1.2011 klo 09:04
Se ylävasen aukio aukio. Mutta mitä mieltä olette siitä vaaterotasta. Eiko siinä sotketa vierasta kieltä mukaan
18. +17.1.2011 klo 09:37
putko on hyvä eikä paljastele tai vihjaile ratkaisusanoja. Palautusaika on vielä menossa.
19. Eki17.1.2011 klo 09:41
Ehkä just tuon verran tässä vaiheessa voi paljastaa, joku saattaa siitä päästä vähän eteenpäin. Mutta luulisi putkon kyllä jo kysymättäkin tajunneen, onko vai eikö. Ja jos näin, sitten paljastus on turhahkohko.
20. TAM17.1.2011 klo 13:11
KALJOJA USEIN lyö vielä, toivottavasti toistaiseksi, tyhjää.
21. TNV17.1.2011 klo 13:34
Ehkä ristikon tutuin asia tosielämässä, mihin tuo sana 'usein' myös viittaa.
22. matts17.1.2011 klo 20:29
"LEHTISTÄ" piilokirjaimeen ei oikein sovi kuin yksi, joka esiintyy myös sanassa muualla mutta en vaan tajua yhteyttä. VELI KULTAKOn ILMAN TALOA vihjeen osaa en tajua! Numeron 2 ruutuun saamani kirjain sopii pystysanaan mutta vaakasanasta tulee jotain joka kai pitäisi kuuklettaa! HUIPPUn vastaussana selviäisi varmaan jos menisin sille? ÄPETSEn yhteys vastaussanaan on hakusessa myös.
23. Marco Poloinen17.1.2011 klo 22:00
Valitan, kamu! Kirjoitin kyllä seikkaperäiset ja täysin vastaanottajavastuiset ohjeet ongelmiesi ratkaisuksi, mutta olen jo ennestään sen verran huonossa maineessa, että jätin ne suosiolla kuitenkin julkaisematta. Niin että aatteleppa ite! ;-)
24. Ripe17.1.2011 klo 22:03
Harvinaisen sujuvasti täyttyi, eikä tuntunut kolmen pallukan tasoiselta ollenkaan. Kaksi sanaa hiertää vielä: "LEHTISTÄ" ja "N. 200 ILMAN PATAA". Lisäksi "HEHKUVAN" vastaussanaa en ymmärrä.
25. matts17.1.2011 klo 22:20
n. 200 jne. merkitys ratkeaa kyllä helposti kun luet juuri sen mitä siinä vihjeessä lukee ja toimit niin. Hehkuva (ei hehkuvan) vaatii oivalluksen, mieti mikä se vastaus oikeasti on ja hehheh saatat sanoa.
26. matts17.1.2011 klo 22:23
No voi sun... Totta kai ILMAN TALOAkin nyt selvisi. Pitää näköjään kommentoida toisia että ymmärtää itseä!
27. matts17.1.2011 klo 22:26
...ja äpetse selvisi myös, outoa, mielestäni luin sen jo kerran noin mutta ei vaan silloin sytyttänyt. Vielä pitää miettiä sitä lehtistä!
28. Marco Poloinen17.1.2011 klo 22:29
Niin, eihän tämä ristikko varsinaisesti "kolmen pallukan tasoinen" olekaan. Käytännössä taitaa olla niin, että kolmemiikan ja täyskolmosen välissä on (keskimäärin) portaikon korkein porras. Ja sehän tietysti johtuu siitä, että täyskolmonen kattaa vaikeusasteet kolmesta pallosta äärettömään.

Mikään läpihuutojuttuhan tämä(kään) ei ole, joten vaikuttaa siltä, ettei harjoitus ole mennyt hukkaan. Hyvä Ripe!
29. TNV17.1.2011 klo 22:43
N. 200 ILMAN PATAA (9) on helppo miettiä ilman ruudukkoakin, nuo muut mainitut varmastikin vaikeampia.
30. TNV17.1.2011 klo 22:54
Siis: N. 200 ILMAN PATAA (4)
31. Ripe17.1.2011 klo 23:10
Thx MP! Joo, harjoitus tekee mestarin tässäkin lajissa. Niinhän siin' kävi, matts, että naurattamaan rupesi!!! Hyvä vihje! (Samoin tuo kuva luusta on hauska.)
32. Ripe18.1.2011 klo 09:55
"LEHTISTÄ"-vihjekin ratkesi, kun nukkui yön yli. Valmis on!
33. Tuomas L.18.1.2011 klo 11:38
Olisikohan LEHTISTÄ-vihjeelle sopivan kryptinen lisävihje, että juttu voi liittyä jollain lailla hyönteismyrkkyyn?
34. lp18.1.2011 klo 11:59
Mainio ristikko. Kyllä meillä on rikas kieli, jota laatija kieputtelee ovelasti. Paljon ilon aiheita, kiitos!
35. Pena18.1.2011 klo 14:38
Kovis oli ugalabugala keihäs! Uurastin "lepakkojen lennellessä" illasta sunnuntaiaamuun. Ihan asiallinen.
36. putko18.1.2011 klo 16:39
+
En minä sitä vaaterottaa vihjeenä, vaan pidin vastausta huonona ja kysyin siitä mielipidettä.
Edelleen ovat ylä vasen ja oikea auki, mutta palataan sitten ratkaisuajan jälkeen asiaan
37. TNV18.1.2011 klo 16:47
Vaaterotan vastaus on hyvää suomea.
38. matts18.1.2011 klo 21:33
Tuomas L, voisiko "lehtistä" liittyä tulipaloon 2010?
39. Marco Poloinen18.1.2011 klo 21:50
Hei, et sunkaan sinä yritä etsiä (vaitiolo)muurista heikointa kohtaa...?
40. matts18.1.2011 klo 21:52
No eikös tuo ole aika yleisesti kysytty?
41. matts18.1.2011 klo 22:05
MP siis mulla on se sana, yritän vaan ymmärtää yhteyttä!
42. Jaska18.1.2011 klo 22:18
Yhteystietoja annetaan kernaasti lauantaina.
43. Marco Poloinen18.1.2011 klo 22:23
[Joo, matts, onhan se aika yleisesti. Ja ymmärsinkin, että sulla on sana siellä valmiina. On vähän sama juttu kuin tuonnottain, kun arvuuttelit jotain, joka näytti jollekin... -Tuli mieleen yksi kokemus harmaan elämäni varrelta: Mukulat olivat sitoneet hienon kuparisen herätyskellomme naruun ja vetelivät pottupellolla mukuloiden seassa perässään. No, multaahan se oli puolillaan ja pesun tarpeessa. Kuivatus tuli tehtyä vähän liian lähellä kaasuliekkiä ja liipotinjousi otti itseensä. Minä siitä sitten keräsin kellon osat pussiin ja taivalsin kellosepälle. Siellä varttunut kotkannenäinen omistajatar silmäsi hitaanoloisesti meikäläistä ja tuumasi sitten, että "kun kerran olette jo noin pitkälle päässyt, niin tehkää vaan loputkin!" Eikä ollut jousiakaan minulle asti varastossa... - Kaikkea sitä mieleen juohtuukin... ;-) ]
44. Marco Poloinen18.1.2011 klo 23:30
[matts, Sori hupailu, en muistanut että sinulla on kovan päivän ilta.]

Vakavasti ottaen, kyssäriisi ei voi vasta yksiselitteisesti. Ei nyt, eikä lauantaina.
45. matts19.1.2011 klo 07:16
Okei, mun pää on jo ihan sökö tuota ajatellessa. Ootellaan.
46. Kati20.1.2011 klo 18:37
Kati täällä huomista innolla odottaa, jos joku ystävällinen sielu vaikka vähän vihjailisi... Pääkuvan oikealla on aikasta vähäsen; lepakot lentelee vieläkin tyhjässä ja broidiraukkakin vielä ulkoruokinnassa ;)
47. Kati20.1.2011 klo 18:42
No just, tupakkatauolla velikin löysi kämpän! Noinkohan ne lepakot lentelis vaikka uniin ensi yönä =D
48. TNV20.2.2011 klo 13:41
Tässä ristikossa minulla oli lähtökohtana etukäteisesti keksitty vihje

HEH-
KUVA

ja siitä vastaus "tietysti" KARIKATYYRI. Sitten y-kirjaimiin löytyivät hyvin päällekkäin istuvat sanat KYNNYS ja SYNNYT ja siitä tulikin jo 6x6-alakulma, josta lähdettiin kohti luodetta.
49. TNV20.2.2011 klo 13:47
Niin ja se VELIKULTAKO ILMAN TALOA tulee anagrammina, kun otetaan kirjaimista velikultako pois kirjaimet talo ja velikullasta tulee näin VEKKULI.

JANEN KERA oli AATOS. Olivat siis Erkkoja kummatkin, naimapaupan kautta. Löytyy myös kuulu Jane ja Aatos Erkon säätiö.
50. Tuomas L.20.2.2011 klo 14:19
Ja "LEHTISTÄ" oli siis (muistaakseni) SOUKKA, synonyymina KAITA; Kai Lehtinen on tunnettu näyttelijä, joka muistetaan erityisesti Raid-sarjasta. Sitä en tiedä, mitä matts tarkoitti puhuessaan tulipalosta 2010.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *