KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONVAIHDE 18.12-19-12.2010

5917. IS-VIIKONVAIHDE 18.12-19-12.2010

Lauri Kultti18.12.2010 klo 19:09
Skytän Kovis oli oiva keino luistaa ajoittain taloutemme joulusiivouksesta. Molemmat hommat häiritsivät toisiaan varsin sopivasti (vaimon kanssa vielä puheväleissä!).

Vaakaan lähtevän pääkuvalauseen viimeisen sanan hahmottamiseen meni kovasti aikaa, mistä syystä oikean laidan keskikohta jäikin pisimpään aprikoitavaksi.

Pari kohtaa antaa odottaa valaistumistaan vihjeen ja vastaussanan yhteyden osalta: oikeassa yläkulmassa LATKU ja oikean alakulman likellä -TTIPA.
2. pölhö-kustaa19.12.2010 klo 00:22
Jos tämän avulla voi laistaa joulusiivouksen,taitaa myös uuden vuoden siivoilut jättää saman tien väliin.
Nyt ei hiihtäminenkään auta,kun ilma on niin kylmä että lenkki jää väkisinkin lyhyeksi.
3. Jaska19.12.2010 klo 00:29
Nyt olen pian tunnin jämähtänyt pääkuvasta oikealle, ja pahisraja on enää vartin päässä. Ei auta kuin keskeyttää, ja yrittää puolen vrkn päästä pika-alitusta!
4. A. Mukunen19.12.2010 klo 05:12
Omaishoitajako herätti peittelemään?
5. A. Mukunen19.12.2010 klo 05:12
Omaishoitajako herätti peittelemään?
6. matts19.12.2010 klo 12:02
Kyttään Skyttää, mikä auttais, skuttaan suksii vai skattaa dallaa?
7. Jaska19.12.2010 klo 14:25
Spurtti jäi haaveeksi. Toista tuntia ähellettyäni luovutin ja pyysin avitusta. Kimpassa se nurkka sitten suht. vaivattomasti aukeni. Huulet olivat kyllä sen jälkeen venyneet puoli metriä..

Vuoden toiseksi vaikein IS-kovis, joka kuitenkin kalpenee Pitkälän P-ristikon rinnalla. Hävisi peräti viidellä tunnilla! Sitä ei suinkaan Skytälle raskauttavaksi asianhaarakkeeksi lueta. Ei tämä mikään pehmopahis ollut. Suht. normaalikovistasoisen oikeiston vastapainoksi pari konnuutta sai Pitkälän tuntumaan lahjakkaalta, mutta vielä harjaannusta kaipaavalta inkvisiittorikokelaalta.

Keskimääräistä IS-kovista tietopuolisempana tätä voi pitää. Saattaa olla, että jokunen ratkoja joutuu turvautumaan googleen. Itselleni annoin semidementikkona luvan lunttaamiseen Skyttää siitä syyllistämättä. Siispä tästä vuoden parhaan koviksena minulta aniharvinainen plussa kympin perään.
8. Juha N19.12.2010 klo 16:16
Itselleni tämä oli toistaiseksi vuoden vaikein, sillä P-ristikko on vielä rästissä, eli noutamatta henkilöltä joka on lehden lehden minulle jemmannut.

Ratkonta-aika: 2 tuntia 36 minuuttia.

Hienot lauseet ja muutenkin hieno laadinta. Tutuille ristikkosanoille paljon uusia vihjevariantteja: vaikeita mutta ratketessaan elämyksen antavia. PYÖREÄN PÖYDÄN RITARI oli ainoa sellainen knoppologiaan kuuluva sana, joka asetti laatijan pakkotilanteeseen, niin että oli perusteltua ja välttämätöntä turvautua hakuteoksista tarkistettavaan vihjeeseen.

Ruusuja:
* LÄHIMYYNTIPISTE - uusi tapa lähestyä sanaa!
* TÄMÄN RATKAISUAIKA? - uusi tapa lähestyä sanaa!
* LIIKKEESSÄ - uusi tapa lähestyä sanaa!
* ERÄÄNLAINEN ETSITTY - kun sanan keksii, tietää välittömästi keksineensä oikean, vaikka sitä ennen oli hahmottanut vihjeen täysin väärin
* KAKSI KOVAA VASTAKKAIN - todella timanttinen kovisvihje
* KAUNIS VEETI - nyt meni jo koomisen puolelle :)
* KASVUHAKUINEN - sopisi pyöreäkin kirjain neljänneksi!
* KÄY TAIVAALLE - kylläpä mietitytti
* ANDISSAAN - palkitsi ratkettuaan
* 4/NENÄ - kiva!
* NYT AUKI - niinpäs olikin!
* oikean yläkulman värikylläinen kuviovihje sai pelkäämään pahaa, mutta antoi lopulta yllätyksellisen hyvän ratkaisusanan
* vasemman alakulman piirrosvihje on kaunis ja tunnelmallinen ja siinä kuvattu interiööri ristikoissa ennennäkemättömän oloinen; hyvälle kovissanalle hyvä kovisvihje
* saman kaavan mukaisilta näyttävät vihjeet OLUTTA PISTEIN ja PISTEIN KONEESSA eivät olleetkaan saman kaavan mukaisia - eläköön se pieni sanojen järjestykseen liittyvä ero...

Risuja:
* KULTAA 1952 ja ENNEN WILSONIA - tulivat tässä hakuteoksiin sortumatta, mutta yleisesti ottaen kuitenkin houkuttavat lunttaamiseen, ja jos nämä vihjeet on tarkoitettu aloitustäky-tyyppisiksi kädenannoiksi ratkojille, niin ne ovat mieletäni huonoja (vrt TIELLÄ TAI BRITIN AUTOSSA, MAKEN VÄLISSÄ, ROUVA MIKKOSELTA!, TAVUT VAIHTAENKIN MIEHIÄ, GARYN ALKU, TUKSELLA MARINAA, --L-IO-, VIITTÄ VAILLE KUUMIA, URKILLAKIN ja KAUNIS VEETI, jotka ovat mielestäni mukavia aloitustäkyjä, kun panevat miettimään itse)
* JOS P. VAUHDISSA menisi muuten kiiteltyjen listaan, mutta toteutusvaiheessa Heli on epähuomiossa laittanut välimerkiksi pilkun tilalle pisteen
* HIO HIO HIO - muihin vihjeisiin nähden lattea
* ANTOISIA-vihjeestä oikealle lähtevä sana - miten niin?
* VALTUUTETTUNA - en voi tässä selittää paljastamatta asiasta liikaa, mutta mielestäni asia on päinvastoin
* TURKKA SE SIINÄ - en ymmärrä, miten ratkaisusanan ensimmäinen tavu on perusteltu; edes sellaiseen ajatuskiemuraan, jossa käytetään kahta pistettä, ei vihjeen muoto mielestäni anna oikeutusta
* PUHDAS? - epämiellyttävän oloista katsantokantaa ei lievitä edes kysymysmerkki

Lauri Kultti: vihjeissä LATKU ja -TTIPA käytetään molemmista omanlaistaan vaikeista ristikoista tuttua kikkaa. Kumpaakaan kikkaa ei ole käytetty missään muualla tässä ristikossa.

Toisin kuin Laurilla, itselläni vaakaan lähtevän lauseen viimeinen sana ratkesi kaikista lauseisiin kuuluvista sanoista ensimmäisenä. Sen sijaan pahin paikka oli pääkuvasta oikealle oleva aukio, jossa on poikkeuksellisen väljiä vihjeitä. PELKÄÄJILLE? oli onneksi selvä ja kannusti jatkamaan. Ja jatkamaan. Ja jatkamaan. Kyseinen aukio jumitti lopussa yli puoli tuntia.
9. pölhö-kustaa19.12.2010 klo 18:59
Ratkesi alle vuorokauden,välillä piti siivota kun hiihtämään ei tarjennut.Ehkä se juuri auttoi.
Harmi vaan,kun ystävämme J.Heino ei enää ilmoita ratkaisuaikojaan.Veikkaan että hänellä se oli 37 minuuttia.
10. Lauri Kultti19.12.2010 klo 19:04
Hauskaa, että minulla tämä ratkesi "puolihuolimattomasti" siivouksen lomassa ja Jaska ja Juha N pitivät hyvinkin vaikeana. Tosin tuo LATKU on vielä käänneltävänä, hajoteltavana, supistettavana, lavennettavana ja kaikin puolin ihmeteltävänä. Olen aiemmin huomannut, että kun tähän vaiheeseen on päästy, tulee selitystä haettua usein paljon monimutkaisemmista ajatuksista kuin lopulta laatijan oikeasta aivoituksesta. -TTIPA sentään jo valkeni.
11. PP19.12.2010 klo 20:40
Minulle täytyi rautalangasta veivata moni ratkaisusana. Olin aivan pihalla skytismeistä eikä ollut eka kerta. Otin ristikon esille aina yhden PuPe-ristikon ratkottuani. Laitoin muutaman sanan ja ei kun pohtimaan, mistähän tuokin ratkaisu taas syntyi. KAUNIS VEETI, TURKKA SE SIINÄ, LATKU mm. olivat sellaisia. Jaska joutui selittämään. Ratkomiseen meni seitsemän yhden sivun PuPe-herkkua vaikeammasta päästä.

Pääkuvan alapuolella oleva 4x4 aukio teki tenää ja tietysti Jaskan mainitsema kuvan oikea puoli, mihin tarvittiin kaksi kovaa kalloa yhteistyöhön. Sisua minulta ei puutu, joten täyteen tuli. Tästä ei jäänyt ihan sitä autuuden tunnetta, jonka yleensä saan vaikeista ristikoista, kun päällimmäisenä oli kiukutus omasta tyhmyydestä. Se ei kylläkään estä sanomasta, että Skyttä on aina Skyttä eikä varmasti pysty edes tekemään muita kuin hyviä ristikoita.
12. JiiTee19.12.2010 klo 20:56
Ei tuo Skytän ajatusmaailma ole ollut koskaan kovin helppoa aukeamaan, sitä se ei ole nytkään! Vielä vähän vaatii pinnistelyä.... :(
Jo pitkään ovat kaksi AS:ää laatimuksillaan pistäneet meikäläisen muita tiukemmallle, mutta nykyisin jopa Simberg tuntuu helpommalta kuin tämä toinen AS! Simbergin taustana sentään on jonkinlainen logiikka, ruotsin kieli...?! Skytän logiikka ei (taaskaan) tunnu meikäläiselle kovin helposti aukeavan!!!
(Marco P:kin tuntuu pysyvän kovin hiljaa.... :D )
13. matts19.12.2010 klo 21:10
Samaa ajattelin juuri äsken, että MP on juuttunut kovikseen kun ei näy muissakaan ketjuissa. (no vastaus tulee varmaan ettei ole sinne susirajan taakse edes lehteä saanut). Itse en tunnu saavan juuri mitään tuohon skyttään, täytyy taas yrittää.
14. pirjo19.12.2010 klo 21:38
Vaikea. (En vielä luovuta kuitenkaan!)
15. Marco Poloinen20.12.2010 klo 00:09
Vai on kaipailtu ;-). No, nythän on niin, että eilen(kin) olisi pitänyt tehdä ihan muita hommia, eikä ratkoa ristikkoa. Ratkoin silti, parissa tunnissa 3/4 ja sitten toiset pari tuntia jokseenkin jumissa, jossa se yläreunasta oikealle alas olevalta kapealta kaistaltaan on edelleenkin. Tänään en ole vilkaissutkaan (repsahtaisin kumminkin ja viime tipan varaan laskettu joulu(mieli) jäisi tulematta).

Skyttis on ollut mulle melkein aina paha, ja nyt lisättynä Jaskankin mainitsemalla tietopuolisuudella näköjään jokseenkin myrkkyä. Varmaan jossain välissä käytättää googlessa katselemassa sijoittuneita sun muita. Avittaneeko, en tiedä. Siis nyt on jo mennyt aikaa reilusti enemmän kuin Pitkälän P:ssä, jota minä puolestani en pitänyt pahiksena. Näin sitä riepotellaan vaihtelevien virtausten viemänä...

Onhan se jossain välissä ennen palautusajan päättymistä värkättävä loppuun. Tulen raportoimaan asiasta. ;-)
16. TAM20.12.2010 klo 08:47
KAUNIS VEETI piilokirjain vielä auki. Raksuttaa tyhjää.
17. vai20.12.2010 klo 10:32
Pitäisikö sanoa: nyt latkuttaa tyhjää.
18. Tuomas L.20.12.2010 klo 11:17
Osaisiko kukaan vihjata oikein hienovaraisesti ja paljastelematta, mistä tuossa ANDISSAAN-vihjeessä on kysymys? Ei aukea, vaikka kuinka miettisin. (Tiedän siis kyllä ratkaisusanan.)
19. Jaska20.12.2010 klo 12:06
Vaikka kuinka suuresti anelisit, en paljasta.
20. VeiLeh20.12.2010 klo 12:21
Minä en erityisemmin pidä Skytän ristikoista. Niiden ratkaisemiseen kun tarvitaan usein älliä.
21. Jaska20.12.2010 klo 12:36
Neuvostoliitto.
22. matts20.12.2010 klo 19:09
@veileh, ja paljon muitakin kirjaimia kuin ll:ä.
23. TAM21.12.2010 klo 06:43
AIvot raksuttaa nukkuessa ja toi tullessaan ratkaisun KAUNIS VEETIin
24. eräs21.12.2010 klo 08:45
Ei voi paljastaa,jos ei itsekään tiedä.Mutta vanha sanonta kuuluu 'jotain mätää Tanskanmaassa'.
25. pirjo21.12.2010 klo 15:47
Kahdeksan ruutua on tyhjää vieläkin, oikean laidan keskivaiheilla. Että siis edistystä tapahtuu, mutta tiukkaa tekee!
26. Marco Poloinen21.12.2010 klo 22:39
Aika ylipitkä reissu, mutta tulipahan tehtyä. Varmat petti, skyttis nurin (pahimmoilleen "sopiva" niinkin), pari oikeaa väärin taivutettuna ja pari-kolme muuten vain tajuamatonta; seurauksena oikeiden sanojen toistuva kumitus (osin rei'ille asti) ja katseen kautta ajatuksen harhailu haamukirjaimissa. Siinäpä se pähkinänkuoressa.

Jossain vaiheessa aiempien ASK-kovisten jälkeen arvelin saavuttaneeni tarpeellisen tuntuman ko. ristikoihin, mutta lisäharjoitus ei näyttäisi olevan pahitteeksi. Tilaisuus vain tulee sen verran harvoin, että kerran keksityt juitsut ehtivät seuraavaan mennessä jo unohtua. Sehän ei ole laatijan vika.

Ja joo, olihan siellä matkan varrella moniaita ahaaita, ne vain jäivät nyt hieman ähien varjoon. :-)
27. matts22.12.2010 klo 09:18
On tää mahoton! Kaunis veeti oli muka niin helppo (eräs hiihtäjä) mutta nyt sekin muuttui täysin ja tietenkin piilokirjain puuttuu siitä. Tämän ratkaisuaika? ei ymmärrystä - mikä lamauttaa aivot? Keskikohdasta alas n. 4 ruudun leveydeltä osittaista tyhjää, eikä - - - - AN ISUKIN piilokirjainkaan selviä. Oikean yläkulman väriraidoista tulee järkevä sana mutta miten se sopii vihjeeseen? Kuin Manninen!!! Mikset set? On tää mahoton!
28. matts22.12.2010 klo 11:20
No nyt se sitten kuitenkin melkein...
Outoja:
Contacting!! people?
Latku
Kaunis veeti josta ed puuttuu piilo
-ttipa
----an ikukki josta ed puuttuu piilo
Väriraidat???
4/nenä ????
29. Jaska22.12.2010 klo 11:57
Yrittäisit matts jo rentoutua (esim. siivous), tai olet aattona jo hermoraunio. Vasta silloin voi joku auttaa sinua selviytymään monen mielestä vuoden vaikeimmasta kunnialla.
30. matts22.12.2010 klo 12:09
Pois nyt turha lento.
Olen ihan rento!
Vanha kolli iisinä,
Huusholli siistinä.
31. pirjo22.12.2010 klo 13:46
Valmis, eikä voi moittia ainakaan liian helpoksi. Punaisen Pelikaanin kanssa jatketaan.

***HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE LAATIJOILLE JA RATKOJILLE ***
32. matts22.12.2010 klo 14:15
Nyt kaikissa ruuduissa on kirjain. Kaikki muut ymmärretty paitsi TÄMÄN RATKAISUAIKA? (olisiko siinä vaan moka vihjeessä) ja AMEBA jne. 1. kirjain, vaakasanan osaltahan se on ok., tai sitten piilokirjain on vielä väärin mutta ei siihen oikein mikään muukaan sovi.
33. matts22.12.2010 klo 14:20
Ok, ymmärrys hoi äly älä jätä, amebat selvis mutta ratkaisuaika jäänee selviämättä. Seuraavan aukion osalta se olisi ok.
34. Tuomas L.22.12.2010 klo 14:57
matts, ilmeisesti TÄMÄN RATKAISUAIKA? ei pitänyt sinun kohdallasi paikkaansa. Mutta vihjaisinko vaikka, että ratkaisusana jakaantuu kahteen osaan...
35. matts22.12.2010 klo 15:45
@Tuomas L. 23.12.2010
36. matts22.12.2010 klo 15:50
Miksi muuten Contacting?
37. matts22.12.2010 klo 15:52
@tuomas l. Ei pitänytkään koska tänään uutisoitiin että Suomi selvisi taantumasta kovin nopeasti.
38. matts22.12.2010 klo 16:14
Nelikirjaiminen sana voinee jakautua kolmella tavalla kahteen osaan. 1-3,2-2,3-1. Jos nyt ajateltaisiin vaikka 2-2 jakoa niin alkuhan vaikuttaa lupaavalta mutta loppuosa ei.
39. Kaapo Jupina22.12.2010 klo 18:14
matts, olet oikeassa. Ei se loppuosa ole millään tavalla perusteltavissa. Joissakin tämän ristikon vihjeissä oli suurpiirteisyyttä. Toisaalta sitten oli paljon huippuhyviä eksakteja vihjeitä. Varmaan on vaikea vihjeyttää joitakin juttuja siten, että se täyttäisi kovistason vaatimukset.
40. Ripe22.12.2010 klo 20:39
Ei täyttynyt. Minunkin kärsivällisyydelläni näyttää sitten olevan raja. No parin päivän päästä täytetään ihan jotain muuta kuin ristikkoa.

Plz kertokaa joku paljon oikeita vastauksia täällä ratkaisuajan loputtua. Uteluttaa kyllä. Itse olen saanut kymmenkunta suht varmaa...
41. kari kämäräinen22.12.2010 klo 20:52
Kolme tuntia tätä yritin ratkoo linja-automatkalla Pattijoki-Iisalmi. Alle viisi sanaa siihen arvailin. Liian vaikea taas mulle.
42. Jaska23.12.2010 klo 00:15
Kaapo Jupina, väitteesi "ei ole millään perusteltavissa" on perusteltavissa sillä, että et ole keksinyt sitä perustelua kuin laatija ja Tuomas L.
43. Marco Poloinen23.12.2010 klo 00:31
Näitä vain tapauskohtaisesti paikkansa pitäviä vihje-sanapareja on ristikoissa tuhkatiheään. Kysymysmerkillä varustettunahan vihjeen ei periaatteessa tarvitse toteutua kertaakaan, riittää että se on mahdollinen.
44. Marco Poloinen23.12.2010 klo 02:07
Mahdollisesti vielä pähkäilyä jatkaville suosittelen (paneutuen) Juha N:n analyysin kertaamista.
45. matts23.12.2010 klo 10:35
Paneuduin, * TÄMÄN RATKAISUAIKA? - uusi tapa lähestyä sanaa!, ei kuitenkaan tuo uutta viisautta, mutta olinko ymmärryksen jäljillä eilen 15:52.
46. Tuomas L.23.12.2010 klo 10:39
Väännetään nyt vielä sen verran rautalangasta, että TÄMÄN RATKAISUAIKA? ei liity millään tavalla talouteen.
47. matts23.12.2010 klo 10:55
No sitten olen totaalisen pihalla. (-26 C ei siis paljon naurata)
48. matts23.12.2010 klo 11:05
TäytYnee kai olla viRhe lähimyyntiPisteessä, kyllÄhän oma aRvaukseni tuntuikin oudolta.
49. Marco Poloinen23.12.2010 klo 11:52
En ole varma pitäisikö sanoa, mutta sanon kuitenkin, että tuo Tuomas L:n viimeisin kommentti on jotenkin hämmentävä. Asiallisesti (laatijan tarkoituksen) ottaen eipä tietenkään liity, mutta jos lähtökohdaksi otetaan toteamus "niin on jos siltä näyttää" niin mielestäni, matts, olit "ymmärryksen jäljillä eilen 15.52".

Toinen vaihtoehto on se, että meillä on Tuomaksen kanssa erilainen aukio (jonka tilanteen luokittelisin tässä tapauksessa pieneksi ihmeeksi!).
50. Tuomas L.23.12.2010 klo 11:53
Niin, siis kyllä se ratkaisusana liittyy talouteen, mutta vihje ei (tai ainakaan en usko laatijan tarkoittaneen sitä).
51. matts23.12.2010 klo 12:15
Tuomas L:n eilinen 14:57 taas mielestäni viittasi siihen, että hänen mielestään sana TÄMÄN liittyisi jotenkin kyseiseen laatimukseen, ja siksi vastasin 15:45 niinkuin vastasin, taisin olla kuitenkin väärässä. Ehkä Skyttä nauraa vaan partaansa ajatellen, ettekö te saatanan tunarit nyt ymmärrä mitä tällä tarkoitettiin. No Marco kaiketi ymmärtää.
Eikös huomenna voi jo paljastaa mitä kukin ajatteli vihjeen tarkoittavan. Luulen että eräs herra Tiibetistä, hyväksyisi kuitenkin tuon minun ratkaisuni ja ehkä se on sama kuin teillä?
52. Marco Poloinen23.12.2010 klo 12:25
matts, uskoisin että "eräs herra" hyväksyisi. Kiinan sensurointihalun ja -kyvyn tuntien en kuitenkaan usko, että tieto hyväksymisestä koskaan saavuttaisi sinua. Joudut siis tyytymään täällä lähempänä vaikuttaviin satraappeihin.
53. matts23.12.2010 klo 12:30
well, outellaan!
54. matts24.12.2010 klo 06:20
Kaunis Veetiä lähdin purkamaan Nortian kautta vaihtamalla ia:n ti:ksi ja sain siis erään hiihtäjän lempinimen, sitä toista merkitystähän ei voi tässä mainita kun on mainostamiskielto. No siihen sitten juuttui oikea alakulma pitkäksi aikaa. Taftin f vei tietenkin heti rautaan mutta mantaa tarvittiin apuun ennenkuin lasi löytyi. Kyllä niitä Tarmion moiriakin piti kauan vääntää mielessään. No entä sitten se Lama, ensin ajattelin että ristikon ratkaisuaika on la-ma mutta kun niin ei ollut oli sormi suussa. Onko tämä meidän aika nyt laman ratkaisuaika, Suomessahan se meni (joillakin) suht kivuttomasti ohi mutta kai se lama pitää nyt ratkaista ympäri Eurooppaa. Ajattelun rajoittuneisuuttahan on etten saa muuta irti tuosta vihjeestä - kertokaa nyt ihmeessä mikä se vihjeen ja vastauksen kausaliteetti oikeasti on. Vaikea ristikko kun varmoja aloitussanoja oli niukasti. Kuka selittäisi Contacting Peoplen, onko se Elop niinkuin yhteen liittettävien ihmisten yhteyshlö? Minulla siinä oli pitkään amor ja eros haittaamassa aukion ratkaisua.
55. Ripe24.12.2010 klo 11:05
Elop Nokian uusi toimitusjohtaja. Kai luontevampi vihje olisi "Connecting People". Toisaalta Elopin varmaan uutena pomona pitää ottaa kontaktia uusiin alaisiin. Tuon lama-vihjeen avulla sain kymmenkunta uutta sanaa lisää ilman lisävihjeitä. :)
56. Lauri Kultti24.12.2010 klo 11:51
Joku voisi nyt sen LATKU-vihjeen selittää. Olen sitä käännellyt ja sekoitellut ja yrittänyt lisäillä ja poistaa osia. Ei vain valkene. Kuka ehtii lisätä jouluaattoni valkenemista?
57. Seppo24.12.2010 klo 11:55
Itse tulkitsin tuon siten, että LASKU vie ALAS ja ässät on korvattu T-kirjaimilla.
58. matts24.12.2010 klo 11:56
Lasku>latku
Alas>alat
Kuinkas Lauri ymmärsit sen Laman?
59. matts24.12.2010 klo 11:59
@Seppo, selittäisitkö Laman?
60. Seppo24.12.2010 klo 12:00
LAMA piti melkein paikkansa, tosin itse LAuantaina aloitin ja sunnuntaina valmistui, mutta epäilen monella aivotyön jatkuneen vielä MAanantain puolellakin.
61. Lauri Kultti24.12.2010 klo 12:17
Kiitos, Seppo ja matts.

Itselläni ristikko tosiaan ratkesi (käytyyn keskusteluun viitaten!) yllättävän nopeasti. LAMAan olisi tullut LALA, mutta kyllä sen vihjeen ajattelin viittaavan juuri mahdolliseen ratkaisuaikaan.
62. matts24.12.2010 klo 12:34
Niin - mielestäni LATO olisi ollut loogisin, kuulisin mielelläni Skytän selityksen?
63. Marco Poloinen24.12.2010 klo 12:47
Matts, älä unohda kysymysmerkkiä vihjeen perässä.
64. matts24.12.2010 klo 13:27
No ei sitten muuta kuin Nathar Puthu Varuda Valthukkal
65. pehmoaivo24.12.2010 klo 23:27
pehmis ratkesi alle 5min kovikseen en ole saanut sanaakaan tunnin miettimisen jälkeen. ihmettelen vaan että mistä kaivatte näitä sanoja ;).
66. Marco Poloinen25.12.2010 klo 01:54
Samaa olen itsekin ihmetellyt. Täytynee olla pimeällä energialla jotain tekemistä asiassa... :-)
67. matts25.12.2010 klo 09:23
Sanathan ovat valmiina olemassa ruudukossa ja nuo taitoratkojat vain poistavat sanaa peittävän utuverhon pois samalla kun riisuvat suomut silmistään lukiessaan vihjettä. Tekniikka on vastaavan lainen kuin kuvanveistäjällä, onhan veistoskin valmiina olemassa kiven sisällä, taiteilija vaan poistaa ylimääräisen kiven veistoksen ympäriltä pois! ;-)
68. pehmoaivo25.12.2010 klo 11:44
selevä
69. PS28.12.2010 klo 23:49
Tarkoitus oli ottaa tästäkin työvoitto, kuten Pitkälän P-ristikosta, mutta haaveeksi taitaa jäädä.
Yläosa ensimmäisen vaakasanan osalta on kohta kumitettu rikki, ei vaan tärppää vaikka välillä tuntuu että nyt, nyt.
andissaan vihjeen vastaussanaa en myöskään ymmärrä, samoin -ttipa jäi kaivelemaan, molemmat uskoisin kuitenkin ratkaisseeni oikein.
Saman tien andissaan selveni, vai sanoisko että palikat meni yhteen!
70. Marco Poloinen29.12.2010 klo 00:51
PS, sen (toivottavasti ei vielä) rikkikumitetun vaakasanan osalta sinun täytyy palata vuoteen 1983. Ja jos kuvan viereisessä pystysanassa on häikkää, niin kyseeseen tulevista anagrammeista se ei ole se nainen (jota minä pidin ja hellin siinä ihan viimeiseen asti!).
71. Tuomas L.29.12.2010 klo 12:18
Sen vaakasanan suhteen itse asiassa riittää, jos palaa vuoteen 1986; tosin 1983 saattaa olla paremmin muistissa, ja siihen tuossa kai viitataankin.
72. Marco Poloinen29.12.2010 klo 12:52
Juuri näin.
73. PS29.12.2010 klo 22:35
Tulihan se nurkka ja lause lopulta kuntoon, vuosiluvuista en mitään käsittänyt, mutta kiehuvan vihje hiukan helppasi.
Lähes kaikki sanat olivat jossain vaiheessa tyrkyllä, muttei yhtäaikaa vaan kumi kävi välillä.
Paria kohtaa en kyllä vieläkään ymmärrä, "garyn alku" ja
"-ttipa". Ratkaisujen uskon kyllä olevan oikein, niissä kun ei ole edes piiloja. Voisiko joku valistaa ettei jää kaivelemaan.
74. iso S29.12.2010 klo 22:55
Mahtaisikohan Garyn alkuun auttaa haku "Gary jalkapallo" ja pieni kelaaminen. Minulle tuo ristikko oli ylivoimainen eikä kyseinen kohta ole täysin kirkastunut, mutta arvaukseni saattaisi osua maaliin.
75. Seppo29.12.2010 klo 22:56
PS:lle aukkojen selvittelyyn
-83 ja -86 olivat Artsi Bryggaren hopeavuosia (MM&EM)
Garyn alku > näyttelijä Gary Sinise
-ttipa, anistipat lähtökohtana, keksi ensin siihen eteen anis ja siirtele sitten sen eka kirjain loppuun kuten myös sanassa -ttipa on tehty
kiehuvan muunnos hämäsi tehokkaasti, kun anagrammoitava sana olikin SAPEN eikä SAPPI ja tuo muunnettu sana siis ASPEN
76. Seppo29.12.2010 klo 23:06
...piti kirjoittamani anis-sanan viimeinen kirjain ekaksi kuten myös sanassa -ttipa on tehty...> SANI
77. PS29.12.2010 klo 23:17
Kiitos selityksistä Seppo.
MP:lle ja Tuomas L:lle. Tarkoitin ensimmäisellä vaakasanalla väririviä ja tietysti yritin sovittaa vuosilukuvihjeetkin siihen, vaikka olisi pitänyt tajuta että vastattiin juuri siihen mitä kysyin.
78. Meester_Henk30.12.2010 klo 10:12
Voisiko joku vielä selittää "Kaunis Veeti"-vihjeen idean ja oikean (?) ratkaisusanan?
79. Jaska30.12.2010 klo 10:19
Kaunis Veera (Balladi Saimaalta, Assi Nortia) -> kaunis Veeti, tavun ra sijasta tavu ti = RATINA. Niinsanottu skytismi.
80. Marco Poloinen30.12.2010 klo 11:32
Olen tahikoinut noiden tavujen kanssa ja omasta järkipoloisestani tuntuisi TIRANA yhtä sopivalta, ellei sopivammaltakin. Ellei näin ole, voisitko Jaska selittää kansantajuisesti miks'ei (?).
81. Marco Poloinen30.12.2010 klo 12:33
Jatkan tahikointia. Ymmärrykseni mukaan RA on TI, mutta ei -NA. Sen sijaan TI on jonakin (jonkin paikalla, vastaa jotakin) eli RANA. Vai eikö?
82. Jaska30.12.2010 klo 12:39
TIRANA on skytisminä siten sopivampi, että tavu -ra määrää ilman hiusten halkomista essiivin a-kirjaimen: -ti ra:na. RATINA:sta voisi viisastella, että sen pitäisi olla oikeasti RATINÄ, siis tavu ra ti:nä.
83. PS30.12.2010 klo 12:45
Samaa mieltä, että TIRANA vastaisi paremmin skytismiä, aiemmin on minusta laadittu näin.
84. Marco Poloinen30.12.2010 klo 12:53
Jos oikein ymmärsin niin molemmat vaihtoehdot (RATINA/TIRANA) olisivat siis olleet mahdollisia. Joten "skytismin" havaittuaan ei automaattisesti (ilman "apusanoja") voi olla varma onko se päinvastoin vai vastoinpäin...
85. Jaska30.12.2010 klo 12:54
Marco, tahikointisi voidaan siis tulkita molemmin tavoin: hookooteenä (Helsingin Kisatoverit) tai kooteehoona (Kungliga tekniska högskolan).
86. Marco Poloinen30.12.2010 klo 13:00
Ok, kiitos!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *