KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > SITÄ TIKULLA SILMÄÄN...

5901. Sitä tikulla silmään...

Matias-Myyrä10.12.2010 klo 12:08
Tämän päivän Savon Sanomissa on vanhan koulutoverini kuolinilmoitus.
Oltiin kolmannella luokalla kansakoulussa samalla luokalla.
Monta nimeä en enää tuoltakaan luokalta muista, mutta hänen erikoinen nimensä, Urhan Saadetdin, on jäänyt mieleeni.
Hän oli melko hiljainen ja mukava kaveri. Hän sai sinä vuonna hymypoikapatsaan.
Muistin, että hän ei ollut luterilainen eikä ortodoksi. Nyt sekin selvisi, kun hänet haudataan Islam-seurakunnan hautausmaalle.
En muista oliko hänet vapautettu silloin uskonnonopetuksesta.
R.I.P. Urhan

Toinenkin muisteluni sijoittuu 60-luvulle.
Kanssamme samassa talossa, viereisessä rapussa asui joku Jami & Jamset -yhtyeen jäsen.
Kerran yhtyeen pakettiauto paloi siinä talomme edessä.
Tämän yhtyeen jäsenen vaimo itkeä vollotti ääneen, joka minusta oli silloin omituista.
Vasta eilen minulle selvisi, että tuo yhtyeen nimessä esiintyvä Jami olikin Kari Tapio.
R.I.P. Kari

Tähän säikeeseen saavat muutkin muistella vuosikymmenten takaisia tapahtumia.
2. RA10.12.2010 klo 17:56
Tämä tapahtui joskus 60 - 70 -lukujen vaihteessa, tarkkaa vuotta en muista:

Pohjois-savolainen tanssilava ja vetonaulana juuri tuo Matias-Myyrän mainitsema Jami & Jamset. Ennen pääbändiä lavalle astelee ilman sen kummempia kuulutuksia hoikka, pitkätukkainen ja jo osittain kalju nuori mies. Hän laulelee mm. tulppaaneista ja mukuloista. Yleisö odottaa kuumeisesti Jami & Jamsettia ja alkaa buuata tälle kaverille: "Mee pois ja Jami lavalle!"

Tässä vaiheessa lavalle astuu Jami (siis Kari Tapio) ja sanoo yleisölle jotenkin tähän tapaan: "Nyt suut poikki! Tästä kaverista kuulette vielä. Pitäkää mielessä ja olkaa jo tästäkin kiitollisia."

Hieman myöhemmin minulle selvisi, kuka se Jami & Jamsetin lämmittelijä oli: Juice.

- Muuten: Kari Tapion tiedoissa ei missään mainita Jami & Jamsetia. Ainoastaan Jami & The Noisemakers.
3. Eki10.12.2010 klo 18:32
Olin viisivuotiaana Gran Canarialla vanhempieni kanssa viettämässä jouluaikaa. Suomalaisten joulujuhlassa oli Spede Pasanen joulupukkina. Hän jakoi lahjat kaikille lapsille, jotka söivät joulupuuronsa kiltisti. Jostain syystä en halunnut kaikkea puuroa syödä ja piilotin lautasen pöydän alle. Sain sen lahjan, pienellä vilpilläkin.

Yli 20 vuotta myöhemmin tein lyhyen aikaa yhteistyötä Speden kanssa. Kerran oli poikani Sakke mukana ja pääsi käymään Speden työhuoneessa Pasilassa palaverin ajaksi. Hän tapasi Speden jo hieman nuorempana kuin minä.

Meillä kummallakin on näistä tapahtumista mielestämme aivan aidot muistikuvat, kummallakin ehkä vanhimmat elämissämme, ja ne kummatkin liittyvät vuonna 2001 kuolleeseen Pertti Pasaseen.
4. Matti10.12.2010 klo 20:37
Varkaudessa 50-luvun alussa Osuuskassantalon pihalla leikkiviin muksuihin kuuluivat myös Tida ja Törkän. Alle kouluikäisestä turkittarien nimet eivät kuulostaneet sen vieraammilta kuin vaikkapa Pirjo ja Terttu. Pian perhe sitten muutti jonnekin, mutta äiti-vainajani tiesi kertoa, että myöhemmin Tidasta kasvoi häikäisevä kaunotar.
5. matts10.12.2010 klo 21:16
Minullakin oli naapurina tataareja Ildar ja Sami Hamidulla. Ei se ollut mitenkään omituista saati että olisi ollut mitään rasismiin tai islamilaisuuteen liittyvää puhetta ollut koko kauppalassa tätä perhettä kohtaan. Nämä naapurin sällit olivat parhaat kaverini alle 10 vuotiaana. Ainoa omituisuus minkä muistan oli se että jouluna heillä ei ollut kinkkua vaan kalkkuna, se kyllä oli tosi outoa minusta. Äitinsä oli suomalainen mutta isä Ismet (R.I.P) siis luullakseni tataari. Isä-Ippi muuten näytti kuinka saadaan peukalo katkaistua ja taas liitettyä palaset yhteen - tuosta vaan. Se oli aivan kummallisen ihmeellistä. Meni vuosia ennen kuin joku näytti kuinka se tehdään. Siitä onkin sitten ollut iloa monelle lapselle kun olen temppua esittänyt. Jaa-a - mitähän Iltskulle ja Samille mahtaa kuulua? Vieläköhän Keravalla vaikuttavat.
6. Matti10.12.2010 klo 21:32
matts, Keravan terveyskeskuksessa työskentelee sairaanhoitajattarena Hamidulla.
7. matts10.12.2010 klo 21:33
Lähinaapurustossa asui myös semmoinenkin ukkeli kun Volmari Iso-Hollo. Hän kävi ahkerasti katselemassa keskuskentän reunalla kun me nassikat juostiin ja hypittiin KeU:n harjoituksissa. Vomma kulki aika huonosti ja joutui käyttämään keppejä. Muistaakseni hänellä oli nivelreuma. Mutta mukava oli kuunnella hänen opastustaan joidenkin urheilusuoritusten jälkeen. Niin - olihan siinä naapurissa sellainenkin mies kuin Anderssonin Aimo. Hän oli kovin vetäytynyt, käveli joskus yksinään mutta en muista että hän olisi ollut juurikaan naapureitten kanssa tekemisissä. Jotkut saattavat muistaa tämän herran nimellä A. Aimo.
8. matts10.12.2010 klo 21:40
@Matti: hänen täytyy olla jomman kumman vaimo tai tytär (tytär voisi olla jo kolmevitonen!
9. Matias-Myyrä23.12.2010 klo 11:22
Moni luulee että Kari Tapion toinen etunimi oli Tapio vaikka se oli Tapani.
Google antaa tällaiset määrät väärälle ja oikealle nimelle:
"Kari Tapio Jalkanen" 3820 kpl
"Kari Tapani Jalkanen" 18600 kpl

Myös tämän päivän Savon Sanomat erehtyy etusivulla sekä sisäsivulla kertomaan "Kari Tapio Jalkasen" hautajaisista.
10. Matias-Myyrä17.2.2011 klo 15:31
Minä luulin pienenä, että sukunimi Holopainen on oikeasti Holpainen ja savolaiset vaan vääntävät sen Holopaiseksi. Ihan niin kuin holkki-sanastakin tulee täällä holokki.

Äitini luuli pienenä, että on olemassa vain yksi ukkonen ja se koko ajan kiertää paikasta toiseen salamoimassa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *