KESKUSTELUT > RISTIKOT > IISAKKI 12

5887. Iisakki 12

OR4.12.2010 klo 10:22
Onko virhe? Sivu 19. Oikea laita keskiosastaan olisi jäänyt
kesken. Kynttilän alla 3 ruutua jne?
2. PP4.12.2010 klo 11:07
Nosta kynttilä yhtä ruutua ylemmäksi. Kämmi on näköjään käynyt.
3. maatu4.12.2010 klo 11:22
Ärsyttää koko Iisakki! Mennyt alaspäin kuin lehmän häntä. Tuntuu joka kerta "vasemmalla" kädellä tehdyltä. Mihin esim. tarvitaan näitä puolet lehdestä täyttäviä yhden tähden pakkopullatehtäviä, jos nimenä on VISAISTEN ystäville!!!??? Monen monituista kertaa olen myös laittanut kyselyn Lavoniuksen ihanan vaikean tehtävän puuttumisesta. Kukaan ei ole korvaansa lotkauttanut, saati että olisi tullut jokin selitys. Olen tilannut lehteä varmaan 10 vuotta, joten tiedän mistä puhun. Vielä tähän asti ovat Aulis ja Alf saaneet minut jatkamaan, mutta kovin kauaa en viitsi enää p:askasta maksaa! :(
4. Emma4.12.2010 klo 13:51
Hyvä maatu!
Aivan samaa mieltä, visaiset ristikot = täytteenä suuri määrä pakkopullahelppoja?! Kun visaisissa ei niitä tarvitsisi olla yhtään! Helppoja ristikoita on kauppojen hyllyt pullollaan niille jotka niitä haluavat. Juuri tämän takia ristikko jäänyt lähettämättä jo useamman kuukauden ajan...kun ei niitä helppoja jaksa kirjoitella ollenkaan!!(tekstiviestillä ym. lähettelyjä en harrasta, joko koko lehti kerralla tai ei mitään!)

Ikävää ettei kunnollista visaista ristikkolehteä Suomesta löydy, varmasti olisi kysyntää ja enemmän tyytyväisiä ristikkoharrastajia.
5. Eki4.12.2010 klo 14:05
Sana on täällä toki vapaa, mutta toivottavasti ei vieraan firman lehtiä aleta tätä enempää näin negatiivisesti ruotia. Asia menee myös paremmin perille sinne päin, jos kirjoittaa terveisensä Ristikkomaailman (ristikkomaailma.fi)keskusteluihin.

Mitä tulee tähän, että visaisten joukossa ei saisi olla yhtään helppoja, niin ymmärrän kyllä sellaisia, jotka eivät niin helppoja viitsi ratkaista. Liiketaloudellisesti uskon kuitenkin, että ne voivat olla jopa visaisen ristikkolehden elinehto. Esimerkiksi Punaisessa Pelikaanissa 36 sivussa on kuitenkin vain neljä sivua alle kahden tähden eli keskitason tehtäviä. Niitä on vähennetty vuosien varrella.

Mutta kyllähän tätä asiaa pohditaan koko ajan. Kirjoitin tulevaan pääkirjoitukseen: "Vaikeusaste alkaa kasvaa ensimmäisiltä sivuilta päätyen lopussa todella hankaliin tehtäviin. Joskus pyydetään helpon pään poistoa lehdestä kokonaan. Sitä myös kiitellään niin paljon, että tosissaan ei muutosta ole vielä edes harkittu."
6. O4.12.2010 klo 16:25
Ostan joskus irtonumeron.
Nyt oli lokakuun ratkaisuissa harmittava virhe.
Otin lokakuun Alf-ristkosta ja Aulis-ristikoista kopiot
tarkistusta varten. Ensimmäisestä oli oikea vastaus, mutta
Kuukauden Aulis vastaus oli jostain muusta numerosta.
Harmi, sillä nyt en voinut sitä tarkistaa.
7. kaitsu7.12.2010 klo 15:36
Maatu, samoin olen kuuluttanut Lavoniuksen laatimuksen perään, mutta ei ole edes vastattu, miksi se on jätetty pois. Jos Aulis ja Alf:kin vielä poistuu, en osta koko lehteä!!!
8. Anni8.12.2010 klo 19:30
Samaa mieltä olen kuin maatu, Emma ja muut. Harmittaa tosiaan, että lehteen ängetään yhden vekin läpikirjoitettavia.
Toinen jokseenkin vaativa on Punainen Pelikaani, jolta Iisakkikin voisi ottaa mallia ja alkaa tehdä oikeasti visaista lehteä kun kerran visaiseksi itseään väittää.
9. MM8.12.2010 klo 19:37
No jo on aikoihin eletty, että "visainen" ristikko julkaisee helppoja tehtäviä siksi kun niitä on niin paljon kiitelty. Ontuva selitys! Mä olen sitä mieltä että se joka kiittelee helppoja, niin ostakoon sitten vaikka Matin, Sylvin (ja mitä nimiä niitä vielä onkaan) mainioita. Niitä meinaan löytyy.
10. MM (piirustelija)8.12.2010 klo 22:26
Edellinen teksti ei ole minulta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *