KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2617

5884. HS 2617

Potter3.12.2010 klo 09:50
Huomenta!

Aluksi tuntui vaikealta, eikä mikään iisi ollutkaan. Jotenkin kuitenkin nuo harmaatkin kirkastuivat. Kunnon tarinahan noista harmaista syntyikin. Melkoinen suoritus taas tekijältä.
2. Owlie3.12.2010 klo 11:45
Totta haastat, Ruukuntekijä.
Laatijalle ruusuja.
3. Sebedeus3.12.2010 klo 12:43
Tämä oli taas sitä "oikeaa" pähkäilyä. Tämäntyyppiset harmaat osat eivät ole vahvuuksiani, mutta löytyihän ne lopulta. Mukava juttu, kuten edellä jo mainittiinkin.
4. O3.12.2010 klo 13:18
Minäkin pidin tästä. Tosin painomuste ristikossani on kovin vaalea.
Muutama kuva selvisi vasta, kun sain siihen sanan.
5. Elli Kantar3.12.2010 klo 13:43
Potter, Owlie, Sebedeus ja O ovat aivan oikeassa. Yhdyn eritoten O:n mielipiteeseen muutamien kuvien epäselvyydestä.

Eniten hiuksiani harmaannutti alin harmaa keskellä.

Kokonaisuus ihan kiva!

Nytpä joudankin perkailemaan eilisiä ja talven ensimmäisiä ahvenia, jotka päättivät tulla jään alta jään päälle avustuksellani.

Elli Kantar
6. anneli3.12.2010 klo 13:52
Samoja mielipiteitä, vaikka pari harmaata aluetta vielä "kesken", jotka osittain johtuu parista epäselvästä kuvastakin. Mutta todella nautittavaa ja kivaa pähkäilyä, ja vielä jatkuu
7. POH3.12.2010 klo 16:36
[Millä merkillä ilmaistaan iloista ja myötämielistä ilmettä keskustelijoille?
Viimeksi merkkiäni ei ymmärretty oikein, joten nyt en osaa sitä panna tähän.]
Kaikki muut edellä kirjoittaneet, paitsi anneli, ovat kirjoittaneet ristikosta menneessä aikamuodossa ja ovat olleet tyytyväisiä ristikon haastavuuteen.
Ovatko he todella olleet tyytyväisiä ristikon vaikeustasoon ( ehkäpä heillä noin 6 tuntia enintään)? Oliko heille liian "iisi"?
Pähkäilyä ja keskustelua ainakin "tavikselle" tulisi olla ainakin seuraavan viikon maanantaihin asti, jotta taso "mielestäni" olisi oikea.
8. O3.12.2010 klo 18:39
POH.
En tiedä mitä merkkejä olet käyttänyt, mutta tässä muutama.
:-D, :), :=) !
9. POH3.12.2010 klo 19:14
[Kiitos O.
Näille varmistetuille positiivisille merkeille on minulla varmasti käyttöä tulevaisuudessa.]
10. POH3.12.2010 klo 19:39
[Tämä menee sellaiselle tasolle etten halua tästä enää jatkaa, mutta kun O kysyit, niin vastaan Sinulle.
Kaivoin vanhemmista sanomisistani
"Lähettäjä: POH 22.11.2010 klo 16:51 O:) O:) O:), Ovatkohan nämä iloisia ilmetä, toivon niin."
ja tähän sain "Seitenvitonen" huomauttamaan pään kallistelemisen suunnasta syyttävän huomautuksen.
Opiksi otan mielihyvin asiallisesta opetuksesta.]
11. anna h3.12.2010 klo 20:21
Pääsinpä pitkästä aikaa perjantai-illan huumaan hs-ristikon kanssa. Muuten ei kovin vaikea, mutta minulla tökkii alaharmaat. Bollywoodtähti voi olla mitä tahansa, kanisterissa voi olla ties mitä. Toisen harmaan kohdalla Albaniassa voi olla minkälainen kirjainyhdistelmä tahansa, molemmat valokuvat tuntemattomia henkilöitä. Siitä pari ruutua vasempaan on totaalisen epäselvä kuva, pelkkää harmaan eri sävyä, joten ei aavistustakaan mitä siihen laittaisi, 13 kirjainta. Mutta vielähän tässä on aikaa arvailla.
12. anna h3.12.2010 klo 20:56
No jopa taas ratkaisin itse, googlesta tarkistin, ja se on nyt siinä. Huomenna etsittävä uusia iloja.
13. anna h3.12.2010 klo 21:00
Löysinpä vielä tyhjän aukon. Piilokirjain puuttuu. Melko keskellä ylhäällä on joku logo josta tulee kaksi sanaa, 4 kirjainta vaakaan, ja 5 kirjainta pystyyn. Vaakasanan ymmärrän, mutta pystyn piiloa uupuu. Jos laitan siihen kirjaimen, että on oikea sana, niin tätä yhteyttä en ymmärrä.
14. Seitenvitonen3.12.2010 klo 21:19
[POH,
Huono vitsi minulta se viimeviikkoinen kommentti sinun hymiöösi. Hävettää. Ei ollut todellakaan tarkoitus loukata. Anteeksi.
Käytä niitä vain jatkossakin. Ja haastellaan taas sovussa.]
15. aloittelijatar3.12.2010 klo 21:29
anna h,
ymmärsin tuon niin, että se vaaka on sellainen, miksi pysty sitä sanoo.
16. O3.12.2010 klo 23:02
POH.
Nyt kun laitoit, niin muistan. Minusta ne olivat hellyttäviä.
17. Masa4.12.2010 klo 00:13
Morjens !
Ei mitään pässinlihaa. No, söinkin Rhonen possua.
Muuten OK , mut tosta 'LUMOAVIA' vihjeen yläpuolella olevast kuvast ei saa pirukaan selvää ( paitsi tietty O ja muut huiput ) , joku karttakuva ehkä , siksi ne harmaat vielä auki. NO HÄTÄ !
18. ent. uusi4.12.2010 klo 00:23
Sama kuva tökkii täällä. Karttaa? Ihmisen sisuskuntaa?
19. O4.12.2010 klo 00:26
Masa.
Mainitsin aiemmin, että on vaalea painomuste. En saanut selvää
minäkään, kunnes muista tuli kirjaimia niin paljon, että siitä
sain vastauksen. Pahin oli LUMOAVIA yllä oleva kuva.
Se olikin vaikein kohta.
20. O4.12.2010 klo 00:28
ent.uusi.
Ei kumpaakaan.
21. AHa4.12.2010 klo 08:39
Jopa täyttyi minullakin. Harmaa kuva on karttaa, tämä tiedoksi, ent. uusi, vaikka O toisin väittääkin.
22. raikka4.12.2010 klo 08:55
Se alakeskiharmaa täälläkin mietityttää.Voiskohan se harmaa kuva viitata siihen, mihin meistä jokainen ikiunessa laitetaan.
23. Edward4.12.2010 klo 09:42
Aulista taas parhaimmillaan. Epäselvät kuvat kuuluvat asiaan - inventiivisyyttä vain kehiin ratkaisuissa!
Haastava on kovin - vielä puuttuu paljon. Mutta makealta
maistuu!

Taitaapa Auliskin sortua yhdesssä kohdassa sekoittamaan komparatiivin ja superlatiivin!? (Jos siis se kohtani on oikein!)
Maikkana tämä aika lailla risoo!

Vinkkinä (ja opetuksena) tämä: EI SAA sanoa "mitä kiinnostavampia kirjoja", PITÄÄ sanoa "mitä kiinnostavimpia kirjoja"!
Tämä virhe yleistyy kulovalkean tavoin. Ja Kielitoimisto seisoo
tumput suorana (vai onko se suorina?).
24. Tupu4.12.2010 klo 10:08
Muuten meni ihan sujuvasti, mutta molemmat alaharmaat ja niiden vaakasanat tyssäsivät luistavan menon. Se usein mainittu kuvakin on niin epäselvä, ettei apua tule. Naapurin automerkkikin on aivan tuttu, vaan siitä tulevaa sanaa en keksi.
Ehkä lumityöt pihalla auttaisvat, kun aivot saisivat lisähappea.
25. sirtermar4.12.2010 klo 10:56
Ihmeesti ne harmaat kaikesta huolimatta selvisivät, paitsi oik. keskellä vielä mietityttää, kun en ole ehtinyt Bangokiin asti, vaikka itse siellä olen käynytkin. Muihin epäselviin on sitten ilmestynyt jotakin sopivaa vierekkäisistä sanoista, kuten siihen alhaalla olevaan epäselvään kuvaan. Sama automerkkijuttu mietityttää myös
26. Juho4.12.2010 klo 11:04
Tupu ja sirtermar, automerkki Ruotsista ei kuitenkaan ole ruotsia.
27. -4.12.2010 klo 11:14
Juho, tuo olisi varmaan useimmille ollut mukava itse keksiä.
28. maatu4.12.2010 klo 11:39
Anteeksi, kun kysyn näin tarkasti: Onko Bollywood-tähti esiintynyt 24-sarjassa?
29. bkp4.12.2010 klo 12:01
maatu: ei hajuakaan onko ko. sarjassa ollut mutta jos auttaa niin itselläni on siinä kohtaa nimi joka muistuttaa kovasti erästä tuttua puhdistusainetta.
Itse olen pulassa tuon kuvan no.6 alaosan kanssa..kun tuntisi edes tuon pallinaaman siinä oikealla alhaalla niin voisi ehkä edistyäkin...apuja siis kaivataan täälläkin kovasti!
30. Masa4.12.2010 klo 12:09
NO HÄTÄ ! Täyteen tuli. Raikan vihje auttoi, ja onhan? se karttakuva O !
bkp: Siitä naamakuvasta , arvasin sen oikein, siitä aukesi , se on japsi poliitikko (anteeksi suora vastaus).
Vaikea oli keksiä KASVISTOA yläpuolella oleva naama, ei ne pari helpompaa tällä kertaa ole oikein.
31. bkp4.12.2010 klo 12:14
Masa: Japsiksi minäkin ukon mielsin mutta nimi vielä hakusessa..ajatus on jumittunut vain kahteen herraan jotka ovat tähän vääriä, mutta jos vaikka göglettäisin niitä poliitikkoja niin ehkäpä se siitä sitten aukeaa..taidanpa ensin kuitenkin katsoa tuon Raikan vihjeen!
32. otv-a4.12.2010 klo 12:44
olipa kiva ratkottava, ihan hymy irtosi kuten pikkukuvissakin. tuo epäselvä kuva kuutosvihjeen alla johti melkein hohtokeilaamaan ennen kuin selvisi. myös sekoitin kaksi laulajatarta, onpa turhan samanlaiset nimet! pienenpieni kritiikki ehtoorouvasta.
33. otv-a4.12.2010 klo 12:46
[Masa, pelisäitä täällä riittää, vaikka itse harrastankin tätä aivojumppaa ruutupaperilla.]
34. Maria4.12.2010 klo 13:27
Kuva numero 3 on vielä ratkaisematta!Mitä lienee kanisterissa,kohta on paperi rikki,kun olen niin monta sanaa kirjoittanut ja pois pyyhkinyt!Se 13-kirjaiminen sana kuutosessa tuli vain siihen,en olisi kuvasta osannut arvata,enkä "näe" sitä vieläkään!
35. Hessu Ho(o)po4.12.2010 klo 13:39
Maria: Ei ole väliä, mitä sisältää.
36. mamma4.12.2010 klo 13:44
Marialle! Ei siinänä kanisterissa mitään ole.

Minä olen edelleenkin epäselvien kuvien kimpussa muutoin valmista. Paitsi kuva, josta täällä on ollut paljonkin puhetta myös naapurin automerkin kanssa samassa ruudussa on vehje vai mikä lieneekään. Pyytäisin valaistusta.
37. mamma4.12.2010 klo 13:45
Po siinä
38. bkp4.12.2010 klo 13:51
JES! Olipas kovan äheltämisen takana, mutta kuvan 6 tyhjiöt täytetty ja koko ristikko täysi!

Kiitos Masan Ja Raikan...sain ajatukseni koottua uudelleen tuota 13 kirjaimista sanahirviötä varten, varsinkin kun hoksasin vihjeen kasvi tai ivsak..niin alkoikin mieleeni pulpahdella meren syvimmän paikan nimi ja siitä sitten lisää asiaa jalostamalla sain kuin sainkin sanan kohdalleen!
39. Maria4.12.2010 klo 14:05
Vasen alakulma ratkesi,siinä auttoi bkp:n "puhdistusaine" ja Hessu Ho(o)po ja mamma vahvistivat epäilystäni,kiitos!
40. maatu4.12.2010 klo 14:06
Kiitos bkp pesuaine-vihjeestä! Kun sain vihdosta viimein sanan, oli helppo arvata, että se oli oikein! Olipa kaiken kaikkiaan hieno ristikko. Ainoaksi ihmettelyn aiheeksi jäi Toyotan merkistä alas lähtevä ratkaisusana. Laitoitteko te muut siihen o:n?
Kiva, kun nyt ei ole ollut kamalaa viimeviikkoista kränää täällä :)
41. bkp4.12.2010 klo 14:15
maatu: o täälläkin siihen paikkaan tuli..huomasin saman kuin sinäkin...ei turhaa suunsoittoa ja "veetuilua" täällä tällä kertaa. Toisinaan jätän apujen kyselyt tekemättä kun ilmapiiri on kaikkea muuta kuin rakentava.
42. mamma4.12.2010 klo 14:57
Taisi hämäräkuva ratketa, vielä kangertaa toinen kuva ja albaniaa. Löytyykö avunantajaa?
43. Hessu Ho(o)po4.12.2010 klo 15:00
Eipä syty HH:n lamppu. 13-kirjaiminen on sekä alku- että loppuosaltaan outo ja sitten siitä väliltä. Miehenkuvatuksessa voisi olla AISTI, mutta enpä siihenkään luottaisi.

Vasen keskiharmaakaan ei asetu paikoilleen. Että häh, KASVUIÄSSÄ? Vaihtoehdot harvinaisen vähissä.

Varmaan pahasti vialla myös TALVISTA, mikä minusta on todellakin kesäistä. Siihen risteää sitten jokin design vai mikä lienee.
44. mamma4.12.2010 klo 15:24
HH:lle, Kasvuiässä on eläin. Talvista en nyt löydä, missähän kohtaa?
45. Aksu4.12.2010 klo 15:28
TALVISTA (5) ei todellakaan ole kesäistä.
Tarkistelepa risteäviä sanoja, Hessu Ho(o)po!
46. Maria4.12.2010 klo 15:42
Hessu Ho(o)po,talvinen on kovaa!
47. bkp4.12.2010 klo 15:56
Hessu Ho(o)po: tässä vinkkiä tuohon 13 kirjaimiseen:[spoileralkuosaviittaaviimeiseenlepop aikkaanjaloppukuopansyntymiseenspoiler] kirjoitin noin jotta sellaiset immeiset jotka eivät liiaksi halua apua bongaa vihjeitä heti.

vinkki sanaan "talvista": [spoilertyleinenilmiövarsinkinkeväällälumiensulett uaspoiler]

toivottavasti helpottaa!
48. =4.12.2010 klo 18:11
???
49. Mary4.12.2010 klo 19:05
HH: ei ole aisti
50. mamma4.12.2010 klo 19:20
Valitettavasti piti vielä tulla kyselemään: albaniaa ja minkähän sortin vehje on volvon kansa samassa ruudussa?
51. O4.12.2010 klo 19:25
mamma.
Kaksi osaa jotka ovat lähekkäin ja osuu koloihinsa.
52. O4.12.2010 klo 19:27
po osuvat.
53. mamma4.12.2010 klo 19:37
Selvisi vehje Volvon ruudussa, puuttuu enää Albaaniaa ja Ballywood tähti, joka on epävarma. Apua please!
54. Maria4.12.2010 klo 19:45
mamma,vähän aikaisemmin bkp vihjaisi,että Bollywood-tähti on nimeltään eräs puhdistusainemerkki.Muistan että äitini sillä aikoinaan puhdisti kuparipannuja.Hauskoja muistoja!
55. Hessu Ho(o)po4.12.2010 klo 19:48
Kiitos auttaneille! Metsässä olin ja pahasti. TALVISTA selvisi (mutta eikös se viereinen OSTAVIA ole aika outo?), samoin alaharmaa.

Vielä olis keskimmäinen vasen harmaa sotkussa. KASVUIÄSSÄ saan vain pari eläinlasta, jotka jumittavat pystyt heti. Eli siis kerrankin kunnon jumi!
56. Hessu Ho(o)po4.12.2010 klo 19:50
No, nyt löytyi virhe. OSTAVIA ihan jees.
57. otv-a4.12.2010 klo 19:53
Hessu Ho(o)po,
mahdatko olla ostavissa oikeassa, ei se minusta outoa ole.
58. otv-a4.12.2010 klo 19:53
siis olitkin oikeassa kuten vastauskin!
59. O4.12.2010 klo 19:54
Hessu Ho[o]po.
Sinulla on jotain pystysanoissa väärin, jos kumpikaan
KASVUIÄSSÄ ei sovi.
60. Juho4.12.2010 klo 19:56
HessuHo(o)po, muistatko miksi konstaapelin pamppu on vasemmassa kädessä,
koska se ostava on aina oikeassa.
61. Hessu Ho(o)po4.12.2010 klo 20:00
O: En saa pystyyn mitään, jos laitan eläinlapset. 1. pystysanan toiseksi kirjaimeksi tulisi konsonantteja, jotka eivät käy.

Juho: En ole koskaan kuullutkaan!
62. Mary4.12.2010 klo 20:07
HH: Toiseksi kirjaimeksi ei voi tulla konsonantteja (mon.) Mutta yksi konsonantti voi tulla :)
63. Maria4.12.2010 klo 20:10
Hessu Ho(o)po,miten olisi vuohen poikanen!
64. O4.12.2010 klo 20:12
Hessu Ho(o)po.
Mitähän sinulla mahtaa olla RATSAIN ja POLIITTINEN
on lyhennys lyhytaikaisesta "junior" puolueesta.
65. Hessu Ho(o)po4.12.2010 klo 20:21
O: RATSAIN olis tyrkyllä kolmekin vaihtoehtoa, mutta eivät sitten tuohon kasvavaankaan (kiitos, Maria!) käy.
66. Hessu Ho(o)po4.12.2010 klo 20:26
Ratsut seis! Selvisi viimein. Oli juova nainen väärin. Kiitos teille!
67. mamma4.12.2010 klo 20:26
Kiitos Maria, olen varmaan liian nuori kun en keksi vanhaa puhdistusainetta vai olisiko puhdistuksissani puutteita. Täytyy vielä miettiä
Mistähän alkaisin etsiä Albaniaa?
68. Hessu Ho(o)po4.12.2010 klo 20:28
Eli todistettua tuli, että kun yhdenkin sanan saa kohdalleen, loput seuraa.
69. x4.12.2010 klo 20:31
mammalle - puhdistusainetta myydään kai vieläkin
70. Aksu4.12.2010 klo 20:35
Albaniaa? Neuvon, että yrittäkää ensin miettiä sen alapuoliset vaakasanat, niin Albaniaa ratkeaa ihan itsekseen.
71. x4.12.2010 klo 20:40
Typerää kysyä Bollywoodia ja Albaniaa, koska nehän selviävät vasta, kun muut sanat ovat oikein!!!!
72. Leku4.12.2010 klo 20:42
Tuliko teidän muiden mielestä outo sana alakeskiharmaiden viereiselle (vas) pään puolikkaalle. Vai onko 3. pystyharmaasana lystikkäästi ehkä sauvvoo? Onkohan kuitenkin nyt virhe jossakin, vaikka toisaalta kaikki muut sanat olisi ihan järkeviä siinä kohdassa!
73. mamma4.12.2010 klo 20:43
Kiitos x viisaasta huomautuksesta.
74. Aksu4.12.2010 klo 20:47
Leku,
sana pään puolikkaalle on harvoin käytetty. Nykäselle sana on kuitenkin tuttu.
75. O4.12.2010 klo 20:59
Leku.
Se sana on erikoisempi muoto siitä tavallisesta.
76. O4.12.2010 klo 21:03
Aksu.
Outo juttu, sillä katsoin ettei Leku ollut saanut vastausta,
kun kirjoitin tuon. Ei siinä rivissä noin kauan mennyt.
Olen pahoillani, sillä tämä on mitä en käsitä!
77. Leku4.12.2010 klo 21:19
Kiitti Aksu ja O vastauksista. Se on siis ok noin. En ole ennen törmännyt moiseen versioon ko. sanasta tai en ainakaan muista. Muutenkaan tämä ristikko ei ollut minulle ihan helppo nakki, mutta täyteen sain. Oli mukavasti päänvaivaa. Näitä lisää!!
78. Masa4.12.2010 klo 23:47
[ otv-a , missähän mahdat olla, meilläpäin on puoli metriä lunta, sisätennis kyllä tänäänkin onnistui. ]
79. otv-a5.12.2010 klo 01:16
[Masa, greenillä ei kuulemma pystynyt jälkiä korjaamaan, oli jäässä]
80. mamma5.12.2010 klo 11:33
Nyt yritän x:n neuvosta selvittää vasemman alimmaisen harmaan vaakasanoja: mikähän olento? on kolmanneksi alimmalla rivillä? Koko harmaa ruudukko ammottaa tyhjyyttään. Apuja anelen. Taisi olla väärin Volvon viereinen kanisterikin, vaikka luulin sen jo keksineeni.
81. otv-a5.12.2010 klo 11:43
mamma,
rupikonnalta näyttää kaikessa komeudessaan.
82. mamma5.12.2010 klo 12:06
Oi kiitos!
83. sirtermar5.12.2010 klo 12:22
juho ja muut
Kyllä sen Volvon keksin heti ja nyt pikkuhiljaa Toyotankin. Bangkok vielä auki, mutta vilkaisen sitä uudelleen uusin, yön yli nukutuin silmin
84. Maria5.12.2010 klo 13:19
mamma,se olento ei ole kauneudella pilattu!
85. pietu5.12.2010 klo 14:27
Neloskuva tuottaa tuskaa. Löytyykö vihjettä anneliin, asuun tai vihjeisiin?
86. työmies5.12.2010 klo 14:40
pietu,
kutsussa voidaan tuollaista
asua oikein vaatia, Anneli
oli poliitikko.
87. ent. uusi5.12.2010 klo 14:40
"yön yli nukutuin silmin"

Se on se paikka Bangkokissa missä ei ikinä nukuta, ei ainakaan yöllä.
88. mamma5.12.2010 klo 18:39
Kiitokset nyt myös Marialle.
89. Anneli5.12.2010 klo 18:58
Huh,vihdoinkin tajusin tuon monen ihmettelemän harmaan kuvan alakeskellä.Sen myötä alaharmaat rivit täyttyivät!Laatijalle ruusuja,kuten Owlie alussa sanoi.
90. tuse5.12.2010 klo 19:24
Hienoa Anneli, minulle vaan ei aukea!
91. Hessu Ho(o)po5.12.2010 klo 19:27
tuse: Sanan alusta on täällä vihjattu. Se auttaa paljon. Loppuäänteetkin ovat ihan jees, vaikka saattavat pelästyttää, kun sana vielä kesken.
92. Anneli5.12.2010 klo 19:36
tuse,
lue myös AHan vihje 4.12.klo8.39.
93. tuse5.12.2010 klo 19:48
Kiitos vastauksista,mutta jos se on kartta, niin jumiutuin pitkään jokeen, en pääse eteenpäin. Minne päin maailmaa?
94. Hessu Ho(o)po5.12.2010 klo 20:01
tuse: Minusta se ei ole kartta, ainakaan maantiet. nimeä ei etsitä.
95. Anneli5.12.2010 klo 20:29
tuse,
minusta se on kartta,ja sijoittuu lähi-itään.Eikä maantieteellistä nimeä haetakaan.
96. Hessu Ho(o)po5.12.2010 klo 20:32
Anneli: Suostun kaikkiin tulkintoihin, koska kuvasta ei erotu meikäläisen versiossa mikään.
97. Anneli5.12.2010 klo 20:40
Hessu Ho(o)po,
hyvä.Kuva on tosi epäselvä,mutta kun sain sanan siitä,niin alkoi kuvakin hahmottua!
98. AHa5.12.2010 klo 20:46
Kartassa on mm. Kuollutmeri.
99. mömmö5.12.2010 klo 20:59
Nyt kun sain vas alakulman vihjeittenne avulla valmiiksi, puuttuu oikean alanurkan nurkimmainen kirjain

eli mitä tulee TURHAANTUI TURHAPUROSTA.

En ole katsonut ainoatakaan Turhapuro-filmiä.

Enkä tunnista kasvojakaan aivan alhaalla. Siitähän sen viimeisen kirjaimen myös saisi.
Pelastakaa sunnuntai-iltani.
100. Anneli5.12.2010 klo 21:08
mömmö,
kasvot kuuluvat italialaiselle säveltäjälle.Toivottavasti pelastui sunnuntai-iltasi!
101. Aksu5.12.2010 klo 21:11
mömmö,
Wikipediasta löytyy tietoa Turhapurosta.
Alareunan kasvoja en tuntenut minäkään ennestään, kuukelilla piti tieto tarkistaa.
102. mömmö5.12.2010 klo 22:08
Kiitos Anneli ja Aksu, puuttuva kirjain nyt paikallaan ja ristikko valmis, sunnuntai-ilta pelastettu! Ootte ihania.

Oli muutenkin hieno päivä, tyttäreni poika sain yo-lakin ja oli mennyt kihloihin!! Kelpasi mummona onnitella.
103. [O]5.12.2010 klo 22:38
[mömmö.
[Onneksi olkoon! :)]
104. Hml6.12.2010 klo 09:25
Pitäisikö henkilö, jonka kasvot kahdessa paikassa yläkeskellä tunnistaa vai onko kyse jostain muusta?
105. jwh6.12.2010 klo 09:34
Kyse on jostain muusta.
106. jorge6.12.2010 klo 10:36
Sudenkorento-vaakuna tökkii?
107. Pastori6.12.2010 klo 10:48
Vaakuna ei ole Suomesta Jorge... Vaan tuo "päänpuolikas" tahmoo.. Onko kenties latinaa? vai mitä?
108. jorge6.12.2010 klo 10:57
Kenties "Nykäsestä" olisi Pastorille apua?
109. jwh6.12.2010 klo 10:58
Pastori, katso päänpulikkaassa näkyvä päänosa Nykäsestä ja sille synonyymi.
110. jorge6.12.2010 klo 11:15
Kiitokset Pastorille, naapurmaastahan tuo löytyi googlettamalla.
111. Rapu6.12.2010 klo 11:46
No, huh! Melkoista vääntöä vaati tällä(kin) kertaa. Mutta hyvä näin.=)

3. vihjekuvan alapuoli meni uusiksi monta kertaa hyvistä vihjeistänne huolimatta.
Minun sammakkoni oli pitkään se kosiomatkalainen ja tolua lykkäsin bollywoodiin. Junaan ja avoimeen kirjaankin oli lukemattomia vaihtoehtoja.
Ainoa mikä kummastuttaa on se Toyotan merkistä alas lähtevä 5-kirjaiminen. Pitänee kuitenkin hyväksyä.
- Pääseekin tästä lumitöihin. Varmaan kaikki muut siellä jo huhkivatkin, kun on niin hiljaista tällä saitilla;=)
112. Pastori6.12.2010 klo 11:49
Pastori tekee HOOÄSSÄÄ paikassa, jossa on rajoitettu internetyhteys, joten nykäsestä ei apua.. kiitos kuitenkin... Oisko mitään muuta vinkkiä siihen alaharmaille? pitkän sanan kyllä sain...
113. Pastori6.12.2010 klo 11:58
NO NYT se päänosa vihdoin löytyi...
114. Pastori6.12.2010 klo 12:02
Ja sittenpä ratkes alaharmaat.. enää "TTT" jäljellä... pähkäilemään...
115. Seitenvitonen6.12.2010 klo 13:45
Rapu,
Toyotan logossa oleva alkukirjain ei ole kokonaan näkyvissä.
116. Huge6.12.2010 klo 15:05
Tuo toiseksi alimmaisen rivi kuva ei avaudu, ei myöskään sen alla "lumoavia"- vihje. Saisiko pienekin vihjeen?
117. aloittelijatar6.12.2010 klo 15:27
Huge
Vinkki kuvaan: kts. 4.12.2010 klo 15:56
"Lumoavissa" on magiikkaa.
118. Rapu6.12.2010 klo 15:55
Seitenvitonen, klo 13.45.
Enpä ollut osannut lukea sitä saamaani vastausta tuolla tavoin. Kiitos;=)
119. Huge6.12.2010 klo 16:23
Upeea ja kiitos. Ainakin "lumoavan" taisin keksäistä ja taitaapa olla oikein. Eteenpäin!
120. Huge6.12.2010 klo 16:40
aloittelijatar, vinkkisi on muuten hyvä, mutta kuvaa en osaa etsiä tai keksiä 4.12.2010. Mistähän tuon löytäisi, allakasta Hesarista+ En tosiann hoksaa.
121. Iikka6.12.2010 klo 16:50
ehti mukaan ratkomisriemuun. Itsenäisyyspäivän illansuuta
toivottaa ja kysyy tuliko muilla kakkoskuvan toiseksi sanaksi
vähän erikoisempi sana? Alaharmaat kuvassa 3 antavat vielä
odotuttaa. Kanisterista esim. voisi vihjeellä päästä alkuun
alakulman oivaltamisessa.
Lisäksi vasemman yläkulman kuva (ykköskuvan vieressä)
ei auennut vielä. Onko Vietnamin alue se tavanomainen ja sen toisen kirjaimen kohdalla risteävä vaakaan (4)
Oudoksuu näitä vielä...
Kiittäen, jos joku vielä seilaa saitilla ja vastaisi.
122. Aksu6.12.2010 klo 16:50
Huge,
luepa uudestaan yllä mainittu bkp:n vihje, vaikka ihan ääneen.
Kyllä pitäisi jo raksuttaa!
123. Iikka6.12.2010 klo 16:52
täsmentää vielä, että sen Vietnamin kanssa risteävässä sanavihjeessä on joku "läntti" (4)
124. Rapu6.12.2010 klo 17:19
Iikka,
läntti on purtavaa ja kanistereihin voi mennä näitä useampiakin. Toivottavasti ei tullut liian helppo vihje=)
125. Iikka6.12.2010 klo 17:26
kiittää rapua. Kanisterivihje oli paikallaan. "Länttiä" ei ehkä ole tullut pureksittua tai ensin pitää narskuttaa se Vietnam, sairaspetiläinen ja uusikuu. Kirjaimia on, mutta jossain ehkä jotain väärin. Keskittyä täytyy nyt vähän lisää.
126. Hml6.12.2010 klo 17:26
Täällä on sanottu, että Anneli oli poliitikko. Sukunimeä ei kuitenkaan kysytä, vai mitä?
127. Iikka6.12.2010 klo 17:35
sai sukunimen Annelin kohdalle. Google varmisti, kun osa oli jo ristikossa ja arvaten loput onnistui.
128. Hemuli6.12.2010 klo 19:18
Voisiko joku ystävällisesti vihjata minkä alan naisia "Ritva" on? Entä miten tuota vihjettä "TTT" pitäisi lähestyä?
129. työmies6.12.2010 klo 19:41
Hemuli,
Ritva on näyttelijä ja
ihan sama vihje TTT oli viimeks
2615:ssa.
130. aloittelijatar6.12.2010 klo 19:42
Hemuli,
"TTT" kannattaa miettiä idästä. Ritva en nyt muista, kun en löydä sitä heti ristikosta. Missäspäin se on?
131. Hemuli6.12.2010 klo 21:47
työmies ja aloittelijatar!

Kiitos avustanne, sain ristikon täyteen :)
132. Iikka7.12.2010 klo 07:40
ihmettelee edelleen.. ai niin, huomenta. Tuleeko ristikon vasempaan ylälaitaan vaakasanaksi adjektiivi?
Viereisen kuvan" kuoren sulkijastakin puuttuu" 2 kirjainta alusta. Vai touhuaako jotain muuta kuvassa?
Ei nyt hoksaa ei!
133. Hessu Ho(o)po7.12.2010 klo 10:25
1) Ei tule.
2) Ei touhua.
134. Veka7.12.2010 klo 11:29
Entäpä kellon alaosa? Tai lumikeko -tai kasa? Ei nyt vieläkään tärppää. Aapuuva!
135. Urmas7.12.2010 klo 11:37
Edvard, eivät epäselvät kuvat saa kuulua asiaan. Tyhjästä on paha nyhjästä.Tehtävä saa olla muuten vaikea, mutta vihjeet selkeitä.
136. Antti7.12.2010 klo 11:52
Joo, Edvard, olemme kyllä saaneet liikaa epäselviä kuvia. Arvauskilpailuthan saavat olla muualla!
137. mömmö7.12.2010 klo 13:14
Veka
Kellon alaosa on harvinaisempi nimitys heilurille ja muun kirjoitikin jo.
138. Iikka7.12.2010 klo 14:02
kiittää Ho(o)poa.
139. Jartsa7.12.2010 klo 18:11
Ristikko 2616:sta: Vasemmassa alakulmassa räminä/rähinä. Piilokirjain tekee kiusaa, mielestäni ympäristö oikein. Onko sana niitä nykäsen erikoisuuksia?
140. Hedvig7.12.2010 klo 21:26
Jartsa, jos sinulla on siinä sana "omina" ja se eka piilokirjain puuttuu, niin mieti mikä kirjain tekee siitä synonyymin.
141. ent. uusi8.12.2010 klo 01:06
Täynnä, mutta yksi kohta epäilyttää: alhaalla keskellä KASVISTOA. Minulla on nyt siinä keskellä pehmeä konsonantti. Kovalla olisi mielestäni OK, mutta ei noin. Jotain taitaa olla väärin, vai...
142. putko8.12.2010 klo 05:00
ent uusi.
Kyllä siihen pehmeä sopii. Harmaat tavanomaista yleiskieltä ilman konstailuja
143. O8.12.2010 klo 10:32
Urmas ja Antti.
Samaa mieltä.
Minulla oli aivan vaalean harmaa ja osittain melkein valkoinen,
mutta se ei ole laatija vika, vaan lehden painomuste vähissä.
Sieltä tuo onneton tulos.
144. ep8.12.2010 klo 17:34
Tämä kysymys ei koske tätä ristikkoa mutta "hätä ei lue lakia" mistä saisin ristikon 2612 ratkaisun??
145. +8.12.2010 klo 17:46
(ep, kyllä hätä voisi sen verran lakia lukea, että laittaa kysymyksen siihen HS-säikeeseen, mitä se koskee. Tuo ylläoleva on nyt siirretty HS 2612 -säikeeseen. Toivottavasti joku vastaa!!)
146. ep8.12.2010 klo 17:51
Kiitos Lähettäjä+
147. Ansa8.12.2010 klo 22:44
Ristikko on muuten täynnä, mutta viidennen kuvan alapuolella olevat harmaat ruudut ovat yhä täydellisen tyhjät. En yrityksistä huolimatta keksi BANGKOKIA, METALLISTA, PETOJA enkä liioin JÄÄTELÖTÖTTERÖn näköistä piirrosta. Jos joku joulumielellä oleva lahjoittaisi pienen vinkin, olisin kovin kiitollinen.
148. Karik8.12.2010 klo 23:06
Metallinen on ehkä yhdyssana, pedot eivät liiku päivällä. Tötterön ymmärtää sitten kun kirjaimet ovat paikoillaan. Bangkokin kartta voisi auttaa.


(Psst, en uskalla enempää sanoa etteivät vakituiset avustajat suutu)
149. O8.12.2010 klo 23:07
Ansa.
Jäätelösatsi piiloutuu!
PETOJA ei tule mitään määrättyä eläintä, vaan johonkin aikaan
vaanivat.
150. O8.12.2010 klo 23:40
Karik.
Onneksi meitä on kaksi, niin eivät voi pelkästään minua
moittia. ;)
151. sirtermar9.12.2010 klo 09:25
Minulla samat murheet kuin ansalla, vaikka jotakin on jo löydetty.
152. Ansa9.12.2010 klo 11:01
Karik ja O, suurkiitokset! (Psst, en kerro kenellekään tervetulleista vinkeistä, jotka hetkessä avasivat umpisolmun ;-))
153. sirtermar10.12.2010 klo 10:14
Onneksi ne loputkin sanat löytyivät ennenkuin uusi ristikko tuli
154. Tamara10.12.2010 klo 11:39
En ole jaksanut puurtaa loppuun saakka, koska joululahjojen valmistaminen vie ajan. Kiinnostusta kyllä olisi. Eikös viikko lähettämisaikaa ole vielä jäljellä?
155. Doris11.12.2010 klo 12:22
Näyttää olevan kahdenlaisia ratkojia. Toiset ovat heti täällä kyselemässä, toiset taas nauttivat ITSE RATKOMISESTA.
156. Johanna13.12.2010 klo 13:36
Hei!

Luinko huonosti, kun en huomannut kenenkään ihmettelevän edellisen ratkaisun yläpuolella toisella rivillä olevaa kuvaa - se on käsittämätön!
157. +13.12.2010 klo 14:05
Johanna, katso kuva!

_http://www.pidltd.com/images/products/hires/2626_ 11259.jpg
158. Ananias14.12.2010 klo 12:27
Kummallisia ovat kuvat. Aivan oikeassa ylänurkassa on naisen kasvot, joita en tunnista, ja hänestä seitsemän riviä vasempaan ja neljä alas aukoo suutaan mies, joka myös oudoksi jäi. Minusta 6. vihjekuva oli helppo verrattuna 5.:een, mutta kun selvitti tämän punaisten lyhtyjen alueen, niin jopas helpotti!
159. Juho14.12.2010 klo 13:32
Ananias, ylänurkan nainenhan tuli etunimellään vaakariveistä, kuukkelista tosin löytyi suomenruotsalainen näyttelijä Ekblad. Päätään aukovasta miehestä vain näkyy se, ettei ole kyyneleitä naamalla, siis adjektiivi vaan vastaukseksi.
160. hokki16.12.2010 klo 09:52
Muutenhan tämä meni mukavasti, mutta aivan vasemman yläkulman tumma kuva on niin epäselvä, etten saa mitään selvää. Tehdäänkö siinä jotai?
161. PP16.12.2010 klo 09:56
Taitaa olla joulukortin teko menossa.
162. hokki16.12.2010 klo 14:46
PP, kiitos.
163. pekka25.12.2010 klo 11:45
miksi tehdään tämmöisiä laatimuksia, joissa ei ole mtään järkeä?
lähes kaikki "harmaat" ovat täyttä puppua, jotka saatu vielä valmistettua kookkelilla edes täyttämään oikeinkirjoituksen. laatijalta huonoa tuotantoa.
ps. mikä on autonmerkkilogon ratkaisu" tosin"?
164. Juho25.12.2010 klo 13:05
pekka, siinä näkyy toyotan T-logo vain osittain nähdäkseni.
165. pekka25.12.2010 klo 20:04
no mitä se sitten on. toyota ei ole T! eikä se logo ole pelkkä T
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *