KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 200

5857. Kirjailijat ketjuun - 200

Maikki13.11.2010 klo 22:04
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Lähettäjä: Eki 13.11.2010 klo 21:44

Linda Tuhiwai Smith (Decolonizing Methodologies - Research and Indigenous Peoples)
2. Maikki13.11.2010 klo 22:05
Henry Wolf (Oletko naisautoilija; toinen tekijä)
3. Eki13.11.2010 klo 22:17
Funnell, Warwick (In Government We Trust - Market-Failure and the Delusions of Privatisation; yksi tekijöistä)

(Kahdessadas säie! Nyt poksautetaan kuohuvat ja ylistetään Maikkia siinä ohessa!)
4. Maikki13.11.2010 klo 22:28
Kellermann, Bernhard (Meri)

(Kiitos! Hyvälle maistui! Nyt muihin hommiin, huomiseen.)
5. Hemuli13.11.2010 klo 23:03
Dávalos, Carlos (Nadie sabe a dónde ir)
6. Eki13.11.2010 klo 23:21
Smith, P. D. (Doomsday Men - The Real Dr. Strangelove and the Dream of the Superweapon)
7. Hemuli14.11.2010 klo 00:02
Delia Colmenares (La confesión de Doris Dame)
8. Eki14.11.2010 klo 00:04
Sneed, Tamara (The Way He Makes Me Feel)
9. Hemuli14.11.2010 klo 00:08
Alarcón, Daniel (Guerra a la luz de las velas)
10. Eki14.11.2010 klo 00:19
Lyndon Stambler (Folk & Blues: The Encyclopedia - The Premier Encyclopedia Of American Roots Music; toinen tek.)
11. Hemuli14.11.2010 klo 00:32
Ezequiel Balarezo Pinilloa (La ciudad evocadora)
12. Eki14.11.2010 klo 00:36
Andrew Staples (The Responses to Regionalism in East Asia - Japanese Production Networks in the Automotive Sector)
13. Hemuli14.11.2010 klo 01:07
Enrique Bustamante y Ballivián (Antipoemas)
14. Eki14.11.2010 klo 01:20
Anne Stiles (Neurology and Literature, 1860-1920; toim.)
15. Hemuli14.11.2010 klo 01:48
Samuel Cavero (Nuestros aviadores)
16. Eki14.11.2010 klo 02:04
Robert W. Straley (The Boys of the Dark - A Story of Betrayal and Redemption in the Deep South; yksi tek.)
17. Maikki14.11.2010 klo 02:18
Eugene F. Rice, Jr. (The Foundations of Early Modern Europe, 1460-1559)
18. Eki14.11.2010 klo 02:22
Jennifer Stoy (Battlestar Galactica - Investigating Flesh, Spirit, and Steel; toinen tek.)
19. Hemuli14.11.2010 klo 02:32
Yáñes Becerra, Juvenal (Mil violaciones)
20. Eki14.11.2010 klo 02:33
Laura L. Sullivan (Under the Green Hill)
21. Maikki14.11.2010 klo 02:52
Alexander Bogdanov (Red Star: The First Bolshevik Utopia; 1/3)
22. Eki14.11.2010 klo 02:52
Viktoria Heindorf (Human Resource Management in Aging Societies - Perspectives from Japan and Germany; yksi toim.)
23. Maikki14.11.2010 klo 02:59
Foster, Hannah W. (The Coquette)
24. Hemuli14.11.2010 klo 03:01
Heraud, Javier (El Viaje)
25. Eki14.11.2010 klo 03:02
Robin Gaby Fisher (The Boys of the Dark - A Story of Betrayal and Redemption in the Deep South; yksi tek.)
26. Maikki14.11.2010 klo 03:10
Richard Stites (Red Star: The First Bolshevik Utopia; 1/3)
27. Eki14.11.2010 klo 03:14
Sussex, Lucy (Women Writers and Detectives in Nineteenth-Century Crime Fiction)
28. Maikki14.11.2010 klo 03:30
Cecil M. Robeck, Jr. (The Azusa Street Mission and Revival)

(Tack och natt!)
29. PP14.11.2010 klo 08:42
Rafael Medoff (A Race Against Death; 1/2)
30. Eki14.11.2010 klo 10:44
Frosh, Paul (Media Witnessing - Testimony in the Age of Mass Communication; toinen toim.)
31. PP14.11.2010 klo 11:50
Laaksonen, Tero (Kaikkien aikojen Leijonajoukkue; 1/2)
32. Eki14.11.2010 klo 11:54
Roz Kaveney (Battlestar Galactica - Investigating Flesh, Spirit, and Steel; toinen tek.)
33. PP14.11.2010 klo 13:15
Ylvisaker, Anne (Dear Papa)
34. Eki14.11.2010 klo 13:16
Eales, Jacqueline (The Culture of English Puritanism,1560-1700; toinen toim.)
35. PP14.11.2010 klo 14:21
Elmer Haslett (Luck on the Wing - Thirteen Stories of a Sky Spy)
36. Eki14.11.2010 klo 14:31
Thai, K. V. (Economics of Public Procurement; toinen toim.)
37. PP14.11.2010 klo 14:47
Vesa Majamaa (Kiinteistönmuodostamislaki; 1/2)
38. Eki14.11.2010 klo 14:49
Maunder, Andrew (The British Short Story; yksi tek.)
39. Maikki14.11.2010 klo 15:19
Weber, Wilford A. (Classroom Teaching Skills; 1/12)
40. Hemuli14.11.2010 klo 15:21
Alegre Ramos, Carlos (El festín de las cornetas y pilipón)
41. Maikki14.11.2010 klo 15:57
Scranton, Philip B. (Major Problems in American Business History: Documents and Essays; toinen tekijä)

(Koosteessa on yksi Philip Scranton, uskon olevan eri herra.)
42. Hemuli14.11.2010 klo 16:26
Barboza, Jorge (Pasitos)
43. Maikki14.11.2010 klo 16:38
Gilderhus, Mark T. (History and Historians)
44. Eki14.11.2010 klo 17:34
Tere Vaden (Wikiworld; toinen tek.)
45. [RA]14.11.2010 klo 17:47
[Tere on Vadén ja näin kirjoitettuna jo koosteessa.]
46. Eki14.11.2010 klo 17:52
Trish MacGregor (Your Story in the Stars - Using Astrology to Uncover the Hidden Narrative of Your Life)

(Kiitokset tarkkaavaisuudesta!)
47. Maikki14.11.2010 klo 18:21
Regina Lee Blaszczyk (Major Problems in American Business History: Documents and Essays; toinen tekijä)
48. Eki14.11.2010 klo 18:31
Kinley MacGregor (All I Want For Christmas; yksi tek.)
49. Maikki14.11.2010 klo 18:34
Robert Bacal (Perfect Phrases for Customer Service: Hundreds of Tools, Techniques, and Scripts for Handling Any Situation)

(Jopas on joululahjalistalla tekijöitä...)
50. Eki14.11.2010 klo 18:48
Lori Foster (All I Want For Christmas; yksi tek.)

(Neljä vaan...)
51. Maikki14.11.2010 klo 18:50
Rutherford, Denney G. (Hotel Management and Operations; toinen tekijä)
52. Eki14.11.2010 klo 19:07
Gavin MacGregor (Colouring the Past - The Significance of Colour in Archaeological Research; toinen toim.)
53. Hemuli14.11.2010 klo 19:09
Omar Aramayo (Poemas)
54. Eki14.11.2010 klo 19:18
O'McCarthy, Michael (The Boys of the Dark - A Story of Betrayal and Redemption in the Deep South; yksi tek.)
55. Hemuli14.11.2010 klo 19:21
Llona Castañeda, Teresa María (Celajes)
56. Eki14.11.2010 klo 19:42
Andrew Jones (Colouring the Past - The Significance of Colour in Archaeological Research; toinen toim.)
57. Hemuli14.11.2010 klo 20:04
Samaniego, Antenor (Yaravi)
58. Eki14.11.2010 klo 20:16
Ruth Robbins (The British Short Story; yksi tek.)
59. Hemuli14.11.2010 klo 20:20
Neira González, Max (Las hormigas y los hombres)
60. Maikki14.11.2010 klo 20:59
Arnold, John H. (History: A Very Short Introduction)
61. Hemuli14.11.2010 klo 23:03
Hernández, Arturo D. (Rubinzana)
62. Maikki14.11.2010 klo 23:11
Diane Thiessen (Learning Through Problems; toinen tekijä)
63. Hemuli14.11.2010 klo 23:32
Emilio Champion (El color de la noche)
64. Maikki14.11.2010 klo 23:43
Nathan, Andrew J. (The Tiananmen Papers; 1/3)
65. Eki14.11.2010 klo 23:47
Jack Mangala (New Security Threats and Crises in Africa; toim.)
66. Maikki14.11.2010 klo 23:50
Loren R. Graham (Red Star: The First Bolshevik Utopia; 1/3)
67. Eki14.11.2010 klo 23:52
Michel Mangenot (A Political Sociology of the European Union; toinen toim.)
68. Hemuli15.11.2010 klo 00:02
Tamaral, Leopoldo (Calendario de Lurín)
69. Eki15.11.2010 klo 00:08
Dee Holmes (All I Want For Christmas; yksi tek.)
70. Hemuli15.11.2010 klo 00:09
Sánchez, Luis Alberto (El coronel)
71. Eki15.11.2010 klo 00:21
Tara Moore (Victorian Christmas in Print)
72. Hemuli15.11.2010 klo 00:27
Roberto Rosario Vidal (La Villa Carmela)
73. Eki15.11.2010 klo 00:31
Lynne Murray (Larger Than Death - Josephine Fuller Mysteries #1)
74. Hemuli15.11.2010 klo 01:45
Alegría, Ciro (La serpiente de oro)
75. Eki15.11.2010 klo 10:03
Rowell, Jay (A Political Sociology of the European Union; toinen toim.)
76. Hemuli15.11.2010 klo 10:25
Aliaga Cacho, Jorge (Secreto de desamor)
77. Eki15.11.2010 klo 10:28
Guy Gable (Managing (e)Business Transformation; yksi tek.)
78. Hemuli15.11.2010 klo 10:33
Lora y Lora, José E. (Picitos)
79. Eki15.11.2010 klo 10:40
Shamza Khan (Managing (e)Business Transformation; yksi tek.)
80. Hemuli15.11.2010 klo 10:42
Alva Centurión, Hector (Máyamor y otros cuentos)
81. Eki15.11.2010 klo 10:49
Richard A. Gabriel (Crisis in Command - Mismanagement in the Army; toinen tek.)
82. Hemuli15.11.2010 klo 14:06
Luis Jochamowiztz (El descuartizador del Hotel Comercio y otras crónicas policiales)
83. Eki15.11.2010 klo 14:08
Tom Gallagher (Romania and the European Union - How the Weak Vanquished the Strong)
84. Hemuli15.11.2010 klo 14:14
Enrique Gutiérrez Rodulfo (Ternura de hoy)
85. Eki15.11.2010 klo 14:16
Fred P. Gale (The Tropical Timber Trade Regime)
86. Hemuli15.11.2010 klo 14:49
Luis Felipe Angell (Enciclopedia de la conducta humana: Los Cojudos)
87. Eki15.11.2010 klo 15:06
Lynn Geldof (The Cubans)
88. Hemuli15.11.2010 klo 16:39
Falcón, César (El pueblo sin Dios)
89. Eki15.11.2010 klo 17:09
Ali Farhoomand (Managing (e)Business Transformation; yksi tek.)
90. Hemuli15.11.2010 klo 18:01
Dávalos Lissón, Pedro (La Ciudad de los Reyes)
91. Eki15.11.2010 klo 18:11
Ronald R. Glassman (Caring Capitalism - A New Middle Class Base for the Welfare State)
92. Hemuli15.11.2010 klo 18:19
Alvarado Rivera, María Jesús (Amor y gloria)
93. Eki15.11.2010 klo 18:35
Savage, Paul (Crisis in Command - Mismanagement in the Army; toinen tek.)
94. Hemuli15.11.2010 klo 19:22
Laluk, Alberto (El hombre y la lluvia)
95. Eki15.11.2010 klo 19:25
Tony Gallagher (Education in Divided Societies - Ethnic and Intercommunity Conflict)
96. Maikki15.11.2010 klo 19:59
Ron Zemke (Coaching Knock Your Socks Off Service; toinen tekijä)
97. Eki15.11.2010 klo 20:06
Kyriaki Goudeli (Challenges to German Idealism - Schelling, Fichte and Kant)
98. Maikki15.11.2010 klo 20:30
Lizabeth Cohen (Making a New Deal: Industrial Workers in Chicago, 1919-1939)
99. Eki15.11.2010 klo 20:35
Hugh Gough (The Terror in the French Revolution)
100. Maikki15.11.2010 klo 20:55
Gray, Peter B. (Fatherhood; toinen tekijä)
101. Eki15.11.2010 klo 21:01
Benjamin Grob-Fitzgibbon (Turning Points of the Irish Revolution - The British Government, Intelligence, and the Cost of Indifference, 1912-1921)
102. Hemuli15.11.2010 klo 21:20
Oscar Miró Quesada de la Guerra (Versos)
103. Eki15.11.2010 klo 21:28
Raymond Geuss (The Early Frankfurt School and Religion; toinen toim.)
104. Hemuli15.11.2010 klo 21:33
Sánchez Aizcorbe, Alejandro (Jaraba de lengua)
105. Eki15.11.2010 klo 21:37
Roberta Guerrina (Mothering the Union)
106. Maikki15.11.2010 klo 22:07
Anderson, Kermyt G. (Fatherhood; toinen tekijä)
107. Eki15.11.2010 klo 22:09
Gunnarson, Carina (Cultural Warfare and Trust - Fighting the Mafia in Palermo)
108. Maikki15.11.2010 klo 22:16
Anderson, Kristin (Coaching Knock Your Socks Off Service; toinen tekijä)
109. Eki15.11.2010 klo 22:17
Naomi Burton Stone (A Vow of Conversation - Journals, 1964-1965; toim.)
110. Maikki15.11.2010 klo 22:19
Eileen Boris (Major Problems in the History of American Workers: Documents and Essays; toinen tekijä)
111. Hemuli15.11.2010 klo 22:31
Sala, Mariela (Desde el exilio y otros cuentos)
112. Eki15.11.2010 klo 22:35
Lisa P. Gwyther (The Alzheimer's Action Plan - What You Need to Know--and What You Can Do--about Memory Problems, from Prevention to Early Intervention and Care; yksi tek.)
113. Maikki15.11.2010 klo 22:45
Rampolla, Mary Lynn (A Pocket Guide to Writing in History)
114. Hemuli15.11.2010 klo 22:49
Yerovi, Leonidas N. (Tarjetas postales)
115. Eki15.11.2010 klo 22:50
Nikolas K. Gvosdev (Imperial Policies and Perspectives - Towards Georgia, 1760-1819)
116. Maikki15.11.2010 klo 22:54
Vallen, Gary K. (Check-In Check-Out: Managing Hotel Operations; toinen tekijä)
117. Eki15.11.2010 klo 22:56
Kohlenbach, Margarete (The Early Frankfurt School and Religion; toinen toim.)
118. Hemuli15.11.2010 klo 22:59
Eslava Calvo, Jorge (Caballo de madera y otros canciones)
119. Eki15.11.2010 klo 23:01
Greg Gutfeld (The Scorecard at Work - The Official Point System for Keeping Score on the Job)
120. Maikki15.11.2010 klo 23:02
(Käännän Ekin annin toisinpäin koosteeseen, ja jatkan

Grove, Stephen J. (Interactive Services Marketing; 1/3)
121. Hemuli15.11.2010 klo 23:04
José Díez Canseco Pereyra ((Kilómetro)
122. Maikki15.11.2010 klo 23:12
Anker, Roy M. (Catching Light: Looking for God in the Movies)
123. Eki15.11.2010 klo 23:13
M. Lynne Markus (Managing (e)Business Transformation; yksi tek.)
124. Hemuli15.11.2010 klo 23:15
Sanchéz León, Abelardo (Por la puerta falsa)
125. Eki15.11.2010 klo 23:15
Durston, Christopher (The Culture of English Puritanism,1560-1700; toinen toim.)
126. Maikki15.11.2010 klo 23:23
Raymond P. Fisk (Interactive Services Marketing; 1/3)
127. Eki15.11.2010 klo 23:25
Suman Gupta (Re-Reading Harry Potter)
128. Maikki15.11.2010 klo 23:27
Tikos, Bill (The World's Coolest Hotel Rooms)
129. Hemuli15.11.2010 klo 23:30
Lora, Juan José (La hora)
130. Eki15.11.2010 klo 23:34
S. Ishii Gonzales (Alfred Hitchcock: Centenary Essays; toinen tek.)
131. Hemuli15.11.2010 klo 23:37
Eduardo González Viaña (La mujer de la frontera)
132. Eki15.11.2010 klo 23:43
Adler, Tina (The Alzheimer's Action Plan - What You Need to Know--and What You Can Do--about Memory Problems, from Prevention to Early Intervention and Care; yksi tek.)
133. Hemuli15.11.2010 klo 23:49
Alvarado Sánchez, José (Arte de olvidar)
134. Eki15.11.2010 klo 23:52
Susan K. Golant (What To Do When Someone You Love Is Depressed - A Practical, Compassionate, and Helpful Guide for Caregivers; toinen tek.)
135. Hemuli15.11.2010 klo 23:59
Tejo Gómez, Heriberto (Magia de primavera)
136. Eki16.11.2010 klo 00:05
Terry Glavin (The Sixth Extinction - Journeys Among the Lost and Left Behind)
137. Hemuli16.11.2010 klo 00:07
Nazario Chávez Aliaga (Parábolas del Ande Cajamarca)
138. Eki16.11.2010 klo 00:08
Golant, Mitch (What To Do When Someone You Love Is Depressed - A Practical, Compassionate, and Helpful Guide for Caregivers; toinen tek.)
139. Maikki16.11.2010 klo 00:10
Chalmers Johnson (Dismantling the Empire: America's Last Best Hope)
140. Hemuli16.11.2010 klo 00:11
Orlando Casanova Heller (Cantos de río y sol)
141. Eki16.11.2010 klo 00:14
Richard Allen (Alfred Hitchcock: Centenary Essays; toinen tek.)
142. Maikki16.11.2010 klo 00:16
Leonard Krieger (Kings and Philosophers, 1689-1789)
143. Hemuli16.11.2010 klo 00:18
Edian Novoa (Tampoco, tan poco...)
144. Eki16.11.2010 klo 00:20
Amihai Glazer (Direct Democracy's Impact on American Political Institutions; toinen toim.)
145. Hemuli16.11.2010 klo 00:21
Roberto Meza Chunga (Emboscada)
146. Eki16.11.2010 klo 00:24
Joseph T. Glatthaar (Forgotten Allies - The Oneida Indians and the American Revolution; toinen tek.)
147. Eki16.11.2010 klo 00:25
eiku:

Glatthaar, Joseph T. (Forgotten Allies - The Oneida Indians and the American Revolution; toinen tek.)
148. Hemuli16.11.2010 klo 00:31
Helena Armaburu Lecaros (Como árbol milenario)
149. Maikki16.11.2010 klo 00:43
Strayer, Robert W. (Ways of the World: A Global History)
150. Hemuli16.11.2010 klo 00:53
Wagner de Reyna, Alberto (La fuga)
151. Eki16.11.2010 klo 09:34
Tallett, Frank (The Right in France - Nationalism and the State, 1789-1996; toinen tek.)
152. Maikki16.11.2010 klo 17:40
Koschorke, Klaus (A History of Christianity in Asia, Africa, and Latin America, 1450-1990: A Documentary Sourcebook; 1/3 toim.)

(Ja voi... )
153. Hemuli16.11.2010 klo 19:33
Salazar, Jorge (La medianoche del japonés)
154. Maikki16.11.2010 klo 19:47
Gary Groth-Marnat (Handbook of Psychological Assessment)

(Ja samoin ohjein...)
155. Eki16.11.2010 klo 19:49
Tallack, Douglas (New York Sights - Visualizing Old and New New York)
156. Maikki16.11.2010 klo 19:56
Sewell, Carl (Customers For Life: How To Turn That One-Time Buyer Into a Lifetime Customer; toinen tekijä)
157. Eki16.11.2010 klo 20:07
Lois H. Gresh (The Twilight Companion - The Unauthorized Guide to the Series)
158. Maikki16.11.2010 klo 20:16
Henry Bettenson (Documents of the Christian Church; toinen toim.)
159. Eki16.11.2010 klo 20:17
Nicholas Atkin (The Right in France - Nationalism and the State, 1789-1996; toinen tek.)
160. Maikki16.11.2010 klo 20:22
Iain H. Murray (Evangelicalism Divided: A Record of Crucial Change in the Years 1950 to 2000)
161. Eki16.11.2010 klo 20:30
Amira Jarmakani (Imagining Arab Womanhood - The Cultural Mythology of Veils, Harems, and Belly Dancers in the U. S.)
162. Maikki16.11.2010 klo 20:50
Ira Berlin (Many Thousands Gone: The First Two Centuries of Slavery in North America)
163. Eki16.11.2010 klo 21:02
Norman Jewison (This Terrible Business Has Been Good to Me - An Autobiography)
164. Maikki16.11.2010 klo 21:34
O'Fallon, Michael J. (Hotel Management and Operations; toinen tekijä)
165. Eki16.11.2010 klo 21:36
James Kirby Martin (Forgotten Allies - The Oneida Indians and the American Revolution; toinen tek.)
166. Maikki16.11.2010 klo 21:37
Isadore Sharp (Four Seasons: The Story of a Business Philosophy)
167. Eki16.11.2010 klo 21:38
P. Murali Doraiswamy (The Alzheimer's Action Plan - What You Need to Know--and What You Can Do--about Memory Problems, from Prevention to Early Intervention and Care; yksi tek.)
168. Maikki16.11.2010 klo 21:44
Martha Watson Murphy (How to Start and Operate Your Own Bed-and-Breakfast; toinen tekijä)
169. Eki16.11.2010 klo 21:47
Hagen, Jeff (Hiawatha Passing)
170. Hemuli16.11.2010 klo 21:56
Férnandez, Christian (Somos de junto al río)
171. Maikki16.11.2010 klo 22:15
Avi (The Fighting Ground)

(Ei todellakaan kannessa muuta nimeä)
172. Eki16.11.2010 klo 22:16
Vicki Halsey (The Hamster Revolution - How to manage your email before it manages you; yksi tekijöistä)
173. Maikki16.11.2010 klo 22:18
Esther Forbes (Johnny Tremain)
174. Eki16.11.2010 klo 22:19
Shaun Bowler (Direct Democracy's Impact on American Political Institutions; toinen toim.)
175. Maikki16.11.2010 klo 22:24
Richard D. Brown (Major Problems in the Era of the American Revolution, 1760-1791: Documents and Essays)
176. Hemuli16.11.2010 klo 22:26
Wong, Mario (El testamente de la tormenta)
177. Maikki16.11.2010 klo 22:29
Isbell, Lynne A. (The Fruit, the Tree, and the Serpent. Why We See so Well)
178. Eki16.11.2010 klo 22:29
Owen Hargie (Communication Skills for Effective Management; yksi tek.)
179. Hemuli16.11.2010 klo 22:31
Àlvarez Sáenz, Féliz (Cronica de blasfemos)
180. Eki16.11.2010 klo 22:33
Amos Harel (34 Days - Israel, Hezbollah, and the War in Lebanon; toinen tek.)
181. [Hemuli]16.11.2010 klo 22:33
[KORJAUS: Álvarez Sáenz, Félix]
182. Eki16.11.2010 klo 22:33
Issacharoff, Avi (34 Days - Israel, Hezbollah, and the War in Lebanon; toinen tek.)
183. Maikki16.11.2010 klo 22:41
Vallen, Jerome J. (Check-In Check-Out: Managing Hotel Operations; toinen tekijä)
184. Eki16.11.2010 klo 22:50
John Harriss (Politicising Democracy - The New Local Politics of Democratisation; yksi toim.)
185. Maikki16.11.2010 klo 22:53
Storey, William Kelleher (Writing History: A Guide for Students)
186. Hemuli16.11.2010 klo 23:06
Ramos, Domingo de (Pastor de perros)
187. Eki16.11.2010 klo 23:18
Dickson, David (Communication Skills for Effective Management; yksi tek.)

(näkyy olevan tuo de yleensä otettu huomioon tai sitten pantu sulkeisiin, kumpaakin löytyy paljon)
188. Maikki16.11.2010 klo 23:24
Douglas R. Brown (How to Open a Financially Successful Bed & Breakfast or Small Hotel; toinen tekijä)

(Pitäisikö sillekin muokata sääntöä, samoin von-etuliitteelle?)
189. Hemuli16.11.2010 klo 23:31
Wiesse, María (Diario sin fechas)

(Joskus aikoinaan esitettiin melko ilmoitusluontoisesti, että vonit ja det ja vastaavat säästetään loppuun, jos niitä yleensä haluaa käyttää näin, että sukunimi on ensin. Ja etta jatko on sitten d tai e, o tai ännä. Mutta mulle sopii mikä vain järkisääntö)
190. Eki16.11.2010 klo 23:31
Webster, C. J. (Marginalization in Urban China; toinen tek.)


(Itse olen nyt pitkään vaan välttänyt nuo tilanteet...)
191. Eki16.11.2010 klo 23:32
Amos Harel (34 Days - Israel, Hezbollah, and the War in Lebanon; toinen tek.)
192. Hemuli16.11.2010 klo 23:36
Llosa, Jorge Guillermo (Historia del humanismo)

(Maikki tekee säännön ja me yritämme noudattaa?)
193. Maikki16.11.2010 klo 23:39
McMahon, J. Timothy (Classics of Organizational Behavior; toinen tek.)


(Ekin kanssa toimin samalla tavalla, kirjaisimmekö ohjeisiin

von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana merkitään sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.)
194. Hemuli17.11.2010 klo 06:30
Hernández, José Alfredo (Perfecta ausencia)

(Passar bra.)
195. Eki17.11.2010 klo 09:14
D'Agnese, Joseph (Blockhead - The Life of Fibonacci)

(Samma här!)
196. Hemuli17.11.2010 klo 11:34
Portugal, José Z. (Los poemas humildes)
197. Eki17.11.2010 klo 11:39
Zakaria, Fouad (Myth and Reality in the Contemporary Islamic Movement)
198. Hemuli17.11.2010 klo 13:18
Adan Espinosa Saldaña (Versos a Iris)
199. Eki17.11.2010 klo 13:46
Alessandro Zanello (Japan's Economic Revival - Policy Challenges in a Globalized World; toinen toim.)
200. (PP)17.11.2010 klo 15:05
(Voikaa te hyvin, minä en.)
201. (Eki)17.11.2010 klo 15:05
(Paranemisiin!)
202. Hemuli17.11.2010 klo 16:09
Lozano, Saniel (Cuentos de mi padrino y otras mentiras)

(Kiitos toivotuksista, PP! Tsempataan sinunkin puolestasi!)
203. Eki17.11.2010 klo 16:14
Luca Zan (Managerial Rhetoric and Arts Organizations)
204. Hemuli17.11.2010 klo 16:23
Alonso Cueto (Amores de invierno=
205. Eki17.11.2010 klo 16:28
Tourish, Dennis (Communication Skills for Effective Management; yksi tek.)
206. Hemuli17.11.2010 klo 16:31
Scoane, Juan (Hombres y rejas)
207. Eki17.11.2010 klo 17:20
Alix Fano (Lethal Laws - Animal Testing, Human Health and Environmental Policy)
208. Maikki17.11.2010 klo 18:58
Notarius, Barbara (Open Your Own Bed & Breakfast; toinen tekijä)
209. Eki17.11.2010 klo 19:02
Anthony Fauci (A Goal of Service to Humankind - A "This I Believe" Essay)
210. Maikki17.11.2010 klo 19:08
Carpenter, Joel A. (Revive Us Again: The Reawakening of American Fundamentalism)
211. Eki17.11.2010 klo 19:19
Louise Fawcett (Regionalism and Governance in the Americas - Continental Drift; toinen tek.)
212. Maikki17.11.2010 klo 19:32
Taylor, Monica (Start & Run a Bed & Breakfast; toinen tekijä)
213. Eki17.11.2010 klo 19:54
Citrin, Daniel A. (Japan's Economic Revival - Policy Challenges in a Globalized World; toinen toim.)
214. Maikki17.11.2010 klo 20:19
Linda Woodhead (Christianity)
215. Hemuli17.11.2010 klo 20:34
Álvarez, Montserrat (Zona dark)
216. Eki17.11.2010 klo 20:36
Tim Burress (The Hamster Revolution - How to manage your email before it manages you; yksi tekijöistä)
217. Hemuli17.11.2010 klo 20:39
Sergio Galarza (Matacabros)
218. Maikki17.11.2010 klo 20:39
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *