5820. HS2611

Sebedeus22.10.2010 klo 08:26
Hyvää huomenta! Sangen vaikea ristikko tällä kertaa. Jotenkin tuntuu näin aamutuimaan, että joissain vihjeissä olisi joitain epätarkkuuksiakin. Toki voi olla, etten ole ymmärtänyt ko. jujua. Mukaviakin oivalluksia, joskin muutamia "pakolla" haettuja ratkaisuja. Keskiosan yläpuoli pitkine sanoineen kangertelee. Onpahan mitä puristaa lokakuisessa viikonlopussa.
2. Potter22.10.2010 klo 09:35
Huomenta!
Samoilla linjoilla ollaan Sebedeuksen kanssa. Muualla olisikin kohtalaisen selvää, mutta yläkeski on vielä selvittelemättä, ja ei varmaan ihan helposti menekään. Jääpähän pähkäilemistä.
Pitääkin lähteä kuntoilemaan, jospa sitten 'uusilla aivoilla' taas ajatus kulkee paremmin.
3. Tuohipää22.10.2010 klo 10:54
Alkuvaiheessa olen vasta. Ainakin alkoholit joi rarkaisun yläpuolella on mielestäni saanut väärän vastauksen tai oikeastaan on väärä vihje.
4. Tuohipää22.10.2010 klo 10:54
Pitää olla ratkaisun...
5. ma22.10.2010 klo 12:15
Alkoholit joi - alkoholit naatiskeli(t). Vihje stemmaa siis ratkaisuun
6. sebedeus22.10.2010 klo 12:45
ma,

olet oikeassa, itse ajattelin yksikön kolmatta persoonaa
7. otv-a22.10.2010 klo 13:12
pitkät sanat ristissä puuttuvat minultakin, eikä niiden kohdalla voi edes syyttää huonoa painojälkeä. mm. vaakunat ovat aivan yhtä harmaita kaikki. viisaritonta kellotaulua naureskelen, toisaalta harmittelen.
8. Owlie22.10.2010 klo 13:14
Työläs, mutta palkitseva.
9. Potter22.10.2010 klo 13:29
Täynnä olis, mutta tuon pariskunnan kuvasta yläreunasta tulevia sanoja vähän äimistelen. Kaikki kuitenkin kyllä stemmaa ristiin ja rastiin.
10. Potter22.10.2010 klo 14:09
Olipas taas tosi pikkukylä Zairessa. Karttakirjasta ei löytynyt, mutta google löysi.
11. Jylhähalinen22.10.2010 klo 14:14
Sebedeus, Owlie ja Potter kertoivat tyhjentävästi ristikosta.

PEIPPO-vihje oli herkullisin. Ilman Googlea tästä en olisi selvinnyt. Senkin avulla kyllä tuli hyvin erikoisia vastauksia.

Itseäni tuntevana olisin varmaankin lausunut monta kertaa nuorison suosiman välimerkin, mutta näin sukupuolineutraalina aikana en uskaltanut!

Tänään AL oli todellakin laatinut vaativan ristikon.

JH
12. Sebedeus22.10.2010 klo 14:20
Oletan, että " se on täytetty", mutta keskiosan karttasyherön ratkaisu vielä askarruttaa. Voipi olla, että Potter antoi apua -kiitos.
13. 022.10.2010 klo 15:26
Tosi hyvä ristikko. Kiito Aulis Lehto!
Aloitin aamulla kahdeksan aikaan ja aikaa kului hunajateetä
hörppien.
Parhaat olivat ylhäällä kellotaulu ja jo mainittu PEIPPO- vihje.
[aloittelijatar ja Tamara kiitos]
14. Anneli22.10.2010 klo 15:39
Jep,hyvä ristikko,mutta en tajua tota peippo jutun vitsiä.Täynnä se nurkka kyllä on.Pitää etsiä vielä toi afrikkalainen paikka ja selvittää mitä on kuvassa kartan vasemmalla puolella.
15. Jylhähalinen22.10.2010 klo 16:42
Anneli,

jos vastauksesi on oikea, mietipä sen osa-alueita vaikkapa poliisin avulla!

JH
16. otv-a22.10.2010 klo 18:54
kellotaulussanikin on taas viisarit. harmaat ja pitkät sanat ovat kohdallaan, vaikka olin kauan aavan meren toisella puolen. palkitsevaa, kuten Owlie, ristikossakin syksyn tummetessa jälleen esiin tullut, jo mainitsi.
17. Anneli22.10.2010 klo 19:01
Jylhähalinen,
kiitos,nyt tajusin vitsin!:)
18. pelaaja22.10.2010 klo 19:46
Onpa tiukka ristikko mutta pääasiassa mukavasti tiukka ja tälläkin kertaa ajankohtainen. Vaatii kyllä keskittymistä. Minua varmaan auttoi se, että työpäivän jälkeen olin valmiiksi adrenaliinikaasussa. Laitoin itselleni ensin parit kysymysmerkit mutta loppujen lopuksi sain pyyhkiä ne pois - esim. sellaisesta kohdasta, jossa olin ensin asiastani varmana porstuassa kehittelemässä jotain.
Syntyihän sinne pari hieman omintakeista yhdyssanaa mutta ihan kuviteltavissa olevia ovat. Vaan nyt on takki tyhjä vähäksi aikaa.
19. 022.10.2010 klo 20:49
Onko teillä muilla tavallinen iso Uo, SUKUNIMI? Minulla on
harvinaisen korkea se U. Onko tullut painovirhe?
20. Potter22.10.2010 klo 20:54
0, näet ihan oikein.
21. 022.10.2010 klo 21:01
Potter.
Kiitos ja samalla tajusinkin miksi. :)
22. Masa22.10.2010 klo 21:11
Morjens !
Yläkeskiosa takkuaa , no jatketaan Sunnuntaina, huomenna päättäjäiset ! Hyvää viikonloppua ratkojille !!
23. Taata22.10.2010 klo 21:56
HT nappasi voiton Tiernakaupunkiin ristikosta 2608!
24. [0]22.10.2010 klo 22:02
[ HT Onneksi olkoon! ]
25. Jaska22.10.2010 klo 23:37
Maanmainio on Oulu ristikkokaupunkina niin laatija- kuin ratkontapuolellakin. Mutta eipä mahtanut mitään tällä viikolla Lappeenrannalle, mitä Taata voitonhuumassaan ei lie huomannut!
26. io23.10.2010 klo 08:12
Neljää kirjainta uupuu.
(lisäksi alaharmaan 1. osan muoto hieman ihmetyttää).

Mikähän lappu ylimmäisen harmaan vasemmalla puolella lienee. Tuppaa kahta televisioon viittaavaa konsonanttia (en tarkoita tv) alkuun, muttei niistä mitään sanaa saa.
Ristiin UO SUKUNIMI. 2 ekaa on ja viimeinen. en ymmärrä vihjettä.

Sitten piilokirjaimet tuohon munan (?) sijoituspaikkaan. Kutakuinkin keskellä harmaiden vasemman puolen aluetta.

Auttaa saa, mutta hyvä näinkin. Yläharmaiden alue täyttyi viimeiseksi.
27. Pertsa23.10.2010 klo 08:22
io,
lapulla tarkoittanet ylimmän harmaan oikealla puolella olevaa, joka
on rakennusmateriaali. Munavihjeeseen, mikähän tarkoitus tällä
on munien koossapysymisen kannalta.
28. otv-a23.10.2010 klo 08:26
io,
tarkoittanet kuitenkin vasemmalla olevaa, joka ei lappu lainkaan. alkukirjaimesi ovat varmaan oikein. tämä on minusta niitä sanoja, joiden tilalle olisi voinut keksiä jotain muuta. sukunimi sentään on ihan hyväksyttävä.
29. io23.10.2010 klo 09:18
Joo vasemmalla toki.
Miten tuo uo liittyy sukunimeen (tai yo).
Osa sitä vai etunimien alkukirjaimet ?
30. pelaaja23.10.2010 klo 09:25
Siitä sukunimestä. UO, SUKUNIMI (5). Ei kai se "U" mikään kirjain ole.

(Hyvä, HT. Ja tämä ristikko sitten minulle, sovitaan niin)
31. Jondalar23.10.2010 klo 09:35
Paljon on erikoisia sanoja, mutta vahvistus useimmiten löytyy. Pitäisikö tuosta vaakunasta ylävasemmalla kovakuoriaisen alla olla pala pois. Ihan kiva ristikko.
32. 023.10.2010 klo 14:14
Jondalar.
Oikealta voisi vähän nyhjäistä. :)
33. aloittelijatar23.10.2010 klo 15:10
Sain ristikon täytettyä, se oli minusta helpompi kuin viimeviikkoinen, mutta paikoitellen hankala, varsinkin kun kuvat ovat erittäin haaleita.

Hankalin paikka oli minulle tuo oikealla puolella keskellä oleva nainen (vasaran vieressä) sekä valaisin. Valaisimeen sain pohjoisen paikan, mutta naiseen se ei oikein sovi. En tiedä missä vika. Täytyy jatkaa miettimistä.
34. Ramje23.10.2010 klo 15:56
aloittelijatar,
luulen että vika on valaisimessa.

Minusta tässä oli liikaa kummallsia nimiä ja sanoja, jotka piti googlesta etsiä, koska ainakaan minä en ollut monista koskaan kuullutkaan. Ja yhtä en löydä: piilokirjainta vihjeesen Üo, SUKUNIMI.
35. tuffa Porist23.10.2010 klo 15:58
Ramje
Mieti sitä ü:ta!
36. Ramje23.10.2010 klo 16:11
tuffa Porist,
Kiitos! Sain ongelmaan uuden näkökulman ja nyt luulen ratkaisseeni sen. Mutta kovin keinotekoinen vihje ja ratkaisukin ovat, eivät oikein tätä päivää.
37. aloittelijatar23.10.2010 klo 16:15
Ramje,
Korjasin valaisimen, nyt nainen on ok, mutta nyt tuo tipu onkin vuorostaan pielessä. Valaisimiakin löytyy monia sopivia, ei tätä ilman googlea voisi tehdä...
38. Ramje23.10.2010 klo 16:24
aloittelijatar,
Mitä tipu tekee?
39. AH23.10.2010 klo 16:25
Vaihteeksi tuli postimerkkirahoja takaisin päinkin... Nyt on vielä keskiyläosa pahasti auki. Aloittelijatar: ei ole kyse tipusta, vaan sen...
40. AH23.10.2010 klo 16:25
Vaihteeksi tuli postimerkkirahoja takaisin päinkin... Nyt on vielä keskiyläosa pahasti auki. Aloittelijatar: ei ole kyse tipusta, vaan sen...
41. aloittelijatar23.10.2010 klo 16:38
Kiitoksia AH ja Ramje!
42. mummeli23.10.2010 klo 16:54
Kivasti tuli melkein täyteen, vaikka kuukkelia pitikin käyttää tarkistukseen. Olisko kellään vihjettä aivan ylälaidan pylväikköihin? Jokin on minulla pielessä, kun siinä on noita Ä-kirjaimia vai onkohan minulla se pikkulampaankuva väärin tulkittu, kun siitä tuli S näiden pylväiden alkuun?
43. sulo23.10.2010 klo 17:00
mummeli
otappa luuppi esille, eivät ole pylväitä,olet oikeilla jäljillä
44. Ah23.10.2010 klo 17:29
Muuten selvä, mutta onko vasemman reunan kuvassa mies vai nainen ja jos mies, niin liittyykö erääseen taiteenalaan? Googlen kuvat eivät aivan vastaavia.
45. aloittelijatar23.10.2010 klo 18:16
Ah,
Jos tarkoitat sitä lapsen näköistä hahmoa, sanoisin, että siinä on maskuliini.
46. Tamara23.10.2010 klo 19:32
Sulhosta alaspäin: onko samassa ruudussa kuin VERANNATTA jonkinlainen kartta? En saanut siitä järkevää sanaa. Apuva!
47. Aksu23.10.2010 klo 19:34
Tamara,
oikeassa olet: karttahan siinä on.
48. 67.23.10.2010 klo 19:41
Kauan kesti, kunnes lopulta ratkesi. Viimeisenä keksin oikean kirjainyhdistelmän mustaan koteloon rivillä 8. ja sarakkeella 12.
Eihän se teippiä ollutkaan.
Se Tamaran etsimä Zairen paikkakunta oli myös kauan minulla väärin ja vaikeutti ymmärtämistäni.
Ei todellakaan ihan helppo ristikko, mutta tavallista vähemmän googlattavaa. Tämä vaikeustaso riittää kai useimmille?
49. aloittelijatar23.10.2010 klo 19:45
luulin ensiksi 67 puhuman mustan kotelon olevan seitä, mikä johti melkoisiin ongelmiin. Ihan tarpeeksi haastava ristikko, vaikeampi olisi minun tasolleni jo aivan liikaa.
50. Juho23.10.2010 klo 20:03
Kyllä lopuksi kaikki näytti selviävän. Viimeisenä taas melkein jo perinteinen
akku(laatikko).
51. AH23.10.2010 klo 20:20
Tuli lyöntivirhe nimimerkkiin 17.29. Tarkoitan vasemman reunan yläosassa olevaa ihmiskuvaa. Lähes varma kolmas kirjain, mutta pitäisi olla IHAN varma eli onko tietyn taiteenalan suurnimeä?
52. aloittelijatar23.10.2010 klo 20:47
AH,
Monipuolinen mies, sijoittaisin lähinnä kuitenkin teologiaan.
53. 023.10.2010 klo 21:09
Tamara.
Potter tarkensi sitä karttakuvaa klo 14.09!
54. 023.10.2010 klo 21:12
Tamara. 22.10 eli eilen klo 14.09 :)
55. Potter23.10.2010 klo 22:14
Tamara, se minun karttavihjeeni tuli kyllä vähän vahingossa (sorry), mutta aika selvä karttahan se kyllä onkin. Paikka siellä on sitten vaan pikkukylä.
56. pelaaja23.10.2010 klo 22:17
AH 20:20 saattoi tarkoittaa 'teologista' pikkasen alaspäin ihan reunassa olevaa miestä - viimeisestä sanasta päätellen. Mielestäni kuvahaun 1.sivun 1.kuva on juuri se oikea kuva, hieman vas.puoleltaan leikeltynä.
57. 023.10.2010 klo 22:21
Potter.
Ei se välttämättä mikään selvä ole, kun ei edes voi sanoa
onko se kartta vai mikä. Minä löysin sen ennen vihjettäsi
Kongosta! Että semmoinen paikka.
58. Wexi23.10.2010 klo 22:29
AH,
Otaksun että vinkkiä tuohon mieheen voisi kaivaa Milasta.
59. Wiki23.10.2010 klo 22:40
Kongon demokraattinen tasavalta, vuosina 1971–1997 Zaïre, on valtio Keski-Afrikassa.
60. 023.10.2010 klo 22:48
Wiki.
Minun kartassa Kongo on vielä Kongo.
Pääasia, että löytyi. Tiedoksi samalla muille, jolla on jo
vanhentunut karttakirja. :)
61. Jondalar23.10.2010 klo 23:16
Tarkka kylän paikka löytyy helposti googlaamalla. Ihan on Simban ja Bumban välimaastossa. Mustan laatikon kuva on googlessa myös. Nimi pitää vain ensin keksiä risteävien sanojen avulla. Siinäpä sanaristikon viehätys on.

Viikon päästä Helsingissä on kirjamessut. Voitaisiin katsoa sanaseppojen osastoa, jos ovat paikalla.
62. L-a23.10.2010 klo 23:29
Pulassa, paikalla vain tosi vanha koulukartasto. Keksisikö joku ovelaa vihjettä vaikka tuon pääkuvan mannerlaattaan. Ei sytytä - eikä nukuta.
_ton / tön -tyyppejä monessa kohtaa, päässäni valitettavasti myös.
63. [0]23.10.2010 klo 23:29
[Jondalar.
Muista kertoa meille Sanaseppojen osastosta, jos menet sinne!]
64. 023.10.2010 klo 23:35
L-a.
Väkevien pippureden maa!
65. 023.10.2010 klo 23:36
(Sorry po pippureiden]
66. L-a23.10.2010 klo 23:57
0, Kiitos hyvästä vihjeestä. Nenässä jo kutittaa, ehkä muuallakin päässä alkaa sykkiä!
67. Tamara24.10.2010 klo 00:15
Paikka löytyi Googlesta - ei siis tarvinnut muuttaa mitään. Ristikkoni vaikuttaa valmiilta! Nähdään - tätä kyllä suuresti epäilen - taas!
68. -24.10.2010 klo 00:43
???
69. Wiki24.10.2010 klo 07:36
["Minun kartassa Kongo on vielä Kongo", sanoo 0. - Kongo siellä pitääkin olla. Zaire on Angolan maakunta. Nimeä käytettiin myös Kongon demokraattisen tasavallan nimenä 1971-1997.

En tiedä, mistä paikkakunnasta on kyse ja sijaitseeko se Kongossa vai Angolan Zaire-maakunnassa eikä liiemmin kiinnostakaan tietää, mutta ristikossa näkyy olevan Kongon kartta.]
70. DeVille24.10.2010 klo 08:05
No huh, ristikko viimein kokonaan ratkaistu; viimeisenä Uo, sukunimi johon sain vihjeeä täältä keskustelupalstalta. Siitä suuri kiitos keskustelijoille. Hauska ristikko. Syysiloa kaikille!
71. anneli24.10.2010 klo 08:56
Tuo yläharmaa alue on mulla nyt sekaisin. onko verannatta kenties sellainen seinätön, vai sitten se, missä on seinätkin. Molemmat alkaisivat samalla kirjaimella. Vai ei kumpikaan. Sitten kartassani ei Zairestakaan löytynyt mitään noin pientä paikkaa, joten vaikeuksia riittää. Ajattelin vokaalilla alkavaa paikkaa.
72. otv-a24.10.2010 klo 09:36
anneli,
turhaan ostit vokaalin.
73. -24.10.2010 klo 09:52
Eikö anneli osaa lukea? Katso Wiki 07:36. Ei Zaire, vaan Kongo!
74. anneli24.10.2010 klo 10:00
Juu, olen lukutaitoinenkin. Ja itse asiassa hiffasin heti perään nuo kysymäni jututkin. Piti kai ensin saada aivot käyntiin.
75. mömmö24.10.2010 klo 11:53
Olin googleton pari päivää, sitten onneton ja ymmärtämätön.
Kompuroin komparatiivien kanssa ja kävin läpi aakkoset etsien Zairen pikkukylää.
Sain kuin sainkin selville ja nyt vain ihmettelen SUKUNIMIÄ, loppu suomalainen, mutta se alku. Onneksi on kyse yhdestä kirjaimesta. Hoh, hoh!
76. Aksu24.10.2010 klo 11:59
mömmo,
jos ihmettelet karttapaikkaa risteävää SUKUNIMEÄ (5), niin tuijottele vain sen vihjettä Uo.
77. mömmö24.10.2010 klo 12:18
Aksu
Uo-vihjeen sanan luulisin olevan oikein, löytyy väestörekisteristäkin. Minun riesani on sen Zairen kylän ensimmäinen.
78. -24.10.2010 klo 12:41
Uskokaa jo, ei ole Zairen kylä.
79. pasi24.10.2010 klo 12:48
keskellä,pääkuvan oikella puolella oleva mies, olisiko hän urheilija?
80. Anneli24.10.2010 klo 13:20
Kongon paikkakin löytyi,kiitos Jondalarin vihjeen(23.10.2010 klo 23.16)
81. työmies24.10.2010 klo 13:43
Täytin ristikon lepopäivän ratoksi.
Jäi tunne, että tässä oli "ilman jotain" vihje/vastaus
ennätys yhteen ristikkoon.
Ovat olleet ristikot selväpiirteisiä viime
viikkoina.
82. L-a24.10.2010 klo 14:11
Turhaan ostin jättiatlas Gaian: Bumban ja Simban välissä ei niin mitään. Takuuaikakin jo ummessa. Eikä siis ala vokaalilla...
Kunpa jostakin pitkästä vaa'asta yläharmaitten kohdalla saisin alun. Esim. ovatko kisan puuttuvat huiput tuloksia, urheilijoita vai mäkimaastoa? Tai tarkoittaako KOTKAA kaupunkia vai lintua ja seisooko vai makaako (= pysty vai vaaka)?
Voitte tietysti myös muistuttaa maltista ja omavaraisuudesta.
83. Jondalar24.10.2010 klo 14:18
Kylä on Kongojokea liki, tarkka sijainti on
Haut-Zaire, Democratic Republic of the Congo, Africa
ja 1° 25' 0" North, 23° 7' 0" East, ei ala vokaalilla

Kysymys on urheilun aatelisista.

Kotka on hyvin kaukana. Pystyyn taisi tulla.
84. Jondalar24.10.2010 klo 14:26
Vielä yksi tarkennus: ristikkoon tuleva KOTKAA (6) on maasta vain seitsemän valovuoden päässä.
85. Juha N24.10.2010 klo 14:30
Miellyttävä jatko tälle yläpää-alapää-teemaiselle sarjalle, vaikka pitikin taas googlata sen seitsemät kongot, mosambikit, paristot, radioasemat, asuntoautot, kurtiseerausverbit ja valaisimet.

Ratkaisulauseille kiitos luontevuudesta ja kirjainvalikoimasta. Lauseiden kanssa risteävät mammuttisanat eivät myöskään olleet pahimmasta päästä, jos kohta noista ilman olemisista ja tekemättä jättämisistä tuli hieman ylitarjonnan / toiston / yksipuolisuuden maku. Mutta ainakin ne helpottivat ratkaisemista.

VALAISIN-vihjeen antamalle sanalla Google tarjosi monen muun sortin tuotteita ennen sitä laatijan ilmeisesti tarkoittamaa epäsuorasti valaisevaa lamppua. Ehdin luulla, että tässä olisi virhe, sillä kun etsityn sanan 4. kirjaimeksi vaihtaa C:n, Googlen kuvahaku täräyttää ensi klikkauksella näkyviin leegion kuvia tietystä puolipallona roikkuvasta kattovalaisimesta.
86. Hessu Ho(o)po24.10.2010 klo 14:36
Olette kyllä neropatteja! Minulla yläkeskiosan ratkaisu on - ellei nyt valovuosien - niin kolmen viikon päässä. Heitän hanskat tiskiin. Jonkun usalaisen radioasemankin googlaaminen tuntuu toivottomalta. Näköjään lähes kaikkien alojen eksperttiys minulta näyttää puuttuvan. Mutta ei se mitään :)
87. L-a24.10.2010 klo 14:43
Kiitän Jondalar! kotka tempaisi vauhtiin. Olipa taivaita ja maailmoja syleilevää tämä "pakanamaa"!
88. mamma24.10.2010 klo 15:38
Täytyi tulla lukemaan kirjoitukset josko ongelmani selviäisivät, mutta ei.
Olen täytellyt itsekseni 1 vuorokauden ja saanutkin täyteen, vaikka en ymmärräkkään "peippo"- juttua.
Toinen pahempi kohta on "uo", sukunimi, olen tuijottanut vihjettä niinkuin täällä joku kehoitti, mutta ei selviä.
Viisikirjaimisia sukunimiä löydän väestörekisteristä kolmenlaisella piilokirjaimella. Ei varmaan ole oikein muutkaan kirjaimet.
Muuten olisi valmista. Pyytäisin apua, vaikka sitä on kyllä annettukin ja muut ovat hoksanneet mitä on kyse.
89. aloittelijatar24.10.2010 klo 15:41
Mieti mamma tuota U:ta jonain muuna kuin kirjaimena, niin sukunimi aukeaa.
90. mamma24.10.2010 klo 15:57
Yritytä on! Kiitti!
91. Rapu24.10.2010 klo 16:04
Mukavan haasteellinen ristikko meikäläiselle.
Uo, sukunimi jäi viimeiseksi. Oikean piilokirjaimen olin siihen rustannut, mutta ymmärrys tuli jälkeen päin. Suht harvinainen näyttää väisäsen mukaan olevan.

Pitää kuitenkin hämmästellä omia kirjoituksiaan:
LAITURITKIN, siinä asuntoauton alapuolella. Alkuun sain sanan jonka miellän syömiseen liittyväksi!? Ja tuleeko siihen risteävään tätiin, vasaran kanssa samassa ruudussa, verbi?
Valaisimen luulen löytäneeni.
92. L-a24.10.2010 klo 16:08
Hessu Ho(o)po,
Elähän vielä luovuta. Jondalar pisti minut kotkan selkään (14.18 ja 14.26) ja siitä se lähti. Usalaiselle "perheradio" asemalle Wikipedia antaa lukemat 1560 AM.
93. mamma24.10.2010 klo 16:10
LOPULTAKIN SELVISI.
94. aloittelijatar24.10.2010 klo 16:13
Rapu,
Laituriin ei tule ruokaa, tätiin verbi.
95. Juha N24.10.2010 klo 16:15
Ravulle:

* jos LAITURITKIN-piilokirjaimet olisivat M ja T, niin ratkaisusana todella viittaisi syömiseen, mutta nuo piilokirjaimet eivät ole oikeat

* tädistä tulee verbi, jota vihjeestä ei voi suoraan päätellä, kun emme näe, tepasteleeko täti eteenpäin vai seisooko paikallaan
96. L-a24.10.2010 klo 16:27
Ilman apuja en olisi selvinnyt yläharmaan tienoosta. Vaati myös hoksata, että harmaat on luettava ylä- ja alaosa erillisiksi kolmen sanan kokonaisuuksiksi.
97. Rapu24.10.2010 klo 16:28
aloittelijatar ja Juha N. Kiitos.
Täti on siis ok. Mietin ne laiturin piilokirjaimet vielä kuntoon, jos kykenen.
98. pelaaja24.10.2010 klo 16:32
Auts,
olin kyllä hyväksynyt tuon toisen piilokirjaimen laitureihinkin.
99. Juha N24.10.2010 klo 16:38
pelaaja, sanasi on varmaankin oikein. LAITURITKIN-ratkaisusanaksi voi näemmä hyvällä syyllä tarjota kahta vaihtoehtoa. Riippuu siitä kumpaan suuntaan... hmm... toiminta tapahtuu.
100. Rapu24.10.2010 klo 16:41
Jaahas, nyt ihmettelen mitä pelaajalla mahtoi laituri-kohdassa olla... jos toinen piilo oli sama kuin minulla aikaisemmin. Mietinpä sitä nyt.

Pääsin laivaan, luulisin. Ensin ajattelin lähinnä "ahtaamis"puolta.
101. Jondalar24.10.2010 klo 16:44
Miksi laitureita tarvitaan? Siksi että alukset saapuvat, purkavat ja lastaavat, jatkavat seuraavaan satamaan.
102. pelaaja24.10.2010 klo 16:49
Juha N, niinpäs onkin!
Aikanaan sitten nähdään laatijan suunta.
Rapu,
sekä että mutta voi se olla junakin tai bussi.
103. apua24.10.2010 klo 16:51
Sekä tyhjät että täydet maitotonkat JÄTETTIIN maitolaitureille, ennenvanhaan siis.

Jondalar, kaikenkaikkiaan kiitokset vihjeistä, joiden avulla mahdoton ratkaisu valkeni minullekin.
104. Juha N24.10.2010 klo 17:07
apua: Maitolaitureita en hoksannutkaan: ne tosiaan ovat yhden suunnan toimintaa varten. Mutta vesi- ja junaliikenteen laiturit sitten taas kahden suunnan. Joskin jälkimmäiset, avonaisina rakennelmina, ehkä vastaavat ratkaisusanan loppuosaa huonommin kuin katon ja 3 seinää suojakseen saaneet maitolaiturit?
105. Jondalar24.10.2010 klo 17:29
Kiitos kiittämisestä! Tosin omatuntoni soimasi liian helpoista vihjeistäni. [Valovuotta aloin pohdiskella. Onkohan kaukaiselta tähdeltä tuleva valo aloittanut matkan meidän silmiimme seitsemän vuotta sitten? Jos tähti nyt räjähtäisi, näkyisikö sen valo seitsemän vuotta normaalisti ja sitten vasta leimahdus? Aika on suhteellista, mielenkiintoista.]
106. Juho24.10.2010 klo 17:31
Kyllähän ne maitolaituritkin ottivat vastaan palautustonkat ja kurrit sieltä
meijeristä päin, joten se siitä yksisuuntaisesta liikenteestä.
107. pelaaja24.10.2010 klo 17:46
Jondalar,
niin se omatunto minuakin soimasi lauantaina. Annoin vinkin, joka näin valkokankaalla nähtynä vaikutti omissa silmissä liian helpottavalta. Oma helpotus olikin suuri, kun kävi ilmi ettei porukka ollut sitä lukenut ;-)
108. Hessu Ho(o)po24.10.2010 klo 17:55
Kiitos kannustuksesta, L-a! Tartuin vihjeisiisi 16.08, ja hyvin empien laittelin jotain paikoilleen, varsinkin radioasema oli etten sanoisi epävarma. Verannalle kun keksin vaihtoehdon, niin sitten pystyharmaat olivatkin selvää pässinlihaa ja sitten loputkin.

Tuli siis todistettua, että ihmeitä tapahtuu :)
109. L-a24.10.2010 klo 18:38
pelaaja ja Jondalar,
Lopettakaa poteminen! Oli harvinaisen kinkkinen ja tyyräys ihan paikallaan.
110. pelaaja24.10.2010 klo 18:53
L-a, okei.
Kun laittaa kuukleen verbin tyyrätä, se kysyy: tarkoititko tyyristä? Mutta nykänen veikin laitureille, kas kummaa.
111. 024.10.2010 klo 19:02
pelaaja.
Minä luin, mutta ei pidä antaa omantunnon soimata noin pienestä.:)
112. Jondalar24.10.2010 klo 19:04
Niinpä, pelaaja. Annoin ammoin TYHJÄÄN MAITOLAITURIIN lisävinkin: sieltä puuttuu kaunis minihametyttönen. Vastaus oli "anitaton", siis ei Anita Hirvosta, maitolaiturin prinsessaa. Liian helpoksi vihjettäni luulin, mutta ei sitä kukaan kuitenkaan tajunnut.
113. -24.10.2010 klo 20:02
Kyllä sentään useimmat anitattoman olivat keksineet jo aikaisemmin.
114. aloittelijatar24.10.2010 klo 20:15
-,
Niinpä tietysti, kuinkas muutenkaan ;)
115. Hemppa24.10.2010 klo 20:33
Kuka mahtaa olla herra ylemmän pääkuvan oikealla puolella "ei laivastoporukkaa"-vihjeen alapuolella? Nimi viittaa Arabimaihin, jos olettamani piilokirjain on oikein, mutta en ole Googlesta löytänyt kyseisen herran "pärstää".
116. Heppu24.10.2010 klo 20:40
Olihan melkoinen Aulis. Hämäryyksiä ja velmuiluja riitti. Sen kovakuoriaisen vieressä olevan kunnanvaakunan vihje tai ratkaisu ovat kyllä parittomat, mutta näitähän sattuu näissä ristikoissa. Tuon munien säilytyspaikan piilokirjaimet jäivät askarruttamaan (siinä sen paljon puhutun Uo:n vieressä). Joku voinee sanoa kuka on se ylhäällä oleva tie -mies, kun ainakaan minun ratkaisuni perusteella sillä ei ole mitään väliä (ratkaisun kannalta). Harmittaa vaan kun tuli niin paljon turhaan mietittyä...
117. EJlo24.10.2010 klo 20:45
Jondalar
Käytätkö paikkakuntien nimien haussa ehkä samaa Citys and Towns in the World - hakua kuin minäkin. Sieltähä ainakin nuo longi- ja latituudit löytyvät.
Tein äsken pitkän stoorin tästä erinomaisesta hakusivustosta, mutta kun laitoin siihen vahingossa (muistamattomuudessa) oikean osoitteen kaikkine www:neen, niin lähetys katosi samantien johonkin avaruuteen.
Sain kyseisen hakuosoitteen aikanaan täältä säikeeltä ja olen sillä löytänyt monet kylät ja kaupungit asukaslukuineen. Näitä Kongon (ent Zaire) cityjä näytti olevan kaksi; toisessa yli 700 ja toisessa yli 800 asukasta, joten isoja "kyliä" ovat.
118. aloittelijatar24.10.2010 klo 20:48
Hemppa,
Indonesian miehiä
119. Aksu24.10.2010 klo 20:49
Miksi valittaa yhdestä vaakunasta, kun kerran voi tunnistaa sen aiheen! Joskus tällaisessa tapauksessa ratkaisu on ollut KUNTA.
120. Heppu24.10.2010 klo 21:15
No epävarmuus sen munien säilytyspaikan osalta poistui heti kun asiasta kirjoitin.
Aksu: en ymmärrä tuota vaakunajuttua. Hölmö tapa vihjata kun vihje on kokonainen ja vastaus puolinainen. Kuntahan on vastaus vihjeeseen kunnanvaakuna. Uusikaarlepyyssä on kaksi eläintä. Jos vihjeenä olisi Ussikaarlepyyn vaakuna, vastaus voisi olla eläintarha, mutta ei minusta kaarlepyy.
121. toinen taata24.10.2010 klo 21:21
Vaakunajuttuhan on selvä. Symbolina on yksi puu jota kysytään.
122. 024.10.2010 klo 21:42
Eihän siihen (vasen ylänurkka) vaakunaankaan tule itse
paikan nimeä.
123. -24.10.2010 klo 21:50
Ejlo, ei tarvita osoitetta. Riittää, kun pistää Googleen haun "Cities and Towns in the World", niin tulee ensimmäisenä näkyviin. Siitä ei kyllä ole mitään hyötyä missään muussa kuin auliksissa. Muutta, jos joku haluaa osoitteen, niin se on:

_http://www.fallingrain.com/world/index.html
124. toinen taata24.10.2010 klo 21:55
Cities of Zaire pelkästään riittää.
125. 024.10.2010 klo 21:58
-.
Mitä mahdat tarkoittaa sillä, ettei ole mitään hyötyä missään
muussa kuin auliksissa?
126. Siteeraus24.10.2010 klo 22:15
Lähettäjä: Iso S 26.4.2009 klo 12:12

Directory of Cities and Towns in World on viisas, tuntee Suomenkin paljon paremmin kuin minä. Eimerkiksi en ollut aiemmin koskaan kuullut että Lansi-Suomen Laanissa on "city" nimeltä ören (pienellä kirjaimella. Asukasluku 311.

Lähettäjä: PP 26.4.2009 klo 12:45

Directory of Cities and Towns in World on viisas. Sieltä löytyy myös Suomen "city" Vihavuosi, 591 as., jonka lähin lentokenttä on mm. Halli ja Nakkimisto, 33 437 as., lähin lentokenttä Lahti Vesivehmaa. Jos kaikki muidenkin maiden tiedot ovat tuota tasoa, niin onpa todella luotettavaa tietoa. :-)
127. Hessu Ho(o)po24.10.2010 klo 22:36
Kokeilin nyt karttahakua, ja totesin, että Simba ja Bumba eivät olleetkaan vitsejä. Hyv yötä!
128. 024.10.2010 klo 22:37
Siteeraus.
Kiitos infosta.
-. On aina ripeästi itse vastaillut, mutta täytyy todeta, ettei
tuollaisista surkeista tiedoista ole kenellekkään hyötyä.
Aulis Lehdon ristikot niin hyvin laadittuja, että ei moisella ole
käyttöä.
129. RA24.10.2010 klo 22:51
[Tällaiset normaalin yleissivistyksen ulkopuolella olevat paikannimet ovat olleet jo vuosia ratkojien vitsailun kohteena. Niillähän laatija on selvästi pelastanut laadintansa eikä kai kukaan laatijoistakaan väitä, että haluamalla halusi juuri tuon paikan tulevan ristikkoon ja ratkojien tietoisuuteen: "... että globalisaatiota tässä samalla haetaan ja ratkojia sivistetään." Heh.

- Aulis lienee laatijoista se, joka huolettomimmin nappaa laatimuksiinsa näitä kulloinkin sopivan kirjainyhdistelmän sisältäviä paikannimiä. Eikä sen yhtään väliä, mitenkä tuntematon ja pieni paikka on. Monet nimet ovat luultavasti sellaisia, ettei niitä tietäisi samassa maassakaan asuvat, jos eivät satu ihan naapuriksi.

Idea Aulis-faneille: Laittakaa seinälle maailmankartta ja merkatkaa nuppineuloilla kaikki paikat, minne ristikkoretkillänne olette päässeet.]
130. RA24.10.2010 klo 22:56
[JK. Kannattaa askarrella nuppineulaan pieni nimilappu, että muistaa nimen myöhemminkin. Eikä tarvitse joka kerta erikseen kuuklettaa.]
131. 024.10.2010 klo 23:00
Tulihan se sieltä ja nopesti.

Minä löysin sen googlesta earth ..... heti, koska ei ollut piilokirjaimia.

Ideasi. Miksi niin tekisimme?
132. +24.10.2010 klo 23:01
askarteluopettajako?
133. RA24.10.2010 klo 23:02
[0, MIKÄ tuli nopeasti? Odotan suoraa vastausta.]
134. 024.10.2010 klo 23:16
RA.
Odotinkin kommenttiasi.
Tuli oikein kaksin kappalein ja todellakin osoitettu aivan lapsellisiin
tekoihin. Kuvitteletko meidät nuppineulojen kanssa ahertamassa
täällä neuvojesi mukaisesti.
Jos oli vitsiksi tarkoitettu lippulisäyksien kera, niin hyvin alentavasti
oli heitetty!
135. 024.10.2010 klo 23:20
JK.
Tekstijaotus ei ollut minun. Ihmettelen lopputulosta.
136. RA24.10.2010 klo 23:21
[Jaa, jaa. Että siitä, kun ryhdyit odottamaan, niin sitten tuli nopeasti.]
137. wau24.10.2010 klo 23:24
Nimimerkki 0 viestitti klo 22.37: "Aulis Lehdon ristikot ovat niin hyvin laadittuja, ettei moisella ole käyttöä." Sinäkö siis tunnet kaikki nuo oudot paikannimet ilman karttahakujakin?
138. 024.10.2010 klo 23:27
RA.
Aina kun Aulis Lehdon ristikkoa mollataan, niin sinä olet jostain
syystä paikalla ja jatkat mollaamista. En ymmärrä miksi.
Mahtuuhan hyviä laatijoita meille useita.
139. 024.10.2010 klo 23:28
wau.
Etkö osaa lukea?
140. RA24.10.2010 klo 23:31
[EN ole mollannut Aulis Lehdon ristikkoja. Totesin vain sen, minkä Aulis itsekin toteaisi: Oudotkin paikannimet ja kirjainyhdistelmät kelpaavat laadintaan.]
141. wau24.10.2010 klo 23:34
Menehän 0 välillä torkuille, tuntuu olevan sinulle liian raskasta tuo vihjepalvelun vetäminen viikosta toiseen.
142. 024.10.2010 klo 23:37
"Idea Aulis-faneille: Laittakaa seinälle maailmankartta ja merkatkaa nuppineuloilla kaikki paikat, minne ristikkoretkillänne olette
päässeet."
RA Tämäkö oli sinun hauska? vitsi?
143. Jaska24.10.2010 klo 23:38
Mitäs täällä riehutaan. Haluatteko kuulla totuuden? Ei se mitään, kerron sen silti.

Kyllä Lehto on hyvä laatija. Hyvä, että on muitakin hyviä. Ratkojalla valinnan varaa. Muut hyvät laativat enimmäkseen hyviä ristikkoja. Lehto laatii näitä muita hyviä useammin vähemmän hyviä ristikkoja.
144. RA24.10.2010 klo 23:39
[Juuh!]
145. RA24.10.2010 klo 23:41
[Tuo Juuh! oli tarkoitettu vastaukseksi 0:n kysymykseen:

"Idea Aulis-faneille: Laittakaa seinälle maailmankartta ja merkatkaa nuppineuloilla kaikki paikat, minne ristikkoretkillänne olette
päässeet."
RA Tämäkö oli sinun hauska? vitsi?]
146. 024.10.2010 klo 23:42
wau.
Et nähtävästi osaa lukea. Minulla kun ei ole vihjepalvelua.
Kokeile lukutaitoasi ja katso "palvelujani" tässä ristikossa.
147. 024.10.2010 klo 23:49
Jaska.
Sanaseppo ristikkolehti on tullut minulle jo monta vuotta.
Olen tottunut monenlaisiin ristikoihin. Mitä vikaa on pitää
(Iisakin visaisten ystäville aikanaan n.10v.)
Aulis Lehdon ristikoista?
148. ?25.10.2010 klo 01:01
?
149. Potter25.10.2010 klo 09:26
Tulin vielä katsoneeksi tätä keskustelua, ja enpä voi sanoa muuta kuin että minä ainakin olen pitänyt 'Auliksista', noista pikkukylistä huolimatta. Eipä kai sitä ulviloilla ja konginkankailla selviäisi tuon tason ristikon teosta toinenkaan tekijä.
Seuraavaa odotellessa...
150. tuffa Porist25.10.2010 klo 09:55
Ihmetellääs välil:
EI LAIVASTOPORUKKAA. Tuli vähän omituinen vastaus, ellei joki ole pielessä. Pikkupoikina ei aivan tuollaista harrastettu?
151. tuffa Porist25.10.2010 klo 09:56
po jokin
152. Jaska25.10.2010 klo 10:18
0 kysyi minulta, mitä vikaa on pitää Auliksen ristikoista. Vastakysymys. Olenko kieltänyt pitämästä?

Jännitys kiristyy. En ole vielä vastannut kysymykseen. Valmistautukaa ottamaan vastaan monet mahdollisesti hämmästyttävä totuus II (I oli siis Auliksen varsin epätasainen tuotanto). Ei ole mitään vikaa pitää Auliksen ristikoista. Päinvastoin, niistä pitämällä voi saada menestystä, ystäviä ja vaikutusvaltaa muiden niistä pitävien joukossa.

Totuus III. Ei ole myöskään mitään vikaa olla pitämättä Auliksen ristikoista.
153. Masa25.10.2010 klo 12:19
Morjensta !
Peippo-vihje on erinomainen. Ei heti leikannut täälläpäin.
No, nyt taitaa jäädä Masalta ristikko kesken pitkästä aikaa : en vaan keksi yläharmaita ja risteäviä vaakasanoja.
Jokos vois vähän hjelpata : esim. mitähän tosta sulhasmiehestä haetaan , ilmeisesti 2 sanaa.
Palataan illalla astialle ! Moi.
154. EJlo25.10.2010 klo 12:43
-

Kirjoitit ettei tarvita mitään osoitetta kun kirjoittaa vain Googleen j n e.
Tuo mainitsemasi fallingrain on juuri se osoite, joka mulla on suosikkeihin ( koneessani KIRJANMERKIT) lisätty. Tällöinhän ei tarvitse enää kirjoitella mitään hakua Googleen, vaan on heti oikealla sivulla. Tätä tarkoitin kun puhuin osoitteesta, en muuta.

Suomen tietoja ei ole tullut maailman karttatiedoista katsottua. Niihin on helpommat tavat tutustua.
Syntyipä tästä kartta jutusta melkoinen pöllytys, joka johti ihan muihinkin kannanottoihin kuin kyseiset "vinku-intiaani kylät.
(Ilmeisesti seuraavaksi tulee nuuskaa rasistisesta tekstistä, kun inkkarit esiintyy noin alaluokan ilmaisussa.)
155. Juho25.10.2010 klo 12:48
EJlo, onneksi intiaanit eivät asu Afrikassa.
156. Seitenvitonen25.10.2010 klo 13:20
Kai se vasemman yläkulman peippo sit painaa. Antaisin mieluummin vaikka painua.
157. Leku25.10.2010 klo 15:50
Oli pikkuisen tavallista kinkkisempi ristikko minulle tämä, mutta tuli kuin tulikin täytettyä. Lisää tämänlaisia, please.
Mutta taas jäi pari kohtaa, joiden jujua en ymmärrä eli; ylhäällä vas. miehen kuvan vastaussana ja munakennon lähellä oleva OLET KUIVILLA vastaus. Miten näitä pitäisi lähestyä?? Vinkkejä toivon, jos on mahdollista antaa.
Sitten asiasta toiseen: Koulussa opetettiin RUOKAsanan taipuvan ruoan, ruoat jne... Usein näkee kirjoitettavan ruuan, ruuat jne.....Kertokaa viisaat miten tämä on oikein.
158. Aksu25.10.2010 klo 16:00
Leku,
kuvittelin, että miehestä seuraava vaakarivi liittyisi jotenkin myös tähän mieheen. Pieni kivi on piirretty miehen alapuolelle. Kuvitellahan saa! Ratkaisun kohtaan OLET KUIVILLA (4) voit kirjoittaa ristikkorenkiin, niin saat selityksen.

Tietääkseni tekstissä RUOKAA saa taivutella molemmin tavoin.
159. tuffa Porist25.10.2010 klo 16:42
Palaan funtsimiseeni tänään 9:55: mulla oli eri radioasema
(sellainenkin kyllä löytyi), kun vaihdoin sen, tuli ihan järjellinen PORUKKA!
160. pelaaja25.10.2010 klo 16:42
Hauska tuo Aksun kuvitelma. Minä taas kuvittelen olevani näkemättä kokonaan sitä.
Kuivilla oleminen on niin konkreettista että edes ristikkorenki ei sitä tee. Sen suhteen olen itsekin aika kuiviin päin horoskoopistani huolimatta.
Seitenvitoselle terveisiä; voi se painaa tai painaa menemään.
161. otv-a25.10.2010 klo 16:52
pelaaja,
jossain aiemmasa kommentissasi muistelen sinun tuntevan tuon kurkkivan miehen. minulla ei ole aavistustakaan, kuka hän on, ainoa joka vastauksesta tulee mieleen, on eräs futiskoutsi.
162. perlaaja25.10.2010 klo 17:16
otv-a,
joo, jo vain luulen tuntevani hänet tai siis häntä hänen vahvojen tekstiensä kautta. Tunnet kyllä sinäkin oikein hyvin.
163. pelaaja25.10.2010 klo 17:18
....tuota se manuaalinen kirjoitus teki - olkoon sitten niin että olenkin perlaaja vai olisiko perkaaja parempi
164. Seitenvitonen25.10.2010 klo 17:36
pelaaja,

Peipposen paino selvisi, mutta painelee -vihje olisi mielestäni ollut parempi. Vai olisiko liian helppo?
Keskivasemmalla pystyyn sarjakuva -Kaluunasta tulee slangisana. Piilokirjaimia mietin.
165. Masa25.10.2010 klo 17:41
Jokos vois vähän hjelpata : esim. mitähän tosta sulhasmiehestä haetaan , ilmeisesti 2 sanaa.
166. työmies25.10.2010 klo 17:46
Masa,
tutki vaatekertaa.
167. L-a25.10.2010 klo 17:46
Masa,
Juhlatämmingistä on kyse.
168. Rapu25.10.2010 klo 17:59
Seitenvitonen, klo 13.20:
minunkin mielestäni peippo voisi vaikka painua. Taitaa olla pohojalaistaustainen juttu?
-Painaa -vihjeellä tästä kohtaa tuli kuitenkin monin verroin hankalampi.
169. Leku25.10.2010 klo 18:04
Kiitti vaan vastauksistanne, mutta olen niin tauno, etten tajunnut noista vihjeistä mitään. Luulin tuota ukkelia ent. saksalaiseksi poliitikoksi ja sen nimi vaan pyöri sitten päässä, mutta ehkä hän onkin jokin aivan muu herra. Olkoon sitten. Samoin OLEN KUIVILLA -osastolla mulla täytyy olla virhe, ei kai se muuten noin omituinen voi olla. Mietinpäs vielä sitäkin kohtaa!
170. -25.10.2010 klo 18:33
k
171. Rapu25.10.2010 klo 18:35
Leku,
Luulen, että tunnet kyllä sen vasemman reunan herran. Kirjailija, suku- ja etunimessä sama määrä kirjaimia.
Tähän vaan pikkasen lisuketta perään.

OLET KUIVILLA. Huomaa yks. 2. persoona!
Jaksota vain se saamasi vastaus, niin ymmärrät vastaavuuden vihjeeseen.
172. iso S25.10.2010 klo 19:14
On ehdottoman tärkeää pitää mielessä että vihje on "olet kuivilla" eikä "olen kuivilla". Juju saattaa kirkastua jos ajattelee asiaa vastakohdan kautta.

Yläharmaat sisältävä aukio on lähestulkoon mahdoton. Siitä ei selviä kuin rohkeasti heittäytymällä oikeaan arvaukseen, yritysten ja ärähdysten kautta.

Samaisen aukion vasemmalla puolella oleva epämääräisten sanojen sokkelo täyttää enemmän tai vähemmän sujuvasti ristikkokiusaamisen tunnusmerkit. "Sukunimiä"-vihjeen alapuolella oleva musta laatta löytyy kuvahaulla (hiukan toisessa asennossa) ainakin yhdellä väärällä loppukirjaimella, mikä on omiaan vaikeuttamaan kyseisen pystysanan kanssa poikittain olevan "üo"-sukunimen oivaltamista. Kyseistä sukunimeä ei nimipalvelun mukaan ole yhdelläkään elävällä, mutta 9 kuollutta löytyy. Tässä on kyllä käynyt niin että mahtiaukiosta selviytyminen on kostautunut reuna-alueella tosi pahasti. Vastahakoisesti täytyy myöntää että vihje olisi hyvä jos suku ei olisi sammunut. Nyt olisi ollut kohtuullista piirtää ü ylösalaisin?

Muille kuin masokisteille annan neuvon: nautiskelkaa vasemmasta ja oikeasta reunasta älkääkä hakatko päätänne keskustaan, ainakaan sen yläosaan (vaikkakin yläharmaan sanat muodostavat paremman kokonaisuuden kuin alaharmaan).
173. Leku25.10.2010 klo 19:41
Rapu

Tarpeeksi kun rautalankaa viäntelee, niin aukeehan ne asiat. Molemmat jujut on ihan ymmärrettävissä, joskin tuon kirjailijan nimen muoto tuosta kuvasta on vähän niin ja näin. Kiitti vain Sinulle ja nyt taas PuPen kimppuun..
174. otv-a25.10.2010 klo 19:47
pelaaja,
kirjoititko viiden jälkeen samasta miehestä(?) kuin 23.10. 22:17? yläreunan tyypin tunnen, vasemman laidan auton päällä olevaa en.
175. otv-a25.10.2010 klo 19:50
Rapu,
etpä taida painaa tuhatta ja sataa! stadissa monet liiankin usein.
entä Lekun avitus, oliko se yläreunan vai vasemman reunan tyypistä?
176. pelaaja25.10.2010 klo 19:58
otv-a,
kyllä. Tuossa klo 18:35 Rapu puhui samasta miehestä ymmärrettävämmin.
En tiedä, muistaako Rapu poliisin.
177. Jondalar25.10.2010 klo 20:16
Minusta tämä ristikko ei niin kovin hankala ollut. Ei ollut ainakaan joka ristikosta tuttuja kliseisiä sanoja. Mukavasti ratkesi perjantaina, paitsi pitkän maan pohjoispää jäi yön yli. Zimbazambapaikka Kongojoella tuli ensiarvauksella. Nimi antoi googlessa heti earthmapin, sitä zoomaamalla näki monta hauskaa kylännimeä. Kotkaa etsin kartasta, kunnes välähti, taivaallahan sen täytyy olla. Uo, sukunimi (5) aika nopeasti huomasi U:n muotoisen tarvikkeen terävyden.

Älkääkä riidelkö, ei siihen ole järkevää syytä. On absurdia spekuloida sekundäärisillä argumenteilla.
178. Jondalar25.10.2010 klo 20:37
Yksi kommentti vielä: nimimerkin 0 kiusaamisen ja sakinhivutuksen voisi lopettaa.
179. Masa25.10.2010 klo 20:48
työmies ja L-a , Teille suurkiitokset, olin jopa sitä roikkuvaa siihen pystyyn ajatellut.
Älkää yrittäkö tätä : rumempia = urosgorillat
Näin meni Masa metsään ja syvälle.
Nyt on täynnä, huh huh kun helpottaa.
Luulin sitä 4-kirjaimista suklaalevyksi. Se selvis viimeksi.
180. sirtermar25.10.2010 klo 20:50
Yläharmaat ratkomatta, samoin loputon mister ja sen seutuvilla olevat herrat. Mitään himputin Zairen kylää en jaksa googlettaa
181. otv-a25.10.2010 klo 21:19
Masa,
ei raffikaan riittänyt..
mä laitoin vielä jäiset pakasteet kohtaan kylmiä, ei sekään olisi kannattanut.
182. otv-a25.10.2010 klo 21:23
pelaaja,
no lopulta tunnistin miehen. tuttu oli monimielisestikin ja kuvahakukin onnistui. vihjeet eivät olleet huonoja, mutta kun ei välähdä, niin ei. olin jo näkeväni sopivan vokaalinkin hänen otsassaan!
183. Masa26.10.2010 klo 00:08
otv-a,
[Hyvin olet perillä, joo ei , mut tänään riitti sekä kentällä että ristikon äärellä. ]
184. sirtermar26.10.2010 klo 10:07
Työvoitto! Kyllä ne herratkin tuli tunnistettua ja yläharmaat. Afrikan kylää en vieläkään googleta; luotan siihen, mitä vaakarivit antavat. Olet kuivilla -vihje oli hiljattain, mutta uudeelleen sitä sai kaivaa muistista. Lehmästä olisi saanut vaikka mitä ja sainkin, kun en osannut katsoa tarkkaan.
185. Aksu26.10.2010 klo 10:12
sirtermar,
Afrikan kylän voit helposti tarkistaa googlen karttahaulla.
186. 026.10.2010 klo 22:34
sirtermar.
Mitä tarkoitit "Lehmästä olisi saanut vaikka mitä ja sainkin,
kun en osannut katsoa tarkkaan"?
187. Aksu26.10.2010 klo 22:39
[Katso nyt, Jondalar,

hänen täytyy joka asiaan päästä sanomaan viimeinen sana! Onneksi Eki kestää!]
188. 026.10.2010 klo 22:58
Voi hyvänen aika sentään! En ollut lukenut näitä ja minusta tuo
lause oli mielenkiintoinen ja siksi kysyin.
Ei täällä ole päätetty milloin kirjoittelu pitää lopettaa.

Miten Eki tähän kysymykseeni liittyy?
189. Edward27.10.2010 klo 16:58
Tiukka oli - mutta kivan vaativa! Piti pohtia kimpassa
ennen kuin ratkesi kokonaan!
Hyvä Aulis!
190. }28.10.2010 klo 15:54
uups väärä paikka
191. mamma28.10.2010 klo 18:34
Olen odotellut monta vuorokautta, että peippo painaisi tai painuisi. Ristikko ollut valmis, myös peippo kohta, mutta miksi siihen tuli sana, joka minulla on?
Jäi vaivaamaan, koska monet ovat pitäneet vihjettä hauskana.
192. L-a28.10.2010 klo 19:43
Mamma,
Mitenkäs se vihje menikään: painaa yli Kilon? Jotain semmoista muistaakseni...
193. mamma28.10.2010 klo 19:50
Voi ei, nyt vasta ymmärsin, kun kirjoitit "painon" isolla alkukirjaimella. Ihan hävettää kun paivätolkulla mietin enkä hoksannut. Suur kiitos L-a.
194. 028.10.2010 klo 20:03
L-a.
Pitää oikein kehua, kun osasit niin hienosti antaa vihjeen! :)
195. -28.10.2010 klo 20:31
Ja viimeinen sana taas...
196. AHa28.10.2010 klo 21:57
Miksikähän vihjeestä VAATIMUS (6) tuli Brasilian kaupunki?
197. 028.10.2010 klo 22:34
AHa.
Kysymykseesi vastaisin, että sattuman satoa.
198. AHa29.10.2010 klo 09:07
Niin minäkin vastaisin, kun ei siinä ole mitään järkeä.
199. 67.29.10.2010 klo 09:15
Käräjille manattiin, ainakin aiemmin täällä päin.
200. lopettelijatar31.10.2010 klo 00:20
Valmis. Ihan ok tavaraa Aulikselta, että kiitoksia vain. Tulipa sitten opittua Suharton etunimikin--oli pakko guuglata, kun naama näytti tutulta, mutta sukunimi ei sopinut. UO, SUKUNIMI jäi viimeksi, mutta kaipa se tuli oikein. Vähän jäi häiritsemään se, että U näyttää palavalta.

Maanantaina sitten kirje postiin ja odottelemaan voittoa! Pariin vuoteen ei sellaista osunut kohdalle, mutta nyt on 4kk aikana nasahtanut jo pari kertaa.
201. Pertsa31.10.2010 klo 05:24
lopettelijatar, kyse ei ole kirjaimesta! Hahmottele!
202. Ananias4.11.2010 klo 14:00
Afrikkalaisesta kylännimestä voisi vihjearvoltaan todeta, että Rovaniemelläkin, Aulis Lehdon lapsuudenkaupungissa, on soittoruokala nimeltä Hulibumba.
Mutta mikä kumma on tämä Chilen itäpuolella oleva linjuribiili? Siihen ei järkevä sanaa saa, vaikka läheltä löytyvä rouvashenkilö olisikin odottavalla kannalla.
203. Juho4.11.2010 klo 14:49
Ananias, kyse ei ole bussista, vaan italialaisen pakettiauton päälle rakennetusta matkailuautosta. Koriräätälin merkki.
204. Tuohipää12.11.2010 klo 20:51
Tänään tuli ratkaisu. Pitää sanoa, että oli kaukaa haettuja ratkaisusanoja, kuten LGIP siitä mustasta laatasta, jota ei voinut tunnistaa. Samoin KKAA radioasema ja se matkailuauto Itineo. Ei ihme, että jäi minulta ratkaisematta.
205. Masa12.11.2010 klo 21:26
Moi ! Olen samaa mieltä kanssasi, samoin Lioko, hirveesti sai kuukkeloida ,että ne löysi.
Mulle jäi epäselväksi kuka mies on vasemmalla, josta tulee vastaukseksi urista ?? Viitsiikö joku vielä vastata, Kiitos !
206. Juho12.11.2010 klo 21:39
Masa, musta se näyttäisi olevan leon uris, tosin vain osittain, siitä se osanto.
207. EJlo12.11.2010 klo 22:22
Kuten Juho sanoi, kuvassa oli Leon Uris. Siinä vihjeessä oli Urin alla jokin esine, täplä tai kirjain, joka näytti putoavan valokuvasta. Hyvällä mielikuvituksella se putosi Urista.
208. O12.11.2010 klo 22:42
EJlo.
Se joka tippui alas oli vihje alempaan.
Esine tippuu auton eteen ja vastaukseksi siitä tuli TIELLE.
Uriksesta ei näy koko pää.
209. Sata13.11.2010 klo 09:30
Mä en ymmärrä, miksi vas.yläkulman ratkaisu on Espoo (täällä peippokin voi painaa kilon).
210. Tuohipää13.11.2010 klo 09:48
Sata, en minäkään. Ja se Leon Uris näytti ihan pankinjohtaja Hirvoselta tai Kauko Kareelta, vaikka sainkin sen kohdan oiein. Urisin kuvaa en ole juuri nähnyt koskaan, ainakaan noin vanhana.
211. tuffa Porist13.11.2010 klo 10:11
Sata ja Tuohipää
"TÄÄLLÄ PEIPPOKIN VOI PAINAA YLI KILON"
Kilo on Espoon kaunpunginosa, jolloin peippo voi lentää (painaa) yli Kilon.
212. otv-a13.11.2010 klo 10:12
Sata ja Tuohipää,
vihje oli "täällä peippokin voi painaa yli kilon" ja kilo oli selvästi ,;), kirjoitettu isolla alkukirjaimella. sangen mainio vihje!
213. otv-a13.11.2010 klo 10:13
myöhästyin!
214. Tuohipää13.11.2010 klo 10:16
Nol niinpä, ajattelin vain Espoota!
215. Eki13.11.2010 klo 10:44
Kun kyseessä on Leon Uris, vihje ei viittaa muotoon "hänestä" vaan "häntä" tai "osa häntä". Oikea taivutusmuoto olisi kai "Urisia". Ainakin näin minusta valistettiin, kun ristikossani oli vihje URISTA ja vastaus oli EXODUS (vai olikohan se vaikeassa ristikossa peräti toisin päin). Tuosta saa kuitenkin niin herkullisia hämäyksiä, että pieni epävirallisuus ei haitanne.
216. Sata13.11.2010 klo 13:34
Kiitos tuffa. Eipä maalainen hoksannu koko Kiloa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *