KESKUSTELUT > RISTIKOT > TYLSÄÄ!!

5760. Tylsää!!

Tuula G16.9.2010 klo 12:24
Häiritseekö ketään muuta se seikka että erityisesti ristikkolehtien ristikot ovat ihan samanlaisia ostipa melkein minkä lehden tahansa?Ainakin helpoissa näin tuntuu olevan js niiden suurkuluttaja kun olen niin kaipaisin joskus vaihtelua.
Miksi kaikki ristikkolehtifirmat käyttävät samoja laatijoita ja samoja leikekuvia,samat sanat ja samat vihjeet,tylsää!? Tuntuu että persoonallisuus on katoava luonnonvara. Voi olla että yleistän,mutta ostan lehtiä aika paljon tällainen tuntuma on tullut.
2. Jaska16.9.2010 klo 13:07
Minkä tähden kuppilan omistaja palkkaa kokin, joka ei osaa valmistaa juuri muuta kuin pyttipannua?

No korkeintaan yhden tähden. Hän siis palkkaa kokin, joka tekee pienellä palkalla mautonta sapuskaa. Silti kuppilassa riittää asiakkaita, jotka tyytyvät ainaiseen pyttipannuunsa.

Joskus joku Tuula siihen kuitenkin kyllästyy. Tahtoisi joskus jopa vähän herkutella. Mikä neuvoksi? Löytyisiköhän mistään vähän vaihtelevampaa ja maukkaampaa ruokaa tarjoavaa kahden tai jopa kolmen tähden ravintolaa?
3. Ratkoja16.9.2010 klo 13:42
Minulle tulee Kirppuristikko ja siinä vasta on haastetta moninaisine tehtävineen. Kun joskus saan lehden kokonaan ratkottua niin kyllä tunnen voitonriemua. Hyvä minä... Kun sitten seuraavasta lehdestä tarkastan ratkaisut ja ne ovat olleet oikeita, niin tyytyväisyys sen kun paranee. Välillä toiset tehtävät kuitenkin ovat minulle liian vaikeita, joten joudun lähettämään vajaan lehden arvontaan. Käyhän se niinkin.
4. Funny16.9.2010 klo 14:37
Siitähän ristikoiden helppous osaksi tulee, kun kaikki on tuttua ja turvallista. Mutta mistähän, Tuula, oikein ostat lehtesi, jos kaikissa on samat laatijat? Ihmettelen myös niitä leikekuvia. Tietämilläni hyväksi havaituilla laatijoilla on käytössään mainioita piirtäjiä. Jos niitä ristikoita ei ole tullut vastaasi, ehkä ostat lehtesi väärästä paikasta.
5. Taata16.9.2010 klo 16:22
Varmaan Auliksen suosio perustuu pitkälti oman kätensä
jälkeen vihjeissä. Ei ole aina samannäköistä koneella tehdyn kaltaista vaan välillä horjuukin ja tuleepa joskus hieman sotkuista jälkeä liian pieneen tilaan ahdettuna. Kymmeniä vuosia käyttämiensä samojen kuvien lisäksi myös omia kuvia kuin myös googlattuja mausteena. Umpikieroja vihjeitä, joilla koettelee ratkojan kärsivällisyyttä. Moni on jättänyt sikseen ja palannut kuin markkinapallo takaisin Auliksen pariin.

Siis Aulis laatijana on pannut koko persoonansa peliin haukkuja ja kehuja pelkäämättä. Ja siinä se on! Varmoja virheitäkin on tullut ja anteeksi annettu. Emme tarvitse vara-auliksia vaan persoonallista käsialaa kaiken muun laadinnassa tarvittavan tiedon ja taidon lisäksi.

Pekka Joutsi on sitten toista maata eli täydellisyyttä hipovaa käsialankin puolesta. Joskus tutkiessani tätä on hiipinyt jo mieleen, että huijaako meitä ja tekee sittenkin koneella?
Että on ohjelmoinut oman käsialansa fonttien joukkoon. Näin ei tietenkään asia ole. Tästä olen vakuuttunut.

Ja onhan noita toki muitakin itse tekstaavia laatijoita, joista voisi mainita kokeneemmasta päästä Seppo Jokikokon kuin
myös Teuvo Jyräksen muitakaan unohtamatta. Nämä kaksi taatusti ainakin omaperäisiä. Harmittaa, että niin moni on hurmaantunut fonttien maailmaan.

Muistan, kun Erjakin kehui aikanaan minunkin käsialaa, mutta nyt leikkauksen jälkeen en ole tohtinut edes kokeilla vielä tekstaamista, kun silmät ajoittain vesittävät ja hankaloittavat siten näkemistä. Muuten voin kyllä touhuta ja kirjoittaa, mutta erityisen tarkka työ voi rasittaa silmiä tai ainakin hidastaa tahtia, kun joutuu pyyhkimään nestettä pois. Voisi tulla ehkä liian persoonallista jälkeä?
6. Jukkis16.9.2010 klo 19:57
Suosittelen, että Tuula G kokeilet seuraavaksi Passeli Pelikaani -lehteä. Minusta moitteesi eivät kovin hyvin osu tähän lehteen.
7. -16.9.2010 klo 22:42
Boring!!!
8. micke22.9.2010 klo 02:49
tuula g

liity sanaseppoihin. elämäsi saa uuden suunnan. :-)
9. 023.9.2010 klo 00:09
Tuula G.
Suosittelen Sanasepot-ristikkolehteä.
10. Eki23.9.2010 klo 00:11
Jäsenlehden nimi on Sanaseppo. Maistiaisia jokaisesta numerosta löytyy sanasepot.fi-osoitteesta. Nopeimmat ovat tänään kuulemma jo saaneet kolmosnumern!
11. Maikki23.9.2010 klo 00:16
Ehtisikö seuralehti tännekin tällä viikolla?
12. 023.9.2010 klo 00:17
Eki.
Tuli samaanaikaankirjoitus. Minulle ei tullut tänään, mutta ehkä
kuitenkin viikonlopuksi. Öitä kaikille.
13. Eki23.9.2010 klo 00:18
Eiköhän se ole liki kaikilla huomenna.
14. Eki23.9.2010 klo 00:18
Ei vaan tänään.
15. Eki23.9.2010 klo 00:19
Ei, kyllä minä korjasin antamasi lehden nimen oikein ja annoin vähän lisävinkkiä.
16. Eki23.9.2010 klo 00:20
Ja tuo siis 0:lle.
17. 023.9.2010 klo 21:15
Ei tuonut posti Sanaseppoa.
18. Eki23.9.2010 klo 21:20
Ei minullekaan.
19. 023.9.2010 klo 22:03
Eki.
Ei kai jäsenmaksu ole jäänyt maksamatta? :)
20. Maikki23.9.2010 klo 22:16
Ei minullekaan. Ja jäsenmaksu on maksettu.
21. JiiTee23.9.2010 klo 22:25
Tänne tuli!
22. jpq24.9.2010 klo 03:47
Tänne tuli tosiaan eilen 23.9. sanaseppojen lehti. johan nyt on että Helsingin aluetta nopeampaa jossa jollen nyt sekoile ainakin Eki vaikuttaa.vaikka vaikuttaahan se kokomaassa. ja en ole kyllä minäkään eri laatijoiden tehtävissä havainnu samoja piirtäjiä. aktiivi seurannut en ole mutta jonkni verran.
23. 024.9.2010 klo 21:31
Sanaseppo tuli tänään!
24. Marco Poloinen24.9.2010 klo 22:03
Niin tuli, mutta mikäs siinä tylsää on?
25. 024.9.2010 klo 23:07
Marco Poloinen.
Ei mikään. Täällä on kerrottu eri nikkien kesken, että kuka
on saanut lehden ja kuka ei. Ilmoitin, että minulle tuli
tänään.
26. Marco Poloinen24.9.2010 klo 23:10
Ilmanpahan vinoilin, kun tuo otsikko ei oikein natsaa. :-)
27. 024.9.2010 klo 23:37
Ei todellakaan.
Aihe vaihtui välillä :)
28. iita16.11.2010 klo 12:22
miksi uusimmassa Passelissa on kaksi eri palautuspäivää?
kumpikahohan mahtaa pitää paikkansa?
29. asia ei minulle kuulu mutta16.11.2010 klo 12:46
Sivulla 2 on oikea, sivun 19 vastauskuponkiin on jäänyt edellisestä numerosta oleva pvm
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *