KESKUSTELUT > RISTIKOT > HESARIN VOITOT

5740. HESARIN VOITOT

WHP8.9.2010 klo 09:25
Olen lähetellyt Hs-ristikoiden vastauksia kymmenet vuodet. Joskus alkuaikoina voitto rapsahti silloin tällöin, ehkä kerran pari vuodessa. Nyt kolmeen vuoteen ei ole yhtään rahasummaa kolahtanut. Liekö syynä:
1. Väärin ratkottu (omasta mielestäni oikein)
2. Enemmän oikeita vastauksia yleensä
3. Pitäisi täyttää kuulakärki/tussikynällä. (Itse käytän lyijykynää)
4. Onni on jättänyt rannalle.
2. +-8.9.2010 klo 10:03
1. mahdollisesti
2. kyllä < tämän palstan hs-säikeiden ratkaisupalvelu
3. ei lainkaan
4. tuskin, onni on sokea
3. 08.9.2010 klo 20:27
WHP.
Minäkin olen lähetellyt toistakymmentä vuotta.
(Tarkkaa aikaa en muista, sillä en ole laittanut sitä
mihikään ylös.)
Olen aina ottanut kopion ja tarkistanut joka ruudun.
Oikein ovat olleet, muutamaa kertaa lukuunottamatta.
Aluksi tuntui, että olisi tullut useimmin, mutta kyllä
niitä on edelleenkin tipahdellut pari kertaa vuodessa.
Mukaanlukien HS-kuukausiristikko ja aiemmin NYT-liitten
ristikko.
Minä käytän mustekynää ja korjausteippiä.
Ei varmasti lyijykynällä täyttämisellä ole tämän asian
kanssa mitään tekemisestä.

Kyllä se Onnetar nappaa jonain kertana ristikkosi!
4. HT8.9.2010 klo 20:38
Meikämiehelle on lokakuusta 1991 lähtien tullut voitto HS-ristikosta yhdeksän kertaa, kuukausiliitteestä ja Nyt-liitteestä kummastakin kolmesti. Pari kertaa on tainnut lähteä matkaan kuulakynällä tehty ratkaisu, yleensä on käytössä lyijykynä.

Kohdassa 2. yhdyn ensimmäisen vastaajan näkemykseen.
5. 08.9.2010 klo 23:38
+-.
HS-ristikoissa "ratkaisupalvelulla" ei voi olla mainittavaa tekemistä HESARIN VOITOT nimiluetteloon, sillä edelleenkin
siellä ovat ne tutut nimet suurimmaksi osaksi.

Minä olen ilahtunut siitä, että nuoremmat ovat innostuneet
HS-ristikot tasoisiin ristikkoihin. Tunnetusti ne eivät ole
aloittelijoiden täytettävissä, edes vihjeiden avulla.

Keneltä se 20 euroa on pois? Toivottavasti enemmän sitä
tarvitsevalle.
6. 08.9.2010 klo 23:42
Korjaus.
Suotakoon se enemmän sitä tarvitsevalle.
7. +-8.9.2010 klo 23:56
0: "HS-ristikoissa "ratkaisupalvelulla" ei voi olla mainittavaa tekemistä HESARIN VOITOT nimiluetteloon, sillä edelleenkin
siellä ovat ne tutut nimet suurimmaksi osaksi."

Luettele nimet, jotka siellä edelleenkin ovat ne "tutut" "suurimmaksi osaksi". Tarkoittanet, että muita selvästi useammin toistuvina. Jos et pysty luettelemaan, älä sitten väitäkään.

Kun nimet on julkaistu valtakunnallisessa lehdessä, voit aivan vapaasti toistaa ne täällä.
8. RA9.9.2010 klo 13:42
Tuli mieleen vaihtoehdosta 1 eli "lieneekö väärin ratkottu".

Hesari ja moni muukaan lehti ei julkaise oikein ja väärin ratkottujen määriä, koskapa tuskin edes tarkastavat kaikkia lähetettyjä ristikoita. Käytännön syistä arvotaan vain palkittava määrä ja katsotaan (jos katsotaan), ovatko oikein ratkottuja. Arvotuille palkinnot ja loput roskikseen.

Sanaseppo-lehdessä käydään läpi kaikki palautetut ratkonnat ja niinpä on esittää myös tilastoa, paljonko mistäkin ristikosta tuli oikeita ja vääriä ratkaisuja. Väärien ratkaisujen määrä on (minusta) aina hämmästyttävän iso - silloinkin kun ristikko on helppo, helpohko.

Tässä tarkastuksen tulos Sanaseppo-lehden 1/2010 palkintoristikoista. Joukossa siis sekä helppoja että vaikeita, tietopuolisia että oivallusristikoita.

Luvut: palautti-oikein-väärin:

PiilOskala 65-57-8
Ö-mappi 69-62-7
Rauhallinen 54-42-12
Pakit tuli 63-33-30
Ta-vu-pii-lo-höy-ry 61-44-17
Kuin vettä vain 40-15-25
Lämmin kuppi 39-24-15

Tämä tulos ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Jotenkin näin nuo luvut menevät lehdestä toiseen.
9. iso S9.9.2010 klo 16:57
Joskus muinoin HS ilmoitti palautettujen määrän tarkasti, tai ainakin siltä näytti. Jossain vaiheessa systeemi muuttui niin että määrä oli aina tasakymmeniä. Tämähän on mahdollista, mutta äärimmäisen epätodennäköistä. Siksi päättelen että silloin määrä arvioitiin tavalla tai toisella, esimerkiksi punnitsemalla. Näin toteutettuna summittainen määrä voitaisiin edelleen selvittää ja julkaista, jolloin pysyttäisiin kärryillä palautusmäärän suuruusluokasta ja sen mahdollisista kausi- ja viikkovaihteluista (oletus: kunkin ristikon vaikeusaste vaikuttaa palautusten määrään). Yksitellen laskemisella saavutettavalla täydellä tarkkuudella ei ole niin suurta lisäarvoa kuin suuruusluokan tietämisellä, jälkimmäinen verrattuna nykyiseen täydelliseen tietämättömyyteen.

Kaikkia ristikoita tarkastamattakin olisi mahdollista saada hyvä arvio oikeiden ja väärien suhteesta. Arvontahan menee luultavasti niin että pinosta vedetään ristikoita ja tarkastetaan, kunnes saadaan kymmenen oikeaa. Ei olisi suuri vaiva pitää tukkimiehen kirjanpitoa hylätyistä, jolloin kymmenen oikean tultua täyteen kädessä olisi oikeiden ja väärien suhteellinen lukumäärä, esimerkiksi kymmenen oikein ja 4 väärin, jolloin väärien osuus olisi noin 28.6 %.

Yhden kerran tulos olisi määrän pienuudesta johtuen melko satunnainen, mutta pitemmällä aikavälillä se kertoisi tason hyvinkin luotettavasti.

Tilastomatematiikkaan perehtyneet saattavat huomata että tuo laskentatapa vääristää tulosta (en nyt jaksa ajatella käykö oikeasti niin). Jos näin on niin ilmeisesti siihen suuntaan että oikeita näyttäisi olevan hieman todellista enemmän, koska nostaminen loppuu silloin kun tulee kymmenes oikea. Se lasketaan tietysti kokonaiseksi oikeaksi, kun todellisuudessa tulossa oli todennäköisesti "N % oikeaa" ja (100 - N) % väärää, missä N on oikeiden osuus. Viimeisestä oikeasta pitäisi ehkä laskea mukaan vain se suhteellinen osuus mikä oikeilla oli kasassa ennen sitä, noin täsmällisen epämääräisesti sanottuna.

Moitteeton arvio saataisiin niin että nostettaisiin ja tarkistettaisiin 10 ristikkoa ja osuudet laskettaisiin tästä. Silloin tulos ei ole mihinkään suuntaan harhainen. Arvontaa jatkettaisiin sitten nostamalla väärien tilalle uusia kunnes 10 oikeaa löytyy, mutta nyt suhdeluku olisi jo kiinnitetty ja väärät hylättäisiin tulokseen laskematta.
10. apua antamaton9.9.2010 klo 17:08
HS-syyskuu -säikeen viime viestit ovat taas hyvä esimerkki "vastauspalvelusta". Kuka tahansa saa ristikon halutessaan täyteen, kun vain jaksaa kysellä täällä. Kaikki eivät kysele, seuraavat vain sivusta enemmän tai vähemmän selväsanaisia opastuksia, ja ei kun postiin.

Hätäisimmät syöksyvät kerjuulle jo muutama tunti ristikon ilmestymisen jälkeen (puuttuu vielä niin ja niin monta ruutua, help pliis), ja avuliaita aatujahan löytyy.
11. Jaska9.9.2010 klo 18:57
Jotkut autetut ratkojat muistavat tosiaan kiitosten perään mainita postituksesta. Kaksikymppiä ynnä bonuksena nimi lehteen siis kiistatta kiinnostaa. Kuinka suurta osaa säikeen aktiivikirjoittajista?

Helppoahan tuon selvittäminen olisi, jos HS lopettaisi palkintoarvonnan. Ne joille mammona ja kunnia merkitsevät yhtä paljon tai jopa enemmän kuin pelkkä ratkonnan ilo, todennäköisesti lakkaisivat pyytämästä vinkkejä. Jo muutamassa viikossa saataisiin luotettavashkoa osviittaa vaikutuksesta.

Entä jos HS päättäisi muuttaa jakokäytäntöään arpomalla vain yhden 200 euron palkinnon. Lisääntyisivätkö vinkkipyynnöt, ja ilmestyisikö uusia yrittäjiä vanhojen rinnalle. Entä annettaisiinko apuja yhtä auliisti kiun tähän saakka. Kiinnostavia kysymyksiä, joihin tuskin saamme vastausta.

Paitsi jos joukolla anelemme HS:ltä uudistusta, yksi 200 euron palkinto per ristikko. Saattaisihan lehti heltyä. Jopa minä saattaisin ahneuksissani osallistua arevontaa, kunhan vain PP ratkoo ristikon!
12. RA9.9.2010 klo 20:11
Totta kai HS-ristikoiden julkiratkonta täällä lisää ylipäätään palauttaneiden määrää ja myös oikein ratkoneiden määrää.

Ja ei kai kukaan tosissaan väitä, että tuo lisäys olisi suuruusluokaltaan vain nuo muutamat täällä äänessä olevat vakiokyselijät ja muutama viikottainen 'uusi nimimerkki'?
13. -p-9.9.2010 klo 20:12
Palautusohjeina on esim. "kuoreen, jossa on merkintä..." tai "kuoreen tunnus...". Mitä nämä käytännössä tarkoittavat? Mihin kohtaan kuorta pitää merkitä, että kyse on ristikosta? Onko sillä väliä?
14. HT9.9.2010 klo 20:16
-p-:

Joskus näkee ohjetta, että merkintä tulisi tehdä kuoren vasempaan yläkulmaan, ja siihen minä sen aina olen tökännyt, oli ohjetta tai ei.
15. Jukkis9.9.2010 klo 20:26
Semmoinen mutu tähän, että tuskinpa ne tuolla voittojen arvonnassa niitä ristikoita kovin tarkkaan tarkastavat. Luultavasti katselevat, että täytetty on, ja ettei ihan puutaheinää ole täynnä. Miksi ne aikaansa tuhlaisivat jokaisen kirjaimen tarkastamiseen. Mitä hyötyä siitä olisi?
16. RA9.9.2010 klo 20:28
Eikös muutama HS-ratkoja ole täällä kertonutkin voittaneensa, vaikka oli ratkonut väärin.
17. Jondalar9.9.2010 klo 21:36
On totta mitä 0 sanoi; samat tutuiksi tulleet voittavat hämmästyttävän usein. Noin 30 vuotta Hesarin ristikoita ratkoneena olen tietenkin aina katsonut voittajat. Olisi mielenkiintoista tietää, toteutuuko tilastollinen todennäköisyys, vai onko voittojen kertymiseen jokin muu syy. Minulla on edelleen yhdeksäntoista voittoa taskussa Hesarin ristikoista. Viimeisin palkinto tuli ristikosta 2318 eli siitä on ikuisuus.
18. ?9.9.2010 klo 21:40
0 ja Jondalar, mitkä nimet? Montako voittoa? Missä ajassa?
19. 09.9.2010 klo 22:35
+- ?
En minä tilastoja pidä. Nimet vaan ovat jääneet mieleen.
Täällä on kyllä oikeasti ollut joku (en muista nikkiä),
joka on niitä tilastoinut.
Toivottavasti saat haluamasi tiedot.
20. ?9.9.2010 klo 22:48
0, mitkä nimet sinulle ovat jäänet mieleen?
21. L6.3.2011 klo 18:06
Lähetet
22. LL6.3.2011 klo 18:07
Anteeksi, se lipsahti. Ihan väärä palsta.
23. 6.3.2011 klo 18:11
Oikea palsta on. Tänne ne muutkin vammaset kirjoittelee,
24. 6.3.2011 klo 18:23
Ja sitäpaitsi otsikkoon viitaten hesarin voitot menevät Erkon suvulle.
25. Wexi6.3.2011 klo 18:37
Viime syksyn aikana, kun taas innostuin Auliksista, tarttui silmiini nimi Järvenpäästä. 1965-67 luokanvalvojani oli Harjulan kansakoulussa Ulla. Hänen miehensä Matti, kuulemma sittemmin ko. koulun rehtori, voitti kaksikin kertaa palkinnon lyhyen ajan sisään.
En tietysti varma voi olla pelkän nimen perusteella, mutta otaksun kuitenkin.
Terveisiä näin jälkikäteen molemmille, miellyttäviä opettajia molemmat
26. Jonladar6.3.2011 klo 18:55
Minä en ole vammainen, enkä ole voittanut mitään Hesarista.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *