KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2603

5718. HS 2603

Hessu Ho(o)po27.8.2010 klo 09:29
Nopeasti hotkaistu aamupalaristikko - en valita!
2. Tuohipää27.8.2010 klo 10:01
Vasen yläkulma vielä auki. Tutunoloinen nainen, muttei tule heti ainakaan mieleen. Voi kuvata kansallisuuttakin?
3. Maria27.8.2010 klo 11:10
Vähän ikävöin niitä isoja ristikoita,mutta menettelihän tämäkin.Aika huono kuva vanhan ristikon vasemmalla puolella alhaalla.Eipä ollut yhtään vaakunaa!!
4. Hemuli27.8.2010 klo 11:19
Tuohipää,
käytkö millään muilla säikeillä?
Minulla oli hiukan kiire, joten hotkaisin ensin jotakin vääräänkin kurkkuun, toisin kuin Hessu Ho(o)po.
5. Jylhähalinen27.8.2010 klo 11:58
Liian pian ratkaistu lienee helpohko eli oli siis BAASISAVENAA.

Pidin vihjeestä TOSMA. Urputan vanhan ratkaisun vasemman yläkulman vieressä olevan vihjeen ISTUIN ratkaisua. Nykysuomen sanakirja ei tunne tuota ratkaisua?

JH
6. Aksu27.8.2010 klo 12:08
Tämä oli ihan mukava aamupala.

Jylhähalinen,
ISTUIN (5) löytyi Vuokilasta eli varmaan myös ristikkorengistä on apua.
7. Jylhähalinen27.8.2010 klo 12:32
Aksu,

minä kävin Ristikkorengissä puhtaaksikirjoitusvaiheessa ja totesin sen ratkaisun siellä olevan. Kuitenkin Nykysuomen sanakirjaa on mielestäni pidettävä auktoriteettina ja kohtuullinen vaatimus laatijoille olisi sieltä ja vain sieltä löytyvät sanat.

JH
8. Maria27.8.2010 klo 12:47
Jylhähalinen, ISTUIN löytyi myös googlen urbaanista sanakirjasta.Näitä slangisanoja on aina silloin tällöin ollut ristikoissa.
9. Tamara27.8.2010 klo 13:24
Ratkaisuristikosta 2600 ilmeni että "Ollaan hiljaa vaan" oli oikea kappale eikä "vain"! Eli piirroseläimestä tuli vasa.
Taasko se elukka kummittelee ristikossa? Nyt tosin pidemmällä nimellä!
10. Hemuli27.8.2010 klo 13:32
Jylhähalinen kirjoittaa: "sieltä ja vain sieltä löytyvät sanat".

Tarkoitatko sellaisia kuin tuleeesim vihjeestä HÄRSKEJÄ (15)?
:)
11. Maria27.8.2010 klo 13:33
Palautuspäivässä(17.) lienee virhe,pitänee olla 11.
12. Aksu27.8.2010 klo 13:52
- mutta nyt on postimaksu oikaistu!
13. Jylhähalinen27.8.2010 klo 13:59
Hemuli,

näistä keinotekoisista pitkistä yhdyssanoista on purnattu paljon ennenkin ja ne sellaisina eivät tietenkään löydy.

Vihjeen ISTUIN vastaus löytyy, mutta se väärässä merkityksessä!

Kielihän elää kaiken aikaa. Kuitenkin satun tietämään laatijoilta vaadittavia sääntöjä ja tätä minä tässä nyt yritän perätä.

Jylhähalinen
14. Hessu Ho(o)po27.8.2010 klo 14:11
Jylhähalinen:
"Kuitenkin Nykysuomen sanakirjaa on mielestäni pidettävä auktoriteettina ja kohtuullinen vaatimus laatijoille olisi sieltä ja vain sieltä löytyvät sanat."
Nykäsen perusosa perustuu teksteihin ennen vuotta 1950.
15. 027.8.2010 klo 14:25
TOSMA oli yksi minukin suosikeistani.
Marian kanssa samaa mieltä erittäin huonosta kuvasta.
Taas oli niitä ns varmoja ja nenille tuli. Ei ollutkaan
se joka se on aina ennenkin ollut. Kiva ristikko!
16. aksu27.8.2010 klo 14:40
Viimeksi aksu antoi hauskoja tipsejä, kiitos vielä kerran.

Nyt sain ristikon itselleni ennätysajassa muuten täyteen, mutta kohdissa "SATIE" ja "ANSIO" ilmeisesti tökkii, koska "pystysuora omena" ei tässä kohdin onnistu.

On sitäkin oudompi ongelma, koska muut sanat tuntuvat turvallisilta. Missä mahtaa olla virhe?
17. apua27.8.2010 klo 14:41
tuli vahingossa "aksu" lähettäjäksi, korjaus tässä.
18. Aksu27.8.2010 klo 14:47
apua,
huomasithan kirjoitustavan sanassa SATIE!
19. Anneli27.8.2010 klo 14:48
Mukava ristikko.Vain yhden naisnimen tarkistin googlella.Nykysuomen sanakirjaa en omista,joten en kannata Jylhähalisen toivomusta.
20. apua27.8.2010 klo 14:49
Aksu,
en näe siinä mitään outoa tai erikoista?
21. Aksu27.8.2010 klo 14:55
apua,
tutki luupilla sitä "pystysuoraomenaa".
22. apua27.8.2010 klo 14:57
Aksu 14:47 jo ennätti neuvoa, että sanan "SATIE" kirjoitustavassa on jotain huomattavaa, mutta en minä siinä mitään erikoista huomaa. Onko hoksottimissani vikaa?
23. apua27.8.2010 klo 15:02
Aksu 14:55,

Tattista vaan joka tapauksessa, mutta eipä ei valkene vieläkään. Jotain outoa tässä on, mutta en saa selville mitä.
24. NYT27.8.2010 klo 15:07
ÄKKIÄ lisää vinkkejä apua:lle. Ristikon ilmestymisestä on jo melkein 10 tuntia!
25. apua27.8.2010 klo 15:11
NYT 15:07,

just nii, pika pikaa.

Katsos, kaikki muu oli niin selkeätä, että olisin samaa mieltä monen muun kanssa, että helppohan tämä. Mutta sitten jäi tämä yksi kohta, jossa päällisin puolin kaikki muu on ihan hyvin, paitsi että "ANSIO" ja "SATIE" eivät annakaan mitään järkevää ratkaisusanaa. Ja siihen sitten kaatuu klo 19:n omenakin, perhana.
26. apua27.8.2010 klo 15:19
Kiitokset, Aksu ja NYT;

jouduin kyllä pyyhkimään suurennuslasin ja silmälasit hyvin huolella, ennenkuin aloin nähdä, missä olin mennyt vikaan. Madoksi olin luullut, mutta - ehkäpä - jospa siinä onkin jotain muuta.

No, oikenihan se teidän neuvoillanne.
27. Jylhähalinen27.8.2010 klo 15:43
Anneli klo 14:48,

se ei ole minun toivomukseni, vaan laatijoilla on yhteisesti sovitut pelisäännöt ja tämä on yksi niistä.

Rakkaudella, with love, eli lovella

Jylhähalinen

PS. Kömpelösti yritin tavoitella sitä, mihin tämä johtaa, jos me hyväksymme esim. nuorten erittäin kekseliäät slangisanat. Niiden parissa mm. hanurin soittajatkin punastuvat.

JH
28. RA27.8.2010 klo 15:54
[Jylhähalinen kirjoitti ensin:
"Kuitenkin Nykysuomen sanakirjaa on mielestäni pidettävä auktoriteettina ja kohtuullinen vaatimus laatijoille olisi sieltä ja vain sieltä löytyvät sanat."

Siis... sanatarkastiko? Sieltä ja vain sieltä, Nykäsestä? Ei kai nyt sentään!

Jylhähalinen kirjoitti sitten:
"... se ei ole minun toivomukseni, vaan laatijoilla on yhteisesti sovitut pelisäännöt ja tämä on yksi niistä."

Tietääkseni laatijat eivät ole sopineet, että Nykäsestä ja vain Nykäsestä.]
29. RA27.8.2010 klo 16:05
[Tuo yllä oleva on moneen kertaan keskustelu aihe, josta tuskin kannattaa jatkaa tässä HS 2603 -ristikolle nimetyssä säikeessä. Sotkee vain ristikon paljastelua.

Jos on halua ja tarvetta, niin ainahan voi avata uuden säikeen.]
30. Light27.8.2010 klo 17:05
Aikaa kului 55 minuuttia ja tämä ristikko oli ratkaistu. Ei ole enää paljon uutta tarjottavaa. Helppo mikä helppo.
31. [0]27.8.2010 klo 17:20
[RA.
[Sinä aina vaan jaksat ilahduttaa täälläkin:-)]
32. sirtermar27.8.2010 klo 17:21
Yllättävän helppo; tehty yhdellä istumalla. Muutamat nimet piti tarkistaa.
33. RA27.8.2010 klo 17:33
[0, tiedät luultavasti minua paremmin, millaista on, kun jotakin ottaa oikein sydämen asiakseen. AINA ja AINA vaan on oltava mukana, ei siinä silloin voimia kysytä. Mukavaa, että tulit iloiseksiKIN. Jos nyt tulit.]
34. [0]27.8.2010 klo 17:52
[RA.
[Ystävällisesti neuvoit minuakin viimeksi.]
35. Ramje27.8.2010 klo 17:55
Minäkin luulin tätä helpoksi, mutta eipä ollut. Olen juuttunut SATIE-vihjeeseen, eivätkä yllä kerrotut vinkit auta eteenpäin. Myös HELA ja AHO ovat tuntemattomia, joten vasen alakulma on tyhjää täynnä. Mutta mietitään, mietitään...
36. Pipsa27.8.2010 klo 18:10
Joskus ammoin TV:ssä oli keskusteluohjelma nimeltään tämän "ISTUIMEN" ratkaisusana.

Kun katsojat kummastelivat ohjelman nimeä, saatiin selitykseksi, että termi tarkoittaa ISTUNTOA.
37. aloittelijatar27.8.2010 klo 18:26
Ramje,
Nimissä ristikkorenki auttoi minuakin. SATIE on ollut ennenkin. Kannattaa jaoitella tuo sana, niin pääset kärryille.
38. PP27.8.2010 klo 18:30
Onko SATIE kirjoitettu niin kuin muut nimet?
39. Opettaja27.8.2010 klo 18:35
Aloittelijattarelle vinkiksi että sanaa jaotella ei kirjoiteta sinun tavallasi. Sellaista sanaa kuin "jaoitella" ei tunneta suomen kielessä
40. 027.8.2010 klo 18:36
aloittelijatar.
Arvannetkin minkä kirjoitin ensimmäiseksi siihen
SATIE kohtaan. Pian sitä huomasi, ettei siihen tulekkaan
vakiovierasta.
41. 027.8.2010 klo 18:47
Opettaja.
Täällä on nikki aloittelijatar ei Aloittelijatar.
42. Opettaja27.8.2010 klo 18:49
Nimimerkki nollalle tiedoksi että lause alkaa isolla kirjaimella. Siksi aloittelijatar oli kirjoitettu isolla alkukirjaimella. Opettele poika edelleen äidinkieltä :-)
43. sivusta seurannut27.8.2010 klo 18:51
0.
Väittelet olemattomista asioista. Keskity enemmän ristikon ratkontaan. Et ole niin fiksu kuin yrität vakuuttaa.
44. Ramje27.8.2010 klo 18:53
Hoksasin itsekin, että menin samaan halpaan kuin usein ennenkin. Kun päätin luottaa pystysanoihini, SATIEkin loksahti oikein ja samalla tuli koko vasen alanurkka täyteen. Nyt ihmettelen enää "mustaa aukkoa" ja vihjettä SEVERILTÄ vas. ylhäällä.
45. aloittelijatar27.8.2010 klo 18:53
0,
Se minullakin oli ensiksi :)

Opettajalle vinkiksi, että jaottelun sanan virheellinen muoto ei haittaa lauseen muuta ymmärtämistä. Kuten ei sekään, ettei Opettaja käyttänyt pilkkua ennen että-sanaa. Tällaista huomauttelua kutsutaan pilkunviilaukseksi, jolla ei ole mitään tekemistä itse aiheen kanssa. Henkilöt, joilla on huono itsetunto turvautuvat usein tuollaiseen tarpeettomaan opastukseen.
46. Jose Armando27.8.2010 klo 18:54
apua.
Kysyit neuvoa (klo 15.11) kohtiin ANSIO ja SATIE. Ensimmäisen vastaus on tulo ja toisen jose. Helppoa, vai mitä?
47. 027.8.2010 klo 18:55
Opettaja.
Kuten näet aloitin lauseeni isolla Täällä...
aloittelijatar ja muutkin täällä käyttävät nimim.
pienellä kirjaimella. ;-)
48. Opettaja27.8.2010 klo 18:58
aloittelijatar.
Kielitoimisto ei välttämättä suosittele pilkun laittamista että-sanan eteen, koska lause voi tuntua töksähtelevältä liiallisella pilkuttamisella. Ei ole siis kieliopillisesti väärin jättää pilkkua pois että-sanan edestä. Ota tämä opiksi, lapsonen.

Huomaan että närkästyit huomautuksestani. Jotain tällaista odotinkin ikäiseltäsi, joka uskoo osaavansa ja tietävänsä kaiken.
49. Ramje27.8.2010 klo 19:01
Hei, please, lopettakaa nokittelu.
50. 027.8.2010 klo 19:02
Sivusta seurannut.
Oi olen täyttänyt sen aikoja sitten. Mihinkä itse
lankesit? Ristikkoasiaan, kuten tapoihisi kuuluu!
51. Opettaja27.8.2010 klo 19:03
0.
En puhunut äsken sinun tavastasi aloittaa lausetta isolla alkukirjaimella, vaan OMASTA tavastani, jota sinä arvostelit.

Et tunnu välttämättä tajuavan mistä asiassa oli loppujen lopuksi kysymys. Toki aloittelijatar kirjoitetaan pienellä, koska se on nimimerkki ja ensimmäiseksi kirjaimeksi on valittu pieni kirjain. Uskalsin kuitenkin aloittaa lauseen isolla alkukirjaimella, jolloin aloittelijattaresta tulikin Aloittelijatar :-)
52. Opettaja27.8.2010 klo 19:08
aloittelijatar.
Väität että "henkilöt, joilla on huono itsetunto turvautuvat usein tuollaiseen tarpeettomaan opastukseen (lue: opetukseen).

Sanoisin että sinun tapauksessasi opastus ei ollut tarpeetonta, koska et tiennyt kyseistä asiaa. Toiseksi; me opettajat huomauttelemme työksemme virheistä, enkä usko että meillä olisi sen huonompi itsetunto kuin muillakaan huomauttelun vuoksi. Tuntuu hiukan haetulta tuo väitteesi.
53. aloittelijatar27.8.2010 klo 19:17
Meillä kaikilla on oikeus mielipiteisiin, vaikka niiden perusta olisikin virheellinen.

Opettajana tiedät, että on ärsyttävää, jos oppituntia häiritään. Sinä häiritset nyt tätä säiettä.

Haluaisin vinkkiä tuohon SEVERILTÄ (4). Piilokirjain puuttuu. Jos laitan sen, joka tuntuu luontevammalta, en ymmärrä, miten sana liittyy Severiin.
54. Opettaja27.8.2010 klo 19:30
aloittelijatar.
Uskon että ainoa ketä häiritsen, olet sinä. Syykin tiedetään. Lapsilla - kuten sinulla(kin) - on taipumus ärtyä siitä, jos vanhempi henkilö hiukan opastaa.

Löysää hiukan vannetta pääsi ympärilta, niin ehkä tuo SEVERILTÄ aukeaa myös sinulle.
55. Aksu27.8.2010 klo 19:31
aloittelijatar,
tutustupa paremmin Severiin!
56. aloittelijatar27.8.2010 klo 19:39
Aksu,
Olen tutustunut, käännellyt ja väännellyt sanaa, mutten hoksaa.
57. Ramje27.8.2010 klo 19:41
aloittelijatar,
kiäntele vielä lissää ni suatat hoksatakkii.
58. esa27.8.2010 klo 19:45
Jo nyt perkele pihdataan tietoa tyttöparalta. Se hänelle nyt kertokaa mikä tulee kohtaan SEVERILTÄ.
59. aloittelijatar27.8.2010 klo 19:49
Aksu, Ramje

No nyt on SEVERILTÄ saatu vastaus ;)
60. eläkeläinen27.8.2010 klo 19:54
Kertokaapa te ristikkofriikit, mistä johtuu, että saan jo täytettyä googlen avulla ristikon silloin tällöin. Kovin pitkään en näitä Hesarin pulmia ole yrittänyt ratkoa. Luulin jo välillä päässeeni jyvälle, mutta viime viikolla esim. en saanut oikein mitään aikaan. Tämän viikkoinen täyttyi, kun jonkin aikaa googletti. Kuopiolainenkin viäntyi lopuksi.
61. mamma27.8.2010 klo 19:58
Opettajalle!

Olenko eksynyt väärälle "saitille", onko tämä ristikon keskustelupalsta kuten olen luullut, vai aikuisten ihmisten suomenkielen oppitunti ja mollauspalsta?
62. Opettaja27.8.2010 klo 20:02
mamma.
Otahan nyt mummo ihan rauhallisesti. Tässä on käyty asiallista keskustelua johon sinulla ei ole käsittääkseni ollut osaa eikä arpaa.

Anna siis asian olla ja käytä energiasi ristikon pulmakohtien ratkontaan.
63. pelaaja27.8.2010 klo 20:10
Minä kyllä aion ratkoa koko ristikon enkä vain pulmakohtia. Näyttää paperi sillä lailla sitten nätimmältä illan mittaan.
64. Opettaja27.8.2010 klo 20:14
pelaaja.
Pulmakohdat ovat niitä vielä ratkaisemattomia kohtia ristikossa, jotka vielä odottavat aukeamistaan ratkojalle. Toki tarkoitus on ratkoa koko ristikko.

Ilmeisesti en kyennyt ilmaisemaan kyllin selkeästi äsken mitä tarkoitin. Odotin tosin ratkojien ymmärtävän...paitsi pelaajan.
65. 027.8.2010 klo 20:14
pelaaja.
Päivän naurut. Hitto että toi oli hyvä! :-D
66. Opettaja27.8.2010 klo 20:17
0.
Sanotaan, että yksinkertaisilla on halvat huvit. Todistit sen juuri äsken selkeällä tavalla. Hitto, lisää sinunlaisia juntteja niin tämä alkaa tuntua jo viihteeltä! :-D
67. mamma27.8.2010 klo 20:17
Onhan se niinkin, että opettajat ovat opettajia ja tietävät aina kaiken paremmin kuin muut ihmiset. Onko edes tarpeen, että muut ovat yhtä viisaita kuin he, silloinhan he eivät voisi loistaa.( vrt. kanwsankynttilä)

Muuten, kun opettaja menee lääkäriin hänellä on diagnoosi valmiina ja lääkäri raukka alistuu. On tainnut mennä lääkäriltä opinnot hukkaan, kysyisi vain opettajalta!
68. Opettaja27.8.2010 klo 20:21
mamma.
Kuten huomaat, niin meitä kynttilöitä tarvitaan että sinunlaiset kouluja käymättömät ja kirjoitusvirheitä (vrt. kanwsankynttilä) tekevät mamssellit oppivat edes hiukan jaloa suomen kieltä.

Annetaan lääkäreiden edelleenkin hoitaa oma työnsä. Meillä opettajilla riittää kylliksi työtä mamman kaltaisten opettamisessa.
69. 027.8.2010 klo 20:23
eläkeläinen.

Mukavaa, että saamme tänne uusia harrastajia.
Viimeviikkoinen HS-ristikko oli minusta vaikeampi
kuin tämä.
Luultavasti se on se syy.
Onneksi nyt sait täytettyä ja mitä enemmän näitä
ratkoo, niin sitä tutummaksi kaikki kieroudet tulevat.

Toivottavasti ristikkoharrastuksesi jatkuu :)
70. Tamara27.8.2010 klo 20:24
Eikös me kaikki tällä palstalla olla samanarvoisia, joten mitä noista titteleistä!
Sain muuten ristikkoni valmiiksi ja aivan ilman tämän palstan apua! Eli oli helpohko! Viimeiseksi ratkaisin ylävasemmalla olevan mustan täplän.
71. mamma27.8.2010 klo 20:26
OPETTAJALLE! EN OLE MUMMO VAAN MAMMA
72. 027.8.2010 klo 20:27
mamma.
Katsotaan "kansankynttilän" vauhtia ennen se
sammuu.
73. Opettaja27.8.2010 klo 20:28
Tamara.
Onnittelut onnistuneen ratkaisun johdosta. Tämänkertainen ristikko oli vaikeustasoltaan helpohko, kuten totesit.

Titteleistä sen verran, että ehkä halusin hiukan sekoittaa pakkaa ottamalla nikikseni minkä otin. Heh, se tuotti tulosta. Illanjatkoa sinulle.
74. 027.8.2010 klo 20:28
po ennenkuin se sammuu.
75. Opettaja27.8.2010 klo 20:29
0.
Sinun nimimerkkisi kuvaa sinua sekä ihmisenä että "järjen jättiläisenä" :-D

Meidän tulenkantajien on näytettävä tietä että myös kaltaisesi nollat kykenevät näkemään oman mitättömyytensä.
76. puoliviksu27.8.2010 klo 20:32
Mukavaksi ajanvietteeksi ja dementiaa estäväksi harrastukseksi kai ristikot on tarkoitettu. Syvältä näyttävät riipaisevan eräiden tuntoja. Opettaja-sanakin näyttää putkauttavan eräät tunteiden purkauksiin. Alemmuuden tunnot pulpahtavat pintaan ja syy kaikkeen on tietystä kaikkitietävä opettaja, joka on mukava roskakoppa. Mukavampi on tietysti syy alemmuuden tuntoihin löytää muualta kuin itsestä.
77. Opettaja27.8.2010 klo 20:32
mamma.
Okei mamma. Et ole mummo. Myös sinulle mukavaa illanjatkoa. Lähden nyt taiteiden yöhön näyttämään valoa niille, jotka pimeydessä vaeltavat. Sayonara!
78. FAQ27.8.2010 klo 20:35
Opettaja. Saako Sanarisin ristikoissa käyttää pornosanoja?
79. =27.8.2010 klo 20:36
Vauhtia oli otettu selkeästi enemmän kun one for the road!
Jaksamista yössä.
80. FAQ27.8.2010 klo 20:39
Sitten Ekille sama kysymys.
Saako Sanarisin ristikoissa käyttää pornosanoja?
Kirpuissa saa käyttää.
81. aloittelijatar27.8.2010 klo 20:40
=
Nimenomaan niille, joita Opettajamme (t)yössään kohtaa.
82. Opettaja27.8.2010 klo 20:40
FAQ.
Rumat ilmaisut ovat ilman muuta kiellettyjä. Hektisiä hetkiä sinulle ristikoiden parissa. Tekemäsi virheet olivat niin läpinäkyviä, etten jaksa puuttua niihin.
83. Opettaja27.8.2010 klo 20:45
= ja aloittelijatar.
One for the road, two for the show! :-D

Tähän loppukliimaksiin tarvittiin ensiksimainitun huumori ja aloittelijattaren tosikkomaisuus. You both made my night perfect! Oppilaani päinvastoin jumaloivat minua, koska opetan heille äidinkielen lisäksi myös musiikkia. Se on kieli, jota nuoret omaksuvat kaikkein parhaiten. Paitsi aloittelijatar, jolla on vaikea identiteetti- ja akneongelma. Nyt menoksi! Soon moro.
84. 027.8.2010 klo 21:07
eläkeläinen.
Tämä ei ollut ihan tavanomainen perjantai.
Toivottavasti häiriötä aiheuttanut "opettaja" ei
vaikkuttane tänne tuloosi uudestaan.
85. mamma27.8.2010 klo 21:09
Opettaja.

En ole mamsseli enkä myöskään oppimaton (kts. aikaisemmat opintoni, joltakin edelliseltä saitilta, tohtori, väitellyt). Kirjoitusvirheitä sattunee sinullekin.

Ristikossani ei ole pulmia, valmista on ollut jo monta tuntia, mutta minua risoo rikkiviisautesi ja toisten mollaaminen.
86. puoliviksu27.8.2010 klo 21:26
Mukavaksi ajanvietteeksi ja dementiaa estäväksi harrastukseksi kai ristikot on tarkoitettu. Syvältä näyttää riipaisevan eräiden tuntoja. Opettaja-sanakin näyttää putkauttavan eräiden tunteet yli äyräiden. Alemmuuden tunnot pulpahtavat pintaan ja syy kaikkeen on tietysti kaikkitietävä opettaja, joka on mukava roskakoppa.

Mukavampi on löytää tietysti syy alemmuuden tuntoihin muualta kuin itsestä.
87. 027.8.2010 klo 21:29
puoliviksu.
Tämä oli jo klo 20.32.
88. emil27.8.2010 klo 21:30
eläkeläinen.
Tämä oli hyvin tavanomainen perjantai. Kuten huomaat, niin tällä saitilla on hyvin alemmuudentuntoista ja pikkusieluista porukkaa. Toivottavasti tuo nollatasoa vetänyt nolla ei vaikuttane tänne tuloosi uudestaan.
89. puoliviksu27.8.2010 klo 21:31
0.
Eipäs ollutkaan. Lue uudestaan, jos osaat.
90. FT27.8.2010 klo 21:39
mamma.
Kovasti täytyy sinunlaisen "tohtorin" julistaa oppiarvoaan. Todelliset tohtorit eivät tule tänne uhoamaan.
91. [0]27.8.2010 klo 22:37
[aloittelijatar.
[Tuliko déjà-vu ?]
92. [aloittelijatar]27.8.2010 klo 23:16
[0,
[Voi kyllä vaan! Toisille tuo koulun alkaminen ja loppuminen tuntuu olevan erikoisen hankalaa. Nyt taitaa olla vielä täysikuun aikakin, joka on joillekin extravaikeaa aikaa :-)]
93. apuva28.8.2010 klo 01:04
Vakavista vakavin on säikeenkäyttöporukka. Eivät ymmärrä edes nauraa itselleen
94. [Markka]28.8.2010 klo 09:00
[Tuo tyyppi nimimerkkien takana on varmaan jatkuva riesa, joten koitetaan olla provosoitumatta ja ohittaa kaikki omituisuudet "ymmärtävällä" hymähdyksellä. Saan tästä varmaan luonneanalyysin joltakulta noista "älyköistä" minäkin, mutta senkin uhalla! : )]
95. Jondalar28.8.2010 klo 09:37
Hyvä neuvo, Markka! Typerään kiusantekoon pitää suhtautua kuin viisas vanhempi ymmärtämättömän kakaran huomiontavoitteluun; ei olla hölmöyttä huomaavinaan.
96. Tuohipää28.8.2010 klo 09:43
Täällä ei ole enää muuta kuin nokan kopistelua. Minulla on edelleen vasen ylänurkka ratkaisematta. Antaisiko joku vinkin vakoilijattaren näköisestä naisesta? Entä musta käsi, ei taida olla kielto?
97. tuffa Porist28.8.2010 klo 09:56
Tuohipää. Kieltohan se on, naista en tunnista, mutta ratkaisusana tuli silti...
98. Kake28.8.2010 klo 10:15
Ahaa, siis on yhä enemmän menossa paitsi itsekehun, myöskin typeräksi inttämistalkooksi, esim opettaja ym.
Olen yhä sitä mieltä, että laajuudesta johtuen google on (liian) hidas.
99. työmies28.8.2010 klo 11:01
Tämä ristikko oli kakektinen.
Kaksi edellistä oli enemmän mun
makuun.
Tuo opettaja ei ole oikeasti opettaja ja
jos on, niin ei kyllä osaa doseerata.
100. Tuohipää28.8.2010 klo 11:18
Nyt sain ylänurkankin valmiiksi, kun oikein syvennyin. Naisesta en tiedä, kuka hän on, mutta järkevä sana tuli.
101. jokha28.8.2010 klo 11:30
Oottakaas kun nolla kertoo miten asiat on ja aloittelijatar peesaa.
Hyvä Opettaja! Tilanne nollan kanssa kuus-nolla, Opettaja johtaa.
Ihan mielenkiintoista.
102. 028.8.2010 klo 11:47
jokha.
Jos nyt tämän kerran avitan. Kyrklund on loistava
kouluratsastajatar. Kiva kun olet niin innokas ratkoja.
En olisi muuten vihjannutkaan. :)
103. aloittelijatar28.8.2010 klo 12:01
jokha
Toivottavasti sait nyt ristikon vihdoin valmiiksi 0:n hyvän vinkin avulla. Tuo oli kieltämättä vaikea kohta :) Onnistumisen iloa Sinullekin!
104. jokha28.8.2010 klo 12:04
nolla
kysyinkö jotain?
Totesin.
Saat jo toisen nollan.
105. EJlo28.8.2010 klo 12:51
Tuohipää
Kävin Googlessa tarkistamassa tuon vasen-yläkulman naisen tietoja. Vakoojaksikin epäilty on nimittäin Tuula niminen laulajatar ja esim kuvahaku kertoi tuon kyseisen kuvan olevan hänen albuminsa kannesta. Varmuutta en saanut kotipaikkakunnalle, mutta varmaan saatu sana stemmaa.
106. 028.8.2010 klo 13:08
EJlo.
Kiitos vinkistä. Kävin katsomassa ja sieltä löytyi. Sana
oli, mutta en tunnistanut kuvasta. On aina mukava
tietää mistä joku sana tulee tai miksi. :)
107. [POH]28.8.2010 klo 16:09
[Lakanakoon on helppous, mutta tyynyliinan koko. Valitettavasti niin on todettava.]
108. leena28.8.2010 klo 16:33
Saitteko tälle tummalle ylänurkan naiselle nimen ?
Minulle tuli yleisempi merkitys. Tuffa tunnistaa.
109. mamma28.8.2010 klo 16:38
leena

Ei nimeä.
110. mamma28.8.2010 klo 16:38
leena

Ei nimeä.
111. mamma28.8.2010 klo 16:40
Herkkäsormi mamma vai hidas kone?
112. leena28.8.2010 klo 16:44
mamma
kiitos. Olin sen jo ratkaissut, mutta epäilykseni heräsivät
Eljon 12.51 kommentista . Kaikki hyvin !
113. 028.8.2010 klo 17:12
EJlon vinkki oli siitä hyvä, että löysin saman kuvan
googlesta, kun lehdessä. En tunnistanut ulkonäöstä,
mutta sieltä löytyi laulajatar. On kiva tietää kuka siinä
kuvassa on.
114. Tuu28.8.2010 klo 18:18
Juutuin kapeakasvoiseen mieheen ratkaisun kulmassa. Saisinko vihjeen joltakulta rauhalliselta ja ystävällismieliseltä ratkojakaverilta...?
115. 028.8.2010 klo 18:34
Tuu.
Aikoinaan meillä poliittinen kulttuuripersoona.
116. Tuu28.8.2010 klo 18:49
Wallan ihastuneet kiitokseni Sinulle 0!
117. Jussi28.8.2010 klo 20:07
Saimmepas taas lauantaina päätökseen. "Kasvava tuntemus" oli epätoivo, kun helpoksi nimetään ja alhaalla keskellä vastusti kovin. Ei vienyt henkeä sentään - ja nyt vain taas pitkä aika odottaa seuraavaa.
118. [Pipsa]28.8.2010 klo 20:34
[Youtube: Tämän mainitun Tuulan:" Kuun poika" ja "Onko se Lenin", hienoja.]
119. [0]28.8.2010 klo 23:23
[Pipsa.]
[Kuuntelin niitä ja olivat tosi upeita!]
120. [Pipsa]28.8.2010 klo 23:47
0

[Hijo de la luna alkuperäisenä on toki moninverroin upeampi.]
121. [0]28.8.2010 klo 23:57
[Pipsa]
[Kuuntelin Stravaganzzan, sekä Haggardin versiot.
Olivat hienoa kuultavaa. Kiitos vinkeistä! :)]
122. [Pipsa]29.8.2010 klo 00:34
0
[Kuun poikahan tuli tutuksi Taru sormusten herrasta- elokuvaversiossa. Minusta Monserrat Caballen tulkinta on kaunis.]
123. apua29.8.2010 klo 08:08
Luulin jo saaneeni ristikon valmiiksi, mutta kauhukseni huomasin juuri äsken, että umpimusta pyörylä ylävasemmalla on ilman ratkaisusanaa. Eli, neljä muuta kirjainta pystyyn ovat paikoillaan, mutta keskimmäinen piilokirjain omenan klo 22 vieressä puuttuu!

Selasin kommentteja. Tämän taisi Tamara keksiä perjantaina klo 20:24, mutta minä en nyt. Mikä kumma pyörylä tuossa luuraa?
124. otv-a29.8.2010 klo 08:22
apua,
keitteletkö näin sunnuntaiaamiaiseksi puuroa?
125. apua29.8.2010 klo 08:24
Jo polttaa! Komento takaisin. Muuten suunnilleen samat sanat kuin Tamara.
126. lotto29.8.2010 klo 10:44
En kertakaikkiaan saa mitään selvää alaoikealla olevasta kuvasta. Yksi piilokirjain puuttuu ja sitä on paha arvailla jos ei vihjettäkään tiedä. Mitä tuossa kuvassa on, vai pitäisikö sanoa pitäisi olla?
127. Iikka29.8.2010 klo 10:49
Sunnuntaita kaikille.
Tunnistin ensimmäiseksi yläkulman laulajan, mutta
minulla tökkii oikea alakulma ja siinä olevan naisen kuva. Mulla taitaa olla lakupetteri väärin. Alarivin pitkä sanakin on auki, mutta onneksi täällä on monta, joilta saattaisi
saada vinkin...
128. Iikka29.8.2010 klo 10:52
Lotto. Et ole yksin pähkimässä. Minulla siis koko alakulma
ongelma. Ylälinnulle on pari vaihtoehtoa, muttei auta hahmottelu kulman ratkaisuun.
129. otv-a29.8.2010 klo 10:56
lotto,
helteiden jälkeen muistele viime talvea.
130. otv-a29.8.2010 klo 10:59
Iikka,
alarivin pitkä sana hyvin aktuelli näiden päivien mediassa. tumman miehen alaisen löydät muualata ristikosta.
131. Iikka29.8.2010 klo 11:24
Kiitos otv-a.
Tää taitaa alkaa hahmottua nyt oikeaan suuntaan.
Yksi kirjain on vielä auki ja se on naisen nimessä ylärivin vasemmalla. Kirjain koskee myös "pudistelut"-vihjettä.
Vai onkohan mulla se toinen naisnimivihje väärin.
(En tarkoita laulajatarta). Ihmettelee Iikka outoa muotoa
yleisestä naisen nimestä.
132. tuffa Porist29.8.2010 klo 11:44
Iikka, vaakanimi tavallinen, pystynimi outo...
133. mömmö29.8.2010 klo 11:44
Iikka
Ylärivin vasemmalla olevaa naisnimeä löytyy 30.
Taisin tehdä ennätykseni, kun sain jo perjantaina valmiiksi. (Severiltä hiukan myöhemmin varmistus)
Aurinkokin pilkistää ja meillä "kutimakerhon" avajaiset mökillä"!
134. Maria29.8.2010 klo 11:59
Iikka, tumman miehen alaisen lisäksi on samasta "yhdyskunnasta" vielä kolmaskin mies tässä ristikossa!
135. Tuohipää29.8.2010 klo 13:14
Ejlo,
Kiitos, ratkaisuni oli oikea ja sain varmistuksen sinulta ja googlelta.
136. Ullis29.8.2010 klo 13:43
Saisinko apua vielä VOI DIEDÄ HENGEN ala vaaka ja kuvavihje hanskassa neljä sormea pystyssä miinus K. Kaikki muut kohdat sain ratkaistua. Tämä oli kiva ristikko, kaksi edellistä olivat paljonvaikeampia.
137. PP29.8.2010 klo 13:54
Ullis, se hanska on ihan sileä. Hengen lähdön kohdalla ajattele vaikka sikaflunssaa.
138. L-a30.8.2010 klo 00:19
Pääsen yleensä vasta sunnuntaina ristikon kimppuun, ja nytpä sujuikin sukkelaan. Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olette jokseenkin keskellä, kissankulmalaisesta hiukan oikealle olevasta, vihjeen TUMMIA tuottamasta sanasta (4). [Jos joku on provosoivasta kirjoittelijasta huolimatta täällä.] Minulla lyö tyhjää nimen kaltainen tulos...
139. 030.8.2010 klo 00:35
L-a.
Sudanin neekeriheimo ja kieli.
140. 030.8.2010 klo 00:46
Suomalaisen naisen lempinimi monikossa.
141. L-a30.8.2010 klo 09:05
0,
Kiitos, valvoitpa pitkään!
142. työmies30.8.2010 klo 09:25
0,
Sudanilainen heimo ja kieli.
Suosittelen tuon n-sanan välttämistä.
Lipsahtaa helposti oikeasti väärässä
paikassa.
143. toinen taata30.8.2010 klo 10:00
0
heimo on Suomessa käytössä oleva ETU- ja sukunimi.
144. 030.8.2010 klo 13:49
toinen taata.
Tiedän, että on myös sukunimi. Esim. erään kuuluisan
ravihevosen omistaja.

L-a.
Unohdin sammuttaa koneen ja lukiessani sängyssä
muistin ja samalla kurkkasin onko kukaan käynyt ja
sinähän olit, joten vastasin n. 15 min. sinun jälkeesi.
Yökukkujia siis olimme :)

Työmies.
Minulla on ristikkokirja ja kurkkasin siitä, että varmasti
tulee oikein ja niin siinä todellakin oli ja siteerasin.
Nyt vasta huomasin, kun luin kommenttisi. En todellakaan
käytä sitä sanaa.
Oli kiire sulkea kone enkä tarkastanut kirjoitustani.
Olen pahoillani. :-(
145. G30.8.2010 klo 15:21
Valmis ollu jo vähän aikaa, jäi mietityttämään ala-oikealla 5-kirjaimisen eka; mikä lie pelto kuvassa... Tosin vain yks talvinen sana sopii? Eli jos jollain on mikroskooppi niin vois tarkistaa vaikkapa kuvan vuodenajan =D
146. Jussi30.8.2010 klo 15:53
G: Talvinen kuva ilman muuta ja taustalla iso auto, saattaa olla auraushommissa. Ei siihen tosiaan saa muutakaan järkevää sanaa :-)
147. 030.8.2010 klo 15:55
G.
Ei auttanut suurennuslasikaan. Talvisen laitoin.
Ei siihen minunkaan mielestäni muu käy.
148. Jussi30.8.2010 klo 16:52
G, 0: ...ja sittenhän on ajateltava, ettei sanan ensimmäisenä olevaan sokkokirjaimeen periaatteessa saisi laittaa vaikeaa.
149. iso S31.8.2010 klo 12:37
No niin, kahden ylivaikean jälkeen palattiin kohtuuteen. Ei tätäkään tietysti voi suositella aivan aloittelijalle, mutta jonkin verran ratkonut sisupussi voi onnistua. Laaja Hesarin oppimäärä ei ole välttämättä tarpeen, mutta auttaa kyllä paikoitellen.

Lehto käyttää aika paljon hämäräperäisiä nimiä, mutta onnistuu usein ripottelemaan ne ympäri ristikkoa niin että niiden aiheuttama vaikeus jakautuu tasaisesti. Tässä oli jonkin verran kasaantumista: yläreunassa Clapton, Banks ja Karel (näistä kaksi ensimmäistä tunsin) ja vasemmassa reunassa Jermo, Aasian raha ja Sarlin, kaikki lienevät Hesarin ristikoista tuttuja (rahasta en mene takuuseen).

Vasemmassa yläkulmassa oli tylsästi kolme samanaiheista ylimalkaista vihjettä: naisnimi, naisnimi ja naisnimiä. Yksi näistä nimistä on äärimmäisen harvinainen ja nimipalvelun tiedoista on mahdoton päätellä onko se useammin naisen vai miehen nimi. Molemmilla sukupuolilla se esiintyy kolmella aikajaksolla merkinnällä "alle 5" ja summana "alle 15". Joka tapauksessa se ei ole vain naisnimi. Muuten olen sitä mieltä että summa on laskettu turhan suureksi: kolme kertaa enintään neljä on "alle 13". Tästä summan väljyydestä ei tietenkään voi syyttää Lehtoa.

Huumorin kukka oli aika lailla lepovuorossa. Sitä osastoa edusti kunniakkaasti "toinen reitti" (7).

Minulle tämä vaikeusaste oli aika lailla osuva. Kynä joutui pitämään tuumaustaukoja (se on meistä kahdesta se terävämpi) mutta ristikko ei silti tuntunut elämäntehtävältä. En kuulu niihin joiden mielestä ristikko on sitä parempi mitä kauemmin sen ratkaisuun kuluu aikaa.
150. lars31.8.2010 klo 16:07
Ratkaisin tämän terassilla,meni melkein puoli tuntia..aika vaikea muttei mahdoton...
151. larissa31.8.2010 klo 16:24
Kenellehän tuo tieto oli tarkoitettu ja
kukahan sen uskoo ! ?
152. työmies31.8.2010 klo 16:28
Juica Toijalasta ratkaisi tän vartissa
pimeässä komerossa mustekynällä vasemmalla kädellä.
Juica on ollut aina hyvä ratkomaan ristikoita.
153. (Jussi)31.8.2010 klo 16:33
Niin no, kyl määki Toijalassa ja ainaki jos terassilla ja humalassa...
154. marilyn31.8.2010 klo 17:26
Iars
Annatko apua, kun mulla oikea yläkulma mättää, siis ne tuohitossukat ,saapikkaat, vai mitä ne ovat?Samalla ehkä selviäisi alhaalla oleva ihminen, onko mies vai nainen
155. G31.8.2010 klo 17:33
Marilyn, se on se millä Iars leikki leirintää siellä missä asu ekat 18 vuotta =P
156. 031.8.2010 klo 18:19
marilyn.
Jos tarkoitat vastausristikon yläpuolella olevaa henkilöä,
niin kyseessä on kuuluisa mieskoomikko ja elokuvantekijä.
Vakionimi myös näissä ristikoissa.
157. 031.8.2010 klo 18:55
marilyn.
Tuohivirsuista käytetty harvinaisempi sana.
158. liena31.8.2010 klo 20:46
Olen vasta nyt ratkaissut ristikon ja voin sanoa, että ei ollut vaikea.

Luin koko keskustelurimpsun ja ihmettelen, onko täällä kaikki ihan viisaita, kun...

Jose Armandolle piiskaa,

O:lle sanoisin, että miten Sinäkin alennuit...

Opettajalle jäitä hattuun! Nykykoulussa sitä tuppaa kai stressaantumaan...
Toivottavasti et ole oppilaillesi noin pilkallinen.

puoliviksulle taas, että eihän lukemani perusteella
opettaja ollut suinkaan roskakori, vaikka käyttäytyikin rumasti.

Kuulemiin taas!
159. marilyn31.8.2010 klo 21:36
liena
nähtävästi en ole viisaammasta päästä, koska pitää pyytää apua,kiitos saitin osaaville,uskaltaakohan täällä näyttää tyhmyyttään vielä?
160. Jussi31.8.2010 klo 22:33
Tottakai täällä saa kysyä apuja. Aiemmin olit vailla oik. yläkulman tuohijuttujen nimeä. Ei se sana ole nykysuomea. Tiedätkö sellaisen nettiapujutun kuin RISTIKKOSANAT.NET? Mene sinne ja naputtele sitten vaikkapa "virsu". Sillä pitäis päästä jo alkuun. Onnea!
161. liena1.9.2010 klo 09:48
Olen juuri maalle lähdössä, mutta uteliaisuudessani vilkaisin taas tänne, ja

marylinelle sanoisin, että juuri tähähän varten tämä palsta on, että autetaan toisia. Tietenkään ei saa valmiita sanoja antaa. Kysy ihmeessä vaan, vaikka itse en juurikaan ehdi vastailemaan, koska käyn täälläm harvoin.
Olen itsekin saanut apuja, ja näitä heti perjantaina täyttäneitä on tarpeeksi. Kiitos heille!

Olen nähnyt täällä tosi hauskoja kommentteja ja hauskoja vihjeitä, että huumorintajuista, fiksua porukkaa löytyy.
Tuollaiset uudet (?) nimimerkit tuppaa joskus tulla ärsyttämään, mutta ei siitä kannata välittää.
Lähden tästä tatteja tavoittelemaan.
162. Iikka1.9.2010 klo 16:38
Iikka taitaa olla "viimeinen mohikaani", joka sai ristikon täyteen nyt. Ensin tuntui helpohkolta, mutta muutamat
kohdat muhivat yön yli ja toisenkin. Kyllä huumoria tahtoisi
mielellään lisää, kuten tässä aiemmin oli eräässä ristikossa.
Lienee laatijallakin, kuten kaikilla, erilaiset fiilikset ajoittain.

Kohta on taas perjantai ja ehkä muutama vihje, joka johtaa
tutkimaan karttojakin:-)

Lystiä loppuviikkoa kaikille!
163. apuva1.9.2010 klo 17:07
Lähettäjä: Jylhähalinen 27.8.2010 klo 15:43

"se ei ole minun toivomukseni, vaan laatijoilla on yhteisesti sovitut pelisäännöt ja tämä on yksi niistä".

Piti tämäkin vielä kokea. Täällä roikkuvat ovat jo pahasti dementoituneita yli-ikäisiä.
Mistä sen nykysuomen sanakirjan tähän nappaisi. Onkohan sen joku jo kirjoittanut puhtaaksi.
Sitten kun vielä saisi tietoja siitä yhteisestä laatijoiden kokouksesta.
164. -p-1.9.2010 klo 17:11
Kenen kasvot on keskellä yläriviä seilaavan Viking Linen alapuolella? En löydä ratkaisulle varmistusta.
165. Jussi1.9.2010 klo 17:16
-p- Loviisaksi otaksuin.
166. pelaaja1.9.2010 klo 17:39
Voihan Jussi,
hyvä kun ehdit ensin. Samaa naamaa katsellaan mutta olin laittamassa hänet siihen toiseen rooliin, jossa hän ei ollutkaan (piti tarkistaa ihan).

apuva,
vaikka näköjään oletkin menettänyt toiveesi saada enää uusia kokemuksia ("Piti tämäkin vielä kokea" ->alleviivaan tuosta KIN VIELÄ) niin älä lannistu. Jospa sittenkään et ole liian vanha siihen kykenemään.
167. -p-1.9.2010 klo 17:54
Naama selvisi, kiitos Jussille.
168. Potter1.9.2010 klo 18:18
[Terveýset taalta Turkýsta. Rýstýkoýsta eý nay vilahdustakaan, seuraavaankaan en ehdý mukaan ainakaan ennen alkuviikkoa. Liian kuumaa ja ja kosteaa (35 astetta ja 100 % kosteus)]
169. [0]1.9.2010 klo 20:44
[Potter.
Kiitti terveisistä. Eikö meidän reilun kuukauden
pituiset helteet riittäneet? ;-) Piti mennä vielä jatkamaan
sitä nautintoa Turkkiin. Tervetuloa kotimaan raikkaisiin
syyskeleihin.]
170. [Pipsa]2.9.2010 klo 21:50
[Liena]

[Oikeinpa tavoittelet, kun tavoittelet tatteja nyt. Olin tänään tyttäreni kanssa syksyn ensimmäisellä sieniretkellä.

Olimme metsässä vajaat kaksi tuntia ja keräsimme tatteja ja haperoita, vähän karvalaukkujakin ja kangasrouskuja. Nyt nousee herkkutatti, punikkitatti, kangastatti.

Saaliimme oli kaksi täpötäyttä muoviämpäriä ja vielä polkupyörän etukori täynnänsä lähestulkoon vain tatteja. Njami.]
171. Pipsa2.9.2010 klo 22:05
Jylhähalinen

Mikä saa sinut jylhästi jylisemään vielä seuraavana sunnuntaina, kun sinä olet niitä Lienan mainitsemia jo perjantaina ennen aamulypsyä noin vain ritistikon ratkaisseita.

Jyliset monesti keskustelun avanneena ja olet vaiti sen jälkeen.

Oliko syynä jotakin liittyen NSSK:hon tai johonkin muuhun. Selitä, pliis.
172. Pipsa2.9.2010 klo 22:36
Jylhähalinen
Jylhähalinen

Minun NSSK:ni on vuodelta 1967.

Ratkaisusanalle ristikon "ISTUIN" se antaa: "puhek. vars, ravintolassa vietetyt illanistujaiset."

No, mitäs sitten, laatija on laatinut vähän vähätellen ratkaisijoitten nokkeluutta tai laatinut tietämättä laatijoiden lähdekirjallisuutta, anna nyt olla vain niin, että laatija laatii, me ratkaisemme.
173. lopettelijatar3.9.2010 klo 20:29
Ilmeisesti näiden HS-säikeiden viestien määrä on joka viikko kutakuinkin sama, oli sitten asiaa tai ei. Tässäkin säikeessä keskustelu pyöri ihan jossain muualla kuin viikon ristikossa. Itse tulin etsimään vihjettä tuosta vasemman yläkulman räpylän viereisestä naisimmeisestä, jonka myös löysin pitkän kelauksen jälkeen. Kiitoksia vaan/vain.
174. Pipsa4.9.2010 klo 19:34
lopettelijatar

Tulihan jo tuhannesti todetuksi, että sen räpylän viereistä naisnaamaa ei haluttukaan tunnistaa nimellä vaan asuinpaikalla, tulihan tuhannesti?

Mitä sinä ihan oikeasti vikiset siellä? Ei tämä säie ole mikään "Tilaan ja saan sen, mitä tilaan- juttu".
175. 04.9.2010 klo 19:57
Pipsa.
On parempi ettei käytä turhan ikäviä sanoja.
Annetaan nyt olla.
176. Pipsa4.9.2010 klo 20:04
0

Ootsä niin viisas, että.

Annetaan nyt vain olla.
177. ;-)4.9.2010 klo 20:07
Tehkää niin kuin 0 tekee. Laittaa aina hymiön keljuilun perään. ;-)
178. Pipsa4.9.2010 klo 20:40
;-)

Eihän niin tee edes joskus 0:kaan, hei haloo beesaatko?
179. Ananias6.9.2010 klo 14:30
Ananiaalla karseeraa taas kohta, joka näemmä muilla ei. Ylärivissä on hevonen ja kiesit, ja siitä en saa sitten millään syntymään sanaa, joka rimmaisi minkään vaakasanan kanssa. Olenko YKSIN ongelmallisen kohtani kanssa?
Ja mitähän siltä mummoltakin meni, kun "kaik mänj"?
180. Juho6.9.2010 klo 14:38
Ananias, hevospelit pirssissä viittaavat entisiin aikoihin, eiköhän se karjalaismuori omalla kielellään haastele tuohon tapaan.
181. Ananias6.9.2010 klo 15:01
Jumankekka: Kiitos, Juho!
Villakoiran ydin löytyikin telttamallista. Kyse ei näemmä ollutkaan "Olvi"-mallin teltasta (tässä tuli myös vanhan ajan Lännen vankkurit mieleen), vaan sellaisesta maan alla kulkevasta telttamallista.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *