KESKUSTELUT > RISTIKOT > PUPE 5/2010

5687. PuPe 5/2010

Eki13.8.2010 klo 03:54
Olen lähdössä matkalle muutamaksi päiväksi, joten tiedotan vain, että uusi Punainen Pelikaani ilmestyy aikataulun mukaisesti tänään.

Suurin uutinen on mukana oleva Antti Viitamäen visainen aukeama. Muista Antin ristikoista ei ole varmuutta, mutta nautitaan tästä sanojen ilotulituksesta tässä vaiheessa. Voin puffina kertoa, että monia sanoja ei taatusti löydy kovista kansista mutta ovat silti messeviä kaikki tyynni. Vihjeiltään ei ole suinkaan Antin mahdottomimpia.
2. Kaapo Jupina13.8.2010 klo 12:36
Hyvä, että Antti jatkaa laadintaa.

Kohta katsotaan, onko taso pysynyt entisellään vaiko parantunut.
3. Jukkis17.8.2010 klo 10:56
Jos useita sanoja keksittynä Viitamäen ristikkoon.

Näköjään Pelikaanissa(kaan) ei ole huomattu, että postimaksut halpeni elokuun alussa.
4. Eki17.8.2010 klo 11:19
Ei todellakaan huomattu. Itellan sekavilta sivuilta löytyi edelleen vanhojakin hintoja. Tosin en sano mitään varmaa niistä, sen verran hankalaa on hintojen etsintä.
5. PL17.8.2010 klo 14:43
Eipä ole uusinta PuPea näkynyt postilaatikossa, lehtipisteissä sen sijaan näin eilen. Joko olen unohtanut maksaa laskun tai Itella on sekoillut myös jakelussa. Sormet jo syyhyvät päästä ristikoiden kimppuun, lomaakin on vielä jäljellä.
6. Juhani Heino18.8.2010 klo 17:09
Ei liity aiheeseen, mutta tällaisen tuotemerkin näin yhdessä kassissa:
-http://www.roode-pelikaan.be/BE/default.aspx
7. Tamara18.8.2010 klo 17:55
Meikäläinen sai kyseisen lehden postin tuomana jo viime perjantaina 13. päivä! Siinä on tosiaan Antti Viitamäen kolmen tähden aukeama, jota en kylläkään itse pysty ratkomaan. Mukana näyttää olevan myös vanhanajan "HÖYRYRISTIKKO". Sellaisesta tykkään! Mutta "SANAKEHIKOSTA" aloitan juuri nyt!!!
8. Tuomas L.18.8.2010 klo 23:38
Pihlajamäen visaisessa (s. 27) on kiintoisa kohta. Vasemmalla ylhäällä on ruutu, josta lähtee valkea vaakasana (KASINOLLA) ja vihreä pystysana (pääkuvaan liittyvä). Olisiko kuitenkin niin, että oikeasti vaakasanan pitäisi olla vihreä ja pystysanan valkoinen?

Kiintoisaa tuossa on se, että ratkaisusanat sopivat vihjeisiin myös näinpäin, mutta toisinpäin ne tuntuisivat sopivan vielä paremmin.
9. Marco Poloinen19.8.2010 klo 00:15
Huh huh! Kerrankin piti Ekin esittely kutinsa päätösaukeaman kohdalta. Eipä ihme, että AV ei ehdi myötäänsä tuommoisia värkätä; arvelen näet, ettei tuo ole ihan hetkessä laadittu. Ratkottu ei ollut ainakaan!

Pakko oli muutaman sanan tiimoilta pistäytyä googlen tykönä, muuten olisi tuskin tullut valmista. Aika rajallinen tuo meikän tieto- ja muistipiiri ja osa ratkaisusanoista oli selvästi ko. piirin ulkopinnalla.

Monessakin (enimmäkseen positiivisessa) mielessä Ihan Mahoton Ristikko!
10. PP19.8.2010 klo 20:58
Huh huh! Tunteja meni, valmista tuli! Viitamäki osaa kyllä saada aivot solmuun. Marco Poloisen sanoin: Ihan Mahoton Ristikko!

Mitäs nyt tehdään, kun koko PuPe on täytetty?
11. Jukkis19.8.2010 klo 21:06
Mitäs nyt tehdään kun PuPesta on täynnä käärme, ja Viitamäessä on n. 10 sanaa?
12. PP19.8.2010 klo 22:02
Taisin vähän narrata. Käärmeen annan aina suosiolla kaverin ratkottavaksi. Älä murehdi, Jukkis, vielä ehtii. Minä vain olen niin hätikkö ja hökäle, että valmista pitää tulla pian, muuten tulee keskenmeno eikä ole kiva jatkaa kerran kesken jäänyttä.
13. Jaska19.8.2010 klo 23:29
Mahoton - hedelmällinen, mahollinen - hedelmätön?

Eka istunto Viitistä takana, ja se oli pitkä. Valmista lupaavasti jo 60 prosenttia. Saankohan kunnolla nukuttua, kun halajan päästä jatkamaan heti aamuistunnossa...
14. Marco Poloinen19.8.2010 klo 23:47
Nuin'ikkäänniippä aattelin...
15. Tuomas L.20.8.2010 klo 00:17
Keskiaukeaman ristikossa on yksi raskaan sarjan asiavirhe. Veikkaisinpa jokaisen ratkojan huomaavan.
16. PP20.8.2010 klo 08:23
Niin on. Eki myönsi sen toisessa säikeessä.
17. siirto20.8.2010 klo 10:16
Lähettäjä: Tuula V. 20.8.2010 klo 09:40 Punainen Pelikaani 5/2010

PP on ristikkolehtien kuningas ja kestosuosikkini. Tyylipisteet notkahtivat kuitenkin pahasti uuden nron sivulla 26 olevassa Harto Hakosen ristikossa, joka on paikoin täyttö- ja käyttökelvoton. Valokuva-vihjeet ovat liian pienikokoisia ja tuhruisia. Muita rikkeitä ovat mm. fakki-sanat, keinotekoiset sanat, vieraskieliset vihjeet/vastaussanat, (kuva)vihjeen ja vastauksen logiikan ontuminen. Vaikea saa olla, mutta ei huono. AAAAAAAARGH
18. Jaska20.8.2010 klo 13:02
Minä puolestani totean, että Hakosen kuvat ovat paljon parantuneet sitten sen ekan hirvityksen. Vain pari epäselvähköä on tässä ristikossa.

Värit ovat kyllä sinänsä tarpeettomia muuten kuin kuin vihjeenä tai sen oleellisena osana. Miksi ratkojaa pitää kiusata esim. vihjeruudun vihreällä pohjalla, jolla pienikirjaimiset vihjeet ovat enemmän ja vähemmän vaikealukuisia?

Kuka kaipaa tällaista tarpeetonta kikkailua? Mahdollisesti joku abnormi poikkeusyksilö. Onko asiaa gallupoitu? Tuskinpa. Ei oikeastaan ole tarpeenkaan. Kerron tuloksen etukäteen. Yhtään purnausta ei tulisi, jos toteutuksissa palataan hillitympään eli selvempään värien käyttöön. Paitsi ehkä juuri toteuttajilta, jotka eivät haluaisi toteuttaa tätä tuiki tarpeellista tot(e)u(t)usrevisiota.
19. tonimikael20.8.2010 klo 14:09
Olen laatija Toni Pitkälä ja tässä vaiheessa pyydän anteeksi värimaailmaani lähinnä tämän lehden ja muiden lähimenneisyydessä ilmestyneiden ristikkojen osalta. Ristikoitteni taustavärit ovat menneet pahasti liian tummiksi. Minulla on uusi tietokone, uusi tulostin ja uusi versio Corelista. Se mikä näytöllä on näyttänyt vaalealta, ei sitä ollutkaan paperilla. Vahingosta ja vahingossa viisastutaan kuitenkin! Ratkontailoa kaiken tämän harmin keskellä kuitenkin toivotan! Ja pilkkeisiä silmäkulmia (paitsi halonhakkaajille)!
20. Jaska20.8.2010 klo 18:52
Se kuuluu kyllä vihjeittesi topteniin, on jäänyt elävänä mieleen ja pysyy. Paikka oli keskustasta vähän kaakkoon. Sanaseppo joskus puoli dekadia sitten. Vai oliko se sinun koviksesi. Pätkii. Taidan kallistua sittenkin Skyttään.
21. RA20.8.2010 klo 19:18
'Pilkettä silmässä' oli Sanasepossa ainaskin kerran Pallosen Teemun ja Mäkelän Markun ristikossa. Ja paikka oli keskustasta aavistuksen lounaaseen. Kuvavihje.
(... muistelisin ...)
22. Jaska20.8.2010 klo 19:28
Joo, Mäkelän kuvahan se on ihan selvästi. Oikea silmä, siis ristikossa vasen. Lounaaseen? Voisnko olla niin sekaisin. En usko, ellen näe. Pahus, kun ei löytynyt enää vuoden 2005 lehtiä, mihin lie joutuneet. Vanhin on 1/2006, jossa väitettiin olevan Joulusepon 2006 ratkaisut. Niin että sattuu sitä paremmissakin piireissä.
23. maatu21.8.2010 klo 16:50
Olipa kiva nähdä, kun laatijatkin käyvät näillä sivulla! Toni, vanha rouva fanittaa Sinua satasella!!!

PuPe kun tupsahti postiluukusta, en uskaltanut edes avata, koska olin päättäänyt säästää ratkontaa hieman myöhempään ajankohtaan. Sitten toissa päivänä ristikko(mies)ystäväni soitti ja valitti, ettei saa Harto Hakosta valmiiksi. Pakkohan lehti oli illalla ottaa näppeihinsä, eikä aikaakaan, kun Hakonen oli valmis. Mutta Hakosta kohtaan meikämuijalla on hieman ristiriitaisia tunteita: En minä niistä kuvista paljon tolkkua saa, mutta saahan ristikon ilman vihjeitäkin täytettyä ja sitten voi yrittää selvittää käyvätkö ratkaisusanat vihjekuviin??!! Hakosen kohdalla sekään konsti ei läheskään aina auta. Hauskaa se säheltäminen kuitenkin on :)

Mitä mieltä muut olette Hakosesta? Nautitteko vai haudotteko kostoa, kuten tuo samainen ystäväni: "luuvitosta näyttäisin, jos vastaan tulisi".
24. tonimikael21.8.2010 klo 17:03
Nyt kirkastui päivä Pitkälän vanhoitse rouvitse, kiitos Maatu! :))
25. Joonas21.8.2010 klo 20:39
Mun mielestä kai Tonin ristikoiden tummempi taustavärimaailma on raikasta vaihtelua pastellisävyille, graafinen ilme on nyt "terävämpi" ja särmikkäämpi.
26. Marco Poloinen21.8.2010 klo 21:08
Hakosen ristikoita ratkoessa sinkoilee aatos ristiriitaisesti kerrasta toiseen. Tosin särön intensiteetti on laskenut (syystäkin) muutaman ensimmäisen ristikon jälkeen, ihan niin kuin Jaskakin totesi.

Joka kerran niistä on löytävinään muutamia hienoja jippoja ja viittä vaille -ahaaelämyksiä, mutta epäselvistä ja täysin/osin asiaan liittymättömistä kuvista ja väreistä johtuva ajatuskuvion hajoaminen riipoo aina vaan.

Pohjimmiltaan aika sopuisana tyyppinä esittelen luuvitosta vasta pakon edessä, mutta olen kyllä aika hyvä äänestämään jaloillani... vai olisikohan tuo tässä tapauksessa kädelläni!
27. harto hakonen21.8.2010 klo 23:10
Just noin, tunteita vaan kunnolla esiin. Se onkin olennainen osa ratkonnassa, eikä jätä ketään kylmäksi, kunhan saa agitoitua groteskilla tavalla. Ehkä värien intensiteetissä on vielä intrattavaa. Teema onkin abstrakti, joka KYSYY JÄRKEÄ, kuten Dalin MUISTON PYSYVYYDESSÄ. Tosin tämän moni haluaa ilmeisesti unohtaa, eikä jää muistoihin kummittelemaan pitkäksi aikaa. No, ehkä tämä avantgardistinen näkemys saattaa nousta vielä suosioon ensi vuosistuhannella.
28. ,-viilari22.8.2010 klo 10:04
Taattua Pelikaanilaatua. Kakkosista on aloiteltu. Kumman vaikeilta tuntuvat - onko vaativuustatoa nostettu, vai onko ratkoja kesäterässä?
Ristikoiden sanasto varmaan tarkastetaan useassakin vaiheessa, mutta miten on vihjeiden laita?
s. 14 Auri Saaren ristikossa oli vihje NORPPA, ratkaisusanaksi tuli hylkeenpoikasta tarkoittava sana.
Mutta muidenkin hyljelajien, esim. harmaahylkeen poikasia kutsutaan samalla nimellä! Yhteys on sama kuin sanaparissa AASI - Varsa.
s. 16 ristikossa oli vihje SUVIVI ja ratkaisusana kuvasi ihon hilseilyä.Minun aivoni ainakin menivät solmuun logiikkapolkua hakiessani.
29. Kaapo Jupina22.8.2010 klo 13:42
Kyllä se SUVIVI on ihan helppo, kun jaksaa vähän sommitella.
30. Kata22.8.2010 klo 15:55
Harto Hakoselle:-Mitähän.jos tekisit omalla tyylilläsi edelleen, mutta ajattelisit,että valtaosa ratkojista on ikäihmisiä,jotka nyt joutuvat tiirailemaan suurennuslasin kanssa kuviasi ja tekstejä niitten kulmissa.-Eli yksi teemaristikko meille tavallisille tallaajille!-
31. ,-viilari22.8.2010 klo 17:51
Sommitella voi miten haluaa, mutta sommittelun logiikan tulisi selvitä vihjeestä- ei vasta jälkikäteen järkeilemällä.
Pannaan vihjesanaan SUVEN tilalle synonymi, mutta entä se vokaaleiden paikkojen vaihto?
Joillakin tahoilla on tapana etsiä numero 666 - pedon luku mitä merkillisimmistä yhteyksistä ja sitten kertoa sen merkitsevän jotakin (?). Muuan skeptikko johti ko luvun kossupullon dimensioista ihan piruuttaan- ei ollut temppu eikä mikään, kun päämäärä oli selvillä. Logiikasta ei tietysti ollut tietoakaan..
32. RA22.8.2010 klo 18:34
Hannu Salokankaan (s. 16) SUVIVI (6) on mielestäni aivan mahdollista keksiä suoraan vihjeestä. Vihje harhauttaa kyllä kokeilemaan ensin kaikki selkeämmät sananrakennukset, mutta kun niistä ei synny mitään järkevää sanaa, niin...
33. harto hakonen22.8.2010 klo 19:19
Kyllähän se käy Kata, mutta vihjeruudun koko on noin cm x cm, se on aika pieni ala, yllättävän pieni. Ei siihen vihjettä aina saa osumaan. Joskus vaan paperilla vihje näyttää erilaiselta miltä sen olisi alun perin pitänyt näyttää. Ei sitä vaan aina saa onnistumaan, ei ole helppo homma vaikka niin ehkä luulisi.
34. kari kämäräinen22.8.2010 klo 19:30
Mielestäni sentti x sentti kokoiseen vihjeruutuun ei kannata sijoittaa monimutkaista piirrosta tai varsinkaan valokuvaa. Niistä ei ota selvää nuoretkaan ikäihmiset!
35. Kravattimies23.8.2010 klo 06:19
,-viilari

Logiikka selviää vihjeestä ilman vokaalien vaihtelua.

1) poista ratkaisustasi ne kirjaimet, jotka ovat osa synonyymiä
2) poista jäljelle jäänyt kirjainketju vihjeestä
36. Jaska23.8.2010 klo 10:34
Asiahan ei minulle kuulu, mutta minkä takia porukka täällä tekee kaikkensa paljastaakseen Punaisen Pelikaanin 5 tietyn ratkaisusanan? Olemmehan tietoiset ylläpidon suosituksesta pysytellä avitusselibaatissa ratkaisujen lähetysajan loppuun saakka, poikkeuksena himojensa hillintään kykenemättömät Aulis-fanit HS-säikeessä.
37. RA23.8.2010 klo 10:57
[Zori. Oletin, ettei tuo oma kommenttini olisi ollut sanan paljastamista, vaan pikemmin varsin yleisluonteinen toteamus.]
38. Epät.23.8.2010 klo 11:33
Tajusitteko muut s. 27 pääkuvan ja ratkaisusanojen yhteyden? Minulle ei aukea vaikka ristikko on täytetty ja 101 %:sti oikein!!
39. Tuomas L.23.8.2010 klo 12:06
Se sana, johon pääkuvasta näyttää nuoli, kertoo ristikon teeman. Kaikki vihreät sanat voivat liittyä siihen.
40. Epät.23.8.2010 klo 12:27
Tuomas
No niinpä onkin. Kiitos Sinulle!
41. Apina8.9.2010 klo 16:04
Viimeisen Pupen taka-aukeama oli mahtava. Monta päivää meni sitä vääntäessä, mutta ratkesihan se viimein. Voi mikä voitonriemu! Muuten toivoisin Pupen tiukentavan linjaansa vaikeammaksi, se kun on yleensä selvitelty parissa päivässä ja seuraavaa saa odotella sitten pari kuukautta. Pupe on kuitenkin paras ristikkolehti (loppupäästään) Suomessa tällä hetkellä. En vaan ymmärrä miksi siinäkin yli puolet pitää olla lähes läpikirjoitettavia kuten Mustat ja Passelit ym... Niin no vastaushan on tietysti ettei sitä sitten kukaan ostaisi....
42. Jaska8.9.2010 klo 17:08
Vuoden vaikein ristikko oli tämä Apinan riemukkaasti selättämä viitis. Minulle oli sen verran karmea urakka, etten siitä selvittyäni jaksanut järin hillittömästi juublata. Oli siinä markiisi näyttämättä tiensä löytänyt...

Vasen puolisko oli tosin vain hieman terästetty kovis (yksi täysistunto), mutta oikea vielä titaanilla silattu pahis (kolme vähän lyhyempää, kun ei pää enää kestänyt kerralla täyspitkää). Tunteja en laskenut, mutta tusina ei lie ainakaan
yläkanttiin.

Mutta masokisti himoaa aina vaan lisää! Toipuminen vie kuitenkin aikansa, joten kaksi kertaa vuodessa tällainen superviitis olisi toiveissa. Kelpuutan toki muutkin laatijat, jos vain luonto antaa periksi tinkiä nykyisestä joskus liiankin humaaniin suuntaan lipsuvasta linjasta. Tulee mieleen ainakin nimikirjaimet TP...
43. Onerva12.9.2010 klo 17:26
PuPe on vaikeustasoltaan ihan sopiva. Nytkin Hakosen, Pitkälän ja Viitamäen ristikoissa menee loppuaika seuraavan lehden ilmestymiseen. Näissä ei ole vielä sanoja juuri mitään. Hakosen idea on hyvä, mutta kuvien pitäisi tosiaan olla selvempiä/vaaleampia. Mitä ihmettä näette esim. 3. kuvassa vasemmalta ylhäältä?
44. pirjo15.9.2010 klo 22:48
Aluksi Hakonen tuntui melkein luotaantyöntävän vaikealta, mutta kun muutama sana oli pakerrettu, alkoi erilaisuus kiehtoa. Kyllä minulle sopii tämäkin vihjeytys, antaa tulla lisää vaan! Vaihtelu virkistää :-)
45. Tuomas L.26.10.2010 klo 11:49
Tästä näyttää nyt palautusaika umpeutuneen, joten voinee kysyä paria vaivaamaan jäänyttä asiaa.

Hakonen s. 26, vihje "Sai Finlandian" = LAURA. Mihin tässä viitattiin? Ainakaan kirjallisuuden Finlandia-palkintoa (juniori- ja tieto-Finlandiat mukaan lukien) ei ole koskaan saanut kukaan Laura.

Mainitsin jo Pihlajamäen sivun 27 tehtävän, jossa vihreille riveille tulee johdettavia asioita. Vasemmalle ylös tulee vihreälle riville PELI, jolloin vihjeestä "kasinolla" tulee PANKKI. Sopii sinänsä, peliä voi tietenkin johtaa ja kasinolla on varmaan jossain mielessä pankkikin, mutta olisiko kuitenkin tarkoitettu toisinpäin? Pankinjohtaja ja kasinopeli? Vihjeiden sijoittelukin vihjaisi tuohon suuntaan.
46. Pertsa26.10.2010 klo 11:52
Tuomas L., miten olisi iskelmä-Finlandia.
47. Pelikaanimies26.10.2010 klo 12:06
Tämä oli aika ovela vihje, joka oli itse asiassa Ekiltä. :D
48. Jaska26.10.2010 klo 14:13
Kyllä kasinolla on pankki, ja se voidaan jopa räjäyttää!
49. EJlo26.10.2010 klo 15:43
Tosiaan, nyt kun lähetysajan takaraja sivuutettiin, niin kysynpä; mikä TIE tuli siihen Harto Hakosen 3. vaakaan vasemmalta ylhäältä ja mitä ääniä ovat vasemmalta ylälkulmasta 5. sarake pystyyn ?
50. Marco Poloinen26.10.2010 klo 17:22
EJlo, tosi selvästihän siinä on KUPPILATIE ! Itse tosin hokasin sen sitten kun sain ensin kaikki muut kohilleen.

Pystyyn tuli TAITEILUÄÄNET .
51. EJlo26.10.2010 klo 17:51
Kiitos Marco Poloinen
Jos tulet jo torstaina Kirjamessuille niin voisin tarjota kupposet kuumaa ?
52. Marco Poloinen26.10.2010 klo 21:25
Eiköhän se järjesty...
53. +26.10.2010 klo 21:45
(Säikeen otsikko: PuPe 5/2010)
54. Marco Poloinen26.10.2010 klo 21:58
[ Laitan sulkumerkit noille edellisille kolmelle sanalle tähän perään: [ ] ]
55. Kasperi28.10.2010 klo 12:31
Viitamäen loppuaukeama oli hyvä! Aikaahan siinä meni tuntitolkulla, mutta yhtään kohtaa ei jäänyt ymmärtämättä loppujen lopuksi. Just hyvä!
Sitä edeltävä (edellisellä sivulla) tavuristikko jäi alkutekijöihinsä taasen kerran ja alkoi aikakin loppua kesken... Palautuspäivänä klo 14:00 sain viimeisen sanan Viitikseen ja 14:15 laitoin postilootaan. Kärmes jäi taas oman onnensa nojaan, se on mielestäni väärässä paikassa tuolla viimeisellä sivulla :(
56. VeiLeh19.11.2010 klo 13:24
Hakosen ristikossa oli vihje, jossa oli kuvattuna kanto juurineen ja lapsi. Tulikohan ratkaisusanaksi "kohtaus"?
57. Marco Poloinen19.11.2010 klo 13:52
Onko varmasti kyseessä PuPe 5? Ei ota sattuakseen silmiin...
58. Marco Poloinen19.11.2010 klo 14:00
Hatara muistini ei kyllä kerro, oliko lehdessä useampi HH:n ristikko. Kopio on vain kolmitähtisestä, enkä siitä bongaa ko. vihjettä tai sanaa.
59. VeiLeh19.11.2010 klo 14:05
Kyllä kysymys oli 3-tähtisestä ristikosta. Vihje oli oikeassa reunassa, aika alhaalla. Itse olen palauttanut lehden eikä minulla ole ristikosta kopiota. Saattaa olla, että olen tulkinnut kuvan väärin ja että ratkaisuni on väärä.
60. Jukkis19.11.2010 klo 14:07
Minä laitoin siihen että KOSTEUS. 3. kirjain piilossa, E tulee pystysanasta, jonka vihje on "POIKANSA -4.", jonka kolme ekaa kirjainta on aika varmasti ALI, neljänneksi sitten laitoin E:n, eli tuli ALIE. Ei mitään hajua, onko oikein ja mistä pojasta tuossa on kysymys.
61. Marco Poloinen19.11.2010 klo 14:07
[Sori! Kopioni on kyllä numerosta 5, mutta vuosi näkyy olevan -09. Muistin hataruus senkun konkretisoituu...]
62. Jukkis19.11.2010 klo 14:13
Kantovihje oli tämännäköinen:
_http://drzf55.hostei.com/kanto.gif

Eikös tuo ole selvästi laho keskeltä, joten KOSTEUS vaikuttaa järkevältä.
63. VeiLeh19.11.2010 klo 14:16
Minä luulin, että POIKANSA...-vihjeessä oli kysymys Jordanian kuningatar Aliasta, jolla oli poika Ali. Ratkaisuni siihen oli siis "Alia". Kuvavihjeen neljäs kirjain olisi silloin A, eikä piilokirjaimeksi sopinut kuin H. Yhteyttä vihjeeseen en ymmärrä, enkä ole lainkaan varma ratkaisuni oikeellisuudesta.
64. Jukkis19.11.2010 klo 14:42
No tuo kyllä ALIA siihen poikajuttuun tuntuisi oikealta. Silloin kannosta tulee KO?TAUS, eikä tuohon kolmanneksi oikein muuta keksi kuin H:n. Mutta mikä ihme KOHTAUS se sitten on?
65. hah19.11.2010 klo 20:47
KOHTAUS sanakirjan mukaan... Kohtaaminen, tapaaminen. Kuvassa tyttö tapaa kannon, eikös vain.
66. Marco Poloinen19.11.2010 klo 21:28
Yleensä kohtaamisesta kyllä syntyy kohtaus vasta siinä vaiheessa, kun toinen on tunnin myöhässä.

Löysin oman kopioni, enkä ole näköjään edes kyssäriä piirtänyt ihmettelyn merkiksi. Hämärästi muistelen arvelleeni kyseessä olevan jonkun sadun tms. tilannekohtaus. Sen verran epämääräisyyttä oli monissa muissakin vihjeissä, ettei tuota jaksanut innostua ihmettelemään.
67. Jukkis19.11.2010 klo 22:09
No joo.

Mutta kohtaus on kohtaamiselle yhtä hyvä synonyymi kuin kiusaus kiusaamiselle. Nykänen kyllä näyttää kohtaukselle tuon merkityksen antavan.
68. Marco Poloinen19.11.2010 klo 22:43
Ilmanpahan sanoin. Oma aapiseni (Uusi suomen kielen sanakirja) ei anna, mutta arvelinkin Nykäsen suhtautuvan laveammin. VR:llä näkyy 1-raiteisella osuudella tapahtuva junien kohtaaminen olevan virallisestikin 'kohtaus'. 2-raiteisella sen sijaan ei.
69. RA19.11.2010 klo 23:03
Minulta jäi tämäkin Hakron ristikko (s. 26) ratkomatta. Sinne tänne kyllä keksin sanoja, mutta nyt luettuani tuon ylläolevan keskustelunne huomaan niiden vähienkien olleen vääriä.

Minulle ratkojana esim. tuossa KOHTAUS-kohdassa pulma ei suinkaan ollut se, etteikö olisi voinut mieltää KOHTAUS-sanaa oikeaksi (jos se olisi tullut mieleen). Pulma oli se, että ei osannut mieltää vihjeiden rajoja; Eipä vain käynyt kertaakaan mielessä, että tyttö ja kanto ovat samaa vihjettä.

Tällainen vaikeus - missä ovat vihjeiden rajat ja mistä vihjeestä tulee mihinkin, mitä vihje 'esittää' - ovat olleet koko ajan kantonani kaskessa kohdatessani Harton ristikoita. Vaikeaa on. Treeni jatkuu.
70. Marco Poloinen19.11.2010 klo 23:47
Jotakuinkin sama vika rahikaisella. Se epämääräisen levoton olo, joka näitä Harton arvoitusten rajoja etsiessä paikoitellen syntyy, ei ole se jota minä tältä hommalta haen. Toisaalta saattaa hyvinkin olla niin, että nuoremman polven edustajat infoähkyyn tottuneine aivoineen klaaraavat tuon sorttiset kuviot läpi sen kummemmin häiriintymättä.

Oikeastaan olen ottanut vähän sellaisen työpaikka-asenteen: kaikkia työkavereita ei tartte rakastaa, mutta kaikkien kanssa pitää pyrkiä tulemaan toimeen.
71. Jaska20.11.2010 klo 00:01
Mjöllner 2990 osumaa, Mjölner 113000 osumaa. Kuvien laatu osin taas huono pudottaen armotta arvosanaa. Seiska.
72. Marco Poloinen20.11.2010 klo 00:04
[Tarkennan vielä, että ko. asennetta koetan soveltaa nimenomaan ristikoihin, suurinta osaa laatijoistahan en tunne.]
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *