KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 178

5661. Kirjailijat ketjuun - 178

Maikki30.7.2010 klo 21:34
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Lähettäjä: Eki 30.7.2010 klo 21:13

Kennedy, Gerald (Beginning Shepherd's Manual; yksi tekijöistä)
2. Maikki30.7.2010 klo 21:34
Duru, Alfred (Palvelukseen halutaan; toinen tekijä)
3. Eki30.7.2010 klo 22:13
David Mills (African Anthropologies - History, Critique and Practice; yksi tekijöistä)

(Tänks!)
4. Maikki30.7.2010 klo 22:33
Saraste, Jukka-Pekka (Kapellimestari; toinen tekijä Pekka Tarkka on jo)
5. Eki30.7.2010 klo 22:35
Kyle Mills (Fade)
6. Maikki30.7.2010 klo 23:03
Strong, Charles S. (Lassie aarteenetsijänä)
7. Eki30.7.2010 klo 23:22
Smith, Barbara (Beginning Shepherd's Manual; yksi tekijöistä)
8. Maikki30.7.2010 klo 23:26
Aapo Selja (Vihkimäleninki; näyt.)
9. Eki31.7.2010 klo 00:48
Jan Wallcraft (Mental Health Still Matters; yksi toim.)
10. Maikki31.7.2010 klo 00:54
Farley, O. William (Direct Practice in Social Work; 1/5)
11. Maikki31.7.2010 klo 00:54
Farley, O. William (Direct Practice in Social Work; 1/5)
12. Eki31.7.2010 klo 00:59
Mark Walsh (Mental Health Still Matters; yksi toim.)
13. Maikki31.7.2010 klo 01:07
Sarkka, Juuso (oik. Saksa, Sulo Joosef. Virta päättyy suvantoon)
14. Eki31.7.2010 klo 01:10
Sarah Moore (Ribbon Culture - Charity, Compassion and Public Awareness)
15. Maikki31.7.2010 klo 01:14
Reese, George (Managing and Using MySQL; 1/4)
16. Eki31.7.2010 klo 01:18
Gray, Mel (Ethics and Value Perspectives in Social Work; toinen tekijöistä)
17. Maikki31.7.2010 klo 01:30
Lau, Joseph S. M. (The Columbia Anthology of Modern Chinese Literature and Culture; toinen tekijä)
18. Eki31.7.2010 klo 01:50
Mustafa Babiker (African Anthropologies - History, Critique and Practice; yksi tekijöistä)
19. Maikki31.7.2010 klo 02:02
Eli Berman (Radical, Religious, and Violent: The New Economics of Terrorism)
20. PP31.7.2010 klo 08:40
Nic Pizzolatto (Galveston)
21. Eki31.7.2010 klo 08:46
Thanh-Dam Truong (Engendering Human Security - Feminist Perspectives; yksi toim.)
22. PP31.7.2010 klo 09:13
Grimes. Tom (Mentor)
23. Eki31.7.2010 klo 09:17
McQueen, Paddy (Key Concepts in Philosophy; toinen tekijöistä)
24. PP31.7.2010 klo 09:26
Yltiö, Hannele (Siivoustyön menetelmäkortit; yksi tek.)
25. Eki31.7.2010 klo 09:35
Lorie O'Clare (Men of Danger; yksi tekijöistä)
26. PP31.7.2010 klo 09:37
Elina Oivanen (Siivoustyön menetelmäkortit; yksi tek.)
27. Eki31.7.2010 klo 10:33
Alexis Grant (Men of Danger; yksi tekijöistä)
28. PP31.7.2010 klo 11:43
Tuominen, Pirjo (Perintömaat)
29. -31.7.2010 klo 11:50
(Pirjo Tuominen on jo)
30. Eki31.7.2010 klo 11:53
Jackson, Monica (The Sistahood of Shopaholics ; yksi tekijöistä)

(Oho, Pirjo puuttui?)
31. (Maikki)31.7.2010 klo 12:03
(Tuominen, Pirjo Säie 4284 (28):
32. Maikki31.7.2010 klo 13:44
Corday, Betty (Days of our Lives; TV-sarja Päivien viemää 1/3)
33. Eki31.7.2010 klo 14:00
Timothy Murphy (The Philosophy of Antonio Negri, Volume One - Resistance in Practice; toinen tekijöistä)
34. Maikki31.7.2010 klo 14:05
Henri Chivot (Palvelukseen halutaan; toinen tekijä)
35. Eki31.7.2010 klo 14:09
Trix, Frances (Muslim Voices and Lives in the Contemporary World; yksi toim.)
36. Maikki31.7.2010 klo 14:14
Sommers-Flanagan, John (Clinical Interviewing; toinen tekijä)
37. Eki31.7.2010 klo 14:15
Hilary McQueen (Key Concepts in Philosophy; toinen tekijöistä)
38. Maikki31.7.2010 klo 14:25
Quiller, Andrew (The Land of Mist)


(PP, jos tuottaa kovaa tuskaa paikkauksen etsimisessä, niin mulla on kyllä sopiva nimi!)
39. Eki31.7.2010 klo 14:29
Wendy James (The Qualities of Time; toinen tekijöistä)

(Katos, olis kannattanut hylätä se mun Monica, mutta jatkoitkin siitä...)
40. Maikki31.7.2010 klo 14:38
Seth G. Jones (In the Graveyard of Empires: America's War in Afghanistan)

(Ei tuottanut ylivoimaisia ongelmia, sitäpaitsi C kohtuullisen harvoin tarjolla)
41. Eki31.7.2010 klo 15:07
Sian James (Second Chance)
42. Maikki31.7.2010 klo 15:16
Sue A. Cooper (Quick Guide to the 16 Personality Types in Organizations; 1/9)
43. Eki31.7.2010 klo 15:20
Red Garnier (Men of Danger; yksi tekijöistä)
44. Maikki31.7.2010 klo 15:23
Rother, Mike (Learning to See: Value Stream Mapping to Add Value and Eliminate MUDA; toinen tekijä)
45. Eki31.7.2010 klo 15:41
Karen Judd (Negotiating Reproductive Rights; toinen tekijöistä)
46. Maikki31.7.2010 klo 16:00
Dougherty, A. Michael (Psychological Consultation and Collaboration in School and Community Settings)
47. Eki31.7.2010 klo 16:28
Leslie Esdaile (The Sistahood of Shopaholics; yksi tekijöistä)
48. Maikki31.7.2010 klo 17:07
Linda Lea Castle (Embrace the Sun)
49. Eki31.7.2010 klo 17:09
Lita Judge (Born to Be Giants - How Baby Dinosaurs Grew to Rule the World)
50. PP31.7.2010 klo 17:53
[Tuominen, Pirjo korvataan:

Toivio, Hilja (Suomalaisen hevosrodun parhaaksi - Ruununorijärjestelmä Suomessa 1869-1893)

Toivottavasti ei löydy enempää, sillä etsintäpalkissa oli väärä asetus, oli jäänyt ruksi 'sama kirjainkoko'-ruutuun)

Eleanor Catton (Harjoitukset)
51. Eki31.7.2010 klo 17:54
Ntarangwi, Mwenda (African Anthropologies - History, Critique and Practice; yksi tekijöistä)
52. PP31.7.2010 klo 17:58
Anni Nykänen (Mummo)
53. Eki31.7.2010 klo 18:18
Kent Jones (L'Argent)
54. Maikki31.7.2010 klo 18:38
Shunryu Suzuki (Not Always So: Practicing the True Spirit of Zen; toinen tekijä)
55. Eki31.7.2010 klo 18:43
Kij Johnson (Fudoki)
56. PP31.7.2010 klo 18:52
Nick Maland (Big Blue Whale)

(Yksi piilo puuttuu Vainion ristikosta! :-()
57. Eki31.7.2010 klo 19:24
Dennis C. Jett (Why Peacekeeping Fails)
58. Maikki31.7.2010 klo 20:18
Tamarov, Vladislav (Afghanistan: A Russian Soldier's Story)
59. PP31.7.2010 klo 21:03
Venla-Maria Uutela (Keppari)
60. Eki31.7.2010 klo 21:42
Alain Jeunemaetre (Understanding and Regulating the Market at a Time of Globalization - The Case of the Cement Industry; toinen tekijöistä)
61. Maikki31.7.2010 klo 22:06
Rohan Gunaratna (Inside Al Qaeda: Global Network of Terror)
62. Eki31.7.2010 klo 22:24
Annamaria Alfieri (City of Silver)
63. Maikki31.7.2010 klo 22:31
Richard A. Falkenrath (America's Achilles' Heel: Nuclear, Biological, and Chemical Terrorism and Covert Attack; 1/3)
64. Eki31.7.2010 klo 22:48
Hervé Dumez (Understanding and Regulating the Market At A Time of Globalization - The Case of the Cement Industry; toinen tekijöistä)
65. Maikki31.7.2010 klo 22:59
Zhiqun Zhu (Global Studies: China)
66. Eki31.7.2010 klo 23:04
Huy Voun Lee (In the Snow)
67. Maikki1.8.2010 klo 01:52
Erford, Bradley T. (Assessment for Counselors)
68. Eki1.8.2010 klo 09:11
Taylor, D. J. (Orwell - The Life)
69. PP1.8.2010 klo 10:06
Juha Vainio (Maustekasvit)
70. Eki1.8.2010 klo 10:09
O'Connor, Martha (The Bitch Posse)
71. PP1.8.2010 klo 10:30
Arja Wilkman (Siivoustyön menetelmäkortit; yksi tek.)
72. Eki1.8.2010 klo 11:09
Alejandro Quiroga (Making Spaniards - Primo de Rivera and the Nationalization of the Masses, 1923-30)
73. Maikki1.8.2010 klo 14:23
Gebhardt, James F. (Slaget on Nordkalotten; toinen tekijä)
74. Eki1.8.2010 klo 14:39
Ferrell, Jeff (Tearing Down the Streets - Adventures in Urban Anarchy)
75. Maikki1.8.2010 klo 14:48
Francis Fukuyama (State-Building: Governance and World Order in the 21st Century
76. Eki1.8.2010 klo 15:00
Mike Figgis (Digital Filmmaking)
77. Maikki1.8.2010 klo 15:12
Stuart Gottlieb (Debating Terrorism and Counterterrorism)
78. Eki1.8.2010 klo 16:48
Burn, Barbara B. (The Whole Horse Catalog: Revised and Updated; yksi toim.)
79. Maikki1.8.2010 klo 17:02
Brueggemann, William G. (The Practice of Macro Social Work)
80. Eki1.8.2010 klo 18:04
George S. Fichter (Endangered Animals)
81. Maikki1.8.2010 klo 22:10
Richard A. Clarke (Cyber War: The Next Threat to National National Security and What to Do About It; toinen tekijä)
82. Eki1.8.2010 klo 22:35
Eric Solsten (Germany: A Country Study)
83. Maikki1.8.2010 klo 22:39
Territo, Mary Jo (Just Friends)
84. Eki1.8.2010 klo 22:49
John J. Fialka (Sisters)
85. Maikki1.8.2010 klo 22:59
Keith McCullough (Diary of a Hedge Fund; toinen tekijä)
86. Eki1.8.2010 klo 23:02
Giuseppe Fontana (Macroeconomic Theory and Macroeconomic Pedagogy; toinen toim.)
87. Maikki1.8.2010 klo 23:04
Amin Tarzi (The Taliban and the Crisis of Afghanistan; toinen tekijä)
88. Eki1.8.2010 klo 23:47
Zetterling, Mai (Osminkat)
89. Maikki1.8.2010 klo 23:54
Ignizio, James (Optimizing Factory Performance)
90. Eki1.8.2010 klo 23:57
Setterfield, Mark (Macroeconomic Theory and Macroeconomic Pedagogy; toinen toim.)
91. Maikki2.8.2010 klo 00:07
Kloppenborg, Timothy J. (Managing Project Quality; toinen tekijä)
92. Eki2.8.2010 klo 00:25
Jupp, Peter C. (From Dust to Ashes - The Development of Cremation in England, 1820-1997)
93. Maikki2.8.2010 klo 00:41
Coulehan, John L. (The Medical Interview; toinen tekijä)
94. Eki2.8.2010 klo 00:57
Linda Juleff (Managerial Economics For Decision Making; toinen tekijöistä)
95. Maikki2.8.2010 klo 01:12
Fitzsimmons, Mona J. (Service Management: Operations, Strategy, and Information Technology; toinen tekijä)
96. Eki2.8.2010 klo 01:17
Juliano, Joseph (The Diabetic Male's Essential Guide to Living Well)
97. Maikki2.8.2010 klo 01:21
Pontoppidan, Morten (Miksi olette murheelliset. Wirkistyssanoja pyhä- ja arkipäivinä)
98. Eki2.8.2010 klo 01:24
Roz Petchesky (Negotiating Reproductive Rights; toinen tekijöistä)
99. Maikki2.8.2010 klo 01:27
Kate Walker (Man of Shadows)
100. Eki2.8.2010 klo 01:46
Reon Laudat (The Sistahood of Shopaholics; yksi tekijöistä)

(Vanhan auton astimet?)
101. Maikki2.8.2010 klo 01:54
Timothy Cheek (Mao Zedong and China's Revolutions)

(Mimmonen auto oli Reo, en muista edes kuulleeni nimeä?)
102. Eki2.8.2010 klo 02:07
Kennedy, Marge (Play and Learn - More than 300 Engaging and Educational Activities from Birth to Age 8; yksi tekijöistä)

(Tosi vanha, mullekin tuttu ristikoista ja yhden yhtyeen nimestä: REO Speedwagon)
103. Maikki2.8.2010 klo 02:11
Gorringe, T. J. (A Theology of the Built Environment)

(Tack, bandikin outo)
104. Eki2.8.2010 klo 02:12
Jukes, Mavis (Smoke)
105. Maikki2.8.2010 klo 02:19
Steve Myers (Quick Guide to the 16 Personality Types in Organizations; 1/9)
106. Eki2.8.2010 klo 02:20
Slovie Jungreis-Wolff (Raising a Child with Soul - How Time-Tested Jewish Wisdom Can Shape Your Child's Character)
107. Maikki2.8.2010 klo 02:25
Fitzsimmons, James (Service Management: Operations, Strategy, and Information Technology; toinen tekijä)
108. Eki2.8.2010 klo 02:29
Sung-Hee Jwa (A New Paradigm For Korea's Economic Development - From Government Control to Market Economy)
109. Maikki2.8.2010 klo 02:43
Westerfield, Randolph W. (Essentials of Corporate Finance; 1/3)
110. PP2.8.2010 klo 08:42
Wilson, Kris (Syanidia ja onnea; 1/4)
111. Eki2.8.2010 klo 09:39
Svetlana Alexievich (Voices from Chernobyl - The Oral History of a Nuclear Disaster)
112. PP2.8.2010 klo 09:50
Harrikari, Timo (Ehdollisesti rangaistujen nuorten valvonta)
113. Eki2.8.2010 klo 09:54
Mikhail A. Alexseev (Without Warning - Threat Assessment, Intelligence, and Global Struggle)
114. PP2.8.2010 klo 10:00
Vainio, Hannele (Maustekasvit; 1/3)
115. Eki2.8.2010 klo 10:14
Esther Jungreis (Life is a Test)
116. PP2.8.2010 klo 10:28
Stylman-Anttila, Kirsti (Siivoustyön menetelmäkortit; yksi tek.)
117. Eki2.8.2010 klo 10:37
Tony Ardizzone (In the Garden of Papa Santuzzu)
118. PP2.8.2010 klo 10:40
Elia Anie (Pahat pingviinit - Evil Penguins)
119. Eki2.8.2010 klo 10:42
Edward R. Kantowicz (Coming Apart, Coming Together)
120. PP2.8.2010 klo 10:55
Zimmermann, Beate (Pablo Picasso - Life and Work; 1/2)
121. Eki2.8.2010 klo 11:04
Tim Armstrong (Haunted Hardy)
122. PP2.8.2010 klo 11:16
Granholm, Sirpa (Strutsitarhaajan opas)
123. Eki2.8.2010 klo 11:16
Pedley, Philip (Germany 1919–45; toinen tekijöistä)
124. PP2.8.2010 klo 11:33
Pamela Barefoot (My Bird, Bud - The Corporate Cockatiel)

(Sinä olit liian sukkela. Minä seurasin aikaa ja odotin...)












My Bird, Bud--The Corporate Cockatiel
125. PP2.8.2010 klo 11:35
(Hups, muistio oikkuilee!)
126. Eki2.8.2010 klo 11:43
Tom Arnold (How I Lost 5 Pounds in 6 Years)

(Kuten kirjoitin ikävissä-pikku-asioissa, tuota sattuu minulle jatkuvasti)
127. PP2.8.2010 klo 11:48
Dicks, Matthew (Unexpectedly, Milo)
128. Eki2.8.2010 klo 12:10
Wendy Arons (Performance and Femininity in Eighteenth-Century German Women's Writing)
129. Maikki2.8.2010 klo 12:20
Spearman, Mark L. (Factory Physics; toinen tekijä)
130. Eki2.8.2010 klo 12:25
Lassell, Michael (The World in Us - Lesbian and Gay Poetry of the Next Wave; toinen tekijöistä)
131. Maikki2.8.2010 klo 12:43
Lerner, Joel J. (Schaum's Easy Outline of Accounting; toinen tekijä)
132. Eki2.8.2010 klo 13:07
John Jervis (Uncanny Modernity - Cultural Theories, Modern Anxieties; toinen toim.)
133. Maikki2.8.2010 klo 13:56
Skolnick, Jerome H. (Family in Transition; toinen tekijä)
134. Eki2.8.2010 klo 14:24
Hogan, John (Regulating Lobbying: A Global Comparison; yksi tekijöistä)
135. Maikki2.8.2010 klo 14:33
Howard Goldblatt (The Columbia Anthology of Modern Chinese Literature and Culture; toinen tekijä)
136. Eki2.8.2010 klo 14:35
Tudor Jones (The Revival of British Liberalism)
137. Maikki2.8.2010 klo 15:36
Siegel, Joel G. (Schaum's Quick Guide to Business Formulas; 1/3)
138. Eki2.8.2010 klo 15:36
Gary Murphy (Regulating Lobbying: A Global Comparison; yksi tekijöistä)
139. Maikki2.8.2010 klo 15:53
Hartman, Stephen W. (Schaum's Quick Guide to Business Formulas; 1/3)
140. Eki2.8.2010 klo 16:21
W. Brugh Joy (Healing With Body Energy)
141. Maikki2.8.2010 klo 16:41
Ozment, Steven (The Age of Reform, 1250-1550: An Intellectual and Religious History of Late Medieval and Reformation Europe)
142. Eki2.8.2010 klo 16:41
Elena Georgiou (The World in Us - Lesbian and Gay Poetry of the Next Wave; toinen tekijöistä)
143. Maikki2.8.2010 klo 16:56
Ogino, Naoyuki (A Geisha's Journey: My Life As a Kyoto Apprentice; toinen tekijä)
144. Eki2.8.2010 klo 17:03
Karin Johnsgard (Dragons and Unicorns - A Natural History; toinen tekijöistä)
145. Maikki2.8.2010 klo 17:05
Derald Wing Sue (Counseling the Culturally Diverse; toinen tekijä)
146. Eki2.8.2010 klo 17:08
Emadi-Coffin, Barbara (Rethinking International Organization: Deregulation and Global Governance)
147. Maikki2.8.2010 klo 19:53
Alan Hart (Zionism: The Real Enemy of the Jews)
148. Eki2.8.2010 klo 19:56
Raj Chari (Regulating Lobbying: A Global Comparison; yksi tekijöistä)
149. Maikki2.8.2010 klo 20:08
Robert Higgins (Analysis for Financial)
150. Eki2.8.2010 klo 20:11
Sue Shellenbarger (The Breaking Point - How Today's Women Are Navigating Midlife Crisis)
151. Maikki2.8.2010 klo 20:23
R. Kelly Rainer (Introduction to Information Systems; 1/3)
152. Eki2.8.2010 klo 20:29
Robin C. Sickles (Energy in the Caspian Region; yksi tekijöistä)
153. Maikki2.8.2010 klo 20:32
Sasha Polakow-Suransky (The Unspoken Alliance: Israel's Secret Relationship with Apartheid South Africa)
154. Eki2.8.2010 klo 20:35
Kassandra Sims (Beyond Magic; yksi tekijöistä)
155. Maikki2.8.2010 klo 20:40
Moyar, Mark (A Question of Command: Counterinsurgency from the Civil War to Iraq)
156. Eki2.8.2010 klo 20:41
Kearney, Susan (Beyond Magic; yksi tekijöistä)
157. Maikki2.8.2010 klo 20:51
Angie Mohr (Bookkeepers' Boot Camp)
158. Eki2.8.2010 klo 20:55
Howard Stein (Asian Industrialization and Africa - Studies in Policy Alternatives to Structural Adjustment)
159. Maikki2.8.2010 klo 21:06
Ittelson, Thomas R. (Financial Statements)
160. Eki2.8.2010 klo 21:09
Shinya Sugiyama (The History of Anglo-Japanese Relations, 1600-2000: Volume IV: Economic and Business Relations; toinen tekijöistä)
161. Maikki2.8.2010 klo 21:18
Mann, Charles C. (1491: New Revelations of the Americas Before Columbus )
162. Eki2.8.2010 klo 23:15
Charlie Pinney ("The Ardennes". The Working Horse Manual)
163. Maikki2.8.2010 klo 23:22
Eshelman, Elizabeth Robbins (The Relaxation & Stress Reduction Workbook; 1/3)
164. Eki2.8.2010 klo 23:53
Sundeen, Mark (North by Northwestern - A Seafaring Family on Deadly Alaskan Waters; toinen tekijöisä)
165. Maikki3.8.2010 klo 00:01
Richard E. Potter (Introduction to Information Systems; 1/3)
166. Eki3.8.2010 klo 00:04
Robert Swansbrough (Test by Fire - The War Presidency of George W. Bush)
167. Maikki3.8.2010 klo 00:08
Glassman, Bernard (On Zen Practice; toinen tekijä)
168. Eki3.8.2010 klo 00:15
Dov Lynch (Energy in the Caspian Region; yksi tekijöistä)
169. Maikki3.8.2010 klo 00:23
Chiasson, Paul (The Island of Seven Cities)
170. Eki3.8.2010 klo 00:38
Ultan, Lloyd (Music Theory: Problems and Practices in the Middle Ages and Renaissance)
171. Maikki3.8.2010 klo 00:45
David Chadwick (Zen Is Right Here)
172. Eki3.8.2010 klo 00:46
Collins, Jo (Uncanny Modernity - Cultural Theories, Modern Anxieties; toinen toim.)
173. Maikki3.8.2010 klo 00:49
John L. Erlich (Community Organizing in a Diverse Society; toinen tekijä)
174. Eki3.8.2010 klo 00:50
Hunter, Janet E. (The History of Anglo-Japanese Relations, 1600-2000: Volume IV: Economic and Business Relations; toinen tekijöistä)
175. Maikki3.8.2010 klo 00:52
Turban, Efraim (Introduction to Information Systems; 1/3)
176. Eki3.8.2010 klo 00:53
Melvin I. Urofsky (The Supreme Court Justices: A Biographical Dictionary)
177. Maikki3.8.2010 klo 01:08
Kroenke, David (Database Processing)
178. Eki3.8.2010 klo 01:18
Deirdre Sullivan (Always Go to the Funeral)
179. Maikki3.8.2010 klo 01:21
Arkady Babchenko (One Soldier's War)
180. Eki3.8.2010 klo 01:22
Kalyuzhnova, Yelena (Energy in the Caspian Region; yksi tekijöistä)
181. Maikki3.8.2010 klo 01:24
Nien Cheng (Life and Death in Shanghai)
182. Eki3.8.2010 klo 01:31
Gwyn Prin (The Heart of War: On Power, Conflict and Obligation in the Twenty-First Century)
183. Maikki3.8.2010 klo 01:33
Irna Phillips (Days of our Lives; TV-sarja Päivien viemää1/3)
184. Eki3.8.2010 klo 01:34
Paul Johnsgard (Dragons and Unicorns - A Natural History; toinen tekijöistä)
185. Maikki3.8.2010 klo 01:37
Dainin Katagiri (Each Moment Is the Universe: Zen and the Way of Being Time)
186. Eki3.8.2010 klo 01:44
Roger Strange (The WTO and Developing Countries; toinen toim.)
187. Maikki3.8.2010 klo 01:54
George Nipe, Jr. (BLOOD, STEEL, MYTH: The II.SS-Panzer-Korps and the Road to Prochorowka)
188. Eki3.8.2010 klo 01:58
Jim Slater (The European Union and Asean Trade and Investment Issues; yksi toim.)
189. Maikki3.8.2010 klo 02:01
Erwin Rosen (oik. E. Carlé) (Allen Gewalten zum Trotz)

(Tutimaan, yötä sinneki!)
190. Eki3.8.2010 klo 02:19
Stråth, Bo (The Meaning of Europe)

(Sinnekkii...)
191. PP3.8.2010 klo 07:16
Outi Böök (Flamenco; yksi tek.)
192. Eki3.8.2010 klo 08:55
Katrak, Homi (The WTO and Developing Countries; toinen toim.)
193. PP3.8.2010 klo 09:06
Irmeli Hautamäki (Avantgarden alkuperä -
Modernin estetiikka Baudelairesta Warholiin)
194. Eki3.8.2010 klo 09:11
Karin Kapadia (The Violence of Development - The Political Economy of Gender; toim.)
195. PP3.8.2010 klo 09:52
Arvi Pirttiperä (oik. Olavi Veenkivi) (Runoja)
196. Eki3.8.2010 klo 09:53
Rajani Kannepalli Kanth (The Challenge of Eurocentrism - Global Perspectives, Policy, and Prospects)
197. PP3.8.2010 klo 09:59
Helariutta, Matti (Flamenco; yksi tek.)
198. Maikki3.8.2010 klo 11:50
Tina Rosenberg (Children of Cain: Violence and the Violent in Latin America)
199. PP3.8.2010 klo 17:46
Gorbatšov, Mihail (Perestroika ja uusi ajattelu)

(Tämä kai yleisin kirjoitusmuoto Gorbasta. Tässähän se ei vaikuta jatkoon mitenkään.)
200. Maikki3.8.2010 klo 18:18
Lenni Brenner (51 Documents: Zionist Collaboration with the Nazis)

(Ainakin meillä tunnetaan juuri noin kirjoitettuja)
201. PP4.8.2010 klo 07:43
Riihimaa, Jaakko (Albert Järvinen; toinen tek.)
202. Maikki4.8.2010 klo 11:57
Katz, Michael B. (In The Shadow Of The Poorhouse: A Social History Of Welfare In America)
203. PP4.8.2010 klo 17:05
Barbara Fister (Pyhimysmurha)
204. Maikki4.8.2010 klo 18:14
Richelson, Jeffrey T. (The Wizards of Langley)
205. PP4.8.2010 klo 19:22
Tarr, Hope (The Tutor)
206. Maikki4.8.2010 klo 19:44
Peter Hessler (River Town: Two Years on the Yangtze)
207. PP4.8.2010 klo 20:45
Readme, Joachim (Mitä on turkulaisella mielessä?)
208. Maikki4.8.2010 klo 20:47
Melissa A. Smith (Quick Guide to the 16 Personality Types in Organizations; 1/9)
209. PP5.8.2010 klo 07:14
Huotari, Markku (Flamenco; yksi tek.)
210. Maikki5.8.2010 klo 13:04
Kouzes, James M. (The Leadership Challenge; toinen tekijä)
211. PP5.8.2010 klo 13:46
Martti Hario (Itämeren lokkilinnut)
212. Maikki5.8.2010 klo 13:55
Ian McLeod (Swimming Anatomy)
213. T.Avis5.8.2010 klo 14:51
David Sedaris (Me Talk Pretty One Day)
214. Maikki5.8.2010 klo 15:07
Shannon Sovndal (Cycling Anatomy)
215. PP5.8.2010 klo 15:21
Lavijärvi, Mikko (Pumpulienkeli Anna)
216. Maikki5.8.2010 klo 15:32
Katherine Burton (Hedge Hunters)
217. PP5.8.2010 klo 15:36
Niinimäki, Anna (Flamenco; yksi tek.)
218. Maikki5.8.2010 klo 16:03
Alexander, Yonah (Counterterrorism Strategies)
219. PP5.8.2010 klo 16:12
Helka Aaltonen (Siivoustyön menetelmäkortit: yksi tek.)
220. Maikki5.8.2010 klo 16:17
Taubman, Philip (Secret Empire: Eisenhower, the CIA, and the Hidden Story of America's Space Espionage)
221. PP5.8.2010 klo 16:34
Parrish, Stephen (The Tavernier Stones)
222. Maikki5.8.2010 klo 16:58
Hobson, Wes (Workouts in a Binder - for Indoor Cycling; toinen tekijä)
223. PP5.8.2010 klo 17:05
Salminen, Aarno (Suomen sorsalinnut)
224. Maikki5.8.2010 klo 17:10
Nairn, Alasdair (Engines that Move Markets)
225. PP5.8.2010 klo 17:32
Robert Dugoni (Bodily Harm)
226. Maikki5.8.2010 klo 17:43
Norbert Davis (Sally's in the Alley)

(Jokunen nimi menee, laitan koosteen kuitenkin tänään)
227. PP5.8.2010 klo 17:59
Sharon Pomerantz (Rich Boy)
228. Maikki5.8.2010 klo 18:19
Zegart, Amy B. (Spying Blind: The CIA, the FBI, and the Origins of 9/11)
229. PP5.8.2010 klo 18:27
Brian McGilloway (Rajamailla)
230. Maikki5.8.2010 klo 18:36
Vaihdan säikeen
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *