KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 17.7

5643. IS-viikonloppu 17.7

JiiTee17.7.2010 klo 22:04
Ei paha. Ensimmäisinä ratkesivat "Ällällä juoma" ja "Miesporukasta tulee povata", muut sitten kohtuullisen tasaiseen tahtiin, sana sinne, sana tänne. Viimeisenä ylärivin keskimmäinen sana, jonka vihjettä hieman haeskelin...
2. Jaska17.7.2010 klo 22:25
Kyllä ne hajosivat ja harhailivat. Sinne sun tänne. Oli niin hyvä harhaanjohtaja.

Kolmemiikkaraamissa pysyttiin kuitenkin kevyehkösti muutaman äkkivarman ansiosta. Muuten vankan sanaston kaksi pakkotriviaalia olivat jopa kiusallisen helpoiksi vihjeitetyt. Siitä miinus. Outoa, että meni näinkin kivuttomasti helteiden "hellimällä" ajukopalla.

Ei siis aivan kirkkainta kiitettävää, mutta kyllä tämä Pitkälän kirjainsarjan kärkikolmikkoon yltää lauseet mukaalukien. Pari uutuusknoppia ahaatuttivat ansiokkaasti. Sää (ei siis keli, p-le) ei siis ole vaikuttanut laatijaan lamauttavasti. Entä muihin ratkojiin? Onko mielestäsi oikea ranking?
3. Marco Poloinen18.7.2010 klo 21:04
Pitkään näytti siltä, että meikän ajukopan helle on "hellinyt" ihan pilalle. Heti muutaman sanan jälkeen alkoi takuta ja homma muistutti enemmän riipimistä kuin ratkomista.

Puolikkaan ristikon tahkoamisen jälkeen piti lähteä suruunsa syömään. Siinä sitten verestynein voimin - ja vähän kauempaa katseltuani - onnistuin hahmottamaan kipupisteet ja sen jälkeen loppu sujui jo lähes kuin "ennen tehneeltä".

Juttuhan on niin, että varsinkin näissä Tonin koviksissa on houkutus keksiä "ylihienoja" ratkaisusanoja ja olla mukamas varma, että just tuota "se" on tarkoittanut (eikä sitä varmana kukaan muu ratkoja ole keksinyt eikä keksi ;-) ). Puolenkymmentä tuommoista "varmaa" riittää aika tehokkaasti sabotoimaan kaikki yritykset.

Rankingista en tällä kertaa osaa sanoa mitään (yleis)pätevää. Minulle ristikko osoittautui täyspalloisesksi. Takuulla "pääsyyllinen" on laatija, mutta omaa virettäni kuvannee mm. se, että pystylause (osin) ja TOIMISTOLLA VIETETYT PÄIVÄT -ratkaisusana eivät meinanneet mennä vielä kirjainta vaillakaan oikein millään jakeluun.

Mutta: Loppu hyvin - kaikki hyvin ... kai...
4. lp19.7.2010 klo 18:43
Kaksi kirjainta puuttuu, eilen ratkesi muuten. Edellinen Tonin J-kisa jäi kirkkaasti kesken. Liekö nyt ollut kunto ja vire kohdallaan, kun eteni mukavasti alkutuijotusten jälkeen.
5. kari kämäräinen19.7.2010 klo 19:22
Pääkuvan vai pitäisikö sanoa pääkirjaimen alla olevasta kahdesta aukiosta puuttuu vielä muutama kirjain, muutoin valmis. Huomattavasti vaikeampi kuin edellinen ristikko. Joutui välillä laatimalla ratkomaan. Taidan olla kesäterässä.
6. toinen taata19.7.2010 klo 21:10
Koville otti mutta täyttyi, kirjaimen alapuoliset 4 vihjettä kiusasivat eniten.
7. pirjo19.7.2010 klo 22:37
Varmaa Tonia! Kiva, että on vielä paljon aakkosia jäljellä...
8. suomalainen22.7.2010 klo 09:30
Armotonta vääntöä tämänkertainen kovis. Muuten on kasassa, mutta oikea yläkulma tuottaa melkoista päänvaivaa "tiukkailmeisen" vääntäjän kanssa. Liekö kulma ollut muille hankala? Ei vissiin, kun ei ole kommentteja ainakaan. Ottaisin mielelläni vastaan pikkiriikkisen lisävihjeen kulmaan.....
9. Jaska22.7.2010 klo 11:34
Tiukille se joskus ottaa itse kullekin, kun kyseessä on kovis. Tiukka on myös lisävihjelinja kovisten osalta. Se on sallittua vasta palkintoarvonnan osallistumisajan umpeuduttua.
10. kari kämäräinen22.7.2010 klo 14:54
Pakko luovuttaa. Ei täyttynyt.
11. suomalainen23.7.2010 klo 15:38
Jaa, onko Jaska säännöt muuttuneet ja Sinäkö ne laadit? Kyllä on ennen tällä palstalla ropissut pikkuvihjeitä ennen lauantaita ja lauantaina on saanut valmiit sanat jos vaikka on niin halunnut. Näköjään tämäkin maailma muuttuu, Eskoseni...
12. Jaska23.7.2010 klo 16:22
Ei ole sääntöä, vaan suositus, jonka sivuston ylläpitäjä on antanut. Olisi siis pitänyt sanoa, että lisävihjeiden antaminen ennen palautusajan päättymistä ei ole suotavaa. Pahoittelen virhettäni.

Yritin kyllä antaa sinulle Kuomaseni sen pyytämäsi pikkiriikisen vihjeen ensimmäisessä virkkeessä, mutta et varmaan ymmärtänyt sitä. Vihjeitäni onkin muutamaan otteeseen moitittu käsittämättömiksi. Vaarana on jopa, että ne tulkitaan kiusanteoksi. Jos taas yrittäisin selkiyttää niitä, voisin joutua ojasta allikkoon, ja minua voitaisiin haukkua liian suorasta vihjeestä.

Nyt täytyy lopultakin uskoa, että en kykene pysyttämään avituksiani kultaisella keskitiellä. Niinpä en jatkossa noteeraa millään tavalla mitään vihjepyyntöä ennen lähetysajan umpeutumista. Aamen.
13. RA23.7.2010 klo 16:39
[suomalainen, tällä palstalla on 'ropissut' lisävihjeitä ainoastaan HS-säikeissä. Muissa säikeissä, muiden ristikoiden osalta on ollut jo vuosia yleisesti hyväksytty käytäntö, ettei käydä lisävihjeittämään ristikkoa ennen sen palautusaikaa.

Tietysti... joku aina joskus heltyy ja antaa kuin antaakin pienen lisävinkin aikaisemmin. Eikä se tietenkään maailmaa kaada. Eikä tuota hyväksi havaittua käytäntöä.

- Muuten olen sitä mieltä, että Jaska saa antaa lisävinkkejään ihan koska tahansa. Vaikka välittömästi ristikon ilmestyttyä.]
14. Libero23.7.2010 klo 20:32
Hyvin oli balanssissa. Vaikutti siltä, että ristikon vasemmalla puoliskolla riuku oli tuntuvasti korkeammalla kuin oikealla.

Ison kirjaimen alapuolella kannatti viipyillä. Palkka rapsahti ratkojan tilille ja kait tuplapalkka laatijalle?!
15. Jussi24.7.2010 klo 13:41
Nyt kai saa jo antaa vinkkejä tai ihan ratkaisusanoja? Kirjaimen alapuoli jäi auki joten kiinnostaisi mitä sinne loppujen lopuksi tuli.
16. Jaska24.7.2010 klo 18:28
Arvaan, että Jussillakin oli ratkoessaan kurtussa vaaleanruskean vihjeen ratkaisusana.
17. Jussi25.7.2010 klo 08:31
Kitsaalla päällä olet Jaska, ei tuolla yhdellä sanalla lähde iso aukko ratkeamaan. Tyhjää on nimittäin myös siinä alempana.
18. toinen taata25.7.2010 klo 09:03
Jussi

ahokas
jetat
otsa
liot
hyks
työajottomat
ökydodge
19. Jussi25.7.2010 klo 11:22
Kiitos toinen taata!
20. RA25.7.2010 klo 20:40
Vielä pari päivää sen jälkeen, kun ristikko oli täynnä, mietin miksi:
-NSI-
AKSELI
=> ITÄLÄ

Ei minusta ihan reilua, että täsmälleen samanlainen viiva edustaa viittä kirjainta (ITÄLÄ) ja tavuviivaa/väliviivaa. Olkoonkin, että koviksesta kysymys.

Mutta: Jaetaanpa tätä herkkua niillekin, jotka eivät ole ristikkoa nähneet tai ratkoneet. Pääluvassa oli siis pelkkä K.

Siitä pääkuvalauseet:
* HETI YYKAAN JÄLKEEN ODOTETTAVISSA
* PYSYYKÖHÄN TEILLÄ AJATUKSET TÄSSÄ

Aaaah!
21. Jaska25.7.2010 klo 22:50
Pata ei pidä kattilaa reiluna...
22. RA25.7.2010 klo 22:57
[Jaska, jos minun vihjeisiini vihjaat, niin ainaskin millin pitemmän viivan teen aina, kun kyse on kirjaimista eikä tavu- tai väliviivasta.]
23. Jaska25.7.2010 klo 23:01
OK. Pata onkin kattilaa reilumpi!
24. Jaska25.7.2010 klo 23:02
OK. Pata onkin kattilaa reilumpi!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *