5632. HS2596

Jylhähalinen9.7.2010 klo 12:36
Heinäkuuta kaikille!

Jonkun on avattava peli. Ukonilma salamoi ja ehkä minullakin leimahteli silloin tällöin.

Tämä ristikko on mielestäni hyvin onnistunut ja herätti nauruntyrskähdyksiä siellä täällä.

Koira on ulkoilutettu, enää ei salamoi ja ristikko puhtaaksikirjoittelen. Aika kivaa aikaa!

Jylhähalinen
2. RKA9.7.2010 klo 12:43
Kaunis lämmin päivä, ja hieno ristikko,
paitsi oikean alakulman heittomerkkikuva,
johon voi keksiä mitä tahansa.
3. Hemuli9.7.2010 klo 12:59
"Oikean alakulman heittomerkkikuva" minuakin kummastuttaa. Enkä silti keksi myöskään. miten ihan ratkaisuristikon vereinen 6-kirjaiminen sana syntyy. Mutta mietin mieluummin itse.
4. Owlie9.7.2010 klo 13:03
RKA ja Hemuli,

Kuvaan sopii hyvin yksi ratkaisu.
5. 09.7.2010 klo 13:14
Jylhähalinen sanoi jo mitä minun piti sanomani.
(valitettavasti ei ole tullut vettä aikoihin lainkaan).

Owlien sanoi jo siihen toiseen asiaan. Yksi ratkaisu.
6. Jylhähalinen9.7.2010 klo 13:16
RKA ja Hemuli!

Minä löydän kuvasta pensaan ja sateettoman sään. Auttaako?

Hemuli: 6-kirjaimisen ensimmäinen kirjain ihmetyttää minuakin.

JH
7. RKA9.7.2010 klo 13:57
OK, tack,
mutt olis voinut olla P Salmi ja Nurmi.
(
8. Hemuli9.7.2010 klo 14:08
Owlie,
vieläkö kehtaat sukulaisuutta tunnustaa?
Mutta pojastakinhan se polvi jne.
9. Potter9.7.2010 klo 17:37
Päivä meni kyläkaupassa, mutta nyt ristikko on oikeaa alakulmaa vaille. Sepä sitten ei avaudukaan kun en edes tuota hoitsua tai härveliä enkä muutakaan niistä keksi.
Pitänee luovuttaa toistaiseksi.
10. Hemuli9.7.2010 klo 17:43
Potterille ja miksei muillekin,
minuakin se samainen kulma kiusasi. Tosin suurimpana syynä oli, että luin toistamiseen yhden vihjeen "optimistijolla" pro OPTIMISTILLA (8)...
11. Aksu9.7.2010 klo 17:43
Potter,
mieti ihan rauhassa, eipä ole kiirettä. ;-)
12. Potter9.7.2010 klo 17:45
Aksu,
Ei hätiä mitiä!
13. 09.7.2010 klo 17:46
Potter.
Miksiköhän sitä hoitsua myös kutsutaan!
14. isoisä9.7.2010 klo 18:46
Mitähän ensimmäisen harmaan jälkeisessä ruudussa lukee, että pääsisi yrittämään edes arvausta?!
15. Potter9.7.2010 klo 19:18
isoisä,
Tutkipa tarkasti sitä toista kirjainta.
16. Potter9.7.2010 klo 19:43
No joo, tulihan se kulma siitä, tai jos tuo K-kirjaimesta pystyyn tuleva sana on noin niinkuin näyttää tulevan.

0:lle kiitos vihjeestä. Siitä se sitten löytyi tuo pääkin.
17. Tupu9.7.2010 klo 19:57
Minua hämää, miksi vas. reunan numerosarjaan tuli se, mitä tuli. Ihan oikea sana, mutta mksi se? Ja toinen takkuava kohta on vas. reunassa yläosan keskivaihella. Kuka on kasvo? Urheilua? Mutta kuka tai mikä on siihen risteävä naisen kasvokuvan osa? Muuten oli kylläkin kuukelista tarkistettavaa, mutta ei harmaannuttavaa.
18. 09.7.2010 klo 20:32
Tupu.
Sen numerosarjan vastaus tulee alemmas ja niistä
talonkuvista tuleva tulee ylemmäs. Eli vähän
niinkuin väärinpäin.
19. Tupu9.7.2010 klo 20:36
0, no niinhän se onkin. Ihmettelinkin sitä alemman jutun sanaa.
Selkis, kiitos.
20. isoisä9.7.2010 klo 20:56
Kyllä sydän näkyy, mutta ei Korsström?! Aika vaikeaa on oikeinkirjoitus joillain?!:) Ristikko voi olla kirjaimesta kiinnni, kuten tämäkin!
21. Aksu9.7.2010 klo 21:10
isoisä,
miun lehessäin lukkee tavuviivan jälkeen vain STÖM, ei siis ensinkään STRÖM. Mutta kylläpähän selvisi sekin kohta.
22. 09.7.2010 klo 22:51
isoisä.
Vastaussana on kuitenkin kaunis!
23. Tamara10.7.2010 klo 00:45
En millään tajua oikean alareunan vihjettä, jossa nuoli näyttää K-kirjainta! Apuva!
24. Re: Tamara10.7.2010 klo 05:25
Pistä nyt itsesi kasaan, niin kyllä se siitä.
25. Tupu10.7.2010 klo 08:24
Kyllä piti yön yli nukkua, niin selvisi nuo oikean reunan kuvatkin, jotka eilen oli vielä hukassa.
Nyt on sitten aikaa mökkeilyyn höpertymiseen asti.
Mukavaa lauantaipäivää kaikille.
26. pietu10.7.2010 klo 09:11
Muutoin olisi valmista, paitsi molempien alaharmaiden seudut takkuaa. Voisinko pyytää...?
27. pelaaja10.7.2010 klo 10:23
Hankalampi tämä kuin viimekertainen mutta hyvin hauska.

Tamara sai niin hienon vihjeen alanurkan K-kirjaimeen klo 5:25, että lopulta minäkin hoksasin, miksi se on niin.

KASVI (7) ihmetyttää. Sen viimeinen kirjain päättyy alimman oikeanpuoleisen harmaan kuvaan. Pystysana. En nimittäin löydä saamaani juotavaa oikein kasvi-merkityksessä ? Vai onko minulla sittenkin väärä ratkaisu..
28. Jylhähalinen10.7.2010 klo 11:38
Tamara klo 00:45!

Minä myös takeltelin tuon yhden puutuvan kirjaimen kanssa, kunnes oivalsin alitajuntani avulla. Nuoli osoittaa tuota kirjainta ja siitä ei kun vaan vääntämään sille synonyymiä. että tällainen tapaus.

JH
29. 010.7.2010 klo 12:20
pelaaja.
KASVI sana on sinulla varmaankin oikein, tosin minäkään
en löytänyt sen nimistä kasvia.

Loistavasti vihjattu Tamaralle tuo klo 05.25!
30. imppa10.7.2010 klo 16:03
minkähän alan miehiä ovat tuo alaharmaan hymyilevä sälli ja pystyyn risteävän vihjeen mies ???
Tämä kohta auki. Muutoin melko valmis.
31. imppa10.7.2010 klo 16:13
korjaan äskeistä. tuo toinen henkil tulikin jo vaakaan.
Onko tuolla alharmaan miehellä ruuan kanssa tekemistä ?
32. Aurinkosade10.7.2010 klo 16:25
imppa,
Ei ole mies ruoan kanssa tekemisissä, vaan elokuvien.

Itse en ymmärrä ratkaisun vieressä olevaa K-kirjainta ja Ylhäällä oikealla olevaa miehen kuvaa (miehen ja lajin tunnistin, mutta yhdyssanan loppuosa puuttuu). Onko sen ratkaisudanan vieressä oleva ETUNIMI miehen vai naisen?
33. 010.7.2010 klo 16:43
Aurinkosade.
Naisen nimi, jos tarkoitit neljäkirjaimista.
34. P-a10.7.2010 klo 18:13
onko oikeassa alakulmassa oleva miehen pää kiviainesta?
35. HT10.7.2010 klo 19:26
Kävi jo mielessä, onko tämä Lehdon ristikko laisinkaan, kun ei osunut virhettä silmään. Mutta löytyihän niitä sitten vihjeistä (STÖM pro STRÖM ja JUOMA, joita täällä on näämmä jo ehditty kummastellakin). Kaiken kaikkiaan joka tapauksessa nokkela viritelmä.
36. pelaaja10.7.2010 klo 20:02
Joo, sen verran nokkela viritelmä tää on, että meinaa minulta se pikkuisin 'hyttynen' jäädä löytämättä. Vaan ei se voi niin mennä, täytyyhän minun se keksiä. Löysin sen jo kerran mutta kyseessä olikin sopimaton mies.
37. 010.7.2010 klo 20:16

Ajattelin erään eläimen kohdalla, että nyt on kirjoitettu
väärin, sillä tässä oli mielestäni kirjain liikaa.
Kävin googlaamassa ja sieltä löytyi molemmilla tavoilla
se kirjoitettuna.

HT.
Mukava kuulla sinusta. Pitkästä aikaa!
38. Markka10.7.2010 klo 21:55
Valmis! Joskin se "heittomerkkipusikko" menee arvauksella, mutta muuten mukava ristikko, muutama palkitseva oivallus. Nyt jännittämään pronssia! : )
39. 010.7.2010 klo 22:08
P-a.
On mielestäni ja hienoa sellaista.
40. 011.7.2010 klo 00:00
Markka.
Se "heittomerkkipusikko" kaksine vihjeineen on selvä,
jos vastaus on oikea.
[Nyt ei tarvitse enää jännittää]
41. mömmö11.7.2010 klo 08:30


Nyt ei järki juokse, ei voi olla tässä kuumuudessa hyytynytkään.

Mikä ihmeen vehje on oik alimman harmaan kuvassa ja kuka on kirkollinen henkilö vas laidassa?
42. Markka11.7.2010 klo 10:21
0,
Kaksi vihjettä, toden totta! Oikein se sitten meni.
[Hieno oli peli. Olin kyllä Uruguayn puolella, heille olisin voiton suonut.]
43. Markka11.7.2010 klo 10:28
Mömmö,
Ihan varma en ole vehkeestä, mutta niin aerodynaamiselta se näyttää, että se ei taida olla tällaisen hitaan hämäläisen kulkupeli.
44. otv-a11.7.2010 klo 11:40
ainoa purnattava asia tässä kesäisessä ristikossa on, että keksin aiheen liian nopeasti. kivaa on, että ristikko täyttyi näillä helteillä ilman apuvälineitä. toiselle yläharmaalle en ole löytänyt varmistusta. Hemuli, voitko kuitata?
45. työmies11.7.2010 klo 11:52
otv-a,
sukunimi kaima on/oli kuulu
aiheen tutkija.
46. Masa11.7.2010 klo 11:53
Hellettä ! Jo toinen lakana omin avuin. Terv. Extreme-masa !

( otv-a : tervehdys ja nyt Masterg. pelaamaan , tarkenee ! )
47. mummeli11.7.2010 klo 12:11
Hyvä ristikko. Vain oikea alanurka on typötyhjä:LIHAA?, VANHUS? K, OPTIMISTILLA? ja se kuva, josta harmaa sana. Näitä pitää vielä pähkäillä, mutta jos joku antaa yhdenkin vihjeen sinnepäin, olisin hyvilläni.
48. sillon tällöin11.7.2010 klo 12:18
Lihan vastaus ei ole oikeata lihaa, ehkä sidekudosta. Sinänsä tavallinen ristikkosana. Vanhus on sukulainen.
49. [0]11.7.2010 klo 13:17
[Markka.
Samoin minä]
50. Tuu11.7.2010 klo 15:09
Vasemman reunan 2. yläharmaaseen en löydä varmistusta. Enkä keksi kuka on vasemman yläkulman nurinniskoin oleva kaveri, jonka lempinimen kuvittelen selvittäneeni. Usein mainittu K heittomerkillä on koottuna, mutta haluaisin myös oivaltaa miksi siitä tulee mitä tulee. Jospa joku jaksaisi vielä vihjailla, vaikka helle uuvuttaa aivojamme :)
51. Hemuli11.7.2010 klo 15:38
Tuu,
vasempaa yläharmaata kirkasti jo työmies. Ja nurinniskaista miestä on sanottu jopa Suomen suurimmaksi alallaan. K taas on jo ihan rautalangasta väännetty; lue, mitä täällä on ennen sanottu.
52. 011.7.2010 klo 16:41
Tuu.
Nurinniskainen mies on varmaankin kookkain alallaan.
K heittomerkillä mainitsit jo itse.

(Hemuli anteeksi lisäykseni. Toivon että et loukkaannu)
53. 0lle11.7.2010 klo 17:28
Ja miksi, kun Hemuli vastasi paremmin?
54. 011.7.2010 klo 18:05
Kookkain oli mielestäni sen miehen suhteen kuvaavampi
sana. Suomen suurin alallaan voi olla vaikka pienikokoinen.
55. mummeli11.7.2010 klo 18:19
Kiitoksia Silloin tällöin; siitäpä se ratkesi.
56. 0lle11.7.2010 klo 18:29
Eikä ole edes kookkain. Vain 197 cm, kun eräs toinen on yli 2-metrinen. painosta ei voida puhua, kun molemmat välillä laihduttavat tai laihtuvat kovasti. Suurin voi olla myös pieni, kuten 0 sanoi, mutta kookkain on väärä arvio.
57. 011.7.2010 klo 18:48
Olle.
Kiitos selvityksestä! Uusi nimimerkki?
58. 011.7.2010 klo 18:50
0lle, eli ei nimerkkiä lainkaan.
59. L-a11.7.2010 klo 19:27
Olipa mukava ristikko. Ei ihan valmistunut laiturilla. Jäin kohtaan, jota kukaan muu ei näytä ihmetelleen.Oikean alatienoon kolmen kasvokuvan yläpuolella on nippu kiiltäviä renkaita, joista en saa järkevää sanaa. Pohjimmaiseen nuoli viittaa, mutta joku mättää... Tyyräisikö joku, että pääsisin maaliin ennen ottelua?
60. pelaaja11.7.2010 klo 19:43
L-a,
kiiltäviä renkaita..ai jaa..no on niissä kahvatkin, hyvää niillä saa.
Oman viimeisimmän pikkuhyttysmiehen löysin vasta aamulla. Miten niin tiukassa olikin. Mutta nys se o siinä.
61. L-a11.7.2010 klo 19:49
pelaaja,
Kyökin kautta maaliin, selvä kuin pläkki! Kiitokset!
62. Kale11.7.2010 klo 19:59
Mistähän löytyy vasemman laidan kirkollinen ötökkä?Sellaista ei ole minun eläintietoudessani. Outo tuntuu olevan muillekin, joilta kyselin.
63. Pipsa11.7.2010 klo 20:07
Jos kukaan ikinä enää pähkäilee täällä sen K:n kanssa, revin uimapukuni olkaimet palaneilta olkapäiltäni ja juoksen "yläosattomana" lomalampeni suloiseen viileyteen.

Vinkki aina-vaan-kaupungissa, kesätkin oleville: vaatetus: uimapuku, shortsit, kapeaolkaiminen toppi, muhkea froteepyyhe. Toimii näin: mene suihkuun uimapuvussa. Suihku ensin lämmin, asteittain viilenevä. Viilennä niin kauan, että tuntuu kylmältä. Kuivaa itsesi, jätä uimapuku päälle. Pue päällesi shortsit ja toppi.

Takaan, ettet ole helleähky seuraavaan kolmeen tuntiin.

Ensi viikoksi on luvattu +30 ties kuinka kauan. Kuumuus on kiva, mutta ajatellaanpa niitä poloja, jotka ovat sorvin ääressä.
64. toinen taata11.7.2010 klo 20:20
Kale
ötökkä on hämäräperäinen kulkija.
65. 67.11.7.2010 klo 20:32
Ja missähän nyt onkaan suloisen viileää lomalampea - tällä helteellä? Yritän kerätä rohkeutta kysyäkseni osoitetta ja K:n selitystä !
66. 011.7.2010 klo 20:35
Pipsa.
Kiitos neuvosta!
Yöksi laitan tyynyn vähäksi aikaa pakastimeen.
Aah ihana pistää pää tyynyyn ;-)
67. L-a11.7.2010 klo 20:40
67,
Setvipä synonyymejä ja homonyymejä.
68. Pipsa11.7.2010 klo 20:42
67

Kyllä meillä täällä on lempeä lomalampi.

Olkaimeni ovat poissa paikoiltaan, koota et sitten malttanut olla ottamatta puheeksi, vai provosoitko vain?

Keräilen tässä käpyjä grillatakseni vähän syötävää.
69. Aksu11.7.2010 klo 20:48
[Pipsa,
mutta Evira neuvoo, että kävyt eivät sovi grilliin.]
70. Pipsa11.7.2010 klo 20:54
0

Oletkin sitten vielä kaupungissa, vai onko sinulla pakastimilla yms varustettu kesäpaikka?

Omani on lempeän lammen rannalla, sähkötön, vesijohdoton, ulkopuolisille pääsemätön, kenenkään kesäpaiksi edes arvaamaton säälittävä loukko, minulle rakas.
71. 67.11.7.2010 klo 20:56
Se Eviran neuvo on ihan Itellasta.
72. Pipsa11.7.2010 klo 20:59
67

Näin on.
73. otv-a11.7.2010 klo 21:13
työmies,
turhaan siis etsin. kiitos sulle.
74. [otv-a11.7.2010 klo 21:16
Masa,
toivottavasti et joutunut kovin monta kertaa tällä helteellä lyömään!]
75. Pipsa11.7.2010 klo 21:21
Aksu

Minun grillissäni kävyt ovat parahultaisia antamaan tarvittravan lämmön, äsken kerätyt kävyt. Ruokani kypsyy, hiillos hiipuu. Syön ihan kohta.
76. Pipsa11.7.2010 klo 21:38
L-a

Jotakuinkin sen pitäisikin mennä näin: minä, sinä ja Hentun Liisa.
77. =11.7.2010 klo 22:10
???
78. Hohhoijaa11.7.2010 klo 22:11
Voisitteko yst. mennä keskustelemaan grillaus-, mökki- ym. syömisjuttunne vaikka Marttojen sivulle. Tämä ei ole niitä varten, ymmärtääkseni! Vihjatkaa täällä esim. kuka on alareunan hymyilevä mies? Aik. kerrottiin olevan elokuva-alalta, mutta ei auta yhtään.
79. 011.7.2010 klo 22:17
Hohhoijaa.

Sukunimi tulee ja on elokuva-alalta.
80. Pipsa11.7.2010 klo 22:20
Hohhoijaa

Jos et pahaa tykkää: niissä mökkijutuissakin oli sisällä ihan kivasti vihjeitä niille, jotka olivat klimppiintyneet esimerkiksi K:hon.

Sinä olet siis klimppiintynyt alareunan nauravaan mieheen. Mies on kovasti tänäkin vuonna mainetta saanut suomalainen elokuvaohjaaja. Ei ole aika monta 4- kirjaimista elokuvaohjaajaa Suomessa, ei tuon näköistä ainakaan.

Täälläkö notkut odottamassa vinkkiä sille nauravalle elokuvaohjaajalle?

Mees muualle sivistämään itseäsi.
81. L-a11.7.2010 klo 22:23
Pipsa,
Ihan ulalla, niin kuin olin sen kirotun kirjaimenkin kanssa hyvän aikaa. Sorry jos en pysynyt ruodussa!
82. Pipsa11.7.2010 klo 22:29
Hohhoijaa

Niistä pystyistäkin voisit saada riittävästi vinkkiä sille suomalaiselle naurusuulle. Ratkaise ensin ne. Ei pitäisi olla ihan ylipääsemättömän vaikeaa. Kartta käteen, ja ensin Afrikka ja sitten Espanja. Sitten loppu olisikin ihan piece of kake, eikö.
83. Aksu11.7.2010 klo 22:33
Hei, haloo!
Itse olen ihmetellyt alareunan kuvien välistä 5x5-neliötä. Kaikki olisi ihan reilassa, mutta vihjeen PARI (4) ratkaisuni ei näytä oikein ymmärrettävältä. Ehkä kohdat AFRIKAN ALUE (5) ja ESPANJAA (5) pitäisi pohtia uudelleen. ÄÄNI (4) määräytynee paljolti naurusuisen miehen nimestä jne. Mistä "viilaisin"?
84. Pipsa11.7.2010 klo 22:35
L-a

Kiitettävästi pysyit kyllä.

Hellettä riittämiin sinullekin.
85. 011.7.2010 klo 22:39
Aksu.
PARI on enemmän nykyaikaa. AFRIKAN ALUE on ollut
aiemminkin ja ESPANJAA on nykyslangilla melkein anteeksi.
ÄÄNI liittyy liikenteeseen.
86. Aksu11.7.2010 klo 22:41
Kiitos, 0!
Espanjassani oli se vika. Miulla oli siinä vähän "murheellisempi" paikka.
87. Hohhoijaa11.7.2010 klo 22:46
O ja Pipsa

Kiitos vinkeistä.
Pipsa; otit herneet nenääsi vaikka asiasta huomautin. En siis enää kysele ristikkoon liittyviä asioita, jos ne sinua noin häiritsevät.
88. Pipsa11.7.2010 klo 22:56
Aksu
Aksu

No, mikäs nyt?
Onhan sinulla se hertasta tuleva pysty, onhan sinulla se Afrikan pysty, onhan sinulla se Espanjan pysty, onhan.
Pari on sitten ihan helppo. Se , että se ei ole helppo onkin siinä, että se on yllättävästi monikossa. Monikon T:stä alkaa se ääni alas. T:llä alkavia ääniä sitten kehiin. Tulee sen nauravan kaverin nimen neljäs kirjain.

Niitä vokaaleja, joka tulee ei ole kovin monta ilmaisemaan ääntä, jotta annapa mennä nyt vaan.
89. Aksu11.7.2010 klo 23:03
Pipsa,
kiitos vaan, mutta kaikki on jo ihan selvää! Vain ESPANJAA-kohtaan olin valinnut yhden väärän kirjaimen.
90. Pipsa11.7.2010 klo 23:11
Hohhoijaa

En ottanut hernettä nenääni. Minun toinen nimeni näet on Pipsa-jolla-ei- ole- nenää lainkaan. Paahdu sinä itse auringossa ja paistu, kun olet noin herkkänahkainen.
91. Pipsa11.7.2010 klo 23:15
Aksu
Jees, paahdu sinäkin auringossa ja paistu. Tavannemme ensi perjantain lakanan tiimoilta taas.
92. 011.7.2010 klo 23:16
Pipsa.
Et taida lukea läksyjäsi?
Vastaus tuli jo klo 22.41. ;-)
93. mömmö11.7.2010 klo 23:17
No selvisihän tämä minullekin viimein, ehkä eniten auttoi taas O, tosin toisia auttaessaan.

Jäeven pintalämpö 27, kelpasi uida, vaan ei paljon viilentänyt.
94. 67.11.7.2010 klo 23:22
Olipa melkoista sahellusta Afrikassa !
95. 011.7.2010 klo 23:27
67.

Ei se sähellys ole vielä loppunut! (hitto, kun jännittää)
96. Pipsa11.7.2010 klo 23:27
0

Ei hätää mitään, läksyt on luettu kyllä. Ottanet huomioon viiveen.
97. 011.7.2010 klo 23:32
Pipsa.

Tiesin että olet ahkera ja tunnollinen ;-)
98. [0]12.7.2010 klo 00:13
[67. Nyt se sähellys on ohi]
99. Pipsa12.7.2010 klo 00:58
0

Tiedä häntä.

Muistatko maaliskuuta, kun porukat olivat sitä mieltä, että Pipsa on 0, ja 0 on Pipsa. Sinä riehuit kiihkeästi todistaaksesi, että sinä et ole Pipsa. Minäen riehunut, en ollenkaan. Minähän olin Pipsa. En minä ole sinä, en suurin surminkaan. Katsos, kun minä oln minä. Oommeko me sitten jotain tyyppejä luokkaa henkisesti siskokset tai jotakin sinne päin?
100. Kale12.7.2010 klo 04:28
toinen taata vastasi: ötökkä on hämäräperäinen kulkija. Sen toki tiedän, mutta kun nämä kaikki muut ovat pikkuelukoita, niin täytyyhän senkin olla. Kun palaan mökiltä, täytyy paneutua asiaan. Tahtoo ja tarttee tietää. Kiitos toinen taata, että noteerasit kysymykseni. Ellei se ole ötökkä, on Aulis Lehto poikennuy teemastaan. (Muuten, kaikki kiittelevät 0:n vastauksia. Minä hyppään ne aina yli, koska haluan itse ratkaista ristikkoni. Muut osaavat antaa vihjeen ei lähes suoraa vastausta. Tämä on nyt tällaisen vähän nuoremman vierailevan miehen mielipide eikä anna aihetta enempään. Kaipa täällä saa arvostellakin.) Nyt uimaan!
101. toinen taata12.7.2010 klo 06:50
Kale
Pikkuötökkä on.
102. Kale12.7.2010 klo 07:25
Kiitos, olikin lempinimi ja minä etsin koppakuoriaisista sun muista. Tackar o pockar. Nyt palauttamaan lainaläppis ja sitten Manseen.
103. liena12.7.2010 klo 09:09
Tulin jo eilen kaupunkiin ja täällä on ainakin sisätiloissa viileämpää - kiitos ilmastoinnin.
Ristikko oli helppo, vai johtuiko se siitä, että helle ei haitannut. Toisia se haittasi kummasti.

Pipsakin (ihme kyllä) otti todella herneitä nenään, tosin lopuksi kyllä (viipeellä, ei viiveellä) melkein kosaisi 0:ta,
että kaikki on varmasti jo hyvin.

Muuten, olen minäkin joskus kävyillä grillannut, ja siinä Pipsan lauseessa oli todellakin hyvä vihje sille K:lle.
Ei kannata tuhlata helmiä sioille, että sillai...

Viva Espanja!
104. Edward12.7.2010 klo 09:40
Mistä ihmeestä kaikesta kansa täällä oikein jorisee - kesäfiiliksistä aina futikseen!

Ristikko on tällä kerralla taas sopivan tasoinen tällaisiin
helteisiin - meni vanhalta kerrankin ilman isompia apuja. Yksi hämärä piilokirjain vielä vaivaa - tosi hämärästä kuvasta!

Kiitoksia Aulikselle taas kerran kiehtovasta laatimuksesta!
105. liena12.7.2010 klo 10:47
Edwardille,
että kun on kuuma, eikä jaksa muutakaan tehdä, niin -joristaan...
Harvoin tällaiseen ylellisyyteen on aikaa.
106. L-a12.7.2010 klo 14:08
Harmaiden teemasta on täällä jo puhuttu. Minusta yksi harmaa poikkeaa siitä. Onko kukaan samaa mieltä? Enkä tarkoita kirkonmiestä.
107. 012.7.2010 klo 14:10
L-a.

Tarkoittanet ylhäältä vasemmalta toista?
108. outi12.7.2010 klo 14:59
Mikä ihmeen häkkyrä on tuo ylhäällä Hannun vieressä?
109. L-a12.7.2010 klo 15:04
0,
sitäpä juuri. Oletko samaa mieltä? En löydä alan kirjoista sellaista.
110. 012.7.2010 klo 15:08
L-a.
Sukunimeltään samanniminen on näiden muiden
vastauksien asiantuntija ja harrastaja.
Sikäli liittyy näihin.
111. Owlie12.7.2010 klo 15:08
L-a,
Asiasta on keskusteltu aikaisemmin.
112. Juho12.7.2010 klo 15:09
outi, ei taida tuollaisen häkkyrän alla lukea :Made in EU
113. ma12.7.2010 klo 15:25
Vasemmalta ylhäältä toisesta kuvasta (Kuin silloin ennen...) lähtevä teemaan liittyvä sana löytyy eri lähteistä, mm Michael Chineryn Otavan julkaisemasta teoksesta
114. L-a12.7.2010 klo 15:27
Kiitos tiedoista, 0 ja Owlie! Lähdenpä kenttätutkimuksille mökin nurkille.
115. iso S12.7.2010 klo 19:03
Hyönteisasiantuntijan/hyönteisen kohdalla olisi helppo luulla että Aulis on lipsahtanut huolimattomaan Google-tulkintaan. Kun laittaa hakusanoiksi ratkaisusanan ja hyönteinen, löytyy mm. tällainen näyte:

Aikakauskirja SUOMI. 1860.
Hyönteisiltä ovat seuraavat nimet otetut...

Nimilistassa on myös ratkaisusana, mutta linkin avaamalla selviää että se on eri asiayhteydessä.

Kyseessä on August Ahlqvistin perusteellinen purkaus, johon hän äityi luettuaan että kolme "oppi-poikaa" oli vaihtanut suomalaisen nimensä ruotsalaiseksi. Sen seurauksena hän tutki, mistä nimet ovat peräisin, ja päätyi näihin luokkiin (jokaisesta luokuisa esimerkkejä, jotka jätän pois):

Useimmat imettäjäiset eläimet ovat lainanneet ihmiselle nimensä.
Linnuista tavataan tämmöisinä niminä seuraavat.
Meidän vesissä ei ole paljo kaloja; sentähden niilden nimiäkin on vähä Suomalaisten niminä.
Hyönteisiltä ovat seuraavat nimet otetut.
Kasvit sitä vastaan ovat Suomalaisille antaneet useampia nimiä.
Kivi-kunnasta saatuja ovat seuraavat. nimet.
Maan-pinnan eri laaduista ja muodoista on meillä myös hyvä joukko nimiä.
Ilmasta otettuja nimä on meillä myös vähin.
Nyt saamme nähdä heidän ottaneen nimiä omasta itsestänsäkin, ensinkin ihmisen-ruumiin osista.
Edellensä ovat ihmisen ruumiilliset avut muuttuneet nimiksi.
Myös hengellisistä omaisuuksista on nimiä otettu.
Siirtyen eteen-päin aineessamme havaitsemme, että erinäisten säätyin, virkojen ja askareitten nimityksiäkin käytetään suku-niminä.
Lähimmässä yhteydessä edellisten nimien kanssa ovat ne nimet, jotka ovat otetut työ-asetten eli muiden tarvis-kalujen nimityksistä.
Läheisessä helmolaisuudessa edellisten nimien kanssa ovat semmoiset nimet, joilla on alkunsa josta-kusta vaate-kappaleesta.
Yksin ruoka-lajitkin ovat antaneet Suomalaisille, niin kuin muillenkin kansoille, nimiä
Ovat Suomalaiset ottaneet muutamia nimiä myös kaluista ja esineistä, jotka kuuluvat asumaan ja kotoon.
Kansojen ja koto-paikan nimistä saatuja suku-nimiä ei ole kovan paljo.
Heimolaisuuden nimitykset ovat antaneet joita-kuita nimiä Suomalaisille.
Ristimä-nimistä on meillä otettu muutamia nimiä, ja tämmöisillä nimillä on kahdenlainen peri-juuri; yhdet ovat nim. paavilais-luterilaisista ristintä-nimistä, toiset kreikkalais-venäläisistä johdetut.

Loppupäätelmä oli: "Tämä esityksemme ei vaadi täydellisyyden kunniaa; sen se kumminkin on osoittava, jota sillä tarkoitimmekin: että Suomalaiset ovat itsilleen nimiä kuvatessaan menetelleet aivan samalla tavalla kuin muutkin kansat, josta seuraa, että heidän nimensä ovat yhtä arvolliset ja yhtä arvottomat kuin muiden, josta taas seuraa, että se, joka muuttaa suomalaisen nimensä joksi-kuksi ruotsalaiseksi eli muuksi, kantaa yli ojan vettä, eli, toisin sanoen, on narri."

Netistä löytyy lista kuoriasheimoista ja siellä ratkaisusana on aatukaisten (Aderidae) ja toukohärkien (Meloidae) välissä. Härpätihää, lista ei ole aakkostettu joten ratkaisijalle tästä ei ole ratkaisevaa apua! Ahlqvistin juttu saattaa joitakin kiinnostaa ja se on helppo löytää antamieni otosten perusteella.
116. Pietu12.7.2010 klo 19:11
Iso S jaksaa olla tosi perusteellinen, niin tälläkin kertaa ja tällä helteellä. Oi mikä taito, taito...

Oikea allanurkka avuistanne huolimatta hakusessa, vinkatkaapa vaikka tuo keropää tai vanhus, please!
117. 012.7.2010 klo 19:21
Pietu.
VANHUS JOSKUS on sukulainen.
Kiharapää on kivipatsas.
118. liena12.7.2010 klo 19:25
Pietulle,
että se keropää on keisari ja vanhus mainittiin jo aikaisemmin.
Kun yhden sanan saat, niin kaikki aukeaa samalla.
119. otv-a12.7.2010 klo 20:46
siis sittenkin se laulajapoika kuului joukkoon...
120. Hemuli12.7.2010 klo 20:49
Niin, mutta oli siinä työmiehenkin oivalluksessa ideaa.
121. 012.7.2010 klo 21:23
Oli kyllä, sillä minä löysin kuoriaisista etsiessäni samaisen
tutkijan.
122. otv-a12.7.2010 klo 22:06
Hemuli ja 0,
oli työmies oikeassa myös, "kaksoismerkitys" on mainio lisä.
123. 012.7.2010 klo 22:10
otv-a, Hemuli.

Todellakin kaksi "kärpästä" yhdellä iskulla. ;-)
124. =13.7.2010 klo 14:19
ups väärä sivu
125. lopettelijatar13.7.2010 klo 21:34
Oikean yläkulman hollantilaisen kalatutkijan kohdalla olisi vihjeen oikeastaan voinut jättää pois. Siihen tuli mikä tuli, ja sitten tarkastin Guugglelista, että tulihan se oikein. Kuinkahan moni tuonkin iktyologin tiesi ns. lonkalta?

Muutama pläntti on vielä tekemättä, koska aloitin vasta eilen. Tuo rillipäinen mies, toinen kuva ylhäältä, on täysi mysteeri minulle. Ei mitään käsitystä, kuka hän on, vaikka ilmeisesti vastaussanani on oikein. Piteleekö hän mikrofonia vai kanankoipea?
126. 013.7.2010 klo 21:42
lopettelijatar.

Lue iso S n kirjoitus klo 19.03.
Sekä kommentit sen jälkeen.
127. 013.7.2010 klo 22:42
lopettelijatar.

Sillä ei ole merkitystä mitä on kädessä!
128. pjl14.7.2010 klo 10:37
Pari kohtaa puuttuu.Vasen alakulma,kirkon mies.Minulla siihen pyrkii tulemaan sellainen epämääräinen kuljeksija mutta en löydä teemaan sopien vahvistusta sanalle.
Oikealta alhaalta puuttuu nuoli K:n eka ja vierestä heittomerkki ruohotupas kuvan piilo.Risteävät uskon olevan oikein.
Säie luettu mutta ei nyt sytytä.Tällä säällä ruoho aidan takana niin kuivaa että hyväkin ettei sytytä ;)
129. pjl:lle14.7.2010 klo 11:03
Lue uudestaan! Liiankin selvät vihjeet annettu aikaisemmin. Enempää ei voi enää sanoa.
130. 014.7.2010 klo 13:06
pjl.
Pidä se epämääräinen kuljeksija.
131. umpiluu14.7.2010 klo 21:14
ÄÄT ihmetyttää. Minusta tuntuu, että olen sen ennenkin nähnyt. En vain keksi muuta kuin yhden sanan rakenneosan, mutta tuskin se tähän sopii.
132. 014.7.2010 klo 22:35
umpiluu.
Missä kohti ristikkoa?
133. 014.7.2010 klo 22:40
Löysin.
Mikä on ÄÄT toisinpäin?
134. 014.7.2010 klo 22:57
On ollut usein ennenkin!
135. Juho15.7.2010 klo 13:04
umpiluu ja 0, tuleehan siitä aivan kelpo sana, jos oikein muistan, oma vastaukseni lähti jo postiin.
136. 015.7.2010 klo 15:31
Juho.
Oikein muistit!
137. Puolisokea15.7.2010 klo 16:30
Samassa ruudussa kuin pipokin on kuva, josta en saa mitään selvää. Vähän oikealle siitä on toinen kuva, joka ilmiselvästi esittään sarvikuonoa, mutta monikossa siinä on vain viisi kirjainta. Mystillistä!
138. Puolisokealle15.7.2010 klo 16:49
Niitä kamalannäköisiä sarvikuonoja on ainakin kaksi ja se pipon alla oleva pitäisi nyt puristaa veden sekaan lasiin ja jäitä sekaan. Maistuis varmaan sullekin.
139. -15.7.2010 klo 16:51
...nyt pitäisi 0:n jo tulla antamaan suorempi vastaus.
140. 015.7.2010 klo 19:46
-.
Olitpa jälleen kerran väärässä. Antamasi vihje klo. 16.49
oli loistava!
Maistuis varmaan sullekkin. ;-)
141. Puolisokea15.7.2010 klo 19:50
Kiitos vain avustaneille. En ole vielä kovin monta Hesarin ristikkoa yrittänyt täytellä. Muutaman olen saanut täytettyä nettiä aikani guuglattuani. Nyt piti kääntyä tämän foorumin puoleen. Ihmettelen, miten jotkut saavat nämä ratkaistua ilman kummempia apuja. Ilmeisesti ristikon laatijan ajatusmaailma ja vihjemetodit ovat tulleet tutuiksi. Enimmäkseen täyttelen ruotsinkielisiä ristikoita ja niissä olen huomannut saman ilmiön. Kun ratkoo pidemmän aikaa saman laatijan ristikoita, alkaa ratkominen vähitellen helpottua.
142. Jussi15.7.2010 klo 20:18
Monen vuoden tauon jälkeen kokeilin ja havaitsen vihjeiden muuttuneen kovastikin piilosanamaiseen suuntaan. Sangen viehättävää! Vaimon kanssa yhteisvoimin saatiin kasaan just ennen huomenna saapuvaa uutta lähetystä.
143. 015.7.2010 klo 20:27
Puolisokea.

Olet aivan oikeassa.
Tarpeeksi kauan kun tekee saman laatijan ristikoita,
niin siinä oppii ne vihjemetodit ja hieman ehkä sitä
ajatumaailmaakin.
Onneksi kuitenkin silloin tällöin laatija pudottaa ratkojan
maan pinnalle ja siinä sitten tuskaillaan.

Tervetuloa HS-ristikkojen harrastajien joukkoon!
144. Tuija16.7.2010 klo 09:14
Apua! Uusi ristikko tuli jo ja vanhasta puuttu vielä pari kohtaa.
*Ruskettunut rouva oikeassa alakulmassa ei kuulu tuttavapiiriini. Minkähän alan ihmisiä hän lienee?
*Kyseisestä valokuvasta lounaaseen on keihäänkärki vai mikä?
*Alalaidassa hymyilevän naaman yläpuolella on mystinen rivi jotain.
Please, antakaa vinkkejä!
145. Owlie16.7.2010 klo 10:02
Tuija,

Rouva on bisnesnaisia; mediasta päätellen ei liiku vasemmistopiireissä.
Eipä ole keihäänkärki vaan työkalun osa.
En tiedä mitä mystisessä rivissä on, mutta ratkaisua selviää kuvaa katsomalla.
146. lopettelijatar16.7.2010 klo 10:25
Tulihan se sitten valmiiksi, eikä kamalasti ruvennut närästämään, toisin kuin aikoinaan Jere Karalahdella tullissa.

Oikea alakulma ei suuremmin tuottanut vaikeuksia, mutta en oikein tykkää siitä vastaussanasta, mikä tuli vihjeeseen LIHAA. Aikoinani kesätöissä teurastamon lihantarkastusapulaisena niitä vastauksia leikkelin, eivätkä ne juuri lihaa sisältäneet. Oletan nyt siis, että vastaukseni on oikein.
147. apuva16.7.2010 klo 15:12
Muuten ristikko on täytetty, mutta Arvi Lindin näköisen äijän ympärillä tökkii. Antaisiko joku vihjettä.
148. Ainikki20.7.2010 klo 18:21
iso S!

Iso kiitos Ahlqvist -linkistä!
149. 020.7.2010 klo 18:43
apuva.
Lue 11.7 klo 22.20 kolmanneksiviimeinen kappale.
Tarkemmin ei voi vihjata!
150. apuva24.7.2010 klo 13:47
Kiitoksia nolla. Tämä ristikko on sitten valmis.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *