KESKUSTELUT > RISTIKOT > IL AURIFERA

5597. IL Aurifera

Matti17.6.2010 klo 23:24
Nyt kun Aurifera on vallannut IL:n ristikot kokonaan, tässä on säie aihetta koskeville kommenteille.

Arkiristikot ovat vähän vaikeampia kuin IS:ssa. Vihjeitys on jollakin tavalla minimalistista. Toteutus on (ainakin suurimmaksi osaksi) konetyötä, joten yleisilme on selkeä.

Tämän päivän lehdessä vasemmalta ylhäältä puuttui vihje, samoinkuin vasemmalta keskeltä Korisevan alta.
2. TiiPii18.6.2010 klo 00:45
Torstain IL ristikon tekijä vastaa.

Osasta painosta näköjään nuo kyseiset kaksi vihjettä puuttuvat. Ilmeisesti pääkaupunkiseudun ristikoista? Jyvässeudulla ristikot olivat niin kuin piti (Noh, värit heittivät, ainakin minun painoksessa). Pdf tiedosto, joka minun puolelta lähti eteenpäin oli vihjeiden osalta "moitteeton". (kaksi puuttuvaa kuvaa lopullisesta versiosta osasta painoksesta, jotka siis ilmeisti tämän hetkisen tiedon mukaan olivat hukkuneet painopaikan hulinassa! Miksi ja miten, en osaa vastata!)

Olisi mukavaa tietää missä pain Suomen maata oli puutteita näiden kahden (tai muidenkin!!! ei kai vaan?!?) vihjeiden osalta!

Kyllä harmittaa niin peevelisti, varsinkin kun tuo oli ensimmäinen laadintani Iltalehteen! (Ja toinen julkaistu laadinta ylipäänsä minnekään!) Uusimmassa Huippuristikoissa oli se ensimmäinen!

Ristikosta muuten: laadittu perinteisesti kynää, kumia ja ruutupaperia käyttäen. Lopullinen toteutus tietokooneella (juuri selkeyden takia), pääkuvassa Kaarle-Kustaan vartiokaartilainen nukkumassa Ruotsin linnan edessä noin kuukausi sitten. Vihjeytys minimalistinen, itse tykkään ratkojana lyhyistä ytimekkäistä vihjeistä. Ehkä monisyisempiä tulevaisuudessa? Aika näyttää.

Kahden vihje kuvan puuttuminen ei siis ollut tarkoituksellinen vaikeutus laatijan toimesta! Ei sinne päinkään, vaikka kiero mies olenkin.

Kiitos ja Anteeksi!

Toni Piirainen
3. Sami18.6.2010 klo 01:45
Minäkin sain lehden käsiini tuossa iltasella, ja voi hyvänen aika sitä harmitusta. Että sitten onnistuivat ryssimään Tonin ensimmäisen IL:n. Laatija pyytelee anteeksi suotta, virhe on tapahtunut mitä ilmeisimmin jossain tietyssä painopaikassa. Vantaalla kuvat puuttuivat, Jyväskylän seudulla eivät.

Joskus on perusteltua, että tuotetta hiukan muokataan kohderyhmän mukaan, mutta että pääkaupunkiseutulaisia pidetään NIIN fiksuina, että tasoitetaan vähän pudottamalla vihjeitä pois, niin se on kyllä vähän liikaa. Perin erikoista, etten sanoisi.

Virheen laajuuden selvittämiseksi olisi mukava kuulla kommentteja puutteellisen ristikon saaneilta, että missä paikkakunnalla lehtenne ostitte.
4. Eki18.6.2010 klo 02:04
Harmittaahan se hetken, mutta ylihuomenna niihin kääritään torilla kalaa.
5. Matti18.6.2010 klo 05:59
Päästiin näköjään ratkomaan toisenkin Tonin laatimuksia. Olin tekijän suhteen kovin ymmällä, koska pidin ilman muuta Sami Hämäläisen työnä.

Oman lehteni hain Keravan marketista. Se ylempi puuttuva vihje, jos oli valokuva, saattoi myös olla lehden sensuroima :=P
6. matts18.6.2010 klo 06:05
(Itse en suosi IL:ää kalan kietaisuun niittien vuoksi. HeSa on vielä paras. Harmittaa vaan sanomalehtien paperilaatu, painovärejä, kemikaaleja, savea ja mitä kaikkea siihen lisätäänkään, ettei se kelpaa enää syttypaperiksi. Jää vain harmaa kelmu joka tukahduttaa tulen. Sori vuodatus, eihän tämä tähän säikeeseen kuulu.)
7. TiiPii18.6.2010 klo 07:54
Kannatan Matin ennakkosensuuriteoriaa :) , ja rapatessa hieman roiskahti!

No, vaikeutuksesta huolimatta ratkaisun tulisi silti olla yksiselitteinen?
8. otv-a18.6.2010 klo 10:35
eilen euroopan lennolla osui kohdalleni kahta vihjekuvaa vailla ollut IL. alempaan sanaan tökkäsin hoon alkuun ajankohtaisuuden takia, jolloin pystysana jäi käsittämättömäksi, mutta nyt sen ymmärrän, jos ylempi kuva olikin sensuroitu!
9. jpq19.6.2010 klo 23:42
Minähän teen kirjainlaatikot käsin ruutuvihkoon n. kahdella (jos kuivuu kesken siksi noin kahdella toiella kirjoitan aiheen sanat tehtävään ja täyteruudut toisella värillä ja väri pari sellainen että erottuu heikommassakin valossa kuten viimeisen tehtävän vihreä ja musta) kynällä (mieluiten geelikynällä/stabilon tussilla (muita ohjut kärkisiä en juuri ole testannut) lyijykynää tarvitsee teroittaa et kaikeilee helposti et sitä vain yhtä väriä..,ja notkeasti liikuva mustekynä on harvinaisuus näillä leveysasteilla varsinkin jos värejä tarvitsee) ja muiut teen koneella mutta käsityönä sanojen valinnan suhteen ja sijoittelun eli vain nopeus syistä naputtelen niiden tekstin koneella et myös vältän virheitä niissä taas paremmin niin ja toisissa taas ruutupaperi siinä mielessä parempi. Eivät ole siis varsinaisia konelaadintoja missään määrin. ps. ulkoasun laadintoihini jota iltalehdessä on tekee taas ihan muu (Sami) kuin minä paitsi pääkuvat tulee usein täältä valokuvistani tai apulaatija piirtää tainnut noin yhden itsekin piirtää mutta pelkästään luovapiirtäjä (no jos pitäisi tehdä näköistä ei ole alaani omenan,ja linnun (yleispätevän ei tietyn) ja puun (yleispätevän ei tietyn) ja vaahteran lehden ja kissan (tietyn kissan) ja kalan (yleispätevän ei tietyn) osaan vielä jotenkin ehkä myös banaanin ja kukkia (yleispätevän ja nämä yleispätevät on mielikuvitusestani kumpuavaa lajia)) ei osaa vihjeitä piirtää. (valokuvista lähinnä julkkiset eivät hedän kuvansa paitsi vuosia sitten ollut Veltto Virtanen Kitaran kanssa muuten yritän mahdollisimman paljon omiin kuviin turvautua ja autottomana en pääse ihan kaikkialle kuvamaan jonne tekisi mieli ja näillä välineilläkään ei oikein vaikkapa karhuja kuvata vaikka piilokojuun pääsisikin...)
10. qpj20.6.2010 klo 09:57
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Maecenas magna neque, volutpat non venenatis ac, accumsan ut leo. Class aptent taciti sociosqu ad litora torquent per conubia nostra, per inceptos himenaeos. Cras sem eros, gravida vel luctus vitae, porttitor eget libero. Donec lacus tellus, porta sed faucibus imperdiet, gravida a neque. Vivamus ultrices faucibus nunc, ac pulvinar sapien hendrerit a. Pellentesque luctus semper lorem, non cursus ligula molestie sit amet. Donec scelerisque elementum leo, et sagittis nulla lacinia quis. Aenean gravida erat eget odio ullamcorper eu laoreet ante rhoncus. Vestibulum sodales aliquet faucibus. Nulla neque diam, aliquet nec dapibus vel, accumsan quis sapien. Sed vulputate dignissim dui, eget fringilla enim pellentesque dignissim. Cum sociis natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. Quisque hendrerit nisi sit amet massa lacinia congue.

Quisque a massa nibh, vel semper quam. Etiam luctus magna erat. Nulla facilisi. Aenean urna enim, tempus laoreet sodales sed, euismod non mi. Nullam lacus nibh, pharetra nec imperdiet nec, sollicitudin sed orci. Aliquam erat volutpat. Pellentesque sollicitudin, nulla sit amet rhoncus vehicula, sapien enim adipiscing nisl, ut fringilla augue augue vel felis. Pellentesque habitant morbi tristique senectus et netus et malesuada fames ac turpis egestas. Nam rutrum.
11. jpq22.6.2010 klo 03:19
qpj: mitä hittoa?
12. Matti29.6.2010 klo 00:39
Näitä on ihan kiva ratkoa. Ei tarvitse olla huippuratkoja.

Vihjeissä käytetään paljon valokuvia, ja ongelmaksi on osoittautunut kuvien pieni koko tuhruisella painojäljellä. Ristikot ovat vaikeita siksi, että ei voi tietää mitä kynnenpuolikkaan kokoinen kuva esittää.

Ekin ristikoissa jokin aika sitten purnattiin samaa, mutta nyt selvästi asiaan on paneuduttu.
13. Kaapo Jupina29.6.2010 klo 08:27
Ihmetyttää Ekin kommentti 18.6.2010 klo 02:04.

Onko se johtavan ristikkotuottajan kannanilmaisu ristikoissa esiintyviin virheisiin?

No ei varmaan. Ehkä se on Ekin myötätunnon ilmaisu virhettä harmittelevalle laatijalle.

Omalta lyhyeksi jääneeltä laatijan uraltani muistan yhden virheen. Olin laiska enkä tarkistanut monellako ässällä Amos Anderssonin sukunimi kirjoitetaan. Väärin meni, meniköhän nyt oikein? Harmitti niin, että lopetin laadinnan ja vieläkin 12 vuotta myöhemmin harmittaa.
14. Kaapo Jupina29.6.2010 klo 08:29
Jos tuossa tekstissäni näkyy kummia merkkejä, ei se ole minun vikani.
15. Amos...29.6.2010 klo 08:37
... on Anderson. Amos Anderson.
16. RA29.6.2010 klo 09:36
Virheille on aina paljon mahdollisuuksia ristikon matkalla laatijan aivoituksista ratkojan eteen. Huolellinen ennakkotarkastus ja koeratkonta yleensä poistaa laatijan tekemät virheet. Mutta senkin jälkeen voi tapahtua kaikenlaista niin kuin tuo säikeen aloittanut esimerkki kertoo.

Kun teimme viimeisintä Sanaseppoa, kahdeksan silmää tarkasti lehden oikovedosta: Yhdelle ristikolle (yli 20:sta) oli käynyt kuin tuolle Piiraisen Tonin ristikolle. Vihjeitä oli jostakin teknisestä syystä kadonnut. Pintavilkaisulla vihjeiden puuttumista ei huomannut ja jos huomasikin, sen saattoi tulkita ristikon "jipoksi". Ainoastaan se, että yksi tarkastajista oli ristikon laatinut, pelasti. Tällä kertaa.

Virheille kannattaa tehdä e n n a k k o o n kaikki, mitä suinkin on tehtävissä. Kun niitä sitten kuitenkin silloin tällöin pääsee läpi, tarvitaan suhteellisuudentajua. Ehkä Ekikin tarkoitti tätä.
17. jpq29.6.2010 klo 20:34
Matti: viittaatko minunkin laatimuksiini ?
eli niihin juha-pekka kuuselan nimissä oleviin kirjainlaatikoihin,sanapalapeleihin ja kryptoihin.
18. Matti1.7.2010 klo 00:26
jpq, ei, en viittaa. Olen aika rajoittunut ristikoiden ja piilosanojen täyttelijä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *