556. Kirppu

Ratkoja uusi7.12.2003 klo 01:43
Onko kukaan saanut ratkottua Kirpun Anagrammi-erikoisen? Hermot meinaa mennä. Onkohan kaikki vihjeet varmasti oikein?
2. Kravattimies7.12.2003 klo 02:22
Lehti tulee niin kaukaa, että se on ollut minulla vasta päivän. Aloin ratkaista eri sivulta, josta Piilopareista selvisivät kohdat 1,2,3,4,7,8,9 ja10. Sanapiiloista 1,7 sekä Sanapiilo-X:stä 4,5,6. Anagrammi-erikoista siis pitäisi yrittää seuraavaksi.
3. Kravattimies7.12.2003 klo 08:41
Anagrammierikoinen oli nimensä mukainen. Se sopi minulle; mukavasti tuli valmista, kun välillä mietti ja sovitteli vaihtoehtoja.

Vasemman yläkulman 5x6 kartta oli tarpeeton ratkaisun kannalta, vaikka antoihan se osviittaa siitä, että kaikki liput ovat Euroopasta. Kartassa oli tietyt maat korostettu tummemmalla värillä, mitä ihmettelin, koska vain osa niistä maista tuli ratkaisuun.

Lopulta jäi yksi kohta vaivaamaan: ratkaisuuni tuli sama sana kahdesti ja vielä niin, että se menee ristiin itsensä kanssa!

Olikohan Sinulla sama ongelma, Ratkoja uusi? No, joka tapauksessa, ratkaisuaikaa on jäljellä vielä yli kolme kuukautta, joten turha hermoilla.

Katsoin ratkaisuja niihin kohtiin, mitä en ollut osannut edellisestä lehdestä. Yllätyksekseni Pikku kiperissä oli käytetty minulle uutta vihjeytystyyliä:
verbi -> ELIN
verbi -> OTIN
Kuinkahan yleistä on?

Koska kokeilin 4. kirjaimiksi verbin perusmuodon mukaisesti vain kirjaimia A ja Ä, niin ratkaisematta jäi. Näin sitä oppii. Hyvä harhautus, vähän niin kuin monikot, jotka eivät pääty kirjaimeen T.
4. Ratkoja uusi10.12.2003 klo 02:51
Onkohan tuo kravattimies pienen piirin ulkojäsen, kun Erkki ei ehtinyt häntä puhelimitse varoittaa, että tätä keskustelua ei saa jatkaa. Muutenhan täällä kaikki puhuisivat kohta Kirpusta, kun se teitä kaikkia kiinnostaa. Kyllä, Ratkoja uusi on se sama mörkö, joka esiintyi täällä aikaisemmin nimellään Henry Haapalainen. Otsikolla Keskinäisen kehumisen kerho käytin loppupäässa myös muilta lainattuja nimimerkkejä Seurailija (viimeisin) ja Ratkoja (kolme viimeisintä).
On selvinnyt ainakin se, että ulkopuolisia kirjoittajia täällä ei pahemmin vieraile. Kuinka paljon on sellaisia lukijoita, sitä on vaikeampi arvioida. Kirjoitukset ovat selvästi siistiytyneet, ehkä turhankin paljon. Kyllä sivun kustantajan tuotoksia on vapaus kehua nimimerkin suojassakin niin paljon kuin sielu sietää. Mutta nimimerkki ei saa sanoa mitään valheellista, loukkaavaa tai perätöntä ulkopuolisista nimeltä mainituista.

Ystävällisesti
Henry Haapalainen
5. Pepe10.12.2003 klo 07:06
Ootsä Henkka vaikee tyyppi
6. J Takala10.12.2003 klo 08:23
Mulle jäi epäselväksi, mitä tarkoitettiin "ulkopuolisella kirjoittajalla". Jos kirjoittaa esim. talon sisällä, niin onko sisäpuolinen kirjoittaja? Millainen sitten mahtaa olla monipuolinen kirjoittaja? Kravattimies ei todennäköisesti ole ulkopuolinen, vaan paremminkin eteläpuolinen kirjoittaja. Kartalta katsottuna saattaisi olla myös alapuolinen. Aivan varmasti kuitenkin koiraspuolinen, urospuolinen ja miespuolinen, mutta ei koskaan poikkipuolinen tai yksipuolinen.

Jutun opetus: On turha lähteä jakamaan kirjoittajia sisä- ja ulkopuolisiin tai mihinkään muihinkaan -puolisiin.

Tasapuolisin terveisin huoneen sisäpuolelta, J Takala.
7. iso S10.12.2003 klo 10:24
En viitsi sanoa poikkipuolista sanaa enkä halua luokitella kirjoituksia hyväksyttävyyden rajan ylä- ja alapuolisiin.

Jos sanon tykkääväni Kravattimiehen ja J Takalan kirjoituksista (varmuuden vuoksi en sano, mutta jos sanoisin), niin olenko minä mielipuolinen vai ovatko he mielipuolisia?

Ettei vahingossakaan tulisi syrjintää, etenkään sellaista sukupuolista, niin en anna kommentteja äiti-, isä-, sisar- ja velipuolista. Olkoon kaikki puheeni mahdollisimman loukkaamatonta ja pintapuolista.
8. Titta10.12.2003 klo 13:00
Oli miten oli, minulla on etupuoli konetta kohti täällä Helsingin itäpuolella.

Minusta nämä keskustelut ovat kaikin puolin kelvollisia. Molemminpuolinen yhteisymmärrys on joskus tarpeen, ettei aina tarvitse olla valitsemassa puolia. Olkoon keskustelukumppani vaikka muotopuoli, joskus tunnepuolella kuohahtaa, kun tuodaan asioista esille uusia puolia.

Annetaan kaikkien osapuolien tasapuolisesti ilmaista ajatuksiaan, mielipiteenvapaus on yksi näiden sivujen pluspuolista!
9. Sopuli10.12.2003 klo 13:31
Samaa kysyn minäkin: mitä on ulkopuolinen kirjoittaja?

Se joka kirjoittaa tähän foorumiin, muttei osta ristikkolehtiä? Se joka ostaa yhtä lehteä, muttei kaikkia? Se, joka ei ole Sanaseppojen jäsen? Se, joka ratkoo, muttei laadi? Se joka ei edes ratko, sattuu vain tykkäämään suomen kielen kanssa leikkimisestä? Entä jos kuljettaa kannettavaa mukanaan ja kirjoittaa kodin ulkopuolella, pihalla peräti.

Eri asia on, tunteeko ihminen itsensä ulkopuoliseksi ja siihen on usein muitakin syitä kuin miten usein nettipalstalle kirjoittaa. Luulen, että näin laaja-alainen avoin palsta päinvastoin voi vähentää ulkopuolisuutta.

Edellyttäen, ettei joku toistamiseen esitä väitteitä sisäpiireistä ja niistä muista, jotka eivät tänne muka kirjoita ja muka kuulu. Jos uskoisin sen, jättäisin tämän kirjoittamatta. Mutta koska itsekin olen pystymetsästä palstoille tempautunut, niin en voi olla ainoa.

Kaikenlainen luokittelu ja sysiminen on aina ottanut päähän; joskus sitä käy kapinaan, joskus vain kääntää selkänsä. Tässä tilanteessa ei kun sekaan vaan: tehkäähän piiriin tilaa.
10. Jouni10.12.2003 klo 14:17
Lähes kaikilla keskustelupalstoilla esiintyy ajoittain sisäpiirisyytöksiä. Näin ratkojan näkökulmasta syytös on tällä palstalla kohtuuton. Ratkon kaikkea, mitä eteen sattuu, eikä piisaakaan. Jos joskus on runsaudenpulaa, laatu ratkaisee. Sillä minkä tallin ristikosta on kysymys, ei ole ratkojan kannalta merkitystä.

Henry saa sisäpiirisyytöksineen painua hevon kuuseen!
11. Egon10.12.2003 klo 15:16
Olenko ulkopuolinen vaiko peräti ulkoruokinnassa? En ainakaan ole täällä niin kokenut, muualla ehkä joskus. ;)
12. jupejus10.12.2003 klo 21:15
On totta 'Ratkoja uusi', että aivoluusi ovat huomanneet, että ulkopuolisia kirjoittajia ei voi täällä olla. Sillä niin tosi kuin soikea on nolla, kaikki, jotka täällä kirjoittavat, kuka kustakin, ovat tämän saitin sisällä jo mustakin.

Mitä tulee nimimerkin käyttöön ja sen näyttöön kirjoituksen yllä, on aivan toinen juttu kyllä. Maailman sivu näkee ja etenkin, jos katsoo politiikan väkee, niin nimimerkein on kirjoitettu roskaa, likaista potaskaa ja muutakin moskaa, mutta myös totuutta - ja nimen omaan salattua totuutta, sitä ei voi aina villaisellakaan peittää, eikä noin vain olon yli heittää.
Jos itsekin 'Ratkoja uusi' olet käyttänyt useitakin nimimerkkiä, vaikket kaiketi aivan 'erkkiä', niin tietänet, että vaikea on löytää enää sitä uskottavuutta, mihin outo voisi verrata, kun lukee juttua uutta. Joka kerran on ottanut nimimerkin, puhuu sen turvin totuutta mielin herkin tai valehtelee ummet ja lammet ja toivoo niin avaavansa padotut tammet.

Huumoria on monenmoista, mutta oppia tuntemaan toinen tavoista, niin se vie oman aikansa silleen, että voi kertoa omaisilleen; 'ei, ei se semmoinen ollutkaan, minkä kuvan ensin oli itsestään luonutkaan'. Se miksi antaa alkuunsa itsestään muuta kuvaa, vaikka nimelläänkin avautuvaa, on kai jokaisen oma asia, mutta en antaisi tuolle arvosanaa edes kasia, koska siinä piilee se vaara hiukan, että kuvaa on vaikeaa muuttaa, sanotaan nyt vaikka henkilön tiukan.

Kun kaikki täällä eetterissä on vain 'hei, hei', niin kenenkään hyödyttäisi ei, olla niin turhan tarkka pienissä ympyröissä, kun kumminkin mittapuu on niin suuri avaruuden tähtivöissä. Jotta olkaamme täällä 'Ratkoja uusi', kuin kaikki muutkin, kuin minä itsekin, kuin kotikuusi, jota sisäpiirissä käsikädessä kiertää saamme ja varsinkin nyt - joululaujuja laulakaamme.
13. Henry Haapalainen11.12.2003 klo 02:38
Syy Ekin lipsahdukseen selvisi: Kravattimies asuu Australiassa. Nimimerkit ovat muutenkin - paria epävarmaa lukuunottamatta - nyt selvillä. Ja jos joku kysyy, mitä hyötyä niitten selvittämisestä on ollut, vastaan että eipä juuri mitään. Minua vain kiinnostaa kirjoittajien motiivit ja taustat. Niistä voi joskus tulevaisuudessa olla hyötyä tavalla tai toisella. Kyllä kai jokainen, joka näitä sivuja jaksaa tarkemmin syynätä, näkee millä moraalisella tasolla on liikuttu. Ainakin minulle tämä on täysin käsittämätöntä.
14. Ratkoja (uusin) (toistaiseksi)11.12.2003 klo 07:04
"Jokainen muu käsittää, minä en", sanoo lopuksi Haapalainen. MOT
15. Aikku11.12.2003 klo 07:45
En ole Sanaseppojen jäsen (toistaiseksi). En ole ristikoiden laatija (pysyvä olotila). Olen pelkästään ristikoiden ja kryptojen ratkoja. Olen myös jonkinasteinen kielen saivartelija. Siinä minun motiivini (monikossa). Kaikkia näitä saan "ravittua" näillä sivuilla (yleensä).

Elämä käy vaikeaksi, jos joka puolella näkee mörköjä.
16. Ibis11.12.2003 klo 08:37
Onko minun henkilöllisyyteni jo selvinnyt? Vihjeeksi voin sanoa, että minulla on harmaa takki...

Motiivini näillä sivuilla käymiseen ja silloin tällöin kirjoittamiseen on jotensakin sama kuin Aikulla, eli muiden pilkunviilaajien kanssa keskustelu ja keskustelujen seuraaminen.
17. J Takala11.12.2003 klo 08:50
Henry, koska sinulla näyttää olevan kiistämättömiä selvänäkijälahjoja, niin Skepsis on luvannut 10000 euroa sille, joka tuottaa valvoituissa olosuhteissa paranormaalin ilmiön.

Jos rahanpuute yhtään vaivaa, niin käyhän vilkaisemassa:
http://www.skepsis.fi/haaste/
18. J Takala11.12.2003 klo 08:52
Ai niin, unohtui mainita, että amerikkalainen James Randi on luvannut 1 000 000 dollaria vastaavan ilmiön tuottamisesta.
19. Egon11.12.2003 klo 09:38
HH, en usko, että tiedät kuka olen. Jos tiedät, alan uudelleen uskoa Joulupukkiin.
20. jupejus11.12.2003 klo 11:11
Pari sanaa selvyyden vuoksi omista höpinöistäni. Tämä kirjoitusfoorumihan on vapaa kaikille, eli tarkoitin, että kaikki, jotka tänne jotain sepustavat ovat jo sisäpuolella.

Nimimerkkini taas Henry Haapalaiselle ei voi merkitä mitään, koska nimenikään ei sanoisi mitään. En tiedä kuinka monta Henry Haapalaista Suomenmaassa on, mutta mitä tämä netti sanoo pikasilmäyksellä, niin monessa on matkassa kyseinen nimi; ristikonlaadinnassa, musiikinteossa ja kantaaottavina kirjoituksina monella eri saralla. Oli miten oli, niin aivan tyhjätakkinenkaan hän ei voi olla.

Kiinnostuksen nimimerkkiin tai nimeen yleensäkin ymmärrän joltain kohdin noin yleisesti, koska tiedän ihmisiä, jotka eivät voi yksinkertaisesti jutella kenenkään kanssa tietämättä toisen nimeä. Se on määrätynlainen ominaisuus, jolla ei tarkoiteta sen kummempaa. Itselleni (kunhan nyt olen vain tällainen kirjoitteleva kiertolainen - ja se on myös motiivini) kenenkään nimi ei niinkään sano mitään. Voi kyllä esim. puhutella vaikka nyt junassa matkalla Iistä Ööhön ketä vain kysymättä nimeä koko matkalla.
Jepulis, lähdenkin taas tästä töihin ja poikkean taas täällä joskus. hyvää päivänjatkoa kaikille.
21. Ekku11.12.2003 klo 12:11
Moraalinen taso??? Miten se tänne liittyy? Selittäisikö viisaammat, minulla meni yli hilseen. (:-§)

Säästän HH:n vaivannäöltä ja kerron oman motiivini tämän saitin seurailemiseen: viihdytän itseäni! Kuinka monet kerrat olenkaan saanut itsekseni naureskella sattuvia sanontoja ja hauskoja juttuja. Eikä sovi vähätellä tiedonjyväsiäkään, joita täältä mukaan tarttuu.

Ihan tuntuu siltä kuin sisäpuolella olisin, ei ainakaan palele yhtään. *:o)
22. Ekku11.12.2003 klo 12:17
Sekin piti vielä sanoa, että kannattaa kiireesti selvittää henkilöllisyyteni: sillä on suuri valtakunnallinen merkitys.

Kuvani on nimittäin ollut Helsingin Sanomissa 28 vuotta sitten, kun olin "Nuorten emäntien kurssilla" Ulvilassa! Siinä sitä taustaa on meikäläisellä! :-p
23. Floora11.12.2003 klo 12:24
Onneksi olkoon Henkka, mitähän hyödyt minunkin henkilöllisyyteni selvittämisestä?

Kirppujasi ratkoessa itsekseni ja lasten kanssa on tullut ristiriitainen olo. Lehti on hyvä mutta sen ostamiseen saati tilaamiseen alkaa tulla esteitä täältä palstalta, ja vieläpä sinun itsesi ansiosta.

Voithan aina olla lukematta näitä sivuja jos moraalinen taso ei miellytä. Et sinä meitä kaikkia voi parantaa.
24. iso S11.12.2003 klo 14:27
Minun henkilöllisyyteni selvittämisestä ei valitettavasti ole Skepsis-palkintoa luvassa. Motiivieni tietämisestä saattaisi Randikin heltyä. Toki olen motiivejani joskus selvitellyt ja lukemisen osalta olen samaa mieltä kuin Ekku. Mutta mistäpä te hyväuskoiset maan asukkaat tietäisitte, mitkä ovat todelliset salaiset motiivini! Höpsis! Eihän tuota olisi saanut sanoa.

Olen vaihtelevasti sisä- ja ulkopuolinen, koska välillä paleltaa ja välillä pukkaa hikeä. Kuumeen vuoksi en ole vailla täyttä ymmärrystä, vaan sääliä ja sympatiaa. Hyvästä yrityksestä huolimatta en saa A-luokan virukseen oikeuttavaa 39 asteen rajaa rikki - paras noteeraus on 38,95 vanhanaikaisesta vilttikuumemittarista katsottuna. B-kansalainen oon, mä paan lääkettä nielun onkaloon.
25. Sensuroitu11.12.2003 klo 16:32
Sensuroitu
26. Henry Haapalainen12.12.2003 klo 02:30
Iso S:lle
Mitä vikaa on omassa nimessäsi, Ossi? Miksi et reilusti käytä sitä?
27. iso S12.12.2003 klo 09:06
Suoraan kysymykseen suora vastaus, Herra Salapoliisi: ei kuulu sinulle!

Hieman kohteliaammin: jossakin aiemmassa keskustelussa olen perustellut tätä suunnilleen seuraavasti: olen ujo ja yksityiselämästäni kiinni pitävä ihminen. Toisaalta nimeni ei sano useimmille tämän palstan lukijoille yhtään enempää kuin valitsemani nimimerkki. Sivumennen sanottuna, käytän vain omaani (minkä olen kerran vaihtanut), en esiinny muiden nimimerkeillä.

Nimimerkin käyttäminen on tietoinen valinta; samoin se, että nimimerkkini ja kirjoitusteni perusteella nimeni on helposti selvitettävissä. Kaikki minut tuntevat kirjoittajat ovat kunnioittaneet valitsemaani linjaa. Sinua en laske tuohon joukkoon kuuluvaksi; tiedät nimeni, mutta se ei tarkoita, että tuntisit minut.

Minun henkilöni ei ole keskustelussa oleellinen. Suurta vääryyttä ja viekkautta en itse jutuissani näe. Joissakin yritän harrastaa ns. tiedontasausta, joissakin pyrin huvittamaan, osa on pelkkää huulien heilumista tuulen mukana.

Missään vaiheessa tarkoitukseni ei ole ollut loukata ketään. Lappeenrantalaiseen perimääni valitettavasti kuuluu melkoinen annos koiranleukaisuutta, minkä useimmat huumorintajuiset ihmiset ymmärtävät. Jotkut ovat voineet pahoittaa mielensä, mistä olen vilpittömästi pahoillani.

Sinua en tunne muuten kuin täällä antamistasi tyylinäytteistä. Niiden perusteella en välittäisikään tutustua. En pidä tyylistäsi ja asenteestasi. Vika ei ole välttämättä minussa.

Nimimerkkiä käytän jatkossakin. Olen luvannut, että asian niin vaatiessa esiinnyn "reilusti" omalla nimelläni ja kerran olen sen jo tehnytkin. Koska tämä vuodatus kohdistuu henkilöön, laitan alle

Ossi Suikki

PS. Toivottavasti helpotti. Minua vain potuttaa.
28. jupejus12.12.2003 klo 11:18
Nimimerkin käyttö ja käyttäjät historian valossa on vähän samalla tapaa kuin sodanjohtajienkin - he nauttivat koskemattomuutta.

Maailmassa on ollut useitakin tilanteita, jolloin valtaan on noussut diktatuuri- tai muu vastaava junttahallinto ja niissä oloissa ei voi aina kirjoittaa omalla nimellä henkilö, joka näkee vääryyksiä, mutta haluaa julki tuoda oikeudellisia näkemyksiään. Niissä oloissakin monesti tiedetään, kuka nimimerkillä kirjoittaja on voinut olla, mutta niitä ei tahdota julki tuoda. Nimimerkin suojelu kuuluu jokaisen luontaiseen ajatteluun ja sen julkituomisesta tai suoranaista paljastamista ei ole katsottu liiemmin koskaan hyvällä silmällä. Sen sijaan nimimerkin käyttäjällä on oikeus se itse paljastaa ja niin on tavallisesti käynytkin. Sanotaan nyt poliittisissa oloissa jos aika ja vallankäyttäjät ovat vaihtuneet ja nimimerkillä kirjoittanut on ollut ikään kuin oikeassa, hän voi jopa myöhemmin ratsastaa ja niittää mainetta nimimerkillään.

Nimimerkin käyttäjä myös ilmaisee itsestään käyttämällä nimimerkkiä, että hän ei ole aivan tosikko. Nimimerkin taakse kätkeytyy lähes poikkeuksetta ainakin pieni hitunen huumoria.
Netti tarjoaa nimimerkin käytölle puitteet ja se on sen rikkauden edellytys. Siispä - mitäs me häpeäisimme nimimerkkejämme, nehän ovat osa itseämme.
Ei muuta kirjoittelemaan ja hyviä päivänjatkoja tällekin päivälle!
o</;)
29. iso S12.12.2003 klo 12:03
Wau, jupejus! Sinähän päästelet tekstiä kuin vanhempi valtiomies. Tämä sanan myönteisessä merkityksessä. Jos olisi hattu päässä, niin nostaisin sitä. Olkoon loppuelämäsi pitkä, mutta onnellinen.
30. tapsa12.12.2003 klo 17:35
Olisinko ehkä ihan ulkopuolinen, pihan perälle mennessäni
kannettavaa vievä? Voi olla, mutta muuatta julkaisua en
sinne mukanani kanna, koska siihen on huono jopa pyyhkiä.
Nimiä en mainitse, mutta jos sikaan vertaisin, niin loukkaisin
joulupöydän kulinaarista kuningasta ja Juicea.
31. Annikki12.12.2003 klo 19:18
Voisko joku kertoa mikä tälläinen Kirppu on? oon hiukan pihalla
32. jupejus12.12.2003 klo 21:10
Kovin ovat ylölliset toivotukset iso S, mutta otan nöyränä vastaan.
Onnellinen ja pitkä sopinevat hyvin kavereiksi. Jos elämä on onnellinen, on se hyvä, että olisi myös pitkä ja vastaavasti jos elämä sattuisi olemaan pitkä, olisi se hyvä, että olisi myös onnellinen.

Mikä on onnellista - on jo kyseenalaisempi kysymys. Missä on onnellisuus ja mistä sen voi löytää? Ikuisuuskysymyksiä ja kuinka moni lähtee onneaan etsimään ja ihmeikseen sen joskus löytää ja mistä - sieltä, jopa sieltä, mistä lähti sitä alun alkaen etsimäänkin.

Mikä on Kirppu? Pienellä kirjaimella se voisi olla vaikka sonkko tai sonkeri, mutta isolla kirjaimella kirjoitettuna minun tietoni tuohon kohtaan ovat tietämättömät, mutta vastatkoot Annikille siihen muut, jotka tietänevät asian paremmin.
33. Pepe12.12.2003 klo 21:12
Annikille: Oisko tuo satiainen
34. Vanha ratkoja12.12.2003 klo 21:16
Olen edennyt Kirpun ratkonnassa jo keskiaukeamalle asti
Näyttää olevan päätoimittajan laatima.
Ei huono.
Hieman sumeat ovat pienimmät ruudut.
Ajan kanssa varmaankin tämäkin minulta valmistuu.

HH: Kun sitten lainailet näitä nimimerkkejä,
muista, että nimimerkin takana on oikeasti joku, joka voi tykätä kyttyrää. Yllekirjoittaja on semmoinen.

BR. Vanha ratkoja
35. Ville Liimatainen12.12.2003 klo 21:32
Menin kerran antamaan positiivisen kommentin Kirpusta, mutta viime päivinä on Kirppu ratkoessa tullut ristikko ristikolta entistä kitkerämpi maku. Ratkoja, jolle annoin tukeni, olikin a) laatija b) päätoimittaja c) tiukkapipo d) nimimerkkivoro e) mitä vielä mahtaa paljastua. Seuraava numero saattaa minun osaltani jäädä sittenkin lehtihyllyyn, pitää etsiä Punaisen ja Paksun Pelikaanin rinnalle jotain muuta.


Annikki : Kirppua on kaupassa kolmea lajia : a) lapsille b) muuten helppojen ystäville c) helpoista vaikeisiin. Korjatkaa, jos olen väärässä. Itse puhuin c)-lehdestä, helpoille ei ole käyttöä.
36. Vanha ratkoja12.12.2003 klo 21:59
Ensimmäistä kertaa Kirpun ostin.

Kiitos näiden sivujen. En ota pulttia näistä sivuista, jotka koskettavat yllä mainittua lehteä..

Ajan mittaan keskustelukin rauhoittuu.

Aina kun joku uusi tulee porukoihin mukaan, on hänellä tarve esiintyä bossina. Tämä on luonnollista toimintaa.

Ratkomme, Suomea, tai itseämme.
Ylläkirjoittanut on tehnyt samat virheet.
Aika ei vielä ole valmis paljastamaan nimimerkkiäni…
Ja sitäpaitsi ketä se edes kiinnostaisikaan..

HH: muista tämä

terveisin Vanha ratkoja
37. Annikki12.12.2003 klo 22:10
Täytyypä tutustua moiseen Kirppuun
38. Henry Haapalainen14.12.2003 klo 01:12
Sinulle olen tosiaan anteeksipyynnön velkaa, hyvä vanha ratkoja (silloinen ratkoja). Se oli huonosti harkittu nimimerkin lainaus. Ainakaan minua sinun nimimerkin käyttösi ei häiritse. Olet selvästi sivistynyt ihminen etkä kuulu tuohon räksyttävien rakkien laumaan.

Vilpittömästi Henry Haapalainen
39. Pystykorva14.12.2003 klo 01:57
väy väy väy väy wäy wäy
40. Eki14.12.2003 klo 02:20
Minun täytyy nyt (yrittää) panna loppu tälle naurettavalle "keskustelulle" (jonka alustus on yksi floppien flopeista, kun kirjoittaja on saman lehden päätoimittaja ja päälaatija). Pystykorva voi olla joku loukattu "rakki" tai ihan yhtä hyvin HH, joka haluaa rakkien näyttävän tyhmiltä. En väitä mitään, totean vaan.

Haluaisin seuraavaksi HH:lta jotain vastinetta niille taannoisille syytteille, joiden takia hän tänne tuli "räksyttämään" (muuten haluaisimme jatkaa normaalieloa, joka ei täällä enää suju). Nämä viime aikaiset vastaukset HH:lle ovat aivan itse aiheutettuja, mitäs menee sotkemaan koko nimimerkkisýsteemin, joka siihen asti toimi hyvin. Nyt ei enää mistään viestistä voi olla varma.

Mitä tulee HH:n väitteisiin siitä, että manipuloisin tätä porukkaa, se on täysin erheellinen. Kirpusta olen aikanaan kirjoittanut itsekin, pääosin hyvää ja niin muutkin ennen viime päiviä, ja ihan vapaasti ovat kaikki sanoneet, mitä ovat itse olleet mieltä.

Chatissa voi kuka tahansa käydä (ja tuntemattomiksi jääviä käykin) katsomassa, mitä siellä puhutaan. En kiellä, etteikö muutamaa lausetta olisi tähänkin aiheeseen ollut, mutta pääosin siellä ollaan yhdessä ja jutellaan niitä näitä ja keksitään kysymyksiä ja sanaleikkejä. Tervetuloa!

Päättäväisesti, vielä ystävällisesti ja jos se auttaa, HH:lta anteeksi pyytäen ja hyvää jatkoa toivottaen

Erkki Vuokila
41. Aikku14.12.2003 klo 02:37
Hyvä hyvä Eki!!!
42. Henry Haapalainen14.12.2003 klo 03:04
Jupelus toisen otsikon alla arveli, että tapahtunut keskustelu johtuisi vanhoista kaunoista meidän välillämme. Ainakin minä omasta puolestani haluan oikaista, että sellaisia ei ole.
Ja samalla muistutan siitä minkä jo sanoin aiemmin, että olen iloinen siitä että näillä sivuilla on ollut kirjoituksia Kirpusta aika vähän. Ei kai kukaan ristikkolehden päätoimittaja voi sellaista toivoa tai hyväksyä, että kilpailevan lehden laativat rupeavat nimimerkkeinä kilpailijaansa arvostelemaan, ei sittenkään vaikka joku erehtyisi antamaan muutaman kehun. Jos et enää muista tarkkaan mitä olen kirjoittanut, lue ne pikaisesti uudelleen. Tähän yhteen asiaan olen keskittynyt, ja sitä olen perustellut. Kuka hyvänsä heistä saa minun puolestani ruotia Kirppua näillä sivuilla miten ankarasti huvittaa, jos uskaltaa tehdä sen omalla nimellään. Mikään sellainen arvostelu ei taatusti johda oikeudellisiin toimiin.

Mutta jos haluat minut pois näiltä sivuilta kokonaan, ota harkittavaksi se mitä olen jo pariin kertaan ehdottanut. En turhaan toista sitä, koska varmasti tiedät mitä tarkoitan.

Ystävän terveisin Henry Haapalainen
43. Eki14.12.2003 klo 03:17
Olen toistuvasti sanonut, että mielestäni täällä kaikki toimi hyvin eikä rikkomuksia tapahtunut. Väärinkäsityksesi herjauksestani selvästi korjasin. Sen jälkeen et vastaavaa ole viestinyt.

En kuitenkaan ala vastailla juurikaan enempää, koska hyötyä siitä ei ole.

Miten tässä minun puoleltani olisi kaunaa? En ole juurikaan vastannut sinulle, mutta siihen on ainoastaan edellisen kappaleen syy.

Mutta ihan oikeasti HALUAISIN lopetuttaa kirjoittamisen Henry Haapalaisesta enkä haluaisi sinunkaan täällä kirjoittavan. Jos et siihen syytä ymmärrä, en voi sille mitään. YRITÄN vaimentaa kirjoittelua Kirpusta, koska se on sinulle niin tärkeää JA jos siten täällä saataisiin rauha keskittyä hauskaan sanailuun.

Vielä ystävällisin terveisin
Erkki Vuokila
44. Henry Haapalainen14.12.2003 klo 03:24
Ehkä minä sitten olen tyhmä, mutta minusta tuo oli surkea vastaus. Keinot loppuvat kun en osaa tuota perusongelmaa enää tarkemmin selittää.

HH
45. Piski14.12.2003 klo 03:26
Aamen
46. Henry Haapalainen14.12.2003 klo 03:33
... sanoi Antti Viitamäki ties kuinka monennella nimimerkillään.
47. QWision14.12.2003 klo 03:39
Sul on Henry sama periaate ku entisellä miehellä....viimesen sanan sanon vaikka pöydän alta.....silti voisit lopettaa häiriköinnin ja ottaa Ekin toivomuksen tosissaan....ei tälläinen olematon kinaaminen meitä kaikkia kiinnosta.
48. Henry Haapalainen14.12.2003 klo 03:53
Sanoi Antti Viitamäki...
49. Onko?14.12.2003 klo 04:11
Henryn toinen nimi Annikki ?
50. Kaitsu14.12.2003 klo 04:46
Henry Haapalaiselle, Ekille, ym. nimille ja nimimerkeille

Minulla ei taatusti ole mitään kytköksiä kehenkään teistä. En ole minkään "alaan" liittyvän piirin jäsen, eikä minulla ole vanhoja kaunoja kenenkään kanssa. Aikani kuluksi olen seikkaillut näillä sivuilla ja joskus olen jotain kommentoinutkin ja nyt haluan kommentoida tätä muutaman viikon kestänyttä eripuraanne.

Sivistyneiden ihmisten käytökseen kuullu selvittää henkilökohtaiset erimielisyydet yksityisesti. Tunnutte kaikki tuntevan toisenne, joten yksityisen yhteydenoton esteenä ei liene mitään.

Mikäli kyseessä on joku oikeudellinen luokkaus, josta on merkittävää haittaa jollekkin osapuolista, niin painukaa käräjille. Siellähän se selviää.

Mikäli kyseessä on jonkun osapuolen herkkähipiäisyys, niin kehotan kasvamaan aikuiseksi.

Tässä epätäydellisessä maailmassa, jossa sattuman oikusta ihmiseksi kutsuttu eliölaji elää dominoivassa asemassa pientä hetkistään, joudumme alati erilaisten "vääryyksien" kohteiksi. Jos suureen ääneen yritämme vaatia jokaista vääryttä oikaistavaksi saamme ainoastaan tulehtuneen kurkun.

Muistuipa mieleeni minulle tuntemattoman ajattelijan kirjoittamasta elämänohjeesta pätkä:

"Kulje tyynenä maailman kiireen ja melun keskellä ja muista mikä rauha vallitsee hiljaisuudessa. Pyri tulemaan toimeen kaikkien kanssa niinkauan kun se alistumatta on mahdollista."

Tunteepikohan kuka tuon lainauksen. Olen sen kuullut joskus muinaisuudessa enkä muista sitä enää kokonaisuudessaan.
51. Kaitsu14.12.2003 klo 04:47
Edellisen täydennykseksi nimeni on Kai Pesonen, jos se ketä kiinnostaa.
52. Antti Viitamäki14.12.2003 klo 05:31
Okei. Tämä on varmasti typerintä, mitä olen tähänastisessa elämässäni tehnyt, mutta teen sen nyt kuitenkin: eli juuri kun ilmoitin etten vastaa tällaisiin provokaatioihin, niin vastaanpa nyt kuitenkin. Ja syy on yksinkertainen: koska minua jukolauta VI-TUT-TAA. (Anteeksi Eki, ja kaikki sivuilla kävijät, mutta nyt loppuivat MINULTA keinot kesken.)

En ole enää varma siitä, mikä minua vituttaa eniten:

- sekö että minua väitetään valehtelijaksi (eli kun olen sanonut etten ole esiintynyt täällä muuten kuin omalla nimelläni, niin silti Henry Haapalainen jatkuvasti väittää minun esiintyvän muilla nimimerkeillä)

- sekö että henkilö jota EN OLLENKAAN TUNNE tuntuu minusta epämiellyttävältä pelkkien kirjoitustensa perusteella (koska tällaisia ennakkoarviointeja en tee ikinä)

- sekö että täällä sivuilla puhuu MORAALISTA, HERJAUKSISTA ja LOUKKAUKSISTA ihminen joka jatkuvasti rikkoo omia sääntöjään ja häiritsee muiden elämää

- vai sekö että joudun nyt perumaan päätökseni.

Syytä en tiedä, mutta tiedän sen että nyt paloi pinna.

Mistä, Henry Haapalainen (nimimerkki tai mikä lie), johtuvat nuo väitteesi? Minun nähdäkseni olet ottanut minuun negatiivisen asenteen heti ensi hetkistä lähtien - ensimmäiseen kommenttiini, jossa yksinkertaisesti ihmettelin tätä nimimerkillä kirjoittamiseen liittyvää oletettua
"moraalittomuutta" sekä totesin, etten uskokaan nimimerkin takana olevan OIKEAN Henry Haapalaisen, koska moinen kirjoittelu olisi todennäköisesti vain huonoa mainosta Kirpulle, sinä vastasit: "Mitä sinä minulle vihoittelet?" vaikka kommentissani ei TAATUSTI ollut vihoittelun häivääkään. Sen jälkeen olet KOLMEEN OTTEESEEN epäillyt minua nimimerkkien käytöstä, osin sellaisten nimimerkkien joita ITSE käytit.

Voisitko "YSTÄVÄLLISESTI" (niin kuin jatkuvasti toistat kommenttiesi lopussa) selittää, mistä tämä johtuu? Onko sinun vain mahdotonta kuvitella, että joku PUHUU TOTTA? Siinä tapauksessa elämäsi mahtaa olla hyvin vaikeaa. HUOMAA: tämä siis vain siinä tapauksessa, että sinun ON mahdotonta kuvitella että joku puhuu totta. Ja sanon että VAIN minun mielestäni, ja SAATANA REHELLISESTI OMALLA NIMELLÄNI - toisin kuin ERÄÄT, ERÄISSÄKIN TILANTEISSA!

Minä tulen mielelläni luoksesi käymään ja puhumaan tämän asian selväksi, jos asia siitä kiikastaa. Minä paiskaan MIELELLÄNI kättä kanssasi. Minulla ei ole mitään sinua vastaan, minulla ei ole mitään sinun julkaisujasi vastaan - minä otan ILOLLA vastaan tervehenkisen, rakentavan keskustelun, jossa avoimesti ja ennakkoluulottomasti analysoidaan esitettyä ongelmaa.

Kerro minulle, MISTÄ johtuu Piskin "Aameneen" heittämäsi kommentti! Kerro minulle mistä, kun en KEKSI - minä haluan tietää ja ymmärtää sinua!

Ja jotta tämä asia nyt ei varmasti jää epäselväksi: minä EN ole "Piski", minä EN ole "QWision" (en edes HÄMÄYKSEN vuoksi keksisi kirjoittaa sanaa "vision" tuplaveellä, anteeksi nyt, QWision, ehkä viittaat sillä johonkin muuhun) - ja minä EN ole mikään muukaan niistä nimimerkeistä joita olet väittänyt minun olevan (sori, olen jo mennyt laskuissa sekaisin).

Ja - tulkoon nyt julki huonot elämäntapani - minä TULIN KOTIIN vasta VARTIN YLI NELJÄ eli olin ravitsemusliikkeessä nauttimassa alkoholia ja polttamassa tupakkaa TAPPIIN ASTI - ja todistajia löydän yksin tein yli kymmenen kappaletta.

Joten:

Joko sinä nyt pyydät MAHDOLLISIMMAN PIAN anteeksi sitä että olet väittänyt minua valehtelijaksi, tai MINÄ alan harkita oikeustoimia SINUA kohtaan.

Voi SAA-TA-NA, että minua VI-TUT-TAA! Sensuroikaa tämä, jos on pakko. Minä lähden nyt huutamaan tyynyyn, patjaan tai porraskäytävään.

Hyvästi!
53. Antti Viitamäki14.12.2003 klo 05:49
Heti perään - kun niin pirun pitkään väsäsin tuota omaa tekstiäni - lyhyt pahoittelu. Kirjoitusurakkani aikana Kaitsu ehti antaa huomattavasti asiallisemman vastauksen, ja on kommentissaan aivan oikeassa.

Minä olen periaatteessa valmis puimaan tämän asian loppuun missä tahansa olosuhteissa, mutta on totta että tällainen foorumi ei ole oikea paikka tälle ongelmalle. Puolustan hätäistä tekoani sillä, että ongelma ainakin MINUN kohdallani myös ALKOI tällä saitilla. Aiemmin en ollut ikinä edes KUULLUT Henry Haapalaisesta.

Anteeksi. Minulla vain kiehahti yli, ja sitä sattuu äärimmäisen harvoin.

Mutta mainitsemani anteeksipyynnön vaadin saada. Jos sinulla, Henry Haapalainen, on minkäänlaista oikeustajua, sinun on pakko myöntää väitteesi herjaaviksi. Täsmälleen niiden oppien mukaan, joita täällä olet muille saarnannut.
54. ItseSensuroitu14.12.2003 klo 09:32
En ota näihin kirjoitusten sisältöihin minkäänlaista kantaa, mutta joka päivä, kun avaan koneen, tämä otsikko on päällimmäisenä tai ainakin ykkössivulla, samalla siis monesti koko sivuston etusivulla. Miksi? No, tapahan se on mainostaa tämäkin, sangen edullinen vielä.

En sano tällä kertaa edes nimimerkkiäni, koska en halua että oikea nimeni tuodaan tänne näkyviin, en ole kuitenkaan kukaan edellisistä.


Nyt tämä on sitten taas päällimmäisenä.
55. jupejus14.12.2003 klo 11:02
Huomenia vaan kaikille.
Tahti sen kun kiihtyy, ikävä kyllä. Täällä kun osotellaan jo sormella jos toisellakin kuka ketäkin ja mitäkin keskustelijaa - onnekseni ei kai minua ainakaan kukaan vielä keskisormella. Niin haluan vain sen verran sanoa kohdaltani, että älkää luulkokaan, että alkaisin tilittää omaa minääni, kuka olen ja mistä tulen ja minne menen, koska sille ei yksinkertaisesti ole mitään arvoa kenellekään.

Olen oman onneni kulkija, enkä ole ollut kenenkään käskettävänä (kuin asevelvollisuusajan ja siinäkin oli tarpeeksi) - en kyllä ole itsekään ketään käskenyt, että sikäli hyvä. En myöskään ole nöyristellyt mihinkään suuntaan, enkä lyöttäytyneet kenenkään leireihin. Se siitä.

Se että epäilin "herroille" syntyneen "vanhoja kaunoja" joskus soutaessaan elämänvirrassa, joko samalla veneellä tai kumpainen omalla veneellä samaan suuntaan, mutta airot olisivat alkaneet kolistella toisiinsa - oli minulta vain puhdas arvaus. Sen epäilyksen ja sitten myös väärinkäsityksen haluan pyytää anteeksi - ja hyvähän se, että sellaisia ole.

Olen ikäni ratkonut ristikoita, mutta en ole koskaan kiinnittänyt huomiota laatijanimiin. Jotta Vuokilan nimenkin opin tuntemaan vasta radio-ohjelmista sekä IS:n piilosanoista, koska ne olivat niin hyviä, että oli pakko katsoa jo, kuka ne oli laatinut. Henry Haapalaisen nimen tulin vasta tällä palstalla tuntemaan, kuten arvaan, että varmasti moni muukin.

Mutta selvähän on, että joka täällä on aina aika ajoin kesän mittaan poikennut, näkee kyllä nyt, että jossakin nyt joku mättää. Hauska sanailu alkaa olla minimissä. Keskustelijat alkavat ryhmittyä kuka kenenkin tueksi tai kuka ketäkin vastaan. Varsin ikävä suunta. Ei voi muuta sanoa.

Toivottavasti tästä mättäiköstä selvitään kohta tasaisemmalle maalle ja kaikki voisivat unohtaa mokomatkin riitelyn hetket ja aiheet. Eihän tämä nyt ole aikuisten, sivistyneiden ihmisten tapa keskustella.

Ja sen voi sanoa, että markkinavoimat ohjaavat lehtibisneksiä (jopa sanarist.alallakin) - ja luulisi, että paremmin ne lehdetkin menisivät kaupaksi sovulla ja hyvällä, miellyttävällä imagolla.
56. tjn14.12.2003 klo 13:18
Olen jo kauan sitten jättänyt riidankylväjän höpinät omaan arvoonsa. Nytkään ei olisi mitään asiaa kirjoittaa, ellei teksi mieli rohkaista kaikkia muita samaan tavoitteeseen.

Riidankylväjän motiivi on yksinkertaisesti kylvää riitaa sinne, missä sitä ei alkuaan ole.

Mitä pitempään hänet otetaan tosissaan sitä paremmin hän tuntee onnistumisen mielihyvää. Hänhän saa vain lisäenergiaa vastatessamme tosissamme hänen tuulesta temmattuihin väitteisiinsä kuten pyromaani katsellessaan sytyttämäänsä tulipaloa.

Valitettavasti tällaisia luonteenlaatuja on ollut, on ja tulee olemaan jatkossakin. Ennen vanhaan poliittisen suuntauksenkin pystyi näistä näkemään. Tänään ei tiedä, mihin vertaisi.

Toivon, että muillakin olisi itsetuntoa riittävästi olla jatkossa provosoitumatta, vaikka kuinka provosoitaisiin. Tämä on hyvä sivusto ja siihen sisältyy niin paljon sosiaalista potentiaalia, että tämä ongelma pitäisi poistua kevyesti. Ei hernepyssyllä ole ennenkään norsuja kaadettu.

Jos yhteiskuntajärjestyksemme ei anna keinoja tälläisiä häirikköjä vastaan, omasta puolestani olisin valmis antamaan webmasterille kovat käyttöön.
57. Aikku14.12.2003 klo 13:34
tjn: samoin minä olisin valmis suomaan webmasterille keinoja. Webmasterimme ei taida kuitenkaan suostua.

Yritetään siis jatkaa mukavaa palstaamme ja annetaan Intrigixin (Asterin riidankylväjä) olla omissa oloissaan.

Kohta on joulu. Jospa joulumieli yllättäis...
58. Raija Ekström14.12.2003 klo 15:49

Kaitsulle

Olikohan elämänohje jota kaipailit seuraava

Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskellä ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.
Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista, pysy hyvissä väleissä ihmisten kanssa. Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä, heilläkin on oma tarinansa kerrottavana.

Vältä äänekkäitä ja hyökkäileviä henkilöitä. Ne ovat piina sielulle.
Jos vertailet itseäsi muihin voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi, sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin sinä itse. Iloitse saavutuksistasi yhtälailla kuin suunnitelmistasi.

Säilytä kiinnostus elämäntyöhösi, olipa se kuinka vaatimaton tahansa; se on todellista ja kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihtuessa.

Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi, sillä maailma on petkutusta täynnä. Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille mitä hyvyyttä on olemassa. Monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita, ja kaikille elämä on täynnä sankaruutta.

Ole oma itsesi varsinkaan älä teeskentele kiintymystä. Älä ole ivallinen rakkauden suhteen, sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä se on ikuista kuin ruoho.

Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista. Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua äkillisen epäonnen kohdatessa mutta älä masenna itseäsi kuvittelemalla. Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä. Terveellistä itsekuria unohtamatta ole lempeä itseäsi kohtaan.

Olet universumin maailmankaikkeuden lapsi, et vähemmän kuin puut ja tähdet, sinulla on oikeus olla täällä. Ja olkoonpa se sinulle selvä tai ei, maailmankaikkeus joka tapauksessa kehkeytyy niin kuin sen tuleekin. Sen vuoksi säilytä rauha Jumalan kanssa, olkoonpa kuva hänestä mikä tahansa ja mitä lienevätkin toimesi ja rientosi, elämän hälisevän sekasorron keskellä, säilytä rauha sielusi kanssa.

( Löytynyt vanhasta St. Paulin kirkosta Baltimoresta 1692)


lisää hyviä elämänohjeita löytyy

http://koti.mbnet.fi/~raijae/linkit/tyynesti.html

Hyvää ja rauhallista joulunalusaikaa kaikille
toivottelee

Raija Ekström (Kirppulehteenkin laativa)
59. Matti14.12.2003 klo 16:25
Raija, kiva kun laitoit nämä esille. Minulla on teksti joskus ollut, mutta on aikojen saatossa hukkunut.

Rauhallista joulua sinullekin.
60. Kaitsu14.12.2003 klo 20:25
Raijalle

Kiitos, että viitsit kirjoittaa tuon varsin pitkän elämänohjeen tänne. Kerroinkin kuulleeni sen "joskus muinaisudessa", mutta vuodelta 1692. Ilmeisesti se oli kuullessani jo varsin muinainen, mutta osoittaa vain ihmisen kehittymisen lajina olevan uskomattoman hidasta. Kolmeen vuosisataan ei ole tapahtunut mitään merkittävää.

Onhan tietysti kehitetty kaikenlaisia vimpaimia, joista erästä par'aikaa naputtelen, mutta itsekkyyden ja ahneuden ehdoilla ihminen täällä vaeltaa. Elintaso on kohentunut kolmessa vuosisadassa ja terveydenhoito myös aivan käsittämättömässä määrin, mutta silti kuollaan nälkään sairauksiin kuten tuon kirjoituksen aikanakin.

Toivotavasti tämän palstan provosoituneet, kuten provosoijatkin käyttäisivät jonkun hetken tulevasta joulunajasta pohtien elämänarvoja ja sitä millä on todellista merkitystä.

En väitä, että minä tietäisin heitä paremmin, silloinhan syyllistyisin provosointiin ja pois se minusta. Haluaisin jokaisen pohtivan omia elämänarvojaan ja siten mahdollisesti huomaavan elämänsä turhuudet.

Maailmassa ei taida löytyä absoluuttista totuutta, kaikki riippuu tarkasteluasemasta. Edellisestä huolimatta uskallan väittää rauhan, sopusoinnun ja ystävyyden olevan torailua tavoiteltavampia elämissämme.

Toivotan kaikille hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta.

Kai Pesonen
61. Annikki15.12.2003 klo 14:16
Ostin Kirpun,aivan mielenkiintoinen lehti
62. teha6.6.2006 klo 13:33
voi hurja.. =)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *