KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 156

5517. Kirjailijat ketjuun - 156

Maikki4.5.2010 klo 00:32
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Lähettäjä: Eki 4.5.2010 klo 00:21

Carl Becker (The Declaration of Independence: A Study on the History of Political Ideas)
2. Maikki4.5.2010 klo 00:33
Ravin, Neil (Sairaalalääkäri)
3. Eki4.5.2010 klo 00:34
Lindner, Christoph (The James Bond Phenomenon: A Critical Reader)

(Kiitostaaskerran...)
4. Maikki4.5.2010 klo 00:37
Paul Johnson (Napoleon: A life)
5. Eki4.5.2010 klo 00:39
O. Ukkonen (oik. Olli Nuorto) (Valloittaja, vaali valittuasi eli mies, miten säilytät vaimosi rakkauden?; toinen tekijöistä)
6. Maikki4.5.2010 klo 00:41
Krista Ahopalo (Kovien gimmojen keittokirja)

(Tätähän siinä tarvitaan!)
7. Eki4.5.2010 klo 00:43
Lecky, William Edward Hartpole (The American Revolution)
8. (Eki)4.5.2010 klo 00:44
(Sepä jo olikin, anteeksi!)
9. Eki4.5.2010 klo 00:46
Lu Ann Paletta (The World Almanac of Presidential Facts; toinen tekijöistä)
10. Maikki4.5.2010 klo 00:54
Tuisku, Topi (Kolauta kohtuullisesti. Oik. Toivo Vuorinen)
11. Eki4.5.2010 klo 00:59
Pole, J. R. (The Blackwell Encyclopedia of the American Revolution; toinen toim.)
12. Maikki4.5.2010 klo 01:00
Jay Scotland (oik. John Jakes) ( Kuolemaan tuomitut)
13. Eki4.5.2010 klo 01:05
Dawson, Jim (Memories of Buddy Holly; toinen tekijöistä)
14. Maikki4.5.2010 klo 01:09
Martelli, George (Mies joka pelasti Lontoon)
15. Eki4.5.2010 klo 01:11
Greene, Jack P. (The Blackwell Encyclopedia of the American Revolution; toinen toim.)
16. Maikki4.5.2010 klo 01:14
Pata, Osmo (Sannan suudelma : tarina tytöstä, Hissi-Villestä ja insinööristä. Oik. Toivo Vuorinen)
17. Eki4.5.2010 klo 01:16
Mary Louise White Aswell (Far To Go)
18. Maikki4.5.2010 klo 01:20
Lapierre, Dominique (Viides ratsastaja; toinen tekijä)
19. Eki4.5.2010 klo 01:23
Emerick, Geoff (There and Everywhere: My Life Recording the Music of The Beatles; toinen tekijöistä)
20. Maikki4.5.2010 klo 01:25
Francis Clifford (Sätkynukke)
21. Eki4.5.2010 klo 01:29
Dowlding, William J. (Beatlesongs)
22. Maikki4.5.2010 klo 01:33
James Barlow (Ryöstäjät)
23. Eki4.5.2010 klo 01:36
Worth, Fred L. (The World Almanac of Presidential Facts; toinen tekijöistä)
24. Maikki4.5.2010 klo 01:44
Dorothy Daniels (Vanhan kappelin kummitukset)

(Saa kääntääkin)
25. Eki4.5.2010 klo 01:46
Spencer Leigh (Memories of Buddy Holly; toinen tekijöistä)
26. Maikki4.5.2010 klo 01:58
Gordon Swing (oik. Anna Inkeri Relander. Autolla ansaan)

(Voitas lopettaa... Yötä)
27. Eki4.5.2010 klo 02:03
Greg Prato (Grunge is Dead: The Oral History of Seattle Rock Music)

(Jaa no ookoo...)
28. PP4.5.2010 klo 07:14
Olsen, Keith (A Music Producer's Thoughts To Create By)

(Kiitos Maikille ja huomenta kaikille! Kone lupasi, ettei tänään tilttaa eikä buuttauta kertaakaan.)
29. Eki4.5.2010 klo 09:27
Hersch, Charles (Subversive Sounds: Race and the Birth of Jazz in New Orleans)
30. PP4.5.2010 klo 10:51
Silver, Alan (Sean Connery; toinen tek.)
31. Eki4.5.2010 klo 11:03
Allum, Greg (The Night Shines Like Fireflies: A Portrait of Supergrass in Berlin)
32. PP4.5.2010 klo 11:48
Gary Giddins (Bing Crosby. A Pocketful of Dreams—The Early Years 1903–1940)
33. Eki4.5.2010 klo 12:13
Samuel E. Morison (Sources and Documents Illustrating the American Revolution, 1764–1788, and the Formation of the Federal Constitution; toim.)
34. PP4.5.2010 klo 12:42
Notto R. Thelle (Sinun kasvojasi etsin)
35. Eki4.5.2010 klo 12:46
Lynton Guest (The Trials of Michael Jackson)
36. Maikki4.5.2010 klo 13:04
Trish Albright (Siren's Song)
37. Eki4.5.2010 klo 13:07
Heylin, Clinton (Saved! The Gospel Speeches of Bob Dylan)
38. Maikki4.5.2010 klo 16:29
O. E. Alatalo (Kirjanpidon ohjeita. Alkeisopetusta ja itseopiskelua varten)
39. Eki4.5.2010 klo 17:02
Lahr, John (Sinatra)
40. Maikki4.5.2010 klo 17:08
Hy Brett (Kuolema kerää antiikkia; toinen tekijä)
41. Eki4.5.2010 klo 18:13
Todd Harvey (The Formative Dylan: Transmission & Stylistic Influences, 1961–1963)
42. Maikki4.5.2010 klo 18:16
Elkins, Aaron (Luihin ja ytimiin)
43. Eki4.5.2010 klo 18:30
Nik Cohn (Awopbopaloobop Alopbamboom)
44. Maikki4.5.2010 klo 18:33
Harald Baumgarten (Viisi miljoonaa etsii perijää)
45. PP4.5.2010 klo 18:43
Nadja Auermann (Nadja Auermann, ilmeisesti elämäntarina)
46. Maikki4.5.2010 klo 19:02
Ali Farzat (Arab-American Handbook; 1/5)
47. Eki4.5.2010 klo 19:02
Andy Miller (The Kinks are the Village Green Preservation Society)
48. Maikki4.5.2010 klo 19:05
Rebecca Flanders (oik. Donna Ball. Tähtien loisteessa)
49. Eki4.5.2010 klo 19:10
Susan Fast (In the Houses of the Holy: Led Zeppelin and the Power of Rock Music)
50. Maikki4.5.2010 klo 19:13
Simon Brett (Pääosassa murha)
51. Eki4.5.2010 klo 19:27
Trimble, Betty ("McMom" - A Mother's Story)
52. Maikki4.5.2010 klo 19:30
Tynni, Lauri (Mies taivaanrannan takaa)
53. Eki4.5.2010 klo 19:34
Robert John (Guns N' Roses: The Photographic History)
54. PP4.5.2010 klo 19:45
Neil Weintroub (Trading Chicago Style)
55. Eki4.5.2010 klo 20:01
Bill Wheeler (Drum Techniques of Rush; toinen tekijöistä)
56. Maikki4.5.2010 klo 20:41
Roger Borniche (Tappajan tarina)
57. Eki4.5.2010 klo 21:58
Hajdu, David (Positively 4th Street: The Lives and Times of Joan Baez, Bob Dylan, Mimi Baez Farina, and Richard Farina)
58. Maikki4.5.2010 klo 22:45
Denise Danks (Baby Love)
59. Eki4.5.2010 klo 22:53
Keller, Paul (Vuorilla sataa lunta)
60. Maikki4.5.2010 klo 22:58
Lagevi, Bo (Kauniittenkin on kuoltava oik. Jenny Berthelius)
61. Eki4.5.2010 klo 23:05
Bauldie, John (Wanted Man: In Search of Bob Dylan; toim.)
62. Maikki4.5.2010 klo 23:11
Nils Christiernsson (Hindenburgin rintamalla)
63. Eki4.5.2010 klo 23:18
Naveh, Eyal J. (Crown of Thorns: Political Martyrdom in America From Abraham Lincoln to Martin Luther King, Jr.)
64. Maikki4.5.2010 klo 23:20
Janwillem van de Wetering (Komisario Saiton pieni satori. Satori= pitkäaikaisen mietiskelyn aikaansaama sisäinen valaistuminen)
65. Eki4.5.2010 klo 23:27
Gendron, Bernard (Between Montmartre and the Mudd Club: Popular Music and the Avant-Garde)
66. Maikki4.5.2010 klo 23:31
Dawson, Janet (Witness to Evil)
67. Eki4.5.2010 klo 23:39
Trubo, Richard (Stairway to Heaven: Led Zeppelin Uncensored; toinen tekijöistä)
68. Maikki4.5.2010 klo 23:42
David Beaty (oik. Arthur D. Beaty) (Koelento)
69. Eki4.5.2010 klo 23:52
Thomas Kitts (Ray Davies: Not Like Everybody Else)
70. Maikki4.5.2010 klo 23:56
Steinmetz, Eigil (Oman aikamme vakoilujuttuja 2)
71. Eki5.5.2010 klo 00:01
Larry Billman (Fred Astaire — A Bio-bibliography)
72. Maikki5.5.2010 klo 00:04
Alexandra Becker (Nimeni on Cox; toinen tekijä)
73. Eki5.5.2010 klo 00:07
Richard Cole (Stairway to Heaven: Led Zeppelin Uncensored; toinen tekijöistä)
74. Maikki5.5.2010 klo 00:10
Elizabeth Becker (When the War Was Over: Cambodia and the Khmer Rouge Revolution)
75. Eki5.5.2010 klo 00:17
Richard K. Matthews (The Radical Political Philosophy of Thomas Jefferson: An Essay in Retrieval)
76. Maikki5.5.2010 klo 00:21
William Beebe (Maailman perukalla. Kokemuksia ja seikkailuja Galapogos-saarilla)
77. Eki5.5.2010 klo 00:24
Brands, H. W. (Andrew Jackson: His Life and Times)
78. Maikki5.5.2010 klo 00:27
Whiting, Charles (America's Forgotten Army: The True Story...)
79. Eki5.5.2010 klo 00:34
Sargent, Walter (War and Society in the American Revolution: Mobilization and Home Fronts; toinen toim.)
80. Maikki5.5.2010 klo 00:40
Ravinder Singh (I too had a love story)
81. Eki5.5.2010 klo 00:47
Henry Steele Commager (The Spirit of Seventy-Six: The Story of the American Revolution As Told by Participants; toinen toim.)
82. Maikki5.5.2010 klo 00:52
Elizabeth Alder (Sooner or Later) (eikä ole kirjoitusvirhe Alder > Adler)

(Vois lopettaa... Yötä!)
83. Eki5.5.2010 klo 00:55
Ruhlmann, William (Breaking Records)

(Ei maha mittää...)
84. Maikki5.5.2010 klo 00:57
Max Mauser (oik. Jonas Lie) (Hai seuraa laivaa)

(Tarjosit niin ihanan kirjaimen!)
85. Eki5.5.2010 klo 00:59
Roland, Charles Pierce (An American Iliad: the Story of the Civil War)

(Jatketaan ihmeessä...)
86. Maikki5.5.2010 klo 01:05
Claire Daniels (Body of Intuition)
87. Eki5.5.2010 klo 01:07
Steven Petkov (The Frank Sinatra Reader; toinen toim.)
88. Maikki5.5.2010 klo 01:10
Väinö Virtanen (Arpajaisvoitto. Näytelmä)
89. Eki5.5.2010 klo 01:13
Andrew Shankman (Crucible of American Democracy: The Struggle to Fuse Egalitarianism and Capitalism in Jeffersonian Pennsylvania)
90. Maikki5.5.2010 klo 01:14
Alderman, P. J. (A Killing Tide)
91. Eki5.5.2010 klo 01:21
Jeanne Fuchs (Frank Sinatra: The Man, the Music, the Legend; toinen tekijöistä)
92. Maikki5.5.2010 klo 01:24
Harold Lamb (Genghis Khan: The Emperor of All Men)
93. Eki5.5.2010 klo 01:29
Bell, John L. (The Singing Thing: A Case for Congregational Song)
94. Maikki5.5.2010 klo 01:35
Lucarotti, John (Marco Polo)
95. Eki5.5.2010 klo 01:45
Henry Wiencek (An Imperfect God: George Washington, His Slaves, and the Creation of America)
96. Maikki5.5.2010 klo 01:48
Kari Melamaa (Kuiskaava jättiläinen)
97. Eki5.5.2010 klo 02:02
Martin Smith (When Ol' Blue Eyes Was a Red)
98. Maikki5.5.2010 klo 02:08
Hannula, J. O. ( Joose Olavi. Mannerheim, vapaussodan ylipäällikkö)

(Ja nyt oikeesti. Nukkumaan! Sisko komentaa...)
99. Eki5.5.2010 klo 02:46
Jim Godbolt (A History of Jazz in Britain 1919-50)

(Ookoo...)
100. PP5.5.2010 klo 06:51
[Neil WeintrOub (Trading Chicago Style) 19:45. Oikea nimi on
Neil WeintrAub. Huomasin heti, mutta en enää päässyt sivulle. Sorry.]

Tukiainen, Maaretta (Luova tila – tulevaisuuden työpaikka)
101. Eki5.5.2010 klo 08:04
Townsend, Charles R. (San Antonio Rose – The Life and Music of Bob Wills)
102. PP5.5.2010 klo 08:38
Riikka Jaakkola (Kapsäkki kajakissa; toinen tek.)
103. PP5.5.2010 klo 08:40
[Tuon kirjan nimi on kyllä Kajakki kapsäkissä, :-)]
104. Eki5.5.2010 klo 13:04
Linda Holorny (Supergrass)
105. Maikki5.5.2010 klo 13:49
Neggers, Carla (Sotkuinen vyyhti)

(Korjaukset toivoisin mahd. pian virheen havaitsemisesta)
106. Eki5.5.2010 klo 14:08
Leonard Mustazza (The Frank Sinatra Reader; toinen toim.)
107. Maikki5.5.2010 klo 15:01
Amy Alden (The Perils of Sisterhood)
108. Eki5.5.2010 klo 16:10
David Halberstam (The Coldest Winter)
109. PP5.5.2010 klo 16:35
Martin, Pete (Call me Lucky - Bing Crosby´s Own Story)

(Maikki kulta, kone ei kerta kaikkiaan suostunut eilen päästämään tälle säikeistölle kuin hetkeksi ja kun pääsin, se ei suostunut lähettämään mitään. Olen enemmän kuin pahoillani!)
110. Eki5.5.2010 klo 16:39
Timothy White (James Taylor: Long Ago and Far Away)
111. Maikki5.5.2010 klo 16:50
Tyler, Alison (Vaarallinen peli)

(PP, saat anteeksi)
112. PP5.5.2010 klo 16:58
Neal Brown (Tracey Emin - Modern Artists Series)
113. Maikki5.5.2010 klo 17:08
Wasastjerna, Hans R. (Äänetön taivas)
114. PP5.5.2010 klo 17:20
Romero, Tomas ( Opas ravintolan liiketoimintasuunnitelman laatimiseen; yksi tek.)
115. Eki5.5.2010 klo 17:50
Steve Waksman (This Ain't the Summer of Love: Conflict and Crossover in Heavy Metal and Punk )
116. PP5.5.2010 klo 18:07
Naomi Feil (Validaatio - menetelmä muistihäiriöisten vanhusten hoitoon)
117. Eki5.5.2010 klo 18:13
Livernoche, Shawn (Brief History of Rhyme and Bass: Growing Up With Hip Hop; toinen tekijöistä)
118. PP5.5.2010 klo 18:24
Nick Hanna (The Green Investing Handbook)
119. Eki5.5.2010 klo 18:28
Annette Carson (Jeff Beck: Crazy Fingers)
120. PP5.5.2010 klo 18:35
Nils Cleve (Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo 2)
121. Eki5.5.2010 klo 18:45
Vikla, Heikki (Valokuvaharrastelijat! - Sadoittain hyviä neuvoja 10 markalla)
122. PP5.5.2010 klo 18:49
Ilpo Mannerkoski (Suomen sarvijäärät; yksi tek.)
123. Eki5.5.2010 klo 19:21
Karen Cooksey (The Beatles)
124. PP5.5.2010 klo 19:45
Yli-Jama, Laura (Mastot maisemassa; 1/2)

(Puhti loppui masiinasta taas, :-()
125. Eki5.5.2010 klo 19:47
Ryerson, Richard A. (The Encyclopedia of the American Revolutionary War: A Political, Social, and Military History; toinen toim.)
126. Maikki5.5.2010 klo 20:25
Alper, Debi (Nirvana Bites)
127. Eki5.5.2010 klo 20:31
Bailyn, Bernard (The Ideological Origins of the American Revolution)
128. Maikki5.5.2010 klo 20:35
Dorothy Salisbury Davis (A Gentleman Called)
129. Eki5.5.2010 klo 20:37
Stritof, Bob (George and Martha Washington; toinen tekijöistä)
130. Maikki5.5.2010 klo 20:38
Barbara Brett (Kuolema kerää antiikkia; toinen tekijä)
131. Eki5.5.2010 klo 20:44
Mitchell, Thomas G. (Anti-slavery politics in antebellum and Civil War America)
132. Eki5.5.2010 klo 20:44
Thomas G. Mitchell (Anti-slavery politics in antebellum and Civil War America)
133. Maikki5.5.2010 klo 20:47
Liz Allen (oik. Allan. Last to Know)
134. Eki5.5.2010 klo 20:47
Lenny Kaye (Waylon: An Autobiography; toinen tekijöistä)
135. Maikki5.5.2010 klo 20:56
Erik Bögh (Laskiaiskemut. Näytelmä)
136. Eki5.5.2010 klo 20:58
Gregory Fremont-Barnes (The Encyclopedia of the American Revolutionary War: A Political, Social, and Military History; toinen toim.)
137. Maikki5.5.2010 klo 21:07
Shashi Tharoor (Great Indian Novel)
138. Eki5.5.2010 klo 21:10
Richard Bunton (AC/DC: Hell Ain't No Bad Place to Be)
139. Maikki5.5.2010 klo 21:19
Nevins, Kate (Vihreä ennustaa kuolemaa)
140. Eki5.5.2010 klo 21:21
Thomas, Benjamin P. (Abraham Lincoln: A Biography)
141. Maikki5.5.2010 klo 21:43
Philippe de Vomecourt (Unohdetut urhoolliset. Kertomus Ranskan vastarintalikkeestä vuosina 1940-1945)
142. Eki5.5.2010 klo 21:47
Thornton, Brian (101 Things You Didn't Know about Lincoln: Loves and Losses, Political Power Plays, White House Hauntings; toinen tekijöistä)
143. Maikki5.5.2010 klo 21:50
Arthur David Beaty (The Ghost of the Eighth Attack)
144. Eki5.5.2010 klo 21:52
Taylor, Robert J. (Papers of John Adams; yksi tekijöistä)
145. Maikki5.5.2010 klo 21:57
James, Janice (Testamentti. Se TV-sarja ollut pohjana)
146. Eki5.5.2010 klo 22:04
Claude Halstead Van Then (American Loyalists: The Loyalists in the American Revolution)
147. Maikki5.5.2010 klo 22:06
Townsend, John (Kirottujen legioona)
148. Eki5.5.2010 klo 22:09
Haslan, Gerald W. (Workin' Man Blues - Country Music in California)
149. Maikki5.5.2010 klo 22:14
Walter Wartenberg (Yhdeksän miljonan perijätär)
150. Eki5.5.2010 klo 22:14
Gary Giddins (Visions of Jazz: The First Century)
151. Maikki5.5.2010 klo 22:17
S. Henning Belfrage (Syömisen taito)
152. Eki5.5.2010 klo 22:24
Grizzard, Frank E., Jr. (The Ways of Providence: Religion and George Washington)
153. Maikki5.5.2010 klo 22:27
Jean Bolinder (Kummina kuolema)
154. Eki5.5.2010 klo 22:35
Richard W. Donley (101 Things You Didn't Know about Lincoln: Loves and Losses, Political Power Plays, White House Hauntings; toinen tekijöistä)
155. Maikki5.5.2010 klo 23:04
Eiden, Paul (Live a Little!)
156. Eki5.5.2010 klo 23:32
Lodge, Henry Cabot (George Washington)
157. Maikki5.5.2010 klo 23:38
Turnbull, Peter (Big Money)
158. Eki5.5.2010 klo 23:41
Richard Norton Smith (Patriarch: George Washington and the New American Nation)
159. Maikki5.5.2010 klo 23:44
Hubert Monteilhet (Murha ääninauhalta)
160. Eki5.5.2010 klo 23:46
Thomas DiLorenzo (The Real Lincoln)
161. Maikki5.5.2010 klo 23:48
Zucchino, David (Thunder Run; toinen tekijä)
162. Eki5.5.2010 klo 23:51
David Barnett (Suede: Love and Poison)
163. Maikki5.5.2010 klo 23:54
Theresa Alan (The Dangers of Mistletoe)
164. Eki5.5.2010 klo 23:56
Adam Hochschild (Bury the Chains: The British Struggle to Abolish Slavery)
165. Maikki6.5.2010 klo 00:10
Lindholm, Josef (Kolme Uutta laulua nuorisolle laulettawaksi p. 1889)
166. Eki6.5.2010 klo 00:11
Fanning, Buist M. (Interpreting the New Testament Text: Introduction to the Art and Science of Exegesis; toinen toim.)
167. Maikki6.5.2010 klo 00:12
Mark Bowden (Thunder Run; toinen tekijä)
168. Eki6.5.2010 klo 00:13
Waylon Jennings (Waylon: An Autobiography; toinen tekijöistä)
169. Maikki6.5.2010 klo 00:18
Glenn R. Vernam (Pioneer breed)
170. Eki6.5.2010 klo 00:33
Mark Mayo Boatner, III (Encyclopedia of the American Revolution)
171. Maikki6.5.2010 klo 00:48
Rietschel, Georg (Lutherus kodissansa)
172. Eki6.5.2010 klo 00:50
Gridley, Mark C. (Concise Guide to Jazz, fourth edition)
173. Maikki6.5.2010 klo 00:59
Case, Barbara (Monikasvoinen nainen)

(Vois varmaan lopettaa, alkaa sopivat kirjaimet olla vähissä...)
174. Eki6.5.2010 klo 01:05
Andy Mabbett (The Complete Guide to the Music of Pink Floyd)

(Loppuuhan ne kun käyttää...)
175. Maikki6.5.2010 klo 01:08
Edward Marston (Soldier of Fortune)

(A:ssa löytyy...)
176. Eki6.5.2010 klo 01:15
Nicolas Fleurier (James Bond & Indiana Jones)

(Sori...)
177. Maikki6.5.2010 klo 01:21
Elizabeth Darrell (Indian Summer)
178. Eki6.5.2010 klo 01:25
Elizabeth L. Wollman (The Theater Will Rock: A History of the Rock Musical, from "Hair" to Hedwig)
179. Maikki6.5.2010 klo 01:26
Allen, Betsy (Puzzle in Purple)
180. Eki6.5.2010 klo 01:29
Souri, Katariina (Pillerinpyörittäjä)
181. Maikki6.5.2010 klo 01:31
Allegretto, Michael (Shadow Hause)

(Voisi melkein luulla säveltäjäksi!)
182. Eki6.5.2010 klo 01:40
Leonard D. White (The Jeffersonians: A Study in Administrative History, 1801–1829)
183. Maikki6.5.2010 klo 01:43
Eino Lakkinen (Kasvot usvan takana)
184. Eki6.5.2010 klo 01:48
Keith Badman (The Beatles After the Breakup 1970–2000: A Day-by-Day Diary)
185. Maikki6.5.2010 klo 01:49
Alan Von Altendorf (ISMs: Compendium of Concepts, Doctrines, Traits and Beliefs from Ableism to Zygodactylism;toinen tekijä)
186. Eki6.5.2010 klo 02:09
Flexner, James Thomas (Washington: The Indispensable Man)
187. Maikki6.5.2010 klo 02:21
Amidon, Stephen (Human Capital)
188. Eki6.5.2010 klo 02:24
Patrick, Q. (Cottage Sinister; salanimi: Hugh Calligham Wheeler, Richard Wilson Webb, Martha Mott Kelly ja Mary Louise White Aswell, tässä tapauksessa Webb ja Kelly; vielä tää yksi!)
189. Maikki6.5.2010 klo 02:34
Quin, R. (Neljännestä vaille kahdeksan. p. 1931)

(Odotinkin, kun tiesin!)
190. Eki6.5.2010 klo 02:38
Randall, Henry Stephens (The Life of Thomas Jefferson)
191. Maikki6.5.2010 klo 02:47
Sarah D'Almeida (The Musketeer's Seamstress)
192. PP6.5.2010 klo 08:22
Agee, James (A Death in the Family; sai v. 1957 kuolemanjälkeisen Pulitzer-palkinnon)
193. Eki6.5.2010 klo 09:07
Stuart Maconie (Blur: 3862 Days - The Official History)
194. PP6.5.2010 klo 09:19
Evans, Bryony (Varoitus! Älä niele nauloja! -
Kummallisia käyttöohjeita)
195. Eki6.5.2010 klo 09:30
Nathan Schachner (Thomas Jefferson: A Biography)
196. PP6.5.2010 klo 09:38
Romberg, Anders (MS ja liikunta)
197. Eki6.5.2010 klo 09:40
Steve Propes (What Was The First Rock'n'Roll Record; toinen tekijöistä)
198. PP6.5.2010 klo 09:49
Streng, Joonia (Eläinsuojelu ja rikosoikeus)
199. Eki6.5.2010 klo 09:54
Antony Summers (Sinatra: The Life; toinen tekijöistä)
200. PP6.5.2010 klo 10:07
Särkiö, Pekka (Kuningasajalta)
201. Eki6.5.2010 klo 10:10
Kenney, William Howland (Chicago Jazz: A Cultural History, 1904-1930)
202. PP6.5.2010 klo 10:22
Denby, Joolz (Borrowed Light)
203. Eki6.5.2010 klo 10:27
Lynn H. Parsons (The Birth of Modern Politics: Andrew Jackson, John Quincy Adams, and the Election of 1828)
204. PP6.5.2010 klo 10:57
Summerscale, Claire (Shakki. Säännöt, siirrot ja pelitaktiikat)
205. Eki6.5.2010 klo 11:02
Richards, Mark (Heinemann advanced music; yksi tekijöistä)
206. PP6.5.2010 klo 11:05
Kaarlo Hyrske (Väsymätön kylvömies)
207. Eki6.5.2010 klo 11:12
Kunhardt, Peter W. (Lincoln - An Illustrated Biography; yksi tekijöistä)
208. PP6.5.2010 klo 11:16
Woodford, Chris (Tekniikan ihmeellinen maailma)
209. Eki6.5.2010 klo 11:16
Scott Marshall (Restless Pilgrim: The Spiritual Journey of Bob Dylan)
210. PP6.5.2010 klo 11:32
Leo Virtaneva (Ymmärrätkö ihmisten erilaisuuden?)

(...annan lähtöpassit mä sulle, lähden toista narraamaan...)
211. Maikki6.5.2010 klo 11:40
Victoria Aldridge (Ben Morgan's Mistake)
212. Eki6.5.2010 klo 11:50
Gary V. Wood (Heir to the Fathers: John Quincy Adams and the Spirit of Constitutional Government)
213. Maikki6.5.2010 klo 12:00
Dinesen, Thomas (Seitsemän yön tarinat. Tämä ei ole se Blixenin salanimi, joka on Isak Dinesen. Tämäkin tanskalainen)
214. Eki6.5.2010 klo 12:18
Sheri Stritof (George and Martha Washington; toinen tekijöistä)
215. Maikki6.5.2010 klo 12:35
Fox, Charles (Mahtava vihollinen)
216. Eki6.5.2010 klo 12:39
Sue Fishkoff (The Rebbe's Army: Inside the World of Chabad-Lubavitch)
217. Maikki6.5.2010 klo 12:56
Folke Fridell (Kuolleen miehen käsi)
218. Eki6.5.2010 klo 13:04
Leigh, Spencer (Twist and Shout! - Merseybeat, The Cavern, The Star-Club and The Beatles)
219. Maikki6.5.2010 klo 13:23
Richert, Ebba (Huolehdi Ullasta)
220. Eki6.5.2010 klo 13:24
Bill Wyman (Rolling with the Stones)
221. Maikki6.5.2010 klo 13:31
Allyn, Doug (Black Water)
222. Eki6.5.2010 klo 13:33
Grant, James (John Adams: Party of One)
223. Maikki6.5.2010 klo 13:35
Schulze, Gene (Lääkärinä preerialla)
224. Eki6.5.2010 klo 13:40
Ed Morris (Garth Brooks: Platinum Cowboy)
225. Maikki6.5.2010 klo 13:47
Story, Jack Trevor (Kavala kaunotar)

(Yksi vielä)
226. Eki6.5.2010 klo 14:32
Robbyn Swan (Sinatra: The Life; toinen tekijöistä)
227. Maikki6.5.2010 klo 14:56
Vaihdan säikeen
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *