KESKUSTELUT > RISTIKOT > PUPE 3/2010

5493. PuPe 3/2010

Jaska17.4.2010 klo 19:25
Miellyttävä yllätys oli Juha Neitolan kovis. Sangen kettumainen tosiaan. Sanaseppomainen pääkuvaidea. Pari ehkä liian "daideellista" vihjettä annattavat keskilyhyen miinuksen, joten ei nyt liikaa tule ylpistyä.

Vaikeakin oli. Puoleen tuntiin vain muutama sana, mutta sitten alkoivat knopit aueta. Täyskolmoseksi on silti tunnustettava IS-skaalallakin, minkä vahvistaa yli kaksi tuntia pitempi ratkaisuaika kuin tämänpäiväisessä IS-Vuokilassa, Se oli just ja just 2½.

Onhan Neitolalla jo ennestäänkin laadintakokemusta, mutta tämä näyte on aivan ammattilaisten tasoa. Rosenberg, Leinonen ja Takala saavat siis uuden jäsenen laatijakategoriaan SM-ratkontafinaalistarat.

Itse asiassa on luonnollista, että huippuratkojat pystyvät myös korkeatasoiseen laadintaan. Vai mitä mieltä on Tuomas Lähteenmäki?
2. Marco Poloinen18.4.2010 klo 00:19
Lehden häntäpää(tä) on tullut selkattua ja jotain yleisluontoista voi tämänhetkisen tilanteen pohjalta lausua. (Seikkaperäisemmästä kun saattaisi olla jollekulle apua...eli kärsi, kärsi jne. ;-) )

Viimeaikaisen tapani mukaan aloitin Tapion ja Riitan tavuristikosta. Vähintäänkin riittävästä vaikeudesta huolimatta suurin osa ratkesi suht jouhevasti. (Väitän, että savolaisuus ei tämän ratkonnassa ole ainakaan iso haitta). Sanat ovat laadukkaita ja vihjeet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (perinteisen) vänkiä. Keskemmällä olisi tehnyt mieli jakaa yksi tavu osiinsa, mutta lienee kurantti semmoisenaankin. Ylempänä toljottaa yksi ruutu tyhjänä, koska oikeanoloisilla pystysanoilla ei synny vaateriin kuin epäsanan näköinen tuotos. Täytynee etsiä uutta näkökulmaa. - Ennakkovaroituksena ilmoitan, että muutamasta vihjeestä on tulossa sanomista, ainakin minulta ;-)

Juha Neitolan ristikossa oli aistittavissa aitoa pahiksen makua, jota viime aikoina on tullut hienokseltaan kaipailtua. Jaskan mainintoihin ei ole vastenmielistä yhtyä. Erityisesti miellytti vihjeiden monipuolisuus (vaikka kuvavihjeitä olikin vähän). Heti ratkonnan jälkeen oli useampikin kyssäri marginaalin koristeena, mutta muutamalla ajatustyön pätkällä kaikki tulivat nurittua pois. - Mahdollista - ja toivottavaa - jatkoa silmällä pitäen toivoisin fonttipuolelle parannusta, selvän saannissa oli vaikeuksia. Vähän ärsyttävän oloinen on tuo keltaisen sävykin, mutta ei sitä tiukasti miettiessä juuri huomaa...

Päätösaukeaman Teemun ja Heidin ristikko täyttää laadultaan ja vaativuudeltaan paikkansa kriteerit. Oikeanpuoleisen sivun alapuoliskossa sijaitsevan tyhjän ruudun ja parin kolmen yhteyskyssärin vuoksi en tässä vaiheessa ota enemmälti kantaa. Sytytysongelma on todellinen ja saattaa vielä muutatuttaa jotain...

S. 26 Ekin ja P.A:n ei vaikeudeltaan ollut mitenkään paha, mutta muuten kyllä virtuoosimainen suoritus. Pääkuvan sanojen yhteyttäminen noin laadukkaasti teki kyllä meikäläiseen sellaisen vaikutuksen, että jos olisi taipumuksia minkäänlaiseen palvontaan, hakisin mattoni ja kumartaisin syvään etelään (Tapaninvainioon?) päin!

Ihan houkuttelevia ratkottavia näyttää olevan vielä jäljellä - tai edessä - mutta niistä (ja näistä lisää) myöhemmin.
3. Jukkis19.4.2010 klo 19:46
Kylläpäs tässä lehdessä oleva Puolikuu-aiheinen "sanalaatikko" on jonkinlainen PuPe:n kaikkien aikojen pohjanoteeraus. Tuohan on jo tehtävätyyppinä aika surkea, ja näin laadukkaaksi mielletyssä lehdessä ihan umpisurkea. Ja kun sitten vielä sen ratkominen edellyttää seuraavaa:

Pitää pähkäillä, onko etsittavät sanat vasemmalta oikealle -asennon lisäksi kenties myös oikealta vasemmalle, ylhäältä alas ja päinvastoin ja vinosti vasemmalta oikealle alas ja päinvastoin ja vinosti oikealta vasemmalle alas ja päinvastoin. Pitää jostain kaivaa luettelo Puolikuu-yhtyeen kappaleista, joita taitaa olla pitkälti toistasataa. Ja mistä sellaisen luettelon saa? Ei bändin kotisivulta, ei Wikipediasta, ei vissiin mistään. Ilman sellaista luetteloa on aika paha keksiä, löytyykö bändiltä esim. biisejä, joiden nimessä on sana YSKÄLIMA tai VEMPAUTUS tai ÄKSY-RATIA.

Sitten vielä se, että koko tehtävä on ihan silkka mainos.

Ei enää tällaista, kiitos.

Ja loppuun vakiovalitus: Missä Viitamäki?
4. kata19.4.2010 klo 20:06
Jukkiksen kanssa samaa mieltä Puolikuu -tehtävästä:pohjanoteeraus! Kappaleet kyllä löytyi, mutta yhtäkään en ennestään tiennyt, kun ei kiinnosta -vieläkään.-Ei kiitos tällaisille mainoskatkoille!
5. Marco Poloinen19.4.2010 klo 20:13
Jukkis,
vakiovalitukseesi soveltuvin osin yhtyen ehdotan, että lohduttaudut Juha Neitolan ristikolla. Minusta siinä on - niin aito ja omanlaisensa kuin onkin - läsnä jotain Viitamäen oloista väreilyä ja tunnelmaa.
6. paivi21.4.2010 klo 20:36
Puolikuu todellakin pohjanoteeraus, mutta ei niin kovin erilainen joka numerosta (valitettavasti) löytyviin Seppo I Lahden naamagallerioihin verrattuna. Laadukkaassa ristikossa pitäisi olla kysymys aivosolujen käyttämisestä eikä siitä että seuraako juoru- ja kuvalehtiä.
7. eikka21.4.2010 klo 20:47
En ole mikään ristikoiden sananikkari mutta ed. kanssa samaa mieltä.
8. RA21.4.2010 klo 20:51
Marco Poloinen sivun 28 tavuristikosta:

"Ennakkovaroituksena ilmoitan, että muutamasta vihjeestä on tulossa sanomista, ainakin minulta"

Uteliaisuus heräsi. Voinet varmaankin jo tässä vaiheessa kertoa, mistä vihjeistä olisi sanomista. Siis vain ne vihjeet ilman sen kummempia lisäkommentteja. (Tällainen tuskin on liian paljastavaa.)
9. Juhani Heino21.4.2010 klo 21:01
Mulle jäi tavuristikkoon vain yksi epäselvä: oikean alakulman pystysana. Nyt tajusin senkin kikan, tätä kirjoittaessani, eli tämä kappale meni uusiksi :)

Kuten Marco totesi: "Keskemmällä olisi tehnyt mieli jakaa yksi tavu osiinsa, mutta lienee kurantti semmoisenaankin." Mulle taas käyttämänne muoto on luontevampi. Käsittääkseni molemmat ovat edelleen oikein.

Oikean alakulman vaakarivin piilotavussa on mielestäni duaali.
10. Tuomas L.21.4.2010 klo 21:47
Keskiksiä harrastava äitini löysi aika mielenkiintoisen vaihtoehtoisen ratkaisun sivun 13 tavuristikon vihjeisiin "ympäristöystävällinen asunto" ja "kerättävä". (Siis risteävä tavu + kerättävän piilotavu eri tavalla kuin ilmeisesti haetussa ratkaisussa.) Itse olisin tuomarina valmis hyväksymään sen. Palataan tähän ehkä myöhemmin, mutta voitte miettiä tykönänne, mikä hänen ratkaisunsa mahtoi olla.
11. Marco Poloinen21.4.2010 klo 22:41
RA, joo, ei mitään kovin vakavaa, mutta muutaman päivän tauon jälkeen katsottunakin oikean ylänurkan LYHYT TUNTI (jne.) -vihje hieman karsastaa.

Keskemmällä oleva muuten kaikin puolin ansiokas alastonkuvakokonaisuus on toinen, mutta menköön taiteilijan vapauden piikkiin.

Noissa em:ssa ei mulla sinällään ole epäselvää. Parin muun kohdan ymmärryksessä takkuaa varmaan vain oma järki, joten niistä ei sen enempää.

Kun tulin "herätellyksi"niin pitääpä käyttää mietintämyssyä päässä...
12. Tuomas L.23.4.2010 klo 19:54
Puolikuu-tehtävästä olen samaa mieltä kuin muutkin kommentoineet, mutta sen verran pitää huomauttaa, että netistä löytyy kyllä jokseenkin kattava luettelo yhtyeen biiseistä.

_http://www.lyricsbox.com/puolikuu-lyrics-53pqh.ht ml

Kaikki tehtävässä esiintyvät biisit lienevät tuolla.

(Luullakseni tällaisen vinkin saa antaa, mutta jos ei saa, ylläpito sensuroikoon viestin.)
13. arjatuula30.4.2010 klo 21:19
Neitolan ristikko edelleen vaiheessa - ehkä sen vuoksi kun en tuotoksiaan ole liiemmälti ratkonut (liekö paljon ollut saatavillakaan). Mutta Teemu Palloselle minulta +++ pisteitä.
Paras = hykerryttävin vihje oli HAUISTA JÄNNITTÄVIÄ. Tuli mieleen Tonin vihjeytykset.
14. Tamara3.5.2010 klo 11:30
Minä vasta tuskailen sivun 4 tavuristikon kanssa. BUSSIYHTIÖLLÄ ja KERROKSELLINEN MAALAJI -kohtien risteyspaikkaan en löydä tavua.
15. Marco Poloinen3.5.2010 klo 12:01
Tamara, ilmeisestikään et ole agronomi tai -logi, joten ratkaisua pitää sitten etsiä sieltä bussiyhtiön puolelta. Sitten vaan tarkistat sen pystysanan ja - hups, siinähän sulla on kerroksellinen maalaji. Helppoa, eikö? ;-)

Oikeastaan kommentoin ihan solidaarisuudesta; et ole ainut sen kohdan kanssa pähkäillyt...
16. Tamara3.5.2010 klo 19:00
Kerroksellisen maalajin sain, mutta nyt ei löydy vastausta bussiyhtiöllä-kohtaan, koska jouduin vaihtamaan VIERUS- -kohdan eka tavun.
17. Tamara4.5.2010 klo 11:11
Tilanne korjautui vaihtaessani kerroksellisen maalajin toiseen! Nyt pusken eteenpäin - olen jo sivulla 14. Sivun 7 jätin väliin, koska en tunne Puolikuun kappaleita.
18. pirjo5.5.2010 klo 19:51
Teemu&Heidi ja Neitola onnistuivat monen yrittämisen jälkeen, oikein nautittavia molemmat. Vaikea tavuristikko sen sijaan tökkii pahasti edelleen, tokkopa aukenee mulle ollenkaan...
19. Marco Poloinen5.5.2010 klo 23:50
Useamman kerran piti käyttää mietintämyssyä ennen kuin tavuristikossa vaivannut ylänurkka valostui. Ja se on kyllä puhtaasti RA:n vika! VAIN PAILLE (EI PÄILLE) oli vihjeenä sen sortin syötti, että hotkaisin sen koukkuineen päivineen, enkä edes älynnyt pyristellä irti.

Kaikkia muita sanoja pyörittelin sitten siitäkin edestä, ja jo aiemmin mainitsemaani yhtä tavua vaille sain jotenkin järkeen käyvät sanat sopimaan harhaiseen viritelmääni. Kaikki oikeatkin pyörivät mielessä, mutta eivät tietenkään suostuneet risteytymään.

Keskeneräistä työtä ei pitäisi arvostella, eikä kesken ratkonnan myöskään laadintaa. Suurimmalta osalta ylimmän vaakasanan vihjeeseen kohdistuneesta "sanomisesta" putosi pohja pois, enkä jäljelle jääneellä vähäisellä mutinalla olisi alun perinkään "pelotellut". Anteeksi turha epäilyni! (Kerron joskus...

Monista kivoista vihjeistä otan esille yhden, joka erityisesti viehätti: POROISTA :-)
20. Thea9.5.2010 klo 11:48
Se Puolikuu-tehtävä on ihan syvältä, en edes yritä sitä ihan periaatteesta, ei sovi tämän tason lehteen ollenkaan. Yksi toivomus olisi, jäin Paksusta Pelikaanista kovasti kaipaamaan valintakryptoa, olisiko joskus mahdollista saada se muihin lehtiin.
21. Kasperi22.6.2010 klo 13:54
Nyt taidan luovuttaa ja laittaa lehden postiin.
Pihlajamäki s. 27 jää kesken, en hoksaa pääkuvan yhteyttä...
Myös Juha Neitola jää kesken, harmi, kyllä se olisi auennut, kun olisi voinut tuijottaa pisempään.
22. ratkoJA22.6.2010 klo 20:52
Kasperi: Pääkuvan "konteksti" ei liity värillisiin sanoihin.
23. RA22.6.2010 klo 21:27
Palautusaika näyttäisi päättyvän vasta tämän viikon perjantaina 25.6., joten suukut suppuun.

Kyllä Mirja Pihlajamäen (s. 27) pääkuva on selkeä vihje värillisille sanoille. On kuin onkin. Kaksi pisintä värillistä, 7- ja 9-kirjaimiset, sen jujun kai nopeiten paljastaa.
24. Kasperi22.6.2010 klo 21:57
Lehti makaa jo lootassa, ei auta itku enää markkinoilla ;)
25. ratkoJA23.6.2010 klo 00:42
RA, juujuu, ylimalkainen koitin olla. En voinut vastustaa kiusausta vähän raottaa mysteerin verhoa 0=)
26. Jukkis4.7.2010 klo 22:24
Tässä lehdessä jäi ihmetyttämään nämä:

Saari, s. 17. vasemmassa reunassa vihje näin:

1:NÄI-
NEN
5.a

josta tuli että AKAT?N (5. kirjain piilossa)
Tietysti tuohon tulee että AKATON, mutta mitä tuo vihjeen "5.a" tarkoittaa?

Sama ristikko, alhaalla vihje
+0,5a
josta ANSIOTULO. Miten niin? Vai ettäkö
pluspuolia -> ANSIOTULO? Hiukka arveluttava?
27. RA4.7.2010 klo 22:40
1:NÄI-
NEN
5.a

Tulkitsin sen niin, että vihje on pitempi, vaikka jo alkukin olisi tietysti riittänyt. Aukikirjoitettuna: YKSINÄINEN VAARI => AKATON
_ _ _

+0,5a

No, yleisesti ottaen monenlainen tulo on plussaa, plussapuolella - ansiotulo yksi sellainen. Kaipa tuossa viitataan vain siihen?
28. Jukkis4.7.2010 klo 22:46
Joo, "yksinäinen vaari" tietysti, aika hyvä. Olisikin ollut noloa, jos tuo olisi ollut KP:mäinen piilokirjainavustus, ja sekin väärin.
29. RA4.7.2010 klo 22:53
Hyvä minustakin; Toisaalta vaikeutus (mitä 5.a tarkoittaa), mutta toisaalta vihjeen tarkennus (vaari = miespuolinen > akaton).
30. Tuomas L.4.7.2010 klo 23:53
Voisiko Aurin ajatus mennä näin:
Pluspuoli = etu, siis ETUA = ANSIOTULO?

Mainitsin aiemmin, että sivun 13 tavuristikkoon on löytynyt vaihtoehtoinen ratkaisu. Virallisesti oikea ratkaisu on varmaankin "ympäristöystävällinen asunto" = EKOKOTI ja "kerättävä" = KOLEHTI, mutta hyväksyttävissä on varmaan myös EKOKOLO ja KOTILO? Kotiloitahan kerätään melko usein rannalta, joillakin on niitä ihan kokoelmiksi asti.
31. Auri12.7.2010 klo 09:10
Kiitos RA:lle ->:sta selityksestä ja ymmärryksestä!
32. ,-viilari22.8.2010 klo 10:13
Kirjapainopaholainenko oli tehnyt temput Ekin kovikselle s. 26 ? Kuvassa vesilintu josta ratkaisusana TELKÄNLENTO.
"Telkän" pää oli kuitenkin kuvassa värjäytynyt vihreäksi, mitä se ei luonnossa ole.
Tohdin ottaa asian esille vasta ratkaisun nähtyäni, en ollut lainkaan varma omasta tulkinnastani.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *