KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 152

5490. Kirjailijat ketjuun - 152

Maikki16.4.2010 klo 23:46
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Lähettäjä: Eki 16.4.2010 klo 23:33

Gaar, Gillian G. (She's a rebel: the history of women in rock & roll)
2. Maikki16.4.2010 klo 23:48
Garrigus, John D. (Slave Revolution in the Caribbean 1789-1804; toinen tekijä)
3. Eki16.4.2010 klo 23:54
David Crosby (Long Time Gone; toinen tekijöistä)

(Kitossshhh...)
4. Marita17.4.2010 klo 00:01
Bo Hagström (Italialaiset jälkiruoat)
5. Maikki17.4.2010 klo 00:11
Matsumoto, Seicho (Junaongelma)

(:-0)
6. Eki17.4.2010 klo 00:15
Howell, John (David Byrne)
7. Marita17.4.2010 klo 00:17
Helena Honka-Hallila (Villakirjontaa kotien kätköistä)
8. Eki17.4.2010 klo 00:23
Andy Summers (One Train Later: A Memoir)
9. Maikki17.4.2010 klo 00:32
Reimann, Matthias (Introduction to German Law; toinen tekijä)
10. Eki17.4.2010 klo 00:34
Sting (Broken Music)
11. Marita17.4.2010 klo 00:36
Nithikul Nimkulrat (Paperness Expressive Material in Textile Art from an Artist's Viewpoinr)
12. Eki17.4.2010 klo 00:37
Tom Santopietro (The Importance of Being Barbra: The Brilliant, Tumultuous Career of Barbra Streisand)
13. Maikki17.4.2010 klo 00:54
Reino Orasmala (Hukkuva tarttuu oljenkorteen)
14. Eki17.4.2010 klo 01:05
Adler, Steven (My Appetite for Destruction: Sex, and Drugs, and Guns N' Roses; toinen tekijöistä)
15. Maikki17.4.2010 klo 01:11
Vincent Cronin (Napoleon)
16. Eki17.4.2010 klo 01:18
Nelson, Paul (Rod Stewart; toinen tekijöistä)
17. Maikki17.4.2010 klo 01:33
Lowden, Desmond (Kaappaus Välimerellä)
18. Eki17.4.2010 klo 01:44
Dickerson, James L. (Dixie Chicks: Down-Home and Backstage)
19. Maikki17.4.2010 klo 01:57
Siv Holm (Minä - nainen; myöh. aik.)
20. Eki17.4.2010 klo 02:00
McFeely, William S. (Memoirs and Selected Letters; toinen toimittajista)
21. Maikki17.4.2010 klo 02:06
Salisbury, Carola (oik. Michael Butterworth) (Linnan morsian)

(Yötä!)
22. Eki17.4.2010 klo 02:15
Lawrence Spagnola (My Appetite for Destruction: Sex, and Drugs, and Guns N' Roses; toinen tekijöistä)

(Ehkäpä...)
23. Maikki17.4.2010 klo 02:34
Lindström, Gunnar (Rydman-suvut)

(Hope so!)
24. Eki17.4.2010 klo 02:52
Ritchie Yorke (Led Zeppelin: the Definitive Biography)

(Niinpä...)
25. PP17.4.2010 klo 08:29
Ekström, Åse (Min resebok)
26. Eki17.4.2010 klo 09:56
Sharpe-Young, Garry (Sabbath Bloody Sabbath: The Battle for Black Sabbath)
27. PP17.4.2010 klo 11:04
Ylä-Mononen, Leena ( Kemikaalilaki; yksi tek.)

[Eki, et sitten Eki päässyt lentoon vai...]
28. Eki17.4.2010 klo 11:34
Armstrong, Louis (Satchmo: My Life in New Orleans)

[Juu, viiden päivän matka kokonaan peruttu, mutta jos haluaa jotain valoisaa asiasta hakea, niin pääsee kirjailijaketkuilemaan...]
29. PP17.4.2010 klo 12:04
Sayers, Peig (The Autobiography of Peig Sayers of The Great Blasket Islands. - Hänestä käytetään nimitystä Irlannin Larin Paraske)

[Ilonamme Eki!]
30. Eki17.4.2010 klo 12:08
Graham, Bill (The Complete Guide to their Music; toinen tekijöistä)

[Varasin kuitenkin juuri uuden lyhyemmän matkan ilman lentoa.]
31. PP17.4.2010 klo 12:15
Lauri H. J. Lajunen (Analyyttisen kemian perusteet; 1/2)
32. Eki17.4.2010 klo 12:28
Jackson, John A. (A House on Fire: The Rise and Fall of Philadelphia Soul)
33. PP17.4.2010 klo 12:34
Ada Rémy (Les soldats de mer; 1/2)
34. [PP]17.4.2010 klo 12:35
[Les soldats de la mer; 1/2]
35. Eki17.4.2010 klo 12:38
Moore, Wendy (Into the Void... With Ace Frehley)
36. PP17.4.2010 klo 12:47
Ypyä, Anneli (Perehdy perunaan; 1/2)
37. Maikki17.4.2010 klo 12:59
Laurent Dubois (Slave Revolution in the Caribbean 1789-1804; toinen tekijä)
38. PP17.4.2010 klo 13:05
Sébastien Perez (Lumoojien sukua; 1/2)
39. Eki17.4.2010 klo 13:35
Zehme, Bill (The Way You Wear Your Hat: Frank Sinatra and the Lost Art of Livin')
40. Maikki17.4.2010 klo 16:23
Levy, David (Nazi Hunter: The Wiesenthal File, Constable and Robinson)
41. Eki17.4.2010 klo 16:46
Dave Zimmer (Crosby Stills & Nash: The Authorized Biography; toinen tekijöistä)
42. Maikki17.4.2010 klo 18:26
Edward Behr (Isku tyhjyyteen)
43. Eki17.4.2010 klo 18:58
Haynes, Bruce (The End of Early Music)
44. Maikki17.4.2010 klo 19:11
Christopher Woodward (The English Garden at Night; 1/3)
45. Marita17.4.2010 klo 20:09
Dan Josefsson (Kestävän suhteen salaisuus)
46. Eki17.4.2010 klo 20:25
Obeyesekere, Gananath (The Apotheosis of Captain Cook: European Mythmaking in the Pacific)
47. Marita17.4.2010 klo 20:56
Humphreys, Joe (Rumaa peliä)
48. Maikki17.4.2010 klo 21:07
Erler, Bob (Ottakaa minut kiinni. Elinkautiseen tuomitun poliisin tapaus; toinen tekijä)
49. Eki17.4.2010 klo 21:33
Betty Bang Mather (Dance Rhythms of the French Baroque: a Handbook for Performance)
50. Maikki17.4.2010 klo 21:52
Reeman, Douglas (Iskujoukko)
51. Eki17.4.2010 klo 22:36
Simon Pallett (Led Zeppelin: The Concert File; toinen tekijöistä)
52. Maikki17.4.2010 klo 22:41
Tinnin, David B. (Iskuryhmä; toinen tekijä)
53. Eki17.4.2010 klo 22:43
Bullard, Beth (Musica getutscht: a Treatise on Musical Instruments)
54. Maikki17.4.2010 klo 22:54
Hartland, Michael (Skorpionit)
55. Eki17.4.2010 klo 23:06
Levon Helm (This Wheel's on Fire: Levon Helm and the Story of the Band; toinen tekijöistä)
56. Maikki18.4.2010 klo 03:58
Miehe, Ulf (Miljoonan dollarin käsikirjoitus)
57. PP18.4.2010 klo 08:51
Fiona Wilcock (Odottavan äidin ruokavalio)
58. Eki18.4.2010 klo 10:21
Caroline van Oosten de Boer (The Complete Guide to their Music; toinen tekijöistä)
59. PP18.4.2010 klo 12:02
Rachel Dodson (Hämähäkkimies ja musta kissa; 1/2)
60. Eki18.4.2010 klo 12:05
Nester, Daniel (God Save My Queen: A Tribute)
61. Maikki18.4.2010 klo 14:56
Loesch, J. V. (Pettävä papukaija)
62. Eki18.4.2010 klo 15:06
Johnson, Chad (Hal Leonard Mandolin Chord Finder)
63. Maikki18.4.2010 klo 15:44
Dave Fisher (Joey, tappaja. Palkkamurhaajan omaelämäkerta)
64. Eki18.4.2010 klo 16:00
Rockwell, John. (Sinatra: An American Classic)
65. Maikki18.4.2010 klo 16:02
Hefferman, William (Verivelka)
66. Eki18.4.2010 klo 16:10
Martin Celmins (Peter Green: Founder of Fleetwood Mac)
67. Maikki18.4.2010 klo 16:25
Särkiö Hannu (Jänkien jääkäreitä ja poromiehiä - Pataljoonan komentajana Lapissa)
68. Maikki18.4.2010 klo 16:26
(pilkku väliin!)
69. Eki18.4.2010 klo 16:34
Nichols, Tim (Live Like You Were Dying; toinen tekijöistä)
70. Maikki18.4.2010 klo 16:47
Morris, Jack (oik. Niels Meyn) ( Puhelinrosvot)
71. Hugo18.4.2010 klo 20:18
Clair, Jean (Autoportrait au visage absent)
72. Eki18.4.2010 klo 20:24
Alan B. Govenar (Deep Ellum and Central Track: Where the Black and White Worlds of Dallas Converged; toinen tekijöistä)
73. Marita18.4.2010 klo 20:38
Acker, Victor (Celestin Freinet)
74. Eki18.4.2010 klo 21:09
Roger Filiberto (The Electric Bass)
75. Maikki18.4.2010 klo 22:53
Olkkonen, Väinö (Matkatavaravaras)
76. Eki18.4.2010 klo 23:38
Novak, Martha (Clinkscale's "Makers of the Piano, 1700-1820")
77. Maikki18.4.2010 klo 23:47
Hella Pick (Simon Wiesenthal: A Life in Search of Justice)
78. Hesarinlukija18.4.2010 klo 23:53
Could, Jonathan (Can't Buy my Love - Beatles, Britannia ja Yhdysvallat)
79. Maikki18.4.2010 klo 23:54
Neil Macaulay (Dom Pedro: The Struggle for Liberty in Brazil and Portugal, 1798–1834)
80. Hesarinlukija18.4.2010 klo 23:58
Aspara, Jaakko (Where Product Design Meets Investor Behaviour)
81. Maikki19.4.2010 klo 00:00
Karjalainen, Sirpa (Juhlan aika: Suomalaisia vuotuisperinteitä)
82. Martta19.4.2010 klo 00:05
Peltonen, Jari (Ravinteet kasvintuotannossa; 1/2)
83. Maikki19.4.2010 klo 00:07
Richard Telfair ( oik. R. Jessup) (Verinen medaljonki)
84. Hesarinlukija19.4.2010 klo 00:16
Roinila, Markku (Filosofin kuolema; 1/2; toim.)
85. Maikki19.4.2010 klo 00:18
Kapteeni Hell (oik. Vesa Erkki Syrjänen) ( Erämaan kotkat. Seikkailuromaani Saharasta)
86. Hesarinlukija19.4.2010 klo 00:28
Eric Zemmour (Mélancolie française)
87. Eki19.4.2010 klo 00:29
Laurence Dreyfus (Bach's Continuo Group: Players and Practices in His Vocal Works)
88. Eki19.4.2010 klo 00:30
Roberts, Jim (How The Fender Bass Changed the World)
89. Martta19.4.2010 klo 00:31
Mark Bailey (Yksinkertaisesti kaunista)
90. Eki19.4.2010 klo 00:32
Elizabeth Waterston (The selected journals of L. M. Montgomery. Volume I-V; toinen toim.)
91. Maikki19.4.2010 klo 00:33
Norvanne, Matti (Urjalan Säästöpankki; toinen tekijä)
92. Eki19.4.2010 klo 00:38
Tony Cummings (The Sound of Philadelphia)
93. Hesarinlukija19.4.2010 klo 00:39
Giambattista Vico (Scienzia Nuova)
94. Maikki19.4.2010 klo 00:48
Constance Heaven (Astrovin perintö)
95. Martta19.4.2010 klo 00:57
Vuorenmaa, Jaakko (Surun vuosi; 1/2, toim.)
96. Maikki19.4.2010 klo 01:14
Katherine Wigmore Eyre (Kartanon salaisuus)
97. Hesarinlukija19.4.2010 klo 01:18
Radcliffe, Ann (A Sicilian Romance)
98. Maikki19.4.2010 klo 01:23
Anker, Jens (oik. Robert Hansen) (Kävikö kuolema yöllä)
99. Eki19.4.2010 klo 01:31
Sumsion, Michael (Maximum Santana : The unauthorized biography of Santana)
100. Maikki19.4.2010 klo 01:36
Lockhart, John (The History of Napoleon Bonaparte)
101. Hesarinlukija19.4.2010 klo 01:40
Herman Van Rompuy (useampikielisiä haikurunoja sisältävä runoteeos; ilmestynyt 15.4., nimeä en löydä)
102. Maikki19.4.2010 klo 01:48
Uotinen, Mikko (Punaisen päivän päättyminen Terijoella)
103. Eki19.4.2010 klo 01:50
Kitwana, Bakari (Why White Kids Love Hip Hop: Wankstas, Wiggers, Wannabes and the New Reality of Race in America)
104. Maikki19.4.2010 klo 01:56
R. H. Shimer (Varo veistä, saarnamies)

(Hesarinlukija, tarkoititko sitä EU-presidenttiä? Kirjan nimi näyttäisi olevan Haiku, muutakin tuotantoa löytyy.)
105. Eki19.4.2010 klo 02:01
Remstein, Henna (Carlos Santana)
106. Maikki19.4.2010 klo 02:02
Al Nussbaum (Gypsy)
107. Eki19.4.2010 klo 02:06
Manning, Toby (The Rough Guide to Pink Floyd)
108. Maikki19.4.2010 klo 02:10
Burchett, Wilfred (My War with CIA, Cambodia Fight for Survival; toinen tekijä)
109. Eki19.4.2010 klo 02:20
Dome, Malcolm (AC/DC)
110. Maikki19.4.2010 klo 02:24
Melchior, Ib (Operaatio ihmissusi)

(Yötä!)
111. Eki19.4.2010 klo 02:28
Bronson, Fred (The Billboard Book of Number One Hits)

(No mene sitten...)
112. Maikki19.4.2010 klo 02:30
Dag Christensen (Iskuryhmä; toinen tekijä)
113. Eki19.4.2010 klo 02:36
Scheibert, Beverly (Jean-Henry d'Anglebert and the Seventeenth-Century Clavecin School)

(... ettet mennyt mihinkään...)
114. Maikki19.4.2010 klo 02:45
Linington, Elisabeth (Vihreä naamio)

(...ja jäänyt vissiin nalkkiin...)
115. Eki19.4.2010 klo 02:51
Harold Copeman (Singing in Latin, or, Pronunciation explor'd)

(Hyvä niin...)
116. Maikki19.4.2010 klo 03:01
Alder, Ken (The Measure of All Things—The Seven-Year Odyssey and
117. Eki19.4.2010 klo 03:06
Karol Berger ('Musica ficta': Theories of Accidental Inflections in Vocal Polyphony from Marchetto de Padova to Gioseffo Zarlino)
118. Maikki19.4.2010 klo 03:09
Richard Martin Stern (The Tower)
119. Eki19.4.2010 klo 03:13
Reinhard Schmitz (Analog Synthesis)
120. Maikki19.4.2010 klo 03:16
Thomas, David M. (We Love - Catechism of the Catholic Church: Familystyle; toinen tekijä)
121. Eki19.4.2010 klo 03:27
Moritz, Charles (Current Biography Yearbook 1979; toim.)
122. Maikki19.4.2010 klo 03:31
Stevenson, Burton E. (Hollodayn juttu)

(Kyllä nyt riittää, ihan oikeasti. Yötä!)
123. Eki19.4.2010 klo 03:56
Escott, Colin (Roadkill on the Three-Chord Highway)

(Juuuu....)
124. PP19.4.2010 klo 08:21
Nathaniel Lewis (Unsettling the Literary West - Authenticity and Authorship)

[No huhhuh taas, mokomantit yökukkujat! Sitä se nuoruus teettää.]
125. Hesarinlukija19.4.2010 klo 12:23
Schlüter, Kai (Günter Grass im Visier;

Maikki, häntä juuri tarkoitin, ja löysin itsekin muuta, kai flaaminkielistä tuotantoa, kun etenin tarpeeksi pitkälle)
126. Maikki19.4.2010 klo 12:42
Inari Karsh (Empires of the Sand)

(PP, nuoruus ja viisaus...!)
127. PP19.4.2010 klo 13:14
Hemmings, Dave (The Joy of Taking a Dump in a Public Toilet and Some Other Poems)

[Olet siis sitä mieltä, että minä olen vanha ja hullu, kun menen jo klo 22.00 pötkölleen? :-D. Ei hullummin ajateltu.]
128. Maikki19.4.2010 klo 13:29
Vane, Harriet (oik. Helvi Erjakka-Rania) ( Pahempi kuin murhaaja)

(En suinkaan sitä tarkoittanut, enempi vanhuus ja nerous... Monissa muissakin asioissa. Ja sitäpaitsi on olemassa kirjakin nimeltään Nuoruus ja Viisaus, Aarne Unholan tekemä, josta idea)
129. Hesarinlukija19.4.2010 klo 14:59
Ernesto Grassi (Vico and Humanism)
130. PP19.4.2010 klo 15:08
Ikäläinen, Sinikka (Mangopuun juurelta kuusen katveeseen; 1/3)

[Maikki, yritin vain HS-säikeen konstia saada provoa aikaan. Et taida vielä tietää, etten minä koskaan "mittää iliman pilikettä silimäkulumassa ;-)]
131. Hesarinlukija19.4.2010 klo 15:34
Kristian Smeds (Yhä pimenevä talo - ja joukko muita teatterikäsikirjoituksia)
132. PP19.4.2010 klo 16:40
Sirkka-Liisa Lehtinen (Ellen Svinhufvud - Rakkaudesta ruokaan ja Ukko-Pekkaan; 1/2)
133. Maikki19.4.2010 klo 18:44
Tuomisto, Hanna Härkäpapua sarvista – Herkullista kasvisruokaa läheltä; 1/4)

(PP, olinhan minä jottain sellasta aatellu;-D)
134. PP19.4.2010 klo 18:48
Anne Saarikalle (Suomen kielen sanakirja maahanmuuttajille; 1/2)
135. Maikki19.4.2010 klo 19:27
Linnala, Joel (oik. Johannes Kukkonen, tunnetaan myös nimellä Jussi Kukkonen) (Täysikuun taika)
136. PP19.4.2010 klo 19:35
Lamminpää, Mika (Eila ja Ossi - Suomen kielen alkeisoppikirja maahanmuuttajille)
137. Marita19.4.2010 klo 20:58
Anayannakis, Fivos (Greek Popular Musical Instruments)
138. PP19.4.2010 klo 21:23
Sara Jaaksola (Nyt onnistut!)
139. Maikki19.4.2010 klo 21:58
Adolf Taylor Starck (Der Alraun, Ein Beitrage Zur Pflanzensagenkunde)
140. Marita19.4.2010 klo 22:41
Ko Un (Maninbo)
141. Maikki20.4.2010 klo 00:49
Neimark, Paul (Hän elää!)
142. Marita20.4.2010 klo 00:57
Lassinantti, Kjell (Släktforskning i Tornedalen)
143. PP20.4.2010 klo 07:26
Louise Tyler (Diabetes-keittokirja; toinen tek.)
144. Maikki20.4.2010 klo 13:26
Rosemary Herbert (The Oxford Companion to Crime and...)
145. PP20.4.2010 klo 13:57
Traute Cramer (Jos kissasi osaisi kokata)
146. Maikki20.4.2010 klo 14:21
Robert Randish (Funeral for Tanner Moody; 1/3)
147. Marita20.4.2010 klo 16:43
Silva Kiuru (Palavasta rakkaudesta äidinkieleen)
148. PP20.4.2010 klo 18:20
Urpo Korhonen (Sissinä Rukajärvellä)
149. Marita20.4.2010 klo 18:28
Herman Adam von Kamp (Adelaide - das Mädchen von Alpengebirge)
150. PP20.4.2010 klo 18:33
Patrick Conroy (Pieni musta aasini)
151. Marita20.4.2010 klo 18:51
Outi Paloposki (Yhteistä kieltä tekemässä; 1/3)
152. Maikki20.4.2010 klo 19:01
Kanon, Joseph (Jaettu Berliini)
153. PP20.4.2010 klo 20:08
Heini Welling (Turhamainen mies- narri vai sankari)
154. Maikki20.4.2010 klo 20:20
Gerald Butler (Mad with Much Heat)
155. PP20.4.2010 klo 20:45
Routio, Saila (Oman pihan suunnittelu)
156. Marita20.4.2010 klo 20:54
Lea Laitinen (Yhteistä kieltä tekemässä; 1/3)
157. Maikki20.4.2010 klo 21:08
Tapani Juvonen (Sävelten kertomaa 1-3)
158. Marita20.4.2010 klo 22:01
Vähäjylkkä, Harri (Raiteilla)
159. Maikki20.4.2010 klo 22:34
Robert Markham (oik. Kingsley Amis) (Lohikäärmeen kynnet. James Bond-romaani
160. Hugo20.4.2010 klo 23:11
Moreau de Maupertuis, Pierre Louis (Astronomie nautique)
161. Maikki20.4.2010 klo 23:13
Stone, George (Lumituho Blizzard)
162. Marita21.4.2010 klo 00:03
Gladwell, Malcolm (The Tipping Point)
163. Maikki21.4.2010 klo 00:05
Mattila, Päivi (Härkäpapua sarvista – Herkullista kasvisruokaa läheltä; 1/4)
164. Marita21.4.2010 klo 00:06
Vähäkangas, Mika (Luterilaisen Suomen loppu; 1/2, toim.)
165. Maikki21.4.2010 klo 00:31
Krister Bärlund (Pelin loppu)
166. Marita21.4.2010 klo 01:44
Donald Verene (Vico's Science of Imagination)
167. Maikki21.4.2010 klo 01:55
Esko Louhimo (Löytöretkiä maailmankirjallisuuteen; toinen toim.)
168. Marita21.4.2010 klo 02:22
Oliver Jeffers (Löytöpingviini)
169. Maikki21.4.2010 klo 02:24
Sakari Sirola (Pentti ja kolme hänen uskollista ystäväänsä; toinen tekijä)

(saa kääntääkin)
170. [Marita]21.4.2010 klo 02:29
[Ei auta! Niin ärrä ja ii kuin ällä ja aakin ovat juuri nyt hukassa!]
171. Maikki21.4.2010 klo 02:31
mitä löytyisi?
172. Marita21.4.2010 klo 02:32
Louis Legrand (Célestin Freinet)

(Eli oli sittenkin yksi ällä!
Vastavuoroisesti: saa kääntääkin)
173. Maikki21.4.2010 klo 02:35
David Denis (Energy Cooking; toinen tekijä)

(samoin ohjein)
174. Marita21.4.2010 klo 02:35
Stökl, Claudia (Ystäviä aina)
175. Maikki21.4.2010 klo 02:39
Aksila, Heikki (oik. Vilho Helanen) (Helsingissä tapahtuu)
176. Marita21.4.2010 klo 02:41
Katja Huumo (Yhteistä kieltä tekemässä; 1/3)

(Pitää luovuttaa jo. Kolmen - neljän tunnin kuluttua pitäisi nousta.]
177. Maikki21.4.2010 klo 02:42
Iloista Huomenta!
178. Maikki21.4.2010 klo 03:19
McLynn, Frank (Napoleon)
179. PP21.4.2010 klo 07:35
Katja Kangasniemi (Reilun kaupan ruokaa ja elämää)

[Kääntää saa.]
180. Marita21.4.2010 klo 10:32
Maija Baric (Tohelon ja Torvelon joulukuu - Baricin ceelllä on hattu, jota en osaa tuottaa)
181. PP21.4.2010 klo 10:53
Caldwell, John C. (Children of Calamity)
182. Marita21.4.2010 klo 11:16
C. K. Prahalad (The New Age of Innovation)
183. PP21.4.2010 klo 11:29
Derek Beaulieu (Local colour)
184. Marita21.4.2010 klo 11:42
Eklund, Hilding (20 lauantaimajaa)
185. PP21.4.2010 klo 12:02
Gavin McIness (Street Boners)
186. Marita21.4.2010 klo 12:26
Ekstein, Hans (Die schöne Wohnung)
187. PP21.4.2010 klo 12:42
Sonster, Tomi (Siihen, mihin tonttu astuu)
188. Maikki21.4.2010 klo 12:47
Matti Parjanen (Marskin ritari Paavo Koli - itseään käskenyt mies)

(Marita, kumpi ć vai č)
189. PP21.4.2010 klo 17:04
Norma L. Jarrett (Sweet Magnolia)
190. Eki21.4.2010 klo 17:16
Tony Fletcher (Moon: The Life and Death of a Rock Legend)
191. Marita21.4.2010 klo 17:20
Enblom, Rudolf S. (Ett hem på landet)

(Maikki, googlettamalla tuntuu, kuin ei mitään lisäfiiniyttä kaivattaisi, mutta HS:n taannoisessa artikkelissa Maija kirjoitettiin jälkimmäisellä ceellä.)
192. Eki21.4.2010 klo 17:24
Freedland, Michael (All the Way: A Biography of Frank Sinatra)
193. Marita21.4.2010 klo 17:31
Lagerholm, A. T. (Villabyggnader och egna hem)
194. Eki21.4.2010 klo 17:39
Tim Satchell (Astaire, The Biography)
195. Marita21.4.2010 klo 17:46
Liedgren, Rut (Så bodde vi)
196. PP21.4.2010 klo 17:56
Theodor Herzl (Juutalaisvaltio)
197. Marita21.4.2010 klo 17:58
Lux, Joseph August (Otto Wagner - Eine Monographie)
198. PP21.4.2010 klo 18:18
Tommi Kalenius (Olipa kerran laulu)
199. Eki21.4.2010 klo 19:06
Stanley Booth (The True Adventures of the Rolling Stones)
200. Maikki21.4.2010 klo 20:39
Holger H. Herwig (World History of Warfare; 1/4)

(Maritta, Amazon.com kansikuvassa on heittomerkillinen c. Muistelen nähneeni nimen siten kirjoitettuna ammattikirjallisuudessakin. K.o nainen on tehnyt valtionhallinnossa tutkimus- ja selvitystöitä kahdenkankymmentäluvulla.)
201. Eki21.4.2010 klo 20:49
Stauffer, George (J.S. Bach as Organist: His Instruments, Music, and Performance Practices)
202. Eki21.4.2010 klo 20:50
George Stauffer (J.S. Bach as Organist: His Instruments, Music, and Performance Practices)
203. Maikki21.4.2010 klo 20:53
Richard Jessup (Threat)
204. Eki21.4.2010 klo 20:56
Pedler, Dominic (The Songwriting Secrets of The Beatles)
205. Maikki21.4.2010 klo 20:58
Connelly, Owen (Blundering to Glory: Napoleon's Military Campaigns)
206. Eki21.4.2010 klo 21:01
Wiseman, Craig (Live Like You Were Dying; toinen tekijöistä)
207. Maikki21.4.2010 klo 21:03
Gregson, J. M. (In Vino Veritas)
208. Eki21.4.2010 klo 21:11
Jay F. Brakefield (Deep Ellum and Central Track: Where the Black and White Worlds of Dallas Converged; toinen tekijöistä)
209. Maikki21.4.2010 klo 21:15
David Vise (The Bureau. Vakoilija Robert Hansenista kertova teos)
210. Eki21.4.2010 klo 21:25
Stadiem, William (Mr. S.: The Last Word on Frank Sinatra)
211. Maikki21.4.2010 klo 21:30
Arnott, Jake (The Long Firm )
212. Marita21.4.2010 klo 21:31
Kolehmainen, Alfred (Suomalaiset uunit)
213. Eki21.4.2010 klo 21:34
David Wultsan (Tudor Music)
214. Maikki21.4.2010 klo 21:51
Ard, William (The Perfect Frame)
215. Eki21.4.2010 klo 21:59
Martin, Bill (Avant Rock: Experimental Music from the Beatles to Björk)
216. Maikki21.4.2010 klo 22:06
Lindsay Ashford (Death Studies)
217. Eki21.4.2010 klo 22:08
Dalton, David (El Sid Saint Vicious)
218. Maikki21.4.2010 klo 22:16
Douglas Scott (Sodan saalis)
219. Marita21.4.2010 klo 22:18
Olof af Hällström (Suomenlinna - rakennushistoriallinen katsaus)
220. Eki21.4.2010 klo 22:22
Mark Bego (Madonna: Blonde Ambition)
221. Maikki21.4.2010 klo 22:36
Vaihdan säikeen
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *