549. Turhake

Pena3.12.2003 klo 16:39
Aikoinaan, vedenkeittimien tullessa markkinoille, ajattelin että eipä voi turhempaa vempelettä olla. Vedenhän voi keittää kattilassa!

Myöhemmin osoittautui että eipä voi turhempaa mielipidettä olla! Vedenkeitin onkin turvallisuutta huomattavasti parantava väline. Varsinkin huonomuististen ihmisten kannalta. Ei jää "levy päälle" koska se sammuu itsestään. Ensireaktioni meni pahasti metsään, tai ainakin pihalle!

Suomen Luonto -lehti valitsee joka vuosi vuoden turhakkeen:

"Vuoden turhakkeet kautta aikojen:
Lehtipuhallin 2000
Vaipankätkijä 2001
Ulkomainen pullotettu vesi 2002
Hampurilaisaterian kylkiäinen 2003"


Onko ristikkoihmisillä turhakkeita? Ainakin mielipiteitä nimityksen ansaitsevista tavaroista varmaan löytyy?

d:)
2. terok3.12.2003 klo 16:50
Yhdyn Suomen Luonto-lehden valintoihin. Lisäbonuksena nimeän lehtipuhaltimen vuoden ärsykkeeksi, vuoden hermomenekkeeksi, sekä vuoden pahimmillaanjopamurhanhimonheräkkeeksi.

Sampanjavispilän käyttötarkoitusta olen usein pohtinut, vaikken moista omista. Tehdäänkö sillä sampanjavaahtoa?
3. Noonis3.12.2003 klo 16:50
Mielestäni tuo turhake ei ollut aivan osuva valinta, toisaalta en mä niitä hamppareiden kylkiäisiä kotiin kaipaa, onneksi mukulat eivät osaa vielä vaatia hampparille, eikä varsinkaan niitä kylkiäisiä.

Tuo vaipankätkijä on julkisissa lastenhoitotiloissa ihan perusteltu, vaipat nimittäin haisee pahalle. (jos ei joku sitä vielä tiennyt :) Mutta ei kai sitä kukaan kotiin osta?

Turhakkeita ei siis löydy kotoa.
4. Jouni3.12.2003 klo 17:00
Työtehoseura tutki lehtipuhaltimen ja totesi, että se tekee
3-5:n haravoijan työn. Parempi nimitys olisi siis ollut vuoden ärsyke, sillä sitä se kyllä on.
5. Juhani Heino3.12.2003 klo 17:00
Kysyttiin samppanjavispilästä. Tosi turha kapine - sillä vatkataan kuohut pois. Jos joku on tosiaan huolissaan siitä että sekti menee pahemmin päähän kaasujen kera (voi pitää paikkansakin) eikä halua juoda Pommacia, homman voi hoitaa vaikka lusikalla. Tai sormella jos ei tahmeus haittaa...

Muutenkin pidän noita valintoja aiheellisina.
6. Floora3.12.2003 klo 17:00
Ulkomaista pullovettä on joskus tullut ostettua, syystä että kotimaista ei ole tarjolla. Suuri häpeä!

Mäkkäriltä voi muuten ostaa pelkän lelunkin, ja ne vasta ovat kestäviä ja laadukkaita hintaansa nähden. Useimmat kestävät vuodesta toiseen.

Samppanjavispilää en ole koskaan tarvinnut, en nimittäin ymmärrä miksi ne kuplat pitäisi hämmentää pois! Siihenhän se on tarkoitettu.
7. Tane3.12.2003 klo 17:07
Minulla oli vedenkeittimestä aikoinaan samanlaisia ajatuksia kuin Penalla, mutta äkkiäpä tuli vedenkeitin taloon kun täällä alettiin junioreiden toimesta (hyi mitä virheellistä kielioppia) itse keitellä kattilalla kaakaovesiä.

Turhakkeita itsellä: ylimääräiset kännykän kuoret, joita en tosin itse ostanut (ja joita en käytä).
Turhakkeita on oikeastaan kaikki sellaiset tavarat, jotka lojuvat käyttämättömänä kaapeissa. Käsi ylös kenellä ei sellaisia ole - tosin tiedän muutaman harvan joilla ei, mutta näillä turhat tavarat menevät yleensä nopeasti roskiin.

Ulkomainen pullotettu vesi ei ole ainoastaan turhaa, vaan mielestäni jopa naurettavaa, että sitä yleensä myydään Suomessa.

Tuossa hampurilaisaterian kylkiäisessä on kai se idea, että on turhaa ruuan kanssa tarjota leluja. Itselle on vuosia sitten tullut muutama kylkiäinen, en kerro mistä ketjusta. Täytyy sanoa että kaupassa ja varsinkin torilla on monesti paljon huonolaatuisempaa tavaraa.
8. Titta3.12.2003 klo 17:19
Minullakin on kännykkään liittyvä turhake. Ostin sellaisen umpikumisen näppäinmaton, halvalla kun sai. Ajattelin silloin, että tuo voisi olla mukavampi käyttää kuin se alkuperäinen. Sitten onnistuneen asennuksen jälkeen kokeilin uutta hankintaani.

Kännykän nahkakotelon läpi näppäimet tuntuvat ihan samalta kuin vanhat. Uudella näppäimistöllä on ikävä kirjoittaa hämärässä tai pimeässä, koska niistä paistaa se vihreä valo läpi, ne ovat paljon kirkkaammat kuin näyttö.
9. terok3.12.2003 klo 18:37
Mainiota, että selvisi tuo sampanjavispilän ideakin. Mieleni ehti jo kehitellä kohderyhmäksi umpijuopot leipurit, jotka päällystävät rommikakkunsa sampanjavaahdolla, vaan totuus olikin fantasiaa ihmeellisempi. Saisikohan samoille markkinoille muuten lanseerattua myös oliivin martinista noukkimen?

Tuossa palkitussa vaipankätkijässä oli muistaakseni sellainen ominaisuus, että se pakkasi jokaisen vaipan yksittäiseen muovikääreeseen, ja suihkautti ripauksen hajuvettä kannen sulkeuduttua. En ole varma soittiko se samalla 'Also Sprach Zarathustra'a, mutta en olisi siitäkään kovin yllättynyt.
10. MM3.12.2003 klo 19:08
Samppanjavispilä johti pitkään tuttavieni kanssa käymäämme kisaa "turhimmasta sähkökäyttöisestä vempaimesta kotona". Jäipä sekin toiseksi kun sain veljeltäni lahjaksi patterikäyttöisen perunankuorimaveitsen!

Härveli on muuten ihan normaali kuorimaveitsi, paitsi että paksussa kädensijassa on jonkinmoinen "tärytin", joka heiluttaa terää n. 1 mm pituussuunnassa. Pirunmoista rutinaa härveli pitää ja tärisee kädessä epämiellyttävästi, mutta mitään apua se ei itse kuorimiseen tuo. Edelleen joutuu perunat ym. kuorimaan "manuaalisesti" entiseen tyyliin.

Hieno vehje!
11. Matti3.12.2003 klo 20:19
Vedenkeitin on siitä hyvä että se säästää energiaa verrattuna melkein mihin tahansa muuhun vedekeittomenetelmään.

Samoin Ohmin makkaran teko, jota opiskeluaikana harrastimme. Liitetään sähköjohdot kahden puuvartisen haarukan metallityveen. Isketään haarukat lenkkimakkaran päihin ja johdot pistorasiaan. Muutamien sekuntien kuluttua tirinä makkarassa kertoo että kypsää on.

Jos makkara on liian lyhyt sulakkeet palavat. Muistaakseni neljä nakkia sarjassa oli myös mahdollista.

Mutta hei, älkää kokeilko! Vetäydyn kaikesta vastuusta.
12. terok3.12.2003 klo 20:23
Lähiviikkoina ristikkoharrastajan sitten tunnistaa helpoiten kähertyneistä hiuksista ja tummista sormenpäistä.
13. Timppa3.12.2003 klo 20:26
Noonis, ei varmaan mene kovin monta vuotta, kun juniorit oppivat vaatimaan hamppareita ja niiden kera kylkiäisiä. Näin olen kuullut käyneen muillekin... Silloin ei kelpaa enää mikä tahansa kirkonkylän nakkikioski, vaan se tietty, josta saa niitä ukkeleita tai koottavia keksintöjä mukaan.
14. Timppa3.12.2003 klo 20:30
Ne kähertyneet hiukset tulee varmaan revittyä päästä, kun odotettavissa oleva Vuoden vaikein ilmestyy.
15. Timppa3.12.2003 klo 21:31
Turhakkeita olisi voinut listata kai enemmänkin, jos olisi seurannut nyt jo lopettaneen Ostos-tv:n (tai jotain sinne päin) tuotteita. Olivat käsittääkseni aikamoisia ihmevekottimia, kuten joku joskus lauloi. Saihan sillä muistaakseni puuroa keitettyä...
16. Tapsa3.12.2003 klo 22:07
Tyttäreni ei ole koskaan halunnut Mäkkärin lelua, niin että
se siitä!
Turhimman tarvikkeen itse ostin ihan piruuttani(maksoi 5
mummoa).
Olettekos koskaan kuvitelleet kuorivanne perunoita elektro-
nisella kuorimaveitsellä? Voin sanoa, että laite takuulla kuorii
myös sormenpäät sekä rystyset!
Tulen tällä laitteella joskus voittamaan jonkin kisan turhimmasta kapineesta, ja saan palkinnoksi 5 eeroo, joten
sekään ei ole turha kapine!!
17. Titta3.12.2003 klo 23:06
Terok: Tampereella saa martiniinsa sitruunankuorta, jos sattuvat oliivit olemaan lopussa. Huima makuelämys, varsinkin se viimeinen tilkka! Eikä tarvitse oliivinpoimijaa...

Jossain olen nähnyt navanlämmittimiä. Lienee aika turha kapistus, minulla ainakin napa on lämmin vaikka muualta olisin ihan jäässä. Mutta minähän olen muutenkin omituinen, kuuntelen M.A. Nummista, täyttelen ristikoita jne...
18. Pena3.12.2003 klo 23:14
Moi omituinen!
Minäkin omituinen täyttelen ristikoita. Joskus syön niin paljon että napa rutisee! Silloin pitäisi olla navanrutinanvaimennin!
Ettei naapurit häiriinny. :)
19. Kravattimies3.12.2003 klo 23:32
Sadevedenkohinanvaimenninta tarvitsisin nyt. Ei kuule edes vaimon puhetta... tai ... Luojan kiitos, kaatosade on tarpeen
20. Kravattimies3.12.2003 klo 23:43
Monta vuotta olen ihmetellyt ja monesti ostanut muoviin käärittyjä juustoviipaleita ... enkä puhu lohkoista. Valmis siivu leivälle.
21. Titta4.12.2003 klo 00:16
Taidat tarkoittaa niitä, joita on kätevä ottaa mukaan, jos ei jostain syystä satu olemaan juustohöylää. Vaikkapa pyöräretkellä...
22. Kravattimies4.12.2003 klo 00:22
... tai töihin, esim. puuseppä, joka tauon ajaksi lakkaa höyläämisen (kokonaan)
23. Titta4.12.2003 klo 00:28
Aivan! Kaipa puuseppä haluaa tauon aikana tehdä muuta kuin höyläämisjuttuja.
24. Antti Viitamäki4.12.2003 klo 04:44
Puuseppä siis kuitenkin lakkaa, vaikka ei höylääkään?

Minäkin halusin vain sanoa mielipiteeni lehtienpuhalluskoneesta: en ole naurettavampaa ja ärsyttävämpää vehjettä kuunaan nähnyt. Enkä maanaankaan. Joskus kavereiden kanssa pohdittiin, että eikä se olisi viksumpaa jos se IMISI NE LEHDET SAMANTIEN POIS sieltä maasta! Vaan kaipa ne insinöörit tietävät paremmin.
25. iso S4.12.2003 klo 08:24
Joissakin lehtipuhaltimissa on mainosten mukaan myös imutoiminto. Vissiin jonkinlainen silppurikin, minkä ansiosta pussiin mahtuu enemmän lehtiä. Isojen alueiden puhdistamisessa saa epäilemättä käydä tyhjentämässä pussia aika monta kertaa. Voisi kuvitella, että työ sujuu sittenkin nopeammin, kun lehdet siirretään puhaltamalla kompostin tai muun keräilypaikan luo (tai naapurin pihalle...) ja silputaan siellä suoraan yhteen läjään, jos silputaan.
26. Tane4.12.2003 klo 08:32
Ihan kaikkia lehtiä ei kuulemani mukaan pitäisi edes haravoida tai puhaltaa pois. Kyseessä on lähinnä esteettisyys, kun kaikki poistetaan. Tosiasiassa, kun jättää syksyllä hieman lehtiä lannoitteeksi, keväällä on nurmikon kasvu mahtavaa. Mm. isäni tekee näin että jättää vähän lehtiä jäljelle ja täytyy myöntää, että taitaa olla oikeassa, niin hyvännäköinen ja (liiankin) hyvin kasvava on lapsuudenkotitaloni pihanurmikko keväisin.
27. Heppu4.12.2003 klo 09:23
Paras ostos oli syksyllä lehtipuhallin/imuri...aijai kun sepelin päältäkin lehdet lähtee kädenkäänteessä....ja puskien alta ...todella hyvä peli...
28. Antti Viitamäki4.12.2003 klo 18:49
Oikeastaan olen henkilökohtaisesti ärsyyntynyt koko vempeleestä lähinnä sen jumalattoman metelin vuoksi. Kyllä sen kanssa touhuaminen naurettavaltakin näyttää, mutta käytännön seikkoihin ja työtehofaktoihin en ole todellakaan perehtynyt.

Eikö sitä saisi jollain tavoin hiljaisemmaksi? Miten olisi sähkömoottori? :-)
29. Pena4.12.2003 klo 18:51
Kiitos Heppu myös tällaisen näkökulman esilletuomisesta. Miten iso säiliö siinä on? Täytyykö usein tyhjentää?
30. Vanha ratkoja4.12.2003 klo 19:29
Hepulle
"Paras ostos oli syksyllä lehtipuhallin/imuri...aijai kun sepelin päältäkin lehdet lähtee kädenkäänteessä....ja puskien alta ...todella hyvä peli..."

Pitääkö tuota laitetta työntää, että löytää sepelin alla olevat lehdet? ;)
31. Sanoittaja5.12.2003 klo 07:31
Erehdyin joskus nuorena jannuna ostamaan isälleni isänpäivälahjaksi nukanpoistimen. Enpä muista, että isäukko olisi sitä koskaan käyttänyt. Pulttiboisissa PPP joutui syömään kyseisen laitteen, AK kun luuli sitä parranajokoneeksi.
32. Heppu5.12.2003 klo 15:42
Eipä tarvihe laitetta työntää eikä vettää....säiliöö en oo käyttäny ,koska saan puhallettua koko pihan "mehtään"ja meteli ei haittaa,kun käytän korvapelttareita.Naapuri on senverran kaukana ja huonokuulonen ettei sekään tuota ongelmia.Ainua huono puoli laitteessa on ,että se on aika kallis ja persaukiset käyvät sitä ihhailemassa ja lainaamassa.
33. Pena5.12.2003 klo 16:02
Ja sinä höylinä miehenä kuitenkin lainaat? :)
34. Heppu5.12.2003 klo 16:09
Piti laittaa tohon ,että yrittävät lainata ,mutta .moottorisahhaa,sirkeliä,autoa ja nyt tätä uutta lehtipuhallinta en anna lainaksi.Jos puhuisin tuhmia niin sanosin,että anopinkin ennemmin liisaisin
35. Vanha ratkoja5.12.2003 klo 16:21
Venäläinen perseenpäristin on täysin turha vehje.
Se ei pärise, eikä mahdu perseeseen.
36. Pena2.9.2004 klo 18:17
>Löydä turhake, voita hyödyke!

Suomen Luonto etsii jo viidennen kerran vuoden turhaketta. Turhake on ytimekkäästi turha (kulutus)hyödyke. Lisäksi se voi olla vielä häirike, luontoa kuormittava tai häiritsevä.

Turhakkeen tunnusmerkkejä voisi olla myös sen aiheuttama turhautuneisuus. Se saattaa synnyttää tuhahduksen: kuka tuollaistakin tarvitsee!

Vuoden turhake -kisa on kasvattanut vuosi vuodelta suosiotaan. Aloittaessamme vuonna 2000 sana turhake oli liki tuntematon, nyt turhake on arkikieltä ja sitä käytetään osuvasti.

Helsingin yliopiston suomen kielen laitos antoi 2001 Suomen Luonnolle kunniamaininnan kielihelmien sarjassa turhake-sanan käyttöön otosta. "Ilmaus hyödyntää suomen rikkaita sananmuodostustapoja ja toimii näppärästi vastinparina hyödykkeelle. Sana turhake ei peitä vaan paljastaa heti tarkoitteensa luonteen", perusteluissa mainittiin.

Aiemmat vuoden turhakkeet ovat olleet lehtipuhallin (2000), vaipankätkijä (2001), ulkomainen pullotettu vesi (2002) ja hampurilaisaterian kylkiäinen (2003).

Lähetä ehdotuksesi syyskuun loppuun mennessä osoitteella Suomen Luonto/turhake, Kotkankatu 9, 00510 Helsinki tai sähköpostiosoitteella anu-mari.liikala@sll.fi. Ehdotuksen voi tehdä myös verkkosivujemme kautta www.suomenluonto.fi.

Lyhyt perustelu on aina tervetullut, myös kuvia otamme vastaan mielellämme.

Palkintoina on tänäkin vuonna hyödykkeitä. Kisan voittaja saa teltan ja makuupussin. Kaikkien vastanneiden kesken arvomme lisäksi 15 kaunista ja kestävää järkevän kuluttajan kangaskassia.

Kaikkien vastanneiden kesken arvomme

15 puuvillaista kassia, koko 44x43x14 senttiä. Ostoksille, rantaan, uimahalliin, lahjaksi! Tiedustelut: Mikebon Oy / Suomen Luontokauppa, Karvaamokuja 8, 00380 Helsinki, p. (09) 7517 3130, faksi (09) 7517 3130, www.luontokauppa.com.

Vuoden turhake -kisan pääpalkinto
Saksalainen High Peak Hyperlite-teltta on kevyt ja kompakti. Paino 1,2 kiloa. Hyvälaatuinen retkeilijän teltta. Ulkokangas polyesteriä, teipatut saumat, lattia nylonia, telttakaaret sekä vaarnat alumiinia. Viper 600-makuupussi on kevyt kesäpussi. Sisä- ja ulkopinta Du Pont Tactel, täyte untuvaa.
Tiedustelut: Bear & Water, Keilaranta 11, 02150 Espoo, p. (09) 455 6066, faksi (09) 525 94250, www.bearwater.fi.
37. Pena15.9.2004 klo 19:09
Iänestä!

Kuustoesta päevee aekoo. Jou!

d:)
38. Kravattimies20.9.2004 klo 02:04
"Suomen Luonto etsii vuoden turhaketta"

http://plus.kaleva.fi/cf/indexjari.html?ts=040920
39. ile25.9.2004 klo 19:59
Taannoin eräillä messuilla - ei kuitenkaan erämessuilla - vieraillessani erään osaston messutyttö löi minulle kouraan lahjaksi noin viisi senttiä pitkän metallipötkylän, jonka toinen pää oli suora ja toinen viisto. Lähellä suoraa päätä oli kuminen tiiviste. Aluksi ajattelin, että tyttö antoi minulle jonkinlaisen potenssituen, mutta kun messut liittyivät viinikulttuuriin, niin päättelin olevani väärässä. Putkenpätkän läpimittakin soti ensiajatustani vastaan.

Kysyin ja sain vastauksen: tötterö oli tarkoitus ujuttaa avatun viinipullon suuaukkoon, ja siten oli mahdollista välttyä pöytäliinapyykiltä.

Kokeilin liitososaa kerran kotioloissa enkä huomannut muuta kuin että viinipullo oli viisi senttiä normaalia pidempi.

Jurripäiselle kaatajalle tuo viisi senttiä saattaa tosin olla kohtalokas muutos viikkorutiineihin. Todennäköisesti ylimääräinen pyykkipäivä on edessä.

Eli turhake on tällainen viinipullon suuhun ujutettava jatkokappale.
40. tero25.9.2004 klo 20:04
Tuosta viinipullojutusta tulikin mieleen latikon pohjalla homehtuva muovikapine jonka tarkoitus on imeä ilmaa pois avatusta viinipullosta. Että säilyisi paremmin. Sisältää tietenkin sellaisen korkin jossa on venttiili kyseistä toimitusta varten.

Juodaan pois se viini niin ei pilaannu!
41. ile25.9.2004 klo 20:18
Olen kuullut, että avattu punaviinipullo pitää juoda tyhjäksi parin päivän aikana, sillä viinin kanssa kosketuksiin päässyt ilma rupeaa heti pilaamaan juoman laatua.

En väitä olevani teräsmies, mutta ilmaa nopeampi olen. Yksikään avaamani viinipullo ei ole hitauteni vuoksi vanhentunut.
42. Tapsa25.9.2004 klo 21:03
Tuossa kerran aikanaan löysin yhdestä liikkeestä markalla(!) paristokäyttöisen perunankuorimaveitsen. Käytössä totesin (luettuani tarkkaan käyttöohjeet), että perunasta eivät kuoret lähteneet, mutta toisen käden sormien kynnet lyhenivät, ja nahkakin meinasi ohentua. Siirryin takaisin manuaaliseen laitteeseen.
43. Varsin iso dee25.9.2004 klo 21:17
En kehtoo omalla nimimerkilläin sannoo mutta eikös tämä miehen elimen keinotekkoinen malline ole turhake jos mikkään? En näes ymmärrä niitten menestystä koska itte nuorena miehenä koen ne käsittämättöminä kilpailijoina. Ja meittii nuoria miehiä on palajon.
44. Antti Ylönen28.9.2004 klo 12:06
Ääneni annoin, nyt vain pihisen. Muutkin sähköiselle uurnalle, pari päivää aikaa.

Tässä vielä kertauksena osoitteet:

Lähetä ehdotuksesi syyskuun loppuun mennessä osoitteella Suomen Luonto/turhake, Kotkankatu 9, 00510 Helsinki tai sähköpostiosoitteella anu-mari.liikala@sll.fi. Ehdotuksen voi tehdä myös verkkosivujemme kautta www.suomenluonto.fi.
45. Kysyvä28.9.2004 klo 12:20
Voiko vastaukseksi ehdottaa henkilöä?
Siinä tapauksessa ehdottaisin tämän saitin HäiriöHenkilöä vuoden turhakkeeksi.
46. MM25.10.2004 klo 16:45
Lainasin naapurilta lehtipuhaltimen.

Hyvänen aika kun on mellevä peli!
Parissa tunnissa sai koko pihan ja puutarhan lehdet hönkäistyä pois omalta tontilta. Sinne meni naapurin ja kunnan puolelle röhnät niin että pöllähti. Haravoidessa olisi mennyt vaikka kuinka monta päivää.
Ja tämä nerokas kapistus on joskus valittu vuoden turhakkeeksi!?

Eikä se mitään kovaa meteliä pitänyt vaikka joku pölvästi niinkin on väittänyt.
Käytin kuulosuojaimia!
47. Kravattimies26.10.2004 klo 03:43
"Suomen Luonto etsii vuoden turhaketta"

Jarin piirrokset tänään 26.10.2004 ja 18.9.2004 (Hae vanhemmista)

http://plus.kaleva.fi/cf/indexjari.html?ts=041026
48. Pena1.12.2004 klo 09:39
"Vuoden 2004 turhake on juotava jogurtti "

http://www.suomenluontolehti.fi/artikkeli.php3?a=2 38
49. Kravattimies4.12.2004 klo 02:53
Juotava jogurtti!

Sanooko kukaan enää jugurtti niin kuin kauan, kauan sitten, kun kuulin sen siellä? Siinä olisi alkusointua: Juotava jugurtti.

- Tietokoneet ne vasta ovat ihan täynnänsä turhakkeita, kuten nyt taas äsken, huomasitko? Etkö? No, näytän sen sinulle uudelleen! Katso nyt itse! Nyt! Näitkö? Aina, siis joka ikinen kerta, kun siirrän tätä hiirtä, ihan pikkiriikkisenkään, niin tämä ystäväni asentama kuvaruudunsäästäjä häipyy ihan kokonaan pois näkyvistä!
50. kari28.10.2005 klo 14:40
turha vaiva
51. marjaana28.10.2005 klo 14:57
Nyt kun Kari kaivoi tämän vanhan säikeen esille, niin omasta mielestäni nuo kännykän logot ja soittoäänet, joita mainostetaan tiuhaan lehdissä, ovat aivan turhia.
52. ile28.10.2005 klo 16:04
Turhimpana palkittu tieteellinen tutkimus osui tänä vuonna oikeaan paikkaan.

Tulevaisuus saattaa tosin osoittaa, että ei se niin turhaa ollutkaan.

Mutta totta on, että joku tiedemiesryhmä on tehnyt tutkimuksen, jossa selvitettiin pingviinien ulostamiseen liittyviä asioita.

Nythän on niin, että pingviini hautoo munaansa arktisissa olsuhteissa, joten on selvää, ettei perillisen kalkkikuorista ensiasuntoa saa päästää hetkeksikään pakkasen puolelle.

Toisaalta munan päälle ei ole kivaa paskoakaan, sillä kuka sitä haluaisi elää saati hautoa omien jätöstensä parissa.

Mutta kakattava on.

Niinpä pingviineille on kehittynyt (tai Luoja luonut) kyky roiskauttaa paskansa jopa neljänkymmenen sentin päähän pesästään (tutkimus lienee tehty pienempien pingviinien parissa. Keisaripingviinin luulisi ampuvan ulosteensa kauemmaksi. On se niin iso lintu).

Tiedemiehet ovat tutkineet pingviinien peräaukon anatomiaa ja todenneet, että sieltä löytyviä vinkkejä voidaan soveltaa teollisuutta palvelevissa koneissa ja laitteissa.

Myös paskan sitko on osoittautunut mielenkiintoiseksi, ja siitäkin pyritään löytämään innovaation ulotteita.

Saammekohan tulevaisuudessa ohuempia pitsapohjia? Sellaisia, joissa ei ole sormen pyörittämiä aukkoja?
53. Satunnainen Ratkoja28.10.2005 klo 19:35
Kiitos tasta tiedosta Ile ;o) Sai naaman oitis virneeseen...

Jaamme innolla odottamaan mita markkinointiosasto saa naista lingoista kehitettya ;o)
54. Kravattimies29.10.2005 klo 06:04
Satunnainen Ratkoja, miksi et käytä ääkkösiä?

naista > näistä
55. ile29.10.2005 klo 10:24
Mina tiedan.

Sätynnäisen rätköjän nappaimistossa ei öle aakkosia.
56. Satunnainen Ratkoja29.10.2005 klo 21:47
Valitin taas kerran puutetta tata (siis unkarilainen puute;o))

Töitten ohessa kirjoittelen täältä sumujen saarelle niin ajan säästämiseksi, kirjoittelen ilman ääkkösiä... ettei pomo katso pahasti ja sano hyvästi ;o)

Pyydän nöyrimmästi anteeksi, jos näistä teksteistä on vaikea saada välillä selkoa.

T: Satunnainen Ratkoja (jos pari ristikkoa päivässä on niin kovin satunnaista??? Joskus on tosin vaikeuksia saada perinteisiä lehtiä, mutta onneksi nykyään on nämä nettiristikotkin)
57. Kravattimies30.10.2005 klo 03:04
Anteeksi, kun häiritsin Sinua täällä. Ei haittaa enää minua, kun ymmärrän tilanteen. Sori.
58. iso S30.10.2005 klo 19:00
Siita huolimatta ehdotan vaarinkasityksien valttamiseksi tapaa mika ei kovin paljon hidasta (olenko muuten ehdottanut jo aikaisemmin?) hommaa.

Sovit itsesi kanssa jonkin passelin merkin, mitä et luultavasti käytä kirjoituksissasi. Oletetaan esimerkin vuoksi X ja Z.

Kopioit johonkin teksturitiedostoon ä:n ja ö:n. Käytät tätä aina pohjana kun inspiraatio iskee.

Kirjoitat aina X silloin kun tarkoitat ä:tä ja Z silloin kun tarkoitat ö:tä.

Korvaat kaikki X:t ä:llä ja Z:t ö:llä. Esimerkiksi maalaa esimerkki-ä, kopioi se leikepöydälle ctrl-c:llä, mene Replace toimintoon, kopioi ä korvaavaan ruutuun ctrl-v:llä, laita korvattavaksi X ja klikkaa Replace all.

Siirrä vastaavalla leikkaa/liimaa-tekniikalla viesti teksturista lähetettäväksi.

Tarvittaessa voit saada isot ja pienet ääkköset: X->Ä, x->ä, Z->Ö ja z->ö.

Tämä on pitkissä viesteissä näppärämpää kuin miltä se kuulostaa. Paririvisissä voi olla mukavampaa kopioida skandit aputiedostosta tai luoda kirjaimet alt-tekniikalla.

Sinun kannaltasi katevinta on tietysti jatkaa ilman skandeja ja käyhan se niinkin, mutta herattaa ikavaa huomiota.
59. Sikar1.11.2005 klo 20:12
" Siinä olisi alkusointua: Juotava jugurtti."

Pullotettu nesteen muodossa oleva margariini on harvoin käyttämäni elintarvike (turhake?), mutta jos sitä tarvitsen, ostan ehdottomasti riemastuttavan nimen vuoksi vain Juoksevaa keijua.
60. satu1.11.2005 klo 21:26
turhakkeita lisää:
maidon vaahdotin mm.
61. Juha-Pekka Kuusela2.11.2005 klo 03:58
Lehtipuhallin ansaitsee melkein palkinnon.
62. Juha-Pekka Kuusela2.11.2005 klo 04:05
Lehtipuhallin lienee käyttäjälleenkin pahasta joten se tosiaan tarttisi palkinnon mutta ei ole varaa ostaa henkeen sopivaa palkintoa. Tuo vaipankätkijä kuulostais sopivalta se on melkein jo huipumpi.
63. Juha-Pekka Kuusela2.11.2005 klo 04:06
Ehdotankin nestemäistä kananmunaa.
64. Tsööts2.11.2005 klo 07:35
"Pellavainen saunahattu suojaa hiuksia ja päänahkaa saunan kuumuudelta. Yksikoko, (Nimenomaan näin kirjoitettuna! Yk:n huom.) miehille ja naisille.

Käyttöohje: Aseta saunahattu päähän ja säädä se tarralla sopivan kokoiseksi. Laita (mahdolliset) hiukset hatun sisään. Kipua lauteille (Siis tuskaa lavolle? Yk:n huom.) ja nauti löylyistä.

Varoitukset (Ainoa järkevä osio tässä. Yk:n huom.): Saunahattu saattaa aiheuttaa hilpeyttä muiden saunojien joukossa. Varaa riittävästi hattuja myös kavereille, ettei hatun käytöstä synny kiistaa. Varmista, että saunahattu on kunnolla päässäsi ennen kuin heität löylyä."

Oriolan Henkilökunta extra joulu 2005

Olenko ymmärtänyt saunomisen jotenkin väärin vai enkö tajua mitään sen päälle?
65. iso S2.11.2005 klo 08:48
Tsööts: ymmärryksessä saattaa olla puutteita.

Ihmisen eri osat kestävät löylyä eri tavalla. Kun selkänahka nauttii niin korvalehdet kärsivät. Myös kalju pää saattaa olla rajoittava tekijä löylynotossa; keikkuuhan pää ylimpanä ja sinne lämpö nousee.

Joskus parturissa käyntien väli pääsee venähtämään pitkäksi. Silloin eron huomaa selkeästi kun hiukset häipyvät kerralla korvia suojaamasta. Tuntuu polttelevan kovin herkästi. Vasta usean saunomisen jälkeen korvat tottuvat paljaaseen olotilaansa.

Vanha venäläinen konsti onkin saunoa karvahattu päässä, jos arvelee löylynheiton menevän kilpailuksi (mikä tietysti on lapsellista eikä edusta jaloa saunomishenkeä).

Joidenkin asiantuntijoina esiintyvien mielestä kuumuus haurastuttaa hiuksia. Jos tämä pitää paikkansa niin hiuksien suojaaminen on järkevää eikä sen pitäisi haitata esimerkiksi saunan rentouttavaa vaikutusta lihaksiin.

Pellavaa päähän vaan. Siitä on hyötyä muillekin saunojille, koska nauru pidentää ikää.
66. Pena2.11.2005 klo 08:55
Tiilenkova yhteislaulubiisi saunaan:

"...mitä tänään koulussa opit poika pellavapäinen
mitä tänään maailmasta koit tytär silkkihapsinen..."
67. iso S2.11.2005 klo 09:07
Saarenmaan valssissa yllytetään pellavahattuisten saunakiusaamiseen:

"...pyöritä lennätä pellavapäätä..."
68. Pena2.11.2005 klo 10:47
Enää ei tarvitse viedä vahinkoa kiertämään karuselliin, sen voi tehdä kätevästi kotisaunassa!
69. tjn21.11.2005 klo 20:29
Kätevä tapa kantaa tulitikkuja. 'Puntit' kasattu ilman liimaa. Pitää varmaan olla kova hätä, ennenkuin raaskii raapaista eka tikun.

http://www.mathpuzzle.com/matchcubes.gif
70. marjaana21.11.2005 klo 22:47
Äitini oli saanut postissa spagettimitan. Tosi kätevä ja tarpeellinen totta tosiaan. (Eli mitassa erikokoisia reikiä; yhden hengen annos, kahden hengen annos jne)
71. Tsööts26.11.2005 klo 09:34
Ei ehkä sittenkään turhake, koska lienee kaikkien meidän pikkupoikien toivelahja tänä jouluna; Prisman mainos Kalevassa eilen:

"Nikko Jeep Rescue 27/40 4,8 V 49€ - Metallinhohtoisen jeepin ppituus (Nimenomaan kahdella p:llä!) on 29 cm ja huippunopeus 1130 km/h."

Tuommoinen mulle!!!!!
72. Pena3.12.2005 klo 08:32
> Vuoden turhake on kaupunkimaasturi

Suomen Luonto valitsi Vuoden turhakkeeksi bensaa hörppivän ison henkilöauton, joka viis veisaa ilmaston muuttumisesta.

"Kaupunkimaasturi on egon jatke ja liikenteen turvallisuusriski, joka syö enemmän bensaa kuin Henry Fordin ensimmäiset autot konsanaan ja kiihdyttää ilmastonmuutosta hiilidioksidipäästöillään", Suomen Luonnon lukija perustelee ehdotustaan Vuoden turhake -kisassa.

Suomeen on levinnyt lähinnä Yhdysvalloista trendi ostaa tavalliseen maantie- ja kaupunkiajoon maastoauto. Kaupunkimaastureiden myynti on vuoden alkupuoliskolla kasvanut peräti 78 prosentilla viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Kaupunkimaastureiden suosio vie liikenteen ilmastomuutostasetta yhä kauemmaksi Kioton sopimuksen tavoitteesta. Painavampana ja enemmän polttoainetta kuluttavana maasturin hiilidioksidipäästöt, 200–300 grammaa kilometrillä, ovat 20–100 prosenttia suuremmat kuin samankokoisessa tavallisessa henkilöautossa.

Kilpailuun tuli 113 ehdotusta, joista Suomen Luonnon toimitus valitsi voittajan. Vuoden turhaketta on etsitty vuodesta 2000.

Vuoden turhake 2005: kaupunkimaasturi
Vuoden turhake 2004: juotava jogurtti
Vuoden turhake 2003: hampurilaisaterian kylkiäinen
Vuoden turhake 2002: ulkomainen pullovesi
Vuoden turhake 2001: vaipankätkijä (vaipat muoviin paketoiva roskis)
Vuoden turhake 2000: lehtipuhallin

Muita tänä vuonna tulleita ehdotuksia ovat muun muassa: kahdet puhelinluettelot, sauvakävelylaite, valmiiksi revityt farkut, pakastava wc, sähköinen hammaslanka, valmiiksi viipaloitu maksamakkara ja muroautomaatti.

Lisätietoja: Suomen Luonnon toimittaja Alice Karlsson, p. (09) 228 08 205 tai alice.karlsson@sll.fi.

Vapaasti käytettävää aineistoa Vuoden turhakkeesta verkkosivuillamme: www.suomenluonto.fi. Kaupunkimaasturikuvat Riku Cajander.
73. Libero3.12.2005 klo 17:44
Kaupunkimaasturiin verrattuna pieni ja halpa turhake on kauhanlepuuttaja. Kauhojan lepuuttaja voisi joskus olla tarpeen, mutta miksi kauha tarvitsee lepuutusta oikein omalla "disainatulla" lepuuttajallaan?

On varmaan jonkinlainen TUPO-juttu kauhan subjektiivisista oikeuksista huiluutaukoihin.
74. marjaana3.12.2005 klo 22:16
Meille annettiin lahjaksi joskus "banaaniteline". Että oli kätevä ehkä viisi päivää.
75. Pena13.9.2006 klo 11:13
> Vuoden turhakkeesta äänestetään jälleen

Helsinki,
STT

Suomen Luonto -lehti kehottaa taas äänestämään vuoden turhakkeesta. Suomalaisilla on syyskuun loppuun saakka äänestää tarpeettominta, haitallisinta, oudointa tai älyttömintä esinettä tai ilmiötä. Turhake voi olla myös haitake, haisuke, saastuke tai häirike.
Vuoden turhakkeesta äänestetään jo kuudetta kertaa. Aiempina vuosina turhakkeiksi on äänestetty kaupunkimaasturi, juotava jogurtti, hampurilaisaterian kylkiäinen, ulkomainen pullovesi, vaipankätkin sekä lehtipuhallin.
Ehdotuksia voi lähettää syyskuun loppuun asti osoitteella: Suomen Luonto/turhake, Kotkankatu 9, 00510 Helsinki tai sähköpostiosoitteella: turhake@sll.fi. Mukaan kannattaa lähettää perustelut ja mahdollisesti kuvia.
Vuoden 2006 turhake julkistetaan joulukuussa. Voittajaehdotuksen tekijä palkitaan hyödykkeellä, kotimaisella potkupyörällä.
76. Sini13.9.2006 klo 13:16
Suora linkki ohjeisiin:

http://www.suomenluontolehti.fi/artikkeli.php3?a=3 21
77. Hessu13.9.2006 klo 16:27
"Voittajaehdotuksen tekijä palkitaan hyödykkeellä, kotimaisella potkupyörällä."

Mahtaako saada palkinnon, jos äänestää potkupyörää?

http://www.kickbike.fi/index.php?mid=221
78. Arska13.9.2006 klo 21:04
Lehtipuhaltimesta sen verran että vaikka se on valittukin vuoden turhakkeeksi, itse käytän sitä ja ei parempaa vehjettä ole keksitty! "Etupiha" on sepeliä/kiveä ja milläs pirulla siitä lehdet poistat? Ei voi haravoida kun kivet lähtee mukaan. Nypi sitten käsin lehti kerrallaan. Jos lehdet jää siihen, alkaa kertymään humusta ja kohta hiekkakäytävä työntää kaikenmaailman ryönää, voikukkaa nyt ainakin! Mutta lehtipuhaltimella homma käy ja nopeasti. Vielä kun se on sähkökäyttöinen, ei pidä sen kummempaa ääntä kuin pölyimuri! Muualta pihalta ajan ensin eestaas ruohonleikkurilla lehdet yhteen "laekseen" josta ne on helppo haravoida ja kerätä pois.

Kauan eläköön (sähkökäyttöinen) lehtipuhallin!
79. Pena14.9.2006 klo 07:58
Niinpä.

Mulla oli viime talvena hiihtolenkillä eväänä vuoden 2004 turhaketta; juotavaa jogurttia. Hyvää ja kätevää! Pakkauksenkin voipi kierrättää kartonkiastiaan.

Jotkut turhakkeet tuntuvat "vähän/väen väkisin väännetyiltä".
80. ässä14.9.2006 klo 08:05
Ristikkoriippuvaisen mielipide:
Vuoden turhakkeeksi sopisi mainiosti sudoku!
81. Pena11.10.2006 klo 12:30
Seuraava turhake?


" Kananmunalle vinha keittovempain

Moni luulee osaavansa keittää kananmunan ihan kelvollisesti, mutta brittiläinen keksijä on eri mieltä. Niinpä Simon Rhymes lähti kehittämään täydellistä kananmunankeitintä.

Rhymesin nyt valmistunut keksintö on vempain, jossa voimakkaat lamput kypsentävät munan. Kiehuvaa vettä ei tarvita näin lainkaan.

Lamppukeitin muhittaa munan kypsäksi tasan kuudessa minuutissa. Laite leikkaa lopuksi irti munan yläkärjen, joten sisältöä voi käyttää myös leivänpalojen dippikastikkeena.

Wiltshirestä kotoisin oleva Rhymes, 23, on patentoinut keksintönsä ja neuvottelee laitteen massatuotannosta. "

(Kaleva)
82. Pena30.11.2006 klo 21:13
"Suomen historian, ehkäpä koko maailmanhistorian, seitsemäs vuoden turhake on valittu. Tänä vuonna arvonimen saavat tuplapuhelinluettelot.
On alkamassa kolmas kaksien puhelinluetteloiden vuosi. Ensimmäisen kerran infoähkypaketti vyöryi tietoisuuteemme 2005."

http://www.suomenluontolehti.fi/artikkeli.php3?a=3 31
83. Pena2.12.2008 klo 15:07
"Suomen Luonto valitsi vuoden 2008 turhakkeeksi pantittoman pullon, joita on edelleen turhan paljon."

Mikähän se oli viime vuonna? En löytänyt linkistä.
84. Arska2.12.2008 klo 15:13
2007 turhake oli mönkijä.

"Suomen luontoon on 2000-luvulla ilmestynyt outo tuholainen. Repii pintakasvustoa, pärpättää pahalla äänellä ja päästelee ilmaan kitkua. Se on mönkijä, keksintö, jota ilman maailma saattaisi tulla toimeen."

[http://vanha.suomenluonto.fi/artikkeli.php3?a=378 ]
85. Pena2.12.2008 klo 15:16
Kiitos, Arska!

Nyt ei muutakö mönkijällä luontoretkelle; evääksi juotavaa jogurttia ja jotain muutakin pantittomassa pullossa!

d=)
86. Matti2.12.2008 klo 19:47
Ja lehtipuhallin kyytiin.
87. Arska2.12.2008 klo 19:53
ja kaupunkimaasturilla (-05) voi kuskata sitä mönkijää (-07). Evääksi kertakäyttöpullossa ulkolaista pullovettä (-02) ja hampurilaisene kylkiäisineen (-03). Tuplapuhelinluettelon (- 06) kartasta voi tsekata reitin lähimaastoon.
88. Hakro2.12.2008 klo 20:53
Matti:
Minäkin pidin lehtipuhallinta turhakkeena, kunnes äskettäin oivalsin sen idean: Jos syksyn lehdet poistetaan kapungin puistokäytäviltä perinteiseen tapaan lehtiharavalla, kaatopaikalle menee lehtien mukana tonneittain sepeliä, jonka valmistus kalliosta murskaamalla ja seulomalla kuluttaa melkoisen määrän energiaa. Kyse ei siis välttämättä ole laiskuudesta ja liikunnan välttämisestä.

En kuitenkaan lähde edes arvaamaan, kumpaan kuluu enemmän energiaa.
89. RA2.12.2008 klo 21:00
Kyllä minusta tuo sähkökäyttöinen samppanjavispilä edes varjoturhakekisan voiton ansaitsisi.
90. Hakro2.12.2008 klo 21:10
RA:
Minusta vuoden turhakkeeksi voitaisiin valita samppanjan toinen pee - eihän kampanjassakaan ole kuin yksi. Ei sampanjassa kahta peetä tarvita.

Arvelisin, että kahdella peellä samp(p)anjaa lausuvat tuskin sitä itse useinkaan juovat.

Vispilä toki on tarpeellinen väline. Jos keittiössä on sähkövatkain, miksei myös sähkökäyttöinen sampanjavispilä?
91. iso S2.12.2008 klo 21:14
Kallion murskauksessa on energiankulutuksen lisäksi toinenkin haittapuoli. Kallio on perin hitaasti uusiutuva luonnonvara.
92. RA2.12.2008 klo 21:15
Hakro, kyllä sen samppanjan ainaskin Pesosen mukaan saa kahdella peellä sanoa ja kirjoittaa. Vatkais ja jois tai ei.
93. Hakro2.12.2008 klo 21:24
iso S:
Kaatopaikalle ajettu sepeli ei todellakaan kasva uudeksi kallioksi. Toisaalta lehtipuhaltimessa poltettu bensiini ei sekään uusiudu ihan äkkiä.

RA:
Juuri näin: Kielitoimisto on ainakin taannoin suositellut muotoja samppanja ja kampanja. Ei mitään logiikkaa. Säännöllisenä sampanjan nauttijana halusin juuri tuoda ilmi, että en keksi mitään järjellistä syytä kirjoittaa sitä kahdella peellä, vaikka Kielitoimisto niin suosittaa.
94. iso S3.12.2008 klo 17:03
Hakro: juu, poltettu bensiini ei uusiudu, mutta polttoaineen/energian lähteeksi on olemassa ja tulossa vaihtoehtoja ehtyvän öljyn tilalle. Kalliota ei kuitenkaan saa kasvamaan rypsiä rapsimalla.
95. Matti3.12.2008 klo 18:01
Käsittääkseni ydinpommilla saa murskatun kiviaineksen sulamaan ja kiinteytymään taas kallioksi. Olkaamme siis huoletta.
96. iso S3.12.2008 klo 18:38
No nytpä voinkin nukkua yöni rauhassa - ellei päässäni ala pyöriä kalvava epäilys ettei ydinpommilla sittenkään saa sulanutta kiviainesta kiinteytymään, vaan sitä varten pitää säätää entropian laki tai jotain että kiviaines saadaan houkutelluksi tekemään kiinteytymisen itse.

Kosmeettiseksi haitaksi jää ettei kalliosta tule alkuperäisen muotoista, mutta voihan siitä tulla kauniimpi.
97. PP3.12.2008 klo 19:20
Erittäin tarpeellinen hyödyke ja halpakin vielä on

'Kynsilakkaprintteri

Se on neliväriprintteri, joka tulostaa kuvioita suoraan sormenkynsille. ImagiNail kynsilakkaprintteriin on valmiiksi ohjelmoitu 3500 kuviota, joista voidaan suunnitella aina tilanteeseen parhaiten sopiva kynsipaletti.

Kynsien lakkaus tapahtuu yksinkertaisesti asettamalla käsi printterissä sijaitsevalle telineelle ja käynnistämällä lakkaus. Kynsien lakkauksen kerrotaan vievän aikaa kokonaisuudessaan ainoastaan neljä minuuttia.

Kynsilakkaprintterin saa kääräistyä lahjapakettiin 7.000$ hintaan.'

Niin ja varpaankynsille täytyy ehdottomasti hankkia oma printteri, koska tuo on vain sormenkynsiä varten.

Anteeksi, taisi tulla väärä säie. Täällähän on vain turhakkeita.
98. Matti3.12.2008 klo 20:48
Aika monta vuotta sitten Stockalla oli joulumyynnissä naisten hajuvesikello, siis parfymoitu kello. Kun parfyymi väljähtyi, kello joutikin jo roskiin.

Näitä nähdessään melkein toivoo, että tulisi sota. Loppuisi hömpötys.
99. JPQ7.12.2008 klo 05:14
Vedenkeitin ei tosiaankaan ole turhake just huonomuistisuus ja siitä parempi kaattaakkin kyllä. ja kattiloita jos niitä vähän tarvii muuhunkin... mutta lehtipuhallin todellakin turhinta mitä tiedän.
100. PP7.12.2008 klo 08:11
Vessanpyttyvahti

Kun olet lähestymässä vessanpönttöä pilkkopimeässä, syttyy laitteeseen valo, joka valaisee pöntön. Siinä on liikesensori, joka äkkää tulijan ja tekee vessasta paljon turvallisemman paikan. Valot sammuvat, kun näytät pöntölle omaa perävaloasi.

Laitteeseen on yhdistetty myös elektroniikka, joka havaitsee jos rengas on ylhäällä ja näyttää punaista valoa. Vihreällä voit pyttyillä ilman kylmää rinkiä pyllyn alla. Ratkaisu kaikkiin perheensisäisiin ongelmiin.

Hinta: 29.00 €
101. Matti7.12.2008 klo 11:10
PP, tuoko turhake! Missä myydään?
102. PP7.12.2008 klo 12:07
Voi hyvä jyssäys, osoite unohtui. Menepäs ostoksille osoitteeseen pulju.net, kun tarve kerran yllätti!
103. PP21.12.2008 klo 12:12
Lahjaideoita?

"Radio-ohjattava kylmälaukku. Sen avulla juomat voivat tulla vaivattomasti luoksesi eikä sinun tarvitse enää raahautua niiden luokse. Siihen mahtuu 12 olutpulloa + jäät ja sen toimintasäde on 10 - 16 m. Hintaa tällä elämän pelastavalla keksinnöllä on noin 50 euroa." RC-Coolerista kertoo myös viimeinen IS-Plus. Miinuspuolena siinä mainitaan mm., ettei laukku täytä itse itseään ja ettei kaukosäätimessä ole pullonavaajaa. - Ei taidakaan olla mikään turhake, sillä säästyyhän vaimo nyt jatkuvalta 'paas laittaen vielä yks' - komennolta!

Entä tarvitsetko esim. sähköistä paperilennokin heittäjää? Niitäkin löytyy sellaisille, joille on liian raskasta kädenkääntäminen, kun vielä paperilennokkikin painaa niin maan...

Jos olet liian laiska syödäksesi jäätelöä omin voimin, niin siihen saa apua: motorisoitu apuväline, jossa on kuppi jätskipallolle. Pallo pyörii kätevästi nappia painaen. Hintaa laitteella on noin 6 euroa.

Älkääkä kysykö, mistä niitä saa. En minäkään tiedä. Olen vain ajan mittaan merkinnyt muistiin kohdatessani mokomia turhakkeita. Hauskaa Joulua!
104. iso S21.12.2008 klo 21:23
pulju.net myy ainakin kylmälaukkua ja monia muita ihmeellisiä vempeleitä, osa jopa mielenkiintoisia.
105. PP6.5.2009 klo 18:43
Jokainen saa itse päätellä, onko tämä turhake vai ei. Tämän päivän IS kertoo asiasta, joka ei enää ole mikään uusi.

Yhdysvaltalainen urologi Floyd Seskin on kehitellyt, lähinnä eturauhasvaivoista kärsiville, ratkaisun yllättäviin tarpeisiin golfkentällä. Se on maila, jonka sisään voi virtsata. Mailan yläpäässä kädensijan sisässä on reilun puolen litran vetoinen, pitkulainen säiliö, jonka päässä on kierrekorkki. Settiin kuuluu myös essu, jonka voi ripustaa eteen ja esittää rennosti mailaan nojailevaa 'ei mitiä hätiä' -miestä. Maila näyttää rautaseiskalta eikä sen lyöntikestävyyttä taata. IS taas puhuu putterista.

Pisumailan voi tilata netistä. Yksi Uroclub maksaa tällä hetkellä $25 ja postikulut. Videomainoksessa hinta on $50 ensimmäiseltä ja $25 toiselta mailalta. USA:ssa menekki on melkoinen.

Mutta taas naisia sorsitaan, rakko se on meilläkin eikä ollenkaan niin vetävä kuin miehillä. Neljä tuntia on pitkä aika pidätellä. Tosin eipä meillä ole eturauhasvaivojakaan.
106. Jukkis6.5.2009 klo 18:50
Hmmm, missähän mielessä tässä sorsitaan naisia? Onko tuon mailan käyttö kielletty naisilta?
107. PP6.5.2009 klo 18:57
Mietipä sitä, Jukkis! Ehkä golfhatusta voisi jotain kehitellä!:-)
108. Jukkis6.5.2009 klo 19:44
No minä mietin ja mietin, enkä millään keksi, että miten naisia sorsitaan ja miten naisten elämä vaikeutuu, jos tehdään jotain, josta on hyötyä miehille ja josta ei voi olla mitään haittaa naisille.
109. pelaaja6.5.2009 klo 20:11
No voi siitä uromailasta se haitta naisille olla, että tulee lisää työtä. Vai kuka sen aina välillä tyhjentää ja putsaa, hän itsekö ?
110. Jukkis6.5.2009 klo 20:29
No jos vaikka golffaajat astuu Ior Bockin viitoittamalle tielle ja juovat sen säiliön tyhjäksi.
111. Pena18.12.2009 klo 01:02
Tänä vuonna valinta osui mielestäni oikeaan:

"Ilotulite on vuoden 2009 turhake

Suomen Luonto -lehti on valinnut tämän vuoden turhimmaksi esineeksi ilotulitteen. Raketit ja paukkupommit arvioitiin luonnon kannalta haitallisemmiksi kuin esimerkiksi mopoauto, energiajuomat ja tuontimaito."
112. Olavi Kivalo18.12.2009 klo 11:07
Vuosikymmenen turhakkeeksi sopisi valita koira. Paitsi että se kuluttaa enemmän kuin kaupunkimaasturi, sen turruttava jälki luonnon äänimaisemaan olisi jo siihen riittävä peruste.
113. Arskis18.12.2009 klo 11:52
Olen palindromin kanssa vähän eri mieltä. Onko esim. vahti-, poliisikoira, tullin huumekoira tai opaskoira muka turhake?

Ilotulitteet ovat ihan oikea valinta vuoden turhakkeeksi!
114. Jaska18.12.2009 klo 12:17
Provohan tuo Olavi Kivalon ehdokasasetelma oli. Ei huono, arvosana 7.

Vuoden turhakkeeksi on vahvoilla - ei kun tietysti heikoilla - linnan booli. "Onko tämä vettä vai vaakunaviinaa..."

Stydimpää sen olisi pitänyt näin talvisodan muistovuotena olla.
115. Matti18.12.2009 klo 15:35
Ilotulitteet ovat huono valinta. Täytyyhän saada juhlia ja iloita kun on sen aika. Valinta viittaa kielto- ja epuuyhteiskuntaan. Millennium ilman ilotulitteita, hei?!
116. Jukkis18.12.2009 klo 15:39
Vuoden turhake vois olla nuo naurettavat hiilijalanjälkilaskelmauutiset, joissa kertoillaan, että koira tai joku muu on vahingollisempi kuin katumaasturi tai joku muu.

Mutta on OK oikeassa siinä, että kyllähän katumaasturien ja lehtipuhaltimen muodostaman luonnon äänimaiseman turruttava koiranääntely on aikamme vitsauksista pahimpia. Puhumattakaan varisten ja muiden vastaavien äänistä.
117. Olavi Kivalo21.12.2009 klo 09:04
Vuosisadan turhakkeeksi sopii lällykristillinen joulu. Kun toivotan - hyvää tapaa noudattaen - kaikille hyvää joulua, painotan mielessäni sanaa hyvä.
118. PS23.12.2009 klo 21:25
Tänään huomasin Optikkoliikkeen ikkunassa mainoksen: Kertakäyttöpiilolasit 25 euroa. Vaihdetaanko nämä päivittäin, vai meneekö kertakatsomisella. Tuntuu kuitenkin melko turhakkeelta.
119. Hakro23.12.2009 klo 22:28
>> Raketit ja paukkupommit arvioitiin luonnon kannalta haitallisemmiksi kuin esimerkiksi mopoauto, energiajuomat ja tuontimaito."<<

Ilotulitteet ovat aika ylivoimainen turhake. Miten sitä ei ole ymmärretty valita aikaisemmin?

Aikaisemmissa "turhakkeissa" on mukana myös hyödyllisiä tuotteita, joiden merkitystä vain nämä viherpipertäjät eivät ole ymmärtäneet. Esimerkkinä lehtipuhallin.

Mopoauto on säänkestävä kulkuneuvo esim. ikääntyneille ihmisille.

Energiajuomien valintaperusteita en tunne. Hammaslääkärini kertoi vaihtaneensa aamukahvin energianjuomaan. Millä tavalla energiajuoma mahtaa olla pahempi turhake kuin kahvi?

Tuontimaito on tarpeen jos oma tuotanto ei riitä tai jos se tulee liian kalliiksi. Tuodaan meille muitakin elintarvikkeita.

Siis todella typeriä valintoja. Ihan huuhaa-juttua.

PS: "Tuntuu kuitenkin melko turhakkeelta." Esität väitteen tietämättä mistä on kyse. Eikö tämä ole turhake jos mikä!
120. RA23.12.2009 klo 22:49
Kertakäyttöpiilolinssit eivät minusta kyllä täytä lähimainkaan turhakkeen määritelmää - oikeastaan päinvastoin. Hyvä keksintö;

- sopivat syystä tai toisesta harvoin piilolinssejä tarvitseville elikäs henkilöille, jotka yleensä käyttävät tavallisia silmälaseja, mutta vain jossain tilanteessa niiden käyttö on hankalaa tai riski
- mitään 'ylimääräisiä' nesteitä tai koteloita ei tarvita (säästöä)
- näönkorjaus onnistuu tarvittaessa vain toiseen silmään (säästöä)
- tuollaisessa PS:n mainitsemassa pakkauksessa (n. 30,-) on yleensä ainakin 30 linssiä
121. jpq24.12.2009 klo 02:20
Linnanjuhlat on turhakeista paras lehtipuhaltimen jälkeen.
122. Matti26.12.2009 klo 18:12
Jos roudais Linnan juhliin jättikokoisen lehtipuhaltimen ja vetäisis käyntiin!
123. PP27.11.2010 klo 14:31
Pistä kylppäri joulukuntoon pukemalla pönttö pukiksi! Näitä ehdottoman tarpeettomia pukkipönttöpukineita on saatavilla Amazon.com-verkkokaupasta vajaalla 25 dollarilla.

(_http://www.hilavitkutin.com/2010/11/18/pista-kyl ppari-joulukuntoon-pukemalla-pontto-pukiksi/)
124. Pena4.1.2011 klo 06:49
Vuoden 2010 turhake, turkis, on varmasti ollut monta kertaa tarpeen näin pakkastalvena. Koska luntakin on satanut ihan kiitettävästi, vuoden 2005 turhake, katumaasturi, on varmasti pätevä peli!
125. Olavi Kivalo4.1.2011 klo 09:31
Ehdotukseni kestoturhakkeeksi on koiranomistaja.
126. PP4.1.2011 klo 09:58
Mitä minun vanhat korvani kuulevatkaan. En olekaan kestoturhake, kun en ole koskaan omistanut koiraa. Olen ollut huolissani, kun sanovat minua turhamaiseksi, turhautuneeksi, jopa joskus turhaksi ihmiseksi. Olavi Kivalo kohotti mukavasti itsetuntoani!
127. PP4.1.2011 klo 10:28
"Ranskalaisen hygieniatuotteisiin erikoistuneen Renovan paperivalikoiman uusin lippulaiva on musta WC-paperi!
Valikoimiin kuuluu myös tuoksutettuja ja kosteusvoiteita sisältäviä paperilaatuja. Ei ole aivan sama että millä sitä hanuriaan raapii."

Kosteusvoide vielä menettelee, mutta musta ja haiseva... Turhamaisena saanen lisätä, että minulle kelpaa vain valkoinen Lotus Just 1, joka ei kukkamaisesta nimestään huolimatta tuoksu, ainakaan käyttämättömänä. Kallista, mutta riittoisaa.
128. Matti4.1.2011 klo 16:35
Ken ei ole koskaan omistanut koiraa, ei tiedä mistä puhuu, kun koirista puhuu.
129. Wexi4.1.2011 klo 19:32
Tietysti on kysymys pitkälti makuasioista, mutta 40 vuotta norttia polttaneena on vaikea ymmärtää nikotiinitonta tupakkaa. Samat määrät myrkkyjä sitä niistäkin tulee imuroitua.

Toki turhake se on itse "norttikin", mutta minkäs teet riipuvuudelle.
Tupakoitsija (normaalisti) ei polta sen takia, että saa puhallella savurenkaita.

Pikkuisen samaan kategoriaan löisin kofeiinittoman kahvin.
130. Jukkis4.1.2011 klo 22:21
Miten nikotiinittomasta tupakasta voi imuroida saman määrän nikotiinimyrkkyä kuin tavallisesta tupakasta?
131. PP4.1.2011 klo 22:22
Matti klo 16:35
"Ken ei ole koskaan omistanut koiraa, ei tiedä mistä puhuu, kun koirista puhuu."

En ole ikinä omistanut koiraa, mutta varmasti tiedän, mistä puhun, kun koirista puhun. Meillä on tälläkin hetkellä koira, vaikkei oma olekaan. Toistakymmentä vuotta meillä asusti aivan ihana otus, Osku. Sekään ei ollut oma, vaan tyttäreni omistama. Olavi Kivalo ei puhunut mitään koirasta, vaan ehdotti kestoturhakkeeksi koiranomistajaa. Haluaisin tietää, mihin hän koirat sitten panisi, kun kukaan ei niitä omistaisi. Heitteillekö? Yksikin rääkätty, hylätty ja koditon reppana on liikaa. Koiran kaltoinkohtelu saa minut aina näkemään punaista, samoin kuin ihmiset, jotka eivät osaa arvostaa tätä luontokappaleita.
132. Jaska4.1.2011 klo 23:46
Suurin osa Yhdysvaltojen pressoista on ollut turhakkeita. Nykyinenkin on. Mutta eipä ole meidän Tarja!
133. matts5.1.2011 klo 00:01
Niin - Tarjahan on kissan omistaja!
134. Hakro5.1.2011 klo 00:07
Kaupungissa asuva kissan omistaja on ihan samalla tavalla turhake kuin koiran omistajakin.

Haloska taas on turhake muista(kin) syistä.
135. Wexi5.1.2011 klo 00:37
Jukkis 4.1.2011 klo 22:21

[Tarkoitankin niitä tuhansia kemikaaleja, joista noin 50 on karsinogeenejä, syöpää aiheuttavia.]
136. Matti5.1.2011 klo 02:36
PP, me ymmärrämme toisiamme tässä koira-asiassa.
137. homo S5.1.2011 klo 20:43
Turhakkeita ovat paavin pallit ja nunnan nännit.
138. Hakro5.1.2011 klo 20:50
... paavin pallit, nunnan nännit ja esimiehen kiitos ilman palkankorotusta.
139. Pena16.12.2011 klo 12:47
Vuoden 2011 turhake on Flush & Go -vessapaperin huuhtohylsy.



suomenluonto.fi/turhake
140. matts16.12.2011 klo 12:55
Eilen illalla turhakkeita oli oikein joukolla televisiossa.
141. Arskis16.12.2011 klo 13:19
Ei Flush & Go -hylsy vallan turhake ole. Se on juuri sopiva tuulensuoja öljykynttilälle, menee tiiviisti paikalleen ja hohtaa valoa. Tavallinen harmaa pahvihylsy on kapeampi, siis liian löysä, eikä se läpäise valoa.
142. Vekkula suunukseen7.6.2012 klo 20:07
Ehdotan vuoden turhakkeeksi lauantain Iltasanomia.
Kilo paskaa ja gramma sanarisistä
143. Hakro15.6.2012 klo 22:33
Vessapaperin hylsyn valitseminen vuoden turhakkeeksi osoittaa jälleen kerran, että valintaraati ei todellakaan ymmärrä arvosteltavien tuotteiden luonnetta ja ominaisuuksia.

- Turhake on tavara tai muu tuote, jota oikeastaan ei tarvittaisi, eikö niin?
- Hylsy vessapaperirullassa ei ole turha vaan päinvastoin välttämätön osa.
- Flush & Go -hylsyssä on vähemmän materiaalia kuin perinteisessä pahvihylsyssä, joten se vähentää kulutusta ja säästää luontoa.
- Flush & Go -hylsyn ainoa vika oli markkinoinnin epäonnistunut argumentointi.
144. Pena12.12.2013 klo 13:00
Turhakepäivitys:

2012: automaattinen saippua-annostelija
2013: hajustettu roskapussi
145. matts13.12.2013 klo 16:47
Meilläpä rupiaa haisemaan roskis ihan itekseen, eip tarviheta hajusteita.
146. qwertsu13.12.2013 klo 16:54
2012: automaattinen saippua-annostelija
2013: hajustettu roskapussi.

Ravintola Budapestin vessassa oli elävä sellainen. Harjasi hilseetkin pois harteilta. Ei siis ole turhake.
147. Ari13.12.2013 klo 19:31
Minusta automaattinen saippua-annostelija joka antaa annoksen koskettamatta laitetta on todella hyvä ja hygieeninen yleisissä tiloissa. Mm tällainen on Hartolan Jari-Pekassa. ***** sille.
148. iso S14.12.2013 klo 21:23
Pesemisen tarkoitus lienee poistaa käsistä lika ja bakteerit. Ei siis ole kovin suuri vahinko, jos tavallisen pumppusaippuan painikkeesta tulee ennen pesua muutama bakteeri lisää. Suurempi ongelma mielestäni on se, että ylihygieenisen annostelijan ja huolellisen pesun jälkeen tartutaan samaan ovenkahvaan, jota ovat kourineet nekin ketkä eivät viitsi pestä käsiään!
149. Matti14.12.2013 klo 22:56
Bensa-aseman vessan ovi pitää avata kyynärpäällä.
150. Pena10.12.2015 klo 08:21
Vuonna 2014 turhakekisan voittajana säkenöi miesten hammastahna. Toiseksi kurkotteli selfiekeppi ja kolmanneksi huristelivat lemmikkirattaat.

Vuoden turhakkeeksi 2015 kohosi muovinen kananmunakotelo. Kunniamaininnan saa mainospostikääre Postinen.
151. Pena10.12.2016 klo 02:13
Vuoden 2016 turhakkeeksi on valittu muovikassi. Suomen Luonto -lehti valitsi voittajan lehden lukijoiden lähettämien yli viidensadan ehdokkaan joukosta.
152. Funny10.12.2016 klo 13:27
Nykyisin monien kauppojen muovikassit ovatkin paljon turhakkeempia kuin ennen. Joskus sama muovikassi saattoi kestää yli 20 kauppareissua, mutta nykyisin saa olla onnekas, jos kassi kestää ehjänä kaupasta ulos. Jotkut kassit repeävät helposti, jos terävä pakkauksen kulma sattuu reunaan. Huonolaatuinen kierrätysmuovi ei sovellu kaikkeen.
153. Pena14.12.2017 klo 20:56
Suomen Luonto -aikakauslehti on valinnut vuoden 2017 turhakkeeksi fleecekankaan. Toimitus valitsi turhakkeen lehden lukijoiden lähettämien yli 400 ehdokkaan joukosta. Valinnalla toimitus haluaa kiinnittää huomiota polyesterikankaista irtoavaan mikromuoviin.
154. Pena21.1.2022 klo 00:27
Kadonneiden vuosien jälkeen turha(ke)päivitys:


2000 – lehtipuhallin
2001 – vaipankätkijä
2002 – ulkomainen pullovesi
2003 – hampurilaisaterian kylkiäinen
2004 – juotava jogurtti -minipakkaukset
2005 – kaupunkimaasturi
2006 – kahdet puhelinluettelot
2007 – mönkijä
2008 – pantiton pullo
2009 – ilotulite
2010 – turkis
2011 – Flush & Go -huuhtohylsy, WC:stä alas huuhdeltava vessapaperirullan hylsy
2012 – paristokäyttöinen käsisaippuapumppu
2013 – hajustettu roskapussi
2014 – hyönteisansa
2015 – muovinen kananmunakotelo
2016 – muovikassi
2017 – fleece-kangas
2018 – pikamuoti
2019 – korjauskelvoton elektroniikka
2020 – kertakäyttögrilli
2021 – liika lihankulutus
155. riiu21.1.2022 klo 09:42
Turhake on turha tai tarpeeton tavara/laite. Lihankulutus on enemmänkin elämäntapa kuin tavara. Onko ensi vuonna turhake sitten liika vedenkulutus tai roskaaminen?
156. iso S21.1.2022 klo 12:25
Kuvioitu leivinpaperi kuulostaa minusta turhakkeelta. Onko se jonkinlainen mielialalääke masentuneelle leipojalle? Se on silmissä hetken ja pääosan ajasta paketissa, uunissa ja roskiksessa. Toivottavasti lääkinnällinen vaikutus on nopeasti tehoava.
157. Tarja21.1.2022 klo 12:30
Ainakin yksi turhake on poistunut: paperisia puhelinluetteloita ei enää paineta. Viimeinen painettiin 2017.
158. Pena21.1.2022 klo 16:09
Mikäli korona-aika olisi alkanut vuonna 2012, tuskinpa turhakkeeksi olisi valittu paristokäyttöinen käsisaippuapumppu.
159. Pena8.12.2023 klo 19:36
"Vuoden turhake on maakuntalentojen tuet

Veronmaksajat pulittavat turhakkeeksi nyt valittuja lentotukia vuosittain toistakymmentä miljoonaa euroa."
160. Ritu15.2.2024 klo 12:42
Uusavuttomille ei turhake, muille voi ollakin: lumipallopihdit.

Tokmannin mainoslehtisestä:" Lumipallopihdeillä saat tasaisen pyöreitä lumipalloja talvisiin leikkeihin. "
161. iso S15.2.2024 klo 18:50
Oletettavasti moiset vähentävät lapasten kastumista ja sitä kautta sormet pysyvåt lämpimämpinä. Ehkä niillä voi heittääkin, eli koko prosessi käsin ja käsiin koskematta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *