KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS HUHTIKUU 2010

5473. HS HUHTIKUU 2010

työmies10.4.2010 klo 11:50
Se oli varsinainen aamiainen.
Eipä taida ihmetyksiä, eikä
kysymyksiä nostattaa.
En edes oopperan nimisiä tarkistanut, kun
sen on pakko olla noin.
2. Anneli10.4.2010 klo 11:53
Oli tosiaan pelkkä suupala tämä ristikko.
3. Tamara10.4.2010 klo 12:04
Älkääs nyt, kanssasisaret ja veljet, minulla ainakin nousi monta kysymystä mieleen, mutta en kehtaa niitä näin alkuvaiheessa esittää. Palaan asiaan tuonnempana!
Eikö ole kiva, että Aulis säästää joskus meidän voimiamme ja aikaamme? Jää enemmän aikaa vaikka luonnossa liikkumiseen.
4. -10.4.2010 klo 13:58
Kyllä tämä laadinta oli huitaistu niin hätäisesti, ettei ollut haaskattu aikaa edes Googlesta haettavaan sanastoon. Silmääni tökkäsi myös pääkuvan alapuolen aukiossa sanatoisto risteävissä sanoissa, toisessa tietenkin yhdyssanan osana. Olisikohan kiireessä väännetty teos?
5. - -10.4.2010 klo 14:01
työmies ja Anneli, täällä HS-säikeissä ei ole katsottu hyvällä silmällä, että joku kertoo ristikon olevan helppo tai sen ratkenneen nopeasti. Ihan vaan varoituksena.
6. työmies10.4.2010 klo 14:30
- -,
se on pitkä kuin nälkävuosi se lista,
mitä täällä ei katsota hyvällä.
Ei pysy perässä.
Ja täytyy myös sanoa, ettei itseäni
haittaa mitenkään
millainen mikäkin ristikko kunkin
mielestä on ollut.
Miksi pitäisi ?
7. 010.4.2010 klo 14:53
Kaunista lauantaipäivää.

Sanotaan nyt sitten, että oli kaunis ristikko.
Kai setään saa vähän kehua?
8. -10.4.2010 klo 14:57
Ainahan setään. Kunhan ei ketään muita.
9. 010.4.2010 klo 15:09
-.
sentään. Sorry kirjoitusvirhe.
Hyvä että korjasit. -:D
10. 010.4.2010 klo 15:24
Ylimpään oikeaan ylänurkkaan eli "luumuihin" tuli
vastauseen vähän erikoinen muoto.
11. Tamara10.4.2010 klo 15:49
Ainoa epäselvä kohta minulle oli oikeassa reunassa LEHTI-sanan vieressä oleva kuva. En tarkalleen tiedä mitä se esittää, mutta siitä tuli järkevä sana ihan itsellään!
12. 010.4.2010 klo 16:43
Tamara.

Ymmärsin mitä siinä kuvassa haettiin vasta sitten,
kun sana tuli siihen.

Epäselvää niissä ("kirsikat") ei ollut, mutta tulivat
murremuotoon (tahi runo- sellaiseen)
13. Jondalar10.4.2010 klo 21:02
Koin yllättävää tuskaa kukkaiskaunottaren alla, kun yrtitin ahtaa Arien kera sydämien prinsessaa väärään rakoseen.
14. Mummeli-parka12.4.2010 klo 07:37
Miksi ristikko ei aukene mulle tuosta kuvan alta??? Mutta empä kehtaa kysellä vihjettä, kun täällä tuntuu olevan niin fiksua porukkaa, jotka tekevät näitä vain hutaisemalla.
15. Juho12.4.2010 klo 10:36
Mummeli-parka, kuvan alapuoliset pystyvihjeet liittyvät nenän alapuoliseen kuvan
osaan. Kyllä ne siitä vaakasanojen avulla selkiävät.
16. :-D12.4.2010 klo 12:11
Mummeli-parka, kitkeränsävyinen katkeruus ja juputus itseä paremmille ei ole tutkitusti hyvä pohja omalle luovuudellesi ja kekseliäisyydellesi. Ristikot ovat iloinen asia! :-D
17. Harrastelija12.4.2010 klo 20:19
Minulle taas ei aukene kuvan oikea puoli ,enkä tajua mitä tuo kuva esittää tuon lehti sanan vieressä.Auttakaa te jotka tiedätte,edes pieni vihje kiitos.
18. 012.4.2010 klo 21:25
Harrastelija.

Siinä on vähän kaikenlaista.
19. harrastelija12.4.2010 klo 22:56
Olipa ympäripyöreä vastaus nollalta,eipä silti ,oivalsin molemmat kohdatihan ilman apuja.Ei ole enää paljon täyttämistä,että kiitti vaan paljon...
20. 012.4.2010 klo 23:34
harrastelija.

Kysyit LEHTI sanan vieressä olevaa kuvaa.
Nyt kun olet sen täyttänyt niin ymmärrät varmaankin
vastaukseni nyt "Siinä on vähän kaikenlaista"!
21. STN13.4.2010 klo 09:34
Muuten on valmis, mutta alueen "tummia-vesiin" oikea puoli ei ratkea, vaikka kirjaimia on. Yksikin varma lisäkirjain voisi laukaista suman. Antakaa joku vihje, että saa tämän syrjään.
22. 013.4.2010 klo 09:46
STN.

TUMMIA ei tarkoita ihmisiä.
VESIIN ihminen laittaa.
23. STN13.4.2010 klo 09:53
O: Kiitos. Yritän näillä, vaikka eivät vihjeet(kään) ihan helppoja ole (mutta ei saa ollakaan).
24. STN13.4.2010 klo 10:04
O hei, kun olet paikalla: liittyisikö nimi Andersson minkään ajatusyhtymän kautta edellä kysymääni alueeseen ?
25. Juho13.4.2010 klo 10:30
STN, vesiin saa laskea vasta 21.07. klo 12 tänäkin vuonna. Ne tummat taas
on kaivettu maasta ulkomailla ja aika syvältä.
26. STN13.4.2010 klo 11:29
Juho: se ensimmäinen olikin mulla jo varmaan oikein ja näillä täytyy kyllä jo selvitä. Kiitos.
27. STN13.4.2010 klo 11:41
O ja Juho: Selväksi tuli. Se pitkä vaakarivi oli väärin, ja sellaista en osannut epäillä, vaikka pitäisi osata. Kiitos. Poistun muihin töihin.
28. Yksi vaan13.4.2010 klo 12:22
Huomautan, että ristikon ratkaisu- ja palautusaikaa on vielä runsaasti jäljellä. Melkein sama kun antaisi valmiita vastauksia - niin selviä "vihjeet" ovat. Suosittelen itsenäistä pohdintaa, ristikon syrjään siirämistä hetkeksi, ja kas! kohta ratkaisusana löytyykin ihan omin avuin.
29. Ratkoja13.4.2010 klo 12:55
Olen samaa mieltä edellisen kanssa.Vihjeet ei saa olla liian selviä.Se oivaltaminenhan näissä on sitä parasta,kun saa oikein viimeisen päälle miettiä sitä oikeaa sanaa ja kirjainta.Nämä Hesarin ristikot ovat mielestäni just; sopivan vaikeita.
30. Harrastelija13.4.2010 klo 13:13
0 Annat kivoja vihjeitä,ei liian helppoja.
31. tietoa haluava13.4.2010 klo 16:22
Juho, mitkä ihmeet voi laskea vesiin 21.07 klo 12.00? Mikä on ensimmäinen kirjain? Entä toinen?
32. tuffa Porist13.4.2010 klo 17:20
tietoa haluava
ö ja ö...!
33. ?13.4.2010 klo 17:39
ÖÖRRAT?
34. tietoa haluava13.4.2010 klo 18:30
tuffa Porist ja ?
Ootte ihania, kiitos ja nyt kirje postiin.
35. STN14.4.2010 klo 08:58
Yksi vaan: Koen, että viestisi 13.4 lausuma "suosittelen itsenäistä pohdintaa" kohdistuu minuun. Miksi nämä vihjepalstat sitten ovat, jos ei saa kysyä vihjettä ? Vihjeissä on ja on aina ollut parempia ja huonompia. Minun osalleni sattuu niin, että yritänpä olla miten päin tahansa, aina tulee kritiikkiä. Mutta eihän tänne ole pakko tulla.
36. Yksi vaan14.4.2010 klo 09:22
Enemmänkin tarkoitan tätä: Kysyä saa ja kannattaakin, mutta vihjeiden antajien tulisi olla tarkempia. Itse säästän mielenkiintoisen ristikon ja katson myöhemmin lehden oikeasta ratkaisusta auki jääneet kohdat. En yleensä lähetä ratkottuja ristikoita arvottavaksi, joten senkään suhteen ei ole niin väliä, ellei ristikko kokonaan ratkea. Aurinkoista päivää!
37. NTS14.4.2010 klo 09:36
Oli tosiaan pahaa kritiikkiä tuo "suosittelen itsenäistä pohdintaa", kannattikin ottaa itseensä moisesta tölväisystä.
38. Juho14.4.2010 klo 10:54
Kyllähän nuo tölväisyt koskettavat vihjaajaakin, ehkäpä vielä enemmänkin.
Ratkaisuun päässeillehän kaikki vihjeet ovat naurettavan helppoja, taitaa
vaan ottaa päähän, kun ei itse malta auttaa miestä mäessä. Paitsi siten,
että valmiin sanan kun heittää kuukkeliin, niin löytyyhän se selitys sieltä.
Siitäkin vihjeestä äskettäin joku kiitteli.
39. Retuperä14.4.2010 klo 14:38
No niin hortonomit, mikä kukka tuossa kuvassa on? Kuvan alapuoli fungerar inte, tökkii...
40. tuffa Porist14.4.2010 klo 14:41
Retuperä
arvaus: gerbera, ei merkitystä ratkaisulle...
41. Ratkoja14.4.2010 klo 16:03
Tai sitten neilikka,ei merkitystä ratkaisuun...
42. Ratkoja 214.4.2010 klo 19:11
Kähvelsit nikkini. Ei se mitään. Paha oli se windows logo. joka päivä silti aina tuntematon. Heh. Siis ristikko on ratkottu ilman apuvoimia :=
43. Ratkoja14.4.2010 klo 19:26
Ratkoja 2 Ai minä vai?Olen täällä uusi en tiedä nikkeistä mitään.
44. Ratkoja 214.4.2010 klo 20:20
Mun nikkini on ennen sinua. Vedä vaikka käteen, taikaraokea-
voisitko poistaa tuon häiriksen. Ja silleen
45. Ratkoja14.4.2010 klo 20:36
Ompa joillakin pinna tiukalla,ja silleen...Et viitsisi käyttää noin alatyylistä kieltä täällä.Sillä ristikothan ovat iloinen asia eikö?
46. Mummeli-parka14.4.2010 klo 22:36
Nyt sai mummelikin ristikkonsa tehtyä. Kiitokset
Juholle avittamisesta.
47. Ananias14.4.2010 klo 22:47
Näin Helsingin savelalaisena minua oikein rinnasta otti, kun oma kaupunginosani pääsi, käsittääkseni ensimmäistä kertaa, mihinkään ristikkoon näinikkään esille!
Lerstrand forever!
48. Matti15.4.2010 klo 12:50
Tartuinpa minäkin pitkästä aikaa Aulikseen, kun se täällä mainittiin helpoksi. Ja aikani väännettyäni se tuli täyteenkin. Aulismit lähes loistivat poissaolollaan.

Erikoismaininnan ansaitsee huikean hieno pääkuva, ja siitä tulevat 10 sanaa. Upea idea!
49. Ananias15.4.2010 klo 15:50
Nyt, muun tekemisen puutteessa, jos mentäisi aivan nuolemislinjalle, niin voitaisi spekuloida seuraavalla tavalla:
"KEHON OSIKSI" antaa ratkaisuksi sanan, joka viittaa vaikkapa sikaan, mutta ihmisellä ei tällaista kehon osaa ole.
Ihmisillä on keho, muttei eläimillä.
Siksi vastaus on periaatteessa väärä, vaikka oikein onkin.
50. Jukkis15.4.2010 klo 15:56
Nykysuomen sanakirjan mukaan eläimelläkin on keho.
51. Ananias15.4.2010 klo 15:59
Vai niin! No jopa on aikoihin eletty. Kait niillä sitten on hengen lisäksi vielä sielukin?
52. Jaska15.4.2010 klo 16:52
Ehdotan elävän ihmisen konstitutionaalisen rakenteen nimeksi kehon asemesta sooma. Alkusointuu ja rytmittyy kivasti sielun kanssa, mitä ei suinkaan voi sanoa kehosta. Ihmisellä on siis sooma ja sielu. Sieluttomalla eläimellä saa minun puolestani olla edelleen keho ja ruho.
53. pelaaja15.4.2010 klo 17:17
(Minä kyllä laittaisin tuon Jaskan konstitutionaalisen rakenteen nimeksi siima. Alkusointuisi. Nykyisen siiman voisi muuttaa soomaksi, etteivät asiat sekoitu.
Mutta mitähän sieluttomien eläinten sielukkaat silmät tarkoittavat ? Oikeastaan olen aina luullut, että sielukas on sama kuin kiehtova ja salaperäinen. Nykäsen mukaan ensitarkoitus onkin 'jalostunutta sielunelämää ilmaiseva'.)
54. Jukkis15.4.2010 klo 17:18
Nyt kyllä jää ymmärtämättä, miten keho ja sielu erityisesti liittyy toisiinsa. Mutta ei se mitään.
55. Jaska15.4.2010 klo 18:25
Vinkki Jukkikselle. Panepas hakuun vaikkapa Body and Soul!
56. Joey L16.4.2010 klo 22:11
[Ja minä kun olen luullut olevani eläin, ja nyt tuolla puhutaankin että ihmiset ja eläimet ovat ihan eri ryhmiä! Tunnustan myös omaavani melkoisen ruhon, mutta sielua minulla(kaan) ei ole. Tietoisuus on, siihen asti kunnes kuolen.]

Ristikossa minulla tökki oikea yläkulma, ja 4. ylimmän rivin nuolesta en ole vieläkään varma, mutta eipä se mitään. Kaunis pääkuva, googlevapaa ristiikko.
57. 17.4.2010 klo 15:32
Mää olen ahvena!
58. EJlo22.4.2010 klo 13:20
Kaivoin tämän säikeen esiin kun lähetysaika on jo reilusti umpeutunut.
Kysyisinkin nyt suoraa vastausta pääkuvasta vaakaan lähtevään, pisimpään sanaan.
Pääkuvan alapuolikin jäi ratkomatta ja siihen auttaisivat avut oopperan nimisiä ja vaaka naisnimi.
Yrittäisin vielä mietiskellä loput puuttuvat osat. Harmittaa kun sain liitteen niin myöhään ja pitkästä aikaa jäi puolitiehen ratkonta.
Kiittäen etukäteen. !
59. Aksu22.4.2010 klo 13:32
EJlo,
pisin sana pääkuvasta vaakaan oli KASVILAJEISTA.
Ja ooppera taisi olla SAPHO. Avittaisiko tämä eteenpäin.
60. tuffa Porist22.4.2010 klo 13:37
Ejlo
Naisnimi on RUUSA. Aksu muistaa pikkuriikkisen väärin: po
KASVILAJISTA.
61. Aksu22.4.2010 klo 13:38
EJlo,
vai olikohan se sittenkin "kasvilajista"!
62. tuffa Porist22.4.2010 klo 13:42
näin aatokset risteilevät!
63. EJlo22.4.2010 klo 20:00
KIITOKSET teille Aksu ja Tuffa
Tästä on hyvä jatkaa !
64. Tumppi13.5.2010 klo 14:04
Huomasitteko, että kaikki HS huhtikuun kk-liitteen voittajat ovat naisia?
65. HT13.5.2010 klo 15:52
Huomasin ja harkitsin kantelun tekemistä tasa-arvovaltuutetulle ja/tai YK:n pääsihteerille.

Lisäpiirteenä panin merkille, että (muistaakseni) viisi voittajaa oli Helsingistä ja muutama muu läheltä.
66. MP14.5.2010 klo 09:55
Tulin vielä tarkistaneeksi oliko ristikkoni oikein ratkottu. Yllättäen löytyi virhe. Lähellä vasenta reunaa keskellä on vihje: SOTKEA. Minulla tuli siihen RÄKIÄ enempää mietiskelemättä. Oikein olisi ratkaisun mukaan kuitenkin ollut: RÄPIÄ. Räpiminenhän lienee jonkinlaista sotkemista, mutta esim. Nykänen ei sitä tunne.
Olisi mielenkiintoista tietää voittiko kukaan RÄKIÄ-vaihtoehdolla.
67. HT14.5.2010 klo 10:15
Olisikohan laatija tekstannut ratkaisuun epähuomiossa väärän kirjaimen? Ei olisi ensimmäinen kerta.
68. työmies15.5.2010 klo 18:39
Eikös räpiä ole murresana rääpiä
sanasta !
Ja sehän tarkoittaa mm. repiä.
69. EJlo16.5.2010 klo 08:14
Kun vihje oli SOTKEA niin kyllä räkiminen mielestäni on ememmän sotkemista kuin repimisen johdannainen.
Jos kukaan räkijä-voittaja ei ilmoita saaneensa 20:stä niin voihan tuudittautua siihen että kyseessä on tekstaajan huolimattomuus oikeinkirjoituksessa.
70. 016.5.2010 klo 10:10
Ejlo.

Uskon jälkimmäiseen, sillä HS-sanomien perjantain
ristikoissa on ollut nimenomaan vastausristikoissa
virheitä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *