KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2583

5469. HS 2583

Tamara9.4.2010 klo 11:49
Sateista perjantaita täältä Satakunnasta! Oikea reuna alkaa olla valmis. Kuolan joeksi pukkaa sellaista, jota en ainakaan vielä ole mistään löytänyt. Ristikossa on paljon kivoja kohtia!
2. hiru9.4.2010 klo 11:58
Samaa mieltä Tamaran kanssa, että kivoja kohtia löytyi myös. Marokon ja Madagascarin googletettavat kyläpahaset suotaneen pitkin hampain, koska kuitenkin aika ansiokkaat pitkät pystysanat saatiin niillä kokoon.

Kovin vaikeita nimiäkään ei tällä kertaa ollut..

Vielä ei ihan auennut tuon vastauksen vas. puolella olevan alanurkan yksityiskohdat. Jätän hautumaan.
3. Owlie9.4.2010 klo 12:12
Sijoittaisin tämän ristikon niiden joukkoon, jotka täytyttyään jättävät muutamaan kohtaan vielä miksi-kysymyksiä. Pari väkinäistä yhdyssanaa ja pari suttuista kuvaa verottivat ratkontailoa.
4. Tupu9.4.2010 klo 12:28
Totta pakiset Owlie. Joistakin kuvita ei saanut selvää, vaikka sanat tulivat paikalleen. Täytyy vain luottaa, että kuva esittää sitä, mitä tekstiin tuli.
Muuten ei kovin paha, vaikka kuukelia tarvittiinkin.
5. RA9.4.2010 klo 12:49
Kiinnostaisi tietää, mihin kohtiin esim. Owlie laitoit omat kysymysmerkkisi. Siis: VAIN ne KOHDAT. Ei tarvitse kenenkään lisävihjailla eikä selittää niitä sen enempää.
6. sulo9.4.2010 klo 13:07
tämä sujui kohtuullisen mutkattomasti, muutama kohta epäselvä onneksi, jotta voin työstää aivojani päivän aikana.
7. Owlie9.4.2010 klo 13:34
RA,
Sulla tällä kertaa lehti nokan alla ;-)?
Keskiylhäällä suttukuva (5) UTALALLA-vihjeen alla,
toiseksi alimman rivin viimeinen kuva (5) (tälle mulla lähes varma selitys),
ja
keskellä POHJOISESSA PUHUVIA (11);
voilà, ole hyvä.
8. Anneli9.4.2010 klo 14:18
Tämä oli helpompi kuin viime viikkoinen ristikko.Eka vilkaisulla ajattelin,että voi ei, taas noita pitkiä sanoja pääkuvan alla.Onneks avautuivat nyt aika hyvin.
POHJOISESSA PUHUVIAkin löytyivät,samoin EX-PAPIN NIMISIÄ.Varmistus googlen avulla.Hirun mainitsema vas.alanurkassa mullakin varmaan jotain pilessä,kun tuli outo sana kaljusta.Mutta pyöritellään vielä sanoja siinä nurkassa.Epäselviä kuvia riitti.MADAGASCARIA yläpuolella yksi sellainen.
9. sulo9.4.2010 klo 14:41
owlie
Valmista tuli, vaikka POHJOISESSA PUHUVIA tulikin aika etelään, tiedä häntä onko ok
10. jammi9.4.2010 klo 15:23
Anneli,
katso suurennuslasilla kuvaa Madagascarin yläpuolella, siinä on selviä vihjekirjaimia...
11. Anneli9.4.2010 klo 15:29
Jammi,
kiitos vaan,mutta mulle oli se kohta jo selvinnyt.
12. Tamara9.4.2010 klo 16:03
Muuten OK, mutta KUOLAN JOKI on edelleenkin sellainen, jota en löydä. Myös MADAGASCARIA-kohtaan tuli selittymätön sana.
13. 09.4.2010 klo 16:07
Kaikin puolin ok ristikko, mutta moni kuva oli niin
epäselvä, että sana tuli ensin ja sittenkin katsoin
suurennuslasilla varmistuakseni kuvista.
14. Anneli9.4.2010 klo 17:03
Aikaisemmin mainitsemani outo sana kaljusta löytyikin Vuokilan kirjasta!Taas opin uuden sanan!
15. Papu9.4.2010 klo 17:47
Kohtaan "pohjoisessa puhuvia" tuli mulla varsin outo sana. Voisiko joku kertoa, löytyykö tähän jostain tarkistus tai selitys?
16. työmies9.4.2010 klo 17:57
Kuolan joki löytyy helposti
googlesta.
Autokunta on ihan hyvä.
17. Tamara9.4.2010 klo 18:07
En millään löydä sitä Kuolan jokea vaikka työmieskin neuvoi!
18. Tamara9.4.2010 klo 18:11
Anneli
Olen sitä mieltä, ettei se sana tarkoita kaljuutta!
19. Hemuli9.4.2010 klo 18:13
Papu,
kysyin saamaani sanaa Mr. Googlelta ja hän todisti sen olemassaolon.
Minulle tässä ristikossa riitti mukavasti miettimistä, vaikka osittain olikin helppoa.
20. pelaaja9.4.2010 klo 18:19
Tamara,
mahdoitko hakea apua vain suomalaisilta sivuilta

ps. ihan "selvästi" laatija otti kantaa pelisääntöihin yhdessä kohtaa ristikkoa, aikamoinen sattuma (aika keskellä)
21. sulo9.4.2010 klo 18:36
Anneli
Ihmettelit vasenta alanurkkaa,tarkoitit ehkä oikean alanurkan "pääkuvaa"?
22. pelaaja9.4.2010 klo 19:02
Minullakin on kysymysmerkki siinä voittajaluettelon viereisen maantieteellisen kuvan ratkaisussa. Ilmeisesti siis kuvalla ja sanalla on jokin yhteys, mikä lie. Owliella oli siihen lähes varma selitys. Minä vaan haen ja haen ja haen..
23. Masa9.4.2010 klo 19:55
Pelaaja ja työmies : Moron !

Selvitin ristikon OMIN AVUIN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
24. Juho9.4.2010 klo 19:57
pelaaja, siinä on se vanha kotimainen öljy-yhtiö uudelleen, alku vaan näyttää
olevan piilossa, mutta mikä on se erittäin epäselvä vaakunan tapainen sitaateissa, sen UTALA-vihjeen alla?
25. sulo9.4.2010 klo 20:11
Juho
tulee mieleen sleepy sleeper,mietippä sitä!
26. Juho9.4.2010 klo 20:19
Löysinpä sen sukunimen vaakunan, eikä siinä sitten muuta tarvittukaan,
suurkiitokset sulo.
27. pelaaja9.4.2010 klo 20:50
Juho,
jo vain, se siinä toki on. Mutta ehkä tuo karttakirja on minulla auki väärältä sivulta. Tavailen ja tapailen selitystä vielä. Alku puuttuu, joo joo..siis kuvasta.

Masa, skool !
28. aatra9.4.2010 klo 21:06
Täynnä on. Kritiikkiä löytyy. En perustanut sanoista kuten Pohjoisessa puhuvia ja ex-papin nimisiä. Liian vaikeita.

Muutoin ihan kiva ristikko. Naurun remakat säästyivät (ehkä ensi viikkoon), mutta aika kului silti mukavasti. Viikonloppua ratkojat!
29. Anneli9.4.2010 klo 21:16
Tamara,oikeassa oletPikkasen oikaisin kuvaillessani kohtaa,missä olin jumissa!
Sulo,
ja suunnatkin sekaisin mulla,tarkoitin oikeaa alanurkkaa.Sori,sori vaan.
30. sulo9.4.2010 klo 21:45
Anneli
Ei hätää,sattui vaan olemaan lähes kaljuja molemmissa nurkissa
31. 09.4.2010 klo 23:09
pelaaja.

Klo 18.19 Toiveajattelua vai sattuma?
32. Työeläkeläinen10.4.2010 klo 09:18
Muuten ok mutta pystyharmaan keskisana
vaatisi Marokon ja Madagascarin sellaista
yksityiskohtaista googlausta, että enpä viitsi
moiseen aikaa tuhlata. Ennen ei googlausta
tarvinnut useissa rsitikoissa lainkaan, mutta
nyt sanat ovat aina vain pienempiä paikkoja
ja aina vain harvinaisempia nimiä. Ristikot
ovat muuttuneet älyn töistä koneen työksi.
Se on takaperoista kehitystä ja ilmeisesti
laatijan väsymistä hitonmoiseen määrään
ristikoiden työstämista.
Hyvästi jääköön tämä ristikko marokkoineen
ja madagascarineen! Olen kyllästynyt.
Menen ulos.
33. Juho10.4.2010 klo 10:41
Työeläkeläinen, älä nyt leikistä suutu, pystyharmaat tulevat nominatiivissa, paitsi
oikeanpuoleinen komitatiivissa. Siten tulevat ne afr. paikannimet valmiiksi.
34. Juho10.4.2010 klo 10:42
Työeläkeläinen, älä nyt leikistä suutu, pystyharmaat tulevat nominatiivissa, paitsi
oikeanpuoleinen komitatiivissa. Siten tulevat ne afr. paikannimet valmiiksi.
35. Juho10.4.2010 klo 10:43
Sorry, ei pitänyt tuplata.
36. anna h10.4.2010 klo 11:15
melko nopeasti sain nyt jotenkin ratkottua tämän, mutta owlien ja muidenkin mainitsemia kysymysmerkki ja ihmetyskohtia jäi. se kaljupääkuva esim. minun vuokilastani ei sitä sanaa löydy, onkohan vielä yksi kivi minulla oikein, tuli aika arvokas kivi, tai maanlainen, siihen kävisi ainakin pari sanaa mielestäni. pääkuvan alla oleva vesikraana, onko, siihen tuli vähän outo yhdyssana... jotain mainitakseni
hyviä vihjeitä olivat farmin kasveja, autokunta ja äijäs ei reagoi, esimerkiksi, mutta huonoja taas kerran ne monet harvinaiset nimet. kuolan jokea en myöskään löytänyt, enkä madagascarin paikkaa, mutta kun luulen saaneeni risteävät sanat, niin olkoon. ratkaisun vieressä oleva saarikuva on selvä, ollut ennenkin, mutta sen ruudun oikeasssa alanurkassa oleva viiva, liittyykö mitenkään, vai onko sekin vain meren aaltoa
37. hesariton10.4.2010 klo 11:25
Onko ristikossa tosiaan Madagascar vai kirjoitatteko sen vaan noin? Sittenhän Soho on Londonissa ja Skansen taas Stockholmissa.
38. L-a10.4.2010 klo 11:34
Sana joka vain tulee ihmeteltäväksi, on pettymys. Tässä tapauksessa monesti mainitut karttanimet ja POHJOISESSA PUHUVIA, joista vain että aha.
39. aloittelijatar10.4.2010 klo 11:39
hesariton,
ristikossa lukee noin
40. anna h10.4.2010 klo 11:41
no, tässä ristikossa madagaskar on madagascar, ja löysinkin sen googlesta kv-sivujen kautta.
vielä ihmettelen kuitenkin lakritsikarkkeja, vasemmalla ylhäällä pystyyn, 9 kirjainta, tuli yhdyssana, onko sen mallisia olemassa. lakritsista pidän, mutta näityä en ole nähnyt. samoin en myöskään ole ymmärtänyt sitä yhtä epämääräien näköistä vaakunakuvaa lainausmerkeissä, utalalla-sanan alapuolella
41. työmies10.4.2010 klo 12:00
anna h,
kaljupäästä tuleva sana löytyy sekä
Vuokilasta että Nykäsestä.
Se lainausmerkeissä oleva vaakuna on
samantyyppinen vihje kuin se
papukaija pari viikkoa sitten.
42. anna h10.4.2010 klo 12:11
kiitos työmies, nykäsestä löytyi kaljupää
paukaijaa en enää muista, olkoon, uskoisin että vaakunasanani on oikein, koska pystyyn on järkevät sanat
43. jokha10.4.2010 klo 12:41
onkohan laatija joskus maistellut tällaisia lakritsiarkkeja, jos on niin miltähän maistui? Itse en ole kuulluukkaan, mistähän niitä saa.
44. jokha10.4.2010 klo 12:43
tarkoitin lakritsikarkkeja.
45. sulo10.4.2010 klo 14:15
anna h
kraanasta tulee kaksi samaa tarkoittavaa sanaa, sulla on luultavasti se oikein
46. sulo10.4.2010 klo 14:27
anna h
kraana näyttää kaatopaikkatavaralta, siis korjaus edelliseen vihjeeseen, sorry vaan
47. 010.4.2010 klo 15:14
jokha.

Minä kyselin niiden lakrisikakkien perään
karkkipäivän harrastajilta, mutta eivät ole
nähneet moisia.
48. POH10.4.2010 klo 16:06
Kaikki OK.
Ainoastaan risteyskirjain POHJOISESSA PUHUVIA / EX-PAPIN NIMISIÄ kohdassa ihmetyttää. Ehkä se muukaan ei voisi olla.
Miten taivutusmuoto EX-PAPIN NIMISIÄ vihjeeseen näin muodostuu?
Kaipa kirjain on oikein, kun Google tuntee yhden viitteen POHJOISESSA PUHUVIA tällä kirjaimella.
Tätäköhan pelaaja 9.4.2010 klo 18:19 tarkoitti?
49. marilyn10.4.2010 klo 16:17
jokha
maistuvat kyllä ilman lakristiakin, jos osaa laittaa.
50. Anneli10.4.2010 klo 16:18
POH, ex-pappi löytyy kyllä googlella(jos se on oikein) ja taivutus on ihan perusmuodosta monikkoon.
Vanha heppu!
51. POH10.4.2010 klo 16:25
Muutinpa viidettä kirjainta silmän kuvasta, ja kaikki loksahtikin paikoilleen taivutusmuotoineen.
52. pelaaja10.4.2010 klo 16:34
POH,
no en minä toki sitä tarkoittanut vaan siitä pikkasen koilliseen
53. .10.4.2010 klo 18:41
naisen vasemmalla puolella on AUTO haetaanko tässä automerkkiä vai mitä?
54. POH10.4.2010 klo 18:49
Näissä ristikoissa vanha vihje.
55. .10.4.2010 klo 18:57
niinpä oliki
56. iso S10.4.2010 klo 19:00
Juuri niin, jos on pitempään ratkonut Hesarin ristikoita ja muisti on kuin kärpäspaperia, vihje ja ratkaisu on niin tuttu että melkoisen huoletta voi kirjoittaa vihjeesen "auto" tuon ratkaisusanan jos nelikirjaimista haetaan.

Kyseessä on automalli jota ei tietääkseni ole koskaan tuotu Suomeen, ainakaan niin että se olisi kuulunut maahantuojan mallistoon. Jos oikea ratkaisu on kasassa, asian voi vamistaa Googlen kuvahaulla laittamalla hakusanoiksi
car xxxx
missä xxxx on se ratkaisusana.

Jos ymmärrykseni on oikea ettei Aulis paljonkaan Suomen maaperää ole tallaillut moneen vuoteen niin hämmästyttävänkin hyvin hän on pysynyt mukana täkäläisten ilmiöiden seuraamisessa. Muutamat yksittäiset tapaukset, kuten juuri tämä pikkuauto, kielivät kuitenkin siitä että osittain on tuntuma kadonnut. Se mikä on tuttua siellä, voi olla uppo-outoa täällä, eikä sitä välttämättä tule vihjeitä vääntäessään ajatelleeksi. Niin tai näin, suomalaisessa lehdessä en pidä suotavana tätä maneeria, kun sanalle on muitakin vihjeitä valittavissa.

Edellä on jo kirjattu eräitä positiivisia aulismeja, kekseliäitä vihjeitä joiden ratkaisusanan merkitys onkin sitten ihan jotain muuta kuin vihje alunpperin tuntuisi antavan ymmärtää. Niiden vuoksi jaksaa kestää ihmepappeja ja muita outouksia (ainakin toistaiseksi olen jaksanut).
57. nykkis10.4.2010 klo 19:01
pelaaja
Tämä sama taisi olla pari ristikkoa sitten ja tuotti itsellenikin vaikeuksia; mallia haetaan.
Tämä POHJOISESSA PUHUVIA sitten. Lienee Auliksella ihan ikioma sanakirja, josta näitä tempoo. Ratkaisuni vaatii todella hyvää tahtoa kuvitella sanan liittyvän jotenkin läntiseen Helsinkiimme.
58. nykkis10.4.2010 klo 19:13
Lähettäjälle siis tarkoitin.
Mutta AUTO taisi tulla selväksi muillekin.
59. katti10.4.2010 klo 19:18
nykkis:

Ei liity Hesaan, vaan on murresana muualta, kuten vihjataankin. So so!
60. nykkis10.4.2010 klo 19:24
katti
Lieneeköhän sitten sanani oikein kun perussanalla (perussanoilla) tulee ihan muuta kuin puhumista. Täytyypä vielä miettiä.
61. nykkis10.4.2010 klo 19:29
katti
Kiitos vihjeestä. KEHNOTULOKSISIA ratkaisua muuttamalla saan hieman oudomman sanan, mutta risteävä POHJOISESSA PUHUVIA ratkaisun perussana antaa kooklettamalla peräti yhden vastauksen.
62. katti10.4.2010 klo 19:34
nykkis:
Samma här.
63. 010.4.2010 klo 20:35
nykkis ja katti.
KEHNOTULOKSISIA sanasta tuli mielestäni vähän
kehno yhdyssana. Eikö?
64. EJlo10.4.2010 klo 21:03
Pystyharmaiden poikki on sukunimiä M:llä. Sain siihen nimen, joita tällä hetkellä Suomessa 28, joten tuntuu luotettavalta.
Sen sijaan se ex-pappi, joka tuntuu mustassa aineessa pyöritellyltä (liki) nimensä mukaan, on hieman vaikeampi tarkistettava. Kuukkeli heittää kansainvälisellä puolella raamatun tarinoihin. Onko muilla samoja huomioita ?
Mitä mahtaa merkitä ja löytyykö Nykäsestä sana, joka tulee pystyyn oikeaan alanurkkaan, Vladimirin ja klanin väliin -LA vinkkiin ?
65. aloittelijatar10.4.2010 klo 21:09
EJlo
Pappi minullakin sama, kuten M-sukunimi. LA-vinkkiin sain tunnetun sukunimen.
66. otv-a10.4.2010 klo 23:27
nyt lukemaan digiversioni täytyttyä, löytyisikö oudoille vastauksille selitystä täältä. nuo afrikan paikat teettivät töitä samoin kuin rasvavalmsteet. pohjoisessa puhuvia en varmaan ymmärtäisi. peyton place oli väärä valinta, pöliittisetkin piilossa.
67. Hemuli10.4.2010 klo 23:40
Otv-a,

poliittiset palaavat kymmenien vuosien päähän, ainakin jos ajatellaan kannattajien vaikuttaneen oppi-isän eläessä; oikein ratkaistuna ei mitenkään outo. Pohjoisessa puhuvat - kylläkin oudot - varmistaa googletus, rasvavalmisteissa auttaa luuppi - tai toisissa ihan pelkkä sananuodostusoppi.
Tsemppiä!
68. otv-a10.4.2010 klo 23:55
Hemuli,
kaikki ovat paikallaan, ne em. olivat niitä, joita eniten piti pyöritellä.
ei-ymmärtetyksi jäi oikealla HELPOT ( tosi vaikeita tajuta!).
69. 010.4.2010 klo 23:58
ot-a.

Katso minkä mallinen se teksti on.
70. otv-a11.4.2010 klo 00:00
0,
ot-in neuvostasi vaarin.
71. 011.4.2010 klo 00:01
otv-a.
Taisi v jäädä pois. :-)
72. .11.4.2010 klo 00:17
joku on nyt pielessä saan OPPINEILLA tuulen, oisko mitään vinkkii tohon OPPINEILLA
73. 011.4.2010 klo 00:19
.
Miissäpäin?
74. .11.4.2010 klo 00:20
naisen vasemmalla puolella, ylin rivi
75. 011.4.2010 klo 00:22
.
Löytyi.
OPPINEILLA on järjestö (sorry ylim. i)
76. EJlo11.4.2010 klo 01:02
aloittelijatar
Kyllä minäkin niistä saan tunnetun sukunimen kun yhdistän saadun sanan -LA:n kanssa. Kysymykseni onkin että mitä ikinä merkitsee se saatu 5 kirjaiminen sana. Myös sen pitäisi olla jotain merkitsevä.
77. maatu11.4.2010 klo 09:00
Sunnuntaihuomenta!
Varmaan suurin osa on sitä mieltä, että oli tavallista helpompi ristikko. Minäkin sain 2 kohtuullisella istumisella kaikki ruudut täyteen, ilman kuukelia. Toki muutama kohta piti tarkistaa ratkonnan jälkeen; toisille löytyi vahvistus, toisille ei. Väliäkö hällä. Mukavaa oli. Ainakin minun viikonlopustani puuttuisi jotain ilman Aulista. Nostan hänelle olematonta hattuani. Uhraan edelleenkin sen 3 jöröä mielelläni perjantaisin. Paljon kalliimpiakin huveja olisi! Ja eikun postilaatikkoon.
78. pelaaja11.4.2010 klo 09:08
EJlo,
no ainakin kuuklen mukaan se on mm. etunimi, sukunimi ja paikka Sveitsissä eli on se.
79. Rapu11.4.2010 klo 10:57
Heips,
Se on siinä.=)

Viimeiseksi jäi ratkaisuristikosta luoteeseen oleva vino A-, auto ja naiskaimoja. Ja POHJOISESSA PUHUVIA -vihjeen murresanaa sai hakea pitkään. Löytyi sitten selityskin googlesta, synonyymi edellisellä saitilla käydyn keskustelun sävyyn.;=) Eikö vaan?
Haasteellinen ristikko, kuten aina, mutta kaipailen niitä anagrammiristikoitakin. Ei ole ollut pitkään aikaan sellaista.=)
80. 011.4.2010 klo 13:11
Rapu.

Keväistä päivää!
Anagrammiristikot olivat jo melkein unohtuneet!
Ei ole aikoihin ollut.
Kaipaillaan täälläkin niitä. Mikäli Aulis Lehto lukee
joskus näitä kirjoituksia, niin voisi yllättää meidät
jonain perjantaina.
81. Potter11.4.2010 klo 16:02
Terveiset kaikille ristikkoihmisille taalta Egyptista. Lamminta yli 30 varjossa, mutta olenkin yrittanyt olla poissa varjosta.
Hesarista taalla ei ole hajuakaan, joten se huvi jaa kai valiin. Unta kylla nain vaikeasta ristikosta.
82. aloittelijatar11.4.2010 klo 16:38
Potter,
Ristikko ei ollut vaikea. Minunkaan ei tarvinnut raivostuttaa ketään kysymyksilläni, kuten pääsiäisenä, jolloin ristikko oli todella hankala. Pääsin maalin googlen avulla jo eilen.

Hauskaa lomaa! Varo Faaraon kirousta!
83. Hemppa11.4.2010 klo 16:38
Ejlo 10.4 klo 21.03.
Sanoit ex-pappisi mustassa aineessa pyöritetyltä. Mun ex- pappi on pikemminkin hangessa pyörinyt. Pohjoisessa puhuvia-vihjeeseen sain sanan, joka Kemijärven murteessa tarkoittaa torumista. No kyllähän torumisessakin puhumista käytetään. Myös keskellä ylhäällä oleva epäselvä vaakuna tuotti kauan vaikeuksia, kun luulin sitä Närpiön vaakunaksi, mikä se ei sitten ollutkaan. Kuolan jokeen en liioin ole saanut mistään vahvistusta.
84. tuffa Porist11.4.2010 klo 16:45
Hemppa
Jos hanki on likaista, voi päteä.
Pistä joen nimi ja perään river ja katso googlesta, vieraan-puoleisesta...
85. jokha11.4.2010 klo 17:16
Tässä ristikossa näitä epäselviä kuvia on ollut taas ihan riittämiin. Voiskohan laatija yhdessä painon kanssa miettiä mitä näille voisi tehdä. Eikai voi olla tarkoitus, että ristikossa olevia valokuvia pitää arvailla. Vai voiko?
86. 011.4.2010 klo 18:41
jokha.

Se ei ole varmaankaan tarkoitus.
Tosi epäselviä kuvia.
Aiemmin mainitsin, että sain sanan ensin ja sitten
vieläkin ihmettelin kuvaa.
87. AH11.4.2010 klo 20:14
Sain valmiiksi aika helposti, joten hyvällä omallatunnolla luen nyt tätä viisasten kerhon sivua! Tulipa opituksi vähän lisää kirkkohistoriaa ja pohjoisen murteita. Ärsyttävimpiä ovat nuo googlattavat nimet ja keinotekoisen tuntuiset yhdyssanat, kuten suttuiset valokuvatkin (tosin painotekniikalla lienee oma osansa).
88. mömmö11.4.2010 klo 22:20
Valmista tuli, yksi muodostunut sana ihmetyttää nim.
vas reunassa melko keskellä KATSO TÄTÄ.
Miten sitä voisi selittää vai voiko?
Nyt toivotan hyviä öitä ja luen huomenna, jos joku on selittänyt.
89. otv-a11.4.2010 klo 22:23
mömmö,
melkein kysyin samaa, mutta keksinkin. sille on ihan hyvä selitys, sanoisinko kaupallinen.
90. mömmö12.4.2010 klo 09:01
Olipa jäänyt minulta googlettamatta, sieltähn se löytyi heti.
Kiitos otv-a!
Nyt ovat muuten joutsenetkin saapuneet meidän seudulle!
91. pelaaja12.4.2010 klo 16:50
Juho,
jopas minulla kesti sen öljy-yhtiön selityksen keksiminen. Kartta oli sinnikkäästi auki väärältä sivulta. Sitten viimein bongasin uudelleen-sanan vinkistäsi ja pääsin yhteisymmärrykseen ja sivunvaihtoon. Kiitos. Toden totta, onhan tuo sama ollut ennenkin.
92. Jaffe13.4.2010 klo 18:27
Mulla on vaikeuksia saada vasempaa reunaa kuntoon. voiskos joku kiltti vihjasta minkäalan miehiä on Mackenzie? vaakuna ei myöskään aukene, en löydä tollasta vaikka miten googlailen.
93. otv-a13.4.2010 klo 18:49
Jaffe,
ei niin minkään alan miehiä.
94. Jaffe13.4.2010 klo 19:03
otv-a
toivoin että olisi ollut. en saa mitään järkevää vaakunaan jos laitan ei niin minkään alan miehen mackenzieen. tätä on jo mietiitty perjantaista alkaen, mutta ei natsaa.
95. otv-a13.4.2010 klo 19:10
Jaffe,
kuntaliitokset sotkee näitä vaakunakuvioita.
96. 013.4.2010 klo 19:19
Jaffe.

Matkusta Pojois-Pohjanmaalle.
97. Jaffe13.4.2010 klo 20:27
0,
tunti on matkusteltu ristiin rastiin googlessa ja wikipediassa mutten löydä.
98. otv-a13.4.2010 klo 20:36
Jaffe,
lopeta matkustelu ja tutki vaakunan kuva-aihetta, jospa sitä kautta lähtisi löytymään.
99. jokha13.4.2010 klo 20:38
Jaffe
Kyllä löytyy wikipediasta ko. vaakuna
100. Jaffe13.4.2010 klo 21:01
no nyt tärppäsi. kyl oli vaikee löytää. Tack tack.
101. apua14.4.2010 klo 09:20
Hei,
kertokaa hyvät ihmiset, miten löydän toiseksi alimman rivin viimeisen (kartta-?)kuvan internetistä - siis, jotta ymmärtäisin tämän vastaussanan "Naisasialiikke - I"?
102. aloittelijatar14.4.2010 klo 09:41
apua,
Pane jotain eteen.
103. apua14.4.2010 klo 10:50
aloittelijatar, kiitos vastauksestasi.

Mutta vastauksesi ei kuitenkaan minua auttanut, kun tätä olen itsekin nyt jo jonkin aikaa yrittänyt.
Kerropa mistä päin maailmaa tuon kuvan "kartan" mukainen paikka löytyisi. Ktos.
104. katti14.4.2010 klo 11:11
Kokeilepa Afrikkaa.
105. PP14.4.2010 klo 11:30
Enpä ole pitkään aikaan viihtynyt tällä säikeellä. Lukematta lainkaan edellä olevien arvioita ristikosta, jos niitä kaiken vihjailusekamelskan keskeltä löytyy, kirjoitan omani.

Olen joskus kertonut yrittäneeni ratkoa Auliksen ristikkoa sairaalavuoteessa ja epäonnistuneeni siinä, koska oli niin paljon kärpäsenkakan kokoisia karttapaikkoja, jotka eivät ole kenenkään yleistietoihin kuuluvia sekä outoja piilokirjaimisia henkilönimiä ja siten mahdottomia tietää ilman nettiä.

Nyt olin taas sairaalassa, mutta ristikko täyttyikin vinhasti ympäristön häiriötekijöistä huolimatta. Ei ollut googlattavaa, mutta jälkitarkastuksen paikka kuitenkin. Minulle sattui hyvä painos, koska kuvatkin olivat selviä tällä kertaa. Kuolan joki oli outo, moni muu samoin, mutta kaikki tulivat suoraan muiden sanojen perusteella.

Siitä huolimatta, että nostan taas joidenkin karvat pystyyn, uskallan kovisten ratkojien tapaan ilmoittaa, että tunnin verran vei Aulis loppuelämästäni tällä kertaa. KK-liite oli vielä helpompi. Yleensä ratkon HS-ristikon perjantaiaamuna ennen yhdeksää. Oli uusi kokemus täyttää vasta illan suussa sillä välin, kun toinen vierailija oli lähtenyt ja toinen tulossa. Aamuratkonta on mukavampaa, kun kaikki häiriötekijät ovat poissa eli Jaskakin nukkuu vielä! :-)

Jälkitarkastuksessakaan ei löytynyt KUOLAN JOKI, mutta kylläkin sen niminen paikkakunta Murmanskin alueelta. MADAGASKARIA löytyy jopa kolmena eri paikkana, kaikki ihan mitättömiä kyläpahasia. Samoin MAROKKOA.

[Poimin vanhasta säikeestä 141 - 'Hesarin ristikot' tekstin:

Lähettäjä: Henry Haapalainen 30.3.2004 klo 12:06
Auliksella tosiaan on käytössä erikoiskartasto, jossa on nimiä joita ei muista kartoista löydy. Hän kertoi siitä minulle joskus 10 vuotta sitten. Teoksen nimeä en muista.]

Jos olisin tämän tiennyt, niin moni turhautunut karttaretki olisi jäänyt tekemättä.
106. pelaaja14.4.2010 klo 18:44
...ou jee, aika metkaa, ettei HH muista teoksen nimeä..

Mutta miten meijän PP ei tuota 10 km pituista virtaa löydä, onhan siinä paljon vettä siinäkin.
107. 14.4.2010 klo 21:45
PP olet oletettavastti vaikea hoidettava.
108. 14.4.2010 klo 22:16
PP. Mikä oli sairaalakäyntisi syy?
109. PP15.4.2010 klo 10:09
Ikävä kyllä, nuo edelliset viestit saavat aikaan sen, etten todellakaan viihdy täällä. Näkyy riittävän tuota viksumpaa populaa.

qwerille sanon kuitenkin sen verran, ettei sairaalassakäyntini kuulu sinulle hevon paskaa. En 'käynyt' sairaalassa, vaan makasin siellä viikon jopa neljänkin tiputuspullon alla ja palasin kotiin hengissä, mikä ei sinua kai liiemmalti miellytä, mutta oli omaisilleni ilmeinen ilonaihe... Tyydyttyikö epäkohtelias akkamainen uteliaisuutesi? Vaikka monesti kerskut pärjääväsi vain peruskoulutiedoillasi, niin kaikkea et näköjään siellä oppinut, toisen ihmisen yksityisyyden kunnioittamista.

pelaajalle vastaan, kun hän lienee oikea nikki, että minulla on vain neljä suurta karttakirjaa eikä näiiiiiiin pitkää valtaväylää löytynyt yhdestäkään. Hyvä, kun joku edes löysi.

Luovutan foorumin taas Leppävaaran omalle pojalle. YHänellähän sitä painavaa sanottavaa riittää.
110. 015.4.2010 klo 11:35
pelaaja.

Minunkin jokeni on 10 kilometriä pitkä.
111.  15.4.2010 klo 12:06
Eikös porvoonjoki oo pitempi ?
112. Jaska15.4.2010 klo 12:30
Minunkin jokeni on 10 kilometriä pitkä! Se on Mätäjoki, Vantaan ja Helsingin läpi virtaava valtaväylä! Alkulähteiltään, mahtavasta Kaivokselan vuoristosta (+ 40 m merenpinnasta!) se soljuu Myyrmäen, Malminkartanon ja Pitäjänmäen halki, kunnes Strömbergin kohdalla syöksyy pauhaavana putouksena Talin laaksoon ja lipuu lopuksi majesteettisena Isoon Huopalahteen.

Liian moni suomalainen ei ole koskaan käyskellyt Mätäjoen partahilla! Se on suuri vahinko. Nähdä Mätäjoki ja .... mykistyä! Se ei olisi suuri vahinko.
113. 015.4.2010 klo 14:14
Jaska.

Korjaus.
Minun HS-ristikossani KUOLAN JOKI vastaukseen
tuleva joki on 10 kilometriä pitkä.
114.          15.4.2010 klo 16:38
Älä!! onpa tosi pitkä.
115. 015.4.2010 klo 19:30

Täällä on tapahtunut muutos. (Sitähän on toivottu)

Vihjeiden antamisen sijaan täällä keljuillaan.
On menty ojasta allikkoon!
116. PP16.4.2010 klo 08:01
KUOLAN JOKI on todellakin 10 km pitkä joki, mikä tieto kuuluu yleissivistykseen maailmanlaajuisestikin katsoen. Ainoa asia, mikä pännii, kun sitä ei löydy karttakirjastani. Täytyy kai löytää jostakin se Lehdon erikoiskartasto.

Melkein yhtä pitkä oli aikoinaan Velekaperän puhki virtaava puropahanen, Kalajoen sivuhaara, jota kutsuimme Velekavirraksi eikä sitäkään löytynyt maailmankartalta. Hyvin huonoja ovat nuo kaiken maailman karttakirjat. ;-(
117. Jondalar16.4.2010 klo 08:49
Näin juuri on tapahtunut, 0 , hyvin sanoit.

Näsäviisas keljuilija salanimillä on kovin aktiivinen. Olisi syytä katsoa IP-osoitteesta, kuka ilmapiirin myrkyttäjä on.
118. ?16.4.2010 klo 10:25
(Mitä nyt on tapahtunut? Noin 120 viestiä. Seassa vain muutama ääliöviesti.)
119. qwertsu16.4.2010 klo 16:41
Rakas PP.
Aloitit kauan - kauan- aikaa sitten habitukseni morkkaamisen. Melko rankka hyökkäys oli kolme vuotta sitten se eka kerta. En koskaan ollut siihen mennessä kommentoinut kirjoituksiasi. Pidit minua ääliönä ja pidät edelleen, kun minulla ei ole niin korkeaa koulutusta kun sinulla. Sinulla ei ole sellaista huumorintajua kuten meillä muilla naismaisilla jätkillä. Tai pitäisikö sanoa ollenkaan. Olet pirun katkera siitä, että sinulle on kertynyt sairauksia enemmän, kuin muille ikäisillesi. Onneksi Jaska on riittävän naismainen.Ja niin eritoten ymmärtää sinua.

En kirjoita tähän epikriisejäni. Niistä tulisi koottuna melkein hyvin myyvä omakustanne.
Että siellä teillä molemmilla on omat läppäri!. Joopa joo.
Jatkuu joskus.

Jaska. peistaan tähän.
”Liian moni suomalainen ei ole koskaan käyskellyt Mätäjoen partahilla! Se on suuri vahinko. Nähdä Mätäjoki ja .... mykistyä! Se ei olisi suuri vahinko”.
Tässä on sellainen hemmo, joka on asunut Mätäjoen valuma-alueella ainakin 42 vuotta. Pääsasiassa joki on tullut ylitettyä tuhansia kertoja, sekä vierits, että käveltyä.

Sarkastinen huumori ei taida kuulua teidän kummankaan lahjakkuusvalikoimaan. Se on surullista. (Meni tautologiaksi)
120. ?16.4.2010 klo 16:48
(Edelleen: Hieno säie. Noin 120 viestiä ja seassa vain muutama + 1 ääliöviesti.)
121. Jaska16.4.2010 klo 16:53
Meitä on sitten kaksi, joita Mätäjokikaan ei kyennyt valitettavasti mykistämään.
122. sama16.4.2010 klo 17:03
Luultavasti ainakin lähes miljoona ihmistä ylittää päivittäin tietämättään Mätäjoen siinä Strömbergin kosken paikkeilla. Siinä joki kulkee tunnelissa. Nyt Strömbergin silta on uusittu. (Meinasin kirjoitaa Himbergintien silta. Heh.
123. PP16.4.2010 klo 17:06
Hyvä kirjoitus, qwertsu. Ainoa pieni virhe on, että nostat jalkaa väärän puun juurella. Olen ollut mukana täällä vasta vajaat kaksi vuotta, joten kenenkähän kirjoituksia olet kommentoinutkaan kolme vuotta sitten ja sitä ennen ollut kommentoimatta.
124. sama16.4.2010 klo 17:14
PP
Olihan se repäisevä alku. Tuntui jo vuosisadalta.
Aika on suhteellinen käsite. Yleensä sitä on annettu meille liian vähän.
Lähden nyt aterialle.
En nyt ehdi hieroa sovintoa. Olkoon nyt sitten status quo. tai sinnepäin.
125. sama16.4.2010 klo 17:56
Älä viitsi PP 16.4.2010 klo 17:06
. Kuten sanoin aika on suhteellinen käsite. sanat ovat sanoja näillä sivustoilla internetin ikuisuuteen asti. Minä kusen myötätuuleen.
126. ?16.4.2010 klo 18:09
Eikö mitenkään kävisi oma vessanpönttö?
127. ?16.4.2010 klo 18:30
tai urinaali.
128. ?16.4.2010 klo 18:51
Kiinalainen sananlasku sanoo: Viisas mies ei kuse vastatuuleen
129. Hedvig20.4.2010 klo 08:59
Tarvitsen vielä vihjettä Leikolan kanssa samassa ruudussa olevaan "säleeseen" jossa vielä -i . Ruutu kolmen vaakaharmaan alapuolella. Piilokirjain ei selviä. Vihjaisiko joku, kiitos.
130. Juho20.4.2010 klo 09:12
Hedvig, käypä katsomassa astiakaappisi alahyllyn päällä olevaa kasaa.
131. Anteeksi21.4.2010 klo 13:10
16.4.2010 klo 08:49: Näsäviisas keljuilija salanimillä on kovin aktiivinen. Olisi syytä katsoa IP-osoitteesta, kuka ilmapiirin myrkyttäjä on. - Ylläpito on ottanut minuun yhteyttä.

Olen kirjoittanut tälle säikeelle tasan kaksi nimetöntä viestiä ts. olen ollut kovin aktiivinen:
15.4.2010 klo 12:06: Eikös Porvoonjoki oo pitempi? ja
15.4.2010 klo 16:38: Älä!! onpa tosi pitkä.

Ensimmäisen PITI olla vitsi. Pidin hauskana 0:n ilmoitusta: "Minunkin jokeni on 10 km pitkä". Muistelin lukeneeni, että 0 asuu itäisellä Uudellamaalla ja siitä tuli mieleen tietysti Porvoonjoki, tässä tapauksessa siis se 0:n "minun jokeni". Eikös Porvoonjoki oo pitempi?, lohkaisin. Epäonnistuin huumorin yrityksessä.

Kun 0 sitten ilmoitti tarkoittaneensa, että se onkin Kuolan joki, joka on 10 km pitkä, minulle tuli kutkuttava tarve KRITISOIDA laatija Aulis Lehdon maantieteellisiä nimiä. Ihan jopa 10 km pitkä Venäjän joki on päässyt HS-ristikkoon. "Älä!! onpa tosi pitkä" oli ironiaa laatijaa kohtaan. Epäonnistuin ironian yrityksessä.

Pyydän KAIKILTA vilpittömästi anteeksi aiheuttamaani mielipahaa ja pieleen mennyttä yritystäni pitää yllä ristikot on iloinen asia -henkeä. Koska en nähtävästi ole huumorimiehiä, lupaan tästä lähtien pysyä tosikkona. Itseni tuntien epäonnistun todennäköisesti siinäkin yrityksessä.

Kaksi viestiäni olivat nimettömiä. Salanimien viesteistä en ole vastuussa. He ilmoittaukoot itse.
132. Jaska21.4.2010 klo 21:58
Menee jo vähän liian pitkälle, jos vitsejä, olivat ne sitten hyviä tai huonoja, pitää ruveta selittelemään ja anelemaan anteeksi. Jos joku pitää niitä vinoiluna, niin sen saa toki vapaasti kertoa, ja sillä selvä.
133. aloittelijatar21.4.2010 klo 23:22
" - Ylläpito on ottanut minuun yhteyttä."

Miten ylläpito ottaa yhteyttä? Toimiiko se jotenkin niin, että kun kirjautuu sivulle, tulee jokin nootti, että teidät on tunnistettu? Älkääpäs häiriköikö ja kertoko huonoja vitsejä? Kiinnostaa tämäkin asia, kun en satu olemaan tietokonevirtuoosi(kaan).
134. Ylläpito21.4.2010 klo 23:46
Ylläpito yritti hoitaa tämänkin asian mahdollisimman hienotunteisesti, aivan kuten aloittelijattaren kanssa vaivihkaa täällä sivuilla vihjaten, että ei ole suotavaa käyttää useampaa nimimerkkiä, nimeämättä kuitenkaan käyttäjää, koska arvasi käytön olevan ei-häiriköintimielessä tehtyä.
135. Ainikki22.4.2010 klo 00:00
: ) Nyt on pakko kommentoida tuota "pohjoisessa puhuvia".

Minä, joka oon kotosi Oulun seuvulta, oon kuullu käytettävän tuota sannaa sielläki! Eikä puhuja ollu Lapin läänin puolelta vaan Kainuusta.

Meen heti huomenna kirijastoon kattomaan mitä murresanakirijasa sanotaan :))

Hyvvää yötä!
136. aloittelijatar22.4.2010 klo 00:05
Se oli silloin hyvä muistutus ja huomautus tavoistanne, sillä kaikilla sivustoilla ei käytetä vain yhtä nimerkkiä, vaan milloin mitäkin. Asia tuli silloin harvinaisen selväksi. Jos vihjaus tuolle anteeksipyytäjälle on tässä säikeessä, minun täytyy paneutua siihen paremmin, sillä en näin äkkisältään huomannut isällistä opastusta ;)
137. Ylläpito22.4.2010 klo 00:15
Tässä tapauksessa, kun epäilijä oli väärillä jäljillä kokonaisuuden kanssa ja tämä parin viestin lähettäjä oli tuttu henkilö (ja asiassa selvästi oli väärinkäsitys), annettiin hänelle mahdollisuus selvittää asiaa ja lähetettiin siis kysely sähköpostitse.
138. aloittelijatar22.4.2010 klo 00:34
Ok, tuttuus selittää tuon. Vähän ihmettelinkin, että kuinka tiedätte lähestyä ihmisiä sähköpostein. Kaksi eri nimimerkkiä samasta IP-osoitteesta olisi kyllä mahdollista. Samassa taloudessa voisi olla kaksi konetta, joilla on sama osoite ja kaksi ratkojaa, mutta tälläisiä tapauksia tuskin tulee vastaan.

Hyvää yötä sinne valmomoon!
139. Hedvig22.4.2010 klo 08:58
Juholle kiitokset avusta. Luulin, että kuvassa on jotain säleitä.
140. aloittelijatar10.5.2010 klo 23:07
TAIVAAN ILOISSA vastaus on "vaan"?
141. Jaska10.5.2010 klo 23:11
Toka tavu.
142. RA10.5.2010 klo 23:20
Sama idea kuin joskus on vaikkapa TEATTERISSA ja vastaus on ATTE; teATTErissa
143. aloittelijatar10.5.2010 klo 23:53
Ymmärrän nyt, miten vastaus saadaan, mutten vieläkään oikeastaan tajua, miksi vastaus on vaan, miten se liityy taivaan iloihin?
144. RA10.5.2010 klo 23:58
Ei mitenkään. Tuo on vain yksi vihjetyyppi, mitä nykyään monet laatijat harrastavat. Siis että vastaus löytyy vihjeestä, eikä vihjeen ja vastaussanan välillä sinänsä ole mitään olennaista yhteyttä. Pelkkä sanaleikki.

- Joskus, kun laatija on oikein ponnistellut, saattaa tämäntyyppisiessä vihjeessä olla myös sisällöllistä 'järkeä'.
145. Eki11.5.2010 klo 00:02
Siis "mies teatterissa" on parempi vihje kuin "teatterissa"?
146. Jaska11.5.2010 klo 00:05
Se on pehmiksessä parempi. Utami ratkoja hoksaa kikan helpommin.
147. RA11.5.2010 klo 00:13
Ei tule nyt mieleen yhtään hyvää esimerkkiä tästä vihjetyypistä niin, että vihje ja vastaus olisivat myös sisällöllisesti yhtä.

Tämäntapainen oli joskus jossain:
KASTAJAISTEN NIMI => ASTA
148. aloittelijatar11.5.2010 klo 00:17
Ok, nyt utamikin tajusi ;) Kiitos taas kaikille ystävällisille sieluille.
149. 011.5.2010 klo 00:36
aloittelijatar.

Toivottavasti sinulla oli hyvä loma.
ps Mukavaa kun olet taas mukana. :-)
150. aloittelijatar11.5.2010 klo 10:26
0,
Kiitos, oli oikein mukavaa ja aurinkoista :)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *