KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN -147

5431. Kirjailijat ketjuun -147

Maikki22.3.2010 klo 22:01
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Lähettäjä: Eki 22.3.2010 klo 21:52

Largey, Michael (Caribbean Currents: Caribbean Music from Rumba to Reggae; yksi tekijöistä)
2. Maikki22.3.2010 klo 22:05
Lynx, J. J. (Elämän peluri
3. Eki22.3.2010 klo 22:06
Johns, Brian (Entranced : The Siouxsie and the Banshees Story)
4. [Eki]22.3.2010 klo 22:07
[... och tackar ock pockar och så vidare...]
5. Maikki22.3.2010 klo 22:49
Alexander Balázs (Yö ja aamu. Novelleja)
6. Eki22.3.2010 klo 22:52
Shmuley Boteach (Hating women: America's hostile campaign against the fairer sex)
7. Maikki22.3.2010 klo 22:57
Craik, Georgiana M. (Kova kovaa vastaan)
8. Marita22.3.2010 klo 23:15
Mika Hannula (Minä ja maailman liha; 1/4 toimittajasta)
9. Eki22.3.2010 klo 23:30
Lingström, Christer (Herkullista kesäruokaa; toinen tekijöistä)
10. Maikki22.3.2010 klo 23:31
Arno Alexander (oik. Arnold A. Benjamin) (Surman sävel)

(Saa kääntääkin)
11. Eki23.3.2010 klo 08:49
Ryan, Kevin (Recording The Beatles; toinen tekijöistä)
12. PP23.3.2010 klo 09:23
Noah Webster (julkaisi v. 1828 kaksiosaisen sanakirjan American Dictionary of the English Language, myöh. Websterr's. Tämä teos muodosti amerikkal. leksikogrsfian perustan)
13. [PP]23.3.2010 klo 09:26
[Aamujäykkyyttä? ...Webster's ja leksikografian...]
14. Eki23.3.2010 klo 09:31
Robert Carman (Robert Smith: "The Cure" and Wishful Thinking)
15. PP23.3.2010 klo 09:44
Nick Montfort (The New Media Reader;1/2)
16. Eki23.3.2010 klo 10:05
Titon, Jeff Todd (Early Downhome Blues: A Musical and Cultural Analysis)
17. PP23.3.2010 klo 10:32
Duane Elmer (Cross-Cultural Conflict)
18. Eki23.3.2010 klo 10:40
Ramage, John (Writing arguments: a rhetoric with readings; yksi tekijöistä)
19. PP23.3.2010 klo 10:42
Noah Wardrp-Fruin (The New Media Reader;1/2)
20. PP23.3.2010 klo 10:44
Korjaus:

Noah Wardrip-Fruin (The New Media Reader;1/2)
21. Eki23.3.2010 klo 10:44
Nicholas Dawidoff (In The Country of Country: A Journey to the Roots of American Music)
22. PP23.3.2010 klo 11:37
Ferguson, James (Astronomy Explained on Sir Isaac Newton's Principles, ilm. v. 1756. Saman nimisiä kirjailijoita on useita, mutta tämä kaiketi vanhin)
23. Eki23.3.2010 klo 11:57
Sanford, Christopher (Bowie: Loving the Alien)
24. PP23.3.2010 klo 12:05
Rudolf, Ake (Urban Guerrilla Protest)
25. Maikki23.3.2010 klo 12:22
Korpifilosofi (oik. Erkki Vala) (Kreteliinit ja musta veljeskunta
26. Eki23.3.2010 klo 12:34
Frank Broughton (Last Night a DJ Saved my Life: the History of the Disc Jockey; toinen tekijöistä)
27. PP23.3.2010 klo 12:48
Nurmi, Bruno (Nappiriita)
28. Maikki23.3.2010 klo 12:48
Onerva Pulkkinen (Käännöstekstejä ranskasta suomeksi; toinen tekijä)
29. -23.3.2010 klo 12:52
(jatkovirhe 22.3. klo 23:31)
30. Eki23.3.2010 klo 12:52
Kristina Malmio (Hemmet, rummet och revolten - studier i litterärt gränsöverskridande; yksi tekijöistä)
31. Maikki23.3.2010 klo 13:16
(Paikataan nimellä

Elgin, Mary (Myöhäinen onni)
32. PP23.3.2010 klo 13:56
Omar Tyree (Dirty Old Men)
33. Eki23.3.2010 klo 14:52
Rettenmund, Matthew (Madonnica: The Woman & The Icon From A To Z)
34. PP23.3.2010 klo 17:10
Woolf, Jenny (The Mystery of Lewis Carroll)
35. Eki23.3.2010 klo 17:14
Nicholas Pegg (The Complete David Bowie)
36. PP23.3.2010 klo 18:15
Gonzalez, Rebecca (Sonata for Rain)
37. Eki23.3.2010 klo 18:19
Chen, Wayne (Reggae Routes: The Story of Jamaican Music; toinen tekijöistä)
38. PP23.3.2010 klo 18:26
Elmer Kelton (Six Bits a Day)
39. Eki23.3.2010 klo 18:31
Orgill, Roxanne (Shout, Sister, Shout!: Ten Girl Singers who Shaped a Century)
40. PP23.3.2010 klo 18:57
Eig, Jonathan (Get Capone - The Secret Plot That Captured America's Most Wanted Gangster)
41. Eki23.3.2010 klo 19:03
Astley, John (Why Don't We Do It In The Road? The Beatles Phenomenon)
42. Maikki23.3.2010 klo 20:36
Hinkka, Jorma (Suomalainen valokuva 1842-1992; 1/3)
43. Pauli23.3.2010 klo 21:53
Marjaana Helminen (Kansainvälinen tuloverotus)
44. Maikki23.3.2010 klo 21:57
Mauno Manninen (Kaks silmää vain. Otto Mannisen ja Anni Swanin poika)
45. Eki23.3.2010 klo 22:30
Ernest Drake (Dragonologia - Suuri lohikäärmekirja)
46. Maikki23.3.2010 klo 22:36
Edward Crankshaw (Hrushtshevin Venäjä)
47. Eki23.3.2010 klo 22:40
Wayne Jacobsen (Autiotalo; yksi tekijöistä)
48. Maikki23.3.2010 klo 22:49
Bechdolt, Jack (oik. John Ernest Bechdolt) (The Lost Vikings)
49. Eki23.3.2010 klo 23:19
Christopher Hjort (Strange brew: Eric Clapton and the British Blues Boom, 1965-1970)
50. Maikki23.3.2010 klo 23:28
Ruoholampi, Roope (oik. O. Erkko) (Rakkauden vuoksi. Näytelmä)
51. Eki23.3.2010 klo 23:30
Paladino, Mimmo (I Dormienti; toinen tekijöistä)
52. Pauli23.3.2010 klo 23:43
Martti Helsilä (Henkilöstöasioita esimiehille)
53. Eki23.3.2010 klo 23:47
L. Barbarian (Ten Imaginary Years; yksi tekijöisä)
54. Maikki23.3.2010 klo 23:56
Arno Alexander (oik. Arnold A. Benjamin) (Surman sävel; aik. väärin)
55. Eki24.3.2010 klo 00:28
Robert Smith (Ten Imaginary Years; yksi tekijöistä)
56. Maikki24.3.2010 klo 00:42
Hellin Hallakaski (Eila Valtonen)

(Saa kääntääkin)
57. Eki24.3.2010 klo 01:20
Krista Reese (The Name of This Book is Talking Heads)
58. Maikki24.3.2010 klo 01:32
Ebermayer, Erich (Vapautuneet kädet)

(Ja sinnekki, Yötä!)
59. PP24.3.2010 klo 06:54
Hakala, Juha T. (Isän kasvatusoppi)
60. Eki24.3.2010 klo 10:14
T. Foo (The Cure: Songwords 1978–1989; yksi tekijöistä)
61. PP24.3.2010 klo 10:30
Ori Z. Soltes (Mysticism in Judaism, Christianity and Islam)

[Sementin poraus ja hiekkapuhallus on fantastista, kun se tapahtuu omalla parvekkeella... :-((]
62. Eki24.3.2010 klo 10:34
Steve Sutherland (Ten Imaginary Years; yksi tekijöistä)
63. PP24.3.2010 klo 10:36
Dan Provost (The 21'st Century Wretch)
64. Eki24.3.2010 klo 10:50
S. Hopkins (The Cure: Songwords 1978–1989; yksi tekijöistä)
65. PP24.3.2010 klo 10:59
Saksi, Kustaa (Offpiste - In The Land of Kustaa Saksi)
66. Eki24.3.2010 klo 11:01
Thompson, Gordon (Please Please Me: Sixties British Pop, Inside Out)
67. Maikki24.3.2010 klo 12:04
O. A. Purhonen (Metsän hoito ja käyttö)
68. Eki24.3.2010 klo 12:13
Howard, Wayne (Decipherment of the samavedic notat.)
69. Maikki24.3.2010 klo 12:24
E. W. Åberg (Iisalmen I vapaaehtoinen jalkaväkikomppania Suomen Vapaussodassa v. 1918)
70. Eki24.3.2010 klo 12:27
Gavin Walsh (God Save the Sex Pistols: A Collector's Guide to the Priests Of Punk)
71. Maikki24.3.2010 klo 12:34
Härmä, Frans V. (Sven Hedinin seikkailut Aasiassa)
72. Eki24.3.2010 klo 12:54
Valerie Bertinelli (Losing It: And Gaining My Life Back One Pound at a Time)
73. Maikki24.3.2010 klo 13:21
Lauri Helariutta (oik. L. Helin) (Herra tarkastaja. Näytelmä)
74. PP24.3.2010 klo 14:20
Aaltonen, Urho (Painitaito - Kreikkalais-ranskalaisen painin oppikirja)
75. Maikki24.3.2010 klo 15:10
H. R. Berndorff (Vakoilijoita! Kansainvälisten urkkijain suuria seikkailuja)
76. Eki24.3.2010 klo 16:43
Fricke, Jim (Yes Yes Y'All: The Experience Music Project Oral History of Hip Hop's First Decade; toinen toim.)
77. Maikki24.3.2010 klo 21:37
Max Halbe (Rouva Meseck)
78. Eki24.3.2010 klo 22:00
Belle-Fortune, Brian (All Crews: Journeys Through Jungle / Drum and Bass)
79. Maikki24.3.2010 klo 22:07
Auer, Vihtori (oik. V. Simonen) (Matkailijan lauluja)
80. Eki24.3.2010 klo 22:09
Robert Grant (Contemporary Strategy Analysis)
81. Maikki24.3.2010 klo 22:12
Tönne, Ferdinand (Kun ryhtivirheet ja vammat uhkaavat)
82. Eki24.3.2010 klo 22:18
Dalton, Peter (The Rough Guide to Reggae; toinen tekijöistä)
83. Maikki24.3.2010 klo 22:57
Reima Salonen (Tamminiemi puuttuu peliin)
84. Eki24.3.2010 klo 23:07
Lloyd Bradley (Bass Culture. When Reggae Was King)
85. Maikki24.3.2010 klo 23:42
E. Woop (Kello kaksitoista yöllä)
86. Eki24.3.2010 klo 23:43
Paul Harris (Encyclopedia of the Blues; yksi tekijöistä)
87. Maikki24.3.2010 klo 23:45
Sandelin, L. H. (Lauri Stenbäck)
88. Martta24.3.2010 klo 23:48
Hammerskog, Paula (Neulo ja nauti!; 1/2)
89. Eki24.3.2010 klo 23:53
La Chapelle, Peter (Proud to Be an Okie: Cultural Politics, Country Music and Migration to Southern California)
90. Maikki25.3.2010 klo 00:14
Ernst von Feuchtersleben (Sielun hoitoa)
91. Eki25.3.2010 klo 00:17
Bratton, William (The Turnaround; toinen tekijöistä)
92. Maikki25.3.2010 klo 00:21
Maria Treben (Luonnon omat lääkkeet – Kokemuksia ja ohjeita lääkeyrttien käytöstä)
93. Eki25.3.2010 klo 00:22
Bean, Julian P. (Joe Cocker: The Authorised Biography)
94. Maikki25.3.2010 klo 00:37
Pindaros (Syrakusalainen kuorolyriikan taitaja. Eli n. 520 - 440 eaa.)
95. Eki25.3.2010 klo 00:39
Santiago Fouz-Hernández (Madonna's Drowned Worlds; toinen tekijöistä)
96. Maikki25.3.2010 klo 00:49
Zeno (Likaista peliä) (Salanimi. En tiedä oikeaa nimeä)
97. Eki25.3.2010 klo 00:55
Ogbar, Jeffrey O. G. (Hip-Hop Revolution: The Culture and Politics of Rap)
98. Maikki25.3.2010 klo 00:58
Gustaf-Jansson, Gösta (Hyvät ystävät ja uskolliset naapurit)

(...ja Yötä!)
99. Eki25.3.2010 klo 01:02
Todd R. Baptista (Group Harmony: Behind the Rhythm and Blues)

(Tak detsamma!)
100. PP25.3.2010 klo 08:10
Alexander Zelenyj (Marco Polo - Overland to China)
101. Eki25.3.2010 klo 09:28
June Johnson (Writing arguments: a rhetoric with readings; yksi tekijöistä)
102. PP25.3.2010 klo 10:41
Nersesian, Arthur (Mesopotamia)
103. Eki25.3.2010 klo 10:59
Ryan J. Downey (Psyched to Be Here)
104. Maikki25.3.2010 klo 13:03
Emmanuel Bove (Lankeemus)
105. Eki25.3.2010 klo 14:19
Vincent Porter (British Cinema of the 1950s: The Decline of Deference; toinen tekijöisä)
106. Maikki25.3.2010 klo 15:06
Rauha Kilpi (Hippiäisten perheonni)
107. Eki25.3.2010 klo 15:58
Potash, Chris (Reggae, Rasta, Revolution: Jamaican Music from Ska to Dub; toim.)
108. PP25.3.2010 klo 16:34
Schlegel, Martina (Hyvän olon yrttitarha; 1/2)
109. Eki25.3.2010 klo 16:37
Alan Light (The VIBE History of Hip-Hop; toim.)
110. PP25.3.2010 klo 17:04
Tanska, Juha (Silitä kissaa;1/2)
111. Eki25.3.2010 klo 17:51
Harrington, Joe S. (Sonic Cool: The Life & Death of Rock 'n' Roll)
112. Maikki25.3.2010 klo 18:23
Syrjälä, Hannes (Limingan osuusmeijeri 1909–1959 : historiaa karjatalouden ja meijeritoiminnan vaiheista meijerin toiminta-alueella)
113. Eki25.3.2010 klo 18:37
Simpson, Paul (The Rough Guide to Cult Pop: The Songs, the Artists, the Genres, the Dubious Fashions)
114. Marita25.3.2010 klo 21:24
Uta Charlotte Stern (Äiti kuuluu minulle!)
115. Eki25.3.2010 klo 22:25
Raha, Maria (Cinderella's Big Score: Women of the Punk and Indie Underground)
116. Maikki25.3.2010 klo 23:33
Alexander Haig (Ihmisen terveys)
117. Eki25.3.2010 klo 23:43
George Gimarc (Post Punk Diary, 1980–1982)
118. Maikki25.3.2010 klo 23:45
Carlotte Parker (Lastenkutsut; toinen tekijä)
119. Eki26.3.2010 klo 00:25
Ross Haenfler (Straight Edge: Hardcore Punk, Clean-Living Youth and Social Change)
120. Maikki26.3.2010 klo 00:41
Ernst Didring (Kolme kohtausta)
121. Eki26.3.2010 klo 01:02
Groia, Phil (They All Sang on the Corner)
122. Maikki26.3.2010 klo 01:07
Lindau, Rudolf (Reisegefährten)

(Sen aiemman veli)
123. PP26.3.2010 klo 07:07
Fagner, Annabelle (Hyvän olon yrttitarha;1/2)

[Huvittaisi avata HS-säie, mutta siitähän äläkkä nousisi.]
124. Eki26.3.2010 klo 09:33
Lauraine Leblanc (Pretty in Punk: Girls' Gender Resistance in a Boys' Subculture)
125. PP26.3.2010 klo 09:57
Crowther, Kitty (Är det dags? Kitty C. sai juuri Astrid Lindgrenin muistopalkinnon)
126. Eki26.3.2010 klo 09:59
Tomarkin, Peggy (Kiss: The Real Story, Authorized)
127. PP26.3.2010 klo 10:16
Younghusband, George John (The Story of the Guides)
128. Eki26.3.2010 klo 10:22
Hornsby, Jeremy (All You Need Is Ears; toinen tekijöistä)
129. PP26.3.2010 klo 10:34
Ylä-Outinen, Aira (Maantieliikenteen ammattikuljettajien työterveyshuolto; yksi tek.)
130. Eki26.3.2010 klo 10:51
Romanowski, Patricia (The Rolling Stone Encyclopedia of Rock & Roll; toinen toimittajista)
131. PP26.3.2010 klo 10:59
Ambrose, Hugh (The Pasific)
132. Eki26.3.2010 klo 11:03
Greene, Joanne (The Cure: A Visual Documentary; toinen tekijöistä)
133. PP26.3.2010 klo 11:13
Evans, Richard J. (The Third Reich in Power)
134. Eki26.3.2010 klo 11:15
Johnny Black (Jimi Hendrix – The Ultimate Experience)
135. PP26.3.2010 klo 11:42
Knebel, Arthur (Maailmanhistoria; 1/4)
136. Marita26.3.2010 klo 11:51
Uli Vette (Salaiset sokkelot - Lauran puuhakirjat; 1/2)
137. Eki26.3.2010 klo 12:03
Stark, James (Punk '77: An Inside Look at the San Francisco Rock N' Roll Scene)
138. Eki26.3.2010 klo 12:05
Theo Cateforis (The Rock History Reader)

(moka poka...)
139. PP26.3.2010 klo 12:15
[Huomasin, että nukuit, en vaan raaskinut herättää...]

Spencer Dew (Songs of Insurgency)
140. Eki26.3.2010 klo 12:16
Wayne Gold (Sudoku - Numeroristikot 1)
141. PP26.3.2010 klo 12:18
David Laskin (The Long Way Home)
142. Eki26.3.2010 klo 12:21
Nathan Brackett (The New Rolling Stone Album Guide)
143. PP26.3.2010 klo 12:30
Thomas Quasthoff (Die Stimme - Minun ääneni. Muistiin merkinnyt hänen veljensä journalisti Michael Quasthoff.)
144. Eki26.3.2010 klo 12:36
Friedlander, Paul (Rock and Roll: A Social History)
145. PP26.3.2010 klo 12:43
Lindwall, Johan T. (Victoria - Prinsessan privat)
146. Eki26.3.2010 klo 12:47
Troy Smith (Nirvana: The Chosen Rejects; toinen tekijöistä)
147. PP26.3.2010 klo 13:08
Helka Hiisku (Karannut tuli)

[Tämä tyttö karkaa nyt liikenteeseen. Kiitos seurasta!]
148. Maikki26.3.2010 klo 13:11
Kristian Karnell (Chef Karnell. Keittiömestarina ravintola Monte Rosassa. Saanut Chef de Rotisseurs -käädyt 2008)
149. Eki26.3.2010 klo 14:05
Lepri, Paul (The New Haven Sound 1946-1976)
150. PP26.3.2010 klo 15:48
Lena Månsson (Kivikkopuutarhan kasvit)
151. Eki26.3.2010 klo 15:49
O'Hara, Craig (The Philosophy of Punk: More Than Noise)
152. PP26.3.2010 klo 16:55
Georgsson, Brittmarie (Parveke kukkii; 1/2)
153. Eki26.3.2010 klo 17:04
Earl L. Stewart (African American Music: An Introduction)
154. Marita26.3.2010 klo 17:29
Thomas Wallgren (Unelmia maailmasta - suomalaisen kehitysmaaliikkeen juurilla; yksi kolmesta tekijästä)
155. Eki26.3.2010 klo 17:31
Gary Geldeart (From The Benjamin Franklin Studios; toinen tekijöistä)
156. Marita26.3.2010 klo 17:54
Toikka, Miia (Unelmia maailmasta - suomalaisen kehitysmaaliikkeen juurilla; yksi kolmesta tekijästä)
157. Eki26.3.2010 klo 18:10
Anderson, Mark (Encyclopedia of Contemporary Japanese Culture; toim.)
158. Maikki26.3.2010 klo 20:39
Kärkkäinen, Martti (Äidinkielen harjoitustehtäviä kansakouluja ja oppikouluun pyrkiviä varten; toinen tekijä)
159. Eki26.3.2010 klo 20:42
Thanasis Michos (The Poetry of James Douglas Morrison)
160. PP26.3.2010 klo 20:47
Shiller, Robert J. (Vaiston varassa - Miten ihmismieli ohjaa maailmanlaajuista kapitalismia; toinen kirj,)
161. Eki26.3.2010 klo 20:51
John Harris (Britpop! Cool Britannia and the Spectacular Demise of English Rock)
162. Maikki26.3.2010 klo 20:53
Siloranta, Hannes (oik. H. Syrjälä) (Kuulutusta hakemassa. Näytelmä)
163. Eki26.3.2010 klo 20:54
Stark, James (Punk '77: An Inside Look at the San Francisco Rock N' Roll Scene; taannoin väärässä paikassa)
164. Maikki26.3.2010 klo 21:00
Salmivaara, Martti (Äidinkielen harjoitustehtäviä kansakouluja ja oppikouluun pyrkiviä varten; toinen tekijä)
165. Eki26.3.2010 klo 21:02
Taylor, Steve (The A to X of Alternative Music)
166. Maikki26.3.2010 klo 21:33
Valmari, Johannes (Nahkurin käsikirja; toinen tekijä)
167. Eki26.3.2010 klo 21:40
Sue Harper (British Cinema of the 1950s: The Decline of Deference; toinen tekijöistä)
168. PP27.3.2010 klo 07:48
Regina Doman (I begynnelsen var jag)
169. Marita27.3.2010 klo 08:46
Avery, Peter (The Ruba'iyat of Omar Kkayyám)
170. PP27.3.2010 klo 08:51
Rosalie Tavernier (Kerran elämässä)
171. Eki27.3.2010 klo 10:03
Rodham, Steve (From The Benjamin Franklin Studios; toinen tekijöistä)
172. PP27.3.2010 klo 10:25
Ellen Fitzpatrick (Letters to Jackie)
173. Eki27.3.2010 klo 10:30
Cox, Billy (Ultimate Hendrix; yksi tekijöistä)
174. PP27.3.2010 klo 11:11
Ylipiha, Maija (Esiopetuksen perusteet; 1/3)
175. Eki27.3.2010 klo 11:12
John Walker (The Trouser Press Record Guide)
176. PP27.3.2010 klo 11:19
Rytkönen, Olavi (Parhaat lavarunot - Johdatus Poetry Slamiin)
177. Eki27.3.2010 klo 11:21
Victor Bockris (Patti Smith: an unauthorized biography; toinen tekijöistä)
178. PP27.3.2010 klo 11:26
Siru Pulliainen (Uuden äidin selviytymisopas; 1/3)
179. Eki27.3.2010 klo 11:28
Edmond Malone (The life of Samuel Johnson. Comprehending an account of his studies and numerous works in chronological order; a series of his epistolary correspondence and conversations with many eminent persons; and various original pieces of his composition never before published: the whole exhibiting a view of literature and literary men in Great Britain, for near half a century during which he flourished, nide 2; yksi tekijöistä)
180. PP27.3.2010 klo 12:00
Ed Emberley (Chicken Little)
181. Eki27.3.2010 klo 12:06
Edward M. Komara (Encyclopedia of the Blues)
182. PP27.3.2010 klo 12:10
Azak, Umut (Islam and Secularism in Turkey)
183. Eki27.3.2010 klo 12:35
Trynka, Paul (The Beatles: 10 Years That Shook the World)
184. PP27.3.2010 klo 12:47
Loppi, Maire (Syrämmeni syrijältä - Pohojalaanen runokokoelma)

[Ketjussa (4398/44) on Loppi, Marja: Sydämeni syrjältä.
Maire on oikein ja teoksen nimi on kirjan kannessa murteella]
185. Eki27.3.2010 klo 15:12
Roberta Bayley (Patti Smith: an unauthorized biography; toinen tekijöistä)
186. PP27.3.2010 klo 15:30
Yaffe, Maurice (Sexual Happiness for Women; 1/2)
187. Eki27.3.2010 klo 15:32
Caroline Coon (The New Wave Punk Rock Explosion)
188. Maikki27.3.2010 klo 15:35
Nataly von Eschstruth (Karhulinnan tarina)
189. PP27.3.2010 klo 15:38
Heini Junkkaala (Sexton)

[Olipa mellevä Pitkälä!]
190. Maikki27.3.2010 klo 15:41
Lambrechts, Hector (Käsityöläisten ja pienliikkeenharjoittajien kilpailukyvyn parantamisesta)
191. PP27.3.2010 klo 15:43
Raiser, Kimberly (Standed)
192. Eki27.3.2010 klo 15:43
Laurence Cane-Honeysett (Young Gifted and Black - The Story of Trojan Records; toinen tekijöistä)

(Hyvä niin!)
193. Maikki27.3.2010 klo 15:48
Taylor, Frederick W. (Tieteellisen liikkeenhoidon periaatteet. p. 1914)
194. Eki27.3.2010 klo 15:48
Wynette, Joan (Stand By Your Man; yksi tekijöistä)
195. PP27.3.2010 klo 15:53
Nell Irvin Painter (The History of White People)
196. Eki27.3.2010 klo 15:55
Roy Shuker (Popular Music: The Key Concepts)
197. PP27.3.2010 klo 16:02
Ross Abbinnett (Marxism after Modernity)
198. Eki27.3.2010 klo 16:03
Tast, Hans-Jürgen (Be bop - Die Wilhelmshöhe rockt. Disco und Konzerte in der Hölle; toinen tek.)
199. PP27.3.2010 klo 16:13
Newman, Leslea (In Every Laugh a Tear)
200. Eki27.3.2010 klo 16:15
A. J. Millard (The Electric Guitar: A History of an American Icon; toim.)
201. Maikki27.3.2010 klo 16:25
Devine, Dominic (Kuin maan nielemänä)
202. Eki27.3.2010 klo 16:26
Charles Shaar Murray (Bowie: An Illustrated Record; toinen tekijöistä)
203. Maikki27.3.2010 klo 16:51
Ashworth, John (Longman Picture Dictionary American English; toinen tekijä)
204. PP27.3.2010 klo 19:27
Nieminen, Veera (Vain kummempaa, ei hassumpaa - Lasten nasevimmat tokaisut; toim.)
205. Maikki27.3.2010 klo 19:32
Robert McCrum (Salaisessa valtiossa)
206. PP27.3.2010 klo 20:27
Mia Malmi (Uuden äidin selviytymisopas; 1/3)
207. Maikki27.3.2010 klo 20:31
Mary Beauchamp (Kasvatuksen ihmissuhteet; toinen tekijä)
208. Martta27.3.2010 klo 21:48
Petra Heikkilä (Hipun laatikkoleikki)
209. Maikki27.3.2010 klo 23:58
Lear, John (Kuolema Leningradissa)

(Max 10 nimeä)
210. PP28.3.2010 klo 07:54
Nick Sharratt (Don't Put Your Finger in the Jelly, Nelly!)
211. Eki28.3.2010 klo 10:35
Tom Weber (Reggae Island: Jamaican Music in the Digital Age; toinen tekijöistä)
212. PP28.3.2010 klo 10:47
Rachael Ray (Classic 30-minute Meals - The All-occasion Cookbook)
213. Eki28.3.2010 klo 10:48
Axel Schmidt (Die Welt der Gothics: Spielräume düster konnotierter Tranzendenz; toinen tekijöistä)
214. Martta28.3.2010 klo 11:01
Doney, Meryl (Pieni hätäilevä varpunen)
215. PP28.3.2010 klo 11:01
Tanska, Johanna (Silitä kissaa; 1/2)
216. PP28.3.2010 klo 11:11
Lea Pyyhtiä (Pieneksimitattu)
217. Eki28.3.2010 klo 11:15
Ira Robbins (The Trouser Press Record Guide; toim.)
218. PP28.3.2010 klo 11:28
Sally Bee (The Secret Ingredient - Delicious, Easy Recipes Which Might Just Save Your Life)
219. Eki28.3.2010 klo 12:44
Bean, John C. (Writing arguments: a rhetoric with readings; yksi tekijöistä)
220. Marita28.3.2010 klo 12:50
Camilla Wide (Konstruktioner I - finlandssvensk syntax; 1/2)
221. Maikki28.3.2010 klo 13:14
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *