KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN -144

5401. Kirjailijat ketjuun -144

Maikki10.3.2010 klo 11:32
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Lähettäjä: Eki 10.3.2010 klo 10:53

Dickson, George S. (A Nursery Geography)
2. Maikki10.3.2010 klo 11:33
Sjöstedt, Ludvig (Kaikuja Aurajoen lähteiltä. Piirteitä Orippään pitäjän vanhemmasta historiasta aina uskonpuhdistukseen asti)
3. Eki10.3.2010 klo 11:35
Gunnar Tufvesson (Lokalanestesi inom veterinärmedicinen)

(Milijuuna milijuuna milijuuna ruusu-va!)
4. Maikki10.3.2010 klo 11:37
Olli Ojamaa (oik. Veikko Korhonen) (Suomen lasten maatalousaapinen; toinen tekijä)
5. Marita10.3.2010 klo 11:58
Michael Farr (Tintti & Co.)
6. Eki10.3.2010 klo 12:43
Robb, Brian J. (Leonardo DiCaprio)
7. Maikki10.3.2010 klo 14:14
Jutila, K. J. (Suomen sukutilat 1-2)
8. Eki10.3.2010 klo 14:58
Jouko Kantola (Cygnaeuksen jäljillä käsityönopetuksesta teknologiseen kasvatukseen)
9. Maikki10.3.2010 klo 15:11
Arfvidsson, Nils (Resa på kontinenten åren 1836-1837. Första delen)
10. Eki10.3.2010 klo 15:12
Lindemann, Hermann (A Pocket Dictionary German-English)
11. Maikki10.3.2010 klo 15:12
Antti Karisuo (oik. Veikko Korhonen) (Luonnon poluilla)
12. Eki10.3.2010 klo 15:42
Ulla Pennanen (Muurahaisen polku; yksi tekijöistä)
13. Maikki10.3.2010 klo 15:51
E. Hahnewald (Otavan värikuvakasvio; toinen tekijä)
14. Eki10.3.2010 klo 16:24
Laurie Lee (Cider with Rosie)
15. Maikki10.3.2010 klo 16:32
Lähteenmäki, Pirkko (M-M-M Laulukirja; 1/4)
16. Eki10.3.2010 klo 17:14
K. K. Laursen (Akvaarie-Haandbogen)
17. Maikki10.3.2010 klo 17:42
Eeva Mikola (Veden ja tuulen voimalla; 1/3)
18. Eki10.3.2010 klo 19:06
Laurila, Vihtori (Laulu ja raipat)
19. Maikki10.3.2010 klo 20:50
Riitta Jumppanen (Veden ja tuulen voimalla; 1/3)
20. Martta10.3.2010 klo 21:22
Pirita Heiskanen (Taltuta kiire; 1/2)
21. Maikki10.3.2010 klo 21:28
Eino Koivuranta (oik. Veikko Korhonen) (Saloilta ja kotitanhuilta)
22. Hugo10.3.2010 klo 21:30
Alloni, Marco (In nome della morale)
23. Maikki10.3.2010 klo 21:35
Chuck Hogan (Vitsaus. Ensimmäinen kirja; toinen tekijä)
24. Martta10.3.2010 klo 22:05
Adriana Germain (Piristä mieli, paranna keho)
25. Eki10.3.2010 klo 22:25
Ilana Dannheisser (Homeopatia; toinen tekijöistä)
26. Maikki10.3.2010 klo 22:38
Rautala, Paavo (Alastaron osuuskauppa r.l.: kertomus 30-vuotistoiminnasta)
27. Eki10.3.2010 klo 22:53
Villette, Jean (Chartres and its Cathedral)
28. Maikki10.3.2010 klo 23:01
Axel von Bonsdorff (Estlander-ja Forsman-suvut jälkeläisineen)
29. Martta10.3.2010 klo 23:14
Ruokonen, Janne (Nopeammin!)
30. Eki10.3.2010 klo 23:17
Fred Hildebrandt (Frontkamrater)
31. Eki10.3.2010 klo 23:18
Eeva-Liisa Jaakkola (Vähemmän rasvaa, enemmän elämää; yksi tekijöistä)
32. Hesarinlukija10.3.2010 klo 23:21
Lewis, Tim (Diivakoodi)
33. Eki10.3.2010 klo 23:22
Manfred Kluge (Das Lesebuch der Stille)
34. Hesarinlukija10.3.2010 klo 23:24
Gores, Joe (Sam Spaden etsivätoimisto)
35. Eki10.3.2010 klo 23:26
Edwards, Penny (Homeopatia; toinen tekijöistä)
36. Maikki11.3.2010 klo 00:05
Yrjö Kohonen (Tie voittoon)
37. Hesarinlukija11.3.2010 klo 00:07
Hultén, Kerstin (Suojaa ruoasta syöpää ja nuita sairauksia vastaan)
38. Eki11.3.2010 klo 00:18
Iivari Saarinen (Tullimiesliiton historia 1906-1956)
39. Maikki11.3.2010 klo 00:30
Nuorivaara, Kaj (Sortavalan lyseo; toinen tekijä Y. Kohonen on jo)
40. Eki11.3.2010 klo 00:33
Jennifer West (Greek to Me)
41. Maikki11.3.2010 klo 00:43
Saarinen, Pauli (70 vuotta yksityistä kauppatoimintaa Loimaan talousalueella
42. Eki11.3.2010 klo 00:45
Leck Fischer (Elämä alkaa uudelleen)
43. Maikki11.3.2010 klo 00:51
Erik Becker (Kuinka kasvatan ja hoidan koirani)
44. Eki11.3.2010 klo 00:55
Rózewicz, Tadeusz (... ja niin edelleen)
45. Maikki11.3.2010 klo 00:57
Seppälä, Hannes (Loimaan historia I. Seurakuntaelämä)
46. Eki11.3.2010 klo 00:58
Strobe Talbott (Hruštšev muistelee)
47. Maikki11.3.2010 klo 01:03
Tauno Suominen (Satavuotias Alastaron kunta 1869-1969)
48. Eki11.3.2010 klo 01:07
Maija-Leena Huotari (Information Management and Competitive Advantage. Case II)
49. Maikki11.3.2010 klo 01:19
Rurik Calamnius (Suomussalmen seurakunnan historia)
50. Eki11.3.2010 klo 01:22
Seppälä, Pentti (Henkinen kuormitus visuaalisessa laaduntarkastuksessa)
51. Maikki11.3.2010 klo 01:25
Tuovinen, Sirkka-Liisa (Sata vuotta sairaalatoimintaa saviseudulla)

(Enough is enough...)
52. Eki11.3.2010 klo 01:27
Seppo Käkelä (Kettis - Pakinoita kiinteistöalalta)

(Öy, rili?)
53. Maikki11.3.2010 klo 01:35
Leonid Andrejew (Kuningas Nälkä)

(Absolutely the last, Good Night!)
54. Eki11.3.2010 klo 01:38
William O. Douglas (America Challenged)

(Yap yap...)
55. Martta11.3.2010 klo 06:35
Scott, Heather (Star Wars:The Clone Wars - tarrakirja)
56. PP11.3.2010 klo 07:02
Roland Flicket (Nenänkaivuun nautinto - Tekniikat kautta aikojen)
57. Martta11.3.2010 klo 07:05
Erkki Piri (Minä uskon Jumalaan)
58. PP11.3.2010 klo 09:27
Ianni-Palarchio, Michael (Reflections in a Paper Mirror)
59. Martta11.3.2010 klo 09:53
Ericson, Carolly (Tsaarin tytär)
60. [Eki]11.3.2010 klo 09:55
[Nenänkaivu on tosiaan onnistuttu kirjoittamaan väärin oikein kirjan nimeen.]
61. PP11.3.2010 klo 10:34
Ypsilantis, Thomas (History of Original Ideas and Basic Discoveries in Particle Physics)

[Ote nenänkaivelukirjasta: Neitsyen täydellisyydentavoittelu tarkoittaa käytännössä sitä, etteivät sormet viihdy kauan pois nenästä. Etsintä jatkuu koko ajan juuri sen täydellisen räkäkokkareen löytämiseksi. Kriittinen neitsyt tutkii yleensä perusteellisesti joka räkäpallon ennen kuin hankkiutuu siitä eroon. Leo Tolstoi, Peter Sellers ja presidentti Lyndon B. Johnson syntyivät kaikki tämän tähtimerkin alla.]
62. Maikki11.3.2010 klo 11:36
Selinheimo, S.A.V. (Loimaan oluttehdas oy 1933-1958)
63. PP11.3.2010 klo 14:51
Vaeth, Kim (Her Yes)
64. [RA]11.3.2010 klo 15:21
[PP, mitä tuossa nenänkaivukirjassa sanotaan leijonista? :-]
65. Marita11.3.2010 klo 20:08
Miller, Maria (Kouluta koirasi; 1/2)
66. [Sama]11.3.2010 klo 20:09
[Korjaus: Miller, Marie]
67. Maikki11.3.2010 klo 21:23
Emil Anton (Katolinen Paavi)
68. Eki12.3.2010 klo 08:55
Oili Mäki-Tirkkonen (Lechaim - Elämälle - Muistelen)
69. PP12.3.2010 klo 09:12
Ninni Myllyoja (Mitä jokaisen kotiäidin tulee tietää sijoittamisesta; 1/2)

[Jo on aikoihin eletty, Aulis otti ratketakseen kolme kertaa enemmän aikaa kuin viimeaikaiset kovikset :-(( ]
70. Marita12.3.2010 klo 09:51
Jukka Behm (Runoja)
71. PP12.3.2010 klo 10:28
Matti Helin (Kansankirkon myytinmurtajat; 1/3)
72. Maikki12.3.2010 klo 12:10
Nikolaus zu Dohna-Schlodien (Kaapparilaiva "Möwen" seikkailut)

(PP, tuossa ylempänä RA pyysi nenänkaivukirjasta luonnehdintaa leijonasta, minä puolestani haluaisin lukea kauriista!)
73. Eki12.3.2010 klo 12:13
Eduard Erkes (Gelber Fluss und Grosse Mauer)
74. Maikki12.3.2010 klo 12:30
Setälä, Paavo (Loimaan seudun osuuskassa 1922-1952)
75. Eki12.3.2010 klo 12:50
Vilmi, Pekka (Lapin ihmisen asialla)
76. Maikki12.3.2010 klo 13:03
August Dahl (Peltoman ojituksesta ja tiilitorvien tekemisestä)

(Pekka Vilmi oli kansanedustaja 1963-1979)
77. Eki12.3.2010 klo 13:05
Hildebrandt, Fred (Frontkamrater)
78. Maikki12.3.2010 klo 13:23
Dennis Henshaw (Operaatio Barbarossa; toinen tekijä)
79. Eki12.3.2010 klo 13:26
Anna Wahlgren (SOS - Kasvattaja hädässä)
80. Maikki12.3.2010 klo 13:28
Giovanni Baselli (Maailman ja Suomen suuratlas; 1/9)
81. Eki12.3.2010 klo 13:35
Lehman, Peter (Roy Orbison: The Invention of An Alternative Rock Masculinity)
82. Maikki12.3.2010 klo 13:43
Epra Kujanpää (oik. Veikko Korhonen) (Kaksi maisteria maalla. Kesäinen tarina)
83. Eki12.3.2010 klo 14:09
Pentti Pyyvaara (Sekavaa tarinaa)
84. Maikki12.3.2010 klo 14:49
Aleksei Vasiljev (Ohrana ja Tsheka)
85. T.Avis12.3.2010 klo 15:23
Elizabeth Buchan (Revenge of the middle-aged woman)
86. Eki12.3.2010 klo 15:24
Väinö Pääkkönen (Tilastotapaus)
87. Eki12.3.2010 klo 15:43
Alan Clayson (Only the Lonely: Roy Orbison's Life and Legacy)
88. Maikki12.3.2010 klo 16:06
Olavi Seeve (Ilmailun aikakausi; toinen tekijä)

(jos Ekikin ehtis!)
89. Eki12.3.2010 klo 16:39
Väinö Pääkkönen (Tilastotapaus)

(Kiitosshhh..)
90. Maikki12.3.2010 klo 19:32
Estlander, Bernhard (Eugen Schauman)

(Se oli siitä Wahlgrenista, but Be my guest!)
91. PP13.3.2010 klo 09:21
Daniel Tammet (Born on a Blue Day)

[Maikki! En löydä kauriin horoskooppia, lähetän e-mailinä, jos... Leijona oli tallessa.]
92. Eki13.3.2010 klo 10:16
Toby Creswell (1001 Songs: The Greatest Songs of All Time and the Artists, Stories, and Secrets Behind Them)
93. PP13.3.2010 klo 11:18
Luis Buñuel (Viimeinen henkäykseni)
94. Eki13.3.2010 klo 11:24
Lawrence Clayton (The Roots of Texas Music; toinenn toimittajista)
95. PP13.3.2010 klo 12:13
Nina Haiko (Pöllö sammakko; 1/2)
96. Eki13.3.2010 klo 12:16
Kutner, Jon (Complete Book of the British Charts: Singles & Albums; yksi tekijöistä)
97. PP13.3.2010 klo 12:47
Nikolai Nekrasov (Ehoa kenen elo on)
98. PP13.3.2010 klo 12:49
Sorry! Onkin jo ketjussa.
99. PP13.3.2010 klo 12:56
Nekrasov, Anatolij (Istoki)
100. Pauli13.3.2010 klo 13:08
Juslén, Jari (Netti mullistaa markkinoinnin)
101. Eki13.3.2010 klo 13:47
Robert Ardrey (African Genesis - A Personal Investigation into the Animal Origin)
102. Maikki13.3.2010 klo 13:57
Evjenth, Håkon (Kolme kaksijalkaista ja kaksi nelikoipista)

(PP, kiitos vaan tarjouksesta, mutta RA oli sitä leijonaa vailla, en minä. Mutta jos löydät vesimiehen, niin sen ottaisin mieluusti.)
103. Eki13.3.2010 klo 14:14
Neil Warwick (Complete Book of the British Charts: Singles & Albums; yksi tekijöistä)
104. Maikki13.3.2010 klo 14:22
Cajus Bekker (Kirottu meri)
105. Eki13.3.2010 klo 14:25
Ricarda Huch (Aus der Triumphgasse)
106. Maikki13.3.2010 klo 14:31
Carolina Berg (Elämästä 1-5)
107. Eki13.3.2010 klo 14:58
Gemkow, Heinrich (August Bebel)
108. Martta13.3.2010 klo 16:04
Hulsen, Jan (Lehmähavaintoja)
109. Eki13.3.2010 klo 16:12
Newton, Eric (European Painting and Sculpture)
110. Martta13.3.2010 klo 17:35
Caroline Cox (Vintage kengät)
111. Eki13.3.2010 klo 17:49
Osanne, Miriam (Palasia)
112. Maikki13.3.2010 klo 20:13
Martin Johnson (Safari)
113. Marita13.3.2010 klo 21:29
Outi Loimaranta (Oi ihan joulukuu)
114. Eki13.3.2010 klo 21:30
Tony Brown (Complete Book of the British Charts: Singles & Albums; yksi tekijöistä)
115. Maikki13.3.2010 klo 21:38
Wilhelm Petersen (Maailman lippukuvasto; toinen tekijä)
116. Marita13.3.2010 klo 21:42
Samartin, Cecilia (Señor Penegrina)
117. Maikki13.3.2010 klo 21:46
Auervaara, Ruben (Nainen oli kohtaloni)
118. Eki13.3.2010 klo 21:59
Burchard, Bill (AutoCAD 14; yksi tekijöistä)
119. Maikki13.3.2010 klo 22:04
Lubor Hajek (Kiinan taide)
120. Eki13.3.2010 klo 22:08
Kinnunen, Karolus (Päivän kadehditut - Runoja, lyhytproosaa)
121. Maikki13.3.2010 klo 22:15
S. A Duse (Neljä ristiässää)
122. Eki13.3.2010 klo 22:15
Sprecht, Joe (The Roots of Texas Music; toinen toimittajista)
123. Maikki13.3.2010 klo 22:17
Erich, Th. W. (Turun kaupungin historia;toinen tekijä)
124. Eki13.3.2010 klo 22:45
Whitburn, Joel (The Billboard Book of Top 40 Hits)
125. Maikki13.3.2010 klo 23:02
Lauri Larjo (Taitolento ja sen historia)
126. Eki13.3.2010 klo 23:05
Johannes A. Roisko (Mielipiteitä, satuja ja runoja - Lukemista koko perheelle)
127. Maikki13.3.2010 klo 23:09
Ostelius, Hans (Ilmailun aikakausi; toinen tekijä)
128. Eki13.3.2010 klo 23:11
Simon Goddard (The Smiths: Songs That Saved Your Life)
129. Maikki13.3.2010 klo 23:29
Roine, Reinhold (Venäjän maantiede)
130. Eki14.3.2010 klo 00:00
Dave Laing (The Faber Companion to 20th-Century Popular Music; toinen tekijöistä)
131. Maikki14.3.2010 klo 00:25
Georg Haddenbach (Annan unikirja)
132. Eki14.3.2010 klo 00:40
Cullen, Jim (Born in the U.S.A.: Bruce Springsteen and the American Tradition)
133. Maikki14.3.2010 klo 01:47
Munsterhjem, Hjalmar (Finsk natur)
134. Eki14.3.2010 klo 02:06
Rogan, Johnny (Neil Young: Zero to Sixty - A Critical Biography)
135. Maikki14.3.2010 klo 02:40
Y. A. Järvinen (Jatkosodan taistelut)
136. Eki14.3.2010 klo 02:42
V. E. Törmänen (Metsänlukijat)
137. Maikki14.3.2010 klo 02:55
Mäensyrjä, Pentti (Ahman jälkijotos)

(Gute Nacht! Tuo Törmänen tunnetaan täällä Tunturilaulut-kokoelmasta. Sävellettykin, en vaan muista kuka)
138. PP14.3.2010 klo 09:13
Imby, Lars (Suomen linnut)
139. Eki14.3.2010 klo 10:33
Sylvie Simmons (Neil Young - Reflections in Broken Glass)
140. Marita14.3.2010 klo 10:50
Scott, Michael (Maagikko)
141. PP14.3.2010 klo 10:50
Sanna-Maaria Tornivaara (Kirkosta kiinni; 1/2)
142. PP14.3.2010 klo 10:51
Lindström, Martin (Buyology - Ostamisen anatomia)
143. Eki14.3.2010 klo 10:55
Neil Young (Greendale; toinen tekijöistä)
144. PP14.3.2010 klo 11:02
Gullichsen, Kirsi (Inside the Villa Mairea; toinen tek.)
145. Eki14.3.2010 klo 11:08
Scott Young (Neil and Me)
146. PP14.3.2010 klo 11:14
Grigori Oster (Huviksi ja haitaksi)
147. Eki14.3.2010 klo 11:18
Robert Hilburn (Springsteen)
148. PP14.3.2010 klo 12:01
Netta Syrett (Nobody's Fault)
149. Eki14.3.2010 klo 12:24
Teppana, Hissu (Matin puuteillä; toinen tekijöistä)
150. Marita14.3.2010 klo 12:45
Smith, Penny (Loiskis)
151. Eki14.3.2010 klo 12:52
Yrjö Käkönen (Isä ja poika; toim.)
152. PP14.3.2010 klo 13:08
Nancy Farmer (A Girl Named Disaster)
153. Hesarinlukija14.3.2010 klo 13:36
Elina Arminen (Keskellä melua ja ääntä)
154. Eki14.3.2010 klo 13:44
Mazzeo, James (Greendale; toinen tekijöistä)
155. T.Avis14.3.2010 klo 13:53
Sefton, Maggie (A killer stitch)
156. Eki14.3.2010 klo 13:59
Eija Keskinen (With Love)
157. Maikki14.3.2010 klo 15:20
Kujansuu, K. V. (oik. Veikko Korhonen) (Kevätuhri; novelleja)
158. Eki14.3.2010 klo 15:32
Knobler, Peter (The Turnaround; toinen tekijöistä)
159. Marita14.3.2010 klo 15:35
Eeva-Mari Wilken (Upeaa rojua; toinen tekijöistä)
160. Eki14.3.2010 klo 15:41
Kevin Chong (Neil Young nation: a quest, an obsession, and a true story)
161. Maikki14.3.2010 klo 15:48
Gibier, Paul (Avaruuksien ja henkimaailman salaisuudet)
162. Marita14.3.2010 klo 15:50
Lukkarinen, Hannu (Kivinen laiva; 1/2)
163. Eki14.3.2010 klo 15:59
Urho Lehikoinen (Oskarin kujeet)
164. Maikki14.3.2010 klo 16:07
Nikula, Sigrid (Turun kaupungin historia 1521-1600; toinen tekijä)
165. PP14.3.2010 klo 16:12
Darling, Ron (The Complete Game)
166. Maikki14.3.2010 klo 17:08
Ossian Wichmann (Borgå. Resehandbok)
167. Marita14.3.2010 klo 17:17
Aerila, Juli (Fiktiivisen kirjallisuuden maailmasta monikulttuuriseen Suomeen)
168. PP14.3.2010 klo 17:22
Iakovou, Judy (So Dear to Wicked Men; 1/2)
169. TJV14.3.2010 klo 17:40
Yrjö Oinonen (Kaunokirjallisuutemme ja yhteiskunta)
170. Eki14.3.2010 klo 18:06
Einarson, John (Neil Young: Don't Be Denied: The Canadian Years)
171. Pauli14.3.2010 klo 18:11
Heikki Hillamo (Kuoleman listat)
172. Maikki14.3.2010 klo 18:12
Haape, Heinrich (Operaatio Barbarossa; toinen tekijä)
173. Maikki14.3.2010 klo 18:14
Mäkikalli, Maija (Moderni Turku 1920- ja 1930-luvuilla; 1/3)
174. Pauli14.3.2010 klo 18:15
Jänkälä, Markku (Kirjanpito-oikeus; 1/3)
175. Maikki14.3.2010 klo 18:22
Ulrika Grägg (Moderni Turku 1920- ja 1930-luvuilla; 1/3)
176. PP14.3.2010 klo 19:10
Golon, Anne (Angelika-sarja, mm. Angélique et le complot des ombres - Angelika ja varjojen salaliitto)
177. Maikki14.3.2010 klo 19:23
Eurén, Gustaf Erik (Suomalainen kielioppi suomalaisille p. 1852)

(PP, Angelika-sarjan tekijä on Sergeanne Golon. Nimi on yhdistelmä avioparin etunimistä. Korjaan sen oikeampaan muotoon koosteeseen!)
178. Martta14.3.2010 klo 20:14
Knight, Lorna (Ompele, saumaa, sovita)
179. Eki14.3.2010 klo 20:22
Appel, Mike (Down Thunder Road; toinen tekijöistä)
180. Martta14.3.2010 klo 20:26
Koivunen, Milla (Kotimetsän paras kirja; 1/2)
181. Eki14.3.2010 klo 20:33
Lahtinen, Hugo (Urheilutaito)
182. Maikki14.3.2010 klo 20:37
Gutmayer, F. (Shakki, pelien kuningas)
183. Eki14.3.2010 klo 20:38
Fletcher, Ben (Laihdu, älä laihduta; yksi tekijöistä)
184. Maikki14.3.2010 klo 20:39
Brookesmith, Peter (Did you know; 1/15)
185. Eki14.3.2010 klo 20:43
Robert Coles (Bruce Springsteen's America: The People Listening, a Poet Singing)
186. Maikki14.3.2010 klo 20:52
Stewart, Balfour (Fysika. 48 puupiirroksella)
187. Eki14.3.2010 klo 20:56
Roman Bratny (Urhojen risti)
188. Maikki14.3.2010 klo 20:58
Yrjö Weilin (Autokirja)
189. Eki14.3.2010 klo 21:47
Ilpo Rekivalo (Katse)
190. Maikki14.3.2010 klo 22:21
Oras Selinheimo (Viipurin upseerikokelaskurssi 1918-1919)
191. Martta14.3.2010 klo 22:26
Minkkinen, Sirkka (Loppukiri; 1/2)
192. Maikki14.3.2010 klo 22:34
Kähäri, Matti (Vuoksela)
193. Eki14.3.2010 klo 23:26
Terttu Kaivola (Bibliografia 1971-74; yksi tekijöistä)
194. Maikki14.3.2010 klo 23:33
Lauri Parviainen (Koulun laulukirjan sävelmistö säestyksineen)
195. Eki14.3.2010 klo 23:38
Amburn, Ellis (Dark Star: The Roy Orbison Story)
196. Maikki14.3.2010 klo 23:47
Sivén, Gunnar (Matti Äyräpää)
197. Eki14.3.2010 klo 23:56
Aino Wuolle (Englantilais-suomalainen koulusanakirja)
198. Maikki15.3.2010 klo 00:00
Laaksonen, Hannu (Turun historiaa kahdeksalta vuosisadalta)

(Yllättäviä puutteita, niin kuin tuo Wuollekin!)
199. Eki15.3.2010 klo 00:05
Nova, Craig (Hyvä poika)
200. Maikki15.3.2010 klo 00:06
Gaimster, David (Elämää Hansa-ajan Turussa; 1/3)
201. Eki15.3.2010 klo 00:19
David Downing (A Dreamer of Pictures: Neil Young – The Man and His Music)
202. Maikki15.3.2010 klo 00:25
Tämä oli tarkoitus laittaa jo aiemmin vanhan kirjailijaketjun loppuun kommentiksi Ekin ihmittelylle osanottajakadosta, mutta tulkoon nyt sitten tähän:

Projektin kulku

- Valtaisa innostus
- Yleinen sekamelska
- Syyllisten etsiminen
- Syyttömien rankaiseminen
- Asiaan kuulumattomien johtajien palkitseminen.

Gösta Stenman (Mästare och imitatörer)
203. Eki15.3.2010 klo 00:27
Andreas G. Papandreou (Hyvästi demokratia)

(Sillä lailla...)
204. Maikki15.3.2010 klo 00:35
Onni Silvennoinen (Seiskari sanoin ja kuvin)
205. Eki15.3.2010 klo 00:44
Elisa Kangasaho (Joka kodin suuri lakikirja; toinen tekijöistä)
206. Maikki15.3.2010 klo 00:45
Harri Kalpa (Muuttuva kaupunki: Turku eilen ja tänään)
207. Eki15.3.2010 klo 00:47
Phil Hardy (The Faber Companion to 20th-Century Popular Music; toinen tekijöistä)
208. Maikki15.3.2010 klo 00:47
Kymmenen-viistoista nimeä vielä. En ole aamupäivällä paikalla.
209. Maikki15.3.2010 klo 00:48
David Loth (Peter Freuchenin seitsemän meren kirja; toinen tekijä)
210. Marita15.3.2010 klo 08:38
Hans Paul (Möten på vägen)
211. PP15.3.2010 klo 09:02
Langlet, Mathilda (Tyttäret ja äidit)
212. [PP]15.3.2010 klo 09:03
[Aluksi minulla olikin Sergeanne Golon, mutta poistin nimestä tieten tahtoen Serge-osan luettuani:
_http://www.worldofangelique.com/anneor.htm]
213. Hesarinlukija15.3.2010 klo 09:22
Dooley, Mike (Kuiskauksia kaikkeudesta)
214. PP15.3.2010 klo 09:54
Esa Piironen (Arkkitehtuurista)
215. Eki15.3.2010 klo 09:54
Rekala, Pertti (Elvis Presley: elämä ja musiikki)
216. PP15.3.2010 klo 10:49
Iain McKay (Social Ecology and Communalism)
217. Martta15.3.2010 klo 11:09
Agneta Ullenius (Istuta ruukkukasveja ympäri vuoden; toinen tekijöistä)
218. Eki15.3.2010 klo 12:00
Schumacher, Michael (Crossroads: The Life and Music of Eric Clapton)
219. Marita15.3.2010 klo 12:05
Edward Heron-Allen (The Ruba'iyat of Omar Khayyám. Being a Facsimile of the Manuscript in the Bodleian Library at Oxford)
220. Eki15.3.2010 klo 13:09
Larkin, Colin (The Guinness Encyclopedia of Popular Music)
221. Marita15.3.2010 klo 14:07
Nadvi, S. Najib Ashraf (The Rubá'iyát of 'Umar-i-Khayyám)
222. Eki15.3.2010 klo 14:14
Frank Zappa (The Real Frank Zappa Book; toinen tekijöistä)
223. Marita15.3.2010 klo 14:15
Pirhonen, Pekka (No Agenda Club)
224. Maikki15.3.2010 klo 14:17
Tää on nyt tapissa. Jatkuu ketjussa 145.

[Hans Paul löytyy jo säikeestä 5332 samalla teos-nimekkeellä
Lähettäjä: Eki 1.2.2010 klo 11:30
border=0
Paul, Hans (Möten på vägen. Hans Paulin uutisvalokuvia: Korjataan nimellä Huhtala, Pauli (Toinen maailmansota)]

(PP, sivu ei aukene minulle, mutta kirjojen kannessa lukee Sergeanne Golon. Jotta myöhemmistä epäselvyyksistä vältytään, laitan sen muotoon Sergeanne:-D)
225. Eki15.3.2010 klo 14:17
Kelly Fisher Lowe (The Words and Music of Frank Zappa)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *