KESKUSTELUT > RISTIKOT > SUDOKUISTA HIEMAN

5341. Sudokuista hieman

ö6.2.2010 klo 18:30
En saanut vaikeaa sudokua ratkaistuksi ja syötin sen Sudoku solveriin

_http://www.sudokusolver.co.uk/

Solveri ilmoitti, että sudoku ei ole loogisesti ratkaistavissa vaan pitää arvata.
Jos solveri oli oikeassa, voinen kysyä, oliko tehtävä oikein laadittu?

Toisaalta, mitä on se arvaaminen tässä tapauksessa? Eikö se ole eri vaihtoehtojen miettimistä ja sen toteamista, että tämä vaihtoehto johtaa umpikujaan. Siis jonkin sortin logiikkaa sekin.
2. Juhani Heino6.2.2010 klo 19:25
Solverissa ei varmaan ole kaikkia mahdollisia päättelykeinoja, vaikkakin enemmän kuin ratkojilla yleensä. Jos ratkaisuja on useita, sudoku on laadittu väärin. Mutta esim. Arto Inkalalla on paljon vaikeita, silti yksikäsitteisiä sudokuja joissa ainakin itse käytän ns. haaroittamista.

Tuskin kenenkään ratkontailoa vie, jos vähän selitän. Aluksi ratkotaan tavallisilla menetelmillä niin pitkälle kuin päästään. Normaalisti siinä vaiheessa löytyy useita kohtia joissa on vain kaksi vaihtoehtoa. Tämä voi ilmetä useammalla tavalla, vaikkapa niin että tietty numero voi tulla vain kahteen kohtaan rivillä. Tai johonkin ruutuun tulee vain jompikumpi kahdesta numerosta.

Valitaan lupaava tällainen tilanne (tähän tarvitaan "näppituntumaa") ja merkitään toinen vaihtoehto ruudun yläosaan ja toinen alaosaan. Jatketaan näiden "kahden sudokun" ratkomista. Jos jonkin ruudun ylä- ja alaosaan tulee sama numero, se voidaan merkitä varmaksi. Joskus sudoku ratkeaa loppuun tällaisesta pikkuavusta. Tai sitten päädytään umpikujaan kuten yllä todettiin - silloin hylätään ko. vaihtoehto ja toinen vaihtoehto on varma eli sen numerot voidaan merkitä lopullisiksi.

Käytän mieluummin tätä vaikeissa tapauksissa, koska ruutuun tulee korkeintaan kaksi apunumeroa, perinteisessä apunumeroiden käytössä voi tulla montakin eikä se anna yhtä yleispäteviä tuloksia. Mutta tämä tosiaan on vain jalostettu muoto arvauksesta.
3. ö6.2.2010 klo 20:40
Niinpä, jalostettu muoto arvauksesta taikka kokeilu.

Ei se enää tuota onnistuneen päättelyn iloa. Tarvitseeko sellaisia sudokuita julkaistakaan?
4. ö6.2.2010 klo 20:59
Sitten on myös Sudoku Helper.

_http://ironmonger.org/sudoku.jsp

Se ratkaisee tehtävän kuin tehtävän ja esittää myös päätelmärakennelman, jolla ratkaisu on tehty. Ei mitään arvailua, mutta monet niistä rakennelmista ovat kyllä semmoisia, ettei niitä ihan helposti tajua.
5. Ari7.2.2010 klo 15:59
ö, laitapa nuo tehtävän numerot tänne niin voidaan yhdessä tutkia sitä ristikkoa.
6. iso S7.2.2010 klo 17:24
Hämmästelenpä tähän säikeeseen IS-sudokujen vaikeusasteen luokittelua. Oman rajallisen kokemukseni mukaan helpoksi nimetty on työläs, keskivaikea vaatii usein apunumeroiden käyttöä eikä aina ratkea sittenkään (oma virhe aiemmassa vaiheessa mahdollinen) ja vaikea voi olla helpompi kuin keskivaikea (tässäkin sattuma voi korjata satoa, joskus jotain huomaa ja toisessa tehtävässä jotain jää huomaamatta).

Tuntumani koskee sekä maanantain lehteä että lauantain Plus-liitettä. Kummastakaan en ole saanut yleensä mitään myönteisiä väristyksiä. Sen sijaan Hesarin neljän tähden sudokuista olen joskus ollut saavinani jotain sellaisia tuntemuksia että voin kalpeasti aavistaa mikä sudokuissa joitakin ihmisiä kiehtoo. Niissä pääsee joskus sopivan ankaralla pähkimisellä maaliin ilman apunumeroita.
7. Juhani Heino7.2.2010 klo 18:09
Olen joskus huomannut vastaavaa kuin iso S. Silloin on usein ollut asetelma, että eteenpäin ei pääse minkäänlaisella "skannaamisella" vaan niin että jostakin ruudusta karsiutuvat kaikki muut vaihtoehdot paitsi yksi. Muut numerot siis löytyvät samalta pysty- tai vaakariviltä tai samasta laatikosta. Aloittelijalle se voi hyvinkin olla selkeä juttu muihin keinoihin verrattuna, etenkin jos on oppinut jostain apunumeroiden käytön. Mutta se on liian työläs, eli ennemmin tietokoneelle kuin ihmiselle sopivaa puuhaa.

Käytännössä nykyään ratkonkin vain "vaikeampia": silloin kun löydän, Metron ja IS:n kolmitähtisiä ja Hesarin neli- ja viisitähtisiä. Ja Pirkasta sen vaikeamman.
8. ö8.2.2010 klo 09:27
Ari, kyseessä on siis IS:n vaikea sudoku 30.1.2010.


Tässä aloitusnuemerot:

2-- -75 ---
39- -4- ---
--6 1-- ---

-65 --7 4--
74- --- -83
--2 4-- 71-

--- --8 9--
--- -5- -62
--- 71- --8
9. Ari8.2.2010 klo 10:17
ö, tuo ristikko ratkeaa logiikalla.

Oma ratkojani nimittäin ratkaisi sen ilman arvaus/kokeilukeinoja.
10. ö8.2.2010 klo 10:45
Kokeilepe, mitä sanoo Sudokusolver.

_http://www.sudokusolver.co.uk/
11. Ari8.2.2010 klo 10:55
Joo, olen huomannut että sudokusolverin keinot ovat puuttelliset. Niin on oman ratkojanikin mutta sentään jonkin verran edistyksellisempi.
12. ö8.2.2010 klo 10:56
Sen kohdan, jota Sudokusolver ei pysty loogisesti ratkaisemaan, ratkaisee Sudokuhelper XY-Wing- menetelmällä:

_http://ironmonger.org/sudoku.jsp?page=howToDocs/x yWing

Eikö tämä menetelmä enää ole logiikkaa? Minusta näyttää, että olisi.
13. Ari8.2.2010 klo 11:19
Niinkuin sanoin niin sudokusolverin ratkaisukeinot ovat puutteelliset. Mulla on kanssa XY-menetelmä ja muitakin edistyksellisiä keinoja ratkojassani joita sudokusolverissa ei ole.
14. Nimetön9.2.2010 klo 19:10
Sudokut on tavallaan helpompia kuin ristikot.
Niissä on vain yhdeksän numeroa ja jokaisella on oma paikkansa.
Ristikoissa on enemmän mahdollisuuksia tehdä virheitä, jopa nelikirjaiminen sana saattaa mennä väärin.
Sudokut on kivoja illalla nukkumaan mennessä, kun saa pään nollata.
15. ö9.2.2010 klo 19:31
Onkohan noin. Minulla on taipumus nähdä ratkontaunia, jos ratkon myöhään. Ristikkounet ovat painajaisia. Niissä on niin vinkeitä juttuja että unessakin tajuan, että kaikki ei ole nyt kohdallaan. Herään tuskanhiki otsallani.
16. ++juh11.2.2010 klo 14:45
Sudoku SM 2010:

ristikkotuumin.fi/ahaa/sudoku2010/
17. Ari11.2.2010 klo 15:44
Oliskos koneratkontakisaa nörteille? ;)
18. heikki28.4.2010 klo 22:04
Jotta ei sudokupalsta hautautuisi aivan pohjamutaan, esitän pari ihmettelyä (mokaa) tänään ilmestyneessä Iltiksen TV-extran sudokusivulta: Toisena olleeseen naapurisudokuun sain kaksi ratkaisua. Harmiksi sattuu juuri kysytty ruutu olemaan kohdassa, johon siis on kaksi vaihtoehtoa. Lisäksi viimeisenä olevassa sudoku-x-tehtävässä on vain etsitty ruutu H, mutta ei ole lainkaan ruutua I. Näin ratkaisun lähettäminen tulee mahdottomaksi. Pieni moka edellisellä sivulla oli 1.4. julkaistun tehtävän ratkaisu, johon numeroiden sijaan oli tullut kirjaimia toisesta ristikosta. Toki numerot näki pienennetystä kuvastakin.
Ratkaisuissa on usein aikaisemminkin ollut virheitä, valitettavasti.
19. heikki6.5.2010 klo 10:36
Palaan äskeiseen harmitteluuni vielä, kun vastausten lähetysaika on ohi. Ruutu I löytyi, kun ostin uuden lehden. Ensin ostamassani lehdessä oli jokin tuhru juuri sillä kohdalla. Sen sijaan naapurisudokussa kirjaimella C kysytty numero voi olla 1 tai 3. Sudokua ratkaistaessa jää neljään ruutuun apunumeroiksi 1 ja 3. Molemmat ovat luvun 2 naapureita, joten kumpaakaan vaihtoehtoa ei voi sulkea pois. Jää siis kaksi ratkaisua.
20. Eki6.5.2010 klo 13:37
Ei voine olla 3, koska viereisessä ruudussa on 4 ja 3 ei voi olla sen naapuri ilman pallukkaa (tästä tehtävästä lienee kyse)!
21. heikki6.5.2010 klo 14:25
Kiitos Eki huomiosta. Selvisi sekin asia lopulta. Edellä oleva valitus oli siis aiheeton. Täältä keskustelupalstalta löytää usein apua, vaikka joskus liian myöhään.
22. heikki31.5.2010 klo 19:41
Tervehdin ilolla IS maanantailehden uudistusta, vaikka sudokusivulta jäinkin kaipaamaan hypersudokua. Viisiosainen yläviitonen oli muuttunut neliosaiseksi megatähdeksi. Ennen tuohon yläviitoseen sai kysytyn vaakarivin selville joskus hyvinkin helposti täyttämättä koko ristikkoa. Samoin näyttää olevan megatähdessäkin. Kulmalaatikoihin vain tarvittiin vähän apua viereltä, niin jopa ratkesi kysytty alarivi. Tulpasudokussa oli kait vahingossa jäänyt alarivi painamatta. Yritin sitäkin, mutta sain vain 5 lukua selville annetuilla tiedoilla. Tosin ylempi sudoku ratkesi täysin. Kiva uutuus oli myös hidato, vaikka tuo ensimmäinen oli aivan iisi. Sellainen on myös kenken, johon on aina pystynyt suoraan kirjoittelemaan kaikki numerot. Ehkä sekin vaikeutuisi, jos olisi 9 x 9-ruudukkona?
23. Pete1.6.2010 klo 01:13
Jos haluaa kokeilla mielenkiintoisia KenKenejä, kannattaa kokeilla Thomas Snyderin laatimuksia osoitteessa _http://www.stanford.edu/~tsnyder/kenken.htm . Tuolta löytyy myös sudokuja ja muitakin puzzleja.

Sudoku MM 2010 finaalin tehtävät löytvät muuten kanssa virallisilta sivuilta _http://wpc.puzzles.com/wsc2010/ , mutta miten nuo muut tehtävät? Onko niitä tarkoitus Suomessa julkaista, siihen kai olisi lupa?
24. Jaska5.9.2014 klo 11:25
Kehun: Eilisessä Metrossa pisti silmään Juha Hyvösen kaunis, symmetrinen sudoku.

Kysyn: Metron sudokuissa on 3x3-neliöissä D, E, F yhteensä 15 vaaleasinisellä toonattua ruutua. Mikä merkitys niillä on?
25. Eki5.9.2014 klo 11:52
Ennen niiden perusteella vastattiin kilpailuun. Nyt ne kuvaavat Metron vanhaa nimeä Uutislehti 100.
26. tapio6.9.2014 klo 07:50
Kukahan laatinut Salon Seudun Sanomien sudokut? Niissä vaikeuste määräytyy sen mukaan, kuinka monta numeroa on valmiiksi annettu. Vaikeaksi merkityissä valmiita numeroita on keskimäärin jotain 23 paikkeilla (aiemmin aina sama määrä, mutta nykyisin hieman vaihtelee). Mielestäni tuo on linjassa muiden lehtien kanssa (täytän muiden lehtien sudokuita vain silloin, kun vaimo ostaa irtonumeron (harvoin)).

Netissä vielä supervaikeita, joita joskut ratkoin. Niissä tuli toisinaan eteen se, että päättelemällä ei päässyt eteenpäin. Koska en hyväksy itselleni minkäänlaista apunumeroiden käyttöä, jotkut menivät kokeiluksi.

PS. Näemmä joku muukin kuin Veijo Wiren tekee virheellisiä sudokuja - Veijon kohdalla kyse siitä, että hän ei saisi laatia ainuttakaan sudokua, koska yhtään oikein laadittua sudokua en ole häneltä toistaiseksi tavannut.
27. Jukkis6.9.2014 klo 09:45
Apunumeroita et hyväksy, mutta arvaamisen hyväksyt? Et ehkä ole ihan nyt tajunnut sudokujen ratkaisemisen ideaa.
28. tapio6.9.2014 klo 15:50
ymmärrän kyllä täysin sudokujen idean - eteenpäin pitäisi päästä päättelemällä. Ei se arvaaminenkaan ihan hyväksyttävää ole, mutta en vain päässyt eteenpäin joissakin supervaikeissa ilman arvausta. Kuten itsekin tiedät, jos sudoku on laadittu väärin, jossain vaiheessa täytyy vain arvata. Kuten itsekin olet todennut, sellaiset sudokut eivät ole oikeita sudokuja ollenkaan, mistä olen täysin samaa mieltä kanssasi.
29. Jukkis6.9.2014 klo 17:42
"...mutta en vain päässyt eteenpäin joissakin supervaikeissa ilman arvausta". Ei ole tarkoitus päästä eteenpäin arvaamalla vaan päättelemällä.

Jos on oikea sudoku, niin kun laittaa niitä apunumeroita, niin sitten niiden avulla pääsee päättelemällä eteenpäin, ei tarvi arvata. Jos on guru, niin apunumeroita ei kirjoita näkyviin, mutta ihan samalla tavalla niiden kirjoittamattomien apunumeroiden avulla päättely jatkuu.

Luovu tuosta tyhmästä "en hyväksy itselleni minkäänlaista apunumeroiden käyttöä" -periaatteesta, niin on kivempi ratkoa. Lisäksi jos oivaltaa, että ylivaikean sudokun voi ihan hyvin jättää kesken ja laittaa vajaana roskiin, niin on vielä kivempaa.
30. Ari6.9.2014 klo 20:34
Laittaisitko Tapio tänne sellaisen sudokun numerot joka on mielestäsi virheellinen?
31. Junamies6.9.2014 klo 20:50
Jukkis puhuu asiaa. Kun laittaa apunumerot näkyviin, niin oikeasti laaditussa sudokussa voi niiden avulla päätellä helpommin yksikäsitteisen oikean ja ainoan ratkaisun. Väärin laadittujakin esiintyy silloin tällöin. Nykyään en tosin ehdi paljon sudokuja ratkoa.
32. Motti6.9.2014 klo 21:16
Vaikeimmissa Sudokuissa jää usein kaksi samaa numeroa puuttumaan eri ruudukoissa.Ainakin itse teen silloin niin, että kokeilen, johtaako jompi kumpi valinta umpilukaan. Näin olen saanut kaikki ratkottua , myös haastavimmat.
33. tapio7.9.2014 klo 08:14
Jukkikselle ensin.

Tarkennus. En siis hyväksy itseltäni sitä, että kirjoitan ylös apunumeroita vaan yritän muistaa, mitä vaihtoehtoja mihinkin ruutuun on jäänyt. Kyllä sitä tulee jätettyä sudokuita kesken. Jos tulee tehtyä kuulakärkikynällä ja tulee moka, vedän sudokun päälle ruksin.

Matille.
Vaikeimmissa on juuri tuo ongelma. En siksi viitsi niitä enää yrittää. Mielestäni Matin kuvaamaat sudokut ovat YLIvaikeita, koska niissä on mahdoton päästä eteenpäin pelkästään päättelemällä tai pitäisi ratkoa sudokua päässään jonkin matkaa eteenpäin. Mielestäni ylivaikeat sudokut ovat omalla tavallaan väärin laadittuja.

Arille

No tässä väärin laadittu vokadu (kirjaimet A,E...Ö vastaavat numeroita 1-9)

--- EÄÖ -Å-
Ä-A --- E-O
--- A-Ä U--

--- A-Ä U--
Y-Ö -E- ---
U-- --Å OY-

--I --- YO-
--Y Ö-- -E-
OE- --Y ---

Sain esim. tuohon eri ratkaisun, kuin mitä kirjan ratkaisuosiossa esitetty, mikä ilman muuta osoittaa sudokun (tai sen kirjainversion) virheelliseksi. Tuo on esimerkki Veijo Wirenin Suuri Ristikkokirja 400 ristisanatehtävää -kirjan virheellisestä sudokulaadinnasta ja epäilen, että kaikki sudokulaadinnat on siinä kirjassa väärin.
34. Ari7.9.2014 klo 08:25
Taitaa siinä tosiaan jotain vikaa olla. Jo alkuun loppuu vaihtoehdot kesken. Muutakin vikaa kuin että Å ei ole vokaali...
35. tapio7.9.2014 klo 08:25
Pieni kommentti vielä. Wirenin "laadinta" on iha --- piip piip --- tasoa ja totaalisen kelvotonta. Ylivaikeat kyseenalaisia ja kuten kerroin mielestäni omalla tavallaan väärin laadittuja, mutta ei niin pahasti kuin totaalisen kelvottomat sudokut. Mielestäni sudoku on 100% oikein laadittu silloin, kun ratkaisuja on vain yksi ja lopputulokseen pääsee päättelemällä ilman, että joutuu arpomaan, millä numerolla jatkaa eteenpäin.
36. Junamies7.9.2014 klo 09:24
On päivänselvää, että sudokuja tuutataan tulemaan väärin ja miten sattuu, kun japanilainen menetelmä on niin työläs ja vaatii vielä tarkistuksenkin, jossa hylätään väärät ratkaisut. Tutustuin aikoinaan ko. menetelmään. Jos et tapio löydä menetelmää netistä, niin matkusta vaikka Tokioon tutustumaan aiheeseen, jos olet kielimiehiä. Minulla on säännöt jossain varmaan tulostettuna, mutta en ole enää kovin kiinnostunut sudokuista, kun olen nähnyt, että niitä voidaan tulostaa netistä mielin määrin eikä tarkisteta niiden ratkeavuutta. Suomessa on nykykäsitykseni mukaan korkeintaan kaksi pätevää sudokulaatijaa.
37. iso S7.9.2014 klo 11:29
Otetaanpa lähtökohdaksi tapion määritelmä "sudoku on 100% oikein laadittu silloin, kun ratkaisuja on vain yksi ja lopputulokseen pääsee päättelemällä". Silloin voidaan päätellä, että joko mikään sudoku ei ole oikein laadittu tai sitten useimmat sudokut ovat joillekin oikein laadittuja ja muille väärin laadittuja. Oikeasti väärin laaditutkin ovat silloin joillekin oikein laadittuja, koska joku onnistuu ratkaisemaan sellaisen päättelemällä onnekkaasti väärin!

Selvennän hieman. Joillakin ihmisillä ei ole riittävää kykyä tai motivaatiota perehtyä sudokuihin, joten he eivät pysty ratkaisemaan helpointakaan sudokua. Kaikki väärin laadittu!

Jotkut sudokut vaativat tavallista edistyneempien päättelymetodien hallitsemista (esim. x-wing ja swordfish). Jos näitä ei osaa, ei pysty ratkaisemaan sudokuita jotka onnistuvat menetelmät hallitsevilta ilman arvailua. Väärin laadittu, kun ei ole otettu huomioon ratkojien erilaista taitotasoa!

Laadintatekniikoihin löytyy netistä opastusta, esimerkiksi
_https://www.kristanix.com/sudokuepic/sudoku-solvi ng-techniques.php

_http://koti.mbnet.fi/tuimala/oppaat/sudoku.pdf

Gradutason tutkielma aiheesta (ei tosin sovellu tapion käyttöön, siinä merkataan apunumeroita):

_http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20 120803/urn_nbn_fi_uef-20120803.pdf
38. Ari7.9.2014 klo 11:52
iso S, oletko yrittänyt ratkaista tuota tapion laittamaa Vokadua?

Sudokuksi muunnettuna:

--- 278 -9-
7-1 --- 2-4
--- 1-7 5--

--- 1-7 5--
6-8 -2- ---
5-- --9 46-

--3 --- 64-
--6 8-- -2-
42- --6 ---

Tuossa loppuu apunumerot heti alkuunsa ihan perustason menetelmillä.
39. tapio7.9.2014 klo 11:55
isoS:

"Oikeasti väärin laaditutkin ovat silloin joillekin oikein laadittuja, koska joku onnistuu ratkaisemaan sellaisen päättelemällä onnekkaasti väärin!"

Oikein laadinta EI ole subjektiivinen asia, sillä väärin laadittu sudoku on aina väärin laadittu.

Pitäydyn määritelmässäni, joskin sitä voisi hieman tarkentaa.

"Sudoku on 100% oikein laadittu silloin, kun ratkaisuja on vain yksi ja lopputulokseen pääsee teoriassa vain päättelemällä, ilman numeroiden arvailemista"

Myönnän, että oma arvioni supervaikeiden sudokuiden oikeellisuudesta voi joskus mennä pieleen, vaikka koen olevani suht. hyvä sudokujen ratkoja. Junamies sanoi, että on paljon väärin laadittuja sudokuja. Salon Seudun Sanomien supervaikeita en ole viitsinyt enää yrittää ratkoa, koska en osaa luottaa, että sudokut on oikein laadittu. Keskeneräisiä ei voi myöskään tallentaa.
40. Tiio7.9.2014 klo 12:07
No onhan tuo väärin laadittu. Kolmas pystyrivi sisältää kaksi A:ta (muunnettuna 1:stä). Miksi edes yrittää ratkaisua?
41. tapio7.9.2014 klo 12:14
Sori tuli vähän väähän (yksi rivi tuli kahteen kertaan ja vastaavasti yksi rivi puuttuu).
ylin virheellinen rivi
--- EÄÖ -Å-
Ä-A --- E-O
--- A-Ä U--

po.

--- EÄÖ -Å-
Ä-A --- E-O
--- -O- I--

eli normaaliksi sudokuksi muunnettuna

--- 278 -9-
7-1 --- 2-4
--- -4- 3--

--- 1-7 5--
6-8 -2- ---
5-- --9 46-

--3 --- 64-
--6 8-- -2-
42- --6 ---

tuossa on ainakin kaksi ratkaisua (omani ja kirjan perässä oleva ratkaisu)
42. tapio7.9.2014 klo 17:42
tässä toinen esimerkki
16X XX7 954
7XX XXX XXX
XXX X91 XXX

9XX 4XX X8X
X4X 8XX XXX
XX1 XXX X4X

5X7 XXX XX2
XXX 9XX XXX
4XX 1X2 X76


toimii esim.

168 237 954
739 548 621
254 691 738

972 416 385
345 829 167
681 753 249

517 364 892
826 975 413
493 182 576

kirjan takana "oikea" ratkaisu:

162 387 954
789 546 321
354 291 768

976 413 285
245 869 137
831 725 649

517 638 492
628 974 513
493 152 876

Valmiita numeroita on suht. vähän (25) ja Salon Seudun Sanomissa (paikallisesti esiintyy usein lyhennyksenä SSS) numeromäärän suhteen melkein ansaisitsi luokituksen 'vaikea' - jos nimittäin olisi oikein laadittu. Lähtötilanteessa on niin paljon yhtenäistä tyhjää tilaa, että ratkaisuja saattaa olla vaikka kuinka paljon. Ehkä Suomen huonoiten laadittu vaikeaksi sudokuksi aiottu sudoku? Tuosta voisi melkein pistää kilpailun, kuka keksi eniten ratkaisuja!
43. Pete7.9.2014 klo 19:08
Sudokut ovat lehdille pakollista täytettä siinä missä ristikotkin, joten niiden laatuun ei juuri panosteta. Silti en tajua, miksi tuollaista roskaa joku viitsii edes tarjota julkaistavaksi. Nettikin on täynnä sudokugeneraattoreita, joilla pystyy luomaan minimivaatimukset täyttäviä sudokuita.

Annettujen vihjenumeroiden määrä ei korreloi sudokun vaikeuteen, joten niiden määrän käyttäminen vaikeusasteena kertonee kaiken.

Tuossa tapion ekassa esimerkissä on 54 ratkaisua ja toisessa yli 500.
44. Matti8.9.2014 klo 01:25
tapio 7.9.2014 klo 11:55 "Sudoku on 100% oikein laadittu silloin, kun ratkaisuja on vain yksi ja lopputulokseen pääsee teoriassa vain päättelemällä, ilman numeroiden arvailemista"

Vaatimus että ratkaisu on yksikäsitteinen on ilman muuta OK. Mielenkiintoista on se, mikä kenenkin mielestä on päättelyä ja mikä arvausta. Esimerkki: Tuohon tulee 3 tai 5. Jos laitan 3, tänne tulee 7 ja sinne 5. Ei käy, ristiriita. Siis tuohon tulee 5.

Jos tämä on arvaus eikä päättely, oikein laaditun sudokun määritelmä on mielestäni turhan ankara ja rajoittava. Vain riittävän helpot sudokut ovat tällöin oikein laadittuja.

Itse olisin valmis menemään toiseen ääripäähän: sudoku on oikein laadittu, jos sille löytyy yksikäsitteinen ratkaisu.
45. iso S8.9.2014 klo 10:02
Matin ääripäästä löytyi äärimmäinen totuus. Noinhan se on, yksikäsitteisen ratkaisun olemassaolo on riittävä ehto sille, että sudoku on sääntöjen mukainen ja siis oikein laadittu. Tämän asian kannalta ei ole mitään merkitystä sillä, pystyykö joku tietty henkilö tai ylipäätään kukaan ratkaisemaan kyseisen sudokun pelkällä päättelyllä. Riittää jos pannaan tietokone raksuttamaan kaikki mahdolliset numeroyhdistelmät (voi kestää pari kotvasta) ja todistamaan, että ratkaisu on olemassa ja se on ainoa lähtönumeroihin istuva.

Arvailun ja päättelyn välisen ilmaan piirretyn rajan voisi vetää siihen, tapahtuuko arvauksen osuvuuden todentaminen päässä vai paperilla. Jos pystyy käymään Matin esimerkin tapaisen tilanteen läpi ajatuksen voimalla, on kyseessä päättely. Jos aivo ei jaksa vääntää, vaan pitää piirtää paperiin 3, 7 ja 5 ristiriidan huomaamiseksi, oli kyseessä arvaus.

Muussa tapauksessa täytyisi kai todeta, että kaikki sudokun ratkominen on arvailua. Erilaisten tietojen yhdistelemisestähän kuitenkin on kyse. Esimerkiksi yhden 3*3-alueen tuijottamisella voi huomata, että puuttuvat numerot ovat 3, 5 ja 7 (laiskuuttani lainaan Matin esimerkkinumeroita). Rivin numeroita katsomalla huomaa, että vitonen ei käy yhteen noista kolmesta avoimesta ruudusta. Kyseisen sarakkeen perusteella selviää, ettei kolmonen käy. Käteen jää seiska, jonka täytyy olla oikein. Enemmän tai vähemmän Matin esimerkin tapaisesti tässä katse harhaili sinne sun tänne ja päädyttiin ristiriitoja eliminoimalla lopputulokseen. Ei arvailtu pätkääkään, tai arvailu täytyy määritellä toisin kuin minä se käsitän.
46. tapio8.9.2014 klo 16:17
Ehkä päättelyn määritelmä on hieman vaikea. Tarkoitin sitä, että jos teoriassa pelkällä päättelyllä sitä, että on kenenkään mahdoton päästä eteenpäin yrittämättä arvata jotain seuraavaa mahdollisuutta eli tilanne on se, että kaikkialla ja millä tahansa päättelyketjulla ei ole yhtä ainoaa kohtaa, johon tietyn numeron voisi laittaa. Joku muistinero voisi testailla eri vaihtoehtoja päässään. Arvaaminen onkin itseasialla TESTAAMISTA ts. tarkoitan itse asiassa sitä, että mahdoton päästä eteenpäin pelkällä päättelyllä vaan pitää TESTATA eri vaihtoehtoja, johtaako joku umpikujaan. Mielestäni tälläinen testaamistarve on vähän kyseenalaista.

Niissä SSS:n vaikeiksi merkityissä sudokuissa (varmiita numeroita 22-24) en ole koskaan joutunut testaamaan ratkaisuja (joskus vaan mokannut ja lopettanut siihen). Mielestäni sudokuiden laatimisessa pitäisi olla sääntö, että ei ole tarvetta testaamiseen, vaan aina pääsee eteenpäin joutumatta koskaan umpikujaan.

Petelle sen verran, että SSS:ssä en ole havainnut kelvottomia sudokuja, mutta niissä valmiiden numeroiden lukumäärän vaihteluväli on pieni. Wirenin kohdalla ei tietoa, missä lehdissä hänen kelvottomia "sudokuja" on julkaistu.
47. Jaska9.9.2014 klo 12:50
Yksiratkaisuisen sudokun miniminumeromäärä on muistaakseni 17.

Satasen (= sprinttikisa) kysymys: mikä on useamman kuin yhden ratkaisun mahdollistavan sudokun maksiminumeromäärä?
48. Jaska9.9.2014 klo 12:51
Siis virheellisen sudokun.
49. tapio9.9.2014 klo 16:54
Jaska kirjoitti, että yksiratkaisuisen sudokun miniminumeromäärä on on hänen muistinsa mukaan 17. Tuossa on kyllä pakko teistailla eri vaihtoehtoja. Sellaisia en edes haluaisi yrittää ratkoa. Minua enemmänkin kiinnostaa se, mikä on lukumäärä, jossa vielä voisi välttää testailun - eli mitkä sudokut ovat sellaisia, joita ylipäätänsä viitsin ratkoa. Sudokut ovat minulle vain pieniä välipaloja. Teen ne yleensä kuivamustekynällä, eikä silloin voi teistailla (eikä minua suuremmin harmita, jos mokattu sudoku menee roskiin).
50. ++juh9.9.2014 klo 23:21
Helppo 17-numeroinen:

_ _ _ 1 2 _ _ _ 3
4 _ _ _ 5 _ _ _ _
_ 6 _ _ _ _ _ _ _
_ _ _ _ _ 7 _ _ 4
_ 5 3 _ _ _ _ _ _
_ _ 1 _ _ _ _ _ _
_ _ 8 _ _ _ 5 _ _
_ _ _ 2 _ 3 _ _ _
_ _ _ _ _ 4 _ 6 _
51. Matti9.9.2014 klo 23:22
Sprinttikisa: 63 tai enemmän. Esim: Sudoku on muuten läpi täytetty, mutta kaikki ykköset ja kakkoset puuttuvat. Annettuja numeroita on 63. Ratkaisuja on kaksi, koska ykkönen ja kakkonen voivat kaikkialla vaihtaa paikkaa. (Voihan olla, että vieläkin suurempi luku löytyy.)
52. ++juh9.9.2014 klo 23:36
Sprinttikisa: 77 numeroa valmiina, 2 ratkaisua.

1 2 _ _ 5 6 7 8 9
9 7 _ _ 2 8 5 6 1
5 6 8 9 7 1 3 2 4
4 8 6 1 9 5 2 3 7
3 5 1 2 6 7 9 4 8
2 9 7 8 3 4 6 1 5
6 1 9 5 4 2 8 7 3
7 4 5 6 8 3 1 9 2
8 3 2 7 1 9 4 5 6
53. Jaska9.9.2014 klo 23:37
Julistan ensimmäisenä maaliin saapuneen Matin kisan voittajaksi. Maksimimäärä on kovastikin suurempi eli 86.
54. Jaska9.9.2014 klo 23:42
No perhana, mitä taas sekoilin, väitin sudokun ruutumääräksi 9x10!! 77 siis oikein. Kilpailuajan päättymisestä huolimatta Juha N pitää julistaa voittajaksi, ellei MAtti pahastu:)
55. Matti9.9.2014 klo 23:44
Siirrän voittoni edelleen ++juhille. (86, eikös lukuja ole kaikkiaan 81?) Nyt tajusin ton ++juhin 77-sudokun rakenteen.
56. Jaska10.9.2014 klo 00:23
Aivan tokkurassa. Juha N ei todellakaan ole ++juh, joka siis julistetaan lopulliseksi oikeaksi voittajaksi. Minun taitaa olla nyt parasta panna maata...
57. Heikki12.9.2014 klo 13:07
Kiva, että sudokuistakin keskustellaan. Ensin kannattaa tietysti täyttää mahdollisimman täyteen, sitten lisätään apunumeroita kiinnittäen samalla huomiota siihen, löytyykö kaksosia tai kolmosia. Myös jos 6 numeroa riville on jo saatu, kannattaa merkitä loput 3 apunumeroina. Jos lopussa tulee ristiriita, on jossakin tullut erehdys. Silloin ei suinkaan pidä rutata paperia, vaan aloittaa alusta. Sudoku kannattaa kopioida ruudukkoon, jossa ruutuväli on n. 10 mm, jotta ei apunumeroista tule liian pieniä. Näin joutuu usein tekemään maanantai-Iltiksen Megatähdessä. Siinähän on 4 sudokua, joilla on yhteiset kulmapalat. Kulmapaloja täytettäessä pitää siis tähystää neljään suuntaan. Viimeksikin piti saada ristikko melkein loppuun, ennen kuin alarivi ratkesi.
Kokeilun vastustajille tiedoksi, että äärellinen määrä kokeita on sallittua kaikissa matematiikan tehtävissäkin. Esim. viime kevään yo-tehtävässä piti osata vuosiluku 2014 jakaa alkutekijöihin. Kahdella jaollisuus näkyy heti, onhan 2014 = 2 * 1007. Jaollisuussäännöt alkuluvuille 7, 11, 13,.. ovat sen verran hankalia, että on helpompaa kokeilla, meneekö jako tasan. Kun kokeilua on jatkanut lukuun neliöjuuri 1007:stä, on asia viimeistään selvinnyt. Siis laskin kouraan ja jakolaskut luvuilla 7, 11, 13, 17, 19, 23, 29 ja 31. Jätän loput lukijan tehtäväksi.
58. tapio13.9.2014 klo 18:16
Olen edelleenkin sitä mieltä, että varsinkin apunumeroiden käyttö on fuskaamista ja sudokun ratkaisemisen perusidean unohtamista ts. edetä eteenpäin päättelemällä ja muistelemalla, mikä mihinkin voisi sopia. Kokeilutakin pidän edelleen kyseenalaisena.
59. Jukkis13.9.2014 klo 19:02
No tuosta apunumeronäkemyksestä ei ole haittaa muille kuin sinulle itsellesi. Eikä välttämättä edes itsellesikään.

Tosin työmatkalla bussissa ratkoessa en minäkään mitään apunumeroita laita, kun se heiluvassa bussissa on sen verta hankalaa. Jos ei ehdi ratkoa matkan aikana, niin sitten ei.
60. Heikki15.9.2014 klo 21:26
Tottakai helpot sudokut menevät parissa minuutissa ilman apunumeroita. Sopii taas koittaa päivän Iltiksestä Megatähteä, meneekö ilman apunumeroita. Siinä meni useampi tunti apunumeroidenkin kanssa. Miten muuten voisi nähdä sellaista, että jos jokin numero on kahdessa laatikossa vain sarakkeissa 1 ja 2, joten sen onkin kolmannessa laatikossa sarakkeessa 3? Ei millään voi muistaa ulkoa 288 ruutua.
61. Wexi15.9.2014 klo 22:02
...jo parissasadassakin on tietäminen... :-)
62. Matti16.9.2014 klo 00:32
Jukkis, muistan sinun kertoneen, että jossakin vaiheessa oivalsit, että sinun ei tarvitse ikinä täyttää enää yhtään sudokua. Minä komppasin. Oletko kuitenkin livennyt silloin viitoittamaltasi tieltä? Minä en.
63. Jukkis16.9.2014 klo 17:12
Juu, syksyllä 2007, täällä keskustelu no. 3011.

Mutta joskus 2011 kieppeillä taas kokeilin, ja kun otti periaatteeksi sen, että jos on kovin hankalan tuntuinen, niin sitten vaikka kirja esiin, niin ihan rattoisaa noita on välillä bussissa Metro-lehdestä täytellä.
64. Pete17.9.2014 klo 23:29
Itse en ole innostunut kokeilemisessa sudokun ratkonnassa. Toki se vaikeissa olisi usein nopeampaa kuin perinteiset menetelmät, mutta en ole kiinnostunut nopeusratkonnasta. Suurin vastustus liittynee siihen, että kokeilemalla voi löytää yhden ratkaisun, mutta mistään ei tiedä olisiko myös muita vastauksia olemassa. Tosin käytän yksikäsitteisyyttä oikopolkuna ratkonassa, joten ei tuo ole ihan koko syy.
65. Heikki19.9.2014 klo 11:50
Sudokun ratkojan tulee luottaa siihen, että on vain yksi ratkaisu. Tietysti, jos kokeilee kaikki mahdollisuudet, selviää, onko muita ratkaisuja. Jos kokeilujen polku haarautuu, tekee se reittien määrän monikertaiseksi (ns. Ariadnen lanka).
Ensimmäistä kertaa muuten törmäsin sudokuun, missä apunumeroista piti löytää neloset. Eilisessä Aamulehdessä oli näet viiden tähden sudoku. Siihen sai ensin 10 lukua täytetyksi. Sitten piti todeta: ahaa, rivillä 8 on lukujen 3,4,5,7 muodostama nelosrypäs. Kun nämä luvut poistetaan muista saman rivin luvuista, jää jäljelle 12, 6 ja 126. Niin päästään jatkamaan, hamaan loppuun asti!
66. Heikki19.9.2014 klo 13:48
Aamulehden ei-tilaajat saavat äsken mainitun sudokun tästä:
952-----3
---2--6--
-8---7---
----7---4
--51-69--
1--------
---9---6-
--9--8---
6-----291
67. ++juh19.9.2014 klo 14:37
Tuolla Heikin 952-alkuisella sudokulla on 98 ratkaisua. Kuudennen rivin keskiruudusta ilmeisesti puuttuu numero 5.
68. Heikki19.9.2014 klo 17:11
Niinpäs puuttuukin. Kuudes rivi on
1---5----. Anteeksi vain.
69. Ari19.9.2014 klo 20:50
Ratkaistu logiikalla!
Valmistuneita numeroita yhteensä 57 kpl.

Ainoa numero joka puuttui laatikosta, riviltä sekä sarakkeelta, 49 kpl.
Ainoa ruutu laatikossa johon numero sopi, 7 kpl.
Ainoa ruutu rivillä johon numero sopi, 1 kpl.
Sekaparit rivillä, muut apunumerot pois näistä ruuduista, 1 kpl.
70. ++juh19.9.2014 klo 21:26
Kyllä on havaintokykyinen ratkoja, jos huomaa rivin 8 nelikön ("naked quad"). Ihmiselle on helpompaa etsiä (ja merkata) vain pareja:

Rivin 8 numerolle 6 on vain kaksi mahdollista ruutua: neljäs tai viides.
Samoin 12-pari voi olla vain kahdessa ruudussa: toinen tai viides.

=> Numero 6 ei voi olla viidennessä ruudussa, koska siinä on joko 1 tai 2.
=> Numero 6 on rivin neljännessä ruudussa.

ristikkotuumin.fi/juh/sudoku/ohje/apunrot.png
71. Ari19.9.2014 klo 22:33
Ratkoin tuon omalla ratkojallani, joka löytyy myös kotisivuiltani:
­http://sanari.suntuubi.com
72. Heikki4.10.2014 klo 14:49
Olen tehnyt vain vaikeita sudokuja jo yli 10 vuotta. Nyt on ruvennut kiinnostamaan se, miten paljon vaikuttaa lukujen täyttöjärjestys täyttämisen sujuvuuteen. Eilisessä Aamulehdessä oli hyvä esimerkki. Ehkä se kannattaa tähän kopioida harrastajien iloksi. Siihen löytyy vain 4 lukua seuraamalla rivejä ja sarakkeita. Sitten pitää jo löytää apunumeroista pareja ja kolmosia. Niiden löytymisjärjestys vaikuttaa todellakin paljon. Kannattaa vertailla:
------6-3
-----4-7-
--31-92--
5-----9-2
-4-----8-
3-1-----5
--27-13--
-1-9-----
6-5------

Olisi hyvä sopia yhteisistä merkintätavoista, joilla ilmaistaan täyttöjärjestys ja päättelyt. Harvoin on julkaistu muuta kuin valmis ratkaisu.
73. Heikki4.10.2014 klo 15:09
Jatkan vielä juttuani merkinnöistä. Olen itse käyttänyt aluksi koordinaatosta tuttua x,y-merkintää, jossa siis origo oli vasemmassa alakulmassa. Sitten huomasin, että ruudukkoa yleensä luetaankin ylhäältä päin, joten nämä koordinaattimerkinnät oli viisasta kääntää niin, että ensin ilmoitetaan rivi ja sitten sarake. Origo siis olisikin ylhäällä vasemmassa nurkassa. Tällaista tapaa on joku muukin käyttänyt. Äskeisessä sudokussa siis kaksi ensin annettua lukua olisivat (1,7) = 6 ja (1,9) = 3. Joku on näistäkin jättänyt sulunkaaret pois. Minä pitäisin sulut selvyyden vuoksi. Mainitsemani 4 lukua, jotka saadaan suoraan täytetyiksi olisivat näinollen: (9,2) = 3, (4,8) = 3, (4,5) = 1 ja (4,4) = 4. Minulla on tapana aina tehdä tällaista kirjanpitoa kontrollia varten. Mutta miten merkittäisiin lyhyesti se, kun riviltä, sarakkeesta tai laatikosta löytyy pari tai kolmonen jne? Tässä löysin seuraavaksi riviltä 9 kolmoset 179, minkä jälkeen saadaan pääteltyä, että (8,8) = 2.
74. Paavali5.10.2014 klo 00:09
Mikähän mahtaa olla "oikea" ratkaisu palkintotehtävä-sudokuihin, joissa on useampia oikeita ratkaisuja? Hyväksytäänkö muut ratkaisut, vai ainoastaan laatijan ratkaisu? Esim. Katso-lehden sudokuissa lähetetään ratkaisuksi ainoastaan alin numerorivi, johon sain useampia vaihtoehtoja!
75. Ari5.10.2014 klo 09:52
Paavali, olisiko mahdollista saada tänne tuon sudokun pohja?
76. Ari10.10.2014 klo 09:23
Voi sen toki joku muukin laittaa jolla tuo lehti on käsillä
77. Heikki23.2.2015 klo 14:23
Eikö kukaan enää kirjoita sudokuista? Toisella palstalla joku väitti, ettei sudokuiden määrää voida edes laskea. Paljon lisätietoa on tullut netistä löytyvästä Marjo Silventoisen gradutyöstä (2012). Sieltä löytyy erilaisten sudokuiden määrä: 6670903752021072936960. Selviää myös, että 2012 on todistettu, että pienin määrä etukäteen annettuja lukuja on 17. Myös löytyy algoritmi, jolla jokainen sudoku voidaan aina ratkaista. Kerrassaan upea työ!
Päivän lltiksessa oli hypersudoku, jossa oli vain 15 numeroa annettu. Se oli silti varsin nautinnollinen ratkaistava. Hypersudokussahan on lisäehtoja, joiden ansiosta annettuja lukuja voi olla vähemmän. Hieman lisätuskaa saattaa tuoda se, että numero 6 puuttui kokonaan annettujen joukosta. Onneksi lehdessä on hyvää tilaa apunumeroille. Itse merkitsin muistiin samalla täyttöjärjestyksen. Kun sudoku oli valmis, kokeilin uudelleen ilman apunumeroita, ja menihän se. (Alussa kannatti ottaa kopio sudokusta.) Tämä on mielestäni hyvää koulutusta sudokuhommiin.
Työläs oli myös Megatähti (4 sudokua, joilla yhteiset nurkat). Se kannattaa kopiokoneella hieman suurentaa ja vahventaa laatikkojen rajaviivat. Jotta sai alarivin varmuudella oikein, piti ristikko täyttää aivan kokonaan, mutta se kai oli tarkoituskin. Työ valmistui vasta klo 12:30.
78. iso S23.2.2015 klo 18:11
Mitenkähän kyseisessä gradussa määritellään sudokujen erilaisuus? Ovatko kaksi sudokua aina erilaisia, jos niiden kaikissa toisiaan vastaavissa ruuduissa ei ole sama numero? Toisin sanoen, jos sudokujen "auki kirjoitetut" (rivi riviltä, ruutu ruudulta) numerosarjat eroavat toisistaan?

Jos näin on, niin kaikki erilaiset sudokut eivät ole ratkojan ja ratkaisemisen kannalta katsoen oikeasti erilaisia. Esimerkiksi, jos mitkä tahansa kaksi numeroa vaihdetaan keskenään (vaikkapa kaikki ykköset kakkosiksi ja kakkoset ykkösiksi), sudokut ovat näennäisesti erilaisia mutta ratkeavat aivan identtisillä päättelyillä, samassa ruutujen ratkeamisjärjestyksessä.

Lisäksi erilaiset ruudukon kierrot ja peilaukset tuottavat ratkojan kannalta samanlaisia, mutta näennäisesti erilaisia sudokuja.

Kaipa tuolla lukumäärällä tarkoitetaan erilaisia ratkaistuja sudokuja? Vai tarkoitetaanko erilaisia ratkaistavaksi tarjottavissa olevia sudokutehtäviä? Jos jälkimmäistä, niin niistä valtaosa olisi vähemmän mielekkäitä. Jos etukäteen annettujen numeroiden tarvittava minimimäärä on 17, niin tehtävän helpottamiseksi voisi antaa yhden enemmän. Silloin tästä "minimiversiosta" saisi 81-17=64 erilaista helpotettua versiota. 19 numeroa antamalla saisi vielä enemmän ja vielä helpompia versioita. Ja niin edelleen. Lisäversioiden määrä per lisänumero alkaisi tietysti pienentyä 32 lisänumeron jälkeen (vai tuleeko 33 lisänumerolla vielä yhtä monta kuin 32:lla ja sitten alkaisi pienentyä, se ei ole kysymykseni kannalta oleellista). Ei ole kovin mieltä ylentävää, jos avitetaan kovin monella ylimääräisellä numerolla.

Samaan ratkaisuun päätyviä mahdollisia tehtävänasetteluja on joka tapauksessa paljon enemmän kuin yksi, joten erilaisia tehtäviä on enemmän kuin erilaisia ratkaisuja. Paitsi minulla, kun onnistun saamaan useimmista tehtävistä eri yrityksillä erilaisen virheellisen ratkaisun.
79. Jaska23.2.2015 klo 20:51
Heikin mainitsema erilasiten sudokujen määrä tarkoittaa ruudukkoja, joissa kaikki 81 numeroa ovat sääntöjen mukaisesti paikoillaan. Erilaisuus = eri järjestys.
80. Jukkis30.9.2015 klo 22:46
Ristikoiden tähdityksestä on puhuttu. Entäs sudokujen tähditys? Eilen Metro-lehdessä oli yhden tähden sudoku eli tämä:
_http://aijaa.com/BYbh4V
Ei kyllä ollenkaan lähtenyt bussissa työmatkalla tuon ratkaisu, tyssäsi muutaman numeron jälkeen.

Tämän päivän lehdessä oli sitten kolmen tähden sudoku, joka ratkesi bussissa ilman sen kummempia.

Jos joku viitsii tuota linkin takana olevaa ratkoa, niin onko se tosiaan helppo?
81. tapio1.10.2015 klo 09:26
Ei tuntunut sellaisesta minustakaan.
en päässyt kovinkaan pitkälle ilman, että pitäisi arvata, mitä laittaisi seuraavaksi.

Jos menee arvauksen puolelle, voi epäillä myös laadintavirhettä (useita ratksuja).

Ratkon vain paikallisen lehden sudokuita, joissa vaikeusaste määritellään numeroiden lukumäärän perusteella. Tuo olisi siinä määritelty vaikeaksi (rinnalla helppo). Niitä ratkoo nopeimmillaan alle kymmenessä minuutissa.

On niissä tasoeroja. Varmaan sudokuissakin tähditykset välillä pielessä - epäilen, että ristikoita enemmän.
82. P. Katainen1.10.2015 klo 13:41
Sudukuista rakkaalla ristikkopalstallamme?? Hyvä ristikkoväki...!

Ei, Katainen ei enää jaksa toimia totuuden äänitorvena. Vanhuus painaa rohkeuden edelle ja manan maat voittaa kohta ristikon ratkonnan tuottaman euforian. Voi pahus jukkis
83. Pilkkupussi1.10.2015 klo 17:19
Ei tämä sudoku ollut mielestäni mikään vaikea, mutta suuritöinen se kyllä oli. Jos vertaa vertaa esim. Inkalan sudokuihin Hesarissa, niin tämä menee sinne 1-3 tähden luokkaan. Tämä oli tyypillistä Hyvöstä tuossa suuritöisyydessään. Rivit ja sarakkeet saa käydä ruutu ruudulta läpi monta kertaa. Arvauksia ei tarvinnut tehdä.

Mielestäni sudokun vaikeusastetta ei selitä, ainakaan yksiselitteisesti, annettujen numeroiden lukumäärä. Uusia numeroitahan selviää annettujen numeroiden avulla lisää ja ratkonta etenee tai sitten tyssää, kuten Inkalan viiden tähden sudokuissa varsin usein minulle käy.
84. Ari1.10.2015 klo 18:02
Alussa valmiita numeroita 23 kpl

Ratkaistu logiikalla!
Valmistuneita numeroita yhteensä 58 kpl.

Ainoa numero joka puuttui laatikosta, riviltä sekä sarakkeelta, 43 kpl.
Ainoa ruutu laatikossa johon numero sopi, 14 kpl.
Ainoa ruutu rivillä johon numero sopi, 1 kpl.
Numero oltava rivillä laatikon kohdalla, tämä apunumero pois muilta riveiltä tässä laatikossa, 16 kpl.
85. Ari1.10.2015 klo 18:13
Vaikuttaa siis helpohkolta. Tosin jos ei halua käyttää apunumeroita niin sitten saa monenkin sudokun vaikeaksi.
86. ++juh1.10.2015 klo 19:10
Tuo Metro-lehden (29.9.) tehtävä on minulta lähtenyt 2-tähtisenä, mutta on toimituksessa muuttunut 1-tähtiseksi.

Omien sudokujeni "vaikeus":
_http://ristikkotuumin.fi/juh/sudoku/ohje.html
87. tapio1.10.2015 klo 19:56
Miten näitä yleensä ratkotaan? Periaatteeni ratkonnassa on se, että apunumeroita en käytä ja eteenpäin päästävä ilman, että kokeilemalla jatkaa jostakin kohdin eteenpäin mielessään. Jäin vaiheeseen, jossa en mihinkään kohtaan saanut yhtä ainoaa vaihtoehtoa.
88. TU1.10.2015 klo 21:05
Metrolehden sudokuita ratkon metron kyydissä. Usein vaikeampi voikin olla minulle helpompi. Mielenkiintoinen juttu.
89. Kaapo1.10.2015 klo 21:17
Tuolta löytyy sudokunratkaisija, joka kertoo myös miten se logiikka menee.

_http://www.sudokuwiki.org/sudoku.htm
90. iso S2.10.2015 klo 19:08
Minäkin kokeilin ja pidin pikemminkin työtä teettävänä kuin vaikeana. Juoksuttaa aika lailla ympäri ruudukkoa, mutta mitään ylimaallisia päättelyitä ei sentään tarvita. Jonkin verran numeromuistia pitää löytyä, jos ja ja kun ei halua apunumeroihin turvautua.

Ihan perusjutuilla pääsee alkuun. Kahdella ensin löytyvällä numerolla mennään niin pitkälle kuin pääsee. Sen jälkeen voi tulla pieni hiljainen hetki. Kun noin kolme muuta ruutua on ratkennut, alkaa eteneminen olla tasaisempaa ja puolivälin jälkeen mennään päätyyn aika sutjakkaasti.

Kautta rantain vihjeenä ja samalla esimerkkinä tuosta numeromuistin tarpeesta, minun vaikeimmat päättelyni menivät tähän tapaan: Tuolla sarakkeella on keskialue täynnä ja ylimmässä sekä alimmassa alueessa on kaksi ruutua tyhjänä. Viisi numeroa siis tiedetään ja niiden avulla voi päätellä puuttuvat neljä. Sangen helposti näkee, mitkä kaksi niistä kuuluvat alimpaan alueeseen, mutta ei sitä, kumpi tulee kumpaankin ruutuun. Tämä kuitenkin auttaa päättelemään, mitkä kaksi numeroa kuuluvat ylimpään alueeseen (ilman noiden kahden varaamia paikkoja ne voisivat tulla alaskin). Toinen noista kahdesta voi ylhäällä tulla vain toiseen vapaista ruuduista, jolloin sen ja sen toisen numeron paikka selvisi. Nämä ratkenneet tietysti auttavat taas eteenpäin, ei tietenkään välittömästi niiden kahden samallasarakkeella olevien suhteen.

Jos tapio pitää tuollaista "päässä tapahtuvaa eteenpäin ratkomista" arvailuna tai kokeiluna, ei maha mittää. Minä pidän sitä päättelynä, koska joka vaiheessa pelataan varmoila faktoilla.

Hyvöselle erityismaininta ulkoasusta. Lähtöasetelma on kaunis soikio eikä tehtävän laatua ole silti uhrattu visuaalisuuden alttarille.

Jukkis voisi hyökätä ihan piruuttaan saman sudokun kimppuun. Päivät eivät ole veljeksiä ja joskus huomaa sellaista mikä jäi aiemmin hoksaamatta. Tämä ei tosiaankaan vaadi mitään eksoottisia x-wing -päättelyitä, mutta keikkumaton istuin voi auttaa keskittymistä enemmän kuin bussin penkki.
91. Jukkis2.10.2015 klo 21:53
Itse asiassa hyökkäsin jo eilen. Kaksi numeroa taas sain, mutta sen jälkeen tyssäsi. Ihan peruskatselulla menin kaikki rivit ja laatikot läpi, eikä saanut yhtäkään lisänumeroa. On kyllä ihmeellisin sudoku mitä on vastaan tullut. Ehkä viikonloppuna pää pelaa paremmin.
92. Heikki4.10.2015 klo 19:12
Kyllä nuo perinteiset sudokut aina ratkeavat, jos ne on laadittu ratkaistaviksi. Jos ne jo kyllästyttävät, voisi kokeilla mallia, jollainen on päivän Aamulehdessä. Siinä 9 luvun alueet eivät ole neliöitä, vaan erimuotoisia kuvioita. Tuossa ruudukossa oli annettu 19 lukua, joista nikään ei ollut luku 4. Ristikko piti ensin suurentaa, jotta siihen olisivat mahtuneet kaikki tarvittavat apunumerot. Onneksi löytyi yksi paikka, johon vain tämä luku 4 oli ainut mahdollisuus. Sitten vain etsimään pareja, kolmosia ja nelosia. Ne löytää toki parhaiten, jos ei heti kirjoita kaikkia apunumeroita. Ristikon täyttäminen kesti minulta tasan tunnin. Samalla sivulla oli myös perinteinen 5 tähden sudoku, jossa ei ollut mitään ihmeellistä, siinä meni alle puoli tuntia.
93. Jukkis4.10.2015 klo 21:06
Ratkesihan tuo Metron 1-tähtiseksi (ilmeisen väärin) merkattu ongelmasudoku. En ymmärrä miten onnistuin sen kanssa noin sekoilemaan. Kun jatkoin, niin aika suoraviivaisesti meni loppuun asti. Kaksi tähteä varmaankin on oikea tähditys.
94. TU4.10.2015 klo 21:14
En ymmärrä lainkaan, kun täällä puhutaan niin monimutkaisesti. Ilmeisesti on matemaattisia konsteja ratkoa? Minä vain katselen ruutuja ja numeroita.
95. Ari4.10.2015 klo 22:05
TU, ei sudokuissa tietääkseni ole kyse matematiikasta. Numeroiden tilalla voi olla vaikka eri väriset ruudut tai jokin eläinkuvio tai vaikka kirjaimia tms. 9 erilaista. Päättelykeinoja on monenlaisia eri tilanteisiin.
96. Heikki5.10.2015 klo 08:35
Matematiikka perustuu logiikan päättelysääntöihin. Jos sudokussa on muita symboleja kuin lukuja, kannattaa ne muuttaa luvuiksi, jotta voi voi käyttää hyväksi matematiikkaa. Viittaan aikaisemmin mainitsemaani gradutyöhön Sudokun matematiikkaa (Marjo Silventoinen), jossa osoitetaan, että jokainen sudoku on ratkaistavissa ja myös annetaan tämä ratkaisumenetelmä.
97. Ari5.10.2015 klo 11:26
Mutta jos vaikka vaihtaa sudokussa numeroita keskenään esim. 1->4, 4 ->6 ja 6->1 niin sudokun vaikeus ja ratkaistavuus ei muutu.
98. Heikki5.10.2015 klo 14:06
Tämä syklinen kierto on mainittu em. Silventoisen työssä. Onhan asia muutenkin päivänselvä.
99. TU5.10.2015 klo 20:40
Olen varmasti keskinkertainen ratkaisija, ehkäpä alle keskitason. Olen tykännyt Hyvösen Metro-lehden sudokuista. Joskus yhden tähden ei aukea, mutta kolmonen lähtee mukavasti. Hui, hai. Usein jäävät kumminkin kesken, kun ovat matkustusviihdettä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *