KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN -138

5315. Kirjailijat ketjuun -138

Maikki25.1.2010 klo 22:16
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Lähettäjä: Eki 25.1.2010 klo 22:03

Tapio Määttä (Luonnonvarojen hallinnan legitimiteetti; yksi toim.)
2. Maikki25.1.2010 klo 22:17
Tong Cuong, Valérie (Pariisissa, sattumalta)
3. Eki25.1.2010 klo 22:21
Edwardes, Dan (Parkourin käsikirja)

(Kiitellellellen laulelellen...)
4. Marita25.1.2010 klo 23:51
Aldrin Buzz (Spaceflight)
5. Eki25.1.2010 klo 23:53
Ulla Keski-Filppula (Lupa puhua - kertomisen voima arjessa ja työssä; yksi tekijöistä)
6. (Eki)25.1.2010 klo 23:53
(Maritalla siis Aldrin, Buzz)
7. Marita25.1.2010 klo 23:55
Anna Godbersen (Huumaa)
(no niinpä tietysti.)
8. Eki25.1.2010 klo 23:56
Sami Markkanen (Lasijärvi)
9. Maikki26.1.2010 klo 00:26
A. Gundaccar von Suttner (Doryn romaani)

(Kiitokset laulusta!)
10. Marita26.1.2010 klo 00:40
Rachel Warren Chad (Salaiset neuvot; toinen tekijöistä)
11. Maikki26.1.2010 klo 00:43
Descargues, Pierre (Eremitaasi. Talvipalatsin taideaarteet)
12. Eki26.1.2010 klo 00:44
Anni Pesonen (Arkielämä Raamatun aikaan. Juudan kylistä roomalaisiin kaupunkeihin; toinen tekijöistä)
13. Eki26.1.2010 klo 00:46
Eija Piekkari (Sivuaskel)
14. Maikki26.1.2010 klo 01:00
Rendl, Georg (Saatana maan päällä)

(...ja jälleen kerran...)
15. Marita26.1.2010 klo 08:02
Gustafsson, Marko (Miten minusta tuli minä)
16. Eki26.1.2010 klo 08:09
Kirsi Valkama (Arkielämä Raamatun aikaan. Juudan kylistä roomalaisiin kaupunkeihin; toinen tekijöistä)
17. Marita26.1.2010 klo 08:35
Muilu, Heikki (Venäjän sotilaat valkoisessa Suomessa)
18. Eki26.1.2010 klo 08:40
Kainulainen, Pauliina (Missä sielu lepää - Pyhyyden tuntoa etsimässä)
19. Marita26.1.2010 klo 09:17
Antti Hakkarainen (Piano soikoon!)
20. Eki26.1.2010 klo 09:19
Anni Pesonen (Arkielämä Raamatun aikaan. Juudan kylistä roomalaisiin kaupunkeihin; toinen tekijöistä; kerran myöhässä)
21. Jaska26.1.2010 klo 10:19
Opas, Pauli (Japani - Aasian todellinen talousmahti)
22. Maikki26.1.2010 klo 10:40
Larsson, Zenia (Puusillan varjot)
23. Marita26.1.2010 klo 11:11
Aimo Hautamäki (Kestääkö perhe; toinen tekijöistä)
24. marjuko26.1.2010 klo 11:41
Karkama, Pertti (Vallan orjat ja ihmisarvo)
25. Eki26.1.2010 klo 12:20
Toivola, Marika (Divide et impera!; toinen tekijöistä)
26. Maikki26.1.2010 klo 15:15
Adam Kristoffer Fabricius (Kuvallinen kirkkohistoria kansalle)
27. Martta26.1.2010 klo 16:14
Schmid, Wilhelm (Onni)
28. Eki26.1.2010 klo 16:33
Mercier, Pascal (Yöjuna Lissaboniin. Retki ihmisen sielunmaisemaan ja kirjallisuushistoriaan)
29. Martta26.1.2010 klo 21:59
Llihtonen, Juha (Mestarien vieraana; 1/3)
30. Eki26.1.2010 klo 22:05
Hurmeranta, Markku (Hallitse mediapeli - Muuten media hallitsee sinua; toinen tekijöistä)
31. Martta26.1.2010 klo 22:40
Kemppainen, Jouni K. (Pääkaupunki, toinen tekijöistä)
32. Maikki26.1.2010 klo 23:22
Kaarina Lehtonen (YK:n kansainvälinen sosiaalipolitiikka; toinen tekijä)
33. Eki26.1.2010 klo 23:28
Teemu Väänänen (Uusmediatoimiala Suomessa 1999; yksi tekijöistä)
34. Maikki26.1.2010 klo 23:37
Eva Tingström (Intohimona pelargonit; 1/3)
35. Eki26.1.2010 klo 23:44
Marc Spitz (David Bowie. Rock-ikonin ura ja elämä)
36. Maikki26.1.2010 klo 23:53
Ziervogel, Evald (Konunga-riket Spaniens geographie, historie...)
37. Eki27.1.2010 klo 00:38
Lairio, Sini (Kekristä kevätjuhlaan 5-6 - opettajan juhlakirja; toinen tekijöistä)
38. Maikki27.1.2010 klo 00:47
Ilja Grusdev (Maksin Gorkin elämä ja seikkailut hänän omien kertomustensa mukaan)
39. Eki27.1.2010 klo 01:04
Ville Ropponen (Krimin niemimaa; toinen tekijöistä)
40. Maikki27.1.2010 klo 01:10
Pietiläinen, Kimmo (Toiset 200 ongelmaa)
41. Eki27.1.2010 klo 01:12
Mickwitz, Peter (Förlorat. Kirjallisuusesseitä)
42. Maikki27.1.2010 klo 01:18
Erja Vanhala (Nuori ja mieli; 1/4)
43. Eki27.1.2010 klo 01:24
Armi Taskinen (Huuto syvyydestä)
44. Maikki27.1.2010 klo 01:31
Kinsky, Georg (Musiikin historia kuvissa)

(...ja taas kerran...)
45. Eki27.1.2010 klo 01:40
Gary Snyder (Virtaavan veden musiikkia)

(jap dap dap...)
46. Martta27.1.2010 klo 07:35
Evaristo, Bernardine (Keisarin kullanmuru)

(Maikki, olen eilen 21:59 kirjoittanut vahingossa Llihtonen, Juha ja huomasin sen vasta nyt. Saat kai korjatuksi koosteeseen?)
47. PP27.1.2010 klo 08:09
Eronen, Yrjö (Karhunmetsästys; 1/2)
48. Eki27.1.2010 klo 09:37
Jan Hellgren (Kirje "perhoselta". Kuvarunoutta)
49. Maikki27.1.2010 klo 10:27
Rempel, J. (Olin neuvostohelvetissä vankina. Aikoinaan sensuroitavien kirjojen luettelossa)

(Jok tokkiinsa saan korjattua, Martta)
50. Eki27.1.2010 klo 10:28
Jennifer Lee Carrell (Shakespearen salaisuus)
51. PP27.1.2010 klo 10:39
Lahtonen, Reijo (Halki, poikki ja pinoon)
52. Eki27.1.2010 klo 10:44
Joe Gores (Sam Spaden etsivätoimisto)
53. Maikki27.1.2010 klo 11:02
Sigurd Hansell (109 tulitikkutemppua)
54. Eki27.1.2010 klo 11:05
Lättilä, Heikki (Lapin ilmansaasteet; yksi tekijöistä)
55. PP27.1.2010 klo 11:13
Inger Öberg (Mönster och konstruktioner för damkläder; 1/2)
56. Maikki27.1.2010 klo 11:16
Guy Andrews (Maastopyörän huolto-opas)
57. Eki27.1.2010 klo 11:22
Wilson, Jonathan (Pelien peli. Jalkapallon taktiikan historia)
58. Maikki27.1.2010 klo 12:42
Aakkula, Hilma (Liuksialan kartanon vaiheita)
59. PP27.1.2010 klo 12:46
Anna Clayborne (Keksinnöt kautta aikojen)
60. Eki27.1.2010 klo 12:50
Natalia Deviatkina (Krimin niemimaa; toinen tekijöistä)
61. PP27.1.2010 klo 12:53
Amos, Tori (Tori Amos - Piece by Piece; 1/2)
62. Eki27.1.2010 klo 12:57
Romain Sardou (Kolmastoista kylä)
63. Maikki27.1.2010 klo 13:44
Otto Hjalmar Appelgren (Suomen muinaislinnat; väitöskirja)
64. PP27.1.2010 klo 14:25
Nicola de Pulford (Taikojen ja loitsujen kirja)
65. Maikki27.1.2010 klo 14:50
Danvers, Milton (Salapoliisin häämatka)

(Naputtelin Googleen, antoi tallaisen linkin Sanaristikot.net - Keskustelut. Ja tulokseksi:Lähettäjä: Maikki 9.10.2008 klo 15:36
border=0
Milton Danvers (Salapoliisin häämatka)silloin myöhässä)
66. PP27.1.2010 klo 15:04
Nilsson, Ulf Karl Olov (= UKON; Synopsis)
67. Maikki27.1.2010 klo 15:12
Väinö Haapanen (Upseerielämää)
68. PP27.1.2010 klo 15:20
Nichola Fletcher (Kaarle Suuren pöytäliina - Juhlapitojen historia)
69. Maikki27.1.2010 klo 15:35
Ralph Barker (Torpedolentäjät)
70. PP27.1.2010 klo 15:41
Riie Heikkilä (Seksin vai Adornon tähden ja muita pornonovelleja; toinen tek.)
71. Maikki27.1.2010 klo 15:55
L. Bäcksbacka (J.(almari) Ruokokoski 1-2)
72. PP27.1.2010 klo 16:08
Airinto, Merja (Alkupaukku)
73. Maikki27.1.2010 klo 16:13
Johan P. Fresenius (Omantunnon kysymykset)
74. Marita27.1.2010 klo 16:20
Scholl, Susan (Sodan tyttäret)
75. Eki27.1.2010 klo 16:41
Nikkola, Jorma (Laaja fysiikka 3; yksi tekijöistä)
76. PP27.1.2010 klo 16:44
Artinger, Kai (Egon Schiele : elämä ja tuotanto)
77. Eki27.1.2010 klo 17:50
Ala-Nikkola, Merja (Yksilökohtainen palveluohjaus käytäntönä; toinen tekijöistä)
78. Martta27.1.2010 klo 21:37
Johnson, Jane (Neidonryöstö)
79. Eki27.1.2010 klo 21:50
Erkki Arminen (Fysiikan ylioppilastehtävät ratkaisuineen 1994-2003)
80. Martta27.1.2010 klo 21:56
Mendez, Simon (Tapahtui talviyönä)
81. Eki27.1.2010 klo 22:07
Niemi-Nikkola, Kari (Tyypilliset urheiluvammat)
82. Maikki27.1.2010 klo 22:32
Ranta, Raiju (oik. R. Nästrand) (Metsän povessa; näytelmä)
83. Martta27.1.2010 klo 22:32
Rieckhoff, Sibylle (Ellasta tulee isososko; 1/2)
84. Eki27.1.2010 klo 22:56
Jari Mäkinen (Avaruuslentäjän käsikirja)
85. Maikki27.1.2010 klo 23:30
Kaarina Korppi (Laulu- ja laululeikkikirja. Kouluja ja lastentarhoja varten)
86. Eki27.1.2010 klo 23:31
Petri Parvinen (MARKETING SPIRIT - Oppi realismista ja innostuksesta liiketoiminnassa)
87. Maikki27.1.2010 klo 23:36
Viiro (oik. Naimi Päiviö) (Valoa kohti. Näyt.)
88. Eki27.1.2010 klo 23:39
Ruokosenmäki, Jouko (Perikato; yksi tekijöistä)
89. Maikki27.1.2010 klo 23:50
Keckman, Helmi (Sydämen kevät)
90. Eki27.1.2010 klo 23:53
Mikko Jylhä (Perikato; yksi tekijöistä)
91. Maikki27.1.2010 klo 23:56
Hietala, Tarja (Nuori ja mieli; 1/4)
92. Eki27.1.2010 klo 23:59
Jarno Latva-Nikkola (Tunteiden maisteri)
93. Maikki28.1.2010 klo 00:01
Lena Ljungquist (Intohimona pelargonit; 1/3)
94. Eki28.1.2010 klo 00:04
Susanna Taivalsalmi (Kirjallinen pelonteko)
95. Maikki28.1.2010 klo 00:08
Markku Sarastamo (Baarien temppuja, kysymyksiä ja kompia)
96. Eki28.1.2010 klo 00:11
Miia Paani (Puut juurillaan ja nainen. Runoja naiseudesta)
97. Maikki28.1.2010 klo 00:16
Nordström, Vieno (Vapauden suosikkipoika)
98. Eki28.1.2010 klo 00:27
Nikkola, Tuomo (Missa scolarum)
99. Maikki28.1.2010 klo 00:29
Margarete zur Nieden (Vieras lapsi tulee omaksi)
100. Eki28.1.2010 klo 00:34
Elina Viljanen (Suuri ja mahtava metodologia? Lähestymistapoja Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimukseen; toim.)
101. Maikki28.1.2010 klo 00:36
John Headford (Iloinen Taikuri)

(...ja taas tältä erää...)
102. Eki28.1.2010 klo 00:58
Rita Carter (Aivot)

(Oukkei...)
103. PP28.1.2010 klo 08:07
Rehtonen, Timo (Arktinen akti)
104. Eki28.1.2010 klo 08:17
Markku Paasonen (Tulevassa maailmassa)
105. PP28.1.2010 klo 09:20
Nicola Nonhoff (Paul Cézanne - Minitaidekirja)
106. Eki28.1.2010 klo 09:22
Frederic Bastiat (Kirjoituksia taloudesta)
107. PP28.1.2010 klo 10:02
Tapani Jormanainen (Kaukana kaikesta)
108. marjuko28.1.2010 klo 10:24
Arthur, Ewan (Lär dig använda Exel: en nybörjarguide)
109. PP28.1.2010 klo 10:53
Nahas, Sylvaine (Kultasarvinen)
110. Eki28.1.2010 klo 11:09
Nikkola, Juho (Uusi teollinen Suomi)
111. Maikki28.1.2010 klo 11:27
Håkan Gadolin (Einar Ilmoni. Kangasalan erakko)

(Tuo Timo Rehtonen tuossa vähän ylempänä on täällä meillä varsin tunnettu. Hän on YLE:n toimittaja, muusikko ja musiikkitapahtumien järjestäjä.)
112. Eki28.1.2010 klo 11:38
Ingela Holm (Afternoon Tea / iltapäivän teehetki - skonsseja, muffinsseja, sandwichejä, sitruunakakkua, kotitekoista marmeladia ja maailman parasta teetä; yksi tekijöistä)
113. Maikki28.1.2010 klo 12:23
Henry Webster (Real Adventure)
114. Maikki28.1.2010 klo 12:26
Malinowski, Bronislaw (Magia, tiede ja uskonto)
115. Eki28.1.2010 klo 12:34
Williamson, Charlotte (Auton käyttö- ja huolto-opas naisille)
116. Maikki28.1.2010 klo 12:43
Erkki Markkanen (Hartolan kirja)
117. Eki28.1.2010 klo 12:50
Kalliokoski, Marko (Perikato; yksi tekijöistä)
118. Maikki28.1.2010 klo 13:53
Karl Bartz (Taivas on liekeissä)

(Eki, siitä jouluristikosta vielä vähän. Mikä yhteys alhaalla oikealla on vihje 2% määrästä > UTAH. Mullakin oli se siinä aluksi vaan en keksinyt yhteyttä?)
119. Eki28.1.2010 klo 14:31
Tuovinen, Juha-Pekka (Lapin ilmansaasteet; yksi tekijöistä)

(USA:n osavaltioita on 50. Jokainen on määrästä 2%.)
120. Maikki28.1.2010 klo 14:49
(Carl) Axel (Johan) Gadolin (Turun kauppaa harjoittava porvaristo)

(O.K. Kiitti, olishan se pitänyt tajuta&)
121. Eki28.1.2010 klo 15:25
Nilsson, Milis (Afternoon Tea / iltapäivän teehetki - skonsseja, muffinsseja, sandwichejä, sitruunakakkua, kotitekoista marmeladia ja maailman parasta teetä; yksi tekijöistä)
122. Maikki28.1.2010 klo 16:15
Sakari Salokangas (Kirkkojemme vanhat tapulit)
123. marjuko28.1.2010 klo 16:37
Simone Schwarz-Bart (The Bridge of Beyond)
124. Eki28.1.2010 klo 16:38
Tuomas Laurila (Lapin ilmansaasteet; yksi tekijöistä)
125. Maikki28.1.2010 klo 16:41
Lev Bezymenski (Hitlerin kuolema)
126. Eki28.1.2010 klo 17:50
Katja-Maria Miettunen (Menneisyys ja historiakuva)
127. Pauli28.1.2010 klo 18:49
Timo Kietäväinen (Henkinen johtajuus; 1/3)
128. Eki28.1.2010 klo 19:04
Eric Björklund (Bataljon Sederholm)
129. Marita28.1.2010 klo 20:09
Derek Fewster (Historiska och litteraturhistoriska studier 84; toinen tekijöistä)
130. Eki28.1.2010 klo 20:22
Robert Schmitz (Autocad 11; toinen tekijöistä)
131. Marita28.1.2010 klo 22:55
Taro Korhonen (Paskapokkari; toinen tekijöistä)
132. Eki28.1.2010 klo 23:35
Heli Valokivi (Yksilökohtainen palveluohjaus käytäntönä; toinen tekijöistä)
133. Maikki29.1.2010 klo 00:19
Viktor Blüthgen (Vihan vallassa)
134. Eki29.1.2010 klo 00:23
Gradvall, Jan (Afternoon Tea / iltapäivän teehetki - skonsseja, muffinsseja, sandwichejä, sitruunakakkua, kotitekoista marmeladia ja maailman parasta teetä; yksi tekijöistä)
135. Pauli29.1.2010 klo 00:27
A. J. Healy (Tommy Storm - Kutsu kaukaiselta planeetalta)
136. Eki29.1.2010 klo 00:35
Lauri Viljanmaa (Laaja fysiikka 3; yksi tekijöistä)
137. Pauli29.1.2010 klo 00:40
Anu Huttunen (Rakennustuoteteollisuuden työntekijöiden työsuhde- ja palkanlaskentaopas)
138. Eki29.1.2010 klo 00:43
Tommi Sarlin (Isä on kotona. Kirjoituksia arjesta ja pyhästä)
139. Pauli29.1.2010 klo 00:51
Norbert Hannig (Hävittäjälentäjänä loppuun saakka)
140. Eki29.1.2010 klo 01:04
Grahn, Maarit (Kulttuurituotanto; toinen tekijöistä)
141. Maikki29.1.2010 klo 10:39
Th. Segersven (Väinämöisen valtaus ja retket)
142. marjuko29.1.2010 klo 11:10
Edward Conlon (Blue Blood)
143. Eki29.1.2010 klo 11:13
O'Donnell, Avril (Kauniit lautasliinat - kata kauniisti)
144. Maikki29.1.2010 klo 13:47
Lindgren, Olavi M. (Hokkuspokkus. Taikakirja)
145. Eki29.1.2010 klo 13:49
Maunu Häyrynen (Kulttuurituotanto; toinen tekijöistä)
146. Martta29.1.2010 klo 13:50
Rieckhoff, Sibylle (Ellasta tulee isosisko; 1/2; myöhästyi eilen)
147. Eki29.1.2010 klo 14:00
Liselotte Forslin (Afternoon Tea / iltapäivän teehetki - skonsseja, muffinsseja, sandwichejä, sitruunakakkua, kotitekoista marmeladia ja maailman parasta teetä; yksi tekijöistä)
148. Maikki29.1.2010 klo 14:50
Irja Kortesuo (Talviöinä tapahtuu)
149. Eki29.1.2010 klo 15:10
Ulla Aartomaa (Fjädern och pennan. Bruunin julisteita ja käyttögrafiikkaa; toinen tekijöistä)
150. Maikki29.1.2010 klo 15:12
Metsärinne, Ulla (Nuori ja mieli; 1/4)
151. Eki29.1.2010 klo 15:16
Lauri Malkavaara (Lapsi sairastaa syöpää)
152. Maikki29.1.2010 klo 15:24
Ashton, Harold (Taistelutanterilta. Ensimmäisiä havaintoja suurvaltain sodasta v. 1914)
153. marjuko29.1.2010 klo 16:37
Lisa Moore (February)
154. Marita29.1.2010 klo 16:40
Eleanora McKenzey (Kamasutra för kvinnor)
155. marjuko29.1.2010 klo 16:44
Yadeo, Jason S. (The Rough Guide to Manga)
156. Eki29.1.2010 klo 17:12
Sabine Melchoir-Bonnet (Kuvastin - peilin historiaa)
157. Martta29.1.2010 klo 17:56
Taina Kyrönlampi-Kylmänen (Lapsen oma arki)
158. Eki29.1.2010 klo 18:00
Maria Pecoraro (Schaumanin linna – Tehtaanjohtajan koti Jyväskylässä)
159. Martta29.1.2010 klo 18:56
Risto Hoggan (Vaaralliset viljat; toinen tekijöistä)
160. [Martta]29.1.2010 klo 18:58
[EPÄHUOMIOVIRHE edellisessä.
Pitää olla Ron Hoggan (Vaaralliset viljat; toinen tekijöistä)]
161. Eki29.1.2010 klo 20:12
Anja Haavisto (Kemia 1; yksi tekijöistä)
162. Pauli29.1.2010 klo 20:27
Tuomas Palolahti (Purkutyöt; toinen kahdesta tekijästä)
163. Maikki29.1.2010 klo 20:44
Torikka, Pertti (Laukaan historia 2; toinen tekijä)
164. Martta29.1.2010 klo 20:49
Tirronen, Sari (Memphisistä Hollywoodiin - pääosassa Elvis Presley)
165. Eki29.1.2010 klo 20:51
Tarja Pösö (Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka; yksi tekijöistä)
166. Eki29.1.2010 klo 20:57
Rauni Räsänen (Eettinen kasvatus opettajankoulutuksessa)
167. Martta29.1.2010 klo 21:20
Syväoja, Hannu (Muistatko vielä kansalaiskoulun)
168. Maikki29.1.2010 klo 21:33
Uurasmaa, Pekka (Petsamo...Petsamo; toinen tek. T. Soini on jo)
169. Eki29.1.2010 klo 22:13
Kivilahti, Jonna (Lasten neuleet)
170. Maikki29.1.2010 klo 22:16
Albert van Nerum (Rin Tin Tin ja Rusty)
171. Eki29.1.2010 klo 22:18
Mauri Männistö (Pahuuden ongelma. Esseekokoelma pahuudesta; toim.)
172. Maikki29.1.2010 klo 23:07
Örnmark, Kerttu (Sirkan päiväkirja)
173. Marita29.1.2010 klo 23:12
Uli Bonk (Hyvää matkaa! Saksaksi; yksi kolmesta toimittajasta)
174. Eki29.1.2010 klo 23:23
Katri Kivilaakso (Lukemattomat sivut; toinen toimittajista)
175. Maikki30.1.2010 klo 00:17
Suvanto, Pekka (Konservatismi Ranskan vallankumouksesta 1990-luvulle)
176. Eki30.1.2010 klo 00:19
Kauffman, Stuart A. (Pyhän uusi keksiminen)
177. Maikki30.1.2010 klo 00:28
Atri S. Arimo (Metsänarvioimisen alkeet. Metsäkouluja varten)
178. Eki30.1.2010 klo 00:32
Michele Primi (Queen - koko ura)
179. Maikki30.1.2010 klo 00:39
Muir, Peter (Sota ilman soittoa)
180. Eki30.1.2010 klo 00:42
Rauno Rehn (Elämän unelma)
181. Maikki30.1.2010 klo 00:45
Henry Webster (Real Adventure)
182. Eki30.1.2010 klo 00:52
Rentola, Annika (Möten på vägen. Hans Paulin uutisvalokuvia; toinen tekijöistä)
183. Maikki30.1.2010 klo 00:59
Kaukonen, Kullervo (Oikeus konepistoolin piipussa; toinen tekijä)
184. Eki30.1.2010 klo 01:01
Volker Willemsen (Autocad 11; toinen tekijöistä)
185. Maikki30.1.2010 klo 01:04
Sarfatti, Margherita G. (Mussolini. Tämä kirja kertoo elämäni)

(...jos taas tälle erälle...)
186. Eki30.1.2010 klo 01:16
Günter Höhne (DDR-design – Itäsaksalaisen suunnittelun helmiä)
187. Marita30.1.2010 klo 08:32
Eshleman, Paul (Kyllä, haluan saada uutiskirjeen)
188. PP30.1.2010 klo 09:14
Lindell, Ismo (Sähkön pitkä historia)
189. Eki30.1.2010 klo 10:32
Matti Pääkkönen (Oulun seudun murteen vokaalisto; yksi tekijöistä)
190. marjuko30.1.2010 klo 11:17
Kajander, Petri (Otteita todellisuudesta)
191. Pauli30.1.2010 klo 11:21
Risto Blomster (Kantele)
192. Eki30.1.2010 klo 11:23
Elsi Hyttinen (Lukemattomat sivut; toinen toimittajista)
193. Hugo30.1.2010 klo 12:53
Terézia Mora (Der einzige Mann auf dem Kontinent)
194. Eki30.1.2010 klo 13:35
Anttila, Saija (Aleksis puumerkki)
195. Pauli30.1.2010 klo 15:55
Johnson, Johnnie (Spitfire-ässä)
196. Eki30.1.2010 klo 15:58
Erik Bruun (Fjädern och pennan. Bruunin julisteita ja käyttögrafiikkaa; toinen tekijöistä)
197. Marita30.1.2010 klo 17:10
Urberuaga, Emilio (Kroko ja kuu)
198. Maikki30.1.2010 klo 21:38
Ingolf Boisen (Kamera kiertää Persiaa)
199. Eki30.1.2010 klo 21:51
Swainston, Steph (Kuolemattomien kaarti)
200. Maikki30.1.2010 klo 21:55
Henrik Pausama (oik. Armas Peltonen) (Sulhaset; näytelmä)
201. Eki30.1.2010 klo 22:09
Mantila, Harri (Oulun seudun murteen vokaalisto; yksi tekijöistä)
202. Maikki30.1.2010 klo 22:12
René van Nerum (Fury ja hevosvarkaat)

(Tack och natt!)
203. Eki30.1.2010 klo 22:14
Mamia, Hanna (Kuvanveisto ajassa ja tilassa; toim.)
204. Pauli30.1.2010 klo 23:02
Anders Jeppsson (Nikkaroi pihapiiriin; toinen tekijöistä)
205. Maikki31.1.2010 klo 15:40
Nevalainen, Juhana (Matematiikan avuksi 8; toinen tekijä)
206. Eki31.1.2010 klo 17:02
Autio, Arvo (Yleistekniikka - auto- ja kuljetusala; yksi tekijöistä)
207. Maikki31.1.2010 klo 19:37
Veikko Lehtosalo (Mies on vaimonsa pää;näytelmä. Voihan niin ollakin, mutta vaimo on sitten se kaula, joka kääntää pään;-¤)
208. Pauli31.1.2010 klo 20:56
Lindberg, Rita (Purkutyöt; 1/4)
209. Maikki31.1.2010 klo 20:58
Aretta Inari (oik. A. I. Mäki) (Vilkutusheinä. Enkelinsiunauksia)
210. Eki31.1.2010 klo 21:30
Repo, Timo (Yleistekniikka - auto- ja kuljetusala; yksi tekijöistä)
211. Maikki31.1.2010 klo 21:35
Müller, Trudi (Purjelentoleiri)
212. Marita31.1.2010 klo 23:05
Diane Fox (Kerttu Kupla)
213. Eki1.2.2010 klo 00:01
Osmo Laakso (Aaltopahvin valmistus ja jalostus; toinen tekijöistä)
214. Maikki1.2.2010 klo 00:21
Schneider, Peter (Kun pikkulapsesi alkaa änkyttää
215. Eki1.2.2010 klo 00:23
Raimo Alarova (Yleistekniikka - auto- ja kuljetusala; yksi tekijöistä)
216. Maikki1.2.2010 klo 00:28
Väinö Siirilä (Se suomalainen sisu; näytelmä)
217. Eki1.2.2010 klo 00:34
Larsson, Maria (32 rika problem)
218. Maikki1.2.2010 klo 00:38
Aarne Vasunta (Ampujan taskukirja)
219. Eki1.2.2010 klo 00:45
Tarja Pösö (Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka; yksi tekijöistä; taisi kerran myöhästyä)
220. Maikki1.2.2010 klo 00:48
Schroeder, Doris (Lassie ja kielletty laakso)

(...jä tälle ehtoolle riittää...)
221. Eki1.2.2010 klo 00:55
Sarlin-Lappeteläinen, Jaakko (Sarajevon panttivangit; toinen tekijöistä)

(öit sit vaan...)
222. Maikki1.2.2010 klo 10:14
Kerttu Murto (Oikeus konepistoolin piipussa; toinen tekijä)
223. Eki1.2.2010 klo 10:36
Taisto Rintamäki (Aaltopahvin valmistus ja jalostus; toinen tekijöistä)
224. Maikki1.2.2010 klo 10:37
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *