KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN -134

5273. Kirjailijat ketjuun -134

Maikki3.1.2010 klo 22:41
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Lähettäjä: Eki 3.1.2010 klo 22:32

Thomas De Quincey (Englantilaisen oopiuminkäyttäjän tunnustukset)
2. Maikki3.1.2010 klo 22:42
Eugénie Foa (oik. Rebecca Eugénie Rodrigues Henriquès) (Sisarusten seikkailut)
3. Eki3.1.2010 klo 22:45
Aitola, Ville-Paavo (Akateemisen Karjala-seuran jäsenet; toinen tekijöistä)

(Kiitost vaan ja hyvä kun huomasit tuon De-asian)
4. Maikki3.1.2010 klo 22:51
Virtanen, Hanna (Toukokuu)

(Oli kopioimatta alkutekstit, onneksi olit tarpeeksi nopea)
5. Eki4.1.2010 klo 00:01
Aarne Helle (Akateemisen Karjala-seuran jäsenet; toinen tekijöistä)
6. Maikki4.1.2010 klo 00:12
Lindemann, Gottfried (Kulta-aika. Hollannin maalaustaide)
7. Eki4.1.2010 klo 00:15
Donagh Coleman (101 vitsiä from Ireland)
8. Maikki4.1.2010 klo 01:15
Aimo Mela (Voittaja; näytelmä)
9. Eki4.1.2010 klo 01:19
Anu Nowak (Abi biologia; yksi tekijöistä)
10. PP4.1.2010 klo 09:09
Kari Häkämies (Rehelliseksi tunnettu; julkaistaan Tampereen kirjamessuilla helmikuussa 2010)
11. Eki4.1.2010 klo 09:32
Saaramaria Varvio (Katsaus Suomen rahapelijärjestelmään)
12. PP4.1.2010 klo 09:56
Olli-Pekka Lindgren (Parfait! - ranskaa aikuisille; toinen tek.)
13. Eki4.1.2010 klo 10:01
Grace Hall (Elämä alkaa viisikymppisenä)
14. PP4.1.2010 klo 10:11
Lehtonen, Henry (Kosaani)
15. Eki4.1.2010 klo 10:13
Reino Janhunen (Alussa oli kipinä - Suomen radioamatööriliiton 75-v. taipale; toim.)
16. Maikki4.1.2010 klo 10:24
Hersey, John (Hiroshima)
17. Eki4.1.2010 klo 10:25
Halonen, Markus (Consumers, markets and the euro; yksi tekijöistä)
18. Maikki4.1.2010 klo 10:45
U(uno) T(aavi) Sirelius (Suomen kansanomaista kulttuuria I-II)
19. PP4.1.2010 klo 10:57
Sutela, Heli (Kumman kaa - Perusasiat haltuun; 1/2)
20. Maikki4.1.2010 klo 11:32
Lipponen, Toivo V. (Kersanttina Kannaksen kamppailuissa)
21. Eki4.1.2010 klo 11:34
Virsu, Veijo (Aivojen muotoutuvuus ja kuntoutuminen)
22. Maikki4.1.2010 klo 11:39
J(uhana) V(ilhelm) Miesmaa (Ida Aalbergin muisto)

(Ei avaudu jouluristikko...)
23. Eki4.1.2010 klo 11:40
Mikko Harjunpää (Elämän siiville; yksi tekijöistä)

(Ei maha mittää?)
24. Maikki4.1.2010 klo 11:44
Plicka, Karel (Praha ve fotografii)

(Eipä taida...)
25. Eki4.1.2010 klo 13:08
Leila White (A Grammar Book of Finnish)
26. Maikki4.1.2010 klo 13:51
E. F. Wrede (Finlands utmärkelsetecken)
27. Eki4.1.2010 klo 13:55
Daniel Chavarria (Adios muchachos)
28. Maikki4.1.2010 klo 14:11
Anssi Ruusuvuori (Puukon historia)
29. Eki4.1.2010 klo 14:21
Reino Marjonen (Andien varjo)
30. Maikki4.1.2010 klo 14:59
Ernest Wood (Jooga)
31. Eki4.1.2010 klo 15:01
Daniela Michaelis (Ainutkertainen elämäni - parantumisen päiväkirja)
32. PP4.1.2010 klo 16:14
Siltamäki, Markus (Kukkaroho ja plakkarihi - Laitilan murteen sanakirja)
33. Eki4.1.2010 klo 16:21
Ulla-Maija Grace (Aromaterapia)
34. Maikki4.1.2010 klo 16:46
Christian de Wet (Buurien ja englantilaisten sota)
35. Eki4.1.2010 klo 17:44
Taavitsainen, J.-P. (Ancient hillforts of Finland)
36. PP4.1.2010 klo 19:14
Pekka Ranta (Marjapussissa Porvooseen)
37. Eki4.1.2010 klo 19:16
Taavi Peltola (Hankiin hautautunut kylä)
38. Maikki4.1.2010 klo 21:12
Laiho, Veikko (Sotavammaisurheilu 1945-1975)
39. Eki4.1.2010 klo 21:28
Kunnas, Mikko (3 ässää ja karkulainen; toinen tekijöistä)
40. Maikki4.1.2010 klo 22:12
Oliver Lange (Pelon kourissa)
41. Eki4.1.2010 klo 22:51
Gary Shteyngart (Absurdistan)
42. Maikki4.1.2010 klo 23:04
Reinecker, Herbert (Lääkärin matkassa)
43. Eki4.1.2010 klo 23:13
Taavitsainen, Hannu (Eurooppalaisia kaupunkiverkostoja ja kaupunkiseutujen yhtestyömuotoja)
44. Maikki4.1.2010 klo 23:38
Uno Stadius (Kuoleman arvoituksen edessä. Katsaus sielunelämän tutkimuksiin)
45. Eki5.1.2010 klo 00:03
Seija-Riitta Laakso (Across the Oceans)
46. Maikki5.1.2010 klo 00:34
Schnoor, Hans (Sävelten taide)
47. Eki5.1.2010 klo 02:01
Salomäki, Jukka ("On kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä" - kokemuksia aikuisten erilaisten oppijoiden ryhmäkuntoutuksesta; toinen tekijöistä)
48. PP5.1.2010 klo 09:38
Anne-Marie Chapouton (Taivaasta pudonnut hiiri)
49. Eki5.1.2010 klo 10:05
Olsonen, Pirkko (Englannin tekstinymmärtäminen; yksi tekijöistä)
50. PP5.1.2010 klo 10:14
Okko, Sari (Euroopan yhteisön ympäristöpolitiikka)
51. Eki5.1.2010 klo 10:20
Ronnie Peltzman (Herra Tiukusen korjauspaja)
52. PP5.1.2010 klo 10:46
Niinistö, Leena (Kotihoito; yksi tek.)
53. Eki5.1.2010 klo 11:02
Ahola, Joonas (Gísli Súrinpojan saaga; toim.)
54. Maikki5.1.2010 klo 11:27
Sven Hedin (Navalta navalle 1-2)
55. Eki5.1.2010 klo 11:50
Ilona Tolsa-Mänttäri (Englannin tekstinymmärtäminen; yksi tekijöistä)
56. Maikki5.1.2010 klo 11:56
Reuter, Jonatan (Kertomuksia elävistä ja kuolleista)
57. Eki5.1.2010 klo 12:01
Aho, Jonni (Musta sade)

(otin kirjailijasta kuvan messuilla, vein hänelle printin seuraavana päivänä ja sain tämän kirjan nimmarilla kiitokseksi; hyvä diili...)
58. PP5.1.2010 klo 12:14
Iso-Hollo, Virpi (Hiljaist' on, viileää)
59. Maikki5.1.2010 klo 12:52
Pentti Papunen (Rauman seudun historia 1-3; toinen tekijä)
60. Eki5.1.2010 klo 13:19
Pavic, Milorad (Za uvek i dan vise)

(aksenttisee)
61. PP5.1.2010 klo 13:41
Dedopulos, Tim (How to Pull a Bird in 7 languages)
62. Eki5.1.2010 klo 13:57
Matti Pursula (Teknillisen korkeakoulun liikennelaboratorio – Katsaus 1990-lukuun)
63. Maikki5.1.2010 klo 14:15
Louhivuori, O. W. (Punakaartin kapinan syyt. Suomen itsenäisyyssenaatin jäsen)
64. PP5.1.2010 klo 14:44
William Blum (Kuoleman imperiumi)
65. Maikki5.1.2010 klo 14:58
Müller-Hill, Benno (Murderous Science)
66. PP5.1.2010 klo 15:05
Oksaharju, Kirsi (Väriä ja kiharaa; 1/3)
67. Eki5.1.2010 klo 15:14
Sari Monni (Englannin tekstinymmärtäminen; yksi tekijöistä)
68. Maikki5.1.2010 klo 15:33
Ivar Stare (Brahms)
69. PP5.1.2010 klo 15:36
Esko Helenius (Vedonlyönnin käsikirja)
70. Eki5.1.2010 klo 15:44
Schwartz, Bonnie (Olohuoneet - tyyliä ja tunnelmaa oleskelutiloihin)
71. Maikki5.1.2010 klo 15:50
Eden Phillpotts (The Three Brothers)
72. Eki5.1.2010 klo 15:58
Seppo Hiltunen (40 vuotta Raakelin tähden)
73. Maikki5.1.2010 klo 16:00
Trond Hedström (Ruijan rantoja; toinen tekijä)
74. Eki5.1.2010 klo 16:06
Matvejevic, Predrag (Välimeren breviaario)

(aksenttisee)

(Luulen että tuo Hiltunen on mies, joka piti hyvää divaria Hesassa.)
75. PP5.1.2010 klo 16:40
Gotfredsen, Lise (The Unicorn)

[Sofiankadullako?]
76. Maikki5.1.2010 klo 16:43
Siviä Heinämaa (Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä. Tämä on Robinson Crusoe -mukaelma)

(Jos on sama, niin siinä Suurkirkon lähellä. Herralla oli aina rusetti kaulassa.Olen käynytkin. Poikansa tietääkseni jatkaa. Sitäpaitsi asiallisempi nimitys on antikvariaatti!)
77. Eki5.1.2010 klo 17:45
Matti Huurre (9000 vuotta Suomen esihistoriaa)

(Viimeksi kävin Suurkirkon lähellä.)
78. Maikki5.1.2010 klo 22:58
Eino Pakarinen (Mutkaisilla poluilla)

(Eki, kumpi jatkaa?)
79. Eki5.1.2010 klo 23:23
Eric Furman (Autot - Kaupunkikierros)

(Jaa mitä?)
80. Maikki5.1.2010 klo 23:35
Akseli Tola (Omani mä otan. Näytelmä)

(No sitä Hiltusen antikkaa)
81. Eki5.1.2010 klo 23:36
Lehtonen, Tuula (Englannin tekstinymmärtäminen; yksi tekijöistä)

(Juu en tiiä... pitäs varmaan kuuklata...)
82. Maikki6.1.2010 klo 00:54
Anna Sahlstén (Elävät kuvat; kuitenkin näytelmä)

(Seppo Hiltunen jäänyt eläkkeelle 1.2.2005. Toimitusjohtajana jatkaa Olle Juhani Sarmaja, ja ite Hiltunen on mukana.)
83. Eki6.1.2010 klo 00:55
Tuukka Hämäläinen (Encyclopedia Idiotica; yksi tekijöistä)

(Silleenstä...)
84. Taata6.1.2010 klo 01:42
Eija Salmenhaara (Ohdakkeinen polkuni)

(Runoteos julkaistu 22.12.2009 kutsuvierastilaisuudessa
Tyrnävän Myllykirjastossa)
85. Eki6.1.2010 klo 02:34
Ahonen,Seppo (Aika etsiä; yksi tekijöistä)

(Oliko hyvät pippalot?)
86. PP6.1.2010 klo 10:14
Ohtonen, Arvo (Pohjois-Pohjanmaan linturetkiopas; 1/3)
87. Eki6.1.2010 klo 11:00
Vuorma, Juha (Kaapuveikko 1)
88. Marita6.1.2010 klo 21:00
Adam Larkum (Keksinnöt kautta aikojen)
89. Eki6.1.2010 klo 21:46
Marja-Liisa Parikka (Vuoden sukukirja 2002; yksi tekijöistä)
90. Marita6.1.2010 klo 22:57
Kallio, Mika (Arvonlisäverotus 2009; 1/3)
91. Eki6.1.2010 klo 23:56
Aulanko, Veikko (Aikatiedostot)
92. Maikki6.1.2010 klo 23:57
K. Virkkala (Rauman seudun historia 1-3; toinen tekijä)
93. Eki7.1.2010 klo 00:58
Lautasalo, Onni (Kansalaissota Ikaalisten seudulla)
94. Maikki7.1.2010 klo 01:12
Irja Spira (Terveisiä meriltä)

(Ja öitä...)
95. Marita7.1.2010 klo 08:31
Annaliisa Colliander (Yksilöllisyys sallittu - moninaisuus voimaksi työpaikalla)
96. PP7.1.2010 klo 09:02
Raija Kara (Väriä ja kiharaa; 1/3)
97. Marita7.1.2010 klo 09:09
Anja Anklien (Ensimmäinen kukkakirjani)
98. PP7.1.2010 klo 10:03
Nachel, Henry (Beer for Dummies; toinen kirj.)
99. Marita7.1.2010 klo 10:23
Ylva Johansson (Mot strömmen - jorden runt)
100. Maikki7.1.2010 klo 12:12
Oskari Routala (Puukemia ja puukemiallinen teollisuus)
101. Eki7.1.2010 klo 14:15
Leavitt, William (A Modern Method for Guitar)
102. Maikki7.1.2010 klo 14:24
Mark Walker (Nazi Science. Myth, Truth and the German Atomic Bomb)
103. Eki7.1.2010 klo 14:26
Randy Alcorn (Deadline)
104. PP7.1.2010 klo 16:14
Niklas Nyqvist (Frän bondson till folkmusikikon - Otto Andersson och formandet av "finlandssvensk folkmusik")
105. Eki7.1.2010 klo 16:41
Spurgeon, Charles Haddon (Aamusta aamuun)
106. Hugo7.1.2010 klo 17:42
NDiaye, Marie (Trois femmes puissantes)
107. Eki7.1.2010 klo 18:06
Eija Piikkilä (Kiireisen kokkaajan keittokirja)
108. Hugo7.1.2010 klo 18:43
Lo Cascio, Maria Cristina (Il libro de mio bambino)
109. Eki7.1.2010 klo 18:45
Aspelin, Kerstin (Smartha tips; yksi tekijöistä)
110. Hugo7.1.2010 klo 18:50
Isusi, Javier de (La isla de nunca jamás)
111. Hugo7.1.2010 klo 18:51
Perdóname, peruutus!
112. Eki7.1.2010 klo 18:51
Eronen, Tauno (Aika etsiä; yksi tekijöistä)


(varman päälle...)
113. Hugo7.1.2010 klo 18:54
Nyström, Anna (Konstfeminism; yksi monista tekijöistä)
114. Eki7.1.2010 klo 21:49
Arja Puurula (Kulttuurin tulevaisuuden tekijät)
115. Marita7.1.2010 klo 22:07
Lappalainen, Kirsi (Hoksauskerroin)
116. Eki7.1.2010 klo 22:15
Säde Tahvanainen (10 käskyä Arkadianmäeltä; yksi tekijöistä)
117. marjuko7.1.2010 klo 22:26
Antti Innanen (Internet-oikeus; toinen tekijöistä)
118. Eki7.1.2010 klo 22:27
Aula, Maria Kaisa (10 käskyä Arkadianmäeltä; yksi tekijöistä)
119. Marita7.1.2010 klo 22:35
Salovuori, Tuomo (Vihreyden keskellä)
120. (Maikki)7.1.2010 klo 22:48
(Please, korjaukset ja peruutukset sulkuihin!)
121. Maikki7.1.2010 klo 22:49
Malvalehto, Maria-Liisa (Paritaskut ja punapaidat. Pohjois-Suomalaiset kansallispuvut)
122. Eki7.1.2010 klo 22:54
Anne Huotari (10 käskyä Arkadianmäeltä; yksi tekijöistä)
123. Marita7.1.2010 klo 22:56
Romano, Terese (Miten ötökät elävät)
124. Eki7.1.2010 klo 23:25
Salmi, Kalervo (Aivojen ajatus - kiehtova mieli - ihminen evoluution tuotteena)
125. Maikki7.1.2010 klo 23:46
Väänänen, Viesti (Metallinpakotus)
126. Eki7.1.2010 klo 23:48
Tarja Filatov (10 käskyä Arkadianmäeltä; yksi tekijöistä)
127. Maikki8.1.2010 klo 00:13
Viola Wahlstedt (Kukaan ei usko Aslakkia)
128. Pauli8.1.2010 klo 00:43
Terho, Sirkka (Päätöksenteko asunto-osakeyhtiössä; toinen tekijöistä)
129. Eki8.1.2010 klo 00:55
Kemppainen, Marja-Leena (10 käskyä Arkadianmäeltä; yksi tekijöistä)
130. Maikki8.1.2010 klo 00:57
Are Waerland (Terveyden avain; toinen tekijä, Ebba W. on jo)

(Ja öitä sinnekki!)
131. Eki8.1.2010 klo 00:59
Daniel Cota (Bush-jooga)

(Öitä???)
132. Pauli8.1.2010 klo 01:14
Tikkanen, Tapio (Työkalu putkiremonttiin - opas taloyhtiöille)
133. Eki8.1.2010 klo 01:16
Irma Laiho (Asiantuntijuuden kutsu)
134. PP8.1.2010 klo 08:24
Outi Verkama (Echt! - Peruskoulun yläluokkien A-saksan oppimateriaalisarja; yksi tek.)
135. marjuko8.1.2010 klo 10:21
Miller, Jim (Retire Dollar $mart)
136. Maikki8.1.2010 klo 10:55
Magnus von Wright (Dagbok 1850-1862)
137. Eki8.1.2010 klo 10:58
Harms-Aalto, Martina (Smartha tips; yksi tekijöistä)
138. Maikki8.1.2010 klo 11:42
Atle Wilskman (Släktbok 1-2)

(Epätoivoista...)
139. Eki8.1.2010 klo 11:48
Anu Vehviläinen (10 käskyä Arkadianmäeltä; yksi tekijöistä)

(Mikä nyt...)
140. Maikki8.1.2010 klo 12:09
E. Piirinen (Valokuvausopas)

(No se oikea alakulma...)
141. [marjuko]8.1.2010 klo 12:24
[Maikki, polvillaan tässä on oltu taas laatijan edessä niin että sikäli ei uutta. Yritin kyllä panna kovan jäätävää vastaan.]
142. (Maikki)8.1.2010 klo 12:28
(Kiitos, marjuko.)
143. [marjuko]8.1.2010 klo 12:31
[Mistä, Maikki? Can't help you!]
144. marjuko8.1.2010 klo 12:43
Rawlinson, Mark (American Visual Culture)
145. Maikki8.1.2010 klo 12:57
Kaarlo Wanamo (Kasvisruuat ravintona ja lääkkeenä. P.1912)

(Otin sen vinkkinä sille pystysanalle. Taisin käsittää väärin &)
146. Pauli8.1.2010 klo 13:19
Marriott, Lynn (Joka lyönnillö tulee olle tarkoitus)
147. Eki8.1.2010 klo 13:22
Nääppä, Onni (Neuvostoliiton ja Venäjän federaation koulutusjärjestelmien kuvaus)
148. Maikki8.1.2010 klo 14:35
Nyström, Per (Munkkiniemen vaiheita)
149. Eki8.1.2010 klo 14:39
Ronald Hayman (Nietzsche)
150. Maikki8.1.2010 klo 14:46
Arthur Haas (Fysiikan saavutukset)
151. Eki8.1.2010 klo 14:48
Stephens, Ryan K. (SQL tietokantaohjelmointi; yksi tekijöistä)
152. Maikki8.1.2010 klo 14:51
Kuuliala, Wiljo-Kustaa (Vanhaa Pälkänettä)
153. Eki8.1.2010 klo 14:53
Anthony Masters (Hurja lentoretki)
154. Maikki8.1.2010 klo 16:00
Sarmaja, Heikki (Kuka keksi luonnonvalinnan?)
155. Eki8.1.2010 klo 16:12
Kerkkänen, Petri (Alussa oli sipuli; toinen tekijöistä)
156. Maikki8.1.2010 klo 16:21
Ragnar Lassinantti [S'oon valehtelematon tosi. Entinen Norrbottenin läänin maaherra ja valtiopäivämies. Puolusti suomenkielisten oikeuksia sekä meänkieltä (rajan molemmilla puolilla puhuttua ruotsin- ja suomenkielen sekoitusta)]
157. Eki8.1.2010 klo 16:54
Tuija Brax (10 käskyä Arkadianmäeltä; yksi tekijöistä)
158. Maikki8.1.2010 klo 19:45
Xavier de Montépin (Les Deux Bretons)
159. Eki8.1.2010 klo 20:07
Niemi, Onni (Sodassa ja rakkaudessa)
160. Maikki8.1.2010 klo 21:08
Issakainen, Helmi (Ihmeelliset helmet)
161. marjuko8.1.2010 klo 21:17
Montet, Pierre (Eternal Egypt)
162. Martta8.1.2010 klo 21:20
Rein Carlson, Cathrine (Talleta tähtihetket)
163. Maikki8.1.2010 klo 21:25
Ernesti Suolahti (Piirteitä aikaisemmista kirjakauppaoloista Hämeenlinnassa)
164. Hesarinlukija)8.1.2010 klo 21:30
Tiitu Takalo (Tuuli ja myrsky)
165. Maikki8.1.2010 klo 21:44
Onoto Vatanna (Japanilainen satakieli)
166. Martta8.1.2010 klo 21:49
Annukka Leppänen (Anopin unelma)
167. Eki8.1.2010 klo 22:01
Perkins, Jeff (SQL tietokantaohjelmointi; yksi tekijöistä)
168. Maikki8.1.2010 klo 22:06
Fliess, Erich (Lupaus)
169. Eki8.1.2010 klo 22:13
Hanna Markkula-Kivisilta (10 käskyä Arkadianmäeltä; yksi tekijöistä)
170. Maikki8.1.2010 klo 23:00
Anders Wide (Kylvyt ja kotivoimistelu)
171. Marita8.1.2010 klo 23:12
David Batra (Den som inte tar bort luddet ska dö)
172. Maikki8.1.2010 klo 23:24
Annikki Keinonen (Satukammio)
173. Marita8.1.2010 klo 23:27
Odelberg, Axel (Vårt sekel är reserverat åt lögn)
174. Maikki8.1.2010 klo 23:49
Lyyli Vihervaara (Kevään koitteessa)
175. Eki9.1.2010 klo 00:14
Ronald R. Plew (SQL tietokantaohjelmointi; yksi tekijöistä)
176. Maikki9.1.2010 klo 00:16
W. Wladimirow (Kuvauksia nykyaikaisista teloituksista. p. 1907)
177. turutar9.1.2010 klo 03:18
William Brodrick (Sovituksen hinta)
178. Eki9.1.2010 klo 08:59
Christina Gestrin (10 käskyä Arkadianmäeltä; yksi tekijöistä)
179. Pauli9.1.2010 klo 09:22
Innanen, Antti (Internet-oikeus; toinen tekijöistä)
180. Eki9.1.2010 klo 09:35
Tommy Larvi (Från skolning till arbete - arbetsbok; yksi tekijöistä)
181. Marita9.1.2010 klo 09:41
Valjakka, Timo (Modernin kahdet kasvot)
182. Eki9.1.2010 klo 09:44
Mäkitalo, Merja (Från skolning till arbete - arbetsbok; yksi tekijöistä)
183. Marita9.1.2010 klo 09:48
Jutta Kivilompolo (Jakke ja Simo; 1/2)
184. Eki9.1.2010 klo 09:56
Lauri Järvinen (Soitin ja voitin - Paul Norrback ja hänen maailmansa)
185. Pauli9.1.2010 klo 11:18
Valanko, Eero (Tehokas ja tuloksellinen sponsorointi)
186. Eki9.1.2010 klo 11:26
Rauno Kuoppala (Anturit koneautomaatiossa)
187. Marita9.1.2010 klo 11:29
Lempinen, Kari (Aloha! ; yksi kolmesta toimittajasta)
188. Eki9.1.2010 klo 11:37
Rauno Haapala (Elämän virta)
189. Marita9.1.2010 klo 11:45
Lappalainen, Kirsi (Hoksauskerroin; 1/2)
190. Eki9.1.2010 klo 11:45
Silvonen, Jussi (Från skolning till arbete - arbetsbok; yksi tekijöistä)
191. marjuko9.1.2010 klo 12:22
Steven Johnson (The Invention of Air. A Story of Science, Faith, Revolution and the Birth of America)
192. Eki9.1.2010 klo 12:24
Nina Colliander-Nyman (Smartha tips; yksi tekijöistä)
193. Pauli9.1.2010 klo 15:49
Anttonen, Seppo (Matkalla maratonille; toinen tekijöistä)
194. Eki9.1.2010 klo 15:57
Pekica, Borislava (Vucija neznost; yksi tekijöistä)
195. Pauli9.1.2010 klo 16:05
Vanderblank, Robert (Ruma kuin apinan kainalo)
196. Eki9.1.2010 klo 17:17
Tenney, Tommy (Jumalan näkökulma)
197. Marita9.1.2010 klo 18:20
Yasmina Reza (Esirippu)
198. Eki9.1.2010 klo 18:21
Zivojina Pavlovica (Vucija neznost; yksi tekijöistä)
199. Marita9.1.2010 klo 18:23
Anu Lavonen (Kallis maku)
200. Eki9.1.2010 klo 18:25
Veikko Hakulinen (Haku-Veikko; toinen tekijöistä)
201. Marita9.1.2010 klo 18:27
Lautela, Raija (Kuningasvuosi; toinen toimittajista)
202. Eki9.1.2010 klo 18:42
Janne Halmkrona (Encyclopedia Idiotica; yksi tekijöistä)
203. Maikki9.1.2010 klo 18:50
A. Solbacka (Suomalaisia kansallispukuja ja saamelaisia kansanpukuja kuvina; toinen tekijä)
204. (Maikki)9.1.2010 klo 18:58
(Parikymmentä nimeä vielä)
205. Marita9.1.2010 klo 19:04
Kapanen, Matti (Kylätontun joululinnut)
206. Maikki9.1.2010 klo 19:07
Toivo Heikkilä (Paasikivi peräsimessä : pääministerin sihteerin muistelmat 1944-1948)
207. marjuko9.1.2010 klo 19:17
Laaksonen, Sanna (EU:n tiivistyvä puolustus - Euroopan puolustusvirasto; yksi tekijöistä)
208. Eki9.1.2010 klo 19:24
Arto Sainio (Access - relaatiotietokanta ja tietojen käyttö)
209. Maikki9.1.2010 klo 19:38
Oskar F. Walzel (Saksalainen romantiikka)
210. Eki9.1.2010 klo 20:36
Lauri Linna (Aatu)
211. Maikki9.1.2010 klo 20:55
Aarne Suokas (oik. Leo Palander) (Käräjäpihalla; näyt.)
212. marjuko9.1.2010 klo 21:13
Sari Östman (Funetista Facebookiin. Internetin kulttuurihistoria; yksi tekijöistä)
213. Maikki9.1.2010 klo 21:38
Aaro J. Vallinmäki (Kylänkellot; näyt.)
214. Eki9.1.2010 klo 21:59
Koivisto, Petri (Från skolning till arbete - arbetsbok; yksi tekijöistä)
215. Maikki9.1.2010 klo 22:17
Ilmari Vainio (Sydämen avain; vielä omasta hyllystä!)
216. Pauli9.1.2010 klo 22:43
Ovenden, Mark (Transit Maps of the World)
217. Maikki9.1.2010 klo 22:54
Keinänen-Baeckman, Aino (Ompelu- ,schmelzi-, nukka- ja batiikkimalleja; toinen tekijä)
218. Eki9.1.2010 klo 23:23
Ossi Korkeamäki (Valtion palkat yleisiin työmarkkinoihin verrattuna)
219. Maikki9.1.2010 klo 23:32
K. E. Levälahti (Levä kertoo urheilumuistojaan)

(Yksi vielä, niin pääsee vaihtoon)
220. Marita9.1.2010 klo 23:35
Tilley, Robert (Hyvää matkaa! saksaksi; 1/3)
221. (Maikki)9.1.2010 klo 23:38
(Tää on ny tapiss. Vaihdan säikeen.)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *