KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 19.12.

5243. IS-viikonloppu 19.12.

OP19.12.2009 klo 10:13
Nyt ratkesi näpäkästi.

Tämä meni kylläkin tuurilla näin nopeasti.

Parhaita, muutamia mainitakseni:

-HÄNELLÄ MUNAT NÄKYVISSÄ-
-VOI UNOA TAI UUNOA!-
-NYT TALON RAKENTAJALLA?-

ym. ym.

Ja tietenkin nerokkaat pääkuvan lauseet.
2. pirjo19.12.2009 klo 18:14
Oikein mukava syy unohtaa joulusiivoukset... Muuten valmis, mutta KAATOPAIKAN piilokirjain täytyy vielä keksiä. Eräs idea on, mutta tulin tänne "nettihuoneeseen" tarkistamaan sen googlesta.

Ihan samat hauskat vihjeet voisin mainita kuin OP, lisäksi PINTAAN SIVELTY ILMAN KYNIÄ, josta aiheutui monenlaista pähkäiltävää - eipä niistä sen enempää, että saavat muutkin pohtia.
3. pirjo19.12.2009 klo 18:39
Eipähän löytynyt googlesta, mutta keksin sen ihan omasta päästä.
4. Jaska19.12.2009 klo 19:13
OP:n ja Pirjon mainitsemien lisäksi pojoja sataa laatijan laariin myös kaksoisvihjeestä YHDEN KIRJAN TEKIJÄN NIMI - MONEN KIRJAN TEKIJÄN NIMI. Näppärä myös puhekuplatupla siitä vasemmalle.

Pysyi omalla asteikolla mukavasti koviksen rajoissa, mutta näpäkäksi en voi suoritustani kehua. Lukuisia pitkähköjä stoppeja tuli, niin kuin koviksessa tietysti kuuluu tullakin. Mutta en pidä siitä, että jumitun laatijan selvän virheen johdosta. Pääkuvan alla olevassa vihjeessä kirjaimet ovat väärässä järjestyksessä. Nuolihan osoittaa alaspäin!

Jos se ei ollut lapsus, vaan tarkoituksellinen harhautus, Jaska-setä on hyvin hyvin vihainen ja antaa vielä lisää miinusta. Tässä vaiheessa ysi ei ole uhattuna.
5. Lauri Kultti19.12.2009 klo 19:56
Minullakin tuli harmittava stoppi, kun noin puolet olin ratkonut. Tulimme nimittäin perille Hämeenlinnaan vaimon veljen 50-vuotispäiville, ja vaimo oli sitä mieltä, että automatkalla hyvin aloittamani ristikko voisi hetkiseksi jäädä rauhaan! Juhlien lopulla, kun tunnelma oli rentoutunut, sain hakea ristikon autosta ja täyttää sen loppuun.

Minua huvitti edellä mainittujen lisäksi KAARINA, MELKEIN ASSI! Nöyränä myönnän mieleni likaisuuden ja tunnustan, että HÄNELLÄ MUNAT NÄKYVISSÄ sai minut hakemaan ratkaisua sieltä, mistä laatija oli varmaan tarkoittanutkin! :)
6. OP19.12.2009 klo 19:59
Oliskohan tuo Jaskan mainitsema "virhe" johtunut tilan käytöstä?, poikittainhan se nuoli olisi näyttänyt itään, siis oikein.???
En ole varma, koska se ei kuulu minun tietämysalueeseen.

-KAATOPAIKALLA!- vihjeeseen meinasi minulle tulla "ääntiövirhe"
7. ö19.12.2009 klo 20:52
Joopa. Tosi hyvä. Lauseetkin semmosia, että minäkin ymmärsin niiden nerokkuuden.

Huono sana oli ATSON JA KYLLIKIN ALUT. Sitä ei varmaan olisi voinut muulla tavalla vihjeyttääkään?
8. Jaska19.12.2009 klo 21:01
Tosiaan, nuoli itään olisi ollut oikein. Siis näin: D --> A

Pitkälä onkin mahdollisesti ensin funtsinut sen näin. Lähteehän pääkuvalauseen väliruudusta useinkin lauseeseen kuulumaton ratkaisusana. Tässä pääkuvalauseen nuolen olisi pitänyt olla siinä tapauksessa lyhyempi. Pitkälä piti parempana kääntää vihjettä 90 astetta ilmeisesti huomaamatta, että se voidaan käsittää myös ylhäältä alaspäin luettavaksi. Näin sen itse luin, ja näin tulkiten virhe on kiistaton.
9. Marco Poloinen19.12.2009 klo 23:53
Vaihteeksi minäkin sain kiinni kirjaimesta. Ensin oli meininki vain vähän vilkaista, mutta jotenkin kummasti kahvituokio venähti. Ei tuntunut pahalta, eikä juuri jumitellutkaan. Tai tavallaan, kun viimeiseksi jäi SINUUN YHDISTETTY ELÄIN!. Vaikka sana oli selvä ja valmiina, ei meinannut "yhdistyminen" heti onnistua.

Olennaiset hienoudet (ja hankaluudetkin) täällä on jo mainittu, joten niistä ei enempää. Tuohon KAATOPAIKALLA!-vihjeestä tulevan sanan piilokirjaimeksi on käsittääkseni parikin käypäistä vaihtoehtoa. (Tai sitten en vain ole koko hienoutta tajunnut.) Niin, ja mytologiasta opin asian, johon en ennen ollut kiinnittänyt huomiota!
10. TAM20.12.2009 klo 10:44
Kerrankin sain täyteen ennen kuin viikko kuluu umpeen
11. matts21.12.2009 klo 18:12
RADALLISIAKIN ? mulla tulee siihen sana, jonka yhteyttä en huomaa vihejeeseen -vaikka menisin uimaan!
12. Marco Poloinen21.12.2009 klo 18:34
Ilmoittaudu kilpailuun niin vieressä on ainakin joku, jonka kanssa pohtia!
13. Marco Poloinen21.12.2009 klo 19:57
Tuli vähän rajusti, ei ollut tarkoitus käskeä eikä komentaa. Ehkäpä näin: Entäs jos ilmoittaudut... ;-)
14. Jaska21.12.2009 klo 20:41
Vihjehän olisi voinut olla myös YÖLLISIÄ. Ehkä matts käy uimassa yöllä, jolloin ratoja on vaikeampi havaita.
15. matts22.12.2009 klo 16:04
Voi kettu, kuinka sitä onkaan sokea!
16. kari kämäräinen22.12.2009 klo 20:27
Huomattavasti vaikeampi kuin pari edellistä. Meinas usko loppua kesken. Silti selätys.
17. Jaska22.12.2009 klo 21:48
Siiskö vaikeampi kuin Pitkälän B ja C? Kyllä jäät KK ainoana vastarannalle kiiskeilemään!
18. kari kämäräinen23.12.2009 klo 16:11
Jaska: Nimenomaan vaikeampi kuin Pitkälän B ja C. Vastarannalla näkyy kiisken sijasta lipeäkallaa!
19. IiKoo28.12.2009 klo 12:12
No joo, tulihan tuo ratkottua, pari piilokirjainta jäi vähän kysymysmerkin taakse, kuten esimerkiksi kaatopaikka-vihjeessä. Mutta kun en ole noita koskaan lähetellyt, ne eivät oikeastaan pahasti haittaakaan.

Pari hauskaa vihjettä tuossa oli, mutta ihan rehellisesti sanottuna alkaa olla vähän ylikylläinen olo tästä lajista ristikoita. Varsinkin kun nuo pääkuvan lauseet olivat minusta jotakuinkin teennäisiä. Olisko jo Toninkin aika vaihtaa ideaa?
20. tonimikael28.12.2009 klo 14:04
Niin olisiko?

Toisaalta nämä vielä seuraavat 25 is-kovista ovat siinä mielessä helppoja, että pääkuva niihin on valmiina. Mutta siinä mielessä vaikeita, että joka kerta on yritys keksiä jotain yllättävää, kenties jotain uutta, ja lauseiden keksimiseen menee yleensä melko pitkä tovi (jopa useita tunteja).

Minä olin tämän ristikon pääkuvalauseisiin aivan tyytyväinen eikä missään nimessä jäänyt sellainen olo, että olisivat sen kummempia (huonompia) kuin sarjan aiempien kovistenkaan. Tietysti, kun aina pääkuvassa on kirjain (aiemmin nuimero), niin väkisin tullee toistoakin jonkin verran, niin ja teennäisyyttäkin.

Ja kun alan keksiä lauseita, niin koetan (jos mahdollista) rajata pois ne ilmeisimmät ideat, esim. tämän ristikon kohdalla se (omasta mielestäni) oli Iso D. Hetken mietinkin, että laittaisko yhdeksi lauseeksi "hähähää eipä tähän tulekaan mitään Lipsasesta".

Tällaisia mietteitä. Kertokaapas muutkin omianne, eritoten jos tuntuu, että jotain muutosta pitäis tulla. Tekijän osalta tuskin kuitenkaan. Tuo Ekikin tuntuu ihan tykkäävän musta.
21. Marco Poloinen28.12.2009 klo 14:58
Oikein hyvin mulle kelpasi, niin lauseet kuin muutenkin. Oikeastaan tuommoisessa toteutuu juuri se "sarjafiilinki"; vaikka aiheen tietää jo ennalta, on jännä nähdä, mitä uutta tutuista tarpeista on löytynyt. Monihaaraiseen koukkuun tarttumisessa on kyllä se huono puoli, että jonkun osan väliin jääminen ottaa pattiin. Mutta niinhän se hyvän ristikon kohdalla ottaa muutenkin.

Pikkuisen ihmetyttää tuo IiKoon ilmaus "tästä lajista ristikoita". Siis yleensä koviksista, kirjainpääkuvakoviksista vai ylipäätään Tonin koviksista? Sikälis kuin itse olen pannut merkille, ei pääkuvakirjain ole vaikuttanut lauseita lukuunottamatta ristikkoon sitä eikä tätä. Monimuotoisuus ja laatu ovat pysyneet parhaassa A-luokassa.

Joten, Toni, minun puolestani voit jatkaa täysin kahlehtimattomasti päin seuraavia kirjaimia!
22. ö28.12.2009 klo 15:37
Jöö, jätti se se minullekin hyvät fiilikset. Sopii jatkaa tuolla lailla.
23. lp28.12.2009 klo 16:48
Edellisistä kiitellen ja jatkoja odotellen yksi Toni-fani.
24. OP28.12.2009 klo 17:08
Jatka vaan Toni !
(lämmin moramies on myös siis mukana)
25. Jaskan28.12.2009 klo 17:49
Pitkälän ei ole aika vaihtaa ideaa. IiKoon on aika vaihtaa ratkottavansa mieleisekseen.
26. Jaska28.12.2009 klo 17:53
(Tuli kerran kiireessä näpättyä se ännä nikkiin, ja se säilöytyi koneen uumeniin tunkien taas esiin, jos ei ole tarkkana.)
27. Tuomas L.28.12.2009 klo 18:34
Tässä vaiheessa voi kai jo kysyä, mitä siitä KAATOPAIKALLA-vihjeestä oli tarkoitus tulla? Oma ratkaisuni oli JUDO, koska judossahan toinen kilpailija usein kaadetaan, eli judosalia voisi kutsua kaatopaikaksi. Tästä jäi kuitenkin vähän epävarma fiilis. Muita mahdollisia vastauksia ovat ainakin JUHO, JURO ja JUNO.

Entäs SINUUN YHDISTETTY ELÄIN? SUSI ja SUPI ovat eläimiä; minä olen ihminen, ja ihminen on ihmiselle susi, eli tätäkö haettiin?
28. Jukkis28.12.2009 klo 18:50
JUKOhan on maatalouskonemerkki. Voihan olla että kaatopaikalla jollekin semmoisellekin on käyttöä.
29. RA28.12.2009 klo 18:55
[Tämän vuorokauden loppuun ehtisi vielä tekstarilla..]

JUDOn minäkin laitoin. En edes keksinyt mitään muuta yhtä selkeää vaihtoehtoa. Ja SUSI ja tuo Tuomaksen mainitsema sanonta oli mullakin mielessä.
30. Jaska28.12.2009 klo 20:51
Aika kuvaavaa, että RA:llekin tuli susi mieleen. Laatija on ratkojalle susi. Siinä mielessä ei yllätys, että ihmispedoksi on RA monasti osoittautunut. Kyllä Pitkäläkin, eipä silti. Mutta tässä joulunalusristikossa hän kyllä herkesi suht. hyvälämminhelläksi meitä supisuomalaisia ratkojiaan kohtaan.
31. RA28.12.2009 klo 21:38
No heh. Niinpä tietysti. Yhtä hyvä. Ellei parempi. Tai molempi parempi?
32. tonimikael28.12.2009 klo 22:43
JUDO oli mulla mielessä (tai enpä kerro mikä oikeasti oli mielessä, mutta judoa tarkoitin). Ja SUPIsuomalainen toisaalla. Enpä huomannutkaan tuota susi-vaihtoehtoa. Mutta olipa hyvä vihje, kun äidytti ratkojia kahdella hyvällä tavalla luovaksi!
33. Marco Poloinen28.12.2009 klo 23:15
Arvelin tuolla aiemmin, että KAATOPAIKALLA- vihjeeseen sopisi parikin ratkaisusanaa. Mielessä oli JUDOn arvostelutermi, jonka oletin suomennetun JUKOksi, mutta se on edelleen YOKO. Joten siitäpä ei sitten sen enempää.
34. Jaska28.12.2009 klo 23:35
Minäkin panin siihen KAATOPAIKALLA ensin sanan, joka tuli ensin mieleen.
35. RA28.12.2009 klo 23:38
Jos oikein alkaa hieromaan, niin olishan tuosta Tonin vihjeen SINUUN YHDISTETTY ELÄIN! huutomerkistä pitänyt tajuta, että SUPI. SINUUN YHDISTETTY ELÄIN? - siis kyssärillä - olis sitten ollut enemmänkin SUSI.
36. Jukkis29.12.2009 klo 10:06
Pitkälä pitää laittaa johonkin monikulttuurisuuskoulutukseen, kun pitää itsestään selvänä että kaikki sinät, jotka hänen ristikkoaan täyttää on suomalaisia.
37. Jaska29.12.2009 klo 11:29
Niin, kyllä esim. monet venäläiset piipahtavat viikonloppuisin Imatralla vain ostaakseen Ilta-Sanomat tarkoituksenaan täyttää Pitkälän ristikkoa.
38. tonimikael29.12.2009 klo 12:23
Juu pidin. Käväisi minullakin mielessä, että voihan tätä muutkin ratkoa kuin suomalaiset. Mutta sitten päätin, että eipäs ratko. Jos niin hyvin on perillä suomen kielestä kuin tämä ristikko vaatii, niin hän on (jo) varmasti suomalainen. Joko syntyjään tai sitten muuten vain. Pahoittelut silti, jos joku ei-suomalainen koki tämän tähden syrjityksi. Ja Jaska. Äläpä viisastele.
39. tonimikael29.12.2009 klo 12:23
Jaska. Viisastele vain.
40. ö29.12.2009 klo 13:24
Tuleehan sieltä niitä supivenäläisiä isoissa karvalakeissaan.
41. Jaska29.12.2009 klo 16:51
Jaha, no käskystä. Tuuliviiri rauhaton...
42. IiKoo4.1.2010 klo 10:01
Jäinpä sitten näemmä yksin mielipiteeni kanssa, että nyt alkaisi kirjainvihjeet riittää. Olen edelleenkin sitä mieltä, vaikka minua jo kehoitettiin vaihtamaan ratkottavat mieluummin kuin Tonin aihepiiriään.

Minusta tuossa D-kirjaimessa oli pari seikkaa, joita en pidä relevantteina. Yksi niistä on aiempiin ristikoihin viittaaminen, kuten toisessa pääkuvalauseessa viitattiin, ehkä hiukan myös siinä toisessa. Olkoonkin, että aakkosjärjestyksessä toissakertainen on B, mutta jospa oletkin ekaa kertaa tekemässä tällaista kirjainristikkoa, millä ihmeellä se on varmaa, että tässä mennään aakkosjärjestyksessä? Voihan olla kyseessä vaikkapa roomalaiset numerot, I, V, X, L, C, D, M? Silloin toissakertainen olisi jotain muuta kuin B.

Vaikka muuten pidänkin Tonin ristikkotyylistä, on suorastaan tylsää katsoa eteenpäin todetakseen vain sen, että samaa huttua tullee sitten seuraavat pari vuotta, jos lasketaan ilmestymisväliksi noin kuukausi.
43. Eki4.1.2010 klo 10:08
Kävimme Tonin kanssa pitkän keskustelun aiempiin viittaamisesta. Tonilla oli lauseet valmiina ja hän epäröi panna niitä juuri IiKoon mainitsemista syistä. Otan siis vahvan osavastuun niistä tällä kertaa.

Itse en laatijana haluaisi sitoa ristikoitani pitkäksi aikaa johonkin sarjaan, mutta enpä välttämättä aina koviksessa käytäkään nokkelia lauseita vaan usein kovikseni perustuvat ihan muuhun.

Minusta on hyvä, että me laatijat emme kaikki ajattele samalla tavalla siitä, millaisia ristikoita tykkäämme tehdä ja kuinka erilaisia niiden pitää keskenään olla eli on sarjaa ja irtoaihetta. Siitäkin syntyy hyvää vaihtelua.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *